Uudesta lemmikistä luopuminen heti

Vierailija kirjoitti:

Pidän lapsellisina näitä kommentteja, jotka toteaa vaan syyttävään sävyyn että älä koskaan ota lemmikkiä jos olet epävarma. Mielestäni ap on juurikin hyvä lemmikin ottaja, kun tiedostaa ja miettii riskejä. Meille tuli koira, joka oli maailman raskain. Ei ollut yhtään rotunsa mukainen, kesti 6 vuotta kouluttaa ja kuoli sitten 8 vuotiaana juuri kun siitä oli alkanut nauttimaan. En kävisi enää sellaista helvettiä eläimen takia läpi, koko elämä meni pilalle. 

Meille kävi vähän samoin, elämä joutui tosin 10 vuoden ajaksi tauolle, kun koira ei kouluttamisesta huolimatta hyväksynyt vieraita. Meillä ei voinut käydä ketään kun oli heti agressiivisena menossa kimppuun. Mikään siedättäminen ei auttanut ja päästiin helpommalla kun ei sitten otettu kotiimme ketään. Jälkeen kun ajattelee niin aivan sairasta luopua omasta sosiaalisesta elämästä omassa kodissa yhden koiran takia. Olisi pitänyt antaa jollekkin joka asuu maalla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut kolme koiraa ja neljä kissaa. Lasten saannin jälkeen tuntui siltä, että en enää pystynyt rakastamaan eläimiä, ne tuntuivat merkityksettömiltä. Tunnistan siis ap:n tunteet siitä, että joskus ei vaan kohtaa ja minun kohdallani näin kävi. Kaikki hoidettiin kunnialla loppuun, mikä jälkeenpäin ajateltuna oli tyhmää. Olisi pitänyt hommata näille uudet kodit missä niitä olisi aidosti haluttu, eikä kärvistellä sitä 10 vuotta vielä, milloin viimeinen kuoli. Elämä muuttuu ja ennen lapsia eläimet oli mun lapsia, mutta lasten jälkeen en nähnyt niissä enää muuta kuin vaivaa ja taakkaa. Vika ei ollut lemmikeissä vaan muutos tapahtui minussa, miten tällaista olisi voinut ennustaa?

Mulle kävi toisin päin. En olisi ikänä uskonut että rakastan koiraa näin paljon, melkein kuin lapsiani (no joo on se eläin ja lapsi on lapsi mutta tunteiden syvyys yllätti).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pentuaika ja opettaminen ja kouluttaminen ovat itsestäänselvä juttu, niitä en pelkää, mutta pelkään että saan sellaisen koiran joka ei pidä minusta ja joka ei halua yhteistyötä. Miten sellaisessa tilanteessa kukaan voi enää hyvin? AP

Näin ikäni koirien kanssa asuneensa sanoisin, että koira kyllä kiintyy omistajaansa joka huolehtii siitä, mikäli sillä ei ole jotain luonnevikaa tai sairautta. Ja nuori koira on aktiivinen, sanoisin että 5-6-vuoden iässä yleensa niistä tulee rauhallisempia. Voit valita rodun, joka ei ole superaktiivinen jos et halua käyttää runsaasti aikaa koiran aktiviisuuden purkamiseen. 

Mistä nämä luonneviat ja sairaudet voi nähdä, miten voisin osata sellaista tarkastaa pentua valitessa? Tämä on juuri se mitä tarkoitan. AP

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi niin että olin koko elämäni halunnut kissaa, mutta kun kissa tuli en halunnut sitä. En kiintynyt siihen ja ärsyynnyin kaikesta mitä se teki. Öiset tuhoamisset ja säntäilyt, mouruamiset, kissanpissan haju jne. Ajattelin että kaiken kestää kun lemmikkiä rakastaa, mutta kun en rakastanut, enkä edes tykännyt. Siinä oli jotain mikä ahdisti hirveästi. Annoin pois vuoden ikäisenä ja asuu kodissa jossa sitä rakastetaan, olen tyytyväinen päätökseeni ja opin että pidän kissoista mutta en voi elää sellaisen kanssa. 

