40+, ottaisitteko uuden miehen, jos ero tulisi?

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään oikein tiedä. Erosin 2v sitten, 45-vuotiaana. Eron jälkeen on ollut pari muutaman kuukauden tapailusuhdetta, mutta en todellakaan tiedä haluanko tähän jonkun ihmisen vakituisesti nurkkiini pyörimään toisaalta nautin suuresti vapaudestani tulla ja mennä miten huvittaa, toisaalta kaipaan toista ihmistä lähelle ja viettämään aikaa kanssani.

Jos asenteesi on tuo "en halua nurkkiini pyörimään", teet oikein, kun et huoli ketään.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä hiljattain. Olen parisuhteessa, on lapset ja kaikki ok, mutta sattumalta tapasin ikäiseni eronneen kiinnostavan miehen. Siis sellaisen, josta voisin kiinnostua, jos olisin itsekin eronnut, ja se sai ajatuksen lentämään.

Ajatus uudesta suhteesta ja siitä kutkuttavasta alkuhuumasta kiehtoo, mutta kun asiaa ajattelee järjellä, niin onhan se ihan valtava prosessi tutustua uuteen ihmiseen ja luoda se uusi parisuhde. Kun miettii miten läpikotaisin toisen tuntee koko aikuiselämän kestäneessä suhteessa. Miten sen ihmisen kanssa on kasvanut, saanut lapset ja kokenut kaiken mahdollisen, muokkautunut itse ihmisenä, luonut sen toisen kanssa tavat ja rutiinit ja sitten tämä kaikki alkaisi alusta ihan uuden ihmisen kanssa ihan uudella tavalla. Kaikki asiat olisi taas yhtäkkiä ekoja kertoja, kaikki pitäisi opetella uudestaan ja sovitella yhteen.

Että en tiedä. Kyllä sitä varmaan hetken miettisi, että lähteekö siihen kaikkeen taas uudestaan, vai elääkö ilman kaiken maailman kiemuroita ihan itsekseen.

Hmm, ei varmaan kannata erota, jos ajattelee parisuhdetta noin valtavana suorituksena. Miksi pitäisi yhtäkkiä päästä  samaan tilanteeseen kuin nyt.  Elämä on matka, jossa kaikilla on sama päätepysäkki. Nautitaan matkasta ja sen tuomasta jännityksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä hiljattain. Olen parisuhteessa, on lapset ja kaikki ok, mutta sattumalta tapasin ikäiseni eronneen kiinnostavan miehen. Siis sellaisen, josta voisin kiinnostua, jos olisin itsekin eronnut, ja se sai ajatuksen lentämään.

Ajatus uudesta suhteesta ja siitä kutkuttavasta alkuhuumasta kiehtoo, mutta kun asiaa ajattelee järjellä, niin onhan se ihan valtava prosessi tutustua uuteen ihmiseen ja luoda se uusi parisuhde. Kun miettii miten läpikotaisin toisen tuntee koko aikuiselämän kestäneessä suhteessa. Miten sen ihmisen kanssa on kasvanut, saanut lapset ja kokenut kaiken mahdollisen, muokkautunut itse ihmisenä, luonut sen toisen kanssa tavat ja rutiinit ja sitten tämä kaikki alkaisi alusta ihan uuden ihmisen kanssa ihan uudella tavalla. Kaikki asiat olisi taas yhtäkkiä ekoja kertoja, kaikki pitäisi opetella uudestaan ja sovitella yhteen.

Että en tiedä. Kyllä sitä varmaan hetken miettisi, että lähteekö siihen kaikkeen taas uudestaan, vai elääkö ilman kaiken maailman kiemuroita ihan itsekseen.

Hmm, ei varmaan kannata erota, jos ajattelee parisuhdetta noin valtavana suorituksena. Miksi pitäisi yhtäkkiä päästä  samaan tilanteeseen kuin nyt.  Elämä on matka, jossa kaikilla on sama päätepysäkki. Nautitaan matkasta ja sen tuomasta jännityksestä.

En aiokaan, jos se minusta riippuu. 😄 Enkä ajattele parisuhdetta minkäänlaisena suorituksena, enkä sanonut, että samaan tilanteeseen pitäisi päästä heti. Sitä vain tarkoitin, että näin pitkässä suhteessa on jo todella vahvasti ns. mukavuusalueella, ollut jo sitä vuosikausia. Toisen tuntee läpikotaisin, ymmärtää pienistäkin poskilihaksen nykäyksistä mistä päin tuulee, kaikki on vain äärettömän vaivatonta. Uuden ihmisen kanssa samaan tilanteeseen pääseminen veisi taas vuosia. Olen kai vaan niin mukavuudenhaluinen, etten välttämättä toista kertaa haluaisi nähdä samaa "vaivaa". Huono sanavalinta, mutta en nyt parempaakaan keksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä hiljattain. Olen parisuhteessa, on lapset ja kaikki ok, mutta sattumalta tapasin ikäiseni eronneen kiinnostavan miehen. Siis sellaisen, josta voisin kiinnostua, jos olisin itsekin eronnut, ja se sai ajatuksen lentämään.

