Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Kaikkea paskoo.

Suren iäkästä, edesmennyttä isääni. Kuolema oli lempeä, saapui pehmein askelin vähän kuin pelastamaan isän pois kivuista ja sairauksistaan, mutta kyllä minä kuitenkin suren ja kaipaan sitä reipasta, viisasta isääni mikä hän ennen oli. Viime vuodet ovat olleet rankkoja huolehtia ja jännittää, miten sairaus romahduttaa hänet tuosta vain kesken kaiken vielä huonommaksi, ja sitten taas ambulanssi viemässä sairaalaan ja miten isä pärjää. Hoivakoti oli lopulta hyvä ratkaisu, mutta joka kerta kun puhelin soi tai tuli viestiä jännitti onko isällä kaikki hyvin.

Nyt en enää jännitä, enkä pelkää isän vuoksi. 

Osanotot ovat olleet ystävällisiä, vaikka kaikki tiedämme miten iäkkään vanhuksen kuolemassa ei ole dramatiikkaa yhtään. Kaipaus on enemmän kaipuuta lapsuuden turvallisuuteen ja isään, joka tuki ja piti minua tärkeänä hänen elämässään. Aina pääsi kotiin, jos oli siihen halua ja tarvetta. Itsenäiseksi kasvamista tuettiin ja se on vahva pohja elämässäni, että pärjään ja selviän nytkin.

 

Vierailija kirjoitti:

Suren iäkästä, edesmennyttä isääni. Kuolema oli lempeä, saapui pehmein askelin vähän kuin pelastamaan isän pois kivuista ja sairauksistaan, mutta kyllä minä kuitenkin suren ja kaipaan sitä reipasta, viisasta isääni mikä hän ennen oli. Viime vuodet ovat olleet rankkoja huolehtia ja jännittää, miten sairaus romahduttaa hänet tuosta vain kesken kaiken vielä huonommaksi, ja sitten taas ambulanssi viemässä sairaalaan ja miten isä pärjää. Hoivakoti oli lopulta hyvä ratkaisu, mutta joka kerta kun puhelin soi tai tuli viestiä jännitti onko isällä kaikki hyvin.

Nyt en enää jännitä, enkä pelkää isän vuoksi. 

Osanotot ovat olleet ystävällisiä, vaikka kaikki tiedämme miten iäkkään vanhuksen kuolemassa ei ole dramatiikkaa yhtään. Kaipaus on enemmän kaipuuta lapsuuden turvallisuuteen ja isään, joka tuki ja piti minua tärkeänä hänen elämässään. Aina pääsi kotiin, jos oli siihen halua ja tarvetta. Itsenäiseksi kasvam

Kirjoitat kauniisti. Noin minäkin ajattelen vanhemmistani. Loivat turvallisen arjen, mistä oli hyvä ponnistaa. Ikävä on välillä vielakin, vaikka jo vuosikaudet ovat olleet tuonilmaisissa.

Vaikka on ikävä, ymmärrän täysin, että vanhat siityy tulevien sukupolvien tieltä, nuorin sivussa on 1+v.

Vierailija kirjoitti:

Tavallinen päivä tänään. Kävelyllä olin taas ja pyöräilemässä myös. Kaunis päivä oli. Mitään erikoista ei sattunut ja eilen olikin tehokkaampi päivä kaikin tavoin. Koiraani muistelin ja elämäni oli kyllä parempaa sen eläessä. Kyllä sillä oli iso vaikutus. Opinnot eivät edisty, kun toinenkin haastateltava jättää vastaamatta viestiin. Ei kiinnosta edes sen vertaa. Onneksi opettaja ymmärsi tämän ja kai neuvottelen hänen kanssaan suorituksesta. 

Onneksi opettajasi ymmärtää, että opiskelun viive ei ole sinun syytäsi. Onko vielä muita kyselyjä menossa opiskelun avittamiseen?

Flunssa, väsy. Uneton yö takana. Onneksi on mehua, teetä, hunajaa.