Tätä juuri pelkään, että sitten sitä yhteyttä ei muodostu. En usko että on vain itsestään selvää että voi rakastaa koiraa kuin koiraa. AP

Suomessa on jotenkin kieroutunut ajatus lemmikeistä. Ajatellaan että vain lemmikillä on väliä, samoin kuin synnyttävällä naisella ei ole mitään väliä. Kyllä se vaan niin on, että koira tai mikä tahansa lemmikki otetaan sen takia, että sen tehtävä on tuottaa iloa ja rakkautta, eikä niin että vain koska otit lemmikin joudut sen hoitamaan vaikka elämä sen kanssa on kaikkea muuta kuin kivaa. Olen asunut esim. ranskassa ja hollannissa ja siellä ei kukaan korvaa lotkauta jos joku sanoo luopuneensa lemmikistä, koska se ei sopinut heille tai ollut oikea mutta täällä suomessa jos tuollaisen sanot olet maailman kauhein ja julmin ihminen. Muualla pidetään normaalina sitä, että etsitään sitä oikeaa lemmikkiä eikä niin että tyydytään siihen ekaan tuli mitä tuli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutki eri rotuja ja niiden ominaisuuksia. Älä valitse sitä mikä miellyttää silmää, vaan se joka sopii teidän perheeseen.

Ne ihmiset omasta lähipiiristä jotka on joutuneet luopumaan koiristaan ottivat mm huskyjä kerrostaloon.

Jos et voi tarjota koiralle kun 3 tunnin mittaista lenkkiä päivässä niin se rajaa jo 80% roduista pois.

Jos teillä on oma iso piha niin se taas tuo paljon liikkumavaraa koirarodun suhteen.

Älä koskaan osta koiraa kasvattajalta jolla ei ole hyviä arvosteluja.

Siis 80% koirista tarvii enemmän kuin kolme tunnin lenkkiä päivässä??? Meidän koira on keskivertoa liikunnallisempi ja kyllä sille riittää se yksi pidempi 1-1.5 h lenkki ja kolme vartin pisulenkkiä. Veikkaan että usealle pienelle koiralle riittää tämä ja niitä on paljon enemmän kuin 20% lemmikkikoirista.

Ai riittää? Ootko kokeillut että viihtyiskö enemmänki ulkona vai tehnyt johtopäätöksen riittävyydestä sen mukaan mitä olet itse kykenevä toteuttamaan?

Riittäiskö sulle itelles että kävisit vaan 3 ketaa päivässä ulkona kusella ja kerran päivässä vähän pidemään? Ihmisille on olemassa laitoksia missä on tällaiset aikataulut ja niitä käytetään rankaisuun, että tuskin se kauheen mukavaa on.

No on kesällä ulkona pihassa tietty vapaana koko päivän mutta ei viihdy siellä ellei ihmiset ole siellä tai sitten makaa avoimen oven kynnyksellä ulos katsoen jos ihmiset sisällä. En itse talvella miinus lumityöt tai pimeänä aikana pihalla hommaile. Väitän että tälläinen 7kg pakkaus on keskiverto seurakoira mitä on paljon ja paljon hankitaan ap:n kaltaisiin perheisiin ja tuo reilu 2h lenkkejä päivässä riittää. Jos oon arkena töissä 8h ja nukun toiset 8h niin 8h jäisi koiralle ja siitä pidän sylissä/rapsutan tunnin (esim. just nyt) , leikin tai harrastan tai hoidan turkin/hampaat/ tassut jonkun pätkän ja lenkitän reilu 2 h niin vaikuttaa ihan tyytyväiseltä. Mullekkin jää vajaa 4h lapsille, kotihommiin, omaan urheiluun, ruoanlaittoon ja kauppareissuihin, kotihommissa koira kyllä usein seurailee mukana tai nukkuu. Kuka on koirassa kiinni ulkoillen/narun päässä 24/7? Koirakin tarvii paljon enemmän unta kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me luovuttiin heti kissasta. Otettiin 8kk ikäinen kissa kasvattajalta ja se oli jo ehtinyt muodostaa tapansa siellä ja ei sopinut meille. Viikko jaksettiin sitä jatkuavaa yöllistä konserttia ja tuhoamista, etsi selvästi kissakavereitaan joihin oli kasvattajalla tottunut. Emme halunneet ottaa montaa kissaa ja kissa ei yksinkertaisesti ollut meille oikea. En koe huonoa omaatuntoa, että olin rehellinen itselleni, kyllä lemmikin pitää tuottaa myös iloa, ei pelkkää stressiä. 

