Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (22289)
Ryyppään kaljaa Taco baarissa Solnan centrumissa. 49 kr tuoppi. Terkkuja Suomeen.
Tajusin, että ystäväni raivo kiihko käyttäytyminen, ei johdukaan vahvasta kannanotosta rokotteiden haittoihin, vaan lapsuuden traumasta, johon hän on huutanut apua koko elämänsä ajan. Ja huutaa edelleen, eikä kukaan vieläkään kuule. En osaa arvatenkaan auttaa häntä, eikä minulla siihen riitä äly tai voimat, vaikka tahtoa olisi.
Hän on jo pitkällä, koska hän osaa huutaa apua, eikä t4pa itseään, kuten minä kenties tekisin. Mutta miten tästä eteenpäin? Samalla hänen luottamuksensa yhteiskuntaan on arvatenkin kateissa. Että tälläinen päivä tänään.
Vierailija kirjoitti:
Edelliseen näköjään sekoilen, nyt iässä sitten kunnolla ja Zelenski on siis 47 v eli ei mainitsemani reilusti oli 50 v kuitenkaan. Pahoittelut.
Koomikko kuitenkin on päässyt tökkäsemään.
Masentaa, kun naisystävä on alkanut oirehtimaan suhteestamme, vaikka edellisen kerran nähdessämme oli aivan ihanaa ja viestit sen jälkeen pakahduttivat onnesta. Nyt ei viestittele oikein mitään, vastaa kyllä viesteihini, ilman emojeita tosin, mutta tunteista ei kuulu mitään. Ehkä hänellä jotkut traumat ovat nousseet pintaan ja niin ne nyt nousevat minullakin :(
Herättyäni oon ollut pystyssä ja liikkeessä melkein koko päivän. Suomen suosituimmilta kirppiksiltä löysin 10 tuotetta ja nelijalkaisen kaverin kanssa käveltiin metsikössä. Metsässä, kun oli liukasta niin kotiin tultiin aurinkoista betonitietä pitkin.
Todella upea sää tänään, kuten aikaisempina päivinäkin, joten todella otollista on nauttia ulkona liikkumisista.
Nyt oon istuskellut tovin, joten pisti miettimään pitäisikö pistää liikkeeksi jotenkin.
Kai mä vieläkin kuulostan ketjulaiselta? Yritin ainakin.

Miltäs 'ketjulainen' kuulostaa? :)
Tänään ollut ihan hyvä päivä. Kävelyllä olin pitkään ja tuli todella lämminkin. Liikaa päällä, mutta en osannut keventää tarpeeksi. Oikeastaan tänään ensimmäinen oikea kevät päivä täällä. Iltaisin sitten viileämpää. Itsellä olo hieman rauhoittunut. Ehkä olen alkanut tottua nyt valoisiin päiviin sekä valon määrään ja olo ei enää ole levoton.
Olemme paljon äitini kanssa puhuneet hänen tulevasta tutkimuksestaan. Se asia pyörii mielessä. Huomenna on autohuolto. Sekin ylimääräistä, mutta jos siirtää niin ei aikoja sitten saa.
Olen yrittänyt aloittaa tämän kurssin asioita, mutta hyvin vaikeita ovat tehtävät. Sinänsä ymmärrän kurssin asiat, mutta tehtävistä on saatu melko ikäviä ja vaikeita. Pitäisi tietää asioista niin paljon, että pystyisi ne tekemään. Tuo on ensimmäinen kurssi siihen aiheeseen liittyen niin ei ole minusta ok vaatia laajaa tietämystä. Onneksi muut kurssit näyttävät helpommalta. Kai tästäkin pitää nyt yrittää läpi päästä.
Taidan unohtaa nyt kaikki kirjeenvaihtoon liittyvät asiat. Elämäni on melko haastavaa välillä ja näin en tiedä olisiko minulla voimia kirjoittaa kenellekään ainakaan niin, että pystyisin olemaan positiivinen ja hauska ainakaan koko aikaa ja tämä ihan kaikkia ihmisiä koskien. Puhuimme juuri äitini kanssa, kuinka tämä talvi on kyllä ollut meillä raskas. Raskain pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herättyäni oon ollut pystyssä ja liikkeessä melkein koko päivän. Suomen suosituimmilta kirppiksiltä löysin 10 tuotetta ja nelijalkaisen kaverin kanssa käveltiin metsikössä. Metsässä, kun oli liukasta niin kotiin tultiin aurinkoista betonitietä pitkin.
Todella upea sää tänään, kuten aikaisempina päivinäkin, joten todella otollista on nauttia ulkona liikkumisista.
Nyt oon istuskellut tovin, joten pisti miettimään pitäisikö pistää liikkeeksi jotenkin.
Kai mä vieläkin kuulostan ketjulaiselta? Yritin ainakin.
Miltäs 'ketjulainen' kuulostaa? :)
Paha sanoa, mutta jotain omanlaista tyyliä tässä ketjussa on.
Kävin aamupäivällä kävelylenkillä, kaunis ulkoilusää.
Vielä suunnittelin yhden kuviomallin lapasiin ja neuloinkin toista lapasta jo jonkin verran. Jos näiden lapasten jälkeen malttaisin jättää neulomisen tauolle... tai sitten en:)
Ajelimme autolla pienen "kotiseutulenkin" lähiympäristössä, näimme mm. muutaman lampaan ja ylämaan karjaa.
