Miten muut jaksatte sekoilevia, iäkkäitä vanhempianne?
Itsellä suht tuore tilanne, että äiti 77v alkanut höpräämään asioiden kanssa. Viimeisen vuoden ajan ollut lievempiä merkkejä jostain taantumisesta ja epäilen muistisairautta. Yhä useammin unohtelee asioita ja sanoo ettei muista. Varsinkin vähänkään väsyneenä tai stressaantuneena unohtaa jopa saman päivän aikana tapahtuneita asioita tai sekoittaa niitä. Viralliset asiat eivät suju enää kuin ennen. Aivan, kuin ei osaisi enää hoitaa niitä. Joudun koko ajan muistuttamaan kaikesta, etsimään puhelinnumeroita (äidillä ei nettiä), ja kertomaan mitä pitää tehdä ym. Ei siinä mitään neuvon kyllä, mutta kun asioita saa jankuttaa monta kertaa, laput menevät hukkaan, kaikki unohtuu ym. Ärsyttää ja pinna palaa jankata samoja asioita päivästä toiseen. Sitten jos hoitaa jonkin asian niin ei jälkeenpäin osaa täysin selittää mitä esim. joku hoitaja on sanonut tai pankin henkilö. Itse olen ainoa lapsi ja omainen satojen kilometrien päässä ja yritän puhelimen kautta hoitaa asioita. Niin kauan kaikki tuntuu olevan suht hyvin, kun puhutaan ihan muita kuulumisia ja elämän asioita. Äiti asuu yksin, pystyy käymään kaupassa, peseytymään, ulkoilemaan, syömään jne. Mutta nyt ilmentynyt vaikeutta hoitaa virallisempia asioita. Esim laskuja oli jäänyt maksamatta ja sitäkin asiaa jankattiin lähes pari viikkoa ennen kuin kaikki selvisi. Äiti ei itse myönnä, että olisi mitään vakavampaa vaan kuittaa kaiken, että on vain stressaantunut jos pitää hoitaa virallisia asioita ja ne tuntuvat mutkikkaalle ja väsyy niistä, eikä silloin jää niin mieleen asiat. Minusta hän yrittää vähätellä ongelmiaan. Itseäni ahdistaa koko tilanne, enkä tiedä mitä tehdä? Äiti suuttuu jos sanon muistisairaudesta tai että hän sekoilee. Ei halua, että virallista tahoa sekoitetaan asioihin. Itsestäni tuntuu pahalta tehdä minnekään ilmoitusta vasten äidin tahtoa. Äiti on menossa lääkäriin muun vaivan vuoksi ja toivon, että siellä huomattaisiin hänen tilanne. Tuntuu, etten jaksa enää edes vastata kohta puhelimeen, kun hän soittaa, kun pelkään jo valmiiksi mitä taas on, enkä jaksaisi toistaa ja jankuttaa samoja asioita koko ajan. Onko muita samassa tilanteessa tai kokemusta asiasta, neuvoja tai ajatuksia? Ja miten muut jaksatte vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (101)
Laskut pankin veloitukseen ja teetä äidillä paperi (pankissa) että voit lääkärintodistuksella saada hänen asiansa hoidetuiksi.
Huoli-ilmoitus kotikaupungin sossuun ja voit yrittää s-postilla yhteyttä lääkäriin, että hän tekisi muistitestin tai määräisi äitisi sellaiseen. Juu, se skarppaus onnistuu kyllä.
Oma äitini oli sekaisin myös ja hänen veljensä 90v "hoiti" asiaa, joka oli akuutti 60v sitten. Mutta muistitestissä veli päihitti nuorempansa. Äiti oli irti todellisuudesta ja ilkeili, mutta jos toinen antoi takaisin samaan malliin, hän oli ilkeä. Omat ilkeydet eivät muistiin jääneet. Mutta levätköön rauhassa.
Minä nyt sitten pelkään sitä muistiongelmaa tai höperyyttä omalla kohdalla. Meillä on tosin edunvalvoja(t) valittuna.
Älä jankkaa hänen kanssa, se voi satuttaa toista, puhu nätisti. Hoida laskut tai auta niissä. Ole kärsivällinen. Ei kai kukaan voi väsymykselle tai iälleen mitään. Hän kirjoittaa paperille jotkut asiat, vaikka kalenteriin. On kai toinenkin sukulainen avuksi joskus, jos sovitte tai tarvitsee.
Minun isällä todettu Alzheimerin tauti vuosia sitten.