En tiedä ton ikäsestä kissasta mutta aikuisella kissalla voi kestää 4-6kk esimerkiksi tottua uuteen asuntoon muuton jälkeen ja se voi oireilla esim kusemalla pitkin nurkkia. Jos et ole valmis tähän niin älä ota kissaa ollenkaan.

Otin 4v kissan ja sen suloisempaa neitoa ei olekkaan.  Aina sisäsiisti, oppi raapimispuun heti ja jopa nukkumaan eri huoneessa jo viikon päästä. Herätti toki kerran yössä tarkistamaan aluksi ettei ole jätetty:).  Kuukauden päästä ei enää herättänyt ennen kello 7 aamulla. Leikattu oli jo tullessa.

Minua ensin hävetti ja itketti kun luovuin eläimestä, mutta kun aikaa oli ehtinyt kulua tajusin että se oli kaikille oikea ratkaisu. Erityisesti sille koiralle. Tästä asiasta pitäisi puhua avoimemmin, jotta kaikilla olisi mahdollisuus hyvään elämään. AP sulle siis vastaukseksi, et voi koskaan tietää millainen lemmikki todellisuudessa on ennenkuin olet sen kanssa elänyt, mutta rohkaisin yrittämään aika usein menee nappiin, harvemmin joutuu vaihtamaan kotia mutta jos joutuu niin sitten asia on niin. 

Olen sitä mieltä, että ihminen menee lemmikin edelle aina. Tämä on epäsuosittu mielipide. Lähipiirissä olen seurannut yhdessä sun toisessa perheessä, etenkin lapsiperheissä missä lemmikki määrää tahdin esim. lapset syö allergialääkettä tai kavereita saa tulla vain yksi ettei lemmikki stresaannu jne. Itse pidän tuollaista toimintaa suoraan typeränä. Minulla ei ole eikä tule lemmikkejä, mutta järkeä pitäisi osata jokaisen käyttää. 

Tämä on kyllä huvittavaa esim. lapsen tai lasten tekemistä saa katua ihan vapaasti ja avoimesti, mutta lemmikin katumisesta ei saa puhua. Kyllä lemmikki voi kaduttaa, tiedän kokemuksesta. 

Lemmikki on kuin lapsi. Voi olla ettei sieltä tulekaan mamman mussukka pikku yleisnero vaan adhd-riiviö joka tuhoaa kaiken tieltään.

Silti sitä pitää rakastaa ehdoitta ja sen kanssa pitää pärjätä.

Luopumisen tulee olla aivan vihoviimeinen keino jos mikään ei enää auta ja yhteiselosta tulee täysin mahdotonta tai vaarallista.

Onko aikuinen tai melkein aikuinen koira helpommin sopeutuva? Mitä ehdottomasti pitää koirasta silloin tietää: terveys, kasvattaja, edellinen omistaja ja syy luopumiseen?

Sopeutuuko nuori koira uuteen "laumaan" paremmin kuin pentu, onko siinä suuria rotukohtaisia eroja?

