Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko järkevää avioitua nykypäivän vaihtokulttuurissa?
27.09.2022 |
Jos hetkeksi suljemme pois tunneajattelun ja mietitään konkreettisia syitä miksi pariskunnan kannattaisi muuttaa elämismuotonsa viralliseksi liitoksi.
Mikä painaa vaa'alla enemmän jos olet tyytyväinen jo nykyisessä suhteen muodossa?
Kannattaako valtio kutsua kolmanneksi osalliseksi suhteeseen jo pelkästä tunne syystä?
Muutamia kumppaneita on ollut ja yhtä lukuunottamatta ovat he halunneet että "sormustaisin" heidät.
En ikävä kyllä ole vielä ymmärtänyt mikä aiheessa on niin hyvää että taloudellisen riskin otto kannattaisi avoliittoon verraten.
Kumppanit eivät ole myöskään kertoneet mitään varteen otettavaa tunnesyiden lisäksi.
Kaikki näkökulmat kelpaa. Kiitos.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Nämäkään perusteet ei kuulosta kovin merkityksellisiltä. Lapsen sukunimestä päättäminen nyt on useimmiten aika helppo rasti silloinkin, jos ollaan avoliitossa. Itse en ottanut miehen sukunimeä naimisiin mennessäni. Isyyden tunnustaminen hoituu normaalin raskausajan neuvolakäynnin yhteydessä, eli eipä ole mikään homma sekään.
En ymmärrä, miksi pitäisi kerryttää nimen omaan yhteistä omaisuutta? Eikös se omaisuuden arvo ole ihan sama, vaikka omistussuhteet onkin yksilöillä erikseen? Eikä se lainan ottaminen tai sijoittaminen, sen vaikeampaa tai helpompaa ole, oli sitten yhteiset rahat tai kahden yksilön varallisuudesta kyse (asunnonhan voi ostaa sellaisissa omistussuhteissa, mihin kummallakin on varaa, jos varallisuus on kovin eri, eli joka tapauksessa voidaan huomioida kummankin maksukyky, vaikkei oltaisikaan aviossa).
Pointti on, että ei niitä maksukykyjä tai omistussuhteita aleta ainakaan meidän avioliitossa edes miettimään. Yhteistä on. Eikä ole muuten avioehtoakaan. Nettovarallisuus n miljoona.
Itseäni häiritsisi tuollaisessa kuviossa se, että jos itse olisin se, joka tuo vähemmän rahaa talouteen (oli se sitten jo olemassa olevaa varallisuutta tai tuloja), kokisin hirvittävää tarvetta todistella puolisolle, etten olisi hänen kanssaan vain rahan takia. Myös jos olisin se varakkaampi/parempituloinen osapuoli, voisi olla vaikea luottaa, että toinen olisi mun kanssani vain koska rakastaa, eikä siksi, että hyötyy taloudellisesti.
Keskiluokkaa oleva kaverini meni naimisiin rikkaan miehen kanssa. Heillä on yhteiset rahat ja nainen on siis nostanut elintasoaan miehen myötä. Hän kärsii pahoista itsetunto-ongelmista uupumusdiagnoosiin asti, on kaikenlaista lääkitystä jne. ja uskon, että suurin paine hänelle tulee tuosta, että hän ns. elää miehensä siivellä. Hänen ystävissään on hyvätuloisia naisia, ketkä tienaa itse omat rahansa, eivätkä ole laittaneet rahojaan puolisoidensa kanssa yhteen. Tuo nainen ei myöskään koskaan osta itselleen mitään kallista, vaikka varaa heillä varmasti olisi. Eli hänellä ei ole juurikaan merkkivaatteita jne. Hän siis yrittää todistella miehelleen, ettei halua hyötyä miehen rahoista.
Eli yhteiset rahat voisi toimia vain, jos molemmilla sama varallisuus ja tulot ainakin lähtötilanteessa. Silloinkin se olisi hassua, koska en näe mitään hyötyä yhteisistä rahoista siinä tapauksessa.