Nro 19853: Osanottoni! Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Vaikka mun äitini poismeno olikin jo odotettu tapahtuma ja armollinen hänelle itselleen, aika ajoin kaipaan äitiä sellaisena kuin hän oli ennen muistisairautensa pahenemista. Vaikka äidin kuolemasta onkin jo yli vuosi, mulla on aika ajoin tunne, että äiti on täällä. Siis täällä mun kodissani. Ikäänkuin katselemassa, mitä mä puuhailen. Lähes koko ikäni mulla on ollut samanlainen tunne mun äitini äidistä. Hän kuoli, kun olin 9-vuotias. Mutta mä olin paljon lapsuuteni kesinä hänen luonaan. Mummu sai mut rakastamaan luontoa ja metsän hiljaisuutta. Monet kerrat, kun kauppa-auto tuli, serkut juoksivat innoissaan kauppa-autolle, kun tiesivät mummun ostavan heille jätskit. Ja mä vaan makasin selälläni metsässä sammalmättäällä ja katselin puiden latvoihin. Outo mikä outo :D Mutta mä olin mummuni lapsenlapsista ainoa, jolle mummu kertoi vanhoista suomalaisista uskomuksista ja perinteistä sekä sen sukuhaaran historiasta. Joskus olen miettinyt, että kun mun tulee aika lähteä, niin nekin tarinat ja kertomukset katoavat ikiajoiksi. Olen myös miettinyt, pitäisikö alkaa kirjoittaa ne tarinat ylös, jotta ne jäisivät jälkipolvillekin. Mutta sitten taas olen ajatellut, että jos mummu olisi halunnut niiden jäävän jälkipolville, olisi varmaan kertonut myös mun serkuillekin. Siksi ajattelen, että ehkä ne on mun ja mummun salaisuus ja niiden on tarkoituskin kadota ikiajoiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Flunssa, väsy. Uneton yö takana. Onneksi on mehua, teetä, hunajaa.

Paranemisia! Mulla alkaa tauti helpottaa, mutta niistettävää riittää edelleen. Varmaan alkaa tulla jo selkäydinnesteetkin sieraimista tai ainakin siltä tuntuu. Toisaalta se voisi selittää, miksi olo on kuin lapamadolla. 

Lähdin käymään kaupassa kun huomenna on meno niin on vkl valmiiksi ostokset, voitin 4 e pelikoneesta. Sain jotain ale tuotteita -30%, leivät, kinkun, metsäsienisalaatin ja keittojuurekset. Ihan kiva sääkin on.

Ai niin kuulumisia...sain eilen illalla sähköpostiini tiedon, että mut on hyväksytty Lions Clubin jäseneksi. Ei siis Lions Ladyihin vaan sinne "herrakerhoon". Olen porukassa ainoa nainen, mutta enköhän mä pärjää. Neljännesvuosisata it-alalla opetti tekemäään tiimityötä sellaisissakin porukoissa, joissa olin ainoa nainen. Itseasiassa monesti miesten kanssa onkin helpompaa, kun ovat aika suoraviivaisia ja ratkaisukeskeisiä. Ihan kuten minäkin. Marraskuussa on sitten juhlallisuudet, joissa mut "aateloidaan" Leijonaksi. Mun kissani pohtii nyt kuumeisesti ja aika huolestuneenakin omasta asemastaan, kumpi on arvojärjestyksessä ylempänä: kissa vai leijona :D

Käykö kaikki iäkkäät vanhukset vaikeikki, kateellisiksi ja puhuvat loukkaavia nuoremmalle? Tätini ja tämän iäkäs mies kyläilivät meillä uudessa kodissamme ja vanhuksen ensimmäiset sanat katseltuaan kotiamme oli teillä on tällaista pientä ja sievää. Itse omistavat kaupunkimme yhden suuremmista tiloista. Puhe oli tietysti rehellinen mutta silti nuorelle perheelle se tuntui alentavalta ja väheksyvältä rikkaalta henkilöltä.

Karkasin kotoa jo aamulla ja yhä olen sillä reissulla. Tosin kotona minua ei odota kukaan, sillä asun yksin. Päivä kuluu kahvilla käydessä ,siellä tapaa muita ihmisiä ja saa keskustella toisten kanssa, kävellessä ,kirjastossa ja illalla yritän katsella sitä helkkarin telkkaria, jossa ei ole paljon katsomisen arvoista ohjelmaa. Mutta elämä on ihan hyvää näinkin. Pyhänä  menen kirkkoon tai kuuntelen radiosta jumalanpalveluksen.

uksen.

