Suostuisitko elämään ns. "kahden elintason" -suhteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen mieheni rakastui minuun, köyhään kahden lapsen yksinhuoltajaan ja halusi muuttaa yhteen, jotta voitaisiin olla mahdollisimman paljon yhdessä ja jakaa niin arki kuin juhlakin. Miehelle oli itsestään selvää, että ollaan kokonaan hänen rahojensa varassa, koska yhteen muuton myötä minulta lähti kaikki tuet. Hän myös auttoi minua toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni alkaa yksityisyrittäjäksi,  mutta tähänkin menee aikaa ennen kuin alan saamaan mitään voittoa. Hänelle hänen rahansa ovat meidän yhteisiä, antoi yhteenmuutossa rinnakkaiskortin tililleen ja laittoi isomman summan minun säästötililleni, eikä ikinä kyseenalaista minun rahankäyttöäni. Oikeastaan päinvastoin, kehoittaa minua säännöllisesti käyttämään itseeni enemmän. Mutta on tässä ollut aikamoista totuttelua minullakin, aluksi tilanne oli mielestäni jopa jollain tasolla ahdistava. Mutta kun hän vain kertakaikkiaan rakastaa minua pyytettomästi (kuten minäkin häntä), ja on oikeasti antelias ja haluaa huolehtia ja nauttia yhdessä kaikesta kivasta, niin olen opetellut nauttimaan tilanteesta ja opetellut ottamaan vastaan.

Aikaisemmassa pitkässä suhteessa, jossa sain lapseni, minä hoidin suurimman osan ajasta suurimasta osasta perheen tuloista ja pidin kaikkia rahojani itsestään selvästi perheen yhteisinä. Niin suurta tuloeroa ei tosin ollut, kuin nykyisessä suhteessani, mutta kyllä siihen kuuluivat myös ne monet vuodet kun eksäni etsi itseään ja kokeili mahdollisuuksiaan taiteilijana ja tuin häntä, koska halusin hänelle kaikkea hyvää.

      

Nykyisen miehesi kaltaisille miehille on olemassa ihan oma nimitys: hölmö.

Nyt on pakko olla samaa mieltä. Melkoinen kiitollisuudenvelka jää naisen niskaan. Mahdollisessa erossa taitaa ihana mies muuttua joksikin muuksi.

Aika huono lähtökohta suhteelle, jos mietitään heti, ettei vaan toinen pääse hyötymään erossa. Hiukan tuollaista osakeyhtiöelämää. (Lausumastani huolimatta kannatan pakollista avioehtoa!)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen mieheni rakastui minuun, köyhään kahden lapsen yksinhuoltajaan ja halusi muuttaa yhteen, jotta voitaisiin olla mahdollisimman paljon yhdessä ja jakaa niin arki kuin juhlakin. Miehelle oli itsestään selvää, että ollaan kokonaan hänen rahojensa varassa, koska yhteen muuton myötä minulta lähti kaikki tuet. Hän myös auttoi minua toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni alkaa yksityisyrittäjäksi,  mutta tähänkin menee aikaa ennen kuin alan saamaan mitään voittoa. Hänelle hänen rahansa ovat meidän yhteisiä, antoi yhteenmuutossa rinnakkaiskortin tililleen ja laittoi isomman summan minun säästötililleni, eikä ikinä kyseenalaista minun rahankäyttöäni. Oikeastaan päinvastoin, kehoittaa minua säännöllisesti käyttämään itseeni enemmän. Mutta on tässä ollut aikamoista totuttelua minullakin, aluksi tilanne oli mielestäni jopa jollain tasolla ahdistava. Mutta kun hän vain kertakaikkiaan rakastaa minua pyytettomästi (kuten minäkin häntä), ja on oikeasti antelias ja haluaa huolehtia ja nauttia yhdessä kaikesta kivasta, niin olen opetellut nauttimaan tilanteesta ja opetellut ottamaan vastaan.

Aikaisemmassa pitkässä suhteessa, jossa sain lapseni, minä hoidin suurimman osan ajasta suurimasta osasta perheen tuloista ja pidin kaikkia rahojani itsestään selvästi perheen yhteisinä. Niin suurta tuloeroa ei tosin ollut, kuin nykyisessä suhteessani, mutta kyllä siihen kuuluivat myös ne monet vuodet kun eksäni etsi itseään ja kokeili mahdollisuuksiaan taiteilijana ja tuin häntä, koska halusin hänelle kaikkea hyvää.

      

Nykyisen miehesi kaltaisille miehille on olemassa ihan oma nimitys: hölmö.

Moni alistuu taloudelliseen hyväksikäyttöön vastoin parempaa ymmärrystä. Ehkä miehellä ei ole vielä tarpeeksi elämänkokemusta?

Elän kahden elintason suhteessa jo nyt. Tietenkin asumme puolisomme kanssa kumpikin omassa asunnossamme, yhdessä asumisesta ei tulisi mitään. 

M48

Kun on opiskelijasta asti oltu 30 vuotta yhdessä niin kaikenlaista aikaa on nähty. Nyt itse työkyvyttömyyseläkkellä ja mies hyväpalkkaisessa työssä. Aviolupaus on myötä ja vastoinkäymisissä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen mieheni rakastui minuun, köyhään kahden lapsen yksinhuoltajaan ja halusi muuttaa yhteen, jotta voitaisiin olla mahdollisimman paljon yhdessä ja jakaa niin arki kuin juhlakin. Miehelle oli itsestään selvää, että ollaan kokonaan hänen rahojensa varassa, koska yhteen muuton myötä minulta lähti kaikki tuet. Hän myös auttoi minua toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni alkaa yksityisyrittäjäksi,  mutta tähänkin menee aikaa ennen kuin alan saamaan mitään voittoa. Hänelle hänen rahansa ovat meidän yhteisiä, antoi yhteenmuutossa rinnakkaiskortin tililleen ja laittoi isomman summan minun säästötililleni, eikä ikinä kyseenalaista minun rahankäyttöäni. Oikeastaan päinvastoin, kehoittaa minua säännöllisesti käyttämään itseeni enemmän. Mutta on tässä ollut aikamoista totuttelua minullakin, aluksi tilanne oli mielestäni jopa jollain tasolla ahdistava. Mutta kun hän vain kertakaikkiaan rakastaa minua pyytettomästi (kuten minäkin häntä), ja on oikeasti antelias ja haluaa huolehtia ja nauttia yhdessä kaikesta kivasta, niin olen opetellut nauttimaan tilanteesta ja opetellut ottamaan vastaan.