Naimisiin mennessämme minulla oli oma asunto ja miehellä ei ollut mitään. Mies kuitenkin peri ison omaisuuden. Käytännössä lähemmäs kolminkertaisen omaan omaisuuteeni nähden. Kuitenkaan en minäkään todellakaan tullut tyhjätaskuna tähän suhteeseen. Kaksioni arvo oli 250 000. Ei ole kummallaan mitään tarvetta erotella omaisuuksia mitenkään. Tai kysellä lupaa rahankäytölleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämme vaihtotaloutta, joten avioliitto ja lapset kannattaa tehdä vasta pysyvän kumppanin kanssa.
Alle 40v miehen kanssa ei lapsia missään tapauksessa, ei tule kestämään. Naisen hyvä olla vähintään 25v ennen vakituista suhdetta, koska monella paino tuplaantuu 20 vuotiaasta, eikä voida puhua enää samasta ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Nämäkään perusteet ei kuulosta kovin merkityksellisiltä. Lapsen sukunimestä päättäminen nyt on useimmiten aika helppo rasti silloinkin, jos ollaan avoliitossa. Itse en ottanut miehen sukunimeä naimisiin mennessäni. Isyyden tunnustaminen hoituu normaalin raskausajan neuvolakäynnin yhteydessä, eli eipä ole mikään homma sekään.
En ymmärrä, miksi pitäisi kerryttää nimen omaan yhteistä omaisuutta? Eikös se omaisuuden arvo ole ihan sama, vaikka omistussuhteet onkin yksilöillä erikseen? Eikä se lainan ottaminen tai sijoittaminen, sen vaikeampaa tai helpompaa ole, oli sitten yhteiset rahat tai kahden yksilön varallisuudesta kyse (asunnonhan voi ostaa sellaisissa omistussuhteissa, mihin kummallakin on varaa, jos varallisuus on kovin eri, eli joka tapauksessa voidaan huomioida kummankin maksukyky, vaikkei oltaisikaan aviossa).
Pointti on, että ei niitä maksukykyjä tai omistussuhteita aleta ainakaan meidän avioliitossa edes miettimään. Yhteistä on. Eikä ole muuten avioehtoakaan. Nettovarallisuus n miljoona.
Itseäni häiritsisi tuollaisessa kuviossa se, että jos itse olisin se, joka tuo vähemmän rahaa talouteen (oli se sitten jo olemassa olevaa varallisuutta tai tuloja), kokisin hirvittävää tarvetta todistella puolisolle, etten olisi hänen kanssaan vain rahan takia. Myös jos olisin se varakkaampi/parempituloinen osapuoli, voisi olla vaikea luottaa, että toinen olisi mun kanssani vain koska rakastaa, eikä siksi, että hyötyy taloudellisesti.
Keskiluokkaa oleva kaverini meni naimisiin rikkaan miehen kanssa. Heillä on yhteiset rahat ja nainen on siis nostanut elintasoaan miehen myötä. Hän kärsii pahoista itsetunto-ongelmista uupumusdiagnoosiin asti, on kaikenlaista lääkitystä jne. ja uskon, että suurin paine hänelle tulee tuosta, että hän ns. elää miehensä siivellä. Hänen ystävissään on hyvätuloisia naisia, ketkä tienaa itse omat rahansa, eivätkä ole laittaneet rahojaan puolisoidensa kanssa yhteen. Tuo nainen ei myöskään koskaan osta itselleen mitään kallista, vaikka varaa heillä varmasti olisi. Eli hänellä ei ole juurikaan merkkivaatteita jne. Hän siis yrittää todistella miehelleen, ettei halua hyötyä miehen rahoista.
Eli yhteiset rahat voisi toimia vain, jos molemmilla sama varallisuus ja tulot ainakin lähtötilanteessa. Silloinkin se olisi hassua, koska en näe mitään hyötyä yhteisistä rahoista siinä tapauksessa.
Jos pariskunnalla on hyvinkin iso ero varallisuudessa ennen naimisiin menoa, kyllähän se ulospäin näyttää siltä, että varattomampi yrittää hyötyä toisesta taloudellisesti. Ja usein niin onkin. En pystyisi luottamaan minäkään, jos olisin se varakkaampi. En kyllä kuuntelemaan naljailuja siipeilystäkään. Avoliitto paras vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Nämäkään perusteet ei kuulosta kovin merkityksellisiltä. Lapsen sukunimestä päättäminen nyt on useimmiten aika helppo rasti silloinkin, jos ollaan avoliitossa. Itse en ottanut miehen sukunimeä naimisiin mennessäni. Isyyden tunnustaminen hoituu normaalin raskausajan neuvolakäynnin yhteydessä, eli eipä ole mikään homma sekään.
