Hyvät käytöstavat ja kaverin kauhukakara
Minulla on tytär 4-vuotta, jonka kanssa elelemme kahdestaan. Minulla on ystävätär, jolla on myös 4-vuotias tyttö, jonka kanssa he asuvat kahdestaan.
Meillä satsataan hyviin käytöstapoihin ja ollaan jopa vähän nipoja paikka paikoin. Mutta viimeksi kun ystävättäreni " Lilli" tuli kylään, lapset intoutuivat huutamaan vessajuttuja, leikkimään ruualla, pomppimaan tuoleilla ja kiljumaan ruokapöydässä. Käyttäydyin itse niin kuin tavallisesti, lapsi pois pöydästä kunnes rauhoittuu ja pidin puhuttelun. Kaverini ei reagoinut omaan lapseensa mitenkään. Yritin itse sanoa tiukasti Lillille, että nyt loppui. Meillä ei näin käyttäydytä. Voi pyhät villahousut, että antaisin oman lapseni mennä kylässä huutelemaan pissa-kakka ruokapöytään! Ei tulisi kuuloonkaan.
Nyt oman tyttöni piti mennä Lillille kylään, mutta hän ei halua lähteä, koska Lillin äiti ei puutu asioihin, ja lapselle tulee ilmeisesti paha mieli kun toinen saa ja itse ei tehdä tuhmuuksia. Toisaalta niiden tekeminen on houkuttelevaa seurassa ja olisi kiva mennä.
Eilen ilmoitin Lillin äidille, että tyttöni ei halua tulla. Äiti ei ymmärtänyt laisinkaan, että mistä nyt on kysymys ja pyysi lähettämään listan asioista, joita meillä ei saa tehdä. Kirjoitin, että ihan samoja asioita kuin tavallisissa kodeissa ja tarhassa. Halloo herätys! Vessa-kakka juttuja kylässä ruokapöydässä. Ei tarvitse olla Super Nanny, että ymmärtää miksi ei.
Lapset ovat hyviä vanhoja ystäviä keskenään, joten jotain täytyisi tehdä. En kuitenkaan laisinkaan luota Lillin äitiin lastenhoitajana. Hän ei todellakaan näe, eikä huomaa mitään, eikä osaa pitää minkäänlaista kuria. Vaatteiden pukeminenkin on puolen tunnin maanittelua, että tule nyt - tule nyt tai sitten uhkaillaan, että jätän sut tänne ja saat olla yön yksin pimeässä kerhotalossa jos et tule! Nukkumaan tyttö menee puolilta öin, kun ei se halua mennä aikaisemmin...
Miten ihmeessä joku luupää ei näe lapsensa parasta ja opeta minkäänlaisia käytöstapoja joilla pääsee kylään muuallekin kuin meille? Miten ihmeessä joku antaa lapsensa käyttäytyiä noin? Ja miten ihmeessä sanon Lillille, että meille ei tulla jos ollaan ihan mahdottomia, kun äitiä ei tunnu kiinnostavan yhtään!?
Harmittaa niin vietävästi kun kuitenkin asumme lähekkäin ja olisi niin kätevää vaihtaa lapsia välillä, omakin tyttö saisi leikkiseuraa. Meillä on ollut useita kiertäviä lastenhoitorinkejä, mutta Lillin äiti on aina jätetty ulkopuolelle, koska kukaan ei ole halunnut viedä silmäteräänsä sinne kylään.
Apua, hyviä neuvoja??
Kommentit (9)
teddy-nalle:
Nyt oman tyttöni piti mennä Lillille kylään, mutta hän ei halua lähteä, koska Lillin äiti ei puutu asioihin, ja lapselle tulee ilmeisesti paha mieli kun toinen saa ja itse ei tehdä tuhmuuksia. Toisaalta niiden tekeminen on houkuttelevaa seurassa ja olisi kiva mennä.
Neuvoja ei ole minullakaan antaa. Mutta jäin pohtimaan tuota että lapsesi ei halunnut mennä kaverilleen kylään. Se on aika mielenkiintoista. Tiedän itse erään ystäväperheen lapsen, joka ei halua mennä kylään, jossa ei ole sama kuri kuin kotona. Uskon että lapsi hämmentyy tilanteesta ja ehkä kokee olonsa turvattomaksi, jos niitä asioita ei kielletäkään jotka kotona ei ole sallittuja. Vaikka voisi kuvitella että lapsi innostuu että " no kivaa, nytpä saan tehdä mitä vaan" . Noin pieni lapsi etenkin kaipaa varmasti johdonmukaisuutta arkeensa. No, tämä meni vähän aiheen sivuun.
Olen kovasti yrittänyt miettiä, että mikä tässä nyt oikein minua niin hirveästi vaivaa, että en oikeastaan enää edes halua lasten olevan tekemisissä toistensa kanssa.
