Onko järkevää avioitua nykypäivän vaihtokulttuurissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on juridinen sopimus, jolla säädellään tiettyjä omaisuuteen, lasten huoltajuuteen ja perintöön liittyviä asioita.  Asiat voi järjestää muillakin sopimuksilla vastaavasti, tarvitaan kuitenkin useampi sopimus kuin yksi. Tai sitten voi tehdä vain sen yhden sopimuksen avioliitosta ja pitää ihanat juhlat päälle. Lisäksi saa viettää vuosittain hääpäiviään. Elämän voi tehdä arkiseksi tai sitten siitä voi tehdä ihanaa. 

Vietimme juuri toissaviikonloppuna parisuhteemme vuosipäivää hotellilomalla eräässä idyllisessä suomalaisessa kaupungissa. Juridisia sopimuksia emme ole toistaiseksi tarvinneet, vain yhteinen pankkitili on perustettu taloustiliä varten (asuminen, ruoka, yhteisen auton kulut).

JOS menisimme naimisiin, tekisimme sen maistraatissa kaikessa hiljaisuudessa. Ei juhlia. Ehkä ilmoittaisimme lähimmille, mutta ei varmaan kenellekään muulle. Sormusta ei käyttäisi kumpikaan.

Mutta vielä ei ole tullut sitä syytä, miksi menisimme naimisiin.

Jotkut ne häpeää omaa parisuhdettaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en kerta kaikkiaan käsitä miten riskinottokyvytöntä sakkia täällä on. Ei ihme etteivät avioliitot kestä, jos niihin ei antauduta oikeasti vaan pelätään peräsuolet sikkurassa, että tässä nyt jotenkin toinen hyötyy minusta tai voipi mennä joku mökinmörskä vahingossa ohi. Rakkaudesta sinne avioliittoon tulisi mennä, uutta perhettä luomaan eikä varmistelemaan ja pelkäämään. Rahaa saa aina lisää, ei se ole maailmassa ongelma. 

Rakkaudesta sinne varmaan mennäänkin, mutta ei se tarkoita, että rahan suhteen tarvitsee toimia typerästi.

Miksi hankkia kestotilaus kun voi halvemmalla nauttia  irtonumeroista  ?

Itse olen juuri mennyt naimisiin kuukausi sitten. Ennen sitä n 6 vuoden yhteiseloa, kosinta oli pari vuotta sitten mutta koronan takia odotettiin, että saatiin pitää isot, hienot juhlat. :)

Sinänsä ei haluta minkään muuttuvan, pidämme arjestamme ja elämästemme kuten se on ollut tähänkin asti. Olen itse ns. "rationaalisempi" ennemminkin kuin tunteellinen, mutta jostain kumman syystä kutsuessani miestäni aviomiehekseni - on siinä jotain erityistä. Molemmat tunnemme samoin, mutta on vaikeaa märitellä miksi.

Kyyniesenä tietenkin kyseessä on vain paperi, mutta kuitenkin - jos ihan loppuun viedään, niin juridisesti hän on nyt lähin omaiseni, eivätkä esim. vanhempani voi enää päättää esim. terveydellisistä asioistani, jos päädytään siihen, etten enää itse pysty näihin vaikuttamaan.

Rakastan perhettäni, mutta luotan mieheeni vielä enemmän, hän tuntee minut eri tavalla näin aikuisiällä.

Avioehto on suunnitteilla, mutta ei ehditty laatia ennen vihkimistä. Hänellä enemmän omaisuutta avioon tultaessa, minulla todennäköisesti enemmän tulevana. Laaditaan tässä varmaan avioehto piakkoin - mutta ehkä sekin; avopuolisoina laskettiin kummankin panokset täysin tasan, nyt tuntuu vapaammalta näin ihan normaalien pienmpien maksujen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Minä en kerta kaikkiaan käsitä miten riskinottokyvytöntä sakkia täällä on. Ei ihme etteivät avioliitot kestä, jos niihin ei antauduta oikeasti vaan pelätään peräsuolet sikkurassa, että tässä nyt jotenkin toinen hyötyy minusta tai voipi mennä joku mökinmörskä vahingossa ohi. Rakkaudesta sinne avioliittoon tulisi mennä, uutta perhettä luomaan eikä varmistelemaan ja pelkäämään. Rahaa saa aina lisää, ei se ole maailmassa ongelma. 