En ymmärrä, miksi pitäisi kerryttää nimen omaan yhteistä omaisuutta? Eikös se omaisuuden arvo ole ihan sama, vaikka omistussuhteet onkin yksilöillä erikseen? Eikä se lainan ottaminen tai sijoittaminen, sen vaikeampaa tai helpompaa ole, oli sitten yhteiset rahat tai kahden yksilön varallisuudesta kyse (asunnonhan voi ostaa sellaisissa omistussuhteissa, mihin kummallakin on varaa, jos varallisuus on kovin eri, eli joka tapauksessa voidaan huomioida kummankin maksukyky, vaikkei oltaisikaan aviossa).
Pointti on, että ei niitä maksukykyjä tai omistussuhteita aleta ainakaan meidän avioliitossa edes miettimään. Yhteistä on. Eikä ole muuten avioehtoakaan. Nettovarallisuus n miljoona.
Itseäni häiritsisi tuollaisessa kuviossa se, että jos itse olisin se, joka tuo vähemmän rahaa talouteen (oli se sitten jo olemassa olevaa varallisuutta tai tuloja), kokisin hirvittävää tarvetta todistella puolisolle, etten olisi hänen kanssaan vain rahan takia. Myös jos olisin se varakkaampi/parempituloinen osapuoli, voisi olla vaikea luottaa, että toinen olisi mun kanssani vain koska rakastaa, eikä siksi, että hyötyy taloudellisesti.
Keskiluokkaa oleva kaverini meni naimisiin rikkaan miehen kanssa. Heillä on yhteiset rahat ja nainen on siis nostanut elintasoaan miehen myötä. Hän kärsii pahoista itsetunto-ongelmista uupumusdiagnoosiin asti, on kaikenlaista lääkitystä jne. ja uskon, että suurin paine hänelle tulee tuosta, että hän ns. elää miehensä siivellä. Hänen ystävissään on hyvätuloisia naisia, ketkä tienaa itse omat rahansa, eivätkä ole laittaneet rahojaan puolisoidensa kanssa yhteen. Tuo nainen ei myöskään koskaan osta itselleen mitään kallista, vaikka varaa heillä varmasti olisi. Eli hänellä ei ole juurikaan merkkivaatteita jne. Hän siis yrittää todistella miehelleen, ettei halua hyötyä miehen rahoista.
Eli yhteiset rahat voisi toimia vain, jos molemmilla sama varallisuus ja tulot ainakin lähtötilanteessa. Silloinkin se olisi hassua, koska en näe mitään hyötyä yhteisistä rahoista siinä tapauksessa.
Jos pariskunnalla on hyvinkin iso ero varallisuudessa ennen naimisiin menoa, kyllähän se ulospäin näyttää siltä, että varattomampi yrittää hyötyä toisesta taloudellisesti. Ja usein niin onkin. En pystyisi luottamaan minäkään, jos olisin se varakkaampi. En kyllä kuuntelemaan naljailuja siipeilystäkään. Avoliitto paras vaihtoehto.
Ei ole, avoliitto on pommi koska jos on lapsia (suhde yli 5v ) saatetaan tasinkoa sittenkin määrätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Nämäkään perusteet ei kuulosta kovin merkityksellisiltä. Lapsen sukunimestä päättäminen nyt on useimmiten aika helppo rasti silloinkin, jos ollaan avoliitossa. Itse en ottanut miehen sukunimeä naimisiin mennessäni. Isyyden tunnustaminen hoituu normaalin raskausajan neuvolakäynnin yhteydessä, eli eipä ole mikään homma sekään.
En ymmärrä, miksi pitäisi kerryttää nimen omaan yhteistä omaisuutta? Eikös se omaisuuden arvo ole ihan sama, vaikka omistussuhteet onkin yksilöillä erikseen? Eikä se lainan ottaminen tai sijoittaminen, sen vaikeampaa tai helpompaa ole, oli sitten yhteiset rahat tai kahden yksilön varallisuudesta kyse (asunnonhan voi ostaa sellaisissa omistussuhteissa, mihin kummallakin on varaa, jos varallisuus on kovin eri, eli joka tapauksessa voidaan huomioida kummankin maksukyky, vaikkei oltaisikaan aviossa).