Aivan uskomattoman pösilöä toimintaa mieheltä. No, saahan sitä jokainen vaikka polttaa rahansa nuotiossa, eipä se yhtään tuon typerämpää olisi.

Päinvastoin, ihana mies, aivan kuten omani. 

Modernin suomalaisnaisen mielestä ihana mies on sellainen joka antaa naisen käyttää häntä taloudellisesti hyväksi. Ehkäpä sellainen alistuva miesluonne miellyttää muutenkin voimaantunutta uusfeministiä, saa vapaasti käskyttää miestä ja kupata tämän rahat.

Vaikutat sellaiselta ihmiseltä, joka sen puolisonsa vaikka myisi, jos joku tarpeeksi maksaisi tai ainakin hylkäisit puolison, joka lakkaisi tienaamasta vaikka tapaturman tai ihan vaan työttömyyden takia. Ei av(i)oliitto ole mikään liikeyritys missä keskitytään suojelemaan vain omia rahoja ja intressejä. Kukin tuo panoksensa kykyjensä mukaan ja näillä mennään eteenpäin. 

En minä enää ihmettele, vaikka ne Laasasen paljon parjatut tasoteoriat pitäisivät paikkaansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen mieheni rakastui minuun, köyhään kahden lapsen yksinhuoltajaan ja halusi muuttaa yhteen, jotta voitaisiin olla mahdollisimman paljon yhdessä ja jakaa niin arki kuin juhlakin. Miehelle oli itsestään selvää, että ollaan kokonaan hänen rahojensa varassa, koska yhteen muuton myötä minulta lähti kaikki tuet. Hän myös auttoi minua toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni alkaa yksityisyrittäjäksi,  mutta tähänkin menee aikaa ennen kuin alan saamaan mitään voittoa. Hänelle hänen rahansa ovat meidän yhteisiä, antoi yhteenmuutossa rinnakkaiskortin tililleen ja laittoi isomman summan minun säästötililleni, eikä ikinä kyseenalaista minun rahankäyttöäni. Oikeastaan päinvastoin, kehoittaa minua säännöllisesti käyttämään itseeni enemmän. Mutta on tässä ollut aikamoista totuttelua minullakin, aluksi tilanne oli mielestäni jopa jollain tasolla ahdistava. Mutta kun hän vain kertakaikkiaan rakastaa minua pyytettomästi (kuten minäkin häntä), ja on oikeasti antelias ja haluaa huolehtia ja nauttia yhdessä kaikesta kivasta, niin olen opetellut nauttimaan tilanteesta ja opetellut ottamaan vastaan.

Aivan uskomattoman pösilöä toimintaa mieheltä. No, saahan sitä jokainen vaikka polttaa rahansa nuotiossa, eipä se yhtään tuon typerämpää olisi.

Ihan mielenkiinnosta: miten mieheni on hölmö? Hän on ollut 15 vuotta sinkkuna ennen minua, kun ei vaan ole löytänyt oikeaa rakkautta. Ja myös avioliittonsa ennen tuota aikaa oli myös melko pinnallinen. Hän sanoo löytäneensä minusta sielunkumppaninsa ja todellisen rakkauden. Hän ei omien sanojensa mukaan edes tiennyt, että tällaista rakkautta edes on olemassa. Ja hän on minulle myös elämäni rakkaus. Jos kaikki rahat häviäisivät huomenna se ei muuttaisi meidän rakkautta yhtään. Mies on onnellinen, minä olen onnellinen.       

Hän on raatanut ihan liikaa ja mennyt aivan liikaa mammonan perässä (miehen omat sanat). Nyt hän haluaa downshiftata, nauttia yksinkertaisista asioista, tehdä vähemmän töitä ja pitää hauskaa minun kanssani. Kuka tässä on hölmö? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen mieheni rakastui minuun, köyhään kahden lapsen yksinhuoltajaan ja halusi muuttaa yhteen, jotta voitaisiin olla mahdollisimman paljon yhdessä ja jakaa niin arki kuin juhlakin. Miehelle oli itsestään selvää, että ollaan kokonaan hänen rahojensa varassa, koska yhteen muuton myötä minulta lähti kaikki tuet. Hän myös auttoi minua toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni alkaa yksityisyrittäjäksi,  mutta tähänkin menee aikaa ennen kuin alan saamaan mitään voittoa. Hänelle hänen rahansa ovat meidän yhteisiä, antoi yhteenmuutossa rinnakkaiskortin tililleen ja laittoi isomman summan minun säästötililleni, eikä ikinä kyseenalaista minun rahankäyttöäni. Oikeastaan päinvastoin, kehoittaa minua säännöllisesti käyttämään itseeni enemmän. Mutta on tässä ollut aikamoista totuttelua minullakin, aluksi tilanne oli mielestäni jopa jollain tasolla ahdistava. Mutta kun hän vain kertakaikkiaan rakastaa minua pyytettomästi (kuten minäkin häntä), ja on oikeasti antelias ja haluaa huolehtia ja nauttia yhdessä kaikesta kivasta, niin olen opetellut nauttimaan tilanteesta ja opetellut ottamaan vastaan.

Aivan uskomattoman pösilöä toimintaa mieheltä. No, saahan sitä jokainen vaikka polttaa rahansa nuotiossa, eipä se yhtään tuon typerämpää olisi.

Ihan mielenkiinnosta: miten mieheni on hölmö? Hän on ollut 15 vuotta sinkkuna ennen minua, kun ei vaan ole löytänyt oikeaa rakkautta. Ja myös avioliittonsa ennen tuota aikaa oli myös melko pinnallinen. Hän sanoo löytäneensä minusta sielunkumppaninsa ja todellisen rakkauden. Hän ei omien sanojensa mukaan edes tiennyt, että tällaista rakkautta edes on olemassa. Ja hän on minulle myös elämäni rakkaus. Jos kaikki rahat häviäisivät huomenna se ei muuttaisi meidän rakkautta yhtään. Mies on onnellinen, minä olen onnellinen.       

Hän on raatanut ihan liikaa ja mennyt aivan liikaa mammonan perässä (miehen omat sanat). Nyt hän haluaa downshiftata, nauttia yksinkertaisista asioista, tehdä vähemmän töitä ja pitää hauskaa minun kanssani. Kuka tässä on hölmö? 