Vierailija kirjoitti:

Käykö kaikki iäkkäät vanhukset vaikeikki, kateellisiksi ja puhuvat loukkaavia nuoremmalle? Tätini ja tämän iäkäs mies kyläilivät meillä uudessa kodissamme ja vanhuksen ensimmäiset sanat katseltuaan kotiamme oli teillä on tällaista pientä ja sievää. Itse omistavat kaupunkimme yhden suuremmista tiloista. Puhe oli tietysti rehellinen mutta silti nuorelle perheelle se tuntui alentavalta ja väheksyvältä rikkaalta henkilöltä.

Ei toki. Meidän suvussa on ainakin ihan kivoja.

Luin eilen illalla vielä tätä ketjua, mutta kello oli jo yli 23 enkä päässyt enää vastaamaan. Jäin kuitenkin miettimään yksinäisyyttä. Yllättävän moni ihminen ajattelee, että yksinäisyys ja yksin oleminen olisivat sama asia. Totta on, että monen kohdalle osuu noista molemmat, mutta yksinäisyys on kuitenkin tunne ja yksin oleminen taas fyysinen olotila. Ihminen voi tuntea yksinäisyyttä, vaikka ympärillä olisi paljonkin ihmisiä. Joskus jopa suurempaakin yksinäisyyttä kuin ollessaan yksin. Ihminen voi myös olla viikkokausiakin yksin tuntematta itseään yksinäiseksi. Uskoisin, että yksinäisyyden juurisyy on tunne siitä, ettei kukaan ihan aidosti välitä. Ettei ole kenellekään arvokas ja tärkeä omana vajavaisena itsenään vaan korkeintaan, jos kykenee olemaan tavalla tai toisella hyödyksi toiselle. Tällaiseen tilanteeseen päätymisen huomaa helposti silloin, jos muut ottavat yhteyttä vain, jos tarvitsevat tai haluvat sinulta jotain. Rahaa, muuttoapua, lapsenvahtia, kukkien kastelijaa lomareissun ajaksi tms. 

Usein sanotaan myös, että mene jonnekin, missä on ihmisiä. Ei kukaan tule ovikelloasi soittamaan. Tottahan tuo. Tavallaan. Viimeisen 20 vuoden aikana olen tutustunut moniin ihmisiin ja kolmesta heistä tuli mulle läheisiä ystäviä. Poistuinko kotoani kohdatakseni nämä ihmiset? En. Kaikki kolme löytyivät näyttöruudun takaa. Ehdittiin viestitellä pitkäänkin ennenkuin ensimmäistä kertaa tavattiin kasvotusten. Eikä kyse ollut mistään seuranhakupalstoista vaan kahden ystäväni kohdalla oli Facebookin ryhmät ja yksi ystävistäni löytyi Kaksplussan keskustelupalstalta. Tämän kaksplussalaisen kanssa osallistuttiin aina ruoka-aiheisiin ketjuihin ja silloin siellä rekkautuneet pystyivät laittamaan toisilleen yksityisviestiä. Hän oli muuttamassa pääkaupunkiseudulle ja kyseli multa vinkkejä etnisistä ruokakaupoista. Lupasin lähteä hänelle oppaaksi ja siitä se sitten lähti. Mun tyttäreni muuten löysi puolisonsa maapallon toiselta puolelta ja kohtasi hänet alunperin pelimaailmassa. Naimisissa ovat olleet jo yli 10 vuotta. 

Me kaikki ollaan yksilöitä ja sen vuoksi koemme eri tavoin, millainen ihminen sopisi juuri minun ystäväkseni. Itse olen todennut, että täydellisen sielunsiskon löytäminen on lottovoittoa vastaava tapahtuma. Mutta jotkut voittavat lotossakin. Yhtä ystävyyssyhdetta lukuunottamatta mun ystävyyssuhteeni kautta elämäni ovat lähteneet siitä, että on jotain sellaista yhteistä, että ylipäätään halutaan pitää yhteyttä. Tavata ja tehdä jotain yhdessä. Tämä yksi oli sitten se lottovoitto, kun joku jossain tuolla Unversumissa kehotti tätä ihmistä myöhään syksyisenä iltana laittamaan Messengerissä viestiä mulle. Koskaan aiemmin hän ei ollut laittanut mulle viestiä ja se ryhmä, missä me oltiin, ei liittynyt millään tavalla siihen, mitä hän halusi sinä iltana edes jollekin kertoa. 

