Akateemisten vanhempien lapsi päätyy Suomessa yliopistoon seitsemän kertaa useammin kuin ei-akateemisen vanhemman lapsi

Tästä seuraa se ongelma, että jää paljon potentiaalia käyttämättä. Akateemisten vanhempien vähän tyhmempikin lapsi menee ja kahlaa yliopiston läpi, mutta duunarivanhempien älykäs lapsi käy amiksen ja jää tekemään suorittavaa työtä, vaikka hänellä saattaisi olla paljon enemmän annettavaa akateemiseen maailmaan kuin sillä tyhmemmällä.

Yliopiston pääsee läpi sillä, että oppii puolet asioista ja kirjoittaa gradun, joka juuri ja juuri ylittää hyväksymiskynnyksen. Onko tämä ihminen sitten oikeasti akateeminen ja pätevä onkin sitten eri juttu. Valmistumisen jälkeen ei papereita pahemmin kysellä, joten mahdollisesti tämä epäpätevähkö maisteri pääsee asemaan, jossa hän tekee muita ihmisiä koskevia päätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedonjano, uteliaisuus, älykkyys, kyky käsitellä tietoa. Geeneissähän ne.

Kai tämä oli sarkasmia? Mainitsemasi asiat eivät todellakaan aina kulje geeneissä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei-akateemisessa perheessä kertaakaan vanhemmat edes keskustelleet minun kanssani minne menisin lukion jälkeen ja opinto-ohjauskin oli meidän koulussa siihen aikaan todella minimaalista.

Sama. Eivät edes kysyneet suunnitelmista, ja siihen aikaan 90-luvulla ei ollut edes internettiä mistä etsiä tietoa. Lukioon en "saanut" mennä kun aihe torpattiin tyyliin "et kai sinä siellä hienompien lasten parissa pärjää, ja kuka ne kirjatkin maksaa?".

Haahuilin sitten monta vuotta, onneksi en ajautunut mihinkään pahempiin ongelmiin, kunnes täysi-ikäisenä kävin iltalukion ja sitä kautta yliopistoon. Valmistuin luonnollisesti aika vanhana, ja osa opinnoista oli melkoista taistelua kun ei ollut ketään neuvomassa, ja iltalukion oppimäärä oli luonnollisesti paljon suppeampi kuin päivälukion (esim. pitkän matematiikan tunnit oli kaikki etänä, käytännössä itseopiskeluna, ja kerran kuukaudessa kyselytunti koululla). Lisäksi jouduin käymään samaan aikaan töissä hanttihommissa elääkseni. Koulutuksen hankkimisen myötä katkesi kaikki välit sukuun, kun minusta heidän silmissään tuli "herrasväkeä joka vihaa köyhiä". 

Soisi että nykyään esim. opintojenohjaus paikkaisi kotien puutteita paremmin, ja esim. siitä olen tosi iloinen että lukiokirjat ovat nykyään ilmaisia. Ehkä edes jotkut kaltaiseni pystyvät nyt valitsemaan helpomman polun koulutukseen, ja heitä siihen kannustetaan ainakin yhteiskunnan taholta jos koti siinä epäonnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Tästä seuraa se ongelma, että jää paljon potentiaalia käyttämättä. Akateemisten vanhempien vähän tyhmempikin lapsi menee ja kahlaa yliopiston läpi, mutta duunarivanhempien älykäs lapsi käy amiksen ja jää tekemään suorittavaa työtä, vaikka hänellä saattaisi olla paljon enemmän annettavaa akateemiseen maailmaan kuin sillä tyhmemmällä.

Yliopiston pääsee läpi sillä, että oppii puolet asioista ja kirjoittaa gradun, joka juuri ja juuri ylittää hyväksymiskynnyksen. Onko tämä ihminen sitten oikeasti akateeminen ja pätevä onkin sitten eri juttu. Valmistumisen jälkeen ei papereita pahemmin kysellä, joten mahdollisesti tämä epäpätevähkö maisteri pääsee asemaan, jossa hän tekee muita ihmisiä koskevia päätöksiä.

