Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mistä niitä velamiehiä löytyy?

Vierailija
10.10.2022 |

Siis vapaaehtoisesti lapsettomia.

Palstalla aina kerrotaan että miehet eivät halua lapsia, mutta taipuvat naisen tahtoon jotta saisivat säilytettyä parisuhteen. Minä pelkään nyt että kolmas suhde kaatuu miehen lapsihaaveisiin. Alussa miesten kanta on aina ehdoton ei lapsille. Ei tietenkään, kuka sellaisia haluaisi jos saa valita. Pikkuhiljaa mieli alkaa muuttua ja aika pian ollaankin jo sitä mieltä että lapsia ehdottomasti, sehän on elämän tarkoitus. Ei ehkä ihan vielä, mutta ehdottomasti joskus.

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 9 vuotta, ja olemme olleet lisääntymisasiassa samalla sivulla. Nyt olen alkanut huomata huolestuttavia muutoksia miehen käytöksessä. Pää kääntyy kuin pöllöllä jos ohi kulkee söpö lapsi, mies lässyttää telkkarissa näkyville vauvoille ja on alkanut jutella että ei kai se lapsen kasvatus mitään rakettitiedettä ole, voisihan se olla mukavaakin puuhaa.

Onko olemassa miestä joka tietäisi, sanotaan nyt vaikka 25-vuotiaana, ettei oikeasti halua lapsia? Selvästi kohtaamani miehet hokevat ihan ajattelematta ja tottumuksesta että ei lapsia, vaikka ovat todellisuudessa eri mieltä. Harmittaa että molempien aikaa menee hukkaan.

Kokemuksia? Missä tapasit velamiehesi? Missä iässä hän oli varma lapsettomuudestaan?

Aika ahdistavaa kun koen että tämä nykyinen on oikeasti elämäni mies.

Kommentit (398)

Vierailija
341/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velanaisilla tuntuu olevan yksi ongelma.

Se ei ole se, etteikö velamiehiä löytyisi. Tutkitusti velamiehiä on enemmän kuin velanaisia.

Se on se, että suurin osa komeista ja menestyvistä miehistä haluaa lapsia. Miehet joilla on tarjota paljon resursseja, ovat harvoin veloja.

Ylipäätään koulutetuilla ja varakkailla on enemmän lapsia.

Koulutetuilla naisilla on vähemmän lapsia.

Ei ole.

https://stat.fi/til/synt/2020/02/synt_2020_02_2021-12-03_tie_001_fi.html

Ime siitä.

Niin joo, unohdin että laskette hoitsutkin korkeakoulutetuiksi.

Puhutaanko nyt kuitenkin oikeasti korkeakoulun käyneistä, eikä AMK-tytöistä?

AMK- lyhenne tulee sanasta ammattikorkeakoulu.

Vierailija
342/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että naiset ovat velaudestaan paljon varmempia kuin miehet.

Etsin velamiestä. Olen itse ollut vela nuoresta asti enkä tule muuttamaan mieltäni. En halua, että minulle valehdellaan ja esitetään. Olen turhautunut ja on mahdotonta luottaa miehiin kun selittävät mitä tahansa päästäkseen pukille ja suhteeseen. Miten voi olla niin vaikeaa olla rehellinen ja olla tuhlaamatta toisten aikaa?

En halua ruveta vaivalla rakentamaan suhdetta jonkun tuuliviirin kanssa, joka alkaakin myöhemmin haluta jälkikasvua (ja vielä jollain ihan typerällä syyllä kuten koska muutkin).

Eli löytäisinpä miehen joka tietää kuka on ja mitä haluaa ja joka mielellään kyseenalaistaa vallitsevia normeja.

Naisten on pakko olla varmempia velaudestaan biologian takia. Velanaisen tulee huolehtia ehkäisystä tarkasti, jos aikoo velana pysyä. Nainen on se, joka on raskaana ja synnyttää ja velanainen tietää, ettei siihen hommaan ryhdy edes piippu ohimolla. Naisilla on myös tietty aikaikkuna, jossa lisääntyminen onnistuu, joten asiaa on pohdittu ja mietitty. Lapsi vaikuttaa naisen uraan ja jos niin ei halua käyvän, päätös on varma. Varma päätös on myös silloin, kun ei halua hoitaa ja huolehtia lapsista ollenkaan.

Iso osa miehistä ei ajattele lisääntymisasiaa, koska se ei tapahdu heidän kehossaan ja siihen ei ole samanlaista aikaikkunaa eikä lapsensaanti vaikuta heidän uraansa. Siksi heidän on helpompi muuttaa mieltään syillä -olis kiva -muillakin on. Nuo miehet eivät ole ajatelleet tulevaisuutta pidemmälle vaan elävät hetkessä. Velanainen on pohtinut sen tulevaisuuden ja tehnyt päätöksen.

Olen tuo jota lainasit. Kiitos erittäin asiallisesta vastauksesta. Oikeassa taidat olla. Pystyisikö tätä vallitsevaa asenneilmastoa mitenkään muuttamaan?

Siinähän se ongelma on, että asenteet muuttuvat hitaasti, tarvitaan useampi sukupolvi. Onneksi vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt ja ehkä sitä kautta jonain päivänä meitä ei ajatella kummajaisina.

Edelleen on kuitenkin vallalla ajatus, että nainen hoitaa lapset ja uhrautuu. Miehet voivat siis ulkoistaa koko homman halutessaan. Se, että lisääntyminen ja perhe on kahden kauppa, pitäisi saada iskostettua noin ajattelevien ihmisten tajuntaan: enemmän miehiä isyysvapaille ja koti-isiksi sekä osallistumaan lasten hoitoon. Jos asenteet muuttuvat siihen suuntaan (ja yhteiskuntakin tukee), että mies/isä on tasavertainen vanhempi, jolla on yhtä paljon vastuuta ja vaivaa lapsista niin kotona kuin urankin kannalta, ehkä miehistä joku havahtuu jo nuorempana miettimään, millainen isä olisi tulevaisuudessa vai haluaako sellaista ollenkaan.