Lapsuuden perheessäni oli 1960- ja 70-luvuilla aina koira. Kaikki ne olivat jonkinlaisia "reskue"-koiria, mutta tietysti kotimaasta, ja vain yksi oli ns. puhdasrotuinen, muut sekarotuisia. Kaikki terveitä, hyväluontoisia, vilkkaita ja älykkäitä. Rakkaita, mutta koska siihen aikaan sanottiin ihmisestäkin se, kuten suomen kieleen alunperin kuului, ei sitten millään korvani totu eläimestä puhuttaessa hän-sanaan (enkä sellaiseksi sanovaa ihan täysipäisenä ihmisenä aina pidäkään).

En koskaan kuullut, että jonkun koiraa olisi viety eläinlääkärille ettei ollut vaikka pahan haavan saanut. Auton töytäisemäksi jos jonkun koira jäi (ja moni jäi, ajonopeuden olivat kovia, eivätkä läheskään kaikki koirat hihnassa, tämä on onneksi paremmin nykyään). Pahasti loukannut koiraparka lopetettiin, ilman lääkäreitä. Ihmiset olivat kuitenkin paljon vähävaraisempia silloin kun nyt. Nykyään laitetaan tuhansia sekä koiran ostamiseen ja tarvittaessa eläinlääkäriin, on maailma muuttunut, jossain asioissa parempaankin, ellei sitten toiseen ääripäähän.

Minkälaisia kokemuksia siis teillä on pentuiän ohittaneista koirista?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole epäsopivia lemmikkejä. On vain lemmikin omistajiksi soveltumattomia omistajia.

Ihan näin ei asia ole. Olen harrastanut koirien kanssa 35 vuotta, ja kerran sattui kohdalle niin hermoraunio valkoinenpaimenkoira, ettei sitä saanut parannettua kukaan. Ei eläinlääkäri eikä kouluttaja. Psyykenlääkkeillä se olisi saatu pidettyä rauhallisena, mutta siihen ei lähdetty. Kyseenalaistin kyllä itseni rankasti, mutta tulin siihen tulokseen että olen tuosta koirasta huolimatta ihan kelvollinen lemmikin omistaja.

Älkää ottako lemmikkiä. Kuulee jo rivien välistä, että et oikeasti halua ja siksi tulee löytymään "epämiellyttäviä" asioita. Jos joku painostaa, et anna periksi.

Koirat varsinkin leimaantuu ihmisiin ja kokee hylätyksi tulemisen tosi raskaasti.

Tämä maailma on jo täynnä hylättyjä lemmikkejä ja lapsia. Heidän elämä pilalla.

Jos et halua (epäilet), älä hanki.

Minulla on ollut vuosia kissoja ja päätettiin ottaa jatkeeksi maine coon ja se oli kyllä vihonviimeinen kissa. Se ei käyttäydy kuten normaalit kissat, se huutaa jos ei näe sinua joka sekuntti myös yöllä. Yöllä menee joka paikkaan huutamaan seuraa hyppii päälle jos sen kanssa ei leiki kun se haluaa leikkiä. Ihan hirveä kissa ainakin meidän yksilö. Normaalit kissat tekee omiaan ja tykkää olla joskus vieressä mutta ei tämä vaati koko ajan jotain ja oli aivan hirveä. En voi suositella, en ymmärrä miksi on niin suosittu.

Minun ja puolisoni ensimmäinen yhteinen koira oli sellainen tapaus, että vain viikon oltuaan meillä mietimme jo voiko koiran palauttaa. Molemmilla meillä oli ollut lapsuuden kodeissa koira/koiria, mutta tälläiseen ei oltu ikinä törmätty. Koira tuhosi kaiken, roikkui lahkeessa, hihassa, missä nyt milloinkin, käyttäytyi ulkona kuin mielipuoli ja oli aggressiivinen. Rodun ominaisuuksiin ei kuulunut aggressiivisuus ja piti olla helposti koulutettavissa. Kasvattajakaan ei ollut mikään huono.. no päätimme koiran pitää ja todella johdonmukaisella koulutuksella koirasta sai ihan ok:n, mutta koskaan en erityisesti oppinut tästä koirasta pitämään. Oli luonteeltaan äkkipikainen, sekä innostuessaan että hermostuessaan, vaikea kontrolloida ja lenkillä piti aina olla niin sanotusti askeleen edellä koiraa, tai muuten sai ties mistä hepulin.

