Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko järkevää avioitua nykypäivän vaihtokulttuurissa?
27.09.2022 |
Jos hetkeksi suljemme pois tunneajattelun ja mietitään konkreettisia syitä miksi pariskunnan kannattaisi muuttaa elämismuotonsa viralliseksi liitoksi.
Mikä painaa vaa'alla enemmän jos olet tyytyväinen jo nykyisessä suhteen muodossa?
Kannattaako valtio kutsua kolmanneksi osalliseksi suhteeseen jo pelkästä tunne syystä?
Muutamia kumppaneita on ollut ja yhtä lukuunottamatta ovat he halunneet että "sormustaisin" heidät.
En ikävä kyllä ole vielä ymmärtänyt mikä aiheessa on niin hyvää että taloudellisen riskin otto kannattaisi avoliittoon verraten.
Kumppanit eivät ole myöskään kertoneet mitään varteen otettavaa tunnesyiden lisäksi.
Kaikki näkökulmat kelpaa. Kiitos.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Nämäkään perusteet ei kuulosta kovin merkityksellisiltä. Lapsen sukunimestä päättäminen nyt on useimmiten aika helppo rasti silloinkin, jos ollaan avoliitossa. Itse en ottanut miehen sukunimeä naimisiin mennessäni. Isyyden tunnustaminen hoituu normaalin raskausajan neuvolakäynnin yhteydessä, eli eipä ole mikään homma sekään.
En ymmärrä, miksi pitäisi kerryttää nimen omaan yhteistä omaisuutta? Eikös se omaisuuden arvo ole ihan sama, vaikka omistussuhteet onkin yksilöillä erikseen? Eikä se lainan ottaminen tai sijoittaminen, sen vaikeampaa tai helpompaa ole, oli sitten yhteiset rahat tai kahden yksilön varallisuudesta kyse (asunnonhan voi ostaa sellaisissa omistussuhteissa, mihin kummallakin on varaa, jos varallisuus on kovin eri, eli joka tapauksessa voidaan huomioida kummankin maksukyky, vaikkei oltaisikaan aviossa).
Et sinä hyödy toisten ihmisten "perusteluista" mitään. Teet omassa elämässäsi omat ratkaisusi, omista lähtökohdistasi. Kun haet parisuhdetta, voit sitä hakiessasi ajatella nimenomaan sitä, mitä jää viivan alle kuin sitä, millaista sen ihmisen kanssa on olla ja jakaa elämänsä. Se on ihan sallittua! Jos näet elämässä tärkeiksi, järkeviksi asioiksi juuri taloudelliset seikat, sekin on ihan sallittua. Toiset näkevät tärkeiksi asioiksi muut asiat.
Se harha kuitenkin kannattaa unohtaa, että tunne- ja järkiasiat olisivat jotenkin erotettavissa toisistaan. Ihmiset, jotka eivät kykene tunteisiin (synnynnäisesti tai vaikkapa jonkin vamman seurauksena), ottavat isoja riskejä ja toimivat usein epärationaalisesti, koska vaaran tunne ei varoita heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Nämäkään perusteet ei kuulosta kovin merkityksellisiltä. Lapsen sukunimestä päättäminen nyt on useimmiten aika helppo rasti silloinkin, jos ollaan avoliitossa. Itse en ottanut miehen sukunimeä naimisiin mennessäni. Isyyden tunnustaminen hoituu normaalin raskausajan neuvolakäynnin yhteydessä, eli eipä ole mikään homma sekään.
En ymmärrä, miksi pitäisi kerryttää nimen omaan yhteistä omaisuutta? Eikös se omaisuuden arvo ole ihan sama, vaikka omistussuhteet onkin yksilöillä erikseen? Eikä se lainan ottaminen tai sijoittaminen, sen vaikeampaa tai helpompaa ole, oli sitten yhteiset rahat tai kahden yksilön varallisuudesta kyse (asunnonhan voi ostaa sellaisissa omistussuhteissa, mihin kummallakin on varaa, jos varallisuus on kovin eri, eli joka tapauksessa voidaan huomioida kummankin maksukyky, vaikkei oltaisikaan aviossa).