Naisena kohtaa hyvin paljon kyselyitä siitä, että onko lapsia, milloin niitä tulee, miksi niitä ei jo ole. Kun kerrot olevasi vela, kaikki tietävät ne kliseet, mitä seuraavaksi saa kuulla. Ehkä miehiltä ei kysellä samalla tavalla lisääntymisestä jo nuoresta saakka, joten jotkut heistä eivät pysähdy miettimään asiaa ja tutkiskelemaan omaa kantaansa. Pitäisi päästä eroon stereotypiasta, että kaikki naiset haluavat lapsia ja vain heiltä tulee kysellä henkilökohtaisia lisääntymissuunnitelmia, asiasta kyseleminen ja painostus kun on epäkorrektia muutenkin.

Itsekkäille tuuliviireille ei oikein voi mitään, niitä tulee elämän aalloilla vastaan valitettavasti. Childfree Redditissä jahkaajia kutsutaan sanalla fence sitter, eli kipskops yhtenä päivänä hyppää jommalle kummalle puolen aitaa.

Taas hyviä pointteja. Mieheni ei ole kertaakaan törmännyt uteluihin siitä, koska meille tulee jälkikasvua. Minä törmään niihin säännöllisesti niin oman kuin miehen suvun ja jopa työkavereiden toimesta. Miehen äitikin kyselee lapsisuunnitelmista minulta, ei pojaltaan.

Edelleen mies nähdään aika passiivisena näissä asioissa. Miehelle niitä lapsia vain tulee, nainen hankkii lapsia.

Ap

Mietin lähipiirini velamiehiä ja ainoa velamies, jolta kysellään, että milloin sulle/teille tulee lapsia on italialainen, ja kyselyitä esittävät miehen italialaiset sukulaiset ja oma perhe.

Toinen tuntemani velamies ei ole kuulemma törmännyt mitenkään lapsiuteluihin ja olemme tunteneet 15 vuotta. Asuntoa ostaessaan (yksin) asuntovälittäjä oli esitellyt asuntoa, että tässä on koulu ja päiväkoti lähellä ja tilaa lapsille sitten tulevaisuudessa.

Minä olen naisena saanut kuulla lapsivänkäämistä 15-vuotiaasta lähtien. Onneksi olen voinut jättää moiset tyhmät piirit aikuisena pois elämästäni, ja luojan kiitos, vanhempiani ei kiinnosta tippaakaan tuleeko lapsenlapsia vai ei. Isäni on ainakin silminnähden helpottunut, ettei yksikään lapsistaan ole vielä lisääntynyt, ja me lapset olemme ikähaarukalla 30-40v.

Hieno tarina, kerro toki missä yhteydessä asia on tullut puheeksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/398 |

Olen tietoinen asiasta, mutta oikea korkeakoulutus tulee yliopistosta ja maisteriohjelmien kautta.

Vierailija
344/398 |

Ai joo, kun teillä ei ole niitä ystäviä, joiden kanssa puhutaan asioista, kuten perhe, parisuhde, elämän tavoitteet, mitä arkeen kuuluu ja ketä siihen kuuluu.

Sori siitä.

Vierailija
345/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää palsta on kyllä ihan totaalisen pilalla näiden katkerien ja naisten hyljeksimien ulilautamieslasten trollailun ja jankutuksen takia. Yhtään mistään ei voi keskustella kun kaikki spämmätään heti täyteen täysin psykoottista jankkausta. Teidän kommenteista näkee hyvin, miten valtava tarve Suomessa on mielenterveyspalveluille. Tosi surullista.

Vierailija
346/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuosta italialaisen esimerkistä, törmäsin Discordin harrasteryhmässä italialaiseen pariskunnan naiseen. Pari oli eroamassa, koska naisen anoppi vaatimalla vaati pojaltaan lapsia. Pariskunta ei niitä halunnut, mutta mies päätti taipua äitinsä tahtoon ja erota 10 vuotta kestäneestä suhteestaan ja lähteä vastentahtoisesti etsimään itselleen lisääntyvää naista.

Todella extreme tapaus ja ei millään tavalla henkisesti terve mistään suunnasta, mutta tällainen ääriesimerkki aiheesta, että miehiä ei niin usein painosteta lapsiperhe-elämään. Toisaalta se italialainen perhekulttuuri on niin erilainen suomalaiseen verrattuna, että kuvittelisin maassa olevan ihan toisenlaiset paineet miehillekin lisääntyä, kuten muissakin  konservatiivisissa maissa, kuten Japanissa. Japanissahan ei välttämättä miestä edes palkata, jos tämä ei ole naimisissa ja aikeissa hankkia lapsia, koska hän ei ole tuolloin luotettava työntekijä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on kyllä ihan totaalisen pilalla näiden katkerien ja naisten hyljeksimien ulilautamieslasten trollailun ja jankutuksen takia. Yhtään mistään ei voi keskustella kun kaikki spämmätään heti täyteen täysin psykoottista jankkausta. Teidän kommenteista näkee hyvin, miten valtava tarve Suomessa on mielenterveyspalveluille. Tosi surullista.

Pitäisi vaan olla kylmänviileästi meidän kaikkien vastaamatta yhdellekään vastarannan ulisijalle, ei ne jaksa yksikseen ulista, kun eivät saa vettä myllyynsä.

Jatketaan me keskustelua tästä aiheesta. Tosi hyvä avaus, Ap! Pahoittelen, että tänne on pesiytynyt Ulinaaris Maximilliam Polkujalkaisia. Toivottavasti jaksat siitä huolimatta jutella meidän muiden kanssa, joita aihe koskettaa.

40v vela

Vierailija
348/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että naiset ovat velaudestaan paljon varmempia kuin miehet.

Etsin velamiestä. Olen itse ollut vela nuoresta asti enkä tule muuttamaan mieltäni. En halua, että minulle valehdellaan ja esitetään. Olen turhautunut ja on mahdotonta luottaa miehiin kun selittävät mitä tahansa päästäkseen pukille ja suhteeseen. Miten voi olla niin vaikeaa olla rehellinen ja olla tuhlaamatta toisten aikaa?