Ai miten ihanaa ja sinisilmäistä yksisarvisfantasiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen mieheni rakastui minuun, köyhään kahden lapsen yksinhuoltajaan ja halusi muuttaa yhteen, jotta voitaisiin olla mahdollisimman paljon yhdessä ja jakaa niin arki kuin juhlakin. Miehelle oli itsestään selvää, että ollaan kokonaan hänen rahojensa varassa, koska yhteen muuton myötä minulta lähti kaikki tuet. Hän myös auttoi minua toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni alkaa yksityisyrittäjäksi,  mutta tähänkin menee aikaa ennen kuin alan saamaan mitään voittoa. Hänelle hänen rahansa ovat meidän yhteisiä, antoi yhteenmuutossa rinnakkaiskortin tililleen ja laittoi isomman summan minun säästötililleni, eikä ikinä kyseenalaista minun rahankäyttöäni. Oikeastaan päinvastoin, kehoittaa minua säännöllisesti käyttämään itseeni enemmän. Mutta on tässä ollut aikamoista totuttelua minullakin, aluksi tilanne oli mielestäni jopa jollain tasolla ahdistava. Mutta kun hän vain kertakaikkiaan rakastaa minua pyytettomästi (kuten minäkin häntä), ja on oikeasti antelias ja haluaa huolehtia ja nauttia yhdessä kaikesta kivasta, niin olen opetellut nauttimaan tilanteesta ja opetellut ottamaan vastaan.

Aivan uskomattoman pösilöä toimintaa mieheltä. No, saahan sitä jokainen vaikka polttaa rahansa nuotiossa, eipä se yhtään tuon typerämpää olisi.

Ihan mielenkiinnosta: miten mieheni on hölmö? Hän on ollut 15 vuotta sinkkuna ennen minua, kun ei vaan ole löytänyt oikeaa rakkautta. Ja myös avioliittonsa ennen tuota aikaa oli myös melko pinnallinen. Hän sanoo löytäneensä minusta sielunkumppaninsa ja todellisen rakkauden. Hän ei omien sanojensa mukaan edes tiennyt, että tällaista rakkautta edes on olemassa. Ja hän on minulle myös elämäni rakkaus. Jos kaikki rahat häviäisivät huomenna se ei muuttaisi meidän rakkautta yhtään. Mies on onnellinen, minä olen onnellinen.       

Hän on raatanut ihan liikaa ja mennyt aivan liikaa mammonan perässä (miehen omat sanat). Nyt hän haluaa downshiftata, nauttia yksinkertaisista asioista, tehdä vähemmän töitä ja pitää hauskaa minun kanssani. Kuka tässä on hölmö? 

Ai miten ihanaa ja sinisilmäistä yksisarvisfantasiaa.

Se nyt on selvää, että sinä olet mieluumminen varakas ja pihi kuin onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen mieheni rakastui minuun, köyhään kahden lapsen yksinhuoltajaan ja halusi muuttaa yhteen, jotta voitaisiin olla mahdollisimman paljon yhdessä ja jakaa niin arki kuin juhlakin. Miehelle oli itsestään selvää, että ollaan kokonaan hänen rahojensa varassa, koska yhteen muuton myötä minulta lähti kaikki tuet. Hän myös auttoi minua toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni alkaa yksityisyrittäjäksi,  mutta tähänkin menee aikaa ennen kuin alan saamaan mitään voittoa. Hänelle hänen rahansa ovat meidän yhteisiä, antoi yhteenmuutossa rinnakkaiskortin tililleen ja laittoi isomman summan minun säästötililleni, eikä ikinä kyseenalaista minun rahankäyttöäni. Oikeastaan päinvastoin, kehoittaa minua säännöllisesti käyttämään itseeni enemmän. Mutta on tässä ollut aikamoista totuttelua minullakin, aluksi tilanne oli mielestäni jopa jollain tasolla ahdistava. Mutta kun hän vain kertakaikkiaan rakastaa minua pyytettomästi (kuten minäkin häntä), ja on oikeasti antelias ja haluaa huolehtia ja nauttia yhdessä kaikesta kivasta, niin olen opetellut nauttimaan tilanteesta ja opetellut ottamaan vastaan.

Aivan uskomattoman pösilöä toimintaa mieheltä. No, saahan sitä jokainen vaikka polttaa rahansa nuotiossa, eipä se yhtään tuon typerämpää olisi.

Ihan mielenkiinnosta: miten mieheni on hölmö? Hän on ollut 15 vuotta sinkkuna ennen minua, kun ei vaan ole löytänyt oikeaa rakkautta. Ja myös avioliittonsa ennen tuota aikaa oli myös melko pinnallinen. Hän sanoo löytäneensä minusta sielunkumppaninsa ja todellisen rakkauden. Hän ei omien sanojensa mukaan edes tiennyt, että tällaista rakkautta edes on olemassa. Ja hän on minulle myös elämäni rakkaus. Jos kaikki rahat häviäisivät huomenna se ei muuttaisi meidän rakkautta yhtään. Mies on onnellinen, minä olen onnellinen.       

Hän on raatanut ihan liikaa ja mennyt aivan liikaa mammonan perässä (miehen omat sanat). Nyt hän haluaa downshiftata, nauttia yksinkertaisista asioista, tehdä vähemmän töitä ja pitää hauskaa minun kanssani. Kuka tässä on hölmö? 

Ai miten ihanaa ja sinisilmäistä yksisarvisfantasiaa.

Parempi yksisarvisfantasia edes hetken aikaa kuin kylmän laskelmoiva "mies söi minun kaviaariani nokareen, joten vaadin häneltä puolet tämän kuun palkastaan"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ihan oikeasti ymmärrä parisuhteita, joissa on omat rahat. Meillä tilanne muuttui radikaalisti, kun muutimme aika pitkäksi aikaa ulkomaille. Mies tienasi todella hyvin, minä en oikeastaan mitään. Olisiko tuossa tilanteessa minun pitänyt mennä aseman seudulle "tienestiin" ? Opettavaista aikaa minulle, varsinkin kun olin kotoa oppinut tuon, että isä osti rahoillaan vaikka hienon auton, äiti vähemmillä rahoillaan ... no jotakin vähäisempää. Miehelle mikään ei ollut ongelma, hänen vanhempansa olivat molemmat pikkuyrityksessään hommissa ja olivat tottuneet keskustelemaan raha-asioista keskenään, osin pakostakin, kun liikkumavaraa ei liikaa kai ollut. 