Ajatus uudesta suhteesta ja siitä kutkuttavasta alkuhuumasta kiehtoo, mutta kun asiaa ajattelee järjellä, niin onhan se ihan valtava prosessi tutustua uuteen ihmiseen ja luoda se uusi parisuhde. Kun miettii miten läpikotaisin toisen tuntee koko aikuiselämän kestäneessä suhteessa. Miten sen ihmisen kanssa on kasvanut, saanut lapset ja kokenut kaiken mahdollisen, muokkautunut itse ihmisenä, luonut sen toisen kanssa tavat ja rutiinit ja sitten tämä kaikki alkaisi alusta ihan uuden ihmisen kanssa ihan uudella tavalla. Kaikki asiat olisi taas yhtäkkiä ekoja kertoja, kaikki pitäisi opetella uudestaan ja sovitella yhteen.

Että en tiedä. Kyllä sitä varmaan hetken miettisi, että lähteekö siihen kaikkeen taas uudestaan, vai elääkö ilman kaiken maailman kiemuroita ihan itsekseen.

Hmm, ei varmaan kannata erota, jos ajattelee parisuhdetta noin valtavana suorituksena. Miksi pitäisi yhtäkkiä päästä  samaan tilanteeseen kuin nyt.  Elämä on matka, jossa kaikilla on sama päätepysäkki. Nautitaan matkasta ja sen tuomasta jännityksestä.

En aiokaan, jos se minusta riippuu. 😄 Enkä ajattele parisuhdetta minkäänlaisena suorituksena, enkä sanonut, että samaan tilanteeseen pitäisi päästä heti. Sitä vain tarkoitin, että näin pitkässä suhteessa on jo todella vahvasti ns. mukavuusalueella, ollut jo sitä vuosikausia. Toisen tuntee läpikotaisin, ymmärtää pienistäkin poskilihaksen nykäyksistä mistä päin tuulee, kaikki on vain äärettömän vaivatonta. Uuden ihmisen kanssa samaan tilanteeseen pääseminen veisi taas vuosia. Olen kai vaan niin mukavuudenhaluinen, etten välttämättä toista kertaa haluaisi nähdä samaa "vaivaa". Huono sanavalinta, mutta en nyt parempaakaan keksi.

Täsmälleen sama juttu. Olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta, lapsista kaksi on jo aikuisia ja nuorinkin parin vuoden päästä. Elämä on helppoa, vaivatonta, mukavaa, rakastavaa, hauskaa ja joskus pientä nahinaa, mutta koska tunnemme toisemme hyvin, niin tietää myös tasan missä mennään.

Jos meidän parisuhteelle jotain tulisi ja eri teille lähtisimme, niin luultavasti en edes ajattelisi uutta parisuhdetta vuosiin. Voi olla etten koskaan. Kaveriksi voisin ottaa, mutta mies saisi olla syperhyvätyyppi, että hänestä tulisi ystävä. Saman katon alle en kyllä silloinkaan ottaisi. N48

Olen eronnut 9 vuotta sitten. Vuosien myötä on vahvistunut tunne, etten halua enää koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen vaan haluan pitää oman kotini ja rauhani.

Parisuhde ja seurustelu omista kodeista käsin kävisi kyllä, mutta ehkä joskus myöhemmin, jos sattuu sopiva papparainen kohdalle :D

Seksiä kyllä haluan ja tällä hetkellä minulla on kolme ns. vakkaria, joita tapailen seksin merkeissä satunnaisesti, kun tekee mieli.

N49

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä hiljattain. Olen parisuhteessa, on lapset ja kaikki ok, mutta sattumalta tapasin ikäiseni eronneen kiinnostavan miehen. Siis sellaisen, josta voisin kiinnostua, jos olisin itsekin eronnut, ja se sai ajatuksen lentämään.