Miksi se olisi huono asia, että tämä älykäs ihminen "jää" tekemään suorittavaa työtä, jos kerran pitää siitä ja oikeasti pärjää siinä? Älykkyyttä on monenlaista ja sitä voi hyödyntää elämässään niin monella muullakin osa-alueella kuin työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä seuraa se ongelma, että jää paljon potentiaalia käyttämättä. Akateemisten vanhempien vähän tyhmempikin lapsi menee ja kahlaa yliopiston läpi, mutta duunarivanhempien älykäs lapsi käy amiksen ja jää tekemään suorittavaa työtä, vaikka hänellä saattaisi olla paljon enemmän annettavaa akateemiseen maailmaan kuin sillä tyhmemmällä.

Yliopiston pääsee läpi sillä, että oppii puolet asioista ja kirjoittaa gradun, joka juuri ja juuri ylittää hyväksymiskynnyksen. Onko tämä ihminen sitten oikeasti akateeminen ja pätevä onkin sitten eri juttu. Valmistumisen jälkeen ei papereita pahemmin kysellä, joten mahdollisesti tämä epäpätevähkö maisteri pääsee asemaan, jossa hän tekee muita ihmisiä koskevia päätöksiä.

Miksi se olisi huono asia, että tämä älykäs ihminen "jää" tekemään suorittavaa työtä, jos kerran pitää siitä ja oikeasti pärjää siinä? Älykkyyttä on monenlaista ja sitä voi hyödyntää elämässään niin monella muullakin osa-alueella kuin työelämässä.

Yleensä yhteiskunta hyötyy siitä, että sen älykkäät jäsenet ovat asemassa jossa pääsevät vaikuttamaan asioihin. Suorittavaa työtä tekevä ihminen harvemmin keksii mitään sellaista joka hyödyttäisi yhteiskuntaa laajemmin. Minä siis ajattelen tätä yhteiskunnallisena ongelmana, enkä yksilötasolla.

Vanhempani olivat maanviljelijöitä. Olen maisteri. Samoin usea serkkuni, myös tohtoreita muutamia ja tausta sama. Arvelen, että maanviljelijätausta on myös aika yleinen tai oli, nythän maanviljelijöitä on aika vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän näkee yliopistolla selvästi. Huomattavan iso osa opiskelijoista on sellaisia että ainakin toisella vanhemmalla on korkeakoulututkinto. Täysin kouluttautumattomien vanhempien lapsia ei käytännössä ole lainkaan. 

Mistä tiedät? Ei omissa opinnoissa tai opiskelijakavereiden kanssa tullut koskaan puhetta kenenkään vanhempien koulutustasosta enkä nähnyt kenelläkään otsatatuointia, jossa olisi sanottu, ettei mun vanhemmilla ole korkeakoulututkintoa.

Erikoista. Meillä kyllä puhuttiin läheisimpien opiskelukavereiden kanssa lapsuudesta ja taustoista. Tiedän kyllä heidän perheensä taustat.

Meidän vuosikurssilla oli 80 opiskelijaa. Suurimman osantaustoista en tiennyt mitään. Niiden joiden tiesin, niin ammatteja oli kovin monenlaisia siivooja, insinööri, DI, lääkäri, sihteeri, asentaja, maanviljelijä. Osa äideistä koko ikänsä "kotirouvina".

Tottakai näin on. Kotona kannustetaan opiskeluun ja annetaan esimerkkiä ja  puitteet lapselle. Mikäs kumma tuossa on, vanhemmat saavat syyttää itseään asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän näkee yliopistolla selvästi. Huomattavan iso osa opiskelijoista on sellaisia että ainakin toisella vanhemmalla on korkeakoulututkinto. Täysin kouluttautumattomien vanhempien lapsia ei käytännössä ole lainkaan. 

Mistä tiedät? Ei omissa opinnoissa tai opiskelijakavereiden kanssa tullut koskaan puhetta kenenkään vanhempien koulutustasosta enkä nähnyt kenelläkään otsatatuointia, jossa olisi sanottu, ettei mun vanhemmilla ole korkeakoulututkintoa.