Pointti on, että ei niitä maksukykyjä tai omistussuhteita aleta ainakaan meidän avioliitossa edes miettimään. Yhteistä on. Eikä ole muuten avioehtoakaan. Nettovarallisuus n miljoona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta ei pienintäkään järjen hiventä.
- Yli puolet liitoista päättyy eroon, suurin osa naisten hakemina
- Erossa mies tyypillisesti häviää taloudellisesti ja mahdollisten lasten elatukseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa yhteiskunta on äidin puolella
- Liiton aikana naisten voimaantumispaskan ansiosta mies on alun huumavuosien jälkeen lähinnä alisteisen kotiorjan asemassa, jossa vapaudet minimoidaan ja velvollisuudet maksimoidaan
-Millä tavalla mies häviää lasten elatuksen suhteen? Meillä kun lapset lasten isän tahdosta ovat 80% mulla, ja elatusapu on laskennallinen summa (esim. vaatteet ja ruuat yleisen elinkustannusindeksin mukaan), niin onhan se ihan selvä, että minä (nainen) maksan lasten kuluja enemmän kuin heidän isänsä, joka maksaa vain tasaisesti elaria (joka on siis laskettu siten, että se kattaa 50% lasten kuluista). Jos lapsi haluaakin kalliimman vaatteen tai aloittaa uuden harrastuksen, minähän siinä joudun laittamaan enemmän tiskiin, kuin mitä elariin on laskettu.
Lasten isäkin totesi, että eron jälkeen hänellä menee lapsiin vähemmän rahaa kuin ennen eroa. Hän siis sekä hoitaa lapsia vähemmän, että maksaa lasten kuluja vähemmän. Ei tarvi miettiä, miksi erosin.
Koska näitä juttuja kirjoittelevilla parisuhde, lapset ja rahallinen omaisuus ovat vain teoriaa.
Koska näin kommentoivalle naiselle on mahdotonta ymmärtää, että tällä foorumilla on myös miehiä, joilla on sekä rahallista omaisuutta että kokemuksia parisuhteista ja avioliitoista.
Ihan varmasti on niitä miehiä. Heidän kirjoituksistaan näkyy se kokemus asioista. Sitten on taas niitä kirjoittelijoita, joiden kirjoituksista näkyy se, että mielikuvien, ei kokemusten, perusteella kirjoitellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta ei pienintäkään järjen hiventä.
- Yli puolet liitoista päättyy eroon, suurin osa naisten hakemina
- Erossa mies tyypillisesti häviää taloudellisesti ja mahdollisten lasten elatukseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa yhteiskunta on äidin puolella
- Liiton aikana naisten voimaantumispaskan ansiosta mies on alun huumavuosien jälkeen lähinnä alisteisen kotiorjan asemassa, jossa vapaudet minimoidaan ja velvollisuudet maksimoidaan
-Millä tavalla mies häviää lasten elatuksen suhteen? Meillä kun lapset lasten isän tahdosta ovat 80% mulla, ja elatusapu on laskennallinen summa (esim. vaatteet ja ruuat yleisen elinkustannusindeksin mukaan), niin onhan se ihan selvä, että minä (nainen) maksan lasten kuluja enemmän kuin heidän isänsä, joka maksaa vain tasaisesti elaria (joka on siis laskettu siten, että se kattaa 50% lasten kuluista). Jos lapsi haluaakin kalliimman vaatteen tai aloittaa uuden harrastuksen, minähän siinä joudun laittamaan enemmän tiskiin, kuin mitä elariin on laskettu.
Lasten isäkin totesi, että eron jälkeen hänellä menee lapsiin vähemmän rahaa kuin ennen eroa. Hän siis sekä hoitaa lapsia vähemmän, että maksaa lasten kuluja vähemmän. Ei tarvi miettiä, miksi erosin.