Jos nyt kuitenkin naapurin lapsi on kuriton, se ei ole lapsen syy vaan aikuisen syy. Viisas aikuinen puhuisi kaverin lapsen kanssa hyvistä käytöstavoista, mulla on nyt vaan sellainen olo, että menkää jonkun muun kotiin reuhaamaan ja riehumaan.
Ehkä koen sen oikeasti loukkaavana, että meidän kotiimme tulee joku joka kuvittelee, että siellä saa olla miten haluaa. Se on minusta loukkaavaa minua ja kasvatustani kohtaan. Silti tunnen oloni vähän pikkusieluiseksi.
Mitä te tekisitte?
itse mietin näitä asioita nyt 1v2kk pojan kanssa. Pojalla kun on tapana tehdä kaikenlaista " tuhmuutta" tai siis lähinnä kokeilla että mitä saisi tehdä. Kaikki laatikot tyhjennetään, tavarat levitetään jne. Syöminen on meillä melkoista sotkemista (tosin iän huomioon ottaen kai aika tyypillistä), mutta esim. toisten kädestä ei vie tavaroita. Minusta olisi kiva kuulla hyviä vinkkejä miten olette lastenne kanssa tässä vaiheessa toimineet. Siis vaan kielletään, viedään huomio muualle. Kun kuitenkin lapsi on vielä aika " älytön" eli kokeilee ja sotkee. Nyt meillä tosin yhdessä kerätään leluja, kovasti käytämme kiitos ja ole hyvä-sanontoja ja kyläilyjen aikana vahdin ettei lapsi tee mitään tuhoja.
Minusta ei ole nipottamista olettaa 4-vuotiaalta ettei tämä sotke ruuan kanssa, yritä kiljumalla saada tahtoaan läpi, osaa kiittää, ei sotke, riko tai tappele toisten lasten kanssa. Joskus vaan tuntuu, että kuinka hirveä täystuho meille on kasvamassa, kun aina ei oikein tiedä miten jonkun asian lapselle opettaisi.
Minä olen suhtautunut kavereiden vähän " vilkkaampien" lasten touhuamiseen osin niin että ajattelen heidän vähän " kouluttavan" lapsiani jotka ovat rauhallisempia. Joskus naapurin vuotta vanhemmat pojat ajoivat takaa ja kaatoivat kesällä esikoistani (2,6v) ja toki me äidit puutuimme asiaan mutta toisaalta en stressannut asialla sen kummemmin (olisin toki suuttunut jos kaatavan pojan äiti ei olisi komentanut lapsiaan). Poikanikin vain kömpi pystyyn ja naureskeli. Itse ajattelen niin että selviääpä tulevaisuudessakin paremmin kun oppii vähän raisumpaankin menoon ja pitämään puoliaan (kohtuuden rajoissa toki). Eli en välttämättä hyväksy tai ihaile kaikkien lasten tapoja mutta koetan ajatella että lapseni tulevat kuitenkin näkemään monenlaista elämää tulevaisuudessakin enkä voi heitä suojella esim. huonojen tapojen näkemiseltä.
Itse olen komentanut surutta muidenkin lapsia meidän pihalla ja kotona. Meillä meidän tavoilla tai jos ei kelpaa niin ei ole minun ongelmani. Itseäni ärsyttää esim. kun vieraat nostavat lapset lattialle jatkamaan syömistä. Isommat lapset olen komentanut takaisin pöytään tyynesti ja pienemmiltä olen käynyt ottamassa keksit ym. pois kädestä ja sanonut että meillä syödään vain pöydässä ja lykännyt lapsia olohuoneen puolelle leikkimään.
Sinuna harkitsisin kuinka tärkeä tuo Lilli on lapsellesi. Ja miten jaksat jatkossa. Itse varmaankin pyytäisin tuota Lilliä muutaman kerran kotiini leikkimään ja kouluttaisin. Kertoisin että meillä eletään meidän sääntöjen mukaan ja jos ei ala helpolla ymmärtämään ja tottelemaan niin tapaamisiin tauko. Jos lapsi taas alkaa käyttäytyä kohtuullisen kunnolla niin ehkä käyttäytyminen säilyisi siedettävänä myös silloin kun äitikin on mukana. Tai sitten komennat vain kuten silloinkin kun tyttö on yksin kylässä. Jos äiti suuttuu niin ei tule kylään niin ongelmahan saattaa ratketa jo sillä.
Tsemppiä
t. MiTeSa ja kaksi pientäpoikaa
leikkikaveriksi. Tytön äiti kannattaa jättää vierailuilta pois koska äidin tilanteisiin puuttumattomuus vahvistaa tytön käytöstä. Kun on yksin voi olla helpompi ojentaa lasta. Näin itse olen tehnyt kun tyttärelläni on yksi aivan mahdoton kaveri joka aina keksii jotain tyhmää.
