Mieheni kakkonen otti yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Riippumatta siitä, mikä tilanteenne on ja miten toimitte jatkossa, neuvoni on kuitenkin tämä:

ÄLÄ VASTAA MITÄÄN!  

Älä anna tälle ihmiselle itsestäsi yhtään mitään.   Älä puhu hänen kanssaan.  Älä sanaakaan.  Älä vastaa mihinkään yhteydenottoyritykseen.  Älä anna hänen tietää ajatuksistasi, mielipiteistäsi, tunteistasi, suunnitelmistasi yms. yhtikäs mitään.

Älä ryhdy pelaamaan mitään peliä hänen kanssaan.  Ole kuin et tietäisi hänen olevan olemassakaan, vaikka tiedätkin.  Sinulle hän on ilmaa.  

Se kiusaa häntä ja saa hänet epävarmaksi, mutta anna sen olla niin.  Voit lukea hänen viestinsä ja hymähdellä.  Kun hän ei tiedä, mitä ajattelet, hän on suhteesi ikään kuin tyhjän päällä.  Niin hänen kuuluu ollakin.

Äläkä kysele mieheltäsi hänestä mitään.

Tuossakin neuvossa lähdetään pelaamaan peliä.

Minusta ap voi vastata naiselle jos siltä tuntuu. Jos tuntuu, ettei halua kommunikoida, sitten ei kommunikoi. Täytyy miettiä omaa hyvinvointia ja mitä itse haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

Oletko sitä mieltä, ettei tuommoisesta suhteesta pääse irti ilman uutta suhdetta? Kyllä itseni lisäksi lukuisat naiset ovat jättäneet itselleen ja lapsilleenkin vaarallisen miehen. On turvakodit ym. palvelut. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tuommoisesta suhteesta "pelastautumiseen" uuteen suhteeseen. 

Ja oikeasti, vuorokauden piina. Ja puolen vuoden draamat. Tuo nainenhan oli selvästi avun tarpeessa. Itsekin kävin exän kanssa kunnon pariterapian, jonka aikana hän alkoi hiljalleen ymmärtää eron olevan mahdollista. Ja eron jälkeenkin monella vuosien, jopa vuosikymmenien piina. Että hieman pohdittaa tuo.

Onhan myös niin, että "kakkosnaiset" voivat olla arvaamattoman vaarallisia. Suomessa se Nilsiän tragedia. Kolmoisdraamat, varsinkin pitkittyneet, tuovat mukaan omat ulottuvuutensa. Ranskassa taas ihan kulttuuriin kuuluu, että jokaisella melkein on liiton ulkopuoliset rakastajat. 

en missään tapauksessa ole. Olen sitä mieltä, että tuollaisesta suhteesta irtipääseminen vaatii kuitenkin jonkun ulkopuolisen apua. Kaverin, äitin, terapeutin, jonkun. Kuinka usein miehellä keskimäärin on sellainen ystävä tai luotettu kenen kanssa käydä läpi noin henkilökohtaista asiaa, rakentavasti? Mies oli jo kauan aiemmin saanut ystävän neuvon "lähe V*uun siitä jo, mitä sitä vielä mietit". Ei ollut kuulema miehen ongelma jos jotain sitten sattuukin. Rationaalisesti -juuri näin. Mutta kuka osaa suhtautua rationaalisesti jos pelkää jotain kamalaa tapahtuvan ja kantaa siitä vielä syyllisyyttä jo etukäteen?

Terapiaan voi mennä, ja jopa kannattaa, mutta vain jos toinen osapuoli suostuu. Mitä jos ei suostu?

Kerroit, että "Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta". Nuohan ovat sitä henkistä väkivaltaa, että sikälikin kummallinen tapaus. Ymmärrätköhän nyt, mihin olet sotkeentunut?

Umm..

-"Hanna, olen onneton, en koe rakastavani enää, ehkä me voisimme kokeilla eroa"

-" jos lähdet mulla ei ole enää syytä elää" pilleripurkit kouraan ja vessaan lukkojen taakse vollottamaan...

..pöly laskeutuu, muutama viikko kuluu..

-"Hanna, en tunne enää rakastavani, haluaisin ehkä erota"

ovet paukkuen ulos: "ajan kallioleikkaukseen" ...syyllistäviä viestejä, itsetuhoisia kirjeitä, soitteluja tutuille, naisen sisko laittaa huolestunutta viestiä...

..okei, ei toimi, kokeillaan toista lähestymistapaa: ei hellyyttä, ei kauniita sanoja, vain välinpitämättömyyttä

"Hanna, minulla ei vieläkään ole oikein hyvä tunne tästä, tarvitsisin hieman aikaa miettiä yksin. Mitä jos pitäisimme pari viikkoa taukoa yhteydenpidosta ja katsoisimme sitten onko vielä halua jatkaa yhdessä?"

..sama draama jatkuu kuin yllä, kierrokset vain lisääntyy.

Ja tämä kaikki edellä jo ennen kuin toista naista oli edes kuviossa mukana. 

Mites sinä olisit tuosta eron leiponut niin, ettei tule syyllistytyksi 'henkiseen väkivaltaan'?

"Hanna, meidän suhteemme on loppu ja sinä tarvitset terapiaa. Valitettavasti minä en voi enempää auttaa, joten lähden nyt".

Tuommoiset parit viikot yhteydenpidossa ja muu paska sekoittaa kenen hyvänsä pään, joka ei ero halua.  Mieshän on aivan selvästi kunnon asshole, joka pyörii vain omien tunteidensa, taukojensa ja halujensa ympärillä.

