Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (22289)
Koko päivän ollut väsähtänyt olo, keitin perunat ja tein lihapullat ruuaksi, muuten kahvia ja voileipää. Telkkaria katellut.. Hyviä unia.
Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa. Sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan.
Hyvää yötä, nukkukaa hyvin.
Ahdistusta aamusta, johtuu varmaan eilisestä kaljan otosta. Tekis mieli mennä takasin nukkumaan.
Olipas eilen jännittävä snooker-ottelu, joka venyi tämän päivän puolelle. Oli "pakko" valvoa ja katsoa loppuun asti. Tänä iltana lisää samaa herkkua muun urheilutarjonnan lisäksi. Penkkiurheilijan onnenpäivä!
Tuo muistelijan ihastuminen varattuun isään poiki mielenkiintoisia keskusteluja ja pohdintoja yleisesti moraalista täällä perheen kesken.
Olettekos jutelleet aikuisten kesken moraalikysymyksistä? Suosittelen. Yllättävän mielenkiintoisia ajatuksia. Yhteistä oli tahallisen pahan välttäminen ja lasten huomioon ottaminen kaikessa. Olen kiitollinen kasvatukseni tuloksista, lapseni ovat hyviä ihmisiä. Ja kiitollinen isälleni, että hän kasvatti minut.
Lähetin lapseni elämään, kuin laivan merelle.
Ompelin purjeet ja neuvoin väylät parhaan taitoni mukaan
- mutta tuulille en voinut mitään.
(V. Välimäki)
Vierailija kirjoitti:
Lähetin lapseni elämään, kuin laivan merelle.
Ompelin purjeet ja neuvoin väylät parhaan taitoni mukaan
- mutta tuulille en voinut mitään.
(V. Välimäki)
Tämä oli erään tuntemani ihmisen kuolinilmoituksessa. Jäänyt sen vuoksi mieleeni.
Vierailija kirjoitti:
Tuo muistelijan ihastuminen varattuun isään poiki mielenkiintoisia keskusteluja ja pohdintoja yleisesti moraalista täällä perheen kesken.
Olettekos jutelleet aikuisten kesken moraalikysymyksistä? Suosittelen. Yllättävän mielenkiintoisia ajatuksia. Yhteistä oli tahallisen pahan välttäminen ja lasten huomioon ottaminen kaikessa. Olen kiitollinen kasvatukseni tuloksista, lapseni ovat hyviä ihmisiä. Ja kiitollinen isälleni, että hän kasvatti minut.
En itseasiassa ole keskustellut moraalikysymyksistä oikeastaan kenenkään kanssa. Koskaan. Parisuhteissa ollessani mulle oli itsestäänselvää, että niin uskottomuus kuin fyysinen väkivaltakin... se on kerrasta poikki. Ei selittelyjä eikä anteeksipyyntöjä vaan kantapäät vastakkain ja eri suuntiin. Yhden kerran tulin petetyksi ja yhden kerran mua on seurustelukumppani lyönyt. Jälkimmäisessä tapauksessa tämän tyypin äiti soitti mulle ja sanoi, että ei kai se nyt ole niin vakavaa, jos mies joskus vähän ojentaa naista. Mä olin ihan wtf. Enkä voinut mennä sen näköisenä edes töihin, koska näytin ihan pandakarhulta, vaan jouduin olemaan viikon sairaslomalla. Joten sekin oli kerrasta poikki kuten uskottomuustapauksessakin.
Yksi syy siihen, miksi olen pysynyt jo vuosikymmeniä sinkkuna, on mun vanhemmat. Heillä nimittäin oli vuosisadan rakkaustarina. Äiti oli nuorena todella kaunis, ihan sellaista Hollywood -ainesta. Isä taas ihan tavis "nörttipoika" ja he olivat toistensa ensirakkauksia. He ehtivät olla yhdessä 75 vuotta ja siitä naimisissakin 72 vuotta, kunnes äiti noin vuosi sitten kuoli. Vaikka vuosikymmenet vierivät, heidän rakkautensa toisiaan kohtaan näkyi niin meille lapsille kuin muillekin. Vielä niinä äidin viimeisinä päivinä, kun äiti oli kotona saattohoidossa, isä teki kaikkensa, jotta äidin olisi mahdollisimman hyvä olla. En ole koskaan tavannut miestä, joka rakastaisi mua yhtä paljon kuin isä rakasti äitiä. Enkä miestä, jota mä rakastaisin yhtä paljon kuin äiti rakasti isää. Liian hyvä malli vanhemmilta? Todennäköisesti.
Onpa mahtava ilma! Tuulikaan ei ole niin kolea kuin eilen.
Kaupassa köpöteltiin, miehen nilkka kipeä edelleen. Patistelen maanantaina soittamaan terveysasemalle.
Pesin talvivaatteita jo pois naulakosta ja vein lumityökalut varastoon. Toivottavasti en ollut liian optimistinen!
Hyvää viikonloppua kaikille💐
Kävin tänään pari kertaa ulkona kävelyllä helsingissä ihana lämmin kevätsää.
Viikonloppuisin tykkään vaan rentoutua.
Maanantaina onneksi etätyäpäivä saa nukkua pidempään
Viime yönä tai oikeastaan varhain aamulla sain pakokauhun tunteen unissani. Ihan hirveä tunne.
Tein tänäänkin poikkeuksen rutiineihini, kun aamulla lähdin kotoa keskustaan ja huvitus mielessä ostoksilla kävin. Löysin lapsuuteni ensimmäisen näkemäni elokuvan, mikä on Maa aikojen alussa (se ensimmäinen). Oli niin valtavat nostalgiat, kun katsoin sen vähän aikaa sitten ja katsoin myös Kirottujen kukkula elokuvankin, kun ei jaksanut mitään muutakaan tehdä fribailujen jälkeen.
