Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunteettomaksi, miten?
29.09.2022 |
Toivoisin kyvyttömyyttä tuntea tunteita, erityisesti kyvyttömyyttä ihastua keneenkään, mutta olisi hyvä hävittää myös kaikenlainen kyky kiintyä mihinkään. Ainoastaan eläimiä kohtaan tunnettu kiintymys, rakkaus, on ollut minulle positiivinen ja hyvää tuova tunne, ja sekin päättyy sielun murskaavaan suruun, kun eläimen elämä on ihmisen elämää lyhyempi. Kaikki muut ns. positiiviset tunteet ovat oikeasti ihan kaikkea muuta kuin positiivisia.
Tunteita ei kannata näyttää.
Onko joku pystynyt hävittämään kyvyn ihastua, hullaantua?
Olen yli viisikymppinen nainen ja elämä alkaa olla osaltani ohi, vaihdevuodet ovat alkaneet. Tunteet eivät ole laantuneet, heikentyneet, vaan edelleen pystyn ihastumaan ja niin tapahtuukin liian pitkäksi aikaa. Haluaisin jo päästä tästä piinasta, varsinkin kun nyt koen, että elimistö ei enää pysy sydämeni mukana, aivot vievät mutta keho ei kykene, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Täällä keskustellaan voimakkaasta kemiasta kahden ihmisen välillä. Olen monesti kokenut sellaista, joka voisi olla kahden ihmisen välistä kemiaa mutta se on varmuudella ollut yksipuolista, "yhden ihmisen kemiaa". Ei se toinen ihminen ole tuntenut samaa kuin minä, vaikka olisi katsonut alta kulmain ja hetkittäin näyttänyt siltä, että jotain on.
Yksipuolisen ihastumisen tuska ja ns. puutteessa eläminen on hirvittävää, kun sitä on jatkunut kansakoulusta (!) ja peruskoulun ala-asteelta aina näihin kypsän iän päiviin saakka. Avioliittoon olen ajautunut miehen kanssa, jonka kanssa ei mitään kemiaa ole koskaan ollut, hän on kaveri ja kämppäkaveri.
Miten tuhota kyky haluta toista ihmistä? Onko kenelläkään kokemusta?
(Olen tehnyt tälle palstalle kourallisen aloituksia vähän eri aiheista, jokainen keskustelu on poistettu. Kauankohan tämä saa täällä olla ennen kuin tulee tuttu näkymä, hakemaasi sivua ei löydy?)
Ajoittain on hyvin surullinen olo eikä voimaa tehdä mitään normaalissa arjessa tarpeellistakaan.
Kommentit (38)
Helppoa. Hae masennuslääkitys. Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että Brintellix tekee tunteettomaksi eikä vastakkainen sukupuoli voisi vähempää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helppoa. Hae masennuslääkitys. Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että Brintellix tekee tunteettomaksi eikä vastakkainen sukupuoli voisi vähempää kiinnostaa.
Olen itse vakavissani harkinnut tuota vaihtoehtoa. Mutta meneekö siinä lapsi pesuveden mukana? Säilyykö mielenkiinto muuhun?
Onnistuu se, jos keskittyy muuhun vaikka kotiin, kirjoihin ja harrasteisiin jne. Tai otat ihailun kohteeksi kaukaisia kohteita. Opettele ajattelemaan ettei suomalaisen miehen kanssa onnistu kaikilla, etsi huonoja puolia. Ulkomaille ei taida päästä. Kehitä ajatuskuvioita. Ajattele että turvautuisit mieluummin sukulaiseen, jos on tai muu. Mietiskele ja kuuntele musiikkia.
Vierailija kirjoitti:
Älä AP suotta ruoski itseäsi tästä aloituksesta. Tämä on mielestäni yksi parhaimpia aloituksia tällä palstalla. Aiheena hiukan vaikea käsiteltäväksi tällaisella foorumilla ja siksi täällä yleensä pärjää paremmin Porvoossa kirjoitetut aloitukset, joissa on helppo vierailla lokkina.