Jos Hanna on vaaraksi itselleen, soitetaan 112 sekä jätetään huoli-ilmoitus. Ja lähdetään, ihan siitä huolimatta, että "Hanna, MINUSTA ei tunnu hyvältä nyt".

Vilpittömimmät onnitteluni kun et ole elämässäsi kokenut niin ristiriitaista tilannetta, että siinä tuollainen viileän rationaalinen ajattelu on vaikeaa ja vie aikaa. Me muut kuolevaiset ja lisäksi terapian ammattilaiset tiedämme kuitenkin, että on suhteita joista irrottautuminen on henkisesti todella vaativa urakka ja kaipaisi ennen kaikkea ulkopuolista apua - tässä hyvä esimerkki siitä muutoksesta joka ihmisessä naksahtaa päässä kun hän saa avattua tilannetaan jollekin ulkopuoliselle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006189314.html

Sinä voisit käyttää tuon terävän ja ehdottoman ajattelusi hyödyksi ja mennä töihin johonkin auttavaan puhelimeen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

No ei se pettäminen ja sivusuhteen jatkaminen petetyn naaman edessä kyllä ainakaan helpota sitä erotilannetta. Jos ihan normaalitkin ihmiset reagoivat petetyksi tullessaan epänormaalin voimakkaalla tavalla, niin mitenpä luulet sellaisten ihmisten reagoivan, jotka kamppailevat muutenkin oman päänsä kanssa? Kun siitä hullustakin puolisosta voi tosiaan erota myös puolisoa kunnioittaen ilman kolmansia osapuolia. Ja miksi ihmeessä sinä sekaannuit varattuun mieheen, jolla on tällainen "hullu nainen", jos sinulla on vielä oma lapsikin, jonka turvallisuudesta olet vastuussa?

Ei varmastikaan helpotu.

Ja siksi koska minä, toisin kuin mieheni, en alistu uhkailun ja pelottelun edessä. Sairas läheisriippuvainen suhde on ollut jo kauan historiaa. Molemmilla osapuolilla on nyt parempi elämä. Mies on saanut itsetuntonsa takaisin. Nainen saavuttanut suurimman haaveensa, joka ei ilman eroa olisi ollut mahdollista.

Eli asetit tuon "miehen edun" oman lapsesi turvallisuuden edelle? Tuskin tuo petetty nainen vieläkään tihkuu kiitollisuutta sinulle, että tulit siihen hyysäilemään hänen puolisoaan ja puutuit heidän eroonsa. Yrität vain kiillottaa omaa sädekehääsi ja oikeuttaa sen, että änkesit toisten parisuhteeseen.

Sinä voit ottaa asian noin ja katsoa, että yhdellä aikuisella ihmisellä on oikeus kiristää ja terrorisoida muita ihmisiä jopa uhkailemalla sivullisia lapsia. Minä katson niin, ettei ollut mitään parisuhdetta mihin ängetä. Se oli ollut ohi jo lähes vuotta aiemmin kun suhteen toinen osapuoli ilmoitti haluavansa lopettaa tapailun.

Olisipa mielenkiintoista nähdä kuinka sullakin takki kääntyisi kun se uhkailija olisikin joku Jonne ja eroon rimpuileva vaikkapa Sari.

Minä otan sen asian niin, että jos ihmisellä on lapsi, niin silloin hän on vastuussa tekemään sellaisia valintoja, joilla ei aseta omaa lastaan potentiaaliseen vaaratilanteeseen. Nyt sinä asetit ja yrität naamioida sen joksikin vilpittömäksi "pelastin miehen hullulta naiselta" -sankaritarinaksi. En minä katsoisi sitä yhtään nätimmin, vaikka sukupuolet kääntyisivät toisin päin.

eiköhän tuo ollut mulle tullut jo selväksi, että kaikki nuo näyttävät tempaukset ja uhkaukset on vain teatteria. Miehellä meni vähän kauemmin hoksata se.  Epäilykset herää, kun kuulee vahingossa tämän murheen murtaman nauravan iloisena puhelimessa ja äkkiä lopettavan puhelun ja aloittavan äänekkään nyyhkimisen, kun huomaa tulleensa yllätetyksi. Sitten kun 'itsaria yritetään' betasalpaajilla, vaikka kaapissa on myös mm vahvoja unilääkkeitä, se avaa lopullisesti silmät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

Oletko sitä mieltä, ettei tuommoisesta suhteesta pääse irti ilman uutta suhdetta? Kyllä itseni lisäksi lukuisat naiset ovat jättäneet itselleen ja lapsilleenkin vaarallisen miehen. On turvakodit ym. palvelut. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tuommoisesta suhteesta "pelastautumiseen" uuteen suhteeseen. 

Ja oikeasti, vuorokauden piina. Ja puolen vuoden draamat. Tuo nainenhan oli selvästi avun tarpeessa. Itsekin kävin exän kanssa kunnon pariterapian, jonka aikana hän alkoi hiljalleen ymmärtää eron olevan mahdollista. Ja eron jälkeenkin monella vuosien, jopa vuosikymmenien piina. Että hieman pohdittaa tuo.