Jos suhtautuu rahaan hyvin tunnepitoisesti, niin tottakai mikä tahansa parisuhde tuntuu riskisijoitukselta. Rahaan vähemmän tunteellisesti suhtautuvat eivät kuitenkaan ole heittäneet rationaalisuutta sivuun, vaan näkevät maailman monimuotoisemmin. Itse voisin myös ansaita hyvin helposti enemmän rahaa, mutta se olisi omasta hyvinvoinnistani pois.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen juuri mennyt naimisiin kuukausi sitten. Ennen sitä n 6 vuoden yhteiseloa, kosinta oli pari vuotta sitten mutta koronan takia odotettiin, että saatiin pitää isot, hienot juhlat. :)

Sinänsä ei haluta minkään muuttuvan, pidämme arjestamme ja elämästemme kuten se on ollut tähänkin asti. Olen itse ns. "rationaalisempi" ennemminkin kuin tunteellinen, mutta jostain kumman syystä kutsuessani miestäni aviomiehekseni - on siinä jotain erityistä. Molemmat tunnemme samoin, mutta on vaikeaa märitellä miksi.

Kyyniesenä tietenkin kyseessä on vain paperi, mutta kuitenkin - jos ihan loppuun viedään, niin juridisesti hän on nyt lähin omaiseni, eivätkä esim. vanhempani voi enää päättää esim. terveydellisistä asioistani, jos päädytään siihen, etten enää itse pysty näihin vaikuttamaan.

Rakastan perhettäni, mutta luotan mieheeni vielä enemmän, hän tuntee minut eri tavalla näin aikuisiällä.

Avioehto on suunnitteilla, mutta ei ehditty laatia ennen vihkimistä. Hänellä enemmän omaisuutta avioon tultaessa, minulla todennäköisesti enemmän tulevana. Laaditaan tässä varmaan avioehto piakkoin - mutta ehkä sekin; avopuolisoina laskettiin kummankin panokset täysin tasan, nyt tuntuu vapaammalta näin ihan normaalien pienmpien maksujen suhteen.

Minilexissä lukee, että esim. potilaslaissa henkilö saa itse määrittää, kuka on hänen lähiomaisensa (ja että se voi olla vaikka ystävä, ettei ole pakko olla minkäänlainen puoliso). Jos asiassa on epäselvyyttä, niin voi kai tuostakin tehdä jonkun paperin, jolla varmistaa, että silloinkin, jos yllättäen on itse kyvytön ilmaisemaan, kuka se lähiomainen on, on se johonkin virallisesti kirjattuna. Ei siis edellytä avioliittoa tuokaan.

Itse emme avoliitossakaan laskeskelleet kuluja mitenkään tasan tarkkaan puoliksi, joten sen suhteen käytös ei muuttunut mitenkään, kun menimme naimisiin.

Kyllä se ainoa syy naimisiin menolle on juuri se tunnepuoli, mitä kuvaat, eli se, että toista voi sanoa aviopuolisoksi, kuulostaa jotenkin suuremmalta asialta kuin avopuoliso. Ja hääjuhlat oli toki mahtavat.

Miksi ihmeessä rahan suhteen pitää ottaa turhia riskejä? Tarpeeksi rankkaa menettää rakas ihminen, jos se samalla tarkoittaa sitä että elämä romahtaa kaikella muullakin tavalla niin ihan oma ratkaisu. Vuosikymmenissä ihmiset ja tilanteet muuttuvat, eikä aina samaan suuntaan.

Ja kyllä se avioliitto muuttaa asioita, vasta silloin ollaan oikeasti perhe eikä vaan joku säätö ja viritelmä. Mitään isoja ja kalliita juhlia se ei toki edellytä. Mutta jos avioliitto jo ajatuksena tökkii, niin jossakin siellä syvällä alitajunnassa on, että jätänpä takaportin siltä varalta että vastaan tulee joku parempi. Sitten on helpompi valehdella, että ihan sinkkuja ja kämppiksiähän tässä ollaan vaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä rahan suhteen pitää ottaa turhia riskejä? Tarpeeksi rankkaa menettää rakas ihminen, jos se samalla tarkoittaa sitä että elämä romahtaa kaikella muullakin tavalla niin ihan oma ratkaisu. Vuosikymmenissä ihmiset ja tilanteet muuttuvat, eikä aina samaan suuntaan.