Jaa, mun opinnoissa se kyllä tuli ilmi aika pian. Diplomaattivanhempien kotona pidettiin itsenäisyyspäivän etkot, ei lähihoitajan/työttömän. Ilman tatuointeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä seuraa se ongelma, että jää paljon potentiaalia käyttämättä. Akateemisten vanhempien vähän tyhmempikin lapsi menee ja kahlaa yliopiston läpi, mutta duunarivanhempien älykäs lapsi käy amiksen ja jää tekemään suorittavaa työtä, vaikka hänellä saattaisi olla paljon enemmän annettavaa akateemiseen maailmaan kuin sillä tyhmemmällä.

Yliopiston pääsee läpi sillä, että oppii puolet asioista ja kirjoittaa gradun, joka juuri ja juuri ylittää hyväksymiskynnyksen. Onko tämä ihminen sitten oikeasti akateeminen ja pätevä onkin sitten eri juttu. Valmistumisen jälkeen ei papereita pahemmin kysellä, joten mahdollisesti tämä epäpätevähkö maisteri pääsee asemaan, jossa hän tekee muita ihmisiä koskevia päätöksiä.

Miksi se olisi huono asia, että tämä älykäs ihminen "jää" tekemään suorittavaa työtä, jos kerran pitää siitä ja oikeasti pärjää siinä? Älykkyyttä on monenlaista ja sitä voi hyödyntää elämässään niin monella muullakin osa-alueella kuin työelämässä.

Jos se yksilö AIDOSTI valitsee duunariammatin, AIDOSTI vaihtoehtojen joukosta, siinä ei tietenkään ole mitään pahaa. Jos hän taas valitsee sen koska häntä ei kotona kannusteta eikä tueta opiskeluissa, ja/tai hänet on  kasvatettu luulemaan ettei hänestä ole mihinkään, niin vaikea ymmärtää ettei tuota jokainen näkisi negatiivisena. Tästähän koko aiheessa on kyse - osaa nuorista kannustetaan ja tuetaan opiskelemaan, kun taas osaa painetaan maahan, tukea ei tule tippakaan ja jopa yritetään estää opiskelut. Kyllä se on yhteiskunnallinen ongelma, kun näin jää monien potentiaalia hyödyntämättä. Puhumattakaan siitä kuinka se on inhimillinen ongelma, jota luulisi kenen tahansa empatisoivan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedonjano, uteliaisuus, älykkyys, kyky käsitellä tietoa. Geeneissähän ne.

Kai tämä oli sarkasmia? Mainitsemasi asiat eivät todellakaan aina kulje geeneissä.

Kyllä kulkee, ihan kuten ulkonäkö ja lyhytjännitteisyys ja taipumus luovuttaa helposti. Joskus jokin ominaisuus hyppää jonkun yli, mutta keskimäärin henkiset ominaisuudet periytyvät vahvasti.

Tähän asiaan ei todellakaan tule suhtautua "entä sitten" -asenteella. Monissa vanhoissa luokkayhteiskunnissa, kuten Britanniassa, on vallinnut aivan viime vuosiin asti tämänkaltainen ajattelu.  Sen seurauksena on ollut todella vaikeaa katkaista ylisukupolvisia ongelmia, ja yhteiskunnasta on tullut sellainen, että yläluokkaiset päättävät kaikkien asioista siitäkin huolimatta, ettei heillä ole mitään todellista ymmärrystä siitä, miten toiset luokat elävät.

Koulutuksen tulisi aina olla ensisijaisesti henkilön oma valinta, johon toki hänen ahkeruudellaan ja taipumuksillaan on merkitystä.

Omien kokemusten perusteella ongelmana on usein se, että lasten ja nuorten opiskelupäätöksiin vaikuttaa hyvin pitkälti kotoa saatu asennekasvatus ja tuki, ja vähemmän se opinnonohjaus mitä koulusta saa. 

Nuorille pitäisi siis taata tasa-arvoinen ja luokkaeroja tasoittava opinnonohjaus, joka ottaisi yksilöllisesti huomioon heidän perheensä sosioekonomisen aseman sekä oppilaan omat lahjat. Tämän lisäksi tulisi järjestää läksyparkkeja tms. joissa oppilaat saisivat tarvittaessa apua läksyjen tekoon, sekä tietoa opiskelutekniikoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten? Eivät kaikki voikaan olla yliopiston käyneitä, kyllä myös amiksia ja AMK-porukkaa tarvitaan. Eri asia sitten, jos jättää koulutuksensa pelkkään perusasteeseen, sillä ei tänä päivänä juuri pärjää.