Pointti on, että ei niitä maksukykyjä tai omistussuhteita aleta ainakaan meidän avioliitossa edes miettimään. Yhteistä on. Eikä ole muuten avioehtoakaan. Nettovarallisuus n miljoona.
Itseäni häiritsisi tuollaisessa kuviossa se, että jos itse olisin se, joka tuo vähemmän rahaa talouteen (oli se sitten jo olemassa olevaa varallisuutta tai tuloja), kokisin hirvittävää tarvetta todistella puolisolle, etten olisi hänen kanssaan vain rahan takia. Myös jos olisin se varakkaampi/parempituloinen osapuoli, voisi olla vaikea luottaa, että toinen olisi mun kanssani vain koska rakastaa, eikä siksi, että hyötyy taloudellisesti.
Keskiluokkaa oleva kaverini meni naimisiin rikkaan miehen kanssa. Heillä on yhteiset rahat ja nainen on siis nostanut elintasoaan miehen myötä. Hän kärsii pahoista itsetunto-ongelmista uupumusdiagnoosiin asti, on kaikenlaista lääkitystä jne. ja uskon, että suurin paine hänelle tulee tuosta, että hän ns. elää miehensä siivellä. Hänen ystävissään on hyvätuloisia naisia, ketkä tienaa itse omat rahansa, eivätkä ole laittaneet rahojaan puolisoidensa kanssa yhteen. Tuo nainen ei myöskään koskaan osta itselleen mitään kallista, vaikka varaa heillä varmasti olisi. Eli hänellä ei ole juurikaan merkkivaatteita jne. Hän siis yrittää todistella miehelleen, ettei halua hyötyä miehen rahoista.
Eli yhteiset rahat voisi toimia vain, jos molemmilla sama varallisuus ja tulot ainakin lähtötilanteessa. Silloinkin se olisi hassua, koska en näe mitään hyötyä yhteisistä rahoista siinä tapauksessa.
Jos pariskunnalla on hyvinkin iso ero varallisuudessa ennen naimisiin menoa, kyllähän se ulospäin näyttää siltä, että varattomampi yrittää hyötyä toisesta taloudellisesti. Ja usein niin onkin. En pystyisi luottamaan minäkään, jos olisin se varakkaampi. En kyllä kuuntelemaan naljailuja siipeilystäkään. Avoliitto paras vaihtoehto.
Kyseessä on tyhjästä luotu ongelma, jos varallisuutta kertyy tasaisesti enemmän kuin kuluttaa. Enemmän erotilanteissa tuntuu hiertävän juurikin tietoisuus, että toinen on myös voinut hyötyä omasta hyvästä tulotasosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korkeintaan jos on lapsia. Muuten sitten testamentit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Nämäkään perusteet ei kuulosta kovin merkityksellisiltä. Lapsen sukunimestä päättäminen nyt on useimmiten aika helppo rasti silloinkin, jos ollaan avoliitossa. Itse en ottanut miehen sukunimeä naimisiin mennessäni. Isyyden tunnustaminen hoituu normaalin raskausajan neuvolakäynnin yhteydessä, eli eipä ole mikään homma sekään.
En ymmärrä, miksi pitäisi kerryttää nimen omaan yhteistä omaisuutta? Eikös se omaisuuden arvo ole ihan sama, vaikka omistussuhteet onkin yksilöillä erikseen? Eikä se lainan ottaminen tai sijoittaminen, sen vaikeampaa tai helpompaa ole, oli sitten yhteiset rahat tai kahden yksilön varallisuudesta kyse (asunnonhan voi ostaa sellaisissa omistussuhteissa, mihin kummallakin on varaa, jos varallisuus on kovin eri, eli joka tapauksessa voidaan huomioida kummankin maksukyky, vaikkei oltaisikaan aviossa).
Pointti on, että ei niitä maksukykyjä tai omistussuhteita aleta ainakaan meidän avioliitossa edes miettimään. Yhteistä on. Eikä ole muuten avioehtoakaan. Nettovarallisuus n miljoona.