Koska näitä juttuja kirjoittelevilla parisuhde, lapset ja rahallinen omaisuus ovat vain teoriaa.
Koska näin kommentoivalle naiselle on mahdotonta ymmärtää, että tällä foorumilla on myös miehiä, joilla on sekä rahallista omaisuutta että kokemuksia parisuhteista ja avioliitoista.
"Nainen vie puolet miehen omaisuudesta" -miehillä ei ainakaan ole mitään kokemusta parisuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta ei pienintäkään järjen hiventä.
- Yli puolet liitoista päättyy eroon, suurin osa naisten hakemina
- Erossa mies tyypillisesti häviää taloudellisesti ja mahdollisten lasten elatukseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa yhteiskunta on äidin puolella
- Liiton aikana naisten voimaantumispaskan ansiosta mies on alun huumavuosien jälkeen lähinnä alisteisen kotiorjan asemassa, jossa vapaudet minimoidaan ja velvollisuudet maksimoidaan
-Millä tavalla mies häviää lasten elatuksen suhteen? Meillä kun lapset lasten isän tahdosta ovat 80% mulla, ja elatusapu on laskennallinen summa (esim. vaatteet ja ruuat yleisen elinkustannusindeksin mukaan), niin onhan se ihan selvä, että minä (nainen) maksan lasten kuluja enemmän kuin heidän isänsä, joka maksaa vain tasaisesti elaria (joka on siis laskettu siten, että se kattaa 50% lasten kuluista). Jos lapsi haluaakin kalliimman vaatteen tai aloittaa uuden harrastuksen, minähän siinä joudun laittamaan enemmän tiskiin, kuin mitä elariin on laskettu.
Lasten isäkin totesi, että eron jälkeen hänellä menee lapsiin vähemmän rahaa kuin ennen eroa. Hän siis sekä hoitaa lapsia vähemmän, että maksaa lasten kuluja vähemmän. Ei tarvi miettiä, miksi erosin.
Koska näitä juttuja kirjoittelevilla parisuhde, lapset ja rahallinen omaisuus ovat vain teoriaa.
Koska näin kommentoivalle naiselle on mahdotonta ymmärtää, että tällä foorumilla on myös miehiä, joilla on sekä rahallista omaisuutta että kokemuksia parisuhteista ja avioliitoista.
"Nainen vie puolet miehen omaisuudesta" -miehillä ei ainakaan ole mitään kokemusta parisuhteista.
Tai reaalimaailmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos itsekin suhtautuisin tuolla tavoin parisuhteeseen, niin eihän siinä olisikaan järkeä. Olen sitoutunu tähän suhteeseeni täysin. Kyllä siinä on ollut järkeä monista käytännön ja symbolisista syistä näiden vuosikymmenien aikana, vaikka se päättyisi huomenna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Nämäkään perusteet ei kuulosta kovin merkityksellisiltä. Lapsen sukunimestä päättäminen nyt on useimmiten aika helppo rasti silloinkin, jos ollaan avoliitossa. Itse en ottanut miehen sukunimeä naimisiin mennessäni. Isyyden tunnustaminen hoituu normaalin raskausajan neuvolakäynnin yhteydessä, eli eipä ole mikään homma sekään.
En ymmärrä, miksi pitäisi kerryttää nimen omaan yhteistä omaisuutta? Eikös se omaisuuden arvo ole ihan sama, vaikka omistussuhteet onkin yksilöillä erikseen? Eikä se lainan ottaminen tai sijoittaminen, sen vaikeampaa tai helpompaa ole, oli sitten yhteiset rahat tai kahden yksilön varallisuudesta kyse (asunnonhan voi ostaa sellaisissa omistussuhteissa, mihin kummallakin on varaa, jos varallisuus on kovin eri, eli joka tapauksessa voidaan huomioida kummankin maksukyky, vaikkei oltaisikaan aviossa).