Kun tästä koirasta aika jätti, olimme muutaman vuoden ilman koiraa kunnes uskasimme alkaa miettiä uutta koiraa. Tällä kerralla kävimme kasvattajien luona tutustumassa kiinnostaviin rotuihin ja kun rotu oli päätetty kävimme tutustumassa kasvattajien koiriin, että millaisia yksilöitä ne olivat ja päädyimme ottamaan pennun sellaiselta emo koiralta, jonka kanssa meillä kemiat kohtasi. Tämä koira on ihana, ja samalta kasvattajalta otimme myöhemmin myös toisen koiran.

Eli kyllä voi käydä niin, että koiran/lemmikin kanssa ei kemiat kohtaa ja vaikka kuinka lukee rotuominaisuuksista niin silti voi tulla mitä vaan melkeinpä, suosittelen siis todella perehtymistä rotuihin ja kasvattajien omiin koiriin, kun niin kuin joku aikaisemmin mainitsi, myös rodun sisällä yksilöt voivat olla hyvin eriluontoisia. Pentu aika kaikilla koirilla varmasti koettelee enemmän tai vähemmän kärsivällisyyttä ja koira sitoo paljon, eli jos ei ole koirasta kokemusta niin voi yllättää se, miten sitova eläin on kyseessä. Toki muutkin lemmikit sitovat, mutta minun kokemukseni on ainoastaan koirista.

Jokainen koira on oma yksilönsä, mutta tosiaan ne rotuluonnehdinnat kannattaa lukea tarkasti. Älä ota paljon liikuntaa vaativaa jos kukaan ei ehdi sen kanssa ulkoilla kunnolla, sitten se aikansa kuluksi tuhoaa paikkoja. Onko helposti koulutettava, pitääkö lapsista, onko haukkuherkkä jne.

Ja kaikkia koiria täytyy kouluttaa, ei ne itsestään opi perussääntöjäkään. Sitten kun niillä on murrosikä eivät usko mitään ja kokeilevat pomotusta. Kaikki eivät opi olemaan muiden koirien kanssa saati lasten. Ihan vaan ekan vuoden tulee varmasti mittatappioita ja tuhoja pissa/kakkavahinkoja ja saattaa hajota kenkä jos toinenkin, kaukosäädin, silmälasit, ovenkarmit tai sohva. Ja voi niillä olla sairauksia ja tulee niille tapaturmia ja kyynpuremia jne. Koiran omistaminen on iso päätös, jos epäilyttää, niin ei kannata ryhtyä.

Älä ota koiraa:

mikäli et pysty sitoutumaan siihen 100%

jos sinulla ei ole sille varahoitopaikkoja

jos sinulla ei ole varaa eläinlääkärikuluihin

jos ruuan ja virikkeiden hankinta tuottaa ongelmia

jos olet hitusenkaan epävarma hankinnan suhteen

ÄLÄ OTA KOIRAA, jos lapsesi haluaa sen, mutta sinä epäröit

Minulle myös tuli tästä mieleen tuo toinen ketju, jossa kadutaan lasta. Koskaan ei voi olla varma, mitä sieltä lopulta tulee. Minulla on sekä koira että lapsi ja sori, kyllä rinnastan.

Ihan järkevää pohdintaa. Pentueissa löytyy erityyppisiä luonteita ihan varmasti. Yksi on hyvähermoinen lauhkea lammas ja toinen terävä vartija. Eikä siitä pienestä oikein voi sanoa mitä vanhempana kuoriutuu. Toinen vaatii kovasti koulutusta ja toinen vähemmän. Itsekin olisin sen helpomman halunnut.