Onhan myös niin, että "kakkosnaiset" voivat olla arvaamattoman vaarallisia. Suomessa se Nilsiän tragedia. Kolmoisdraamat, varsinkin pitkittyneet, tuovat mukaan omat ulottuvuutensa. Ranskassa taas ihan kulttuuriin kuuluu, että jokaisella melkein on liiton ulkopuoliset rakastajat. 

en missään tapauksessa ole. Olen sitä mieltä, että tuollaisesta suhteesta irtipääseminen vaatii kuitenkin jonkun ulkopuolisen apua. Kaverin, äitin, terapeutin, jonkun. Kuinka usein miehellä keskimäärin on sellainen ystävä tai luotettu kenen kanssa käydä läpi noin henkilökohtaista asiaa, rakentavasti? Mies oli jo kauan aiemmin saanut ystävän neuvon "lähe V*uun siitä jo, mitä sitä vielä mietit". Ei ollut kuulema miehen ongelma jos jotain sitten sattuukin. Rationaalisesti -juuri näin. Mutta kuka osaa suhtautua rationaalisesti jos pelkää jotain kamalaa tapahtuvan ja kantaa siitä vielä syyllisyyttä jo etukäteen?

Terapiaan voi mennä, ja jopa kannattaa, mutta vain jos toinen osapuoli suostuu. Mitä jos ei suostu?

Kerroit, että "Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta". Nuohan ovat sitä henkistä väkivaltaa, että sikälikin kummallinen tapaus. Ymmärrätköhän nyt, mihin olet sotkeentunut?

Umm..

-"Hanna, olen onneton, en koe rakastavani enää, ehkä me voisimme kokeilla eroa"

-" jos lähdet mulla ei ole enää syytä elää" pilleripurkit kouraan ja vessaan lukkojen taakse vollottamaan...

..pöly laskeutuu, muutama viikko kuluu..

-"Hanna, en tunne enää rakastavani, haluaisin ehkä erota"

ovet paukkuen ulos: "ajan kallioleikkaukseen" ...syyllistäviä viestejä, itsetuhoisia kirjeitä, soitteluja tutuille, naisen sisko laittaa huolestunutta viestiä...

..okei, ei toimi, kokeillaan toista lähestymistapaa: ei hellyyttä, ei kauniita sanoja, vain välinpitämättömyyttä

"Hanna, minulla ei vieläkään ole oikein hyvä tunne tästä, tarvitsisin hieman aikaa miettiä yksin. Mitä jos pitäisimme pari viikkoa taukoa yhteydenpidosta ja katsoisimme sitten onko vielä halua jatkaa yhdessä?"

..sama draama jatkuu kuin yllä, kierrokset vain lisääntyy.

Ja tämä kaikki edellä jo ennen kuin toista naista oli edes kuviossa mukana. 

Mites sinä olisit tuosta eron leiponut niin, ettei tule syyllistytyksi 'henkiseen väkivaltaan'?

"Hanna, meidän suhteemme on loppu ja sinä tarvitset terapiaa. Valitettavasti minä en voi enempää auttaa, joten lähden nyt".

Tuommoiset parit viikot yhteydenpidossa ja muu paska sekoittaa kenen hyvänsä pään, joka ei ero halua.  Mieshän on aivan selvästi kunnon asshole, joka pyörii vain omien tunteidensa, taukojensa ja halujensa ympärillä.

Jos Hanna on vaaraksi itselleen, soitetaan 112 sekä jätetään huoli-ilmoitus. Ja lähdetään, ihan siitä huolimatta, että "Hanna, MINUSTA ei tunnu hyvältä nyt".

Vilpittömimmät onnitteluni kun et ole elämässäsi kokenut niin ristiriitaista tilannetta, että siinä tuollainen viileän rationaalinen ajattelu on vaikeaa ja vie aikaa. Me muut kuolevaiset ja lisäksi terapian ammattilaiset tiedämme kuitenkin, että on suhteita joista irrottautuminen on henkisesti todella vaativa urakka ja kaipaisi ennen kaikkea ulkopuolista apua - tässä hyvä esimerkki siitä muutoksesta joka ihmisessä naksahtaa päässä kun hän saa avattua tilannetaan jollekin ulkopuoliselle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006189314.html

Sinä voisit käyttää tuon terävän ja ehdottoman ajattelusi hyödyksi ja mennä töihin johonkin auttavaan puhelimeen? 

Niin, tuossa tarinassa tuo ulkopuolinen apu oli työkaveri, joka ei pyrkinyt narsistin uhrin pöksyihin. Sinä puolestasi olit toinen nainen. Turhaan selität, että halusit vain vilpittömästi ja hyvää hyvyyttäsi auttaa miestä ilman mitään omaa lehmää ojassa.

"Kyllä mäkin nauraisin, jos miehen joku työpaikkapano tulisi meille keskustelemaan, mitä "me" nyt teemme. 

Tuollaisten on hyvä oppia elämän tosiasioita, että aina ei saa mitä haluaa. Ei, vaikka olisi nuorempi, kauniimpi ja hoikempi."

Minua ei tällaisissa tapauksissa naurattaisi.

Uskon elämänkokemukseni myötä, että nuorella on niin iso kynnys mennä jonkun kotiin yllättäen, että tämän tapauksen henkilöllä on ollut jokin niin pakottava tilanne, ettei voinut odottaa enää,  vaan tuli vastuuttamaan miestä suhteen laadusta. Todennäköisesti mies ei ole kiihkoissaan huolehtinut ehkäisystä ja seurauksena Suuri Uutinen eli raskaus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

Oletko sitä mieltä, ettei tuommoisesta suhteesta pääse irti ilman uutta suhdetta? Kyllä itseni lisäksi lukuisat naiset ovat jättäneet itselleen ja lapsilleenkin vaarallisen miehen. On turvakodit ym. palvelut. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tuommoisesta suhteesta "pelastautumiseen" uuteen suhteeseen. 