Et sinä hyödy toisten ihmisten "perusteluista" mitään. Teet omassa elämässäsi omat ratkaisusi, omista lähtökohdistasi. Kun haet parisuhdetta, voit sitä hakiessasi ajatella nimenomaan sitä, mitä jää viivan alle kuin sitä, millaista sen ihmisen kanssa on olla ja jakaa elämänsä. Se on ihan sallittua! Jos näet elämässä tärkeiksi, järkeviksi asioiksi juuri taloudelliset seikat, sekin on ihan sallittua. Toiset näkevät tärkeiksi asioiksi muut asiat.
Se harha kuitenkin kannattaa unohtaa, että tunne- ja järkiasiat olisivat jotenkin erotettavissa toisistaan. Ihmiset, jotka eivät kykene tunteisiin (synnynnäisesti tai vaikkapa jonkin vamman seurauksena), ottavat isoja riskejä ja toimivat usein epärationaalisesti, koska vaaran tunne ei varoita heitä.
Pointtisi ei nyt ihan auennut. Tässähän keskustellaan siitä, miten avioliitto eroaa avoliitosta. Molemmissa jaetaan elämää ja mietitään millaista toisen kanssa on olla. Ero noiden kahden liittomuodon välillä on nimenomaan juridisissa seikoissa. Ja sitähän tässä kysyttiin, että mikä ero avo- ja avioliitolla oikeasti on.
Totuus vaikuttaisi olevan, että lesken asumisoikeus (ja leskeneläke - onko sellaista enää?) on ainoat merkittävät erot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muinaisjäännös
Miesten ei ole järkevää avioitua nykypäivänä.
Miesten sisäsyntyinen elämäntehtävä ei ole pariutuminen tai lastensaanti vaan muurahaispesän rakentaminen. Avioero, joka nykyään tapahtuu lähes väistämättä, tuhoaa jo rakennetun pesän ja tekee uuden aloittamisen lähes mahdottomaksi elatusmaksuista johtuen.
Yksinään pesänrakennus onnistuu ja sen hedelmistä (talo, kesämökki,...) voi nauttia sitten vanhana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Nämäkään perusteet ei kuulosta kovin merkityksellisiltä. Lapsen sukunimestä päättäminen nyt on useimmiten aika helppo rasti silloinkin, jos ollaan avoliitossa. Itse en ottanut miehen sukunimeä naimisiin mennessäni. Isyyden tunnustaminen hoituu normaalin raskausajan neuvolakäynnin yhteydessä, eli eipä ole mikään homma sekään.
En ymmärrä, miksi pitäisi kerryttää nimen omaan yhteistä omaisuutta? Eikös se omaisuuden arvo ole ihan sama, vaikka omistussuhteet onkin yksilöillä erikseen? Eikä se lainan ottaminen tai sijoittaminen, sen vaikeampaa tai helpompaa ole, oli sitten yhteiset rahat tai kahden yksilön varallisuudesta kyse (asunnonhan voi ostaa sellaisissa omistussuhteissa, mihin kummallakin on varaa, jos varallisuus on kovin eri, eli joka tapauksessa voidaan huomioida kummankin maksukyky, vaikkei oltaisikaan aviossa).
Et sinä hyödy toisten ihmisten "perusteluista" mitään. Teet omassa elämässäsi omat ratkaisusi, omista lähtökohdistasi. Kun haet parisuhdetta, voit sitä hakiessasi ajatella nimenomaan sitä, mitä jää viivan alle kuin sitä, millaista sen ihmisen kanssa on olla ja jakaa elämänsä. Se on ihan sallittua! Jos näet elämässä tärkeiksi, järkeviksi asioiksi juuri taloudelliset seikat, sekin on ihan sallittua. Toiset näkevät tärkeiksi asioiksi muut asiat.