Tunnen useitakin ihmisiä, jotka ovat paljon yksin, mutta eivät yksinäisiä. Heidän ystävänsä asuvat eri puolilla maailmaa eikä heitä ole mahdollista kohdata kasvotusten. Mutta heidän kanssaan voi viestitellä tai ihan vaan laittaa headset päähän ja jutella. Kaikki eivät tarvitse yksinäisyytensä poistamiseen fyysistä läheisyyttä. 

Oli aikainen herätys kun piti kahdeksaksi mennä silmäpolille naapurikaupunkiin. Lähdettiin ilman aamupalaa klo 7.

Juotiin kahvit sämpylöitten kera kun olin valmis lääkäriltä. Tarkoitus oli käydä lounaalla mutta kello oli niin vähän ettei ollut nälkä vielä. Kaupasta valmiit lohiannokset kotiin.

Saatiin tehtyä pihahommia. Minä katkoin päivänliljojen varret vaikka oli mukava katsella tinttien puuhastelua niissä hämähäkkejä ym etsien.

Mies hakkasi polttopuita ja järjesteli ulkovarastoa.

Telkasta Kauppakaupunkien aarteita, se on mielenkiintoinen katsottava uusintoinakin.

Lammas, mielenkiintoinen kommentointi ystävyydestä. Jos se olisikin helppo homma ratkaista yksinäisyyden ongelma, riittäisi, kun laitettaisiin kaksi yksinäistä vierekkäin ja sanottaisi: no niin. Olkaa nyt ystäviä! Eihän se niin mene. Mutta toisaalta, jos ei ole avoin uusille ihmisille, voi olla vaikea seuraa saada. Itsellä on muutama läheinen ystävä, osa 40v takaa ja paljon kavereita, keiden kanssa touhutaan eri asioita. Sekin on hankala tilanne, jos joku haluaisi syventää ystävyyttä sellaisen kanssa, joka ei sitä halua. Vähän sama, jos toinen ystävys ihastuisi, rakastuisi ja toinen tahtoo vain ystävyyttä.

Aikamoista arpapeliä on löytää sopiva puoliso, ystävä tai kaverikin. Eikö?

Tänään kävimme heittämässä verkon viimeistä kertaa tänä syksynä; rajattu pyyntiaika.

Samalla reissulla kävimme poimimassa karpaloita omaan käyttöön.  Ihana oli poimia isoja marjoja, kaivella niitä pehmeästä sammalikosta.  Nuorempana poimin karpaloita paljon  tutuillekin.  Mieluiten poimin juuri karpaloita, se on niin rentouttavaa puuhaa.  Samalla saa ihailla punertavia sammaleita ja muutenkin syksyn värejä, ja mikä suon tuoksu! Selän takia minusta ei ole enää monien ämpärillisten poimijaksi, valitettavasti. Aika aikaansa kutakin.

Pitihän minun jo tänään aloittaa kutomaan sukkaa  suunnittelemallani uudella kuviomallilla. Jänskättää millaiset ne on valmiina. 

Vierailija kirjoitti:

Lammas, mielenkiintoinen kommentointi ystävyydestä. Jos se olisikin helppo homma ratkaista yksinäisyyden ongelma, riittäisi, kun laitettaisiin kaksi yksinäistä vierekkäin ja sanottaisi: no niin. Olkaa nyt ystäviä! Eihän se niin mene. Mutta toisaalta, jos ei ole avoin uusille ihmisille, voi olla vaikea seuraa saada. Itsellä on muutama läheinen ystävä, osa 40v takaa ja paljon kavereita, keiden kanssa touhutaan eri asioita. Sekin on hankala tilanne, jos joku haluaisi syventää ystävyyttä sellaisen kanssa, joka ei sitä halua. Vähän sama, jos toinen ystävys ihastuisi, rakastuisi ja toinen tahtoo vain ystävyyttä.

Aikamoista arpapeliä on löytää sopiva puoliso, ystävä tai kaverikin. Eikö?