Itseäni häiritsisi tuollaisessa kuviossa se, että jos itse olisin se, joka tuo vähemmän rahaa talouteen (oli se sitten jo olemassa olevaa varallisuutta tai tuloja), kokisin hirvittävää tarvetta todistella puolisolle, etten olisi hänen kanssaan vain rahan takia. Myös jos olisin se varakkaampi/parempituloinen osapuoli, voisi olla vaikea luottaa, että toinen olisi mun kanssani vain koska rakastaa, eikä siksi, että hyötyy taloudellisesti.
Keskiluokkaa oleva kaverini meni naimisiin rikkaan miehen kanssa. Heillä on yhteiset rahat ja nainen on siis nostanut elintasoaan miehen myötä. Hän kärsii pahoista itsetunto-ongelmista uupumusdiagnoosiin asti, on kaikenlaista lääkitystä jne. ja uskon, että suurin paine hänelle tulee tuosta, että hän ns. elää miehensä siivellä. Hänen ystävissään on hyvätuloisia naisia, ketkä tienaa itse omat rahansa, eivätkä ole laittaneet rahojaan puolisoidensa kanssa yhteen. Tuo nainen ei myöskään koskaan osta itselleen mitään kallista, vaikka varaa heillä varmasti olisi. Eli hänellä ei ole juurikaan merkkivaatteita jne. Hän siis yrittää todistella miehelleen, ettei halua hyötyä miehen rahoista.
Eli yhteiset rahat voisi toimia vain, jos molemmilla sama varallisuus ja tulot ainakin lähtötilanteessa. Silloinkin se olisi hassua, koska en näe mitään hyötyä yhteisistä rahoista siinä tapauksessa.
Jos pariskunnalla on hyvinkin iso ero varallisuudessa ennen naimisiin menoa, kyllähän se ulospäin näyttää siltä, että varattomampi yrittää hyötyä toisesta taloudellisesti. Ja usein niin onkin. En pystyisi luottamaan minäkään, jos olisin se varakkaampi. En kyllä kuuntelemaan naljailuja siipeilystäkään. Avoliitto paras vaihtoehto.
Ei ole, avoliitto on pommi koska jos on lapsia (suhde yli 5v ) saatetaan tasinkoa sittenkin määrätä.
Avoehdolla voi välttää sen, että erossa toinen vaatii hyvitystä epätasaisesti tapahtuvasta omaisuuden jaosta. Ei tarvitse olla lapsia, että sitä voidaan vaatia, vaan riittää se 5v ja että voidaan todentaa toisen panos yhteiselämään ja hän jää huomattavasti alakynteen. Avoehto siis kannattaa tehdä turvaamaan rahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto takaa joitain lain turvaamia etuja molemmille osapuolille. Omaisuudesta voi tehdä avioehdon. Yleisesti voin todeta että aviossa olevat saavat parempaa kohtelua monessa paikassa, eritoten naimisissa oleva nainen saa parempaa palvelua kaikissa virallisissa yhteyksissä, miksei kaupallisissakin (omat kokemukset, saa olla eri mieltä). Kyllä se virallistaa suhteen tavalla johon nämä avoliittoilu-tinderöinti-suhteet eivät koskaan pääse.
Eikä avioliitosta tarvitse tehdä uskonnollista hautaan asti- hömppää, tai taloudellisesti jommalle kummalle katastrofaalista, avioehto on yksinkertaista tehdä. Me mentiin naimisiin ihan vain omaksi iloksi että voidaan olla mies, vaimo, ja ennen kaikkea perhe. Sama sukunimi molemmille ja lapsille. Ei ilman avioliittoa oikein osaisi ajatella perhettä oikeana perheenä jossa pyörii eri sukunimellä varustettu häiskä ilman mitään velvollisuuksia perheen elätykseen, tai myöskään oikeuksia.
Ei sitä töihinkään sitouduta ennenkuin työsopimus on allekirjoitettu - yleensä pimeissä työsuhteissa tulee ongelmia, palkanmaksu takkuaa, sääntöjä ei noudateta yms. Ihan sama juttu ihmissuhteissa.
