Tyttäreni tarhakaveri ilmoitti, että minä en ole tyttäreni oikea äiti.

ja adoptoitujen lasten perheeseen synnytetyt sisarukset pystyvät aivan vaivatta käsittämään mistä on kyse jo pieninä. Itse asiassa, mitä pidemmälle selittämistä lykkää, sitä vaikeampi ihmisen on käsittää.



Itse olen vissiin niin uppoutunut tähän omaan maailmaani, etten käsitä, miten tämä on vaikkapa 4-vuotiaalle vaikea tajuta: " ensin X:llä oli syntymävanhemmat, mutta koska he eivät voineet huolehtia X:stä, niin hän sai uudet omat vanhemmat" .



t. ap jälleen

Se nelivuotias raasuparka kun ei vielä ole empatiakyvyltään tarpeeksi kehittynyt ymmärtääkseen että toisen tilanne on ollut aivat erilainen kuin hänen omansa - hän vain kuvittelee että HÄNEN äitinsä vaihtuisi toiseen tai HÄN saisi toisen äidin. HÄNELLE se vanha äiti varmaankin olisi " oikea" vielä pitkään - mutta oikeastihan tilanne on tietysti aivan toinen kuin 2päivän ikäisenä adoptoidulla.

Ja huomaa, on eriasia kasvaa siinä tietoisuudessa, että voi olla 2 * vanhemmat ja elämä on sitäkin parempaa, kuin kuulla siitä mahdollisuudesta ensi kartaa 4-vuotiaana.

Vierailija:

ja adoptoitujen lasten perheeseen synnytetyt sisarukset pystyvät aivan vaivatta käsittämään mistä on kyse jo pieninä. Itse asiassa, mitä pidemmälle selittämistä lykkää, sitä vaikeampi ihmisen on käsittää.

Itse olen vissiin niin uppoutunut tähän omaan maailmaani, etten käsitä, miten tämä on vaikkapa 4-vuotiaalle vaikea tajuta: " ensin X:llä oli syntymävanhemmat, mutta koska he eivät voineet huolehtia X:stä, niin hän sai uudet omat vanhemmat" .

t. ap jälleen

eipä ole ihme että lapsilla on vaikea tajuta asiaa, kun tämän palstan jo melkein kirjoitustaitoisillakin on vaikeaa.

Meillä jutellaan näistä erilaisista sosiaalisista tilanteista perheissä useinkin, mutta silti mun on ollut vaikea ajatella kertovani 6 vuotiaalle, että on lapsia, joiden vanhemmat eivät voi heistä huolehtia ja he saavat uudet vanhemmat.



Adoptioperheissä tämä on realiteetti ja tapahtunut jo lapselle.



Mä uskon,että jos nyt kuvailisin tilanteen mun 6 v:lle, se alkaisi seuraavaksi pelätä, että mulle tapahtuu jotain ja hän saa uudet vanhemmat. Hänellä on valtava mielikuvitus ja koska olen yh, olen hänen ainoa turvansa muutenkin.



Sen sijaan meillä on puhuttu isättömyydestä, koska se on meillä omakohtaista.



Pikku hiljaa, kysymysten myötä laajennetaan maailmankuvaa, kun uusiin asioihin tutustumme.

Entäs jos hoidossa ei ihan oikeasti ole ongelmia asian suhteen? Minusta tuntuu, että sinä myös itse teet asiasta härkästä. Asia on tärkeä, totta kai! Mutta teidän perheessä asia on " helppo" selittää oikeilla termeillä, mutta en usko että tuon pojan perheessä on teitä mitenkään halveksittu tms. vaan ei olla osattu selittää asiaa niin perusteellisesti kuin sinä olet tehnyt. Kun ei ole omakohtaista kokemusta, niin ei välttämättä vaan tule aina ajatelleeksi kaikkia näkökulmia. Ja entä jos sen pojan kommentteja ei olekaan ollut kuin yksi tai kaksi? Ei silloin ole mielestäni kauheesti syytä alkaa suureen vastapropagandakampanjaan... Vaikka on kyllä vähän outoa, ettei hoidossa olla haluttu ottaa asiaa esille millään tavalla, ennen kuin tulee ongelmia (jos tulee).

sana äiti tarkoittaa alkuperäisessä ja varsinaisessa merkityksessään juuri sitä hänet synnyttänyttä ihmistä. Sijais- adoptio-, kasvatti- ja uusperhevanhemmat toivovat tähän sanan käyttöön toki muutosta. Mielestäni on ihan normaalia, että adoptiolapsi käyttää häntet adoptoineesta naisesta nimitystä äiti.

ongelma tai ei. Ja kun se nyt muutenkin on hyvä asia opettaa, niin miksi ei??? En käsitä. Onneksi meidän päikkä on ihan toisenlainen: siellä oikeesti kuunnellaan lapsia ja heidän vanhempiaan.

