Voiko myöhemmällä iällä rakastua yhtä palavasti kuin nuorena?

Itselläni juuri toisinpäin: rakastun nyt aikuisiällä paljon voimakkaammin. Nuorenakin oli suuria tunteita, mutta ne menivät nopeasti ohi. Nyt aikuisiällä rakastuminen, halu ja vetovoima tuntuvat voimakkaammilta ja syvemmiltä. 

Vierailija kirjoitti:

Nuoruuden rakkaudessa on osin kyse siitä, että se kaikki on uutta ja aivot ovat vielä osin kehittymättä. Siis oikeasti, aivothan kehittyvät johonkin parikymppiseksi asti. Minusta on ihan normaalia, että sitä myrskyä ei koe enää keski-iässä. Nyt kun muistelen, millaista draamaa oli joskus 17-vuotiaana ekan poikaystävän kanssa niin voi elämän kevät, ONNEKSI se ei ole enää täti-ihmisenä tuollaista.

Eihän rakastuminen tarkoita samaa kuin joku hirveä draama.

Kiihkeää seksuaalista vetovoimaa tunnen naisia kohtaan enemmän kuin koskaan ja vielä laajalla ikähaitarilla. Mutta tunteita, jossa olisin aidosti erittäin rakastunut, niitä ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen, eikä varmaan tulekaan.

M43

Rakastuin palavasti ensimmäistä kertaa elämässäni 40 vuotiaana.

Olen ollut sinkku koko ikäni.

-mies 42v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teininä rakkaus on puhtaimmillaan. Tunteet on hormonien takia ääripäissä niin hyvässä kuin pahassa, eikä ole huolta ja vastuuta niin kuin aikuisilla.

Onko se rakkautta? Minulla se oli aika puhdasta himoa ja hyväksytyksi tulemisen halua. Rakkautta olen kokenut enemmän myöhemmällä iällä.

Viimeksi kun itsellä oli sellainen hullu ihastuminen, sitä kuvitteli rakkaudeksi vaikka kyllä se oli vain lähinnä pelkkää pintaan ihastumista ja samalla piti mielessään sitä ihmistä aivan toisenlaisena kuin mitä oikeasti oli. Nyt on erään ihmisen kanssa sellainen syvällisempi yhteys, en koe mitään hullua ihastuksen paloa, mutta hän tuntuu tärkeältä. Tiedä sitten, olisiko tämä jotain oikeaa rakkautta.

Joo vähän tullut ihmeteltyä, että miten sitä oli korviaan myöten ihastunut sellaiseen ihmiseen. Täysin negatiivinen myrkkykasa. Kai sitten kun oli niin hyvän näköinen

Voi. Mutta tuskin kukaan haluaa että aivot katoavat sen rakastumisen myötä ja on huurussa. Pitäisi muistaa järki välillä. :) Hyvä jos se on kaksipuolista joillakin.

Voi rakastua mutta ei ole pää pilvissä niin kuin nuorena oli.

52v.

Valitettavasti se ei tunnu enää samalta, mutta kyllä se ihastuminen ja rakastuminen kihelmöi mukavasti vielä keski iässäkin. Harmi vaan että se fiilis haihtuu tosi nopeesti aina, vaikka kuinka yrittäs pitää sitä yllä. Enemmänkin se johtaa pääsääntöisesti aina pettymykseen. 

Todellakin voi missä iässä tahansa. Itse olin 37. Emme ole yhdessä, mutta olen edelleen yhtä rakastunut häneen näin 8 vuoden jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Sellaiset eivät varmaan voi, jotka ovat nuorena rakastuneet palavasti omiin mielikuviin toisesta henkilöstä. Kylmä totuus on paljastunut sitten myöhemmin suhteen edetessä. 

Mietin juuri tätä. En ole koskaan ihastunut oikein palavasti, mutta rakastan aviomiestäni koko ajan enemmän kun aikaa kuluu. Sellainen alkuhuuma tai salamarakkaus kuulostavat ihan vierailta, ja luulin pitkään että se oli jokin vitsi. N30

Vierailija kirjoitti:

Intohimoa joillakin yli 60 vuotiailla?? Tuskinpa vaan. Vaikea kuvitella tai mielikuva naurattaa.

Siinähän naureskelet. Olen N60+ ja tällaista himoa en osannut nuorena edes kuvitella. Kehittyykö tämä kestäväksi rakkaudeksi, aika näyttää.