Nimenomaan juuri tuota tarkoitinkin. Ei ystävyys synny sillä, että kerätään 10 yksinäistä samaan huoneeseen. Ei silläkään, että yksinäinen lähtee festareille tai aloittaa jonkin harrastuksen. Pelkästään ne festarit tai pelkästään se harrastus kun ei riitä siihen, että haluaisi olla muulloinkin tekemisissä kuin niillä festareilla tai harrastuksessa. Tarvitaan jotain sellaista, mitä halutaan tehdä yhdessä festareiden tai harrastuksen ulkopuolellakin. Lisäksi asiaan vaikuttaa se, etät molemmilla on kutakuinkin samanlainen käsitys siitä, paljonko uudelle ihmissuhteelle annetaan aikaa. Ja se, että molemmilla on sitä aikaa. 

Kyllähän se riippuu paljon yksinäisestä siellä harrastuksissa ja festareilla onko hän kylliksi rohkea luomaan suhteita. Itse olen melkoinen extrovertti, enkä pelkää kysyä esim. kahviseuraa. Näin on tärpännyt pari tuttavuutta, ei nyt ihan viikoittain mutta silloin tällöin. Pitkä ystävyys syntyi kynsisalongissa, kun huomattiin että on sama musiikkimaku. Nyt käydään kaljalla ja keikoilla.

Tänään on ollut pirteämpi päivä taas. Kävelin jo kaksi lenkkiä ja vielä illalla yksi. Lisäksi pyöräily. Pihassa hieman vielä järjestelin. Tuosta ruusupenkistä tuli ihan kiva, kun kuorikatetta laitoin ja ehkä joskus voisi jotkut reunakivet laittaa.

Luonnontilassa tämäkin piha on. Vain pieni siisti alue talon ympärillä. Toisaalta olisin halunnut vähän siistiä tuota aluetta missä omenapuut ovat, mutta ei minun välineilläni oikein siihen pysyi. Trimmerin laturi hajosi ja näin en saa akkua ladattua. Nyt saa osto jäädä ensi kevääseen. Polkuja on tuonnekin syntynyt, kun kierrän puita katsomassa lähes päivittäin. Uusi ruusu on istuttamatta ja odotan ensi viikkoon, että ei olisi heti pakkasyötä.

Hernekeittoa keitin. Kasvisversiota. On varmaan yksi lempiruokani. Keitin myös mehua puolukoista. Niitä pitäisi vielä lisää saada. Joku oikein näköjään kyttää marjanpoimijoita ja eilenkin samaa touhua todistin. Melko ikävää tuokin.

Opinnoissa kai odotan vielä. Etsin vielä yhden henkilön, jolta kysyn ja jos ei vastaa mitään niin sitten kyllä opettajan kanssa täytyy neuvotella tähän liittyen. Pakko tämä nyt saada suoritettua. Viimeinen kurssi tähän osioon. Tänään on ollut ihan hyvä päivä.

Aamulla taas kerran äitini kanssa vähän vaikeita hetkiä, kun hän kävi täällä  syömässä ja meni töihin. Totta kai minuakin aina huolettaa se miten hän pärjää jalkansa kanssa. En kirjoita nyt mistään taloudellisista jutuista yms tähän. Kyllä tämä tilanne silti päivittäin mielessäni. Aina, kun tilanne näyttää huonommalta niin stressaan kaikkea.

Samalla välillä tämä yhteinen aikamme on vähän sinnittelyä. Äitini osaa kuitenkin monesti kertoa asiosta mielenkiintoisesti, vaikka ne hänen "maailmassaan" pyörivätkin. Näin monesti kaipaan niitä keskusteluja kuitenkin, kun nämä uhkaavat nyt jäädä ikävien juttujen jalkoihin.

Joskus tavallaan mietin, että ei minusta oikein ole nyt kannattelemaan äitiäni. Voin tukea, ja kannustaa, mutta hänen pitää nyt ottaa vastuu esim liikunnastaan. Välillä kaikki menee ihan hyvin, mutta sitten kaikki uhkaa taas mennä huonompaan. Onneksi voin nyt itse paremmin kuin joskus. Näin jaksan paremmin nytkin. Nämä jutut nyt mielessä. 

Käytiin vaimon kanssa puolukassa.

Korkealla vaaralla upeat näköalat.

Siellä varvikossa viltin päällä piknikillä ja kuulaassa syyspäivässä nautinnollinen yhdyntä.

M68