Kuuluuko sun mielestä kertoa sairastavansa kaksisuuntaista..

Huomaahan sen vaikka ei kertoisikaan. Helpompi toisen edes yrittää ymmärtää käytöstä kun tietää mikä diagnoosi on.

Itse en antaisi rikosrekisteriä.

T. Kyösti

Mulla on, ja jos nyt alkaisin tapailemaan jotakuta, en varmasti kertoisi. Miksi pilaisin tsäänssit heti kättelyssä, vaikka olisikin jotain pragaamista yläpäässä, ei tarvii silti tyhmä olla.

No, jos haluatte tulevaisuudessa vaikka tekaista tenavia, niin siihen väliin joudut lääkityksen lakkauttamaan. Jos todella ole bipo, niin todennäköisesti voi siinä välissä olla riski monenlaiselle asialle. Reilua vain, että toinen voi varautua asiaan. Ja onhan näillä mt-jutuilla kuten muillakin sairauksilla taipumusta periytyä. Sekin voi olla asia, mitä toinen haluaa miettiä etukäteen.

Jos ette halua lapsia, niin sitten se ei ole ongelma.

Eli kertoisin.

Omalleni aikoinaan kerroin parin kk tapailun jälkeen, kun oltiin ns. ajateltu vakiintua parina. Asia oli OK. En tiedä onko katunut, mutta mukana menossa tuo on jo 20 vuotta ollut ja aikonee olla.

Vierailija kirjoitti:

Huomaahan sen vaikka ei kertoisikaan. Helpompi toisen edes yrittää ymmärtää käytöstä kun tietää mikä diagnoosi on.

Ja mistä sen huomaa? 

Nooo... mieheni kertoi pari viikkoa suhteemme alussa skiktsofreniadiagnoosistaan. Ollaan oltu yhdessä 10+ vuotta. Ei mitään suurempaa ongelmaa koskaan. Kun on se oikea, hän on se oikea, oli joku sairaus tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin halunnut tietää jo ennen ekoja treffejä. Toisia ei sitten olis edes tullut.

Oikeasti sun näkemys on näin kapea? Joo tiedän, että varmasti jokainen haluaisi mahdollisimman tasapainoisen kumppanin, mutta pelkkä toisen sairaus ei kerro kaikkea. Kakssuuntaisellakin voi olla ihan tasapainoinen elämä, jos on hyvä hoito ja oppinut tuntemaan sairauttaan ja itseään. Sitä voi ihmisillä olla vaikka kuinka paljon diagnosoimattomia sairauksia tai itse aiheutettuja ongelmia, että en lähtisi leimaamaan toista heti jonkun diagnoosin takia.

Toki oirekuva vaihtelee ja ihmiset on yksilöitä, mutta vakava psyykkinen sairaus tuo aina huomattavan rasitteen suhteeseen.

Usea skitsofreniaa tai bipoa sairastava ihminen on täysin normaali syödessään lääkkeensä.

Näitäkin tauteja sairastavia Suomessa riittää, mutta sairaudet saa kontrolliin lääkkeillä ja terapialla.

Stigmat, jotka tauteihin liittyvät ovat se suurin syy, miksi niistä ei mielellään puhuta edes perheenjäsenille.

Suurin osa skitsofreenikoista on sairauseläkkeellä. Lääkityskin näkyy olemuksesta ja käytöksestä.

Montako mainittuja sairauksia sairastavaa oikeasti tiedät, jotka vaikuttavat "täysin normaaleilta", lääkitys kunnossa tai ei? Eipä kaunistella asiaa.

Tunnen ainakin kolme biboa, yhden skitsofreniaa sairastavan, pitkäaikaisesta masennuksesta (ja muutamia muitakin joilla erilaisia diagnooseja kuten ad/hd.) Kellään heistä ei ole ollut ongelmaton alku sairauden todetessa ja yleensä ihminen käykin pohjalla ennen kuin saa elämänsä takaisin raiteilleen. Mutta hoitotasapaino kun löytyy (tähänkin saattaa mennä aikaa jopa vuosissa) niin pystyy aika hyvin normaalisti elämään. Ihan samalla tavalla kaikille saattaa tulla elämän aikana sairauksia, joissa läheisten tuki tärkeää. Masennus/uupumus/syövät jne koskettavat ihan kaikkia ihmisiä ja se voi tulla kenelle vaan eteen vaikkei niin haluaisi uskoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin halunnut tietää jo ennen ekoja treffejä. Toisia ei sitten olis edes tullut.

Oikeasti sun näkemys on näin kapea? Joo tiedän, että varmasti jokainen haluaisi mahdollisimman tasapainoisen kumppanin, mutta pelkkä toisen sairaus ei kerro kaikkea. Kakssuuntaisellakin voi olla ihan tasapainoinen elämä, jos on hyvä hoito ja oppinut tuntemaan sairauttaan ja itseään. Sitä voi ihmisillä olla vaikka kuinka paljon diagnosoimattomia sairauksia tai itse aiheutettuja ongelmia, että en lähtisi leimaamaan toista heti jonkun diagnoosin takia.

Toki oirekuva vaihtelee ja ihmiset on yksilöitä, mutta vakava psyykkinen sairaus tuo aina huomattavan rasitteen suhteeseen.

Usea skitsofreniaa tai bipoa sairastava ihminen on täysin normaali syödessään lääkkeensä.

Näitäkin tauteja sairastavia Suomessa riittää, mutta sairaudet saa kontrolliin lääkkeillä ja terapialla.

Stigmat, jotka tauteihin liittyvät ovat se suurin syy, miksi niistä ei mielellään puhuta edes perheenjäsenille.

Suurin osa skitsofreenikoista on sairauseläkkeellä. Lääkityskin näkyy olemuksesta ja käytöksestä.

Montako mainittuja sairauksia sairastavaa oikeasti tiedät, jotka vaikuttavat "täysin normaaleilta", lääkitys kunnossa tai ei? Eipä kaunistella asiaa.

Tunnen ainakin kolme biboa, yhden skitsofreniaa sairastavan, pitkäaikaisesta masennuksesta (ja muutamia muitakin joilla erilaisia diagnooseja kuten ad/hd.) Kellään heistä ei ole ollut ongelmaton alku sairauden todetessa ja yleensä ihminen käykin pohjalla ennen kuin saa elämänsä takaisin raiteilleen. Mutta hoitotasapaino kun löytyy (tähänkin saattaa mennä aikaa jopa vuosissa) niin pystyy aika hyvin normaalisti elämään. Ihan samalla tavalla kaikille saattaa tulla elämän aikana sairauksia, joissa läheisten tuki tärkeää. Masennus/uupumus/syövät jne koskettavat ihan kaikkia ihmisiä ja se voi tulla kenelle vaan eteen vaikkei niin haluaisi uskoakaan.

Ja se normaali kumppaniehdokaskin voi olla muutaman vuoden päästä rahapeliriippuvainen ja veloissaan. Tai onkin narsisti. Tai muu riippuvainen erilaisista asioista. Eihän sitä koskaan ihmisestä tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta en todellakaan leimaa ihmisiä heidän diagnoosin takia.

Jos ei ole puoleen vuoteen kertonut niin ongelmaksi ei tule itse sairaus vaan se että ei ole ollut avoin ja rehellinen asiasta.