Koitti peittää viimeiseen asti, valehteli ja kieroili, erittäin vaikea persoona. Looginen ajattelu ihan telakalla, ei tee mitään asiaa niin, että olisi hänelle itselleen parhaaksi. Muistaa jotakin, yleensä ei ja kaikki asiat vääristää johonkin aivan kummallisiin sfääreihin.
Äiti koittanut parhaansa selvitä isän kanssa, mutta nyt on seinä tullut vastaan. Terveys heikentynyt äidilläkin.
Tässä yhteiskunnassa itsemääräämisoikeus menee kaiken edelle, vaikka kuinka olisit huru-ukko, niin itse saat päättää vaikka siitä seuraisi hidas kuolema etkä enää ymmärrä. Onhan se toki keino pestä kädet vastuusta.
Sydäntä raastaa nähdä omat vahvat aina tukena olleet vanhemmat ihan heikkoina ja hauraina. Kouraisee aika syvältä kun vaihdat vaipan omalle isällesi 😢
Kun joku sosiaalityöntekijä onnistuu pääsemään vanhuksen kotiin sisälle asti juttelemaan, kyselemään ja tilannetta kartoittamaan, niin harvoin vanhus itse sanoo, että asiat on pielessä, ei pärjää enää jne.
Sanoo vaan, että kyllä minä pärjään ja minä kaupassa käyn ja syön päivittäin ja peseydyn jne.. ihan hyvin mulla menee..
Vaatii aikaa, ammattitaitoa ja usein taustatietoa muilta ihmisiltä, että ulkopuolinen saa oikean kokonaiskuvan asiasta!
Vanhusten itsemääräämisoikeus= joskus kirosana. Ei todellakaan pärjää, mutta mitään (pakko)keinoja ei voida käyttää, ellei lääkäri määrää! Vanhus kärsii ja omaisista tulee hermoraunioita.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen niin, että hän jaksoi mua, kun olin sekoileva uhmaikäinen, sekoileva kouluikäinen ja erityisesti silloin, kun olin sekoileva teini.
Kannusti ja rakasti ja ohjasi. Lisäksi haen tukea läheisiltä.
Lapsi ei ole mitään velkaa vanhemmilleen eikä ole pyytänyt tänne syntyä. Eikä kaikki ole olleet ongelmanuoria, kuten sinä.
AP, tee kuntaan huoli-ilmoitus. Kunta hoitaa. Ei sinun ole mahdollista satojen km päästä auttaa kädestäpitäen.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen niin, että hän jaksoi mua, kun olin sekoileva uhmaikäinen, sekoileva kouluikäinen ja erityisesti silloin, kun olin sekoileva teini.
Kannusti ja rakasti ja ohjasi. Lisäksi haen tukea läheisiltä.
Huh, näitä juttelee asiallisen vanhempien lapset
Jos lapsuus on ollut huono niin jää vanhukset hoitamatta
Vierailija kirjoitti:
Ei meinaakaan jaksaa. Viikon alussa ajelen äidin luo hoitamaan pankkiasioita että edes ne pysyvät jotenkin hallussa. Rahankäyttö on ihan holtitonta eikä osaa budjetoida . Sekoilee tilien kanssa minkä kerkiää jne...hukkaa tavaroita, sekoilee ajassa vaikka on kalenterikelloja, kaatuilee, ei muista vahtia ruokaa jos muistaakin laittaa tulemaan, ei syö jne jne...muutti tietentahtoen kauas lapsistaan ja sairaaloista keskelle ei mitään pikkukylään. Nyt sitten on vaikeaa kun realiteetit ovat valjenneet. Asuu yksin eikä suostu minnekään palvelukotiin. Odottaa että joku lapsista muuttaisi sinne 24/7 hoitajaksi. Monesti jo kannettu lanssiin ja aina palaa kotiinsa . Lähenee 80v ikää.
Oma moka jos lähdette tällaiseen rumbaan. Mikään pakko ei ole. Edunvalvoja, huoli-ilmoitus, kotihoito, avustaja, siivouspalvelu yms auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edunvalvontaan! Edunvalvoja hoitaa ihan kaiken laskut,pankki asiat.Kauppakasssi palvelu. Kotihoidon yksiköstä osoto palveluna siivous,pykkäys,1 Kerta viikossa vanhusten päivä toimintan palvelutalon..Maksaa kerta noin 20e. Johon kuluu haku ja kotiin takas tuonti. Aamiainen virikettä päivällinen ja välipala. Mahtava paikka on Hely kodit.Itsenäinen asuminen,mutta apu lähellä. Jos omat rahat ei riitä ostopalvelu seteli avuksi sosiaalivirasto..