En halua ruveta vaivalla rakentamaan suhdetta jonkun tuuliviirin kanssa, joka alkaakin myöhemmin haluta jälkikasvua (ja vielä jollain ihan typerällä syyllä kuten koska muutkin).

Eli löytäisinpä miehen joka tietää kuka on ja mitä haluaa ja joka mielellään kyseenalaistaa vallitsevia normeja.

Naisten on pakko olla varmempia velaudestaan biologian takia. Velanaisen tulee huolehtia ehkäisystä tarkasti, jos aikoo velana pysyä. Nainen on se, joka on raskaana ja synnyttää ja velanainen tietää, ettei siihen hommaan ryhdy edes piippu ohimolla. Naisilla on myös tietty aikaikkuna, jossa lisääntyminen onnistuu, joten asiaa on pohdittu ja mietitty. Lapsi vaikuttaa naisen uraan ja jos niin ei halua käyvän, päätös on varma. Varma päätös on myös silloin, kun ei halua hoitaa ja huolehtia lapsista ollenkaan.

Iso osa miehistä ei ajattele lisääntymisasiaa, koska se ei tapahdu heidän kehossaan ja siihen ei ole samanlaista aikaikkunaa eikä lapsensaanti vaikuta heidän uraansa. Siksi heidän on helpompi muuttaa mieltään syillä -olis kiva -muillakin on. Nuo miehet eivät ole ajatelleet tulevaisuutta pidemmälle vaan elävät hetkessä. Velanainen on pohtinut sen tulevaisuuden ja tehnyt päätöksen.

Olen tuo jota lainasit. Kiitos erittäin asiallisesta vastauksesta. Oikeassa taidat olla. Pystyisikö tätä vallitsevaa asenneilmastoa mitenkään muuttamaan?

Siinähän se ongelma on, että asenteet muuttuvat hitaasti, tarvitaan useampi sukupolvi. Onneksi vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt ja ehkä sitä kautta jonain päivänä meitä ei ajatella kummajaisina.

Edelleen on kuitenkin vallalla ajatus, että nainen hoitaa lapset ja uhrautuu. Miehet voivat siis ulkoistaa koko homman halutessaan. Se, että lisääntyminen ja perhe on kahden kauppa, pitäisi saada iskostettua noin ajattelevien ihmisten tajuntaan: enemmän miehiä isyysvapaille ja koti-isiksi sekä osallistumaan lasten hoitoon. Jos asenteet muuttuvat siihen suuntaan (ja yhteiskuntakin tukee), että mies/isä on tasavertainen vanhempi, jolla on yhtä paljon vastuuta ja vaivaa lapsista niin kotona kuin urankin kannalta, ehkä miehistä joku havahtuu jo nuorempana miettimään, millainen isä olisi tulevaisuudessa vai haluaako sellaista ollenkaan.

Naisena kohtaa hyvin paljon kyselyitä siitä, että onko lapsia, milloin niitä tulee, miksi niitä ei jo ole. Kun kerrot olevasi vela, kaikki tietävät ne kliseet, mitä seuraavaksi saa kuulla. Ehkä miehiltä ei kysellä samalla tavalla lisääntymisestä jo nuoresta saakka, joten jotkut heistä eivät pysähdy miettimään asiaa ja tutkiskelemaan omaa kantaansa. Pitäisi päästä eroon stereotypiasta, että kaikki naiset haluavat lapsia ja vain heiltä tulee kysellä henkilökohtaisia lisääntymissuunnitelmia, asiasta kyseleminen ja painostus kun on epäkorrektia muutenkin.

Itsekkäille tuuliviireille ei oikein voi mitään, niitä tulee elämän aalloilla vastaan valitettavasti. Childfree Redditissä jahkaajia kutsutaan sanalla fence sitter, eli kipskops yhtenä päivänä hyppää jommalle kummalle puolen aitaa.

Taas hyviä pointteja. Mieheni ei ole kertaakaan törmännyt uteluihin siitä, koska meille tulee jälkikasvua. Minä törmään niihin säännöllisesti niin oman kuin miehen suvun ja jopa työkavereiden toimesta. Miehen äitikin kyselee lapsisuunnitelmista minulta, ei pojaltaan.

Edelleen mies nähdään aika passiivisena näissä asioissa. Miehelle niitä lapsia vain tulee, nainen hankkii lapsia.

Ap

Mietin lähipiirini velamiehiä ja ainoa velamies, jolta kysellään, että milloin sulle/teille tulee lapsia on italialainen, ja kyselyitä esittävät miehen italialaiset sukulaiset ja oma perhe.

Toinen tuntemani velamies ei ole kuulemma törmännyt mitenkään lapsiuteluihin ja olemme tunteneet 15 vuotta. Asuntoa ostaessaan (yksin) asuntovälittäjä oli esitellyt asuntoa, että tässä on koulu ja päiväkoti lähellä ja tilaa lapsille sitten tulevaisuudessa.

Minä olen naisena saanut kuulla lapsivänkäämistä 15-vuotiaasta lähtien. Onneksi olen voinut jättää moiset tyhmät piirit aikuisena pois elämästäni, ja luojan kiitos, vanhempiani ei kiinnosta tippaakaan tuleeko lapsenlapsia vai ei. Isäni on ainakin silminnähden helpottunut, ettei yksikään lapsistaan ole vielä lisääntynyt, ja me lapset olemme ikähaarukalla 30-40v.

Hieno tarina, kerro toki missä yhteydessä asia on tullut puheeksi?

Ai joo, kun teillä ei ole niitä ystäviä, joiden kanssa puhutaan asioista, kuten perhe, parisuhde, elämän tavoitteet, mitä arkeen kuuluu ja ketä siihen kuuluu.

Sori siitä.

Pakko tunnustaa etten ole edes veljeni kanssa koskaan keskustellut äitimme kyselyistä hänen mummohaaveiden täyttämisestä. Puhumattakaan että asiasta olisi keskustelu lähistenkin ystävien kanssa.