Ajatus uudesta suhteesta ja siitä kutkuttavasta alkuhuumasta kiehtoo, mutta kun asiaa ajattelee järjellä, niin onhan se ihan valtava prosessi tutustua uuteen ihmiseen ja luoda se uusi parisuhde. Kun miettii miten läpikotaisin toisen tuntee koko aikuiselämän kestäneessä suhteessa. Miten sen ihmisen kanssa on kasvanut, saanut lapset ja kokenut kaiken mahdollisen, muokkautunut itse ihmisenä, luonut sen toisen kanssa tavat ja rutiinit ja sitten tämä kaikki alkaisi alusta ihan uuden ihmisen kanssa ihan uudella tavalla. Kaikki asiat olisi taas yhtäkkiä ekoja kertoja, kaikki pitäisi opetella uudestaan ja sovitella yhteen.

Että en tiedä. Kyllä sitä varmaan hetken miettisi, että lähteekö siihen kaikkeen taas uudestaan, vai elääkö ilman kaiken maailman kiemuroita ihan itsekseen.

Minä ajattelin noin ensimmäisessä avioliitossani. Etten jaksaisi tutustua uuteen ihmiseen ja hioa särmiä taas.

Sitten tuli ero 20 vuoden jälkeen, olin muutaman vuoden yksin, ja nyt liki 10 vuotta uudessa avioliitossa. Tässä suhteessa ei oleollut mitään sellaisia särmien hiomisia, että ajattelisin enää noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehei. Ei enää ikinä seksinvonkausta.

Tämä. En usko, että löytäisin helposti miestä, joka suostuisi siihen aika harvaan seksitahtiin kuin minä. En siis todellakaan jaksaisi jotain kerta viikossa tahtia, vaan se alkaisi todella ärsyttämään, en edes kerran kahdessa viikossa ja kerran kuukaudessakin olisi aika maksimi, jos niinkään usein. Nelikymppisenä olisin vastannut toisella tavalla, mutta nyt melkein viisikymppisenä seksi ei ole enää kovin tärkeää.

Samaan asuntoon en ottaisi asumaan ketään, sillä mielestäni on ihanaa olla yksin.

Aloin miettimään ottaisinko mielummin miehen, joka vinkuu seksiä monta kertaa kuukaudessa, miehen ilman seksiä tai sitten "silloin tällöin seksiä" miehen. Kaksi jälkimmäistä vaihtoehtoa olisivat minulle vain mahdollisia ja tuo silloin tällöin seksiä vaihtoehtokin olisi oikeasti vain silloin tällöin. En välitä edes mistään suuteloista tai pusutteluista, mutta joskus on kyllä kiva olla toisen kainalossa.

Miehen jutut ovat kuitenkin tässä vaiheessa paljon enemmän merkitseviä ja huonoa en huolisi, vaan miehen pitäisi olla todella ihana. Silloinkaan en muuttaisi yhteen ihan muutaman ensimmäisen vuoden aikana.

N49

Mitä hyötyä parisuhteesta enää on yli 40+ lapset tehty. Turhaa vääntöä rahasta, seksistä, menoista jne. Miksi pitää altistaa itsensä kaikelle tuolle paskalle. Miehethän ei sitä akkaa halua kuin seksiin ja palvelijaksi.

Ottaisin jos sopiva löytyisi. Ei elämä eroon lopu. Olen kerran eronnut, sen jälkeen oli useita lyhyitä suhteita ja nyt tämä, joka on kestänyt aika pitkään. Kumppani on kuitenkin sellainen asia jonka saa itse valita.

Toivon tämän nykyisen suhteen kestävän jommankumman kuolemaan saakka.

Ehdottomasti haluaisin rakastua uudestaan ja myös asua yhdessä! Haluan jakaa arjen jonkun kanssa. Aikanaan koin stressaavaksi tapaamisten sopimisen kun ei asuttu yhdessä. En ole myöskään kovin taitava järjestelemään sosiaalista elämää kodin ulkopuolella, joten ilman parisuhdetta ja yksin asuessa olisin melko yksinäinen.

Mitäkö hyötyä parisuhteesta? Rakkautta, seuraa, seksiä, läheisyyttä. Ainakaan nykyisessä suhteessani ei väännetä rahasta, menoista eikä seksistä, miksi väännettäisiin? Raha on vain rahaa. Seksiä on silloin kun molemmat haluaa, ja on ok olla haluamatta. Molemmilla on omat menonsa ja yhteiset ilman mitään vääntämistä. Lapsia ei ole, joten niiden hankkiminen ei alunperinkään ollut motiivi ryhtyä suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä hyötyä parisuhteesta enää on yli 40+ lapset tehty. Turhaa vääntöä rahasta, seksistä, menoista jne. Miksi pitää altistaa itsensä kaikelle tuolle paskalle. Miehethän ei sitä akkaa halua kuin seksiin ja palvelijaksi.

