Iltalehti: äiti ei pysty maksamaan palkastaan sähkölaskuja
Iltalehdessä oli jonkun perheen äidin itkuvirsi, ettei suoriudu sähkölaskuistaan lastenhoitajan palkoilla. Asuu omakotitalossa.
Miksi ihmiset eivät suhteuta omia tulojaan kulutukseensa? Lähtökohtaisesti jo ennen energiakriisiä tämä tyyppi on asunut varmaan liian kalliisti tuloihinsa nähden. Olen jokseenkin kyllästynyt, että nämä hoitajat valittavat miten eivät palkallaan pärjää, vaikka kyse on oikeasti siitä, että talousosaaminen on olematonta. Olen itse parempi tuloinen, enkä todella omalla tulotasolla alkaisi ostamaan omakotitaloa.
Kommentit (709)
Vierailija kirjoitti:
Turussa nimenomaan on tarjolla edullisia vanhoja omakotitaloja kaukana keskustasta, Maariassa ja Jäkärlässä. Mistäs sen tietää, vaikka jutun äiti ei olisi saanut vuokra-asuntoa kaupungilta. Niihin on pitkät jonot. Ehkä hän sai pienen perinnön tai säästi käsirahaa varten. Kuka tällaisiin sähköhintojen nousuun olisi osannut varautua? Nyt talojen myynti on vaikeaa. Teini-ikäiset lapset vielä kuluttavat ja syövät paljon. Eikä kesätöiden saaminen ole helppoa. Lisätöiden vaatiminen äidiltäkin on erikoista, kun hän on kokopäivätöissä jo ja levätäkin joskus täytyy.
Taas yksi hyvät ajat on ikuiseksi ajoiksi ansaittuja luuseri.
Asian olisi voinut otsikoida toisinkin. Äidille ei jäänyt ruokarahaa, kun sähkölasku oli maksettu. Jos maksaa laskunsa ajallaan ja sähkölasku on yksi niitä, jotka vain on maksettava, niin sen jälkeen voisi katsoa mihin välttämättömiin asioihin raha sen jälkeen riittää. Ruoka on pakko. Mitä muuta voi jättää maksamatta tai ostamatta sen sähkölaskun sijaan?
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin omakotitalo voi olla jossain pienessä kaupungissa todella edullinen, muutaman tonnin tai muutamia kymmeniä tuhansia, kyllä sellaisen voi hoitajan palkallakin ostaa. Haluatte pilkata hoitajaa väärästä valinnasta hankkia omakotitalo eron jälkeen. Ottakaa huomioon, että tämä hoitaja on vain yksi monista, joka sinnittelee tämän energiakriisin vuoksi. Olisi tärkeämpää puhua tästä ilmiöstä kuin haukkua henkilöä omakotitalon hankinnasta.
Voi ostaa, mutta se onkin toinen juttu onko varaa ylläpitää. Suurin osa on nyt pulassa sen takia kun on osteltu vähän sitä sun tätä ja nyt se korttitalo sortuu sen laskupinon alle.
Toivottavasti teille ilkeille ihmisille ei tule koskaan kriisejä elämässä. Saattaisitte huomata, että kaikki ei ole aina omissa käsissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, no asuu sitten Turussa. Silloin kun hän sen hankki, ei kukaan osannut arvata tulevia kriisejä. Samassa tilanteessa on varmasti monia. Olette hiton ilkeitä!
No, kyllähän moni luuli, että kun suorittaa ammattikorkeakoulututkinnon niin saa työpaikan, no ei saanut ja te ollette olleet työttömille hiton ilkeitä.
Suhteet vaikuttavat, ja kotoa saatu ns. sosiaalinen pääoma, luottamus omiin kykyihin, hiljainen tieto siitä miten opinnoissa ja työelämässä on käyttäydyttävä, jotta pääsee eteenpäin.
Tämä tärkein puuttuu sinulta Tradenomi Hönö Tiainen, ja sen mukana kaikki muukin. Nyt on jo liian myöhäistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, no asuu sitten Turussa. Silloin kun hän sen hankki, ei kukaan osannut arvata tulevia kriisejä. Samassa tilanteessa on varmasti monia. Olette hiton ilkeitä!
No, kyllähän moni luuli, että kun suorittaa ammattikorkeakoulututkinnon niin saa työpaikan, no ei saanut ja te ollette olleet työttömille hiton ilkeitä.
Koulutusinflaatiosta on puhuttu jo toistakymmentä vuotta. Kun monella on saman arvoinen tutkinto, tutkinnon arvo alenee ja kilpailu on kovaa.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti teille ilkeille ihmisille ei tule koskaan kriisejä elämässä. Saattaisitte huomata, että kaikki ei ole aina omissa käsissä.
Tunnistin elämän realiteetit jo parikymppisenä lähihoitaja opiskelijana ja kolahdukseni tulee olemaan pehmeämpi kun en putoa mistään pilvilinnoista.
No minusta taas meillä on aika nurinkurinen ajattelu jos ei vakituisissa palkkatöissä oleva ihminen saisi muka ostaa itselleen asuntoa. Miksi palkkataso on tässä maassa niin surkea? Sen pitäisi olla se ihmettelyn aihe tässä maassa.