Miten noista asioista keskustelu eroaa "utelusta onko niitä lapsia luvassa" ? Kaikki eivät osaa ilmeisesti ottaa asiaa puheeksi riittävän hienostuneesti, viinilasin ääressä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/398 |

ok hyvä tietää

Vierailija
350/398 |

Uskon kyllä että jatkat miesvihasi levittämistä aivan estoitta, kuten olet tehnyt tähänkin asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/398 |

No voin kertoa miten esimerkiksi nämä kaksi keskustelua menivät:

Italialainen mies, kertoo minulle kun olen hänen ja vaimonsa luona kylässä: Minulta kysytään koko ajan, että milloin minulle tulee lapsia,  milloin niitä on, mutta meillä on jo lemmikkejä ihan tarpeeksi. Ei tarvita tosiaankaan lapsia tähän. Enkä niitä haluakaan.

Vaimonsa jatkaa: Miehen vanhemmat kimputtavat mieheltä lapsia välillä ja sukulaiset. Italiaiset, tiedäthän?

Minä: Ihan ymmärrettävää. Omat vanhemmat eivät onneksi välitä.

Ystävä velamies: Ostin asunnon. Asunto oli kiva, mutta teki mieli sanoa, että nyt myyt ihan väärillä jutuilla, kun myyjä selitti miten lähellä on kouluja, kerhot ja tilaa lapsille. Ei niille ole tarvetta nyt eikä tulevaisuudessa, en ole hankkimassa lapsia.

Minä: Joo, noinhan niitä aina myydään. Sillä ajatuksella, mitä suurin osa ihmisistä tarvitsee ja arvostaa. Ymmärrän, ei mullakaan olisi niille mitään käyttöä.

Ihan samalla tavalla nämä asiat tulevat esille kuin lapsia hankkineiden kanssa, esimerkiksi amerikkalainen harrastuskaverini, joka kertoo aina, ettei ehtinytkään viikonloppuna kirjoittamaan kuten oli ajatellut meidän viime keskustelun aikana, kun tytär sai nuhakuumeen.

Vierailija
352/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että naiset ovat velaudestaan paljon varmempia kuin miehet.

Etsin velamiestä. Olen itse ollut vela nuoresta asti enkä tule muuttamaan mieltäni. En halua, että minulle valehdellaan ja esitetään. Olen turhautunut ja on mahdotonta luottaa miehiin kun selittävät mitä tahansa päästäkseen pukille ja suhteeseen. Miten voi olla niin vaikeaa olla rehellinen ja olla tuhlaamatta toisten aikaa?

En halua ruveta vaivalla rakentamaan suhdetta jonkun tuuliviirin kanssa, joka alkaakin myöhemmin haluta jälkikasvua (ja vielä jollain ihan typerällä syyllä kuten koska muutkin).

Eli löytäisinpä miehen joka tietää kuka on ja mitä haluaa ja joka mielellään kyseenalaistaa vallitsevia normeja.

Naisten on pakko olla varmempia velaudestaan biologian takia. Velanaisen tulee huolehtia ehkäisystä tarkasti, jos aikoo velana pysyä. Nainen on se, joka on raskaana ja synnyttää ja velanainen tietää, ettei siihen hommaan ryhdy edes piippu ohimolla. Naisilla on myös tietty aikaikkuna, jossa lisääntyminen onnistuu, joten asiaa on pohdittu ja mietitty. Lapsi vaikuttaa naisen uraan ja jos niin ei halua käyvän, päätös on varma. Varma päätös on myös silloin, kun ei halua hoitaa ja huolehtia lapsista ollenkaan.

Iso osa miehistä ei ajattele lisääntymisasiaa, koska se ei tapahdu heidän kehossaan ja siihen ei ole samanlaista aikaikkunaa eikä lapsensaanti vaikuta heidän uraansa. Siksi heidän on helpompi muuttaa mieltään syillä -olis kiva -muillakin on. Nuo miehet eivät ole ajatelleet tulevaisuutta pidemmälle vaan elävät hetkessä. Velanainen on pohtinut sen tulevaisuuden ja tehnyt päätöksen.

Olen tuo jota lainasit. Kiitos erittäin asiallisesta vastauksesta. Oikeassa taidat olla. Pystyisikö tätä vallitsevaa asenneilmastoa mitenkään muuttamaan?

Siinähän se ongelma on, että asenteet muuttuvat hitaasti, tarvitaan useampi sukupolvi. Onneksi vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt ja ehkä sitä kautta jonain päivänä meitä ei ajatella kummajaisina.

Edelleen on kuitenkin vallalla ajatus, että nainen hoitaa lapset ja uhrautuu. Miehet voivat siis ulkoistaa koko homman halutessaan. Se, että lisääntyminen ja perhe on kahden kauppa, pitäisi saada iskostettua noin ajattelevien ihmisten tajuntaan: enemmän miehiä isyysvapaille ja koti-isiksi sekä osallistumaan lasten hoitoon. Jos asenteet muuttuvat siihen suuntaan (ja yhteiskuntakin tukee), että mies/isä on tasavertainen vanhempi, jolla on yhtä paljon vastuuta ja vaivaa lapsista niin kotona kuin urankin kannalta, ehkä miehistä joku havahtuu jo nuorempana miettimään, millainen isä olisi tulevaisuudessa vai haluaako sellaista ollenkaan.

Naisena kohtaa hyvin paljon kyselyitä siitä, että onko lapsia, milloin niitä tulee, miksi niitä ei jo ole. Kun kerrot olevasi vela, kaikki tietävät ne kliseet, mitä seuraavaksi saa kuulla. Ehkä miehiltä ei kysellä samalla tavalla lisääntymisestä jo nuoresta saakka, joten jotkut heistä eivät pysähdy miettimään asiaa ja tutkiskelemaan omaa kantaansa. Pitäisi päästä eroon stereotypiasta, että kaikki naiset haluavat lapsia ja vain heiltä tulee kysellä henkilökohtaisia lisääntymissuunnitelmia, asiasta kyseleminen ja painostus kun on epäkorrektia muutenkin.

Itsekkäille tuuliviireille ei oikein voi mitään, niitä tulee elämän aalloilla vastaan valitettavasti. Childfree Redditissä jahkaajia kutsutaan sanalla fence sitter, eli kipskops yhtenä päivänä hyppää jommalle kummalle puolen aitaa.