Olen toivonut samoja asioita, mitä sinä esität ensimmäisessä kappaleessa. Tilanteeni on kuitenkin ollut hyvin dramaattisesti erilainen, koska olen reilun vuosikymmenen nuorempi, mies ja naimisissa naisen kanssa, johon minulla, ainakin alkuaikoina, oli erittäin voimakkaita tunteita. Luulin sitä jopa molemminpuoliseksi rakkaudeksi monen vuoden ajan. Silloin niin rakastuneena ei vain nähnyt niitä merkkejä toisessa, että tätä suhdetta ei ole tähtiin kirjoitettu, vaan kaiken näki niiden kornien vaaleanpunaisten lasien läpi.
Kun aloin ymmärtämään vaikeiden keskustelujen jälkeen, että olin tulkinnut niin monet asiat hänen käytöksessään täysin väärin - jopa aivan vastakohtaisesti, olin juuri tuossa tilanteessa, jota sinä kuvailet. Joka päivä ihastuin/rakastuin vaimooni uudestaan heti aamusta. Pahimpien päivien jälkeen yritin tsempata itseäni kaiken sen ajan, mitä olin poissa kotoa (esim. töissä), ottamaan etäisyyttä puolisoon tunnetasolla, mutta ne tunteet syttyi aina vain uudestaan. Yksipuolisen ihastumisen tuska siinä tilanteessa menee hyvin syvälle kun ei voi edes lohduttaa itseään sillä, ettei toinen tuntisi sinua.
Tuntuu aidosti pahalta pohtia asiaa siltä kantilta, että minä saattaisin olla ikään kuin sinun miehesi. Koska minun tunteeni olivat niin vahvat alussa, sain myös puolisoni vakuuttuneeksi meidän suhteen mahdollisuuksista. Päädyttiin yhteen, vaikka puolisoni ei sitä aidosti koskaan halunnut. Ja yhteen hän jäi kanssani lasten ja toimeentulon vuoksi. Tämä skenaario saa minut voimaan niin pahoin, etten enää koskaan halua avata tuntemiani voimakkaita kiintymyksen tunteitani toiselle henkilölle (vaikka niitä edelleen koen).
Jos löydät toimivan vinkin ongelmaasi, niin otan mielelläni vihjeen vastaan. Lääkkeet on omalta osaltani myös poissuljettu vastuukysymysten vuoksi ja kuten tuossa ylempänä joku totesi, että ei voi olla samaan aikaan onnellinen ja tunteeton. Itse käsittelen ongelmaa ylikeskittymällä lapsiin, töihin ja/tai harrastuksiin - menestys on heikko. "Joutoaika" on lähinnä painajaista.
Kirjoituksesi herätti itselläni aika paljon tunteita. Olen ollut lähes 30 vuotta mieheni kanssa ja rakastan vahvasti edelleen, emme riitele ja seksielämäkin ollut loistavaa. Pitkässä suhteessa toki ollut erilaisia vaiheita, mutta itselläni edelleen perhosia vatsassa jne. Ehkä osittain keski-iän kriisiä, mutta mies tiputti pommin 4kk sitten, että ei tunne enää mitään. Asutaan edelleen yhdessä on yhteiset omistusasunnot ja lapset jne. Mieheni pakenee töihin ja harrastuksiin. Tämä on vaan jäätävää kun yritän päästä omista tunteistani eroon, välillä ajattelen, että pystytään asumaan yhdessä näinkin. Ajattelen, että mieheni olisi hyvä ystävä jne. Mutta, kyllä tämä kipeenä tekee = leikkiä perhettä ja pitää kulissia kun oma sielu huutaa myös "henkisen rakkauden perää".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä AP suotta ruoski itseäsi tästä aloituksesta. Tämä on mielestäni yksi parhaimpia aloituksia tällä palstalla. Aiheena hiukan vaikea käsiteltäväksi tällaisella foorumilla ja siksi täällä yleensä pärjää paremmin Porvoossa kirjoitetut aloitukset, joissa on helppo vierailla lokkina.
