Voiko myöhemmällä iällä rakastua yhtä palavasti kuin nuorena?

Vierailija kirjoitti:

Teininä rakkaus on puhtaimmillaan. Tunteet on hormonien takia ääripäissä niin hyvässä kuin pahassa, eikä ole huolta ja vastuuta niin kuin aikuisilla.

Onko se rakkautta? Minulla se oli aika puhdasta himoa ja hyväksytyksi tulemisen halua. Rakkautta olen kokenut enemmän myöhemmällä iällä.

En omalla kohdallani usko rakastuvani tai edes ihastuvani enää. Hormonitoiminnan muutokset vaihdevuosien aikana saavat seksin tuntumaan vastenmieliseltä, ja mikäpä muu sen syttymisen aiheuttaisi, kuin seksihalut? Oman ikäluokan miehistä en enää välitä edes ystävinä koska en ole ollut tekemisissäkään aikoihin miesten kanssa. Tuntuu, ettei ole mitään yhteistä. Toivoisin kyllä, että keksisin paikan, jossa sekä miehet ja naiset yhdessä tekisivät jotain ja tutustuisivat. Baarissa oli joskus kivoja vakituista sekaporukoita, nyt uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen en jaksa edes etsiä uutta "olohuonetta".

Kyllä voi. Tosin olisi hyvä, jos olisi olemassa sopiva kohde, ja vielä parempi, jos se kohde vastaisi rakastumiseen. Eipä ole näkynyt. T. 60 v. harmaa pantt... virtahepo.

No mun isäni oli 74 kun rakastui palavasti, oikea teinirakkaus:D 4 vuotta ehtivät seurustelemaan onnellisina ennenkuin isäni kuoli. Vielä 20v myöhemminkin ennen kuolemaansa ystävättärensä kertoi aina miten ihanaa hänellä oli isäni kanssa

Nuoruuden rakkaudessa on osin kyse siitä, että se kaikki on uutta ja aivot ovat vielä osin kehittymättä. Siis oikeasti, aivothan kehittyvät johonkin parikymppiseksi asti. Minusta on ihan normaalia, että sitä myrskyä ei koe enää keski-iässä. Nyt kun muistelen, millaista draamaa oli joskus 17-vuotiaana ekan poikaystävän kanssa niin voi elämän kevät, ONNEKSI se ei ole enää täti-ihmisenä tuollaista.

Olen ollut rakastunut elämässäni 3 kertaa. Mutta elämäni suuri rakkaus tapahtui kun olin 46 vuotias. Yhteen ei päädytty, mutta neljä vuotta oli niin tulista rakkautta

Intohimoa joillakin yli 60 vuotiailla?? Tuskinpa vaan. Vaikea kuvitella tai mielikuva naurattaa.

Nuorena rakastui lähes kenen tahansa, koska tosiaan muut nuoret olivat hyvännäköisiä ja toisekseen ei paremmasta tiennyt. Minäkin seurustelin monta vuotta ihmisen kanssa jonka ajattelin olevan täydellinen minulle! Nyt kun jälkikäteen ajattelee, niin olimme täydellisen epäsopiva pari :D Olin hullaantunut ulkonäköön ja omiin kuvitelmiini toisesta. Ikävää jos ap ei ole muunlaista päässyt kokemaan. Olihan tuo kivaa mutta ei vedä millään tasolla vertoja rakastumiselle jossa ulkonäkö muuttuu täysin sivuseikaksi <3

Voi mutta ainoastaan nuoriin ja kauniisiin.

Tästä syystä kannattaa alusta lähtien korvata oikean elämän naiset ruudulta näkyvillä Kpop tytöillä!

Ei voi. Muistutan sytkäriä mistä on nesteet lopussa. On vain lyhyt valon välkähdys ja iskee hieman kipinää ja samantien sammuu. Ei kestä liekki enää palavana. Ei syty sillä mikään. 