Se harha kuitenkin kannattaa unohtaa, että tunne- ja järkiasiat olisivat jotenkin erotettavissa toisistaan. Ihmiset, jotka eivät kykene tunteisiin (synnynnäisesti tai vaikkapa jonkin vamman seurauksena), ottavat isoja riskejä ja toimivat usein epärationaalisesti, koska vaaran tunne ei varoita heitä.
Pointtisi ei nyt ihan auennut. Tässähän keskustellaan siitä, miten avioliitto eroaa avoliitosta. Molemmissa jaetaan elämää ja mietitään millaista toisen kanssa on olla. Ero noiden kahden liittomuodon välillä on nimenomaan juridisissa seikoissa. Ja sitähän tässä kysyttiin, että mikä ero avo- ja avioliitolla oikeasti on.
Totuus vaikuttaisi olevan, että lesken asumisoikeus (ja leskeneläke - onko sellaista enää?) on ainoat merkittävät erot.
Se mun pointti oli siellä ensimmäisessä lauseessa: et hyödy toisten perusteluista, koska sinä teet omat ratkaisusi omista lähtökodistasi. Aukesiko se nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Nämäkään perusteet ei kuulosta kovin merkityksellisiltä. Lapsen sukunimestä päättäminen nyt on useimmiten aika helppo rasti silloinkin, jos ollaan avoliitossa. Itse en ottanut miehen sukunimeä naimisiin mennessäni. Isyyden tunnustaminen hoituu normaalin raskausajan neuvolakäynnin yhteydessä, eli eipä ole mikään homma sekään.
En ymmärrä, miksi pitäisi kerryttää nimen omaan yhteistä omaisuutta? Eikös se omaisuuden arvo ole ihan sama, vaikka omistussuhteet onkin yksilöillä erikseen? Eikä se lainan ottaminen tai sijoittaminen, sen vaikeampaa tai helpompaa ole, oli sitten yhteiset rahat tai kahden yksilön varallisuudesta kyse (asunnonhan voi ostaa sellaisissa omistussuhteissa, mihin kummallakin on varaa, jos varallisuus on kovin eri, eli joka tapauksessa voidaan huomioida kummankin maksukyky, vaikkei oltaisikaan aviossa).
Et sinä hyödy toisten ihmisten "perusteluista" mitään. Teet omassa elämässäsi omat ratkaisusi, omista lähtökohdistasi. Kun haet parisuhdetta, voit sitä hakiessasi ajatella nimenomaan sitä, mitä jää viivan alle kuin sitä, millaista sen ihmisen kanssa on olla ja jakaa elämänsä. Se on ihan sallittua! Jos näet elämässä tärkeiksi, järkeviksi asioiksi juuri taloudelliset seikat, sekin on ihan sallittua. Toiset näkevät tärkeiksi asioiksi muut asiat.
Se harha kuitenkin kannattaa unohtaa, että tunne- ja järkiasiat olisivat jotenkin erotettavissa toisistaan. Ihmiset, jotka eivät kykene tunteisiin (synnynnäisesti tai vaikkapa jonkin vamman seurauksena), ottavat isoja riskejä ja toimivat usein epärationaalisesti, koska vaaran tunne ei varoita heitä.
Pointtisi ei nyt ihan auennut. Tässähän keskustellaan siitä, miten avioliitto eroaa avoliitosta. Molemmissa jaetaan elämää ja mietitään millaista toisen kanssa on olla. Ero noiden kahden liittomuodon välillä on nimenomaan juridisissa seikoissa. Ja sitähän tässä kysyttiin, että mikä ero avo- ja avioliitolla oikeasti on.
Totuus vaikuttaisi olevan, että lesken asumisoikeus (ja leskeneläke - onko sellaista enää?) on ainoat merkittävät erot.