Nuo on kaikki sellaisia asioita, jossa omainen voi auttaa. Ihan turhaan sysätään vanhus yhteiskunnan hoidettavaksi.
Oletko kuullut että ihmisillä on ELÄMÄ, ihan omakin elämä elettävänä. Ainutkertainen elämä. Ei sitä tuhlata muiden eloon.
Suomessa aikuiset lapset eivät ole velvollisia hoitamaan vanhempiaan lain mukaan.
Äitini sairasti dementiaa melkein 15 vuotta.
Asian kanssa vaan pakko jaksaa ja tottua tilanteeseen. Rankkoja aikoja edessä sinulla, mutta ehkä äitisi on sinua aikanaan auttanut. Nyt autat omien voimavarojen mukaan.
Tärkeää olisi saada äiti muistitesteihin ja saada lääkitys.
Tänään kohtasin muistisairaan naisen ja nyt itkeskelin pitkin iltaa. Mietin miten kauhea sairaus onkaan.
Mulla myös ap:n kuvaama ongelma. Äiti myös polttaa sisällä. Olen miettinyt että mitä jos hän polttaa asunnon osakepaperit?
Ei tosiaan myönnä mitään. Ei muista pankkikorttien tunnuslukuja, laskut myöhässä.
Vierailija kirjoitti:
Äitini sairasti dementiaa melkein 15 vuotta.
Asian kanssa vaan pakko jaksaa ja tottua tilanteeseen. Rankkoja aikoja edessä sinulla, mutta ehkä äitisi on sinua aikanaan auttanut. Nyt autat omien voimavarojen mukaan.
Tärkeää olisi saada äiti muistitesteihin ja saada lääkitys.
Tänään kohtasin muistisairaan naisen ja nyt itkeskelin pitkin iltaa. Mietin miten kauhea sairaus onkaan.
Mutta miten äidin saa testeihin? Oma äitini ei suostu menemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi on menossa lääkäriin, voisitko mennä mukaan tai vaikka ilmoittaa lääkärille, että äitisi muisti on heikentynyt. Jollei äitisi ole käynyt tällä samalla lääkärillä usein, ei vastaanotolla huomata muuttunutta tilannetta. Varsinkaan, jos tutkitaan ihan jotain muuta. Ja kokemuksesta voin sanoa, että tulet hämmästymään monesti kuinka äitisi pystyy skarppaman silloin, kun ei halua huomion kiinnityvän muistamattomuuteensa. Mitä pikemmin asia todetaan lääkärissä, sitä helpommin saat hänelle apua kotiin. Mahdollista dementiaa sairastavan kanssa on otettava ohjat omiin käsiin, niin avun piiriin pääseminen helpottuu.
Tuo skarppaaminen onkin todella ovelaa. Välillä vieläkin äiti saattaa joinain päivinä olla ihan kuin ei mitään olisi ja hyvinkin terävän oloinen ja sellainen oma itsensä, joka on aina ollut. Silloin tuntuu, että eihän tässä varmasti mikään olekaan vialla. Sitten taas vähän ajan kuluttua jysähtää pommi niskaan, kun äiti onkin ihan kuin eri ihminen, hukassa ja sekavan oloinen, muistamaton ja kyselee, jankuttaa asioita. Itsekin jossain suhteessa tajuaa, ettei ole enää niin terävä ja laittaa sitä huumorin piikkiin ikään kuin olisi hauska vitsi, että sitä se vanhuus teettää ym. Usein kuitenkin kuultaa läpi, että ihan kuin hän ovelasti kiertelisi asiat niin, ettei todellinen tilanne tulisi esille. Hämmästyttävää tosiaan miten osaa olla niin ovela, vaikka todellisuudessa olisikin jo kuutamolla. Luulen kuitenkin, ettei osaisi enää edes välttämättä vastata kaikkiin lääkärin kysymyksiin tai sanoisi joka toiseen asiaan, ettei muista niin tulisi esille ettei ole ihan kärryillä enää asioista.
-ApHän on dementian ykkösvaiheessa, eli peittelee ja häpeilee, unohtelee ja sekoilee. Asia on tutkittava. Hävittää muuten pian esimerkiksi talon paperit järjestellessään. Et voi muuttaa paikan päälle, mutta älä odota, että hän suostuu noin vain muuttamaan mihinkään hoitokotiin, koska omasta mielestään pärjää ja sinä vouhotat turhaan. Edunvalvonta peliin, vaikka ensin jollakin tuki- tai seurahenkilöverukkeella. Keskustele lääkärin kanssa. Äitisi soittelee tietysti, koska ei pysty selvittämään virallisia asioitaan itse. Ei pysty enää selostamaan loogisesti asiaansa. Hädissään sitten soittelee sinulle, eikä ymmärrä, että olet töissä, siis että et voi irrottautua tehtävistäsi. On jo sairastunut. Toimi.