Ja oikeasti, vuorokauden piina. Ja puolen vuoden draamat. Tuo nainenhan oli selvästi avun tarpeessa. Itsekin kävin exän kanssa kunnon pariterapian, jonka aikana hän alkoi hiljalleen ymmärtää eron olevan mahdollista. Ja eron jälkeenkin monella vuosien, jopa vuosikymmenien piina. Että hieman pohdittaa tuo.

Onhan myös niin, että "kakkosnaiset" voivat olla arvaamattoman vaarallisia. Suomessa se Nilsiän tragedia. Kolmoisdraamat, varsinkin pitkittyneet, tuovat mukaan omat ulottuvuutensa. Ranskassa taas ihan kulttuuriin kuuluu, että jokaisella melkein on liiton ulkopuoliset rakastajat. 

en missään tapauksessa ole. Olen sitä mieltä, että tuollaisesta suhteesta irtipääseminen vaatii kuitenkin jonkun ulkopuolisen apua. Kaverin, äitin, terapeutin, jonkun. Kuinka usein miehellä keskimäärin on sellainen ystävä tai luotettu kenen kanssa käydä läpi noin henkilökohtaista asiaa, rakentavasti? Mies oli jo kauan aiemmin saanut ystävän neuvon "lähe V*uun siitä jo, mitä sitä vielä mietit". Ei ollut kuulema miehen ongelma jos jotain sitten sattuukin. Rationaalisesti -juuri näin. Mutta kuka osaa suhtautua rationaalisesti jos pelkää jotain kamalaa tapahtuvan ja kantaa siitä vielä syyllisyyttä jo etukäteen?

Terapiaan voi mennä, ja jopa kannattaa, mutta vain jos toinen osapuoli suostuu. Mitä jos ei suostu?

Kerroit, että "Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta". Nuohan ovat sitä henkistä väkivaltaa, että sikälikin kummallinen tapaus. Ymmärrätköhän nyt, mihin olet sotkeentunut?

Umm..

-"Hanna, olen onneton, en koe rakastavani enää, ehkä me voisimme kokeilla eroa"

-" jos lähdet mulla ei ole enää syytä elää" pilleripurkit kouraan ja vessaan lukkojen taakse vollottamaan...

..pöly laskeutuu, muutama viikko kuluu..

-"Hanna, en tunne enää rakastavani, haluaisin ehkä erota"

ovet paukkuen ulos: "ajan kallioleikkaukseen" ...syyllistäviä viestejä, itsetuhoisia kirjeitä, soitteluja tutuille, naisen sisko laittaa huolestunutta viestiä...

..okei, ei toimi, kokeillaan toista lähestymistapaa: ei hellyyttä, ei kauniita sanoja, vain välinpitämättömyyttä

"Hanna, minulla ei vieläkään ole oikein hyvä tunne tästä, tarvitsisin hieman aikaa miettiä yksin. Mitä jos pitäisimme pari viikkoa taukoa yhteydenpidosta ja katsoisimme sitten onko vielä halua jatkaa yhdessä?"

..sama draama jatkuu kuin yllä, kierrokset vain lisääntyy.

Ja tämä kaikki edellä jo ennen kuin toista naista oli edes kuviossa mukana. 

Mites sinä olisit tuosta eron leiponut niin, ettei tule syyllistytyksi 'henkiseen väkivaltaan'?

"Hanna, meidän suhteemme on loppu ja sinä tarvitset terapiaa. Valitettavasti minä en voi enempää auttaa, joten lähden nyt".

Tuommoiset parit viikot yhteydenpidossa ja muu paska sekoittaa kenen hyvänsä pään, joka ei ero halua.  Mieshän on aivan selvästi kunnon asshole, joka pyörii vain omien tunteidensa, taukojensa ja halujensa ympärillä.

Jos Hanna on vaaraksi itselleen, soitetaan 112 sekä jätetään huoli-ilmoitus. Ja lähdetään, ihan siitä huolimatta, että "Hanna, MINUSTA ei tunnu hyvältä nyt".

Vilpittömimmät onnitteluni kun et ole elämässäsi kokenut niin ristiriitaista tilannetta, että siinä tuollainen viileän rationaalinen ajattelu on vaikeaa ja vie aikaa. Me muut kuolevaiset ja lisäksi terapian ammattilaiset tiedämme kuitenkin, että on suhteita joista irrottautuminen on henkisesti todella vaativa urakka ja kaipaisi ennen kaikkea ulkopuolista apua - tässä hyvä esimerkki siitä muutoksesta joka ihmisessä naksahtaa päässä kun hän saa avattua tilannetaan jollekin ulkopuoliselle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006189314.html

Sinä voisit käyttää tuon terävän ja ehdottoman ajattelusi hyödyksi ja mennä töihin johonkin auttavaan puhelimeen? 

Niin, tuossa tarinassa tuo ulkopuolinen apu oli työkaveri, joka ei pyrkinyt narsistin uhrin pöksyihin. Sinä puolestasi olit toinen nainen. Turhaan selität, että halusit vain vilpittömästi ja hyvää hyvyyttäsi auttaa miestä ilman mitään omaa lehmää ojassa.

aaa..eli ongelma olikin siinä, että minä hyödyin jotain henkilökohtaisesti kun heidän eronsa tuli todeksi. Missä tarkalleen ottaen väitän että halusin vain vilpittömästi auttaa tai mulla ei ollut asiaan omaa intressiä?