Siellä elämän loppupuolella on muitakin asioita. Kun puhutaan hoitopäätöksistä, kun puoliso itse ei niihin pysty enää sanomaan, lähin omainen päättää. Se on puoliso avioliitossa olevalle, muuten se voi olla vaikkapa äiti. Hautausjärjestelyt päättää sama ihminen, haudan, hautajaiset. Tiedän tapauksia, joissa avovamoa ei ole päästetty hautajaisiin ja avovaimon haudalle laittamat kukat on revitty pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miesten ei ole järkevää avioitua nykypäivänä.
Miesten sisäsyntyinen elämäntehtävä ei ole pariutuminen tai lastensaanti vaan muurahaispesän rakentaminen. Avioero, joka nykyään tapahtuu lähes väistämättä, tuhoaa jo rakennetun pesän ja tekee uuden aloittamisen lähes mahdottomaksi elatusmaksuista johtuen.
Yksinään pesänrakennus onnistuu ja sen hedelmistä (talo, kesämökki,...) voi nauttia sitten vanhana.
Elatusmaksuista valittavat miehet ovat niitä, jotka eivät parisuhteen aikana laittaneet euroakaan lasten kulujen maksamiseksi vaan maksattivat kaiken lasten äidillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta ei pienintäkään järjen hiventä.
- Yli puolet liitoista päättyy eroon, suurin osa naisten hakemina
- Erossa mies tyypillisesti häviää taloudellisesti ja mahdollisten lasten elatukseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa yhteiskunta on äidin puolella
- Liiton aikana naisten voimaantumispaskan ansiosta mies on alun huumavuosien jälkeen lähinnä alisteisen kotiorjan asemassa, jossa vapaudet minimoidaan ja velvollisuudet maksimoidaan
-Millä tavalla mies häviää lasten elatuksen suhteen? Meillä kun lapset lasten isän tahdosta ovat 80% mulla, ja elatusapu on laskennallinen summa (esim. vaatteet ja ruuat yleisen elinkustannusindeksin mukaan), niin onhan se ihan selvä, että minä (nainen) maksan lasten kuluja enemmän kuin heidän isänsä, joka maksaa vain tasaisesti elaria (joka on siis laskettu siten, että se kattaa 50% lasten kuluista). Jos lapsi haluaakin kalliimman vaatteen tai aloittaa uuden harrastuksen, minähän siinä joudun laittamaan enemmän tiskiin, kuin mitä elariin on laskettu.
Lasten isäkin totesi, että eron jälkeen hänellä menee lapsiin vähemmän rahaa kuin ennen eroa. Hän siis sekä hoitaa lapsia vähemmän, että maksaa lasten kuluja vähemmän. Ei tarvi miettiä, miksi erosin.
Paljon maksaa? En tunne yhtään eroperhettä, jossa elatusapua maksava vanhempi maksaisi eron jälkeen VÄHEMMÄN lapsistaan kuin parisuhteen aikana. Kuulostaa todella omistuiselta nyt. Me emme hyvätuloisena ydinperheenäkään saada samaa summaa käytettyä lapsiin (vaikka kaikki harrastavatkin paljon ym) kuin monelle keskitulon alapuolella kitkuttelevan ex-pariskunnan lapsille lasketaan elatuksen tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta ei pienintäkään järjen hiventä.
- Yli puolet liitoista päättyy eroon, suurin osa naisten hakemina
- Erossa mies tyypillisesti häviää taloudellisesti ja mahdollisten lasten elatukseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa yhteiskunta on äidin puolella
- Liiton aikana naisten voimaantumispaskan ansiosta mies on alun huumavuosien jälkeen lähinnä alisteisen kotiorjan asemassa, jossa vapaudet minimoidaan ja velvollisuudet maksimoidaan
-Millä tavalla mies häviää lasten elatuksen suhteen? Meillä kun lapset lasten isän tahdosta ovat 80% mulla, ja elatusapu on laskennallinen summa (esim. vaatteet ja ruuat yleisen elinkustannusindeksin mukaan), niin onhan se ihan selvä, että minä (nainen) maksan lasten kuluja enemmän kuin heidän isänsä, joka maksaa vain tasaisesti elaria (joka on siis laskettu siten, että se kattaa 50% lasten kuluista). Jos lapsi haluaakin kalliimman vaatteen tai aloittaa uuden harrastuksen, minähän siinä joudun laittamaan enemmän tiskiin, kuin mitä elariin on laskettu.