Terkkuja hoitokodista.Kiitos kirjoituksesta ja neuvoista!
-Ap
Oli huonot neuvot. Älä usko. Iäkkäälle tulee vain ongelmia edunvalvojista ja sossuista. Hoitakaa suvun kanssa asiat ja asuminen, auttakaa toista. Joillakin ongelmat ovat väliaikaisia, esim. vitamiinien puute ja uupumus, nestehukka tms. Jokin lääkkeen haittavaikutus. Ei pidä tehdä itse diagnooseja toiselle, vain erikoislääkäri tekee ne ja joskus osuu väärään - kuka nyt hyvän testituloksen saisi jos on vaikka ollut kipeänä tai väsynyt. Koko elimistöä pitäisi tarkastella (esim. verisuonet, sydän, elimet, veriarvot, tulehdukset, vatsan kautta ravinnon imeytyminen jne), ei pelkästään pää, että tietää mikä vaikuttaa kokonaisuuteen. On myös siivousta iäkkäiden toiveen mukaan vaikka kerran kahdessa viikossa, siitä voi maksaa ja ruokia joita voi viedä jos joskus tarvitsee. Osalla muisti ei ole täydellinen, mutta pärjää ihan hyvin, eikä se huonone erityisesti. Saahan iäkäs olla sellainen kuin on?
Vanhuksen kohdalla pitää käydä läpi, mitä ovat välttämättömät laskut, ne jotka on maksettava säännöllisesti ja kun ne on selvillä laittakaa suoraveloitukseen. Ei tarvitse huolehtia niistä sitten.
Eikä tule enää paperilaskuja.
Olen itse eläkeläinen( 70+) ja koen, että nykyään on parasta, kun ei tarvi huolehtia säännöllisistä laskuista ja niiden maksamisesta. Joitain laskuja joudun hyväksymään ennen maksua, mutta ne hoituvat kätevästi netin kautta sormenjäljellä.
Tarkistakaa omaiset, tuleeko vanhemmille tarpeettomia lehtiä ja niistä laskuja. Vanhukset ovat usein puolustuskyvyttömiä lehtimyyjille tms.
Myyntikielto päälle numeroon 0600 13404 ma- pe klo 8- 18.
Vierailija kirjoitti:
Laskut pankin veloitukseen ja teetä äidillä paperi (pankissa) että voit lääkärintodistuksella saada hänen asiansa hoidetuiksi.
Huoli-ilmoitus kotikaupungin sossuun ja voit yrittää s-postilla yhteyttä lääkäriin, että hän tekisi muistitestin tai määräisi äitisi sellaiseen. Juu, se skarppaus onnistuu kyllä.
Oma äitini oli sekaisin myös ja hänen veljensä 90v "hoiti" asiaa, joka oli akuutti 60v sitten. Mutta muistitestissä veli päihitti nuorempansa. Äiti oli irti todellisuudesta ja ilkeili, mutta jos toinen antoi takaisin samaan malliin, hän oli ilkeä. Omat ilkeydet eivät muistiin jääneet. Mutta levätköön rauhassa.
Minä nyt sitten pelkään sitä muistiongelmaa tai höperyyttä omalla kohdalla. Meillä on tosin edunvalvoja(t) valittuna.
Ymmärrän hyvin tuon, että pelkää muistisairautta omalle kohdalleen. Minusta tuntuu, että oma äitinikin on aina pelännyt sitä, koska omalla isällään oli se. Eli suvussa on ja nyt äidillä oireita. Huoh, kauheita tällaiset sairaudet. Pitkään ajattelin, ettei äitini siihen sairastuisi, mutta nyt alkaa näyttää huonolta ja sen myötä tietty alkaa omakin sairastuminen tuohon tautiin mietityttää jos noin suvussa menee kerran. Ainoa toivo, että sairaus alkaa vasta noin vanhana (lähemmäs 80v) niin voihan olla, ettei itse edes ole enää elossa silloin. Kaikkea hyvää sinulle!