Olen toivonut samoja asioita, mitä sinä esität ensimmäisessä kappaleessa. Tilanteeni on kuitenkin ollut hyvin dramaattisesti erilainen, koska olen reilun vuosikymmenen nuorempi, mies ja naimisissa naisen kanssa, johon minulla, ainakin alkuaikoina, oli erittäin voimakkaita tunteita. Luulin sitä jopa molemminpuoliseksi rakkaudeksi monen vuoden ajan. Silloin niin rakastuneena ei vain nähnyt niitä merkkejä toisessa, että tätä suhdetta ei ole tähtiin kirjoitettu, vaan kaiken näki niiden kornien vaaleanpunaisten lasien läpi.
Kun aloin ymmärtämään vaikeiden keskustelujen jälkeen, että olin tulkinnut niin monet asiat hänen käytöksessään täysin väärin - jopa aivan vastakohtaisesti, olin juuri tuossa tilanteessa, jota sinä kuvailet. Joka päivä ihastuin/rakastuin vaimooni uudestaan heti aamusta. Pahimpien päivien jälkeen yritin tsempata itseäni kaiken sen ajan, mitä olin poissa kotoa (esim. töissä), ottamaan etäisyyttä puolisoon tunnetasolla, mutta ne tunteet syttyi aina vain uudestaan. Yksipuolisen ihastumisen tuska siinä tilanteessa menee hyvin syvälle kun ei voi edes lohduttaa itseään sillä, ettei toinen tuntisi sinua.
Tuntuu aidosti pahalta pohtia asiaa siltä kantilta, että minä saattaisin olla ikään kuin sinun miehesi. Koska minun tunteeni olivat niin vahvat alussa, sain myös puolisoni vakuuttuneeksi meidän suhteen mahdollisuuksista. Päädyttiin yhteen, vaikka puolisoni ei sitä aidosti koskaan halunnut. Ja yhteen hän jäi kanssani lasten ja toimeentulon vuoksi. Tämä skenaario saa minut voimaan niin pahoin, etten enää koskaan halua avata tuntemiani voimakkaita kiintymyksen tunteitani toiselle henkilölle (vaikka niitä edelleen koen).
Jos löydät toimivan vinkin ongelmaasi, niin otan mielelläni vihjeen vastaan. Lääkkeet on omalta osaltani myös poissuljettu vastuukysymysten vuoksi ja kuten tuossa ylempänä joku totesi, että ei voi olla samaan aikaan onnellinen ja tunteeton. Itse käsittelen ongelmaa ylikeskittymällä lapsiin, töihin ja/tai harrastuksiin - menestys on heikko. "Joutoaika" on lähinnä painajaista.
Kirjoituksesi herätti itselläni aika paljon tunteita. Olen ollut lähes 30 vuotta mieheni kanssa ja rakastan vahvasti edelleen, emme riitele ja seksielämäkin ollut loistavaa. Pitkässä suhteessa toki ollut erilaisia vaiheita, mutta itselläni edelleen perhosia vatsassa jne. Ehkä osittain keski-iän kriisiä, mutta mies tiputti pommin 4kk sitten, että ei tunne enää mitään. Asutaan edelleen yhdessä on yhteiset omistusasunnot ja lapset jne. Mieheni pakenee töihin ja harrastuksiin. Tämä on vaan jäätävää kun yritän päästä omista tunteistani eroon, välillä ajattelen, että pystytään asumaan yhdessä näinkin. Ajattelen, että mieheni olisi hyvä ystävä jne. Mutta, kyllä tämä kipeenä tekee = leikkiä perhettä ja pitää kulissia kun oma sielu huutaa myös "henkisen rakkauden perää".