En edelleenkään tiedä yhtäkään paikkaa, missä minun aviosäätyni mitenkään tulisi ilmi sen paremmin julkisissa kuin kaupallisissa palveluissa. En matkustele maissa, joissa ollaan niin vanhakantaisia, ettei pariskunta pääsee samaan hotellihuoneeseen ellei ole naimisissa. Yhdessäkään ravintolassa ei ole koskaan kysytty, olemmeko aviopari.
Olen lukenut tuon väitteesi aiemminkin etkä koskaan ole antanut esimerkkejä, missä ja miksi naimisissa oleva pariskunta saisi parempaa palvelua.
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Meillä nimenomaan molemmat haluamme pitää talousasiat erillään. Yhteisiä lapsia ei ole eikä tule, olimme yli viisikymppisiä jo silloin, kun toisemme tapasimme. Kun elämä lähenee loppuaan, aikuinen lapseni päättää minun asioistani ja puolison asioista hänen biologiset läheisensä.
Loppuiäksi olemme sitoutuneita, vaikka naimisiin emme menekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miesten ei ole järkevää avioitua nykypäivänä.
Miesten sisäsyntyinen elämäntehtävä ei ole pariutuminen tai lastensaanti vaan muurahaispesän rakentaminen. Avioero, joka nykyään tapahtuu lähes väistämättä, tuhoaa jo rakennetun pesän ja tekee uuden aloittamisen lähes mahdottomaksi elatusmaksuista johtuen.
Yksinään pesänrakennus onnistuu ja sen hedelmistä (talo, kesämökki,...) voi nauttia sitten vanhana.
Elatusmaksut eivät liity avioliittoon vaan lasten hankkimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto takaa joitain lain turvaamia etuja molemmille osapuolille. Omaisuudesta voi tehdä avioehdon. Yleisesti voin todeta että aviossa olevat saavat parempaa kohtelua monessa paikassa, eritoten naimisissa oleva nainen saa parempaa palvelua kaikissa virallisissa yhteyksissä, miksei kaupallisissakin (omat kokemukset, saa olla eri mieltä). Kyllä se virallistaa suhteen tavalla johon nämä avoliittoilu-tinderöinti-suhteet eivät koskaan pääse.
Eikä avioliitosta tarvitse tehdä uskonnollista hautaan asti- hömppää, tai taloudellisesti jommalle kummalle katastrofaalista, avioehto on yksinkertaista tehdä. Me mentiin naimisiin ihan vain omaksi iloksi että voidaan olla mies, vaimo, ja ennen kaikkea perhe. Sama sukunimi molemmille ja lapsille. Ei ilman avioliittoa oikein osaisi ajatella perhettä oikeana perheenä jossa pyörii eri sukunimellä varustettu häiskä ilman mitään velvollisuuksia perheen elätykseen, tai myöskään oikeuksia.
Ei sitä töihinkään sitouduta ennenkuin työsopimus on allekirjoitettu - yleensä pimeissä työsuhteissa tulee ongelmia, palkanmaksu takkuaa, sääntöjä ei noudateta yms. Ihan sama juttu ihmissuhteissa.
Esim. missä saa parempaa palvelua jos on naimisissa?
Sama sukunimi ei tartte olla perheellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En rupea tekemään yhtään mitään yhteisiä hankintoja, perustamaan perhettä ja tosissani rakentamaan yhteistä elämää jos ei ole avioliittoa turvana. Jos on tosissaan jonkun kanssa, miksi ei menisi naimisiin? Jos taas on toinen jalka jo valmiiksi oven ulkopuolella niin ehkä kannattaa vaan lähteä.
Avioliittoa tai ei, mua taas kauhistuttaa ajatuskin yhteisistä rahoista, yhteisistä veloista ja yhteisestä omaisuudesta. Ikävä kyllä toisesta ihmisestä ei voi koskaan mennä takuuseen. Voi tulla elämässä tilanteita tai jopa sairauksia, jonka vuoksi toinen alkaisikin käyttää yhteisä rahoja johonkin täysin turhaan (esimerkiksi jos tulee päihde- tai peliongelmia). En myöskään pidä ajatuksesta, että asuisin kodissa, josta omistaisin vain puolet.