-Ap
Mikä ihmeen oletus tuo on että omaiset auttaa? Moni vanhus asuu satojen kilometrien päässä omaisistaan, jotkut jopa ihan itse muuttaneet kauas palvleujen ulottumattomiin. Niin ei sinne se omainenkaan sitten kyllä tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edunvalvontaan! Edunvalvoja hoitaa ihan kaiken laskut,pankki asiat.Kauppakasssi palvelu. Kotihoidon yksiköstä osoto palveluna siivous,pykkäys,1 Kerta viikossa vanhusten päivä toimintan palvelutalon..Maksaa kerta noin 20e. Johon kuluu haku ja kotiin takas tuonti. Aamiainen virikettä päivällinen ja välipala. Mahtava paikka on Hely kodit.Itsenäinen asuminen,mutta apu lähellä. Jos omat rahat ei riitä ostopalvelu seteli avuksi sosiaalivirasto..
Nuo on kaikki sellaisia asioita, jossa omainen voi auttaa. Ihan turhaan sysätään vanhus yhteiskunnan hoidettavaksi.
No ei aina omainen voi auttaa! Miksi aina oletetaan, että automaattisesti omainen voi auttaa? Omainen voi olla vaikka itse jotenkin vammainen, sairas, mt-ongelmainen, päihdeongelmainen, joka ei osaa tai pysty edes itsestään huolehtimaan niin miten voi olettaa, että pystyisi esim. muistisairaasta vanhuksesta huolehtimaan ja vahtimaan häntä päivittäin. Ärsyttää, kun aina syyllistetään ja velvoitetaan, että omaisten pitäisi pystyä hoitamaan.
Totta. Minulla molemmat vanhemmat on muistisairaita enkä jaksaisi millään hoitaa koko ajan heidän asioitaan. Enkä edes ole mitenkään sairas tai ongelmainen ihminen, mutta kun on omat lapset ja vaativa työ ja omat kotityöt hoidettavana, siinä on ihan tarpeeksi.
Sulla on jotain 30 v lapsia vai? Myönnä suoraan ettet viitsi vaivautua
Isä irtisanoo toistuvasti kotihoidon, vaikka makasi joskus päiviä lattialla kun kaatui eikä päässyt ylös. Vaihtoi kahdesti oman puhelinnumeronsa kun joku puhelinmyyjä tarjosi liittymää. Alkoi kuukausilahjoittajaksi Unisefille, tilasi kaikki mahdolliset tv lisäkanavat ja nyt on valokuitu tilattu. Kotiin tulee sukkaa kalsaria ja vitaeprota. Kun hän on täysivaltainen nin on.
Vierailija kirjoitti:
Minun isällä todettu Alzheimerin tauti vuosia sitten.
Koitti peittää viimeiseen asti, valehteli ja kieroili, erittäin vaikea persoona. Looginen ajattelu ihan telakalla, ei tee mitään asiaa niin, että olisi hänelle itselleen parhaaksi. Muistaa jotakin, yleensä ei ja kaikki asiat vääristää johonkin aivan kummallisiin sfääreihin.
Äiti koittanut parhaansa selvitä isän kanssa, mutta nyt on seinä tullut vastaan. Terveys heikentynyt äidilläkin.
Tässä yhteiskunnassa itsemääräämisoikeus menee kaiken edelle, vaikka kuinka olisit huru-ukko, niin itse saat päättää vaikka siitä seuraisi hidas kuolema etkä enää ymmärrä. Onhan se toki keino pestä kädet vastuusta.Sydäntä raastaa nähdä omat vahvat aina tukena olleet vanhemmat ihan heikkoina ja hauraina. Kouraisee aika syvältä kun vaihdat vaipan omalle isällesi 😢
Tuntuu kyllä todellakin hullulta tuollainen itsemääräämisoikeus jos henkilö ei enää selvästikään ole kykenevä itse päättämään omaa parastaan. Kuinka paljon vaikeita ja vaarallisia tilanteita siitä seuraa. Kosketti sinun kirjoitus ja itse nyt jo mielessäni suren, että se äiti, joka oli aina vahva, viisas, positiivinen ja tukena alkaa olla holhottavassa kunnossa. Ei hän ole mielestäni ollut täysin oma itsensä enää viimeiseen vuoteen. Olen surrut sitä asiaa siis jo jonkin aikaa ennen tätä nykyhetkeä. Ja se ajatus, että meistä kaikista tulee vanhoja jos pysymme elossa konkretisoituu ja emme tiedä mikä meidän kenenkin kohtalo tulee olemaan. Paljon voimia sinulle elämään!
-Ap
Kiitos kirjoituksesta ja neuvoista!
-Ap