Jos mennään kimppaan, silloin vedetään yhtä köyttä myös raha-asioissa. 

Näin myöskin punaista silloin kun Danny ja Erika menivät lomalle, iso D lensi busineksessa ja E turreluokassa. 

Minä kieltäydyin muuttamasta Monakoon. Sanoin miehelle, että muuta yksinäsi sinne. Ei sitten muuttanut ja ei ole harmitellut jälkeepäin päätöstään 

Voisiko näissä keskusteluissa muistaa, että on aivan eri asia, jos muutetaan toisen työn perässä ulkomaille kuin keskustella kahdesta lapsettomasta aikuisesta, jotka molemmat käyvät töissä?

Jos oma puolisoni olisi ehdottanut, että muutetaan hänen töidensä takia ulkomaille, paikkaan missä minä en voi työllistyä koulutustani vastaavalle tasolle (esim. puutteellisen kielitaidon, pätevyysvaatimusten tms takia), niin tottakai se olisi eri asia kuin että molemmat työskentelemme täällä Suomessa. Siinä kohtaa minä olisin miettinyt, olenko valmis uhraamaan oman työpaikkani, omat tuloni, oman eläkekertymäni, ja hän olisi miettinyt onko valmis maksamaan enemmän (ml. minulle vapaaehtoista eläkevakuutusta).

Kun itse osallistun näihin keskusteluihin niin lähden aina siitä oletuksesta, että puhutaan kahdesta ihmisestä, jotka itse ovat valinneet ammattinsa ja koulutustasonsa.

Tuohan kuulostaa siltä, että mennään rikkaan ehdoilla. Parisuhteessa kyse on sitoutumisesta, tasavertaisuudesta ja kumppanuudesta. Tuo järjestely ei huuda mitään noista, enemmänkin soluasumista panokaverin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen mieheni rakastui minuun, köyhään kahden lapsen yksinhuoltajaan ja halusi muuttaa yhteen, jotta voitaisiin olla mahdollisimman paljon yhdessä ja jakaa niin arki kuin juhlakin. Miehelle oli itsestään selvää, että ollaan kokonaan hänen rahojensa varassa, koska yhteen muuton myötä minulta lähti kaikki tuet. Hän myös auttoi minua toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni alkaa yksityisyrittäjäksi,  mutta tähänkin menee aikaa ennen kuin alan saamaan mitään voittoa. Hänelle hänen rahansa ovat meidän yhteisiä, antoi yhteenmuutossa rinnakkaiskortin tililleen ja laittoi isomman summan minun säästötililleni, eikä ikinä kyseenalaista minun rahankäyttöäni. Oikeastaan päinvastoin, kehoittaa minua säännöllisesti käyttämään itseeni enemmän. Mutta on tässä ollut aikamoista totuttelua minullakin, aluksi tilanne oli mielestäni jopa jollain tasolla ahdistava. Mutta kun hän vain kertakaikkiaan rakastaa minua pyytettomästi (kuten minäkin häntä), ja on oikeasti antelias ja haluaa huolehtia ja nauttia yhdessä kaikesta kivasta, niin olen opetellut nauttimaan tilanteesta ja opetellut ottamaan vastaan.

Aivan uskomattoman pösilöä toimintaa mieheltä. No, saahan sitä jokainen vaikka polttaa rahansa nuotiossa, eipä se yhtään tuon typerämpää olisi.

Ihan mielenkiinnosta: miten mieheni on hölmö? Hän on ollut 15 vuotta sinkkuna ennen minua, kun ei vaan ole löytänyt oikeaa rakkautta. Ja myös avioliittonsa ennen tuota aikaa oli myös melko pinnallinen. Hän sanoo löytäneensä minusta sielunkumppaninsa ja todellisen rakkauden. Hän ei omien sanojensa mukaan edes tiennyt, että tällaista rakkautta edes on olemassa. Ja hän on minulle myös elämäni rakkaus. Jos kaikki rahat häviäisivät huomenna se ei muuttaisi meidän rakkautta yhtään. Mies on onnellinen, minä olen onnellinen.       

Hän on raatanut ihan liikaa ja mennyt aivan liikaa mammonan perässä (miehen omat sanat). Nyt hän haluaa downshiftata, nauttia yksinkertaisista asioista, tehdä vähemmän töitä ja pitää hauskaa minun kanssani. Kuka tässä on hölmö? 

Ai miten ihanaa ja sinisilmäistä yksisarvisfantasiaa.

Viitaten tuohon yhteen lankaan: tässä taitaa olla ihminen jonka "taika" on kadonnut, jos sitä on koskaan ollutkaan...

En halua muuttaa kenenkään kanssa yhteen joten ei ole tätä ongelmaa. Ja jos muuttaisin niin ajattelisin että jos asumisesta pystyy maksamaan puolet niin se on tavoite, mutta jos menee oikein tiukoille niin rikkaampi maksaa tai muutetaan halvempaan. Samoin välttämättömät laskut olen aina pyrkinyt puoliksi maksamaan vaikka olen vähissä rahoissa. Minusta rikkaampi voi sitten ostaa itselleen leluja omilla rahoillaan. Aika vähän sitä mihinkään turhaan tarvitsee rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen mieheni rakastui minuun, köyhään kahden lapsen yksinhuoltajaan ja halusi muuttaa yhteen, jotta voitaisiin olla mahdollisimman paljon yhdessä ja jakaa niin arki kuin juhlakin. Miehelle oli itsestään selvää, että ollaan kokonaan hänen rahojensa varassa, koska yhteen muuton myötä minulta lähti kaikki tuet. Hän myös auttoi minua toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni alkaa yksityisyrittäjäksi,  mutta tähänkin menee aikaa ennen kuin alan saamaan mitään voittoa. Hänelle hänen rahansa ovat meidän yhteisiä, antoi yhteenmuutossa rinnakkaiskortin tililleen ja laittoi isomman summan minun säästötililleni, eikä ikinä kyseenalaista minun rahankäyttöäni. Oikeastaan päinvastoin, kehoittaa minua säännöllisesti käyttämään itseeni enemmän. Mutta on tässä ollut aikamoista totuttelua minullakin, aluksi tilanne oli mielestäni jopa jollain tasolla ahdistava. Mutta kun hän vain kertakaikkiaan rakastaa minua pyytettomästi (kuten minäkin häntä), ja on oikeasti antelias ja haluaa huolehtia ja nauttia yhdessä kaikesta kivasta, niin olen opetellut nauttimaan tilanteesta ja opetellut ottamaan vastaan.