Niin, halusit puolustavia kommentteja oikeasti ja tässä yksi. Kai nyt jokainen tietää mitkä ovat ennakoitavia isoja menoja ja mitkä ei. Tuossahan ei kyse varsinaisesti ennakoitavissa olevasta asiasta tai sellaisesta joka olisi ollut tiedossa asumismuotoa valitessa. Kyse asumiseen liittyvästä kulusta, joka yhtäkkiä moninkertaistui asukkaasta riippumatta. Voisi melkein verrata siihen, että vuokra nousisi satasilla kuussa tai korot useamman prosentin parissa kuukaudessa. Kumpikaan ei varsinaisesti odotettavissa oleva asia.
Korkojen nousuthan ne yleensä ovat menoja, jotka lisäävät asumiskuluja omistusasunnoissa ja on odotettavissa jossain vaiheessa. Olen saanut kuvan, että vuokria ei niin vain nosteta yhtäkkiä, mutta riippuu varmaan sopimuksista ja mitenköhän toimitaan vastikkeiden kanssa, jos halutaan korottaa.
En ollut ikinä kuullutkaan, että asumiskukut voivat pompata yhtäkkiä sen takia, että sähkö tai vesilaskut pomppaisi pilviin. Taitaa olla ihan ainutlaatuinen tilanne tuollainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalo asujat ovat eläneet suomalaista unelmaa. Hyvin monella ei ole edes mahdollisuutta tällaiseen. Joten ei kiinnosta yhtään heidän itkuvirtensä nyt!
Eletään sitä unelmaa edelleen eikä edes itketä.Ei kuule kiinnosta kadehtijat,jos ei osaa rahaa käyttää niin voi-voi...
Nii pitäkää sitten lättynne kiinni ja maksakaa sähkölaskunne. Jos on pienet tulot ei silti saa kaikkea mitä haluaisi, vaikka olisi kuinka hyvä rahan käyttäjä.
Sinulle voin kertoa että en ole ikinä tienannut edes 2400 e ja mies vielä vähemmän ja hän on ollut myös työttömänä.Silti meillä on rakennutettu velaton talo,velaton loma-asunto ja minulla yksin näillä tuloilla melkein maksettu sijoitusasunto.Lapsuudenkodista muutettiin molemmat tyhjin käsin,perintöjä ei olla saatu eikä saada.Ja kyllä,on varaa maksaa myös sähkölaskuy.
Mä pistän paremmaksi: ostimme ekan asunnon exäni kanssa enimmäkseen velaksi alle kolmekymppisinä. Ero tuli pian, ja sen jälkeen olen ostanut kaikki kotini itse, yksin. Miehiä on tullut ja mennyt, ilmeisesti huonommilla taloustaidoilla varustettuja, kun heillä ei ole koskaan ollut omaa asuntoa, ei edes velkaista.
Jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle jo nuorena, kolkyt ja risat, silti olen pystynyt hankkimaan erilaisia koteja: kerrostaloasunto, omakotitalo, asoy muotoinen pientalo, jopa talo ulkomailta.
Tämä kaikki siis eläkkeestä ja siitä pienehköstä osituspesämunasta, josta asuntohistoriani sai alkunsa. Lainaa olen aina saanut sen, mitä pyytänyt ja tarvinnut.
En tajua, miksei työssäkäyvät ihmiset saa säästettyä itselleen asuntoa! Lainanmaksuhan on samalla pakkosäästämistä, mutta yleensä asuntovarallisuus karttuu juuri näin. Ei humputella rahoja menemään, vaan eletään säästeliäästi ja voilà, kohta onkin maksettu koti. Ja huom, itseni lisäksi olen elättänyt myös lapsiani, elatusmaksuja en ole vaatinut.
Vuokrahinnat tekevät jo hyvin sen, ettei paljoa säästettävää jää.
Asun lapseni kanssa pienessä kaksiossa kehyskunnassa, vuokra vesineen n. 750e/kk. Kaupungin vuokra-asuntoakin tarjottiin, mutta isompana kaksiona olisi ollut liki 800e/kk.
Vuokran päälle maksan tietysti ruoat, sähköt, kulkemiset töihin, lapsen tarvitsemat vaatteet ja varusteet, vakuutukset, sekä 2x vuodessa lapsen suht edullisen harrastuksen harrastusmaksun.
Niin ja asumistukea en saa.
Säästellä yritän koko ajan, mutta toisinaan tulee sitten hetkiä, jolloin niitä säästöjä pitääkin käyttää. Joten se säästäminen on todella hidasta.
Ja asuntolainaan säästäminen omalla kohdallani melko turhaa, kun en laskurien mukaan saisi asuntolainaa kuin ~50 000e, jolla ei edes täällä saisi kuin huonokuntoisen pikkuyksiön.
Naisilla on kyllä aina keinoja tienata ylimääräistä. Tämäkin maa on täynnä yksinäisiä miehiä jotka voisivat palveluista maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti teille ilkeille ihmisille ei tule koskaan kriisejä elämässä. Saattaisitte huomata, että kaikki ei ole aina omissa käsissä.