Ihan ottaa sydämestä, kun samaistuu tuohon tunteeseen. Eikä siihen oikein totu, vaikka aikaa menisi vuosia. Varsinkin jos välissä on sellaisia parempia jaksoja, jotka omien tunteiden johdosta värittyy yltiöpositiiviseksi, kunnes toinen pudottaa sen pommin uudestaan. Sitten huomaa, että jos ennen elokuvien rakkauskohtaukset oli joko söpöjä, positiivisesti koskettavia ja ehkä vähän nolojakin (positiivisella tavalla), niin ne alkavat herättämään aivan erilaista tunnepalettia ja ne jättäisi mieluummin näkemättä kokonaan.
Toivottavasti teidän tapauksessa kyse on keski-iän kriisistä. Ei siis sillä, etteikö kyseessä olisi oikea kriisi, jota ei tulisi käsitellä, mutta joskushan siinä voi olla jotain isompaakin takana. Jos miehesi lukee kirjoja, niin hänelle voisi ehdottaa esim. Tunne lukkosi -kirjaa. Toki on myös muita kirjoja, joissa käsitellään miesten tunteita ja roolia ja jotka tuo ainakin jonkinlaista ravintoa ajatuksille eri elämäntilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helppoa. Hae masennuslääkitys. Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että Brintellix tekee tunteettomaksi eikä vastakkainen sukupuoli voisi vähempää kiinnostaa.
Sivusta, lääkäri vaihto lääkkeen Brintellxiin, hienoa jos vielä tällainen bonus tulee mukana.
Kyllä niihin jatkuviin pakkeihin turtuu jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helppoa. Hae masennuslääkitys. Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että Brintellix tekee tunteettomaksi eikä vastakkainen sukupuoli voisi vähempää kiinnostaa.
Pitääkö mennä lääkärille esittämään masentunutta ja toivoa tuota lääkettä, vai miten siihen pääsisi käsiksi? Masennuslääkkeet kun lienee kaikki reseptillä.
Jos yrität ulkoistaa jotain? Siis projisoit jotain sisäistä itsesi ulkopuolelle? Jos vietit ei vähene, kohdista ne toisin.
Sooloseksi vapauttaa puutteesta. Fyysistä tulee liikunnasta. Mene porekylpyyn tai hierontaan. Riko rutiini jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä AP suotta ruoski itseäsi tästä aloituksesta. Tämä on mielestäni yksi parhaimpia aloituksia tällä palstalla. Aiheena hiukan vaikea käsiteltäväksi tällaisella foorumilla ja siksi täällä yleensä pärjää paremmin Porvoossa kirjoitetut aloitukset, joissa on helppo vierailla lokkina.
Olen toivonut samoja asioita, mitä sinä esität ensimmäisessä kappaleessa. Tilanteeni on kuitenkin ollut hyvin dramaattisesti erilainen, koska olen reilun vuosikymmenen nuorempi, mies ja naimisissa naisen kanssa, johon minulla, ainakin alkuaikoina, oli erittäin voimakkaita tunteita. Luulin sitä jopa molemminpuoliseksi rakkaudeksi monen vuoden ajan. Silloin niin rakastuneena ei vain nähnyt niitä merkkejä toisessa, että tätä suhdetta ei ole tähtiin kirjoitettu, vaan kaiken näki niiden kornien vaaleanpunaisten lasien läpi.
Kun aloin ymmärtämään vaikeiden keskustelujen jälkeen, että olin tulkinnut niin monet asiat hänen käytöksessään täysin väärin - jopa aivan vastakohtaisesti, olin juuri tuossa tilanteessa, jota sinä kuvailet. Joka päivä ihastuin/rakastuin vaimooni uudestaan heti aamusta. Pahimpien päivien jälkeen yritin tsempata itseäni kaiken sen ajan, mitä olin poissa kotoa (esim. töissä), ottamaan etäisyyttä puolisoon tunnetasolla, mutta ne tunteet syttyi aina vain uudestaan. Yksipuolisen ihastumisen tuska siinä tilanteessa menee hyvin syvälle kun ei voi edes lohduttaa itseään sillä, ettei toinen tuntisi sinua.