Aivan uskomattoman pösilöä toimintaa mieheltä. No, saahan sitä jokainen vaikka polttaa rahansa nuotiossa, eipä se yhtään tuon typerämpää olisi.

Ihan mielenkiinnosta: miten mieheni on hölmö? Hän on ollut 15 vuotta sinkkuna ennen minua, kun ei vaan ole löytänyt oikeaa rakkautta. Ja myös avioliittonsa ennen tuota aikaa oli myös melko pinnallinen. Hän sanoo löytäneensä minusta sielunkumppaninsa ja todellisen rakkauden. Hän ei omien sanojensa mukaan edes tiennyt, että tällaista rakkautta edes on olemassa. Ja hän on minulle myös elämäni rakkaus. Jos kaikki rahat häviäisivät huomenna se ei muuttaisi meidän rakkautta yhtään. Mies on onnellinen, minä olen onnellinen.       

Hän on raatanut ihan liikaa ja mennyt aivan liikaa mammonan perässä (miehen omat sanat). Nyt hän haluaa downshiftata, nauttia yksinkertaisista asioista, tehdä vähemmän töitä ja pitää hauskaa minun kanssani. Kuka tässä on hölmö? 

Ai miten ihanaa ja sinisilmäistä yksisarvisfantasiaa.

Se nyt on selvää, että sinä olet mieluumminen varakas ja pihi kuin onnellinen.

Ahneen naisen logiikalla onnen voi saavuttaa vain alistumalla taloudellisesti hyväksikäytettäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ihan oikeasti ymmärrä parisuhteita, joissa on omat rahat. Meillä tilanne muuttui radikaalisti, kun muutimme aika pitkäksi aikaa ulkomaille. Mies tienasi todella hyvin, minä en oikeastaan mitään. Olisiko tuossa tilanteessa minun pitänyt mennä aseman seudulle "tienestiin" ? Opettavaista aikaa minulle, varsinkin kun olin kotoa oppinut tuon, että isä osti rahoillaan vaikka hienon auton, äiti vähemmillä rahoillaan ... no jotakin vähäisempää. Miehelle mikään ei ollut ongelma, hänen vanhempansa olivat molemmat pikkuyrityksessään hommissa ja olivat tottuneet keskustelemaan raha-asioista keskenään, osin pakostakin, kun liikkumavaraa ei liikaa kai ollut. 

Jos mennään kimppaan, silloin vedetään yhtä köyttä myös raha-asioissa. 

Näin myöskin punaista silloin kun Danny ja Erika menivät lomalle, iso D lensi busineksessa ja E turreluokassa. 

Voisiko näissä keskusteluissa muistaa, että on aivan eri asia, jos muutetaan toisen työn perässä ulkomaille kuin keskustella kahdesta lapsettomasta aikuisesta, jotka molemmat käyvät töissä?

Jos oma puolisoni olisi ehdottanut, että muutetaan hänen töidensä takia ulkomaille, paikkaan missä minä en voi työllistyä koulutustani vastaavalle tasolle (esim. puutteellisen kielitaidon, pätevyysvaatimusten tms takia), niin tottakai se olisi eri asia kuin että molemmat työskentelemme täällä Suomessa. Siinä kohtaa minä olisin miettinyt, olenko valmis uhraamaan oman työpaikkani, omat tuloni, oman eläkekertymäni, ja hän olisi miettinyt onko valmis maksamaan enemmän (ml. minulle vapaaehtoista eläkevakuutusta).

Kun itse osallistun näihin keskusteluihin niin lähden aina siitä oletuksesta, että puhutaan kahdesta ihmisestä, jotka itse ovat valinneet ammattinsa ja koulutustasonsa.

Tuo oli vain äärikokemus, aina mies on minua enemmän tienannut, mutta on aina ottanut huomioon tuloerot ja ollut talousasioissa demokraattiinen.

Puhut siitä, että ihmiset valitsevat ammattinsa/koulutustasonsa ja sitämyötä myös tulotasonsa ? Pitääkö treffien eka kysymys olla, miten finanssit mätsää ?

Parisuhteessa pitäisi olla varaukseton luottamus siihen, että samoilla mennään, tuli mitä tuli. 

Ei. Mutta minusta seurustelun tarkoitus on osoittaa, sovitaanko yhteen ja halutaanko elämältä samanlaisia asioita. Muun muassa. Voin ihan suoraan sanoa, että en itse olisi lähtenyt edes tutustumaan ihmiseen, jolla olisi ollut täysin toisenlainen arvomaailma kuin itselläni esimerkiksi rahaan liittyen. Eli ihmiseen, joka on joko niin pienituloinen, ettei hänen kanssaan voi viettää vapaa-aikaa tai niin pihi, ettei hän halua tehdä asioita, joista itse näytin. Onneksi tapasin puolisoni, joka on aina matkustellut paljon, tykkää käydä kahviloissa, syödä ulkona, käydä kulttuuritapahtumissa jne.

Ja siltä varalta että joku uuvatti taas oksentaa vakiofraasinsa miehen maksamisesta niin jälleen kerran totean, että maksamme yhteiset menot puoliksi. Jos aletaan pilkkuja viilata niin aivan varmasti minä olen maksanut näiden vuosien aikana enemmän ihan siksi, että olen halunnut toiselle jotain tarjota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen mieheni rakastui minuun, köyhään kahden lapsen yksinhuoltajaan ja halusi muuttaa yhteen, jotta voitaisiin olla mahdollisimman paljon yhdessä ja jakaa niin arki kuin juhlakin. Miehelle oli itsestään selvää, että ollaan kokonaan hänen rahojensa varassa, koska yhteen muuton myötä minulta lähti kaikki tuet. Hän myös auttoi minua toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni alkaa yksityisyrittäjäksi,  mutta tähänkin menee aikaa ennen kuin alan saamaan mitään voittoa. Hänelle hänen rahansa ovat meidän yhteisiä, antoi yhteenmuutossa rinnakkaiskortin tililleen ja laittoi isomman summan minun säästötililleni, eikä ikinä kyseenalaista minun rahankäyttöäni. Oikeastaan päinvastoin, kehoittaa minua säännöllisesti käyttämään itseeni enemmän. Mutta on tässä ollut aikamoista totuttelua minullakin, aluksi tilanne oli mielestäni jopa jollain tasolla ahdistava. Mutta kun hän vain kertakaikkiaan rakastaa minua pyytettomästi (kuten minäkin häntä), ja on oikeasti antelias ja haluaa huolehtia ja nauttia yhdessä kaikesta kivasta, niin olen opetellut nauttimaan tilanteesta ja opetellut ottamaan vastaan.