Mukavaa huomenna alkavaa uutta viikkoa jokaiselle!
Puutarhurille kysymys jos hän ketjussa käy.
Eli pihassani on muutamia todella isoja kuusia. Korkeutta niillä varmaan yli 50 metriä ja leveyttäkin monia metrejä. Vanhoja puita siis. Ovat olleet tässä varmaan yli sata vuotta jo. Ehkäpä ihan tavallisia metsäkuusia.
No, pääsen vihdoin asiaan. Eli varsinkin yksi niistä oli jo keväällä tähän muuttaessa pudottanut toisen puolen neulaset lähes kokonaan. Tämä ilmiö näkyi jo talvella, kun tästä pihassa kävin ja en tiedä kuinka kauan tuota on jatkunut. Kuusen toinen puoli on siis monesta kohtaa täysin neulaton. Jotkut oksat ihan paljaita. Näin mietin miten voisin nyt saada tuon puun kuntoon. Sen vieressäkin oleva on hieman kärsinyt.
Samoin mietin mikä voi aiheuttaa tuollaista. Kuivuus, tuhoeläin vai tauti? Luin jostain, että koivu voi ottaa vettä kuusilta ja tuon kärsineen vieressä kasvaa iso koivu. Vaikuttaisiko se. Vai olisiko kirjanpainaja syynä ja se on iskenyt puuhun. Toisaalta rungosta ei löytynyt selviä jälkiä. Tuo puu silti erittää kaarnastaan mahlaa enemmän kuin nuo pari muuta.
No, kuitenkin miten pelastaisin nyt tuon ison puun? Luin havupuubalsamista. Mietin jos sekoittaisin sitä veteen ja ostaisin jonkun vesipyssyn millä saisin ammuttua tuon sekoituksen sinne korkeuksiin asti. Muuta keinoa en itse keksinyt ja ikävää jos tuo puu kuolee, kun sen kaataminen olisikin sitten kallis ja vaikea homma. Kiitos jos sinulla olisi ideoita puun pelastukseen. Talvi vielä on, mutta kesällä pitäisi viimeistään aloittaa puun pelastus, kun viime kesältä se jäi.
Vierailija kirjoitti:
Herättyäni oon ollut pystyssä ja liikkeessä melkein koko päivän. Suomen suosituimmilta kirppiksiltä löysin 10 tuotetta ja nelijalkaisen kaverin kanssa käveltiin metsikössä. Metsässä, kun oli liukasta niin kotiin tultiin aurinkoista betonitietä pitkin.
Todella upea sää tänään, kuten aikaisempina päivinäkin, joten todella otollista on nauttia ulkona liikkumisista.
Nyt oon istuskellut tovin, joten pisti miettimään pitäisikö pistää liikkeeksi jotenkin.
Kai mä vieläkin kuulostan ketjulaiselta? Yritin ainakin.
Luin että keijukaiselta, niin aattelin että oho!

Samoin luin ja hymyilytti :)
Sain toisen pontson valmiiksi. Ystävä tilasi itselleen samanlaisen, saan valita värin, mikä sopisi hänelle...
Mäkihyppyä katson. Laiska päivä. Upea aurinko.
Kohti maanantaita ja uutta viikkoa
N64
Nyt kuuluu: Alessandra: Queen of Kings ja
Gabry Ponte, Lumix & Prezioso: Thunder ja
Imagine Dragons: Thunder
Täällä kuuluu:
Minä tahtoisin, Isä, jo kotiin. Isä, minua väsyttää.
Opettelen salaa... lauletaan meidän radiossa
Hyvää Yötä
Katson Vaihdetut elämät ykköseltä, suosittelen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikkunat pitäis pestä, huoh.
Eikös Alvar Aalto sanonut että valo tulee kauniin pehmeänä likaisten ikkunoitten läpi?
Ja linnut törmää liian kirkkaisiin ikkunoihin.
Vaikka mutta tykkään enemmän puhtaista ikkunoista.
Ihana valoisa aamu
Lähden kaffen jälkeen 6km lenkille, muovikassi mukaan tölkeille ja toinen roskille. On tosi keväistä:)
Mukavaa maanantaita
N64
Musiikkia: Aki Sirkesalo Annoin pikkusormen, se vei koko käden... Kissanainen
Annoin itseni nukkua niin pitkään kun nukuttaa ilman herätyskelloa heräsin kello 9 keittämään kahvit.
12 suuntasin tavastialle siellä oli kirpputoritapahtuma en tehnyt tällä kertaa löytöjä palasin kotiin tyhjin käsin.
Kotona kokkasin tofu kasviswokkia.
Olen sekasyöjä mutta tykkään välillä syödä vegaania ruokia.
Pesin sen jälkeen kahvinkeittimen etikalla ja imuroin.
Tein tuorepuuron huomista aamua varten jääkaappiin.
Vaikka minulla on huomenna etäpäivä töissä.
Saan olla kotona koneen ääressä.
Kävin myös kävelyllä oli ihana keväinen sää.
Suunnittelen jo k-ruoka sovelluksessa ensi viikon ruokaostoksia.