Minä nautin seksistä. Eikä minun tarvitse vääntää mieheni kanssa yhtään mistään. En koe jääväni mistään paitsi,vaikka asun miehen kanssa, mieluumminkin päinvastoin.

Erosin vuosi sitten 41-vuotiaana. On kyllä työ ja tuska olla ottamatta miestä. Tuntuu että niitä tunkee vähän sieltä täältä ja pirun sinnikkäitä vielä.

En. Mulla on upea mies, jota ihailen ja johon olen syvästi rakastunut vielä 17 vuoden jälkeenkin. Ei hänen saappaitaan täyttäisi kukaan kuitenkaan, ja vähempään en tyydy.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä hiljattain. Olen parisuhteessa, on lapset ja kaikki ok, mutta sattumalta tapasin ikäiseni eronneen kiinnostavan miehen. Siis sellaisen, josta voisin kiinnostua, jos olisin itsekin eronnut, ja se sai ajatuksen lentämään.

Ajatus uudesta suhteesta ja siitä kutkuttavasta alkuhuumasta kiehtoo, mutta kun asiaa ajattelee järjellä, niin onhan se ihan valtava prosessi tutustua uuteen ihmiseen ja luoda se uusi parisuhde. Kun miettii miten läpikotaisin toisen tuntee koko aikuiselämän kestäneessä suhteessa. Miten sen ihmisen kanssa on kasvanut, saanut lapset ja kokenut kaiken mahdollisen, muokkautunut itse ihmisenä, luonut sen toisen kanssa tavat ja rutiinit ja sitten tämä kaikki alkaisi alusta ihan uuden ihmisen kanssa ihan uudella tavalla. Kaikki asiat olisi taas yhtäkkiä ekoja kertoja, kaikki pitäisi opetella uudestaan ja sovitella yhteen.

Että en tiedä. Kyllä sitä varmaan hetken miettisi, että lähteekö siihen kaikkeen taas uudestaan, vai elääkö ilman kaiken maailman kiemuroita ihan itsekseen.

Tuota vartenhan se alkuhuuma ja rakastuminen juuri on. Todennäköisesti ihan joku evoluution kehittämä juoni, millä ihmiset saadaan pysymään yhdessä sekin aika kun ne särmät vielä hioutuu. Rakastumisen huuma tekee ihmisestä joustavan. Jos tuntuu että toinen ottaa kohtuu kovasti päähän tapoineen, se on aika selvä merkki että ei ole rakastunut eikä ole sitä alkuhuumaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä hyötyä parisuhteesta enää on yli 40+ lapset tehty. Turhaa vääntöä rahasta, seksistä, menoista jne. Miksi pitää altistaa itsensä kaikelle tuolle paskalle. Miehethän ei sitä akkaa halua kuin seksiin ja palvelijaksi.

Olipa katkeraa tekstiä.

Minulla on hyvä pitkä parisuhde ja en koe ollenkaan, että olisin ollut miehelle vain seksin väline tai palvelija. Ihan tavallisia ihmisiä olemme ja kasvattaneet lapsemme ihaniksi ihmisiksi. Paskaa parisuhteemme ei ole ollut historian muutamaa minuuttia lukuunottamatta ja en usko siitä sellaidta tulevankaan, koska olemme kokeneet yhdessä todella paljon ylä- ja alamäkiä.

Parisuhde on ystävyyssuhde ja oikeita ystäviä ei voi olla liikaa kenelläkään.

En. Jos jää leskeksikin, en ota. Vaikka rakastuisin, en muuttaisi kenenkään kanssa yhteen tai menisi enää naimisiin. En kyllä usko, että niin kävisi, että siis rakastuisin enää kehenkään. 

En.

Parisuhteessa pitää huomioida toinen koko ajan. En jaksa.

Mulla on niin ihana mies, että eroa on vaikea kuvitella. Jos nyt muuten menettäisin niin tuskin löytäisin toista veroista.

Miksi naiset roikkuvat varattujen miesten fb-sivuilla ?

Ainoat kommenttinsa esim sähkönhinnan nousuun tai Sanna juttuihin ovat 🥰😘💋

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset roikkuvat varattujen miesten fb-sivuilla ?

Ainoat kommenttinsa esim sähkönhinnan nousuun tai Sanna juttuihin ovat 🥰😘💋

Vieläkö joku on mustasukkainen facebookista? Sä oot tippunut kärryiltä. On kuule vaikka mitä sovelluksia missä voi lähetellä pusuhymiöitä. 😅