Aivan uskomattoman pösilöä toimintaa mieheltä. No, saahan sitä jokainen vaikka polttaa rahansa nuotiossa, eipä se yhtään tuon typerämpää olisi.

Useimmat oppivat vasta ensimmäisessä erossa, kuinka kalliiksi voi pimpsa tulla. Suhteen huumaisina alkuvuosina moni mies hairahtuu uskomaan siihen, että on jotenkin oikeutettua naiselle maksaa vähemmän, moni mies ehkä jopa tuntee itsensä enemmän mieheksi kun saa ikäänkuin huolehtia naisesta. Vasta jälkikäteen tajuaa tulleensa hyväksikäytetyksi, kun se nainen joka on elänyt vuosikaudet siivellä yrittää erossa viedä loputkin rahat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ihan oikeasti ymmärrä parisuhteita, joissa on omat rahat. Meillä tilanne muuttui radikaalisti, kun muutimme aika pitkäksi aikaa ulkomaille. Mies tienasi todella hyvin, minä en oikeastaan mitään. Olisiko tuossa tilanteessa minun pitänyt mennä aseman seudulle "tienestiin" ? Opettavaista aikaa minulle, varsinkin kun olin kotoa oppinut tuon, että isä osti rahoillaan vaikka hienon auton, äiti vähemmillä rahoillaan ... no jotakin vähäisempää. Miehelle mikään ei ollut ongelma, hänen vanhempansa olivat molemmat pikkuyrityksessään hommissa ja olivat tottuneet keskustelemaan raha-asioista keskenään, osin pakostakin, kun liikkumavaraa ei liikaa kai ollut. 

Jos mennään kimppaan, silloin vedetään yhtä köyttä myös raha-asioissa. 

Näin myöskin punaista silloin kun Danny ja Erika menivät lomalle, iso D lensi busineksessa ja E turreluokassa. 

Voisiko näissä keskusteluissa muistaa, että on aivan eri asia, jos muutetaan toisen työn perässä ulkomaille kuin keskustella kahdesta lapsettomasta aikuisesta, jotka molemmat käyvät töissä?

Jos oma puolisoni olisi ehdottanut, että muutetaan hänen töidensä takia ulkomaille, paikkaan missä minä en voi työllistyä koulutustani vastaavalle tasolle (esim. puutteellisen kielitaidon, pätevyysvaatimusten tms takia), niin tottakai se olisi eri asia kuin että molemmat työskentelemme täällä Suomessa. Siinä kohtaa minä olisin miettinyt, olenko valmis uhraamaan oman työpaikkani, omat tuloni, oman eläkekertymäni, ja hän olisi miettinyt onko valmis maksamaan enemmän (ml. minulle vapaaehtoista eläkevakuutusta).

Kun itse osallistun näihin keskusteluihin niin lähden aina siitä oletuksesta, että puhutaan kahdesta ihmisestä, jotka itse ovat valinneet ammattinsa ja koulutustasonsa.

Tuo oli vain äärikokemus, aina mies on minua enemmän tienannut, mutta on aina ottanut huomioon tuloerot ja ollut talousasioissa demokraattiinen.

Puhut siitä, että ihmiset valitsevat ammattinsa/koulutustasonsa ja sitämyötä myös tulotasonsa ? Pitääkö treffien eka kysymys olla, miten finanssit mätsää ?

Parisuhteessa pitäisi olla varaukseton luottamus siihen, että samoilla mennään, tuli mitä tuli. 

Ei. Mutta minusta seurustelun tarkoitus on osoittaa, sovitaanko yhteen ja halutaanko elämältä samanlaisia asioita. Muun muassa. Voin ihan suoraan sanoa, että en itse olisi lähtenyt edes tutustumaan ihmiseen, jolla olisi ollut täysin toisenlainen arvomaailma kuin itselläni esimerkiksi rahaan liittyen. Eli ihmiseen, joka on joko niin pienituloinen, ettei hänen kanssaan voi viettää vapaa-aikaa tai niin pihi, ettei hän halua tehdä asioita, joista itse näytin. Onneksi tapasin puolisoni, joka on aina matkustellut paljon, tykkää käydä kahviloissa, syödä ulkona, käydä kulttuuritapahtumissa jne.

Ja siltä varalta että joku uuvatti taas oksentaa vakiofraasinsa miehen maksamisesta niin jälleen kerran totean, että maksamme yhteiset menot puoliksi. Jos aletaan pilkkuja viilata niin aivan varmasti minä olen maksanut näiden vuosien aikana enemmän ihan siksi, että olen halunnut toiselle jotain tarjota.

arvomaailma = suhde rahaan ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan miestäni noin 1000e/kk bruttona enemmän, mutta verotuksen vuoksi käteen jäävän osuuden ero ei ole älyttömän suuri. Minulla on kuitenkin muita 'pakollisia' kuluja enemmän, kuten meikit, kasvovoiteet, kalliimmat shampoot ja kampaajakäynnit. Lisäksi käyn töissä toisella paikkakunnalla, ja henkilökohtaisia matkakuluja näin ollen tulee, miehellä 5 minuutin työmatka. Maksamme asuntolainaa sekä ruokakuluja saman verran, eikä lapsia ole. Jos haluamme mennä yhdessä vaikka ulos syömään ja toisella rahatilanne on heikompi, toinen maksaa molemmat.

Kiinnostaisikin miten koette tämän, onko 'väärin' maksaa saman verran kaikesta vaikka tienaan enemmän? Tai miten itse tekisitte? Jos jakaisimme lainan ym. ruokamenot progressiivisesti, minulla ei olisi enää varaa käydä kampaajalla.

Matkakulut tulisi mielestäni ottaa huomioon noiden yhteisten kulujen jaossa, mutta kalliit shampoot ja kampaajat ovat vähän ongelmallinen peruste. Oletteko miettineet, mihin kaikkiin omiin menoihin miehelläsi ei ole tässä nykyisessä systeemissänne varaa? Onko hänellä varaa mihinkään kivaan ekstraan, kuten sinulla? Minusta hänelläkin pitäisi olla varaa sellaiseen, jos sinullakin on.

