Ketä artistia muistat vanhempasi kuunnelleen kun olit lapsi ?
Kenestä löytyy ekoja muistikuvia ?
Minkä ikäinen olet . Itselleni muistui tänään mieleen, kuinka äitini kuuntelin vinyylilevyltä Richard Claydermania. Sinällään hauska, että kuuntelen häntä mielläni yhä 35 vuotta myöhemmin
Kommentit (293)
Löysin tubesta jonkun "Top of the Sixties" -sarjan: biisejä, joissa muutama tahti tms. Ensin kuuntelin oman syntymävuoden biisit ja siitä taaksepäin ja eteenpäin. Aika oudosti joistain biiseistä tykkäsin tosi paljon, siis jotain "nevöhööd". Outo tunne: oisko radiosta kuuluneet biisit kun olin -1v, 0v ja +1v ??? Myöhemmät biisit aloin jo sitten muistaa.
Niin ja genX olen.
Reijo Kallio, Jamppa Tuominen, Irwin
Synnyin 1970.
Matti ja Teppo. Osaan kaikki biisit ulkoa, valitettavasti.
Abba, BoneyM, Katri Helena jne. Olen syntynyt 1970. Kasetit kuluivat puhki mökkimatkojen autosoittimessa.
Äitini ei kuunnellut musiikkia. Olin eka- tai tokaluokkalainen kun sain radion joululahjaksi. Sitä ennen meillä ei ollut mitään musiikkisoitinta. Äiti ei liioin koskaan ostanut itselleen c-kasetteja, eikä myöhemmin cd-levyjä, kun sain manguttua itselleni stereot. Yläasteella kaverit kertoi, miten heidän vanhempansa olivat diganneet Elvistä, Beatleja, ehkä Rollareitakin, ja minä kysyin äidiltä, eikö hän kuuntele mitään musiikkia tai ollut koskaan kuunnellut. Oli kuulemma nuorempana kuunnellut paljonkin jazzia ja lukenut kaikki kirjaston jazz-kirjat. Mutta tuo harrastus ei koskaan näkynyt eikä kuulunut minulle asti. Kun olin dumpannut oman cd-soittimeni äidille joskus kotoa pois muutettuani, sai hän ystävältään Frank Sinatraa, joka tuntui olleen heille molemmille jokin "Juttu". Äiti sitten kertoili, miten siivotessaan kuunteli Frankie Boytä ja joi punaviiniä.
En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Trauman aihetta?
Vanhemmat kuunteli kotimaisia iskelmäjermuja tyyliin Erkki Junkkarinen, Reijo Taipale, Paula Koivuniemi yms. .. Ulkomaisista tuntui kelpaavan Carpenters ja Abba. Nuo ulkomaiset iskevät itsellekin nykyään :)
Omat vanhempani eivät kuunnelleet ikinä musiikkia. Äiti sulki radion ja television, jos sieltä tuli mitä musiikkilajia tahansa. Minusta tuli ihminen, joka rakastaa musiikkia ja omasta pojastani rumpali.
Äiti kuunteli Queeniä, isä Deep Purplea, Uriah Heepiä, Metallicaa..
Kuuntelen kaikkia itsekin, olen 38v.
Itse asiassa Queenin löysin itse 10-vuotiaana, kun kuulin Boheamian Rapsodyn omassa huoneessa omasta radiosta ekaa kertaa ja mietin silloin et vau mikä biisi. Kuuntelin silloin lähinnä Take Thatia ja muita sen ajan hittejä.😅
Kolmas Nainen oli myös isän suosikkeja, ei taida enää kuunnella sitä.
Olavi virtaa
Nat king cole
Rauli baddning somerjoki
Reijo taipale
Harmony sisters
Benny Goodman
Ella Fitzerland
Benny Shaw
Näitä soi autossa kesälomillamme 😎
Äidillä oli Harry Belafonten sinkku, jossa laulettiin että kongista kaliman kalinipanaana. :) Sitä lapsena kuuntelin ja löin nyrkillä kirjahyllyyn saadakseni neulan pomppaamaan taaksepäin ja kuullakseni aina saman kohdan uudelleen.
Äiti (s. 1933) tykkäsi mm. Juicesta ja Junnu Vainiosta. Vissiin sanoitusten takia molemmista, oli itse hyvin verbaalinen ihminen. Maatilan emäntä ammatiltaan.
Isä kuunteli Arja Korisevaa, äiti Souvareita. 40v olen.
Yötä ja Mambaa ainakin, paljon muutakin joita en osaa nimetä. Ysärillä synnyin.
#22 jatkaa:
Hyviä kommentteja!
Muistui mieleen oma murros/teini-ikä: olin maalla, sukutilalla, töihin ois pitänyt lähtee; sanoin, että kuuntelen ensin radiosta "Rock'n'Rollin puolituntisen" (oliko se la:na klo. 10:30 - 11:00 ???) - vanhaa rokkia. Nuori isäntä siihen: kyllä häntäkin olisi aikoinaan kiinnostanut kuunnella musiikkia, mutta pappa sanoi: "Musiikin kuuntelu ei elätä, pellolle siitä!" :)
Musiikista olen aina ollut kiinnostunut, mutta ei se todellakaan olisi pystynyt minua elättämään. Joitain muita kyllä.
Muistan Tuula Amberlan! Mm "auto sammui maantien laitaan", "millityttö senttityttö", "pienet sanat" ja tietty "lulu".
Lisäksi on jäänyt mieleen Heikki Kinnunen 😆 "en mä tiennytkään että sullakin on sadan metrin suolet" sun muut rallatukset 😅
Hanna Ekolaa ja Irwiniä myös.
Vanhempani eivät hirveästi musiikkia kuunnelleet. Noita kuuntelivat kun istuivat iltaa ja varsinkin jos oli vieraita.
Lämpimiä muistoja tulee noista lauluista.
Olen 80-luvun alun lapsi.
Ei mitään tiettyä vaan finnhits levyjä
Napalm Death, Extreme Noise Terror, Carcass, Terrorizer, Cryptic Slaughter
Lea Lavenia, Paula Koivuniemeä ja vähän myöhemmin Arja Korisevaa. Oli meillä jotain Baccaran ja Boney M:nkin levyjä, mutta ne olivat heidän nuoruudestaan.
Aika monipuolisesti kuunteli tuolloin ja kuunteli yhä. MM. Matti ja Teppo, Junnu Vainio, Abba, Junkmail, Aknestik , Tiktak Sä kysyt miksi kyyneleet, Stratovarius Black Diamond, Eppu Normaali Vihreän joen rannalla, Dont speak ja Just a girl , Juice Outo valoon.
Äitini on syntynyt 1978 minä 1998