Oikeuttaako masennus käytöstapojen puuteeseen ja muiden loukkaamiseen?

ystävää - tai on siis yhä ainakin kaksi ;)



Yksi on ollut silti koko ajan ystävänä hyvä, olemme puhuneet paljon pääasiassa puhelimessa (asun eri paikkakunnalla). Olemme tunteneet kymmenen vuotta, joista visi hän oli hyvin sairas.



Toinen oli hyvin pahassakin tilassa, ambulanssilla viety sairaalahoitoon jne. Hän on aina ollut minulle hyvin rakas, vaikka en itse ole omasta mielestäni pystynyt omien vaikeuksien takia auttamaan tarpeeksi. Hän on välillä vastaamatta puhelimeen ei jaksa aina nähdä, puhua jne. Se on ok! Ymmärrämme toisiamme hyvin.



MUTTA yksi kouluaikojen kaveri on ihan kamala ollut vuosikausia. Mittani on alkanut tulla täyteen. Hän on ollut masentunut viimeiset kymmenen vuotta. Käy kyllä laskettelemassa ja jotain, mutta opiskeluihin ja töihin hän ei mielestään pysty. Sekin ok, mutta hän kyllä oikeuttaa kaiken tekemisensä (toisten haukkumisen suoraan päin naamaa), sillä että on niin masentunut ja äiti kohteli väärin kotona. Jaksaa aina jauhaa jotain ala-asteen tapahtumia jne. Hän on aina ollut hyvin dominoiva ja vaatinut minua kilttiä kuuntelemaan ja auttamaan... Raja on tullut vastaan. Olkoon vaan masentunut, mutta en voi uskoa, että sairaus oikeuttaa kaikkeen ilkeilyyn. Jossain vaiheessa pitää miettiä omaa jaksamistaankin - itselläni on riittänyt surua viime vuosina enemmän kuin olen jaksanut yksin kantaa (pahimpana lapsettomushoidot ja enkelivauvamme menetys).

Väitän, että tämä viimeinen " ystäväni" käyttää masennusta oikeutena tehdä ja puhua ihan mitä pahaa vain.