Taas hyviä pointteja. Mieheni ei ole kertaakaan törmännyt uteluihin siitä, koska meille tulee jälkikasvua. Minä törmään niihin säännöllisesti niin oman kuin miehen suvun ja jopa työkavereiden toimesta. Miehen äitikin kyselee lapsisuunnitelmista minulta, ei pojaltaan.

Edelleen mies nähdään aika passiivisena näissä asioissa. Miehelle niitä lapsia vain tulee, nainen hankkii lapsia.

Ap

Mietin lähipiirini velamiehiä ja ainoa velamies, jolta kysellään, että milloin sulle/teille tulee lapsia on italialainen, ja kyselyitä esittävät miehen italialaiset sukulaiset ja oma perhe.

Toinen tuntemani velamies ei ole kuulemma törmännyt mitenkään lapsiuteluihin ja olemme tunteneet 15 vuotta. Asuntoa ostaessaan (yksin) asuntovälittäjä oli esitellyt asuntoa, että tässä on koulu ja päiväkoti lähellä ja tilaa lapsille sitten tulevaisuudessa.

Minä olen naisena saanut kuulla lapsivänkäämistä 15-vuotiaasta lähtien. Onneksi olen voinut jättää moiset tyhmät piirit aikuisena pois elämästäni, ja luojan kiitos, vanhempiani ei kiinnosta tippaakaan tuleeko lapsenlapsia vai ei. Isäni on ainakin silminnähden helpottunut, ettei yksikään lapsistaan ole vielä lisääntynyt, ja me lapset olemme ikähaarukalla 30-40v.

Hieno tarina, kerro toki missä yhteydessä asia on tullut puheeksi?

Ai joo, kun teillä ei ole niitä ystäviä, joiden kanssa puhutaan asioista, kuten perhe, parisuhde, elämän tavoitteet, mitä arkeen kuuluu ja ketä siihen kuuluu.

Sori siitä.

Pakko tunnustaa etten ole edes veljeni kanssa koskaan keskustellut äitimme kyselyistä hänen mummohaaveiden täyttämisestä. Puhumattakaan että asiasta olisi keskustelu lähistenkin ystävien kanssa.

Miten noista asioista keskustelu eroaa "utelusta onko niitä lapsia luvassa" ? Kaikki eivät osaa ilmeisesti ottaa asiaa puheeksi riittävän hienostuneesti, viinilasin ääressä?

Utelu on sitä, että toistuvasti kysytään milloinkas sinulle tulee niitä lapsia. Se ei tosiaan ole millään lailla hienostunutta vaan todella tökeröä käytöstä. Kysymys on usein ladattu oletuksella, että niitä lapsia pitää tulla ja tuleekin ja utelija kieltävän vastauksen saatuaan aloittaa sen kliseisen mantransa, minkä velat ovat saaneet kuulla lukuisia kertoja. Perhehaaveista ja suunnitelmista voi keskustella ihan muuten vain vaikka kommentoimalla kaveriporukassa jotain lehtiartikkelia, tv-sarjaa jne. ja kommentista käy ilmi ihmisen kanta asiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että naiset ovat velaudestaan paljon varmempia kuin miehet.

Etsin velamiestä. Olen itse ollut vela nuoresta asti enkä tule muuttamaan mieltäni. En halua, että minulle valehdellaan ja esitetään. Olen turhautunut ja on mahdotonta luottaa miehiin kun selittävät mitä tahansa päästäkseen pukille ja suhteeseen. Miten voi olla niin vaikeaa olla rehellinen ja olla tuhlaamatta toisten aikaa?

En halua ruveta vaivalla rakentamaan suhdetta jonkun tuuliviirin kanssa, joka alkaakin myöhemmin haluta jälkikasvua (ja vielä jollain ihan typerällä syyllä kuten koska muutkin).

Eli löytäisinpä miehen joka tietää kuka on ja mitä haluaa ja joka mielellään kyseenalaistaa vallitsevia normeja.

Naisten on pakko olla varmempia velaudestaan biologian takia. Velanaisen tulee huolehtia ehkäisystä tarkasti, jos aikoo velana pysyä. Nainen on se, joka on raskaana ja synnyttää ja velanainen tietää, ettei siihen hommaan ryhdy edes piippu ohimolla. Naisilla on myös tietty aikaikkuna, jossa lisääntyminen onnistuu, joten asiaa on pohdittu ja mietitty. Lapsi vaikuttaa naisen uraan ja jos niin ei halua käyvän, päätös on varma. Varma päätös on myös silloin, kun ei halua hoitaa ja huolehtia lapsista ollenkaan.

Iso osa miehistä ei ajattele lisääntymisasiaa, koska se ei tapahdu heidän kehossaan ja siihen ei ole samanlaista aikaikkunaa eikä lapsensaanti vaikuta heidän uraansa. Siksi heidän on helpompi muuttaa mieltään syillä -olis kiva -muillakin on. Nuo miehet eivät ole ajatelleet tulevaisuutta pidemmälle vaan elävät hetkessä. Velanainen on pohtinut sen tulevaisuuden ja tehnyt päätöksen.

Olen tuo jota lainasit. Kiitos erittäin asiallisesta vastauksesta. Oikeassa taidat olla. Pystyisikö tätä vallitsevaa asenneilmastoa mitenkään muuttamaan?

Siinähän se ongelma on, että asenteet muuttuvat hitaasti, tarvitaan useampi sukupolvi. Onneksi vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt ja ehkä sitä kautta jonain päivänä meitä ei ajatella kummajaisina.

Edelleen on kuitenkin vallalla ajatus, että nainen hoitaa lapset ja uhrautuu. Miehet voivat siis ulkoistaa koko homman halutessaan. Se, että lisääntyminen ja perhe on kahden kauppa, pitäisi saada iskostettua noin ajattelevien ihmisten tajuntaan: enemmän miehiä isyysvapaille ja koti-isiksi sekä osallistumaan lasten hoitoon. Jos asenteet muuttuvat siihen suuntaan (ja yhteiskuntakin tukee), että mies/isä on tasavertainen vanhempi, jolla on yhtä paljon vastuuta ja vaivaa lapsista niin kotona kuin urankin kannalta, ehkä miehistä joku havahtuu jo nuorempana miettimään, millainen isä olisi tulevaisuudessa vai haluaako sellaista ollenkaan.