Itse käsitin muiden sisarusten kanssa asian heti luonnollisena: pikkuveli on syntynyt toiselle äidille joka ei pysty hänestä huolehtimaan. Siksi hän muutti meidän perheeseemme ja sai vanhemmistamme oikeat vanhemmat. Myös lähiseudun muuta lapset tuntuivat ymmärtävän asian heti, liekö apuna se että siitä puhuttiin ihan avoimesti. Tavallaan asia sitten unohtui ja koska veljeni ei ulkonäkönsä puolesta eronnut meistä muista eivät uudet tuttavuudet edes aina tienneet että oli adoptiolapsesta kysymys.



Kun sitten muutettiin toisellepaikkakunnalle veljen ollessa 4v, tuli asia kerhossa esille syntymäaikojen vuoksi (adoptioveljellä ja bioveljellä ikäeroa vain muutama kk). Kerhontäti kysyi heti lapsilauman kuullen että kumpikos teistä pojista on perheen oikea poika. Selitti vielä muille lapsille että vanhemmat ovat tämän pojan oikeita vanhempia ja tuolle toiselle vaan varavanhemmat. Kertoi vielä ikävään sävyyn kuinka adoptioveljen oikea äiti ei halunnut lasta ja siksi antoi sen varavanhemmille.

Kyllä minä sinuna ottaisin voimakkaammin yhteyden sinne tarhaan ja pyytäisin selittämään tarhakavereille miten asia. Kyllä pienetkin lapset ymmärtää kun oikein selittää :)



Järjestetäänkö teidän tarhassa jotain yhteisiä juttuja joskus joihin ovat tervetulleita vanhemmat ja lapset, niissä voisi ehkä järjestää pienen infon aiheesta tai entä jos jakaa kaikille lapsille kotiin viemiseksi pienen lappusen, jossa kerrotte tilanteestanne ja pyydätte jokaisen lapsen vanhempaa kertomaan lapselle asiasta.



Tunnen perheitä joissa adoptiolapsia tai ihmisiä jotka adoptoitu. Kyllä kaikille äiti ja isä on se joka on kasvattanut lapsen. Jos myöhemmin on joku tutustunut biologiseen vanhempaan, niin silloin biol. vanhem. ovat etunimellisiä (esim Liisa ja Pekka) ja kasvattivanhemmat ovat ne äiti ja isä.



Kyllä meidän lapsille on ollut helppo selittää adoptiosta.



Tsemppiä AP :)

Vanhemmat eivät haluakaan selittää lapsilleen mitään adoptiosta, ettevät nämä ala pelätä asiaa. Sanotaan vain lyhyesti jostakin tummasta, että nuo eivät ole sen oikeat vanhemmat ja selittely jää siihen. Ehkä siksi päiväkodin täditkään eivät halua asiata puhua ryhmälle, etteivät muut ahdistu. Eivät vaan sano oikeaa syytä teille.

oliskohan ap:n lapsella ehkä kuitenkin perusturvallisuus HIEMAN huonommissa kantimissa? Hänhän se siitä erottelusta kärsii!

Mitä vaikeaa saati tabua adoptiossa on? Tottahan toki siitä

saa ja pitää puhua, jo pienille lapsille.



En muutenkaan ymmärrä tuollaista asennetta, että 4 v

tai 6 v pelästyisi menettävänsä oman äitinsä, jos kuulee

naapurin lapsen tai pk-kaverin olevan adoptoitu. Voi lapsi-

rassukkaa, jos hänen luottamuksensa omaan vanhempaan

on noin heikolla pohjalla!



Meidän lapsille on aina selitetty adoptio-, uusperhe- ja

muut kuviot. Lapsi ymmärtää asian omalla tavallaan,

ei hän ole mikään imbesilli idiootti. Älkää aliarvioiko

lapsen kykyä ymmärtää asioita.



Nykyään on kaikenlaisia erilaisia perhekuvioita. Äitejä

voi olla 2 tai jopa 3, isiä samoin. Se on ihan normaalia

ja kuuluu elämään.



Jos vanhemmat suhtautuvat asioihin ilman sen suurempaa

kauhistelua, niin lapsetkin suhtautuvat samoin. Lapsilla ei

ole ennakkoasenteita, vaan vanhemmilla.



Tv. normiperheen äiti (perheeseen kuuluu äiti, isä

ja 2 biologista lasta)

oli toinen äiti, joka kovasti toivoi lasta, ja sitten hän sai tämän lapsen, josta on kovasti onnellinen. Tämä kömpelö selitys siksi, että minusta lasten on hyvä tietää, että adoptiolapset ovat hartaasti toivottuja, eivätkä vain jonkun hylkäämiä.

Taidan lainata selityksen sinulta.

Vierailija:

Kun sitten muutettiin toisellepaikkakunnalle veljen ollessa 4v, tuli asia kerhossa esille syntymäaikojen vuoksi (adoptioveljellä ja bioveljellä ikäeroa vain muutama kk). Kerhontäti kysyi heti lapsilauman kuullen että kumpikos teistä pojista on perheen oikea poika. Selitti vielä muille lapsille että vanhemmat ovat tämän pojan oikeita vanhempia ja tuolle toiselle vaan varavanhemmat. Kertoi vielä ikävään sävyyn kuinka adoptioveljen oikea äiti ei halunnut lasta ja siksi antoi sen varavanhemmille.