Tuntuu aidosti pahalta pohtia asiaa siltä kantilta, että minä saattaisin olla ikään kuin sinun miehesi. Koska minun tunteeni olivat niin vahvat alussa, sain myös puolisoni vakuuttuneeksi meidän suhteen mahdollisuuksista. Päädyttiin yhteen, vaikka puolisoni ei sitä aidosti koskaan halunnut. Ja yhteen hän jäi kanssani lasten ja toimeentulon vuoksi. Tämä skenaario saa minut voimaan niin pahoin, etten enää koskaan halua avata tuntemiani voimakkaita kiintymyksen tunteitani toiselle henkilölle (vaikka niitä edelleen koen).
Jos löydät toimivan vinkin ongelmaasi, niin otan mielelläni vihjeen vastaan. Lääkkeet on omalta osaltani myös poissuljettu vastuukysymysten vuoksi ja kuten tuossa ylempänä joku totesi, että ei voi olla samaan aikaan onnellinen ja tunteeton. Itse käsittelen ongelmaa ylikeskittymällä lapsiin, töihin ja/tai harrastuksiin - menestys on heikko. "Joutoaika" on lähinnä painajaista.
Tähän tekisi mieli laittaa sellainen halaus-emoji. Tuskassasi lienee paljon samaa kuin omassani, vaikka tilanne onkin erilainen. Toista ei voi pakottaa, toisen tunteita syttymään ja vastaamaan omiin tunteisiin. Kärvistelet yksin tunteittesi kanssa, joita et vaan kerta kaikkiaan saa sammumaan. Voisin ajatella, että sinun tilanteesi on vielä omaani vaikeampi sikäli, että näet häntä joka päivä – ja todella, kuten sanoit, hän tuntee sinut.
Minulla ainoita helpottavia asioita on se, ettei meillä ole lapsia. Lemmikkieläimiä sen sijaan minulla (meillä) on. Ne ottavat mielihyvin vastaan rakkautta, jota kukaan ihminen ei halua. Käsittelen tunteeni kokonaan yksin enkä vaivaa niillä toisia ihmisiä, mutta eläin auttaa edes hellyyden ja kosketuksen kaipuuseen. Eläimet, luonto, liikunta, työ, ystävät. Ilman niitä sisälläni olisi varmaankin jo räjähtänyt. Elän ihmisten maailmassa, elän toisen ihmisen kanssa, mutta ihminen on se, mikä minulta puuttuu.
On niin surullista, etteivät tunteet kohtaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Helppoa. Hae masennuslääkitys. Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että Brintellix tekee tunteettomaksi eikä vastakkainen sukupuoli voisi vähempää kiinnostaa.
Tähän on vain yksi vastaus: ei.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä haluisin kanssa eroon tunteista. En halua käsitellä tai kontrolloida niitä vaan olla ilman. Jos joku haukkuu ja loukkaa, ei tunnu yhtään miltään. Jos maailma lappaa tonnikaupalla sontaa niskaan, ei tunnu missään. Jos elämässä ei ole kuin kärsimystä, ei minkäänlaista tunnetta anyway. Ei mitään. Pelkkää hiljaisuutta.
Voxra ja Brintellix toimii hyvin tähän. Brintellix vei tunteet täysin enkä osaisi reagoida ihmisiin "oikealla" tavalla enää, ellen tietäisi vanhasta muistista miten mihinkin asiaan kuuluu reagoida. Nimim. "oi onpa ihana koira."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos yrität ulkoistaa jotain? Siis projisoit jotain sisäistä itsesi ulkopuolelle? Jos vietit ei vähene, kohdista ne toisin.
Sooloseksi vapauttaa puutteesta. Fyysistä tulee liikunnasta. Mene porekylpyyn tai hierontaan. Riko rutiini jotenkin.