Meillä on lasten käytöstapoihin kiinnitetty huomiota vaikka kotona aina vapaasti saavatkin tehdä kaikkea. Ymmärtävät kuitenkin että toisen kotona voi olla eri säännöt kuin omassa ja osaavat niitä totella. Jopa nuorin alle 2v. Sääntöjen ei tarvitse aina olla samat vaan sen mukaan mennään mitä kenenkin kotona saa tehdä. ihmisillä kun on eri käsitykset siitä mikä on sallittua ja mikä ei lasten kohdalla. Meillä esim. lapset saavat syödä olohuoneessa mutta poikani parhaan kaverin kotona ollaan tosi tarkkoja että syödään vain pöydässä ja poikamme ymmärtää tämän hyvin vaikka pieni vielä onkin.
Hei.
Minä olen ihan pienestä asti opettanut lapsilleni esim, että ei saa heitellä ruokaa/lusikoita pöydässä ja ettei saa ottaa toiselta lelua kädestä jne. Itselläni on kuopus, joka on suunnilleen saman ikäinen kuin sinun lapsesi, eikä tämän ikäiset tietenkään vielä osaa käyttäytyä pöydässä, eikä tarvikaan. Joka kerta kuitenkin, kun poikani esim. heittää leivän lattialle, sanon, ettei noin saa tehdä, vaikken oletakaan hänen vielä syövän siististi. Kuopusta olen myös alusta asti kieltänyt ottamasta isommalta veljeltään leluja, vaikkei hän vielä olisi edes ymmärtänyt, mitä tarkoitan.
Mun mielestä on hyvä aloittaa tuollaisten hyvien tapojen opettelu ihan pienenä, vaikkei niitä vielä niin kovasti noudatetakaan. Siis, että on sitten lapsella alusta asti tiedossa, että miten kuuluisi toimia. Vaikea noita tapoja on sitten yhtä äkkiä oppia, jos on johonkin tiettyyn ikään asti saanut meuhkata kuinka sattuu. Ja vaikea olisi vetää rajaa, että mikä se on nyt se päivä, kun lapsi ei enää saakaan paiskoa ruokaa.
sano rauhallisesti ja ystävällisesti ja kerro, että tämä on sinun mielipide, etkä halua mitään pahaa, kerro vain asiallisesti, että haluat noudattaa tiettyjä sääntöjä kotona joihin lapsesti on tottunut. Jos hän sitten suuttuu ja panee välit poikki, ei kait ole ystävävytesi arvoinen.
Sinulla on oikeus sanoa suoraan, ethän nauti kyläilyistä kuitenkaan jos sama tahti jatkuu.
Se mikä minua hymyilyttää on käsitys vilkkaasta lapsesta. Lilli nimittäin on kaikkea muuta kuin " vilkas" . Omaani verrattuna hän on hyvin arka ja ujo. Suorastaan vähän aneeminen. Ymmärrän toki, että kirjoituksesta on helppoa saada se käsitys, että hän on vain vilkas ja vähän tavallista levottomampi. Jos olisikin, että hän olisi vähän hurja, mutta ymmärtäisi oikein ja väärän käytöksen eron. Silloin asia ei haittaisi minua läheskään näin paljon.
Mutta kun kyseessä onkin, että hän on täysin huonotapainen, kuriton ja saa hyvin vähän huomiota osakseen, joten hän hakee sitä huutamalla tyhmä-Piia, tyhmä-Hanna, kakka-Piia esimerkiksi autossa täysillä. Äiti vaan puhuu kovemmalla äänellä. Tai lapsi kiljuu täyttä huutoa autossa tai bussissa ja testaa koska joku tekee mitään. Yleensä tilanne päättyy siihen, että torun molempia lapsia vaikka omani on ollut aika syytön. Tilanne ei tietenkään parane sillä, koska Lilliä ei ole koskaan rangaistu mistään, joten hän tietää jäävänsä ilman seurauksia, joten tilanne jatkuu samanlaisena.
Jos lasta ei ole koskaan kielletty, lapselle ei ymmärrettävistä syistä ole syntynyt riittävää käytösmallia. Lapsen äitikään ei aina ymmärrä normaalia käytöstä. Olimme esim. lasten kanssa elokuvissa. Äiti nosti lapsen myyntitiskille ulkokengissä ja haalareissa. Siis keskelle pöytää! Myyjä ei sanonut mitään asiasta, mutta kohteli meitä hyvin tylysti. Jos äiti käyttäytyy näin, miten lapsi voisi käyttäytyä yhtään sen paremmin?
Toki tarhassa on varmaan normaalit käyttäytymissäännnöt, joten jotenkin Lillillä on pakko olla hahmoitelma edes päässä mikä on muualla sallittua ja mikä ei. Lilli sinänsä on minusta viehättävä lapsi, koska hän on niin erilainen kuin omani.