Lasten isäkin totesi, että eron jälkeen hänellä menee lapsiin vähemmän rahaa kuin ennen eroa. Hän siis sekä hoitaa lapsia vähemmän, että maksaa lasten kuluja vähemmän. Ei tarvi miettiä, miksi erosin.
Koska näitä juttuja kirjoittelevilla parisuhde, lapset ja rahallinen omaisuus ovat vain teoriaa.
Koska näin kommentoivalle naiselle on mahdotonta ymmärtää, että tällä foorumilla on myös miehiä, joilla on sekä rahallista omaisuutta että kokemuksia parisuhteista ja avioliitoista.
No sitten varmaan osaat kokemuksesta arvioida myös, että oliko ex-vaimollasi kuinka paljon tuota vapautta, vai lähinnä velvollisuuksia? Että kun lapset syntyy, niin miten musta vähän tuntuu, että se ei ole vain se mies, keneltä se vapaus menee - itse asiassa monet miehet jatkaa elämäänsä ja harrastuksiaan kuten ennenkin, kun naiset ovat ne, joilta se vapaus oikeasti menee, eikä nainen pääse enää mihinkään. Eli velvollisuudetkin kasautuu naiselle. Nainen hoitaa monissa suhteissa kaikki lasten asiat miehen ollessa vapaamatkustajana.
Ja turha perustella millään taloudellisilla syillä. Meillä ainakin kulut maksettiin puoliksi ja näin se Suomessa monella on.
Eiköhän vihervasemmisto kohta kiellä koko avioliiton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta ei pienintäkään järjen hiventä.
- Yli puolet liitoista päättyy eroon, suurin osa naisten hakemina
- Erossa mies tyypillisesti häviää taloudellisesti ja mahdollisten lasten elatukseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa yhteiskunta on äidin puolella
- Liiton aikana naisten voimaantumispaskan ansiosta mies on alun huumavuosien jälkeen lähinnä alisteisen kotiorjan asemassa, jossa vapaudet minimoidaan ja velvollisuudet maksimoidaan
-Millä tavalla mies häviää lasten elatuksen suhteen? Meillä kun lapset lasten isän tahdosta ovat 80% mulla, ja elatusapu on laskennallinen summa (esim. vaatteet ja ruuat yleisen elinkustannusindeksin mukaan), niin onhan se ihan selvä, että minä (nainen) maksan lasten kuluja enemmän kuin heidän isänsä, joka maksaa vain tasaisesti elaria (joka on siis laskettu siten, että se kattaa 50% lasten kuluista). Jos lapsi haluaakin kalliimman vaatteen tai aloittaa uuden harrastuksen, minähän siinä joudun laittamaan enemmän tiskiin, kuin mitä elariin on laskettu.
Lasten isäkin totesi, että eron jälkeen hänellä menee lapsiin vähemmän rahaa kuin ennen eroa. Hän siis sekä hoitaa lapsia vähemmän, että maksaa lasten kuluja vähemmän. Ei tarvi miettiä, miksi erosin.
Koska näitä juttuja kirjoittelevilla parisuhde, lapset ja rahallinen omaisuus ovat vain teoriaa.
Koska näin kommentoivalle naiselle on mahdotonta ymmärtää, että tällä foorumilla on myös miehiä, joilla on sekä rahallista omaisuutta että kokemuksia parisuhteista ja avioliitoista.
"Nainen vie puolet miehen omaisuudesta" -miehillä ei ainakaan ole mitään kokemusta parisuhteista.
Ei niin, koska monissa tapauksissa nainen vie enemmän.