Ihana, kiitos! Näitä olen yrittänyt, todella. Sooloseksi on minulle ainoa vaihtoehto sellaisten fyysisten tarpeiden purkamiseen, ja sitä harrastan ajoittain paljonkin. Fyysisestä puutteesta se ehkä vapauttaa, mutta kyllä siinä paljon jää vielä puuttumaan. Usein sooloseksihetki päättyy minulla laukeamisen jälkeen lohduttomaan itkuun, josta ei tahdo tulla loppua. Fyysinen pakotus loppuu, mutta olo on tyhjä, täysin ontto ja sisällötön, mitätön. Niinä hetkinä tunnen itseni surullisemmaksi kuin koskaan.
Huvitti tuo maininta liikunnasta. Harrastan kuntoliikuntaa niin paljon, että ystävät jatkuvasti toppuuttelevat. Olen erinomaisessa fyysisessä kunnossa, koska ennen muuta liikkumalla pakenen tätä oloa, ihan lähes konkreettisesti juoksen sitä karkuun. Joku toinen voisi syödä suruunsa, minä liikun, liikun, liikun...
Rutiinin rikkominen onkin raikas ja virkistävä idea! Sellaisella saisi hetkeksi ajatukset johonkin ihan muualle. Teatteri, taidenäyttely, lähimatkailua...? Eihän mikään pikku poikkeama tavanomaisesta tätä ongelmaa ratkaise, mutta hetkellisen helpotuksen se ehkä tuo. Kelpaa sekin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Älä AP suotta ruoski itseäsi tästä aloituksesta. Tämä on mielestäni yksi parhaimpia aloituksia tällä palstalla. Aiheena hiukan vaikea käsiteltäväksi tällaisella foorumilla ja siksi täällä yleensä pärjää paremmin Porvoossa kirjoitetut aloitukset, joissa on helppo vierailla lokkina.
Olen toivonut samoja asioita, mitä sinä esität ensimmäisessä kappaleessa. Tilanteeni on kuitenkin ollut hyvin dramaattisesti erilainen, koska olen reilun vuosikymmenen nuorempi, mies ja naimisissa naisen kanssa, johon minulla, ainakin alkuaikoina, oli erittäin voimakkaita tunteita. Luulin sitä jopa molemminpuoliseksi rakkaudeksi monen vuoden ajan. Silloin niin rakastuneena ei vain nähnyt niitä merkkejä toisessa, että tätä suhdetta ei ole tähtiin kirjoitettu, vaan kaiken näki niiden kornien vaaleanpunaisten lasien läpi.
Kun aloin ymmärtämään vaikeiden keskustelujen jälkeen, että olin tulkinnut niin monet asiat hänen käytöksessään täysin väärin - jopa aivan vastakohtaisesti, olin juuri tuossa tilanteessa, jota sinä kuvailet. Joka päivä ihastuin/rakastuin vaimooni uudestaan heti aamusta. Pahimpien päivien jälkeen yritin tsempata itseäni kaiken sen ajan, mitä olin poissa kotoa (esim. töissä), ottamaan etäisyyttä puolisoon tunnetasolla, mutta ne tunteet syttyi aina vain uudestaan. Yksipuolisen ihastumisen tuska siinä tilanteessa menee hyvin syvälle kun ei voi edes lohduttaa itseään sillä, ettei toinen tuntisi sinua.
Tuntuu aidosti pahalta pohtia asiaa siltä kantilta, että minä saattaisin olla ikään kuin sinun miehesi. Koska minun tunteeni olivat niin vahvat alussa, sain myös puolisoni vakuuttuneeksi meidän suhteen mahdollisuuksista. Päädyttiin yhteen, vaikka puolisoni ei sitä aidosti koskaan halunnut. Ja yhteen hän jäi kanssani lasten ja toimeentulon vuoksi. Tämä skenaario saa minut voimaan niin pahoin, etten enää koskaan halua avata tuntemiani voimakkaita kiintymyksen tunteitani toiselle henkilölle (vaikka niitä edelleen koen).