Entä uusperheissä? Jos köyhempi on vielä turhan höveli jakaan euroja kenties aikuisille lapsille? Ei ole sen varakkaamman ja tiukemman kasvatuksen osapuolen tehtävä kylvää rahaa toisen lapsille.

Asiasta saa kyllä ongelmia ydinperheessäkin mutta uusiiperheessä asia nousee ihan eri sfääreihin. Tilanne jossa siis asutaan yhdessä ja on menty yksiin jo hiukan varttuneempina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ihan oikeasti ymmärrä parisuhteita, joissa on omat rahat. Meillä tilanne muuttui radikaalisti, kun muutimme aika pitkäksi aikaa ulkomaille. Mies tienasi todella hyvin, minä en oikeastaan mitään. Olisiko tuossa tilanteessa minun pitänyt mennä aseman seudulle "tienestiin" ? Opettavaista aikaa minulle, varsinkin kun olin kotoa oppinut tuon, että isä osti rahoillaan vaikka hienon auton, äiti vähemmillä rahoillaan ... no jotakin vähäisempää. Miehelle mikään ei ollut ongelma, hänen vanhempansa olivat molemmat pikkuyrityksessään hommissa ja olivat tottuneet keskustelemaan raha-asioista keskenään, osin pakostakin, kun liikkumavaraa ei liikaa kai ollut. 

Jos mennään kimppaan, silloin vedetään yhtä köyttä myös raha-asioissa. 

Näin myöskin punaista silloin kun Danny ja Erika menivät lomalle, iso D lensi busineksessa ja E turreluokassa. 

Voisiko näissä keskusteluissa muistaa, että on aivan eri asia, jos muutetaan toisen työn perässä ulkomaille kuin keskustella kahdesta lapsettomasta aikuisesta, jotka molemmat käyvät töissä?

Jos oma puolisoni olisi ehdottanut, että muutetaan hänen töidensä takia ulkomaille, paikkaan missä minä en voi työllistyä koulutustani vastaavalle tasolle (esim. puutteellisen kielitaidon, pätevyysvaatimusten tms takia), niin tottakai se olisi eri asia kuin että molemmat työskentelemme täällä Suomessa. Siinä kohtaa minä olisin miettinyt, olenko valmis uhraamaan oman työpaikkani, omat tuloni, oman eläkekertymäni, ja hän olisi miettinyt onko valmis maksamaan enemmän (ml. minulle vapaaehtoista eläkevakuutusta).

Kun itse osallistun näihin keskusteluihin niin lähden aina siitä oletuksesta, että puhutaan kahdesta ihmisestä, jotka itse ovat valinneet ammattinsa ja koulutustasonsa.

Tuo oli vain äärikokemus, aina mies on minua enemmän tienannut, mutta on aina ottanut huomioon tuloerot ja ollut talousasioissa demokraattiinen.

Puhut siitä, että ihmiset valitsevat ammattinsa/koulutustasonsa ja sitämyötä myös tulotasonsa ? Pitääkö treffien eka kysymys olla, miten finanssit mätsää ?

Parisuhteessa pitäisi olla varaukseton luottamus siihen, että samoilla mennään, tuli mitä tuli. 

Ei. Mutta minusta seurustelun tarkoitus on osoittaa, sovitaanko yhteen ja halutaanko elämältä samanlaisia asioita. Muun muassa. Voin ihan suoraan sanoa, että en itse olisi lähtenyt edes tutustumaan ihmiseen, jolla olisi ollut täysin toisenlainen arvomaailma kuin itselläni esimerkiksi rahaan liittyen. Eli ihmiseen, joka on joko niin pienituloinen, ettei hänen kanssaan voi viettää vapaa-aikaa tai niin pihi, ettei hän halua tehdä asioita, joista itse näytin. Onneksi tapasin puolisoni, joka on aina matkustellut paljon, tykkää käydä kahviloissa, syödä ulkona, käydä kulttuuritapahtumissa jne.

Ja siltä varalta että joku uuvatti taas oksentaa vakiofraasinsa miehen maksamisesta niin jälleen kerran totean, että maksamme yhteiset menot puoliksi. Jos aletaan pilkkuja viilata niin aivan varmasti minä olen maksanut näiden vuosien aikana enemmän ihan siksi, että olen halunnut toiselle jotain tarjota.

arvomaailma = suhde rahaan ?

Jätitkö tarkoituksella esimerkiksi-sanan lukematta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvaan mammojen mielipiteen tästäkin asiasta eli, jos naisella pienemmät tulot niin tietenkin mies sitten maksaa naisen kuluja, mutta naisen rahat taas on naisen omia ja miehelle ei kuulu tippaakaan!

Menikö oikein?

Ei, vaan kuten ketjussa on sanottu, on mahdollista myös asua erillään. On myös mahdollista asua yhdessä ja mitoittaa elinkustannukset pienempituloisen maksukyvyn mukaiseksi.  Nämä vaihtoehdot mahdollistavat erilliset rahat. Erilliset rahat mahdollistaa myös sellainen käytäntö, jossa kuluja maksetaan oman maksukyvyn mukaan suhteutettuna. Yhteiset rahat on yksi vaihtoehto, mutta kummallakin osapuolella on mahdollisuus kieltäytyä tästä. Ja isompituloinen ei aina ole mies.

Turha siellä on yrittää uhriutua, että miten "mammojen mielestä" asioiden pitäisi mennä. Aikuisella miehellä on aivot, joilla itse pohtia, ja suu jolla itse argumentoida, ja tällöin voi kertoa, mikä itselle käy ja mikä ei.

Tuo on mahdollista silloin kun nainen on suurempituloinen.

Jos mies on suurempituloinen, nainen alkaa haluamaan yhteen muuttamista, koska ei tunnu oikealta suhteelta jos ei haluta muuttaa yhteen.

Jos suurempituloinen nainen haluaa muuttaa yhteen, hän ei yksinkertaisesti hyväksy pienempituloista miestä vaan etsii niin kauan että löytää miehen joka tienaa vähintään yhtä paljon.

Noin se oikeasti menee.

Isolla osalla ihmisistä se tulotaso vakiintuu jollekin tasolla vasta vuosia sen jälkeen kun on lyöty hynttyyt yhteen. Ei minullakaan ollut mitään hajua siitä paljonko tulisin viisikymppisenä ansaitsemaan kun parikymppisenä mieheni tapasin. Eikä ole haitannut lainkaan se että olen ison osan ajasta ansainnut miestäni enemmän.