Ei elämä mikään peikko ole, joka auttamatta ahmii ihmisuhreja. Kaikki on omissa käsissä, sairaudet, työttömyys, jne on ihan tiedossa olevia mahdollisia kriisejä. Eikä kukaan ole meille luvannut mitään alhaisia hintojakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turussa nimenomaan on tarjolla edullisia vanhoja omakotitaloja kaukana keskustasta, Maariassa ja Jäkärlässä. Mistäs sen tietää, vaikka jutun äiti ei olisi saanut vuokra-asuntoa kaupungilta. Niihin on pitkät jonot. Ehkä hän sai pienen perinnön tai säästi käsirahaa varten. Kuka tällaisiin sähköhintojen nousuun olisi osannut varautua? Nyt talojen myynti on vaikeaa. Teini-ikäiset lapset vielä kuluttavat ja syövät paljon. Eikä kesätöiden saaminen ole helppoa. Lisätöiden vaatiminen äidiltäkin on erikoista, kun hän on kokopäivätöissä jo ja levätäkin joskus täytyy.
Taas yksi hyvät ajat on ikuiseksi ajoiksi ansaittuja luuseri.
Tukehdu sappeesi Hönö!
Vierailija kirjoitti:
Osti omakotitalon avioeron jälkeen... Mitähän järkeä tuossa oli?
Monilla seuduilla ok-talon hinta on helposti halvempi kuin vastaavan kokoinen kerrostalo- tai rivitaloasunto.
Energiahintojen tällaista nousua ei voinut taas kukaan aavistaa.
Vierailija kirjoitti:
No minusta taas meillä on aika nurinkurinen ajattelu jos ei vakituisissa palkkatöissä oleva ihminen saisi muka ostaa itselleen asuntoa. Miksi palkkataso on tässä maassa niin surkea? Sen pitäisi olla se ihmettelyn aihe tässä maassa.
Huoh, ei sitä kukaan sano ettei saisi ostaa. Kyse on siitä, että ostettu talo jota ei varaa ylläpitää kun elämän kautta maailman tilanne muuttuu. Miten sinä parantaisit sitä palkkatasoa? Se, joka työllistää sinua alkaa harjoittamaan hyväntekeväisyyttä?
Pakko puolustaa kyseistä mammaa sillä, että aika moni isotuloinen elää myös niin, että kriisin sattuessa ei olisikaan varaa maksaa esimerkiksi lainan lyhennyksiä. Jopa 8000€ tienaavat ovat lehdissä valittaneet, kun normaalina aikana ei ole palkka riittänyt elämiseen. Ihan turha kenenkään väittää (paitsi jonkun yksittäisen virkamiehen tai puolustusvoimien asiantuntijan tmv.), että sota ja tulevat sähkökriisit olivat tiedossa jo vuosia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turussa nimenomaan on tarjolla edullisia vanhoja omakotitaloja kaukana keskustasta, Maariassa ja Jäkärlässä. Mistäs sen tietää, vaikka jutun äiti ei olisi saanut vuokra-asuntoa kaupungilta. Niihin on pitkät jonot. Ehkä hän sai pienen perinnön tai säästi käsirahaa varten. Kuka tällaisiin sähköhintojen nousuun olisi osannut varautua? Nyt talojen myynti on vaikeaa. Teini-ikäiset lapset vielä kuluttavat ja syövät paljon. Eikä kesätöiden saaminen ole helppoa. Lisätöiden vaatiminen äidiltäkin on erikoista, kun hän on kokopäivätöissä jo ja levätäkin joskus täytyy.
Nuoriso nimenomaan saa nyt hyvin kesätöitä ja osa-aikaisia töitä.
No täällä maalla kyllä porukka ostaa taloja ihan tavallisillakin palkoilla. Täällä vuokra-asunnotkin voi olla kalliita. Kannattaa katsoa joskus sinne pääkaupunkiseudun ulkopuolellekin. Voi ehkä yllättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minusta taas meillä on aika nurinkurinen ajattelu jos ei vakituisissa palkkatöissä oleva ihminen saisi muka ostaa itselleen asuntoa. Miksi palkkataso on tässä maassa niin surkea? Sen pitäisi olla se ihmettelyn aihe tässä maassa.
Huoh, ei sitä kukaan sano ettei saisi ostaa. Kyse on siitä, että ostettu talo jota ei varaa ylläpitää kun elämän kautta maailman tilanne muuttuu. Miten sinä parantaisit sitä palkkatasoa? Se, joka työllistää sinua alkaa harjoittamaan hyväntekeväisyyttä?
Hölmö, oletko kuullut, että Suomessa on aika kova verotus ja palkasta menee muitakin maksuja? Et vissiin ole palkkaa koskaan saanut. Miten sinä olet varautunut sähkölaskun viisinkertaistumiseen? Tietysti olet kerännyt "sähkölasku22"-rahastoon varoja jo vuodesta 2014? /Eri
Ja nyt elämä sitten opettaa, että kenelle tahansa voi tulla kriisi.