Mitä taas tulee joidenkin manitsemaan lähiomaisen asemaan, niin entä, jos se puoliso ei siinä vaiheessa, kun asiaa tarvittaisin, pätkääkään välitä sinusta enää? Mulle oli ihan ok, että lähin omaiseni oli äitini siihen asti, että esikoiseni täytti 18.
Aloittajalle sanoisin, että ehkä ainoa järkevä syy avioliittoon on leskeneläke.
Vierailija kirjoitti:
Olen seurustellut kahden miehen kanssa elämäni aikana, molemmat olen rengastanut. Ensimmäinen nukkui pois viidentoista vuoden suhteen jälkeen. Avioliitto on itselleni tärkeä vakauttava tekijä perhe-elämässä. Se helpottaa yhteisen omaisuuden keräämistä, asunto-omaisuutta, asuntolainaa, koko taloutta kun on yhteiset rahat. Myös lasten osalta on helppoa, kun ei tarvitse miettiä sukunimiä tai isyyksien tunnustamista erikseen. Kun elämä lähenee loppuaan, on hyvä kun puoliso on se, joka voi päättää asioista.
Miksei muka tarvitse miettiä sukunimeä lapsille? Onhan siinä monta vaihtoehtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En rupea tekemään yhtään mitään yhteisiä hankintoja, perustamaan perhettä ja tosissani rakentamaan yhteistä elämää jos ei ole avioliittoa turvana. Jos on tosissaan jonkun kanssa, miksi ei menisi naimisiin? Jos taas on toinen jalka jo valmiiksi oven ulkopuolella niin ehkä kannattaa vaan lähteä.
Avioliittoa tai ei, mua taas kauhistuttaa ajatuskin yhteisistä rahoista, yhteisistä veloista ja yhteisestä omaisuudesta. Ikävä kyllä toisesta ihmisestä ei voi koskaan mennä takuuseen. Voi tulla elämässä tilanteita tai jopa sairauksia, jonka vuoksi toinen alkaisikin käyttää yhteisä rahoja johonkin täysin turhaan (esimerkiksi jos tulee päihde- tai peliongelmia). En myöskään pidä ajatuksesta, että asuisin kodissa, josta omistaisin vain puolet.
Mitä taas tulee joidenkin manitsemaan lähiomaisen asemaan, niin entä, jos se puoliso ei siinä vaiheessa, kun asiaa tarvittaisin, pätkääkään välitä sinusta enää? Mulle oli ihan ok, että lähin omaiseni oli äitini siihen asti, että esikoiseni täytti 18.
Aloittajalle sanoisin, että ehkä ainoa järkevä syy avioliittoon on leskeneläke.
Tämä. Toisesta ihmisestä ei voi koskaan mennä takuuseen, joten raha-asiat pidettävä erillään ehdottomasti. Yhteinen koti voi olla yhdessä hankittu, mutta pitää olla todiste, kuinka paljon osapuolet ovat siitä maksaneet (jos siis ei tasan puoliksi) jotta erossa jako tapahtuu reilusti ja kummankin osuuden mukaan. Sama koskee muutakin omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sellainen periaate, että avioliittoon en päädy, ellen ole täysin varma, että tämä on se viimeinen ja ainut ihminen kenen kanssa haluan olla loppuelämäni. Toki jos päätyisin avioliittoon on pettäminen ainut syy miksi sen päättäisin. Muuten mentäisiin loppuun saakka, vaikka toisen naama välillä ärsyttäisi. Siitä syystä en ole ollut ikinä avioliitossa. Jos ei ole täysin varma kestääkö suhde loppuun saakka niin en koe tarvetta viedä suhdetta yhtään sen pidemmälle. Avoliitto saa kelvata.
Minä en olisi mennyt edes avoliittoon ellen olisi ajatellut noin.
Minä en kerta kaikkiaan käsitä miten riskinottokyvytöntä sakkia täällä on. Ei ihme etteivät avioliitot kestä, jos niihin ei antauduta oikeasti vaan pelätään peräsuolet sikkurassa, että tässä nyt jotenkin toinen hyötyy minusta tai voipi mennä joku mökinmörskä vahingossa ohi. Rakkaudesta sinne avioliittoon tulisi mennä, uutta perhettä luomaan eikä varmistelemaan ja pelkäämään. Rahaa saa aina lisää, ei se ole maailmassa ongelma.