Minä kun kuvittelin, että sulla oli ongelma sen kanssa, ettei mies osannut sitä eroa tehdä sillä lailla, ettei se ero olisi tätä naisparkaa henkisesti väkivaltaisesti kohdellut. Ja sanon, että ei osannutkaan, tosin sellaista tapaa erota ei tässä tapauksessa olisi ollut edes olemassa.

Kun et tilanteen taustaa ja mukana olleita henkilöitä, tai heidän taustatarinaansa yhtään tunne, niin jospa jätät jälkiviisaudet niille, jotka tunnet. Ei ollut ihan ensimmäinen, eikä viimeinen ihmissuhde joka tällä naisella palaa poroksi. Apua tarvitsee varmasti, mutta kun ei ole sitä sairaudentuntoa, ei sitä ole halua ottaa vastaan. Kolmiodraaman kahdella muulla osapuolella taas poltettuja siltoja on takana, tätä yhtä naista lukuunottamatta tasan nolla. Toimikoon tuo nyt sitten vaikka näyttönä siitä, että ennen tätä naista ja sen jälkeen, on kummasti osattu toimia ihmisten kanssa. Tämän kanssa taas ei ole tähän mennessä osannut toimia kukaan, muu kuin oma äiti.

Minulla oli nuorempana yhtenä työkaverina naisvaltaisella alalla nainen, jolla oli varjoperhe ukkomiehen kanssa.

Kaksi lasta ja "mää en vaadi mieheltä ikinä mitään". Ei nimeä lasten syntymätodistuksissa ja silti mies jatkoi vuosikausia heilastelua kuin aviopari naisen kotona ja lasten luona.

Lapset eivät saaneet tervehtiä "iskää"  eikä "sisaruksiaan" jos tämä sattui esim samaan jalkapallopeliin katsomoon tai tuli vaikka "oikean perheensä kanssa" kaupassa vastaan.

Kyseinen mies nautti hyvästä asemasta ja häntä ihailtiin korkean moraalin miehenä.

Kaikki meidän töissä tiesi mutta pidettiin naama kiinni asiasta, koska mitä se oikeastaan meille kuului. Se nainen oli tosin niin kaunis että olisi saanut kenen tahansa, mutta tollasen sitten halusi.

"Kyllä olet sinäkin tietämätön entisajan talollisten elämästä.

Luuletko tosiaan???????, että piioilta jotenkin kysyttiin suostumusta.

Isäntä oli isäntä ja piiat olivat ikäänkuin hänen omaisuuttaan.

Jos ei suostunut niin silloinkin potkittiin pihalle,

palkat jäivät monesti maksamatta koska oli vuosipalkka ja muutenkin todella pieni. Koska piika sai asunnon ja ruokapuolen (todella huonot kummatkin) talosta niin se oli joitain roposia, joskus sekin maksettiin osin vaatteina,

kun tehtiin samalla kun kraatari oli taossa käymässä.

Kun kesken pestuuvuoden joutui pois, niin oli todella vaikea saada uutta paikkaa.

Usein tosiaan piian maine vielä pilattiin, että sekin vaikeutti.

Jos isännälle suostumaton piika sai jäädä taloon, hänen elämänsä tehtiin todella vaikeaksi, niin isännän kuin asiat haistavan emännänkin toimesta.

Ja uudessa talossa taas sama meininki usein.

Silloiin ei eletty 2000-lukua. Suosittelen lukemaan siitä ajasta kertovia kirjoja.

Asia on minulle nyt pramilla kun luen Paula Havasteen romaania Laahus,

joka juuri kertoo entisajan nuoren piikatytön elämästä maaseudulla.

"Vanha ukko" voi olla myös apteekkari, lääkäri, yleensä joku silmäätekevä mies jos oli piikomassa heidän kodissaan.

Eikä välttämättä edes vanha.

Tämä nyt hiukan ohi aiheen, mutta oli vaan pakko kun tyrmistyin kommenttia."

.

"Niin, nuoria tyttöjä lähetettiin piikomaan usein myös maalta kaupunkeihin.

Isäntä otti piikatytön "luontaisetuna", usein väkisin.

Piika tuli raskaaksi ja potkaistiin kadulle "siveettömän käytöksen" takia.

Pìiat olivat hyvin nuoria, alaikäisiä, usein lapsia vielä itsekin.

Kaupungissa kouluttamaton "siveetön tyttö" päätyi usein prostituoiduksi.

Suomen ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää, oli keskeisenä vaikuttajahahmona kun Suomeen perustettiin ensimmäiset ensikodit, joissa näille köyhille, kouluttamattomille raskaanaoleville tytöille tarjottiin turvapaikka ja esim. ammattikoulutusta.

Miina Sillanpään elämänkerta olisi terveellistä luettavaa siitä, millainen oli todellinen feministi, eikä mikään muodikas "vitunvirkkaaja".

Tämä köyhä tyttö, joka jo 12-vuotiaana teki raskasta tehdastyötä ja lähti sitten kaupunkiin piikomaan, koulutti itsensä ja nousi järkähtämättömäksi yhteiskunnan haavoittuvimpien, nuorten piikojen puolustajaksi.

