Voiko myöhemmällä iällä rakastua yhtä palavasti kuin nuorena?

No se on juurikin noin, siksi joudun itse olemaan sinkkuna loppuelämän, koska ei vaan saa mitään tunteita vanhoista naisista. Terveisin 47v valkoinen heteromies

Kyllä se nuorena ihastuminen vaan on upeinta. Tosiaan vie jalat alta ja haluaa olla koko ajan vaan toisen kanssa. Ei jaksaisi olla edes töissä. Vanhempana ei ehkä enää niin sekaisin.

Voi rakastua,mutta ei ehkä enää niin palavasti,kuin nuorena!

Kyllä minä rakastuin 38 - vuotiaana. Ei voi verratakaan aikaisempaan suhteeseen, jossa olin 20 vuotta ja jossa lapseni syntyivät. Nyt on todellinen rakkaus. Hurja ensialku ja nyt viisi vuotta myöhemmin syvä rakkaus.

Sellaiset eivät varmaan voi, jotka ovat nuorena rakastuneet palavasti omiin mielikuviin toisesta henkilöstä. Kylmä totuus on paljastunut sitten myöhemmin suhteen edetessä. 

Jos mietin ensirakkauttani, niin ei.. ei mitenkään voi :D Se oli aivan hullua ja sokeaa rakkautta. Ja suurin syy hulluuteen oli ehkä juuri se, että oli itse niin kakara ja tietämätön kaikesta.

Itse olen hyvin säilynyt nelikymppinen mies ja oman ikäisistä naisista tulee lähinnä isosisko-fiilis.

Ei liity ulkonäköön vaan siihen, että silloin nuorena kaikki on uutta ja jännää.

Vanhempana on jo koettu sitä sun tätä, ei sitä nuoruuden tunnetta saa takaisin.

Kyllä minä rakastuin 47 vuotiaana, mutta samoin tuloksin kuin nuorempana - jäin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen hyvin säilynyt nelikymppinen mies ja oman ikäisistä naisista tulee lähinnä isosisko-fiilis.

No meille nuorille naisille tulee teistä patuista lähinnä iskä fiilis. Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se nuorena ihastuminen vaan on upeinta. Tosiaan vie jalat alta ja haluaa olla koko ajan vaan toisen kanssa. Ei jaksaisi olla edes töissä. Vanhempana ei ehkä enää niin sekaisin.

Vanhemmalla iällä on jo niin paljon kaikenlaisia velvollisuuksia, niin onhan se eri asia kuin silloin nuorena.

Kyllä, ja terveemmin. 

Voi rakastua T: umpirakastanut N50

En haluaisikaan rakastua samalla tavalla. Se oli semmoista toiseen imeytymistä, hurjaa himoa ja lähes psykoottista, tarvitsemista, tunteita, rajattomuutta. Nyt olisi ihanaa tavata ihminen, joka olisi mielenkiintoinen, lämpimällä tavalla älykäs, monipuolinen ja riittävän erilainen kuin itse. Voisin arvostaa, ihailla, rakastaa ja tulla arvostetuksi, ihailluksi ja rakastetuksi uppoutumatta toiseen. Säilyä erillisenä omana itsenä.

Kyllä voi. Joillekin se on toki mahdotonta koska he rakastuvat pelkkään nuoreen ulkonäköön, mutta sehän ei oikeasti rakkautta olekaan. Muut voivat rakastua vaikka 80-vuotiaina!

Nuorena elämänkokemusta puuttuu ja kun hotmonitkin hyrrää ,voi rakastua aivan järjettömästi. Aikuisena ja kokeneena voi toki rakastua mutta se hulluus yleensä puuttuu.

No juuri erään viiskymppisen naisen epärealistista rakastumistilitystä kuunnelleena sanoisin, että kyllä voi. Tuossa oli se, että oli 30 v avioliitto takana, ja nyt elämä tökki vähän kaikella tavalla. Sitten tuo kaikki kanavoitui työkaverimieheen, joka oli sitten hänen omin sanoin hänen "rakastajansa".

Ehkä jos tuollaista epärealistista rakastumista ei ole kokenut nuorempana, niin tietyt elämäntilanteet voi aikaansaada tuon.

Kyllä voi ja ihan onnellisesti. Oikeasti kun rakastuu, niin se on pelkästään henkistä hommaa, ulkokuori on ihan toissijainen juttu ja siinä rumakin muuttuu kauniiksi tai vanha nuoreksi. Ulkokuoresta voi viehättyä tai siihen voi ihastua, mutta rakastuminen tapahtuu muista syistä. Iän kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. 

Toki ihmisen täytyy olla siihen valmis, esimerkiksi jos kyynisesti ajattelee, että elämä on p askaa ja en varmana rakastu, niin ei sitä myöskään silloin tapahdu.

Teininä rakkaus on puhtaimmillaan. Tunteet on hormonien takia ääripäissä niin hyvässä kuin pahassa, eikä ole huolta ja vastuuta niin kuin aikuisilla.

Onneksi ei. Mulla meni nuorena aina järki ihan täysin kun rakastuin. Löin kaiken muun laimin, unohdin työn ja ystäät ja kaiken kun mun maailmaan mahtui vain se ihastus. Ja esim. jos. miehellä oli enemmän rahaa matkailla kuin mulla, minä otin vaikka pankkilainaa matkaillakseni mukana miettimättä miten saan ne maksettua takaisin. Kaikenlaista vastuuttomuutta ja typeryyttä rakastumisten myötä. 

Mulla ei ole kyse tuostakaan etteikö ulkoisesti viehättäisi nämä oman ikäiset - mun julkkisihastukset oli jo nuorena 40-60 v. aina ja edelleen pidän komeimpina vähän seniorimpia tapauksia. Nuoret nättipojat ei kiinnosta pätkääkään. 

Löysin aviomiehen itselleni vasta 44-vuotiaana ja pidin häntä todellakin uskomattoman komeana omaan makuuni vaikka hän varmaan ei ole kaikkien makuun kun on vähän sellainen enemmän jylhän ja karun näköinen kuin mikään perinteisen komea. Mutta vaikka ulkonäkö sytytti paljon, itse asiassa olin sitä mieltä että hän on komein mies mitä olen tosielämässä koskaan nähnyt, ei mennyt mitenkään järki ja pystyin elämään ihan normaalia elämää. PYstyin myös miettimään alusta asti myös kriittisesti yhteensopivuuttamme henkisesti, enkä mennyt sellaiseen minun on pakko saada hänet, uhraisin mitä vaan saadakseni hänet moodiin. Se oli kuin ystävyyden kehittymistä, siihen vaan seksi mukaan. En todellakaan kaipaa sellaista nuoruuden kaikennielevää sekoihastusta.