Meillä tyttö 2 v 10 kk, jolle olen pienestä pitäen opettanut tapoja. Ruokapöydässä ei leikitä eikä huudella, omia leluja ei levitetä ympäri asuntoa ja ne kerätään leikin jälkeen pois, toisia ei tönitä, toisen kädestä ei oteta leluja, jne. Jos vahingossa tai tahallaan loukkaa toista lasta (tai aikuista), täytyy pyytää anteeksi. Jos halutaan jotain, esim. mehua, pyydetään kauniisti (" saisinko mehua?" ) eikä huudeta kurkku suorana MÄ HALUUN MEHUUUUU! Kiitos, ole hyvä ovat meillä jokapäiväisessä käytössä. Aina tyttö ei tietenkään tottele, mutta tietää kuitenkin mitä saa tehdä ja mitä ei. Enkä koskaan jätä kieltämättä tai komentamatta siksi, ettei lapsi kuitenkaan tottelisi. Ei tietenkään tottele, jos kukaan ei viitsi kieltää.
Mikään superkiltti lapsi tyttöni ei todellakaan ole, aika energinenkin tapaus joskus, mutta osaa kuitenkin käyttäytyä, ja tietää milloin on aika totella äitiä/isää/muuta aikuista. Koskaan en ole joutunut häpeämään hänen takiaan esim. kaupassa tai bussissa.
Minulla on ystävä, jolla on kaksi lasta. Ihania mukuloita muuten, mutta enää en heitä omaan kotiini halua. Reuhoavat ja tuhoavat niin, että ei mitään määrää. Eikä äiti kiellä heitä ollenkaan. Viime kerralla kun olivat meillä repivät peitot, tyynyt ja lakanat lasteni sängyistä, siirtelivät huonekaluja lastenhuoneessa paikasta toiseen, levittivät ihan kaikkien laatikoiden ja kaappien sisällön lattialle, repivät leluja jopa vauvamme kädestä, hyppivät sängyllämme, jne. Moneen kertaan kävin kieltämässä, lasten oma äiti ei sanonut mitään. Vasta sitten kun rääkäisin pää punaisena että NYT RIITTÄÄ!, äiti piipitti pienellä äänellä että älkää viitsikö. Kun lähtivät kotiin, eivät auttaneet siivoamisessa ollenkaan, vaan jättivät koko homman meille. Omalle lapselleni olen opettanut, että kun ollaan kaverin luona leikkimässä tai vaikkapa perhekerhossa, lelut korjataan yhdessä kaverin kanssa pois ennen lähtöä, koska niiden levittämisessäkin ollaan oltu mukana.
Eräs samassa puistossa käyvä äiti ei kiellä 4-vuotiastaan koskaan, vaan ilmeisesti pitää äärimmäisen söpönä sitä (ainoa, vanhemmalla iällä saatu lapsi), kun tyttö heittelee hiekkaa muiden päälle, vie hiekkaleluja toisten kädestä, tönii muita lapsia pois keinuista, rikkoo toisten hiekkalinnat, yms. Kun minä tai muut äidit kiellämme lasta (oma äiti vaan katselee lempeän lammasmaisesti mitään sanomatta), tämä katselee ihan ihmeissään, kun ei ole kuullut kieltosanaa varmaan koskaan aikaisemmin. Olen sanonut tälle äidille muutaman kerran suoraan, että voisitko puuttua lapsesi käytökseen, koska minun tehtävänihän ei ole kasvattaa hänen lastaan, mutta siihenkään tämä äiti ei juurikaan reagoi. Saattaa ehkä kerran sanoa lapselleen että älä viitsi tehdä noin, mutta kun tyttö ei tottele tai väittää vastaan niin sanoo sitten että okei, tee mitä tahdot. Tulee varmaan erittäin isoja ongelmia tulevaisuudessa tällä " kasvatustyylillä" .
En luule oman lapseni olevan täydellinen, mutta jos näen hänen tekevän jotain kiellettyä tai väärää, niin puutun asiaan. Ja toivon muiden vanhempien komentavan lastani, jos tyttöni tekee jotain mitä en itse syystä tai toisesta satu huomaamaan. Ärsyttää todella vanhemmat, jotka pelkäävät konfliktia jälkikasvunsa kanssa niin kovasti, etteivät uskalla kieltää lapselta mitään, koska -hui- lapsihan saattaa vaikka suuttua. Lasten hoitaminen ei ole vaikeaa, mutta kasvattaminen on, ja lapselle tekee vain hyvää oppia pettymyksiä ja vastoinkäymisiäkin. Kaiken periksi antava vanhempi tekee lapselleen todellisen karhunpalveluksen päiväkoti- ja kouluelämää ajatellen. Eivät lapset opi sääntöjä jos niitä ei opeteta heille.