Mutta nykyään on näiden niljakkaiden setämiesten hyväksikäyttämien "tyttöparkojen" asema aivan erilainen: jos he eivät halua lasta, he saavat raskaudenkeskeytyksen ja jos he haluavat pitää lapsen, niin yhteiskunta tulee kaikin tavoin vastaan ja äijä saa "kaivaa kuvettaan" kunnes lapsi on täysikäinen"

. Kirjoitatte asioita joita harva nykynuori edes tietää Suomen naisten historiasta.

Esimerkiksi huutolaisuus oli Suomessa vielä 1900-luvun alkukymmenille saakka!

Siinä kunta luovutti hutokauppaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten vaatineelle perheelle tai henkilölle.

Miettikää millainen orjan asema vaikkapa tytöllä tai nuorella ollut, ei mitään suojaa jos joutui pahoihin käsiin. Heitä kohdeltiin ja lyötiin ja käytettiin kuin vierasta sikaa!

Tapasin naisen joka oli päässyt Suomeen so-dan jaloista leiristä .

Hän sanoi : "suomi on paratiisi naisille, te olette tasa-arvoisia ja voitte tehdä aivan mitä haluatte ja kykynne riittää. Teillä on kaikki."

Aivan. Silti on näitä naisia joiden elämäntehtävänä on kilpailla jostain miehestä. Naisen kanssa. Kun voisi tehdä vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

Oletko sitä mieltä, ettei tuommoisesta suhteesta pääse irti ilman uutta suhdetta? Kyllä itseni lisäksi lukuisat naiset ovat jättäneet itselleen ja lapsilleenkin vaarallisen miehen. On turvakodit ym. palvelut. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tuommoisesta suhteesta "pelastautumiseen" uuteen suhteeseen. 

Ja oikeasti, vuorokauden piina. Ja puolen vuoden draamat. Tuo nainenhan oli selvästi avun tarpeessa. Itsekin kävin exän kanssa kunnon pariterapian, jonka aikana hän alkoi hiljalleen ymmärtää eron olevan mahdollista. Ja eron jälkeenkin monella vuosien, jopa vuosikymmenien piina. Että hieman pohdittaa tuo.

Onhan myös niin, että "kakkosnaiset" voivat olla arvaamattoman vaarallisia. Suomessa se Nilsiän tragedia. Kolmoisdraamat, varsinkin pitkittyneet, tuovat mukaan omat ulottuvuutensa. Ranskassa taas ihan kulttuuriin kuuluu, että jokaisella melkein on liiton ulkopuoliset rakastajat. 

en missään tapauksessa ole. Olen sitä mieltä, että tuollaisesta suhteesta irtipääseminen vaatii kuitenkin jonkun ulkopuolisen apua. Kaverin, äitin, terapeutin, jonkun. Kuinka usein miehellä keskimäärin on sellainen ystävä tai luotettu kenen kanssa käydä läpi noin henkilökohtaista asiaa, rakentavasti? Mies oli jo kauan aiemmin saanut ystävän neuvon "lähe V*uun siitä jo, mitä sitä vielä mietit". Ei ollut kuulema miehen ongelma jos jotain sitten sattuukin. Rationaalisesti -juuri näin. Mutta kuka osaa suhtautua rationaalisesti jos pelkää jotain kamalaa tapahtuvan ja kantaa siitä vielä syyllisyyttä jo etukäteen?

Terapiaan voi mennä, ja jopa kannattaa, mutta vain jos toinen osapuoli suostuu. Mitä jos ei suostu?

Kerroit, että "Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta". Nuohan ovat sitä henkistä väkivaltaa, että sikälikin kummallinen tapaus. Ymmärrätköhän nyt, mihin olet sotkeentunut?

Umm..

-"Hanna, olen onneton, en koe rakastavani enää, ehkä me voisimme kokeilla eroa"

-" jos lähdet mulla ei ole enää syytä elää" pilleripurkit kouraan ja vessaan lukkojen taakse vollottamaan...

..pöly laskeutuu, muutama viikko kuluu..

-"Hanna, en tunne enää rakastavani, haluaisin ehkä erota"

ovet paukkuen ulos: "ajan kallioleikkaukseen" ...syyllistäviä viestejä, itsetuhoisia kirjeitä, soitteluja tutuille, naisen sisko laittaa huolestunutta viestiä...

..okei, ei toimi, kokeillaan toista lähestymistapaa: ei hellyyttä, ei kauniita sanoja, vain välinpitämättömyyttä

"Hanna, minulla ei vieläkään ole oikein hyvä tunne tästä, tarvitsisin hieman aikaa miettiä yksin. Mitä jos pitäisimme pari viikkoa taukoa yhteydenpidosta ja katsoisimme sitten onko vielä halua jatkaa yhdessä?"

..sama draama jatkuu kuin yllä, kierrokset vain lisääntyy.

Ja tämä kaikki edellä jo ennen kuin toista naista oli edes kuviossa mukana. 

Mites sinä olisit tuosta eron leiponut niin, ettei tule syyllistytyksi 'henkiseen väkivaltaan'?

"Hanna, meidän suhteemme on loppu ja sinä tarvitset terapiaa. Valitettavasti minä en voi enempää auttaa, joten lähden nyt".

Tuommoiset parit viikot yhteydenpidossa ja muu paska sekoittaa kenen hyvänsä pään, joka ei ero halua.  Mieshän on aivan selvästi kunnon asshole, joka pyörii vain omien tunteidensa, taukojensa ja halujensa ympärillä.