Tulihan tässä keski-iässä koettua aika ihastuminen, jollaista en ole kokenut sitten jonkun kahdenkymmenen ikävuoden. Mutta sen jälkeen nyt tuntuu vähän siltä, ettei kyllä enää varmasti tule koettua kun tälläkin kerran tuli päänuppiin osumaa.

Tästä syystä lapsi avioliitto pitäisi tehdä normiksi, nuorena rakastuisi samanlaiseen ihmiseen ja menisi samantien naimisiin. Avioero laittomaksi. Saisi korvattua tasaisella liitolla & yhteisellä elämällä tuon intohimon kun se sammuu iän tultua.

Renny, 63v todistaa, että voi.

Ooo niin ihanaaa.

Voi!

Voi joo.

Ja pahin on se melkein psykoosiin vievä intohimo joka iskee silloin kun viimeiset hormonit vielä jyllää ennen kun putoaa vaihdevuosiin. Siitä on tehty lukuisia tutkimuksia ja minusta pitäisi kyllä ennaltaehkäisevästi puhua tästä naisille ja miehillekin, sillä siinä hormonihuurussa tekee kyllä elämänsä munauksia.

Nähty on.

Rakastuin palavasti 48 vuotiaana. Ja kun tulin jätetyksi pari vuotta myöhemmin, se oli aivan kamala pudotus. Ja uusi yritys nyt menossa

Mikään ei enää tapahdu niin palavasti tälleen vähän vanhempana kuin mitä nuorena. Ei rakastuminen eikä mikään muukaan hyvää oloa tuottava asia. Eläkää nuorena, älkääkä perustako mitään perhettä ajatuksella kyllä sitä vanhempanakin ehtii. Ehtii, ehtii, mutta ei se tunne ole ollenkaan sama kuin mitä nuorempana.

Vierailija kirjoitti:

Tästä syystä lapsi avioliitto pitäisi tehdä normiksi, nuorena rakastuisi samanlaiseen ihmiseen ja menisi samantien naimisiin. Avioero laittomaksi. Saisi korvattua tasaisella liitolla & yhteisellä elämällä tuon intohimon kun se sammuu iän tultua.

Höpsis löpsis nyt vaan. Nyt keski-ikäisenä löysin kumppanin, jonka kanssa on enemmän yhteistä kuin kenenkään ihmisen kanssa ennen. On hellyyttä ja intohimoa enemmän kuin koskaan, mutta myös tasaisempaa, koska kumpikaan ei ole sitä sorttia, joka kehittää draamaa huvikseen. Edelleen mielessäni kiitän sitä naista, joka ex-aviomieheni vei. Nuorena naimisiin meneminen on arpapeliä, silloin ei vielä kukaan oikein tunne itseään.

En tiedä, mutta minua harmittaa etten nuorena seurustellut. En löytänyt, tosin en pahemmin etsinytkään, oikeanlaista. Toisaalta minulla on kovat kriteerit ja pelkään miehen pettävän. En tiedä olisiko se kuitenkaan ollut parempi kokea nuoruuden rakkaus ja joutua sen pettämäksi, kuin olla yksin ilman petetyksi tulemista ja sydänsuruja. 

Nyt olen 38 enkä ole vieläkään seurustellut. Laihdutan paraikaa ja ensi kesänä etsin vaikka netistä jonkun. 

Vierailija kirjoitti:

Tästä syystä lapsi avioliitto pitäisi tehdä normiksi, nuorena rakastuisi samanlaiseen ihmiseen ja menisi samantien naimisiin. Avioero laittomaksi. Saisi korvattua tasaisella liitolla & yhteisellä elämällä tuon intohimon kun se sammuu iän tultua.

Kuule, meillä olisi paljon kuolleita miehiä sitten kun murhasta ei istu kuin 10-12 vuotta. Ihan yksinkertaista matematiikkaa kumman ottaa , täyshoidon ja mukulat on isoja kun pääsee linnasta ja riippakivi mullan alla vai kestääkö jotain urpoa vuosikymmeniä ja koittaa tappaa sitä hitaasti sepelvaltimotautiin.