Ei aloittaja varmaan sitä tarkoittanutkaan, vaan luultavasti sitä, ettei vanhempien koulutustausta saisi olla esteenä omille haaveille ja unelmille.

Ei vanhempien koulutustausta oikeasti voi olla esteenä yliopistoon hakemisessa, ainakaan jos on lukioon päässyt. Sen jälkeen samasta tuutista kaikki koulutetaan ja voivat hakea yliopistoon.

Vanhempien koulutus ei voi olla esteenä myöskään jos haluaisi vaikka ammattikouluun mutta vanhemmat ovat yliopiston käyneitä. Vanhemmat voivat kai sulkea rahahanat, mutta silloin kyseessä ovat keinot vaikuttaa lapsen valintoihin, ei suoraan vanhempien koulutus.

Ei sinne yliopistoon (tai AMK:hon) noin vain mennä, sinne pääsyyn vaikuttaa hyvinkin paljon se, miten suoriutuu toisen asteen opinnoista. Vanhemmat, jotka eivät ole itse käyneet lukiota, eivät välttämättä osaa neuvoa oikeita opiskelutekniikoita lukiossa pärjäämiseen.

En käsitä miten muka vanhemmat voisi jopa pakottaa yliopistoon, jos älli ja oma motivaatio ei riitä

Omille kouluttamattomille duunarivanhemmilleni oli tärkeää, että menen lukioon ja yliopistoon. Mitä yliopistossa kannattaa opiskella olikin sitten täysin pohjatiedottoman ja hyvin punertavan kasvatuksen saaneen lukiolaisen silmissä eri juttu. Hain lukemaan sitä, missä olin ollut koulussa hyvä, ja kaduin päätöstäni jo toisena opiskeluvuotenani. Jouduin myös rahoittamaan elämääni hanttihommien tekemisellä, joten akateemisen opiskelijan roolin omaksuminen oli todella vaikeaa. Kun on aamulla herännyt viideltä mennäkseen pesemään vessoja, viimeistään iltapäivän luennot teki mieli skipata väsymyksen vuoksi.

Käytännössä olin valintoineni yksin. Minulla ei ollut ketään aikuisempaa ihmistä lähelläni, joka olisi voinut mentoroida opintojani. Päädyin lopulta vaihtamaan pääainetta ja hilasin itseni kynsin hampain valmistumiskynnyksen yli.

Minulla ei ole koskaan ollut verkostoja enkä ole oppinut sellaisia luontevasti luomaan. Ymmärrän hyvin, että duunaritaustaisen on helpompi valita se amis ja mennä liukuhihnahommiin kuin lähteä aivan tuntemattomiin kuvioihin. Olen kuitenkin iloinen siitä, että tein tämän luokkaloikan, sillä se toi minut pois pieneltä paikkakunnalta, avasi mahdollisuuksia työelämässä ja etenkin varmentaa helpomman elämän omalle lapselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten? Eivät kaikki voikaan olla yliopiston käyneitä, kyllä myös amiksia ja AMK-porukkaa tarvitaan. Eri asia sitten, jos jättää koulutuksensa pelkkään perusasteeseen, sillä ei tänä päivänä juuri pärjää.

Ei aloittaja varmaan sitä tarkoittanutkaan, vaan luultavasti sitä, ettei vanhempien koulutustausta saisi olla esteenä omille haaveille ja unelmille.

Suomessa on ilmainen koulutus, jos vanhemmilla itsellään on mitätöivät asenne, niin kenen syy se on?

Lapsuuden ystävän vanhemmat olivat apuhoitaja nyk. lähihoitaja ja postin autonkuljettaja. Ystävän peruskoulun ka. yli 8, jolla olisi helposti päässyt lukioon. Poika meni ammattikouluun. Ihmettelin asiaa, tyypistä olisi helposti tullut inssi tai DI. Nyt on asentaja.

Tunnen lakimiehen joka olisi halunnut tulla puusepäksi. Nyt eläkkeellä chillailee taiteilijana. Veistelee hauskoja patsaita ja myös huonekaluja "harrastuksekseen" (lue:intohimokseen).