Jos Hanna on vaaraksi itselleen, soitetaan 112 sekä jätetään huoli-ilmoitus. Ja lähdetään, ihan siitä huolimatta, että "Hanna, MINUSTA ei tunnu hyvältä nyt".

Vilpittömimmät onnitteluni kun et ole elämässäsi kokenut niin ristiriitaista tilannetta, että siinä tuollainen viileän rationaalinen ajattelu on vaikeaa ja vie aikaa. Me muut kuolevaiset ja lisäksi terapian ammattilaiset tiedämme kuitenkin, että on suhteita joista irrottautuminen on henkisesti todella vaativa urakka ja kaipaisi ennen kaikkea ulkopuolista apua - tässä hyvä esimerkki siitä muutoksesta joka ihmisessä naksahtaa päässä kun hän saa avattua tilannetaan jollekin ulkopuoliselle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006189314.html

Sinä voisit käyttää tuon terävän ja ehdottoman ajattelusi hyödyksi ja mennä töihin johonkin auttavaan puhelimeen? 

Niin, tuossa tarinassa tuo ulkopuolinen apu oli työkaveri, joka ei pyrkinyt narsistin uhrin pöksyihin. Sinä puolestasi olit toinen nainen. Turhaan selität, että halusit vain vilpittömästi ja hyvää hyvyyttäsi auttaa miestä ilman mitään omaa lehmää ojassa.

aaa..eli ongelma olikin siinä, että minä hyödyin jotain henkilökohtaisesti kun heidän eronsa tuli todeksi. Missä tarkalleen ottaen väitän että halusin vain vilpittömästi auttaa tai mulla ei ollut asiaan omaa intressiä?

Minä kun kuvittelin, että sulla oli ongelma sen kanssa, ettei mies osannut sitä eroa tehdä sillä lailla, ettei se ero olisi tätä naisparkaa henkisesti väkivaltaisesti kohdellut. Ja sanon, että ei osannutkaan, tosin sellaista tapaa erota ei tässä tapauksessa olisi ollut edes olemassa.

Kun et tilanteen taustaa ja mukana olleita henkilöitä, tai heidän taustatarinaansa yhtään tunne, niin jospa jätät jälkiviisaudet niille, jotka tunnet. Ei ollut ihan ensimmäinen, eikä viimeinen ihmissuhde joka tällä naisella palaa poroksi. Apua tarvitsee varmasti, mutta kun ei ole sitä sairaudentuntoa, ei sitä ole halua ottaa vastaan. Kolmiodraaman kahdella muulla osapuolella taas poltettuja siltoja on takana, tätä yhtä naista lukuunottamatta tasan nolla. Toimikoon tuo nyt sitten vaikka näyttönä siitä, että ennen tätä naista ja sen jälkeen, on kummasti osattu toimia ihmisten kanssa. Tämän kanssa taas ei ole tähän mennessä osannut toimia kukaan, muu kuin oma äiti.

Siis tässä erossa ei siis konsultoitu ammattiapua lainkaan, vaan sinä säädit hoidit miehen itsetunnon kuntoon ja pelastit vielä hänen exänkin uusille urille. Ilman sinua ei kertomasi mukaan olisi näin käynyt. Brava!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

Oletko sitä mieltä, ettei tuommoisesta suhteesta pääse irti ilman uutta suhdetta? Kyllä itseni lisäksi lukuisat naiset ovat jättäneet itselleen ja lapsilleenkin vaarallisen miehen. On turvakodit ym. palvelut. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tuommoisesta suhteesta "pelastautumiseen" uuteen suhteeseen. 

Ja oikeasti, vuorokauden piina. Ja puolen vuoden draamat. Tuo nainenhan oli selvästi avun tarpeessa. Itsekin kävin exän kanssa kunnon pariterapian, jonka aikana hän alkoi hiljalleen ymmärtää eron olevan mahdollista. Ja eron jälkeenkin monella vuosien, jopa vuosikymmenien piina. Että hieman pohdittaa tuo.

Onhan myös niin, että "kakkosnaiset" voivat olla arvaamattoman vaarallisia. Suomessa se Nilsiän tragedia. Kolmoisdraamat, varsinkin pitkittyneet, tuovat mukaan omat ulottuvuutensa. Ranskassa taas ihan kulttuuriin kuuluu, että jokaisella melkein on liiton ulkopuoliset rakastajat. 

en missään tapauksessa ole. Olen sitä mieltä, että tuollaisesta suhteesta irtipääseminen vaatii kuitenkin jonkun ulkopuolisen apua. Kaverin, äitin, terapeutin, jonkun. Kuinka usein miehellä keskimäärin on sellainen ystävä tai luotettu kenen kanssa käydä läpi noin henkilökohtaista asiaa, rakentavasti? Mies oli jo kauan aiemmin saanut ystävän neuvon "lähe V*uun siitä jo, mitä sitä vielä mietit". Ei ollut kuulema miehen ongelma jos jotain sitten sattuukin. Rationaalisesti -juuri näin. Mutta kuka osaa suhtautua rationaalisesti jos pelkää jotain kamalaa tapahtuvan ja kantaa siitä vielä syyllisyyttä jo etukäteen?

Terapiaan voi mennä, ja jopa kannattaa, mutta vain jos toinen osapuoli suostuu. Mitä jos ei suostu?

Kerroit, että "Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta". Nuohan ovat sitä henkistä väkivaltaa, että sikälikin kummallinen tapaus. Ymmärrätköhän nyt, mihin olet sotkeentunut?

Umm..