Jos löydät toimivan vinkin ongelmaasi, niin otan mielelläni vihjeen vastaan. Lääkkeet on omalta osaltani myös poissuljettu vastuukysymysten vuoksi ja kuten tuossa ylempänä joku totesi, että ei voi olla samaan aikaan onnellinen ja tunteeton. Itse käsittelen ongelmaa ylikeskittymällä lapsiin, töihin ja/tai harrastuksiin - menestys on heikko. "Joutoaika" on lähinnä painajaista.
Kas, täällä on mies samassa jamassa kuin itse olen. Hieman lohduttaa tietää, että on muitakin jotka elävät tätä " itse haluamaansa he" vettiä. Itse olen ponnistellut jo 3 vuotta, viimeisen siitä asumuserossa. Joudun kuitenki näkemään miestä jatkuvasti pienten lasten takia ( jotka siminnähden kärsivät tästä). Aina kun luulee, että vihdoin ne omat tunteet alkavat olla kuolleet niin jostain se taas pilkistää. Toivoton rakkaus. Jatkuva ihastus. Haaveet siitä, miten hyvin kaikki voisi olla. Ja aina, annettuuan ensin vähän toivoa, ihan joka kerta mies palauttaa minut syövereihin kertomalla että tunteet eivät natsaa. Tällaisessa hukkaa itsearvostuksensa aivan kokonaan.
Olen luovuttanut , koska en jaksa enempää. Tähänkin asti pään hakkaaminen seinään on ollut tyhmää. Ei niitä tunteita toiselle pysty luomaan, jos ei niitä ole, niin ei siinä juuri mitään taida olla tehtävissä. Pelkään sitä päivää, jolloin hän ihastuu ja löytää jonkun toisen. Ainakin ensiksi mainittu varmasti onkin tapahtunut. Ei ole muuta keinoa kuin hyväksyntä ja lääkkeet pahimman yli
Onko sinulla AP joku tuore ihastus ja sen menettäminen nyt siis taustalla?
Villit unesi voivat johtua siitä suuresta ristiriidasta, mikä päässäsi ja sydämessäsi myllertää. Ne eivät lakkaa ennen kuin asia ratkeaa. Kuulostaa siltä kuin alitajuntasi tarjoaisi uniesi kautta sinulle ehdokkaita vipuvarsi-ihastuksiksi, joilla kammeta itsesi eroon nykyisetä suhteestasi hyvällä syyllä. Koet ehkä ettet pysty eroamaan yksiksesi, ilman että joku uusi tuttavuus saattelisi sinut uuteen elämänvaiheeseen. Mutta niin ei tarvitse olla.
Niin rajulta kuin se kuulostaakin, kyllä se halu erota tuntuu kipinöivän nyt kaikkein voimakkaimmin tuossa taustalla. Ei sinun tarvitse pelkästä velvollisuudentunnosta olla miehesi kanssa, kun ei lapsiakaan ole. Hän on aikuinen ihminen, kyllä hän pärjää siellä yön selässä. Onko mles alkoholisti tai muuten jotenkin ongelmainen? Sitä suuremmalla syyllä hommalle tulisi laittaa stoppi. Ehkä jopa maisemanvaihdos myöhemmin, ettei muistot rasita liikoja.
Jos/kun olet sitten eronnut ja yksiksesi, tarvitset jonkinmoisen retriitin. Tutkit itseäsi. Kerroit että sinulla on hyvä kunto, voisit lähteä vaikka pienelle kiipeilyreissulle vaikka Norjaan. Sellaisia järjestetään pieninä ryhmämatkoina. Suosittelen myös päiväkirjan pitämistä, jonne kirjoitat pyyntöjäsi ja tavoitteitasi sekä purat mieltä.