Vanhemmat keskustelivat kerhontädin kanssa joka oli mielestään selittänyt asian lapsille niin hyvin kuin vain mahdollista (heräsi kysymys miksi mitään edes piti selittää enen vanhempien kanssa keskustelemista?!). Vanhempani olivat eri mieltä ja lopulta päädyttiin pitämään sellainen yhteinen toimintapäivä jonka aikana vanhempani itse kartoivat adoptiosta muille lapsille ja heidän perheilleen. Sitten saivat aikuiset ja lapset vapaasti kysellä asiasta ja tilanne rauhoittui.



Toki pikkukonflikteja tuli myöhemminkin mutta ne olivat tällaisia erillistapauksia. Joskus suuttuessaan toiset lapset saattoivat huutaa veljelleni että muuttaisit takaisin oikeiden vanhempiesi luokse tms. Onneksi koulun puolella oli jo opettajia jotka puuttuivat asiaan hyvin.



Ymmärrän kyllä että ihmisten joilla ei ole kokemusta adopitiosta (edes lähipiirissä) on vaikea selittä tuota lapsilleen. Meidän perheessä on kuitenkin ollut muutama ohjenuora joita on noudatettu:



-adoptiovanhemmat ovat " oikeat" , pysyvät vanhemmat myöhemmässä vaiheessa lapselle näytettiin jopa adoptiopaperiot todisteena siitä että hän on perheen oikea lapsi)



-biologisista vanhemmista ei saa puhua mitään pahaa. Lapsille kerrottiin että näillä ihmisillä ei ollut mahdollisuutta pitää lasta ja koska he rakastivat häntä niin paljon, tahtoivat tarjota tälle hyvän kodin muualla



-vanhempani adoptoivat veljeni koska he halusivat niin kovasti lapsen. Ei siis siksi että auttoivat hylättyä lasta tms.



24

adoptoiduista ulkomaalaisista kuin sellaisista, jotka ovat omien vanhempiensa kanssa kasvaneita ulkomaalaisia. Mukava juttu, eikö.



Siis on ollut esim musta, joka on hyväksytty paremmin, kun on saatu tietää, että hän onkin adoptoitu.



Siksi hyvä tietää, että jollakin onkin suomalaisvanhemmat.

ainakin meidän perheessä se oli varsin toimiva selitys ja naapurustonlapsetkin sen ymmärsivät. t:24

Älkää aliarvioiko lapsen kykyä ymmärtää asioita.





Juuri sitä yritän olla tekemättä. Mulla ei ole normiperhettä, olen yh, lapsella on homoja kummeina ja tuttuina, on ydinperheitä, uusperheitä, lesboperheitä jne. mutta ei yhtään adoptioperhettä, vielä. Muutaman kuukauden kuluttua on. Päiväkodissa ei tietääkseni ole yhtään adoptioperhettä, joten asia ei ole noussut luontevasti keskusteluun.



Jos tuttavaperheessä olisi adoptiolapsi, asiasta totta kai puhuttaisiin, mutta että ottaisin asian noin vain ruokapöydässä puheeksi - ei ole tullut mieleen.



Ymmärrän toki itsekin ja mielestäni sen mun viestissänikin ilmaisen, että kyse on mun ennakkoluulosta - minä en halua huolestuttaa lastani ajatuksella, että äiti ei ehkä voisi huolehtia lapsestaan - muistan omasta lapsuudestani ahdistuksen siitä, jos äidille tapahtuisi jotain.

Monet ystävät ovat kertoneet lapsuutensa kauhuhetkistä, kun pelkäsivät menettävänsä vanhempansa.



Kyse ei ole mistään pikkupalleroisen ylihuolehtimisesta, vaan ihan perussuojeluvaistosta, lapselle ei halua syytää enempää informaatiota, kuin mitä hänen on tarpeen vastaanottaa.



Toivottavasti ap:lle ei nyt muodostu kuvaa, että päiväkodeissa lasten vanhemmat kokisivat ongelmaksi sen, että tarhaan tulee adoptiolapsi. Siitä ei ainakaan mun tapauksessa missään nimessä ole kyse.



Aihe ei ole mulle tabu, mutta koska lapseni on ajattelevainen, fiksu ja hyvin herkkä, en voi kuitata adoptiota vain lauseella, että perheitä on monenlaisia ja äidit voi olosuhteiden pakosta vaihtua.



NO joo, haluan olla rehellinen, enkä pehmitellä, että kaikki on kivaa ja oikein, moninaisuuden suhteen kannattaa kohdata omat ennakkoluulonsa, jos haluaa päästä niistä eteenpäin.

kun kyselin paikallisia päiväkoteja eli kysyin, miten siellä muille lapsille tämä selitettäisiin, onko adoptio miten tuttu tädeille ennestään jne.



Ja valitsin sitten sen päiväkodin, jossa tuntui olevan järkevin ja asiallisin ja yhteistyöhaluisin lähestymistapa.