Ja kyllä se avioliitto muuttaa asioita, vasta silloin ollaan oikeasti perhe eikä vaan joku säätö ja viritelmä. Mitään isoja ja kalliita juhlia se ei toki edellytä. Mutta jos avioliitto jo ajatuksena tökkii, niin jossakin siellä syvällä alitajunnassa on, että jätänpä takaportin siltä varalta että vastaan tulee joku parempi. Sitten on helpompi valehdella, että ihan sinkkuja ja kämppiksiähän tässä ollaan vaan.

Aika jännä, kun itse ajattelen juuri toisin päin, että naimisiin meneminen on taloudellinen riski ja jos pidetään raha-asiat erillään, toisen mahdollinen poismeno ei riskeeraisi minun talouttani mitenkään.

Siis jos talous perustuu toisen tuloihin ja omaisuuteen, niin sehän se riski vasta onkin. Ja kun et oikeasti voi tietää, mitä toisen ihmisen todellinen taloudellinen tilanne on (esim. voi olla täysin velkaantunut sinun tietämättäsi - jopa ne luotettavimmankin oloiset tyypit voi tehdä noin, olen vierestä todistanut tällaista tapausta).

On vähemmän riskaabelia, kun varmistaa itse oman selustansa, eikä luota toiseen raha-asioissa. Silloin se puolison kuolemakaan ei ole taloudellinen ongelma, vaan pelkästään tunnepuolen ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä rahan suhteen pitää ottaa turhia riskejä? Tarpeeksi rankkaa menettää rakas ihminen, jos se samalla tarkoittaa sitä että elämä romahtaa kaikella muullakin tavalla niin ihan oma ratkaisu. Vuosikymmenissä ihmiset ja tilanteet muuttuvat, eikä aina samaan suuntaan.

Ja kyllä se avioliitto muuttaa asioita, vasta silloin ollaan oikeasti perhe eikä vaan joku säätö ja viritelmä. Mitään isoja ja kalliita juhlia se ei toki edellytä. Mutta jos avioliitto jo ajatuksena tökkii, niin jossakin siellä syvällä alitajunnassa on, että jätänpä takaportin siltä varalta että vastaan tulee joku parempi. Sitten on helpompi valehdella, että ihan sinkkuja ja kämppiksiähän tässä ollaan vaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä rahan suhteen pitää ottaa turhia riskejä? Tarpeeksi rankkaa menettää rakas ihminen, jos se samalla tarkoittaa sitä että elämä romahtaa kaikella muullakin tavalla niin ihan oma ratkaisu. Vuosikymmenissä ihmiset ja tilanteet muuttuvat, eikä aina samaan suuntaan.

Ja kyllä se avioliitto muuttaa asioita, vasta silloin ollaan oikeasti perhe eikä vaan joku säätö ja viritelmä. Mitään isoja ja kalliita juhlia se ei toki edellytä. Mutta jos avioliitto jo ajatuksena tökkii, niin jossakin siellä syvällä alitajunnassa on, että jätänpä takaportin siltä varalta että vastaan tulee joku parempi. Sitten on helpompi valehdella, että ihan sinkkuja ja kämppiksiähän tässä ollaan vaan.

Sori nyt, mutta ei se avioliitto ole mikään tae siitä, ettei etsisi jotain parempaa. Kaverini juuri löysi jonkun toisen aviomiehen Tinderistä, ja nyt siellä puuhataan eroa. Olen itse sinkkunainen ja Tinderissä tuli vastaan parikin puolituttua naimisissa olevaa miestä. Toisella oli ihan suora seksinhakuprofiili, toisella pelottavankin tavallinen eronneen sinkkumiehen profiililta vaikuttava profiili, jossa oli lapsetkin mainittuna. Tuli vähän outo olo ko. avioparin seurassa tuon näkemisen jälkeen.

Ei ne avioliiton osapuolet välttämättä ole yhtään sen sitoutuneempia kuin avoliitonkaan osapuolet. Oikeastaan jopa uskaltaisin väittää, että avioliitossa olevat pettää useammin, kuin avoliitossa olevat, koska avoliitosta pääsee helpommin irti, niin jos ovat yhdessä, ovat sitä aidosta halustaan. Avioliitostaan moni haluaisi eroon, muttei esim. tasingon maksun pelossa viitsi lähteä, vaan pitää sitten sivusuhteita.