On niin keväistä ja oli niin lämmintäkin, joten ihanteellista oli heitellä kaverin kanssa kiekkoa. On se aikakin tarttua sporttiseksi, joten huomenna fillari alle ja matka parille Suomen suositummille kirppiksille.
Ei ole parempaakaan tekemistä, joten otin inspiraatiota tästä ketjusta ja viestinikin ketjun mukainen.
Ai niin, jos eläinkohtaistakin kirjoitan niin eilen mustarastas lensi melkein mua päin. Lensi kuin luoti vastaan, mutta väisti viime tipalla.
Pomokin soitti varhain aamulla, että siinä tuli säikähdettyä, että erehdynkö viikonpäivistä. Harmiton puhelu onneksi, vaikka kyseenalainen soitto olikin.
Kummallinen päivä kerta kaikkiaan.
Nyt menee tv:ssä David Lynchin maailma ja klo. 21.08 alkaa Blue Velvet. Aion katsoa tuon jälkimmäisen, vaikka väsyttää.
Mulla oli taas äidin kauppaostos päivä, joimme kahvit ja rupateltiin, jäi sänkyyn kun lähdin kotiin.
Tuohon Green border elokuvaan liittyen (mistä jo kirjoitinkin) sattui vähän outo asia. Katsoin sitä yle areenasta pari päivää sitten ja väreissä siis ei ollut mustavalkoinen elokuva. Sitten elokuvan loppupuolella (kun kolme nuorta poikaa pelastui) yhtäkkiä se elokuva muuttuikin mustavalkoiseksi. Luulin puhelimeni jo hajonneen ja jotenkin kadottaneen kykynsä näyttää värejä.
Kaikista oudointa oli se, kun kelasin elokuvan alkuun ja nuokin kohdat mitä aiemmin katsoin väreissä näyttivät mustavalkoisilta. Nyt, kun vielä kerran palasin yle areenaan ja vielä toisen kerran aloin elokuvaa katsomaan niin se alkoi heti alusta mustavalkoisena. En nyt ymmärrä tätä ja aivan varmasti katsoin elokuvaa väreissä ensimmäisellä kerralla melkein loppuun saakka. Muistan esim minkäväriset vaatteet ihmisillä oli ja miltä metsä näytti ja autojen värit yms joten en voi muistaa asiaa väärin. En olisi edes elokuvaa alkanut katsoa jos se olisi heti ollut mustavalkoinen. Jos joku tietää tähän liittyen jotain kertoa niin olisi kiva tietää mikä syy tähän kaikkeen on. Jotenkin tuntuu oudolta. Sitten traileria katsoessa huomaan, että sekin mustavalkoinen. Ihmeellinen juttu.
Edelliseen vielä joku varmasti luulee, että valehtelen, mutta en voi oikein ymmärtää tätä asiaa. Katsoin sitä elokuvaa väreissä yle areenasta. Muistan vaatteiden värit ja punaiset ruusut mitä saivat koneessa. Silmälasipäinen nainen antoi Nur nimelle lapselle laukustaan valkoisen neuleen jossa kukkakoristeita ja muistan vihreän metsän ja sairaalan valkoiset asut mitä hoitajille oli. En siinä mielessä valehtele tai huijaa. En vaan voi käsittää miten katsoin sitä väreissä melkein loppuun saakka ekalla kerralla. Pahoittelut, kun kirjoitan nyt tästä liikaakin.
Yritin katsoa Netflixiin tullutta suomalaista elokuvaa Pikku Siperia, mutta lopetin alle puolen tunnin katselun jälkeen, koska se oli yksinkertaisesti säälittävän huono. Ehkä tuo joillekin väsähtäneille kaljan ja makkaran kylkeen kelpaa, mutta tuollaista moskaa ei kannattaisi tehdä edes siksi, että muutama liiankin tuttu elokuvanaama saisi lisää fyrkkaa. Netflixin tarjonnasta 95 % on täyttä moskaa, on siis kai kunnia olla "mukana". Eräs toinen suomalainen elokuva sen sijaan on siinä 5%: sarjassa. En sano nimeä, mutta kaikki jotka jotakin elokuvasta ymmärtävät, tietävät kyllä mikä.
Oiei. Minä olin tuo muistelija... siis harvoin tavattiin. Firman juhlissa, ja joskus muuten. Mitään pettämistä ei ollut. Suukkoja ja halailuja ei muuta, minä nuori neito... oli ihanaa aikaa, en osaa katua...
Vierailija kirjoitti:
Yritin katsoa Netflixiin tullutta suomalaista elokuvaa Pikku Siperia, mutta lopetin alle puolen tunnin katselun jälkeen, koska se oli yksinkertaisesti säälittävän huono. Ehkä tuo joillekin väsähtäneille kaljan ja makkaran kylkeen kelpaa, mutta tuollaista moskaa ei kannattaisi tehdä edes siksi, että muutama liiankin tuttu elokuvanaama saisi lisää fyrkkaa. Netflixin tarjonnasta 95 % on täyttä moskaa, on siis kai kunnia olla "mukana". Eräs toinen suomalainen elokuva sen sijaan on siinä 5%: sarjassa. En sano nimeä, mutta kaikki jotka jotakin elokuvasta ymmärtävät, tietävät kyllä mikä.
Oiei. Just Kuppilassa jutltiin leffasta, sanoin et katson sen Sodiksessa. Samoin kun 1000l sahtia. Toivompa, että toiveeni toteutuu...
Hyvää yötä.