Miehen näkökulmasta ei pienintäkään järjen hiventä.
- Yli puolet liitoista päättyy eroon, suurin osa naisten hakemina
- Erossa mies tyypillisesti häviää taloudellisesti ja mahdollisten lasten elatukseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa yhteiskunta on äidin puolella
- Liiton aikana naisten voimaantumispaskan ansiosta mies on alun huumavuosien jälkeen lähinnä alisteisen kotiorjan asemassa, jossa vapaudet minimoidaan ja velvollisuudet maksimoidaan
Me olemme menossa naimisiin siksi, että haluamme yksinkertaistaa yhteisen talouden pyörittämistä. Perinnöistä tehdään avioehto, kun siellä tulee olemaan mökkejä yms. tunnearvollista. Noin muuten meillä on muutenkin jo kaikki puoliksi ja suht samat tulot ja omaisuuden määrä. Avioliitto varmistaa kätevästi sen että jos toiselle käy jotain niin toinen perii (lapsia ei ole eikä tule). Samoin ei tarvitse sitten tapella päätösvallasta viranomaisten kanssa.
Tärkeä periaatteellinen vaikutus on mielestäni sillä, että kun kaikki on yhteistä niin kummallakaan ei ole edes teoreettista motiivia edistää jotain muuta kuin yhteistä hyvää, taloudellisesti siis. Tämä menee vähän tunne- ja järkisyyn välimaastoon, kun kyseessä on konkreettinen taloudellinen asia mutta sillä on vaikutuksia ihmisten käyttäytymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta ei pienintäkään järjen hiventä.
- Yli puolet liitoista päättyy eroon, suurin osa naisten hakemina
- Erossa mies tyypillisesti häviää taloudellisesti ja mahdollisten lasten elatukseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa yhteiskunta on äidin puolella
- Liiton aikana naisten voimaantumispaskan ansiosta mies on alun huumavuosien jälkeen lähinnä alisteisen kotiorjan asemassa, jossa vapaudet minimoidaan ja velvollisuudet maksimoidaan
-Millä tavalla mies häviää lasten elatuksen suhteen? Meillä kun lapset lasten isän tahdosta ovat 80% mulla, ja elatusapu on laskennallinen summa (esim. vaatteet ja ruuat yleisen elinkustannusindeksin mukaan), niin onhan se ihan selvä, että minä (nainen) maksan lasten kuluja enemmän kuin heidän isänsä, joka maksaa vain tasaisesti elaria (joka on siis laskettu siten, että se kattaa 50% lasten kuluista). Jos lapsi haluaakin kalliimman vaatteen tai aloittaa uuden harrastuksen, minähän siinä joudun laittamaan enemmän tiskiin, kuin mitä elariin on laskettu.
Lasten isäkin totesi, että eron jälkeen hänellä menee lapsiin vähemmän rahaa kuin ennen eroa. Hän siis sekä hoitaa lapsia vähemmän, että maksaa lasten kuluja vähemmän. Ei tarvi miettiä, miksi erosin.
Koska näitä juttuja kirjoittelevilla parisuhde, lapset ja rahallinen omaisuus ovat vain teoriaa.
Koska näin kommentoivalle naiselle on mahdotonta ymmärtää, että tällä foorumilla on myös miehiä, joilla on sekä rahallista omaisuutta että kokemuksia parisuhteista ja avioliitoista.
"Nainen vie puolet miehen omaisuudesta" -miehillä ei ainakaan ole mitään kokemusta parisuhteista.
Ei niin, koska monissa tapauksissa nainen vie enemmän.
Voi vitsi, onko Suomen lakia muutettu nykyään niin, että omaisuutta ei enää ositetakaan, vaan homma käy yksinkertaisesti niin, että nainen saa puolet miehen omaisuudesta, tai jopa enemmän?
Alue: Aihe vapaa
Naisten strategia on poistattaa ikäviä realiteetteja esiin tuovat kommentit.