Tunteettomaksi ei kannata ryhtyä, tutustu mieluummin stoalaiseen ajattelutapaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla AP joku tuore ihastus ja sen menettäminen nyt siis taustalla?
Villit unesi voivat johtua siitä suuresta ristiriidasta, mikä päässäsi ja sydämessäsi myllertää. Ne eivät lakkaa ennen kuin asia ratkeaa. Kuulostaa siltä kuin alitajuntasi tarjoaisi uniesi kautta sinulle ehdokkaita vipuvarsi-ihastuksiksi, joilla kammeta itsesi eroon nykyisetä suhteestasi hyvällä syyllä. Koet ehkä ettet pysty eroamaan yksiksesi, ilman että joku uusi tuttavuus saattelisi sinut uuteen elämänvaiheeseen. Mutta niin ei tarvitse olla.
Niin rajulta kuin se kuulostaakin, kyllä se halu erota tuntuu kipinöivän nyt kaikkein voimakkaimmin tuossa taustalla. Ei sinun tarvitse pelkästä velvollisuudentunnosta olla miehesi kanssa, kun ei lapsiakaan ole. Hän on aikuinen ihminen, kyllä hän pärjää siellä yön selässä. Onko mles alkoholisti tai muuten jotenkin ongelmainen? Sitä suuremmalla syyllä hommalle tulisi laittaa stoppi. Ehkä jopa maisemanvaihdos myöhemmin, ettei muistot rasita liikoja.
Jos/kun olet sitten eronnut ja yksiksesi, tarvitset jonkinmoisen retriitin. Tutkit itseäsi. Kerroit että sinulla on hyvä kunto, voisit lähteä vaikka pienelle kiipeilyreissulle vaikka Norjaan. Sellaisia järjestetään pieninä ryhmämatkoina. Suosittelen myös päiväkirjan pitämistä, jonne kirjoitat pyyntöjäsi ja tavoitteitasi sekä purat mieltä.
Tunteettomaksi ei kannata ryhtyä, tutustu mieluummin stoalaiseen ajattelutapaan.
Kiitos, ihana että tällaisella palstalla on ihmisiä, jotka lukevat ajatuksella tuntemattomien vuodatuksia ja se ajatteleminen vastauksissa näkyy.
Olet oikeassa, olen tuota eroa miettinyt hyvin paljon, työstän sitä jatkuvasti itsekseni samalla, kun kipuilen haaveen takia, joka kohdistuu toiseen mieheen – saavuttamattomaan, luonnollisesti. Kaikkein helpoin ratkaisuhan tulisi, jos mies löytäisi jonkun toisen ja lähtisi. Hän ikävä kyllä tuntuu olevan tyytyväinen tai oikein tyytyväinen vallitsevaan olotilaan, joka tuskin antaa hänellekään tunnetasolla mitään mutta joka on hyvin turvallinen hänelle. On katto pään päällä, seuraa ja ruokaa. Ilmoitus erosta tulisi miehelle täysin puskista, otaksun. "Sinulla on viikko/kuukausi/xx aikaa löytää uusi asunto. Ole hyvä ja lähde." En tiedä, miten sen pystyn tekemään?! Miten ihmeessä tuo tehdään toista kunnioittavalla, arvostavalla ja huomioon ottavalla tavalla?
Eron jälkeinen elämä yksin, kokonaan yksin, on myös täydellinen hyppy tuntemattomaan.
Päiväkirjaa itse asiassa pidänkin, kirjoitan aika paljon, en ehkä olisi järjissäni ilman sitä! Reissu johonkin on totta puhuen sekin ollut itsellänikin välillä mielessä, tosin yksin, ei ryhmämatkana.
Kiitos ajatuksistasi, tuntematon.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Ehkä jonkinlainen aivovaurio voisi saada aikaan tuollaisen muutoksen, mutta maallikkona en osaa sanoa, mitkä aivojen osat vastaavat noista tunteista. Saattaa olla, että siihen tarvittaisiin laajoja vaurioita.