-"Hanna, olen onneton, en koe rakastavani enää, ehkä me voisimme kokeilla eroa"

-" jos lähdet mulla ei ole enää syytä elää" pilleripurkit kouraan ja vessaan lukkojen taakse vollottamaan...

..pöly laskeutuu, muutama viikko kuluu..

-"Hanna, en tunne enää rakastavani, haluaisin ehkä erota"

ovet paukkuen ulos: "ajan kallioleikkaukseen" ...syyllistäviä viestejä, itsetuhoisia kirjeitä, soitteluja tutuille, naisen sisko laittaa huolestunutta viestiä...

..okei, ei toimi, kokeillaan toista lähestymistapaa: ei hellyyttä, ei kauniita sanoja, vain välinpitämättömyyttä

"Hanna, minulla ei vieläkään ole oikein hyvä tunne tästä, tarvitsisin hieman aikaa miettiä yksin. Mitä jos pitäisimme pari viikkoa taukoa yhteydenpidosta ja katsoisimme sitten onko vielä halua jatkaa yhdessä?"

..sama draama jatkuu kuin yllä, kierrokset vain lisääntyy.

Ja tämä kaikki edellä jo ennen kuin toista naista oli edes kuviossa mukana. 

Mites sinä olisit tuosta eron leiponut niin, ettei tule syyllistytyksi 'henkiseen väkivaltaan'?

"Hanna, meidän suhteemme on loppu ja sinä tarvitset terapiaa. Valitettavasti minä en voi enempää auttaa, joten lähden nyt".

Tuommoiset parit viikot yhteydenpidossa ja muu paska sekoittaa kenen hyvänsä pään, joka ei ero halua.  Mieshän on aivan selvästi kunnon asshole, joka pyörii vain omien tunteidensa, taukojensa ja halujensa ympärillä.

Jos Hanna on vaaraksi itselleen, soitetaan 112 sekä jätetään huoli-ilmoitus. Ja lähdetään, ihan siitä huolimatta, että "Hanna, MINUSTA ei tunnu hyvältä nyt".

Vilpittömimmät onnitteluni kun et ole elämässäsi kokenut niin ristiriitaista tilannetta, että siinä tuollainen viileän rationaalinen ajattelu on vaikeaa ja vie aikaa. Me muut kuolevaiset ja lisäksi terapian ammattilaiset tiedämme kuitenkin, että on suhteita joista irrottautuminen on henkisesti todella vaativa urakka ja kaipaisi ennen kaikkea ulkopuolista apua - tässä hyvä esimerkki siitä muutoksesta joka ihmisessä naksahtaa päässä kun hän saa avattua tilannetaan jollekin ulkopuoliselle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006189314.html

Sinä voisit käyttää tuon terävän ja ehdottoman ajattelusi hyödyksi ja mennä töihin johonkin auttavaan puhelimeen? 

Niin, tuossa tarinassa tuo ulkopuolinen apu oli työkaveri, joka ei pyrkinyt narsistin uhrin pöksyihin. Sinä puolestasi olit toinen nainen. Turhaan selität, että halusit vain vilpittömästi ja hyvää hyvyyttäsi auttaa miestä ilman mitään omaa lehmää ojassa.

aaa..eli ongelma olikin siinä, että minä hyödyin jotain henkilökohtaisesti kun heidän eronsa tuli todeksi. Missä tarkalleen ottaen väitän että halusin vain vilpittömästi auttaa tai mulla ei ollut asiaan omaa intressiä?

Minä kun kuvittelin, että sulla oli ongelma sen kanssa, ettei mies osannut sitä eroa tehdä sillä lailla, ettei se ero olisi tätä naisparkaa henkisesti väkivaltaisesti kohdellut. Ja sanon, että ei osannutkaan, tosin sellaista tapaa erota ei tässä tapauksessa olisi ollut edes olemassa.

Kun et tilanteen taustaa ja mukana olleita henkilöitä, tai heidän taustatarinaansa yhtään tunne, niin jospa jätät jälkiviisaudet niille, jotka tunnet. Ei ollut ihan ensimmäinen, eikä viimeinen ihmissuhde joka tällä naisella palaa poroksi. Apua tarvitsee varmasti, mutta kun ei ole sitä sairaudentuntoa, ei sitä ole halua ottaa vastaan. Kolmiodraaman kahdella muulla osapuolella taas poltettuja siltoja on takana, tätä yhtä naista lukuunottamatta tasan nolla. Toimikoon tuo nyt sitten vaikka näyttönä siitä, että ennen tätä naista ja sen jälkeen, on kummasti osattu toimia ihmisten kanssa. Tämän kanssa taas ei ole tähän mennessä osannut toimia kukaan, muu kuin oma äiti.

Siis tässä erossa ei siis konsultoitu ammattiapua lainkaan, vaan sinä säädit hoidit miehen itsetunnon kuntoon ja pelastit vielä hänen exänkin uusille urille. Ilman sinua ei kertomasi mukaan olisi näin käynyt. Brava!

hetkinen, missä sanon, ettei ammattiapua konsultoitu ollenkaan? Konsultoitiin. Pariterapiaa; mies tavoitteenaan sopia erosta, nainen, en tiedä mikä oli tavoite, mutta kun parisuhteen ongelmista alettiin puhumaan oli terapia naisen osalta ohi, eli yhteen käyntiin jäi. Yksilöllisestä ammattiavusta taas oli hyvinkin apua, sen seurauksena mies sai itsensä lopullisesti irti.

Mulla ei