Kyllä. Tuo selittääkin pariskunnat joissa nainen tienaa enemmän.

Sekin on tilastollinen fakta että miehen suuremmat tulot vähentävät avioeron todennäköisyyttä, kun taas naisen suuremmat tulot lisäävät sitä.

Tilastot kertovat vain miten asiat ovat, eivät sitä mistä ne johtuvat. Voi myös olla että enemmän ansaitsevat naiset ovat keskimäärin vähemmän perhekeskeisiä ja enemmän uraan keskittyviä joka taas voi vaikuttaa negatiivisesti parisuhteiden kestävyyteen. Ja voi olla että enemmän ansaitsevat miehet taas ovat keskimäärin konservatiivisempia arvomaailmaltaan joka taas saattaa pitää parisuhteet paremmin kasassa.

Mutta tämä on asia joka pitäisi ihan erikseen tutkia että mikä on syy ja mikä seuraus.

Taas kerran, paljon ansaitsevat miehetkin ovat urakeskeisiä.

Jos paljon ansaitsevat miehet eivät ole perhekeskeisiä, heille kyllä löytyisi helposti velamiehiä. Mutta nämä miehet eivät kenties olisi vähintään yhtä menestyneitä kuin naisensa. Ja se ei käy.

Toisin kuin miehet, naiset pariutuvat koulutustaso ja status "edellä".

Tottahan tuo on.

Paljon tienaavalle miehelle käy hyvin nainen joka keskittyy enemmän kotiin.

Paljon tienaavalle naiselle käy vain "equal" sosioekonomisesti, mies jonka kanssa muodostaa voittajatiimi, tai mies jota voi katsoa ura-asioissa ylöspäin. Kun on itse korkealla uramielessä, kelpaavia miehiä on vain vähän. Pehmeämpi ja selkeästi vähemmän tienaava mies ei käy.

 

Ei vaan paljon ansaitsevalle naiselle käy vain "equal" mies siinä mielessä että mies sitten ihan oikeasti ottaa sen isomman roolin kotona jos nainen ottaa isomman roolin töissä. Hyvätuloisille miehille on itsestäänselvää että se nainen tekee paljon kotitöitä mutta jostain syystä miehille ei ole itsestäänselvää ottaa ohjat kotona jos se nainen tekee uraa. Miksi hyvätuloinen nainen siis sekä elättäisi miestä että tekisi edelleen suuremman osan kotitöistä?

Miehet löytävät kyllä niitä hyvätuloisia naisia ihan heti kun ovat oikeasti valmiita olemaan sitten omalta osaltaan vastuussa muusta. Ja nimenomaan niin että se käy niiltä miehiltä luonnostaan ja ilman mitään jatkuvia  kitinöitä ja rutinoita.

Ei.

1. Nainen haluaa katsoa miestä ylöspäin. Ja jos naiselle ura on tärkeä, nimenomaan ura-asioissa.

2. Naiset eivät ikimaailmassa olisi valmiita jakamaan rahoja puoliksi. Asunto olisi naisen, mies saisi asua omassaan. Käytännössä molemmat työskentelisivät saman ajan, nainen itsensä eteen ja mies naisen eteen.

 

1. Jos naiselle ura on oikeasti tärkeä, hän arvostaa asioita jotka mahdollistavat sen uran. Ja hyvin uraorintoitunt puoliso on usein se suurin este naisen omalle uralle varsinkin jos nainen haluaa lapsia ja perheen.

2. naiset ovat miehiä keskimäärin paljon empaattisempia joten naisille on paljon luontevampaa jakaa rahansa muun perheen ja puolison hyvinvoinnin eteen. Miehille on paljon tavallisempaa käyttää surutta rahaa omiin menoihin, kalliisin autoihin ja poikien reissuihin. Tunnen monta sellaista miestä mutta en yhtään naista.

2. Koska et tunne naisia jotka tienaavat moninkertaisesti miehiään enemmän. Tilanteita joissa mies on opiskelija tai väliaikaisesti työttömänä, ei lasketa.

MIstä sinä tiedät ketä minä tunnen ja ketä en?

Ja edelleen on ihan yleisesti havaittava asia että ne isot tulonsa itsellään pitävät ovat tyypillisesti miehiä jotka saattavat kitsastella rahan antamista ei vain puolisolleen vaan myös lasten tarpeisiin. Naiset taas voivat käyttää pienetkin tulonsa pääosin muiden hyväksi. Eli selkeä ero luonteissa ja käytösmalleissa.

Siksi koska pariskunnat joissa toisella on isot tulot, ovat sellaisia joissa mies on se isotuloinen.

Ja kuten jo sanottiin, naiset ovat empaattisia lapsia ja naisia kohtaan. Ei miehiä kohtaan.

Ja tästä kertoo maailmassa mikä? Keskimääräinen nainenhan ei koskaan pese miehensä pyykkiä, laita miehelleen ruokaa, hoida miehen puolesta asioita jne.?

Mitenköhän pyyteettömät motiivit ovat kun mies tienaa enemmän?

Puhumattakaan siitä jos nainen on koti-äitinä, jolloin ne kotityöt ovat naisen työ?

Oletko koskaan kuullut sellaisesta konseptista kuin rakkaus? Se on tila joka saattaa saada ihmisen haluamaan ihan pyytettömästi toisen ihmisen onnea ja hyvää. Mutta ilmeisesti sitten miehillä vähän harvemmin kun ajatus on sinulle niin outo.

Miksi naiset ovat hypergamisia ja pyrkivät pariutumaan itseään rikkaampien kanssa, jos rakastavat pyytteettömästi? Miehethän ovat niitä, jotka suostuvat maksamaan kumppaninsa elatuksen. Eivät naiset.

Biologia saa ihmiset etsimään omalta kannaltaa ja omiin tarpeisiin sopivinta puolisoa. Ja sama biologia saa sitten ihmisen rakastumaan siihen ihmiseen ihan aidosti. Rakkaus on kemiaa ja biologiaa.

Ei suurin osa ihmisistä optimoi sitä parinvalintaa mitenkään kovinkaan tietoisesti mutta se kemiallinen ja biologinen rakastuminen kyllä sen tekee ihmisen puolesta.

Eli juuri kuten olen palstalla opettanut. Kemia = ulkonäkö, raha, status.

Erittäin hienoa että te naiset kerrankin myönnätte asian!