Mutta onko tyytymätön? Kun moni nuori on ihan pihalla ammateista, voi luulla esim että kokkina olisi kivaa kun kotona on kivaa kokata. Eikä tajua, että se useimmille tarkoittaa hankalia työaikoja ja huonoa palkkaa. Tai nykyään, haaveammatti on joku infuenssari yhtään tajuamatta, kuinka harva sillä elää hyvin ja eläkeikään saakka.

Minä olen juristi ilman että juridiikka erityisesti kiinnostaa, mutta kun ei nuorena kiinnostanut selvästi mikään muukaan. Ihan hyvä että ammattia suositeltiin, sillä saa edes laadukasta asumista ja vapaa-aikaa. En yhtään usko että tuo tyyppikään olisi jonakin työttömänä puuseppänä yhtään onnellisempi. Minä tykkäsin koulussa historiasta, mutta jonakin murrosikäisten hissanopena olisin taatusti ihan rikki.

Työssä se kiinnostavuus ei ole kaikki, pitää ajatella myös rahaa ja työllistymistä.

On selvää, että lapsiin vaikuttaa se, minkälaisia ihmsiä hänen vanhempansa ovat. 

Ei kaikkea onnistuta tasaamaan mitenkään, perheessä vallitseva henkinen pääoma on tärkein vaikuttava tekijä lapsen tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Omille kouluttamattomille duunarivanhemmilleni oli tärkeää, että menen lukioon ja yliopistoon. Mitä yliopistossa kannattaa opiskella olikin sitten täysin pohjatiedottoman ja hyvin punertavan kasvatuksen saaneen lukiolaisen silmissä eri juttu. Hain lukemaan sitä, missä olin ollut koulussa hyvä, ja kaduin päätöstäni jo toisena opiskeluvuotenani. Jouduin myös rahoittamaan elämääni hanttihommien tekemisellä, joten akateemisen opiskelijan roolin omaksuminen oli todella vaikeaa. Kun on aamulla herännyt viideltä mennäkseen pesemään vessoja, viimeistään iltapäivän luennot teki mieli skipata väsymyksen vuoksi.

Käytännössä olin valintoineni yksin. Minulla ei ollut ketään aikuisempaa ihmistä lähelläni, joka olisi voinut mentoroida opintojani. Päädyin lopulta vaihtamaan pääainetta ja hilasin itseni kynsin hampain valmistumiskynnyksen yli.

Minulla ei ole koskaan ollut verkostoja enkä ole oppinut sellaisia luontevasti luomaan. Ymmärrän hyvin, että duunaritaustaisen on helpompi valita se amis ja mennä liukuhihnahommiin kuin lähteä aivan tuntemattomiin kuvioihin. Olen kuitenkin iloinen siitä, että tein tämän luokkaloikan, sillä se toi minut pois pieneltä paikkakunnalta, avasi mahdollisuuksia työelämässä ja etenkin varmentaa helpomman elämän omalle lapselleni.

Tunnistan tuon, meillä oli myös niin ettei ollut ketään keltä kysyä neuvoa, ja siitä on tullut virheratkaisuja jotka vaikuttavat vieläkin. Sillä ainoalla vuosikurssinsa duunarin lapsella on yliopistossa rankkaa, tiedän kokemuksesta.

Suvussamme ei yhtään akateemista ennen minua. Minulla 2 akat tutkintoa. Ei kannata tuijottaa liikaa näitä tutkimuksia.

Kyllähän kodinperintönä tulee se, arvostetaanko koulutusta ja ymmärretäänkö sen merkitystä aikuiselämässä. Liikaa on näitä joille koulunkäynti on pelkkää teatteria ja pitävät koko luokan asennevammaisuudellaan panttivankeinaan. Kotona näytetään mallia miten kaikki on yhteiskunnan syytä ja uhriudutaan. Sodan jälkeinen sukupolvi arvosti koulutusta ja ymmärsi että koulutus antaa uusia ja monipuolisempia mahdollisuuksia elämään ja auttaa kohtaamaan erilaisia haasteita. Nyt pyöritään kelan, sossun ja työkkärin Bermudan kolmiossa ja vihataan kaikkea itselleen vierasta ja vaaditaan että se kuuluisa joku muu tulee tasoittamaan tietä.