Vierailija kirjoitti:
En rupea tekemään yhtään mitään yhteisiä hankintoja, perustamaan perhettä ja tosissani rakentamaan yhteistä elämää jos ei ole avioliittoa turvana. Jos on tosissaan jonkun kanssa, miksi ei menisi naimisiin? Jos taas on toinen jalka jo valmiiksi oven ulkopuolella niin ehkä kannattaa vaan lähteä.
Minä olen osallistunut näihin keskusteluihin aiemminkin eikä vielä koskaan ole kukaan pystynyt antamaan syytä mennä naimisiin. Lupaan kosia avopuolisoani heti, kun sellainen syy/peruste löytyy. Erittäin tosissamme toistemme kanssa olemme ja sillä mielellä olemme yhteen muuttaneet, että tämä on loppuelämän suhde.
En ylipäätään näe mitään järkeä missään parisuhteessa, kun se melko todennäköisesti tulee kuitenkin kariutumaan jossain vaiheessa. Miksi aloittaa ylipäätään mitään jonka huonon lopputuloksen jo tietää, sehän on vähän kuin meidän maassa päättäjäportaassa että samat mokat on silti tehtävä vaikka ulkomailta nähdään ne tulokset jo valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto on juridinen sopimus, jolla säädellään tiettyjä omaisuuteen, lasten huoltajuuteen ja perintöön liittyviä asioita. Asiat voi järjestää muillakin sopimuksilla vastaavasti, tarvitaan kuitenkin useampi sopimus kuin yksi. Tai sitten voi tehdä vain sen yhden sopimuksen avioliitosta ja pitää ihanat juhlat päälle. Lisäksi saa viettää vuosittain hääpäiviään. Elämän voi tehdä arkiseksi tai sitten siitä voi tehdä ihanaa.
Vietimme juuri toissaviikonloppuna parisuhteemme vuosipäivää hotellilomalla eräässä idyllisessä suomalaisessa kaupungissa. Juridisia sopimuksia emme ole toistaiseksi tarvinneet, vain yhteinen pankkitili on perustettu taloustiliä varten (asuminen, ruoka, yhteisen auton kulut).
JOS menisimme naimisiin, tekisimme sen maistraatissa kaikessa hiljaisuudessa. Ei juhlia. Ehkä ilmoittaisimme lähimmille, mutta ei varmaan kenellekään muulle. Sormusta ei käyttäisi kumpikaan.
Mutta vielä ei ole tullut sitä syytä, miksi menisimme naimisiin.
Alue: Aihe vapaa
Itseäni häiritsisi tuollaisessa kuviossa se, että jos itse olisin se, joka tuo vähemmän rahaa talouteen (oli se sitten jo olemassa olevaa varallisuutta tai tuloja), kokisin hirvittävää tarvetta todistella puolisolle, etten olisi hänen kanssaan vain rahan takia. Myös jos olisin se varakkaampi/parempituloinen osapuoli, voisi olla vaikea luottaa, että toinen olisi mun kanssani vain koska rakastaa, eikä siksi, että hyötyy taloudellisesti.
Keskiluokkaa oleva kaverini meni naimisiin rikkaan miehen kanssa. Heillä on yhteiset rahat ja nainen on siis nostanut elintasoaan miehen myötä. Hän kärsii pahoista itsetunto-ongelmista uupumusdiagnoosiin asti, on kaikenlaista lääkitystä jne. ja uskon, että suurin paine hänelle tulee tuosta, että hän ns. elää miehensä siivellä. Hänen ystävissään on hyvätuloisia naisia, ketkä tienaa itse omat rahansa, eivätkä ole laittaneet rahojaan puolisoidensa kanssa yhteen. Tuo nainen ei myöskään koskaan osta itselleen mitään kallista, vaikka varaa heillä varmasti olisi. Eli hänellä ei ole juurikaan merkkivaatteita jne. Hän siis yrittää todistella miehelleen, ettei halua hyötyä miehen rahoista.
Eli yhteiset rahat voisi toimia vain, jos molemmilla sama varallisuus ja tulot ainakin lähtötilanteessa. Silloinkin se olisi hassua, koska en näe mitään hyötyä yhteisistä rahoista siinä tapauksessa.