Naisena kohtaa hyvin paljon kyselyitä siitä, että onko lapsia, milloin niitä tulee, miksi niitä ei jo ole. Kun kerrot olevasi vela, kaikki tietävät ne kliseet, mitä seuraavaksi saa kuulla. Ehkä miehiltä ei kysellä samalla tavalla lisääntymisestä jo nuoresta saakka, joten jotkut heistä eivät pysähdy miettimään asiaa ja tutkiskelemaan omaa kantaansa. Pitäisi päästä eroon stereotypiasta, että kaikki naiset haluavat lapsia ja vain heiltä tulee kysellä henkilökohtaisia lisääntymissuunnitelmia, asiasta kyseleminen ja painostus kun on epäkorrektia muutenkin.

Itsekkäille tuuliviireille ei oikein voi mitään, niitä tulee elämän aalloilla vastaan valitettavasti. Childfree Redditissä jahkaajia kutsutaan sanalla fence sitter, eli kipskops yhtenä päivänä hyppää jommalle kummalle puolen aitaa.

Taas hyviä pointteja. Mieheni ei ole kertaakaan törmännyt uteluihin siitä, koska meille tulee jälkikasvua. Minä törmään niihin säännöllisesti niin oman kuin miehen suvun ja jopa työkavereiden toimesta. Miehen äitikin kyselee lapsisuunnitelmista minulta, ei pojaltaan.

Edelleen mies nähdään aika passiivisena näissä asioissa. Miehelle niitä lapsia vain tulee, nainen hankkii lapsia.

Ap

Mietin lähipiirini velamiehiä ja ainoa velamies, jolta kysellään, että milloin sulle/teille tulee lapsia on italialainen, ja kyselyitä esittävät miehen italialaiset sukulaiset ja oma perhe.

Toinen tuntemani velamies ei ole kuulemma törmännyt mitenkään lapsiuteluihin ja olemme tunteneet 15 vuotta. Asuntoa ostaessaan (yksin) asuntovälittäjä oli esitellyt asuntoa, että tässä on koulu ja päiväkoti lähellä ja tilaa lapsille sitten tulevaisuudessa.

Minä olen naisena saanut kuulla lapsivänkäämistä 15-vuotiaasta lähtien. Onneksi olen voinut jättää moiset tyhmät piirit aikuisena pois elämästäni, ja luojan kiitos, vanhempiani ei kiinnosta tippaakaan tuleeko lapsenlapsia vai ei. Isäni on ainakin silminnähden helpottunut, ettei yksikään lapsistaan ole vielä lisääntynyt, ja me lapset olemme ikähaarukalla 30-40v.

Minä olen 38 velanainen enkä muista, että kukaan olisi koskaan sen kummemmin lisääntymisistäni "vängännyt". Joskus siinä tyypillisimmässä synnytysiässä siitä tuli joskus jotain kysymystä tai kommenttia jos perheistä tai lapsista oli puhetta, mutta sellaiseen harmittomaan sävyyn, etten edes tajunnut, että olisi pitänyt ilmeisesti repiä peliverkkarinsa. Nyt ei ole kukaan kysynyt mitään enää ainakaan viiteen vuoteen. Ehkä tunnen sitten vaan fiksumpia ihmisiä. Varmaan jos elää jossain Pohjanmaan lestayhteisössä, kokemus on eri.

Vierailija
354/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me velamiehet olemme usein myös vapaaehtoisesti sinkkuja. -nuori mies pieneltä kylältä

Onko näin? 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me velamiehet olemme usein myös vapaaehtoisesti sinkkuja. -nuori mies pieneltä kylältä

Onko näin? 

Ap

Tietysti, mitä naiset tuovat miehen elämään muuta kuin rajoituksia?

Vierailija
356/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että naiset ovat velaudestaan paljon varmempia kuin miehet.

Etsin velamiestä. Olen itse ollut vela nuoresta asti enkä tule muuttamaan mieltäni. En halua, että minulle valehdellaan ja esitetään. Olen turhautunut ja on mahdotonta luottaa miehiin kun selittävät mitä tahansa päästäkseen pukille ja suhteeseen. Miten voi olla niin vaikeaa olla rehellinen ja olla tuhlaamatta toisten aikaa?

En halua ruveta vaivalla rakentamaan suhdetta jonkun tuuliviirin kanssa, joka alkaakin myöhemmin haluta jälkikasvua (ja vielä jollain ihan typerällä syyllä kuten koska muutkin).

Eli löytäisinpä miehen joka tietää kuka on ja mitä haluaa ja joka mielellään kyseenalaistaa vallitsevia normeja.

Naisten on pakko olla varmempia velaudestaan biologian takia. Velanaisen tulee huolehtia ehkäisystä tarkasti, jos aikoo velana pysyä. Nainen on se, joka on raskaana ja synnyttää ja velanainen tietää, ettei siihen hommaan ryhdy edes piippu ohimolla. Naisilla on myös tietty aikaikkuna, jossa lisääntyminen onnistuu, joten asiaa on pohdittu ja mietitty. Lapsi vaikuttaa naisen uraan ja jos niin ei halua käyvän, päätös on varma. Varma päätös on myös silloin, kun ei halua hoitaa ja huolehtia lapsista ollenkaan.

Iso osa miehistä ei ajattele lisääntymisasiaa, koska se ei tapahdu heidän kehossaan ja siihen ei ole samanlaista aikaikkunaa eikä lapsensaanti vaikuta heidän uraansa. Siksi heidän on helpompi muuttaa mieltään syillä -olis kiva -muillakin on. Nuo miehet eivät ole ajatelleet tulevaisuutta pidemmälle vaan elävät hetkessä. Velanainen on pohtinut sen tulevaisuuden ja tehnyt päätöksen.

Olen tuo jota lainasit. Kiitos erittäin asiallisesta vastauksesta. Oikeassa taidat olla. Pystyisikö tätä vallitsevaa asenneilmastoa mitenkään muuttamaan?

Siinähän se ongelma on, että asenteet muuttuvat hitaasti, tarvitaan useampi sukupolvi. Onneksi vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt ja ehkä sitä kautta jonain päivänä meitä ei ajatella kummajaisina.

Edelleen on kuitenkin vallalla ajatus, että nainen hoitaa lapset ja uhrautuu. Miehet voivat siis ulkoistaa koko homman halutessaan. Se, että lisääntyminen ja perhe on kahden kauppa, pitäisi saada iskostettua noin ajattelevien ihmisten tajuntaan: enemmän miehiä isyysvapaille ja koti-isiksi sekä osallistumaan lasten hoitoon. Jos asenteet muuttuvat siihen suuntaan (ja yhteiskuntakin tukee), että mies/isä on tasavertainen vanhempi, jolla on yhtä paljon vastuuta ja vaivaa lapsista niin kotona kuin urankin kannalta, ehkä miehistä joku havahtuu jo nuorempana miettimään, millainen isä olisi tulevaisuudessa vai haluaako sellaista ollenkaan.

Naisena kohtaa hyvin paljon kyselyitä siitä, että onko lapsia, milloin niitä tulee, miksi niitä ei jo ole. Kun kerrot olevasi vela, kaikki tietävät ne kliseet, mitä seuraavaksi saa kuulla. Ehkä miehiltä ei kysellä samalla tavalla lisääntymisestä jo nuoresta saakka, joten jotkut heistä eivät pysähdy miettimään asiaa ja tutkiskelemaan omaa kantaansa. Pitäisi päästä eroon stereotypiasta, että kaikki naiset haluavat lapsia ja vain heiltä tulee kysellä henkilökohtaisia lisääntymissuunnitelmia, asiasta kyseleminen ja painostus kun on epäkorrektia muutenkin.

Itsekkäille tuuliviireille ei oikein voi mitään, niitä tulee elämän aalloilla vastaan valitettavasti. Childfree Redditissä jahkaajia kutsutaan sanalla fence sitter, eli kipskops yhtenä päivänä hyppää jommalle kummalle puolen aitaa.

Taas hyviä pointteja. Mieheni ei ole kertaakaan törmännyt uteluihin siitä, koska meille tulee jälkikasvua. Minä törmään niihin säännöllisesti niin oman kuin miehen suvun ja jopa työkavereiden toimesta. Miehen äitikin kyselee lapsisuunnitelmista minulta, ei pojaltaan.

Edelleen mies nähdään aika passiivisena näissä asioissa. Miehelle niitä lapsia vain tulee, nainen hankkii lapsia.

Ap

Mietin lähipiirini velamiehiä ja ainoa velamies, jolta kysellään, että milloin sulle/teille tulee lapsia on italialainen, ja kyselyitä esittävät miehen italialaiset sukulaiset ja oma perhe.

Toinen tuntemani velamies ei ole kuulemma törmännyt mitenkään lapsiuteluihin ja olemme tunteneet 15 vuotta. Asuntoa ostaessaan (yksin) asuntovälittäjä oli esitellyt asuntoa, että tässä on koulu ja päiväkoti lähellä ja tilaa lapsille sitten tulevaisuudessa.

Minä olen naisena saanut kuulla lapsivänkäämistä 15-vuotiaasta lähtien. Onneksi olen voinut jättää moiset tyhmät piirit aikuisena pois elämästäni, ja luojan kiitos, vanhempiani ei kiinnosta tippaakaan tuleeko lapsenlapsia vai ei. Isäni on ainakin silminnähden helpottunut, ettei yksikään lapsistaan ole vielä lisääntynyt, ja me lapset olemme ikähaarukalla 30-40v.

Tämä. Pidän ilmiötä tosi omituisena. Oikeastiko vielä 2020-luvulla luullaan että pariskunnan lisääntymisasiat hoitaa nainen yksin? Tai onko asianlaita itseasiassa koskaan edes ollut niin?

Ap

Vierailija
357/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on kyllä ihan totaalisen pilalla näiden katkerien ja naisten hyljeksimien ulilautamieslasten trollailun ja jankutuksen takia. Yhtään mistään ei voi keskustella kun kaikki spämmätään heti täyteen täysin psykoottista jankkausta. Teidän kommenteista näkee hyvin, miten valtava tarve Suomessa on mielenterveyspalveluille. Tosi surullista.

Pitäisi vaan olla kylmänviileästi meidän kaikkien vastaamatta yhdellekään vastarannan ulisijalle, ei ne jaksa yksikseen ulista, kun eivät saa vettä myllyynsä.

Jatketaan me keskustelua tästä aiheesta. Tosi hyvä avaus, Ap! Pahoittelen, että tänne on pesiytynyt Ulinaaris Maximilliam Polkujalkaisia. Toivottavasti jaksat siitä huolimatta jutella meidän muiden kanssa, joita aihe koskettaa.

40v vela

Totta. Yritetään ignoorata jankuttaja parhaamme mukaan. Itse tykkään provosoivasta keskustelusta, mutta sekin käy mahdottomaksi kun yksi lukutaidoton muusinuija sokeana russuttaa samaa levyä sivusta toiseen lukematta edes mitä hänelle vastataan.

Muut kommentit ovat olleet kiinnostavia, kiitos siis kaikille paitsi u l i kuninkaalle!

Ap

P.S. Ulinaaris Maximilliam Polkujalkainen :D :D

Vierailija
358/398 |

No sait siis haluamasi? Oletko nyt tyytyväinen ketkun miesviha-antiin?

Vierailija
359/398 |
14.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että naiset ovat velaudestaan paljon varmempia kuin miehet.

Etsin velamiestä. Olen itse ollut vela nuoresta asti enkä tule muuttamaan mieltäni. En halua, että minulle valehdellaan ja esitetään. Olen turhautunut ja on mahdotonta luottaa miehiin kun selittävät mitä tahansa päästäkseen pukille ja suhteeseen. Miten voi olla niin vaikeaa olla rehellinen ja olla tuhlaamatta toisten aikaa?

En halua ruveta vaivalla rakentamaan suhdetta jonkun tuuliviirin kanssa, joka alkaakin myöhemmin haluta jälkikasvua (ja vielä jollain ihan typerällä syyllä kuten koska muutkin).

Eli löytäisinpä miehen joka tietää kuka on ja mitä haluaa ja joka mielellään kyseenalaistaa vallitsevia normeja.

Naisten on pakko olla varmempia velaudestaan biologian takia. Velanaisen tulee huolehtia ehkäisystä tarkasti, jos aikoo velana pysyä. Nainen on se, joka on raskaana ja synnyttää ja velanainen tietää, ettei siihen hommaan ryhdy edes piippu ohimolla. Naisilla on myös tietty aikaikkuna, jossa lisääntyminen onnistuu, joten asiaa on pohdittu ja mietitty. Lapsi vaikuttaa naisen uraan ja jos niin ei halua käyvän, päätös on varma. Varma päätös on myös silloin, kun ei halua hoitaa ja huolehtia lapsista ollenkaan.

Iso osa miehistä ei ajattele lisääntymisasiaa, koska se ei tapahdu heidän kehossaan ja siihen ei ole samanlaista aikaikkunaa eikä lapsensaanti vaikuta heidän uraansa. Siksi heidän on helpompi muuttaa mieltään syillä -olis kiva -muillakin on. Nuo miehet eivät ole ajatelleet tulevaisuutta pidemmälle vaan elävät hetkessä. Velanainen on pohtinut sen tulevaisuuden ja tehnyt päätöksen.

Olen tuo jota lainasit. Kiitos erittäin asiallisesta vastauksesta. Oikeassa taidat olla. Pystyisikö tätä vallitsevaa asenneilmastoa mitenkään muuttamaan?

Siinähän se ongelma on, että asenteet muuttuvat hitaasti, tarvitaan useampi sukupolvi. Onneksi vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt ja ehkä sitä kautta jonain päivänä meitä ei ajatella kummajaisina.

Edelleen on kuitenkin vallalla ajatus, että nainen hoitaa lapset ja uhrautuu. Miehet voivat siis ulkoistaa koko homman halutessaan. Se, että lisääntyminen ja perhe on kahden kauppa, pitäisi saada iskostettua noin ajattelevien ihmisten tajuntaan: enemmän miehiä isyysvapaille ja koti-isiksi sekä osallistumaan lasten hoitoon. Jos asenteet muuttuvat siihen suuntaan (ja yhteiskuntakin tukee), että mies/isä on tasavertainen vanhempi, jolla on yhtä paljon vastuuta ja vaivaa lapsista niin kotona kuin urankin kannalta, ehkä miehistä joku havahtuu jo nuorempana miettimään, millainen isä olisi tulevaisuudessa vai haluaako sellaista ollenkaan.

Naisena kohtaa hyvin paljon kyselyitä siitä, että onko lapsia, milloin niitä tulee, miksi niitä ei jo ole. Kun kerrot olevasi vela, kaikki tietävät ne kliseet, mitä seuraavaksi saa kuulla. Ehkä miehiltä ei kysellä samalla tavalla lisääntymisestä jo nuoresta saakka, joten jotkut heistä eivät pysähdy miettimään asiaa ja tutkiskelemaan omaa kantaansa. Pitäisi päästä eroon stereotypiasta, että kaikki naiset haluavat lapsia ja vain heiltä tulee kysellä henkilökohtaisia lisääntymissuunnitelmia, asiasta kyseleminen ja painostus kun on epäkorrektia muutenkin.

Itsekkäille tuuliviireille ei oikein voi mitään, niitä tulee elämän aalloilla vastaan valitettavasti. Childfree Redditissä jahkaajia kutsutaan sanalla fence sitter, eli kipskops yhtenä päivänä hyppää jommalle kummalle puolen aitaa.

Taas hyviä pointteja. Mieheni ei ole kertaakaan törmännyt uteluihin siitä, koska meille tulee jälkikasvua. Minä törmään niihin säännöllisesti niin oman kuin miehen suvun ja jopa työkavereiden toimesta. Miehen äitikin kyselee lapsisuunnitelmista minulta, ei pojaltaan.

Edelleen mies nähdään aika passiivisena näissä asioissa. Miehelle niitä lapsia vain tulee, nainen hankkii lapsia.

Ap

Mietin lähipiirini velamiehiä ja ainoa velamies, jolta kysellään, että milloin sulle/teille tulee lapsia on italialainen, ja kyselyitä esittävät miehen italialaiset sukulaiset ja oma perhe.

Toinen tuntemani velamies ei ole kuulemma törmännyt mitenkään lapsiuteluihin ja olemme tunteneet 15 vuotta. Asuntoa ostaessaan (yksin) asuntovälittäjä oli esitellyt asuntoa, että tässä on koulu ja päiväkoti lähellä ja tilaa lapsille sitten tulevaisuudessa.

Minä olen naisena saanut kuulla lapsivänkäämistä 15-vuotiaasta lähtien. Onneksi olen voinut jättää moiset tyhmät piirit aikuisena pois elämästäni, ja luojan kiitos, vanhempiani ei kiinnosta tippaakaan tuleeko lapsenlapsia vai ei. Isäni on ainakin silminnähden helpottunut, ettei yksikään lapsistaan ole vielä lisääntynyt, ja me lapset olemme ikähaarukalla 30-40v.

Tämä. Pidän ilmiötä tosi omituisena. Oikeastiko vielä 2020-luvulla luullaan että pariskunnan lisääntymisasiat hoitaa nainen yksin? Tai onko asianlaita itseasiassa koskaan edes ollut niin?

Ap

Mikä on miehen äänioikeus aborttiin liittyen?

Vierailija
360/398 |

Ei ole eikä tule, niin kauan kuin mies ei ole raskaana. Pidä pili pöksyissä jos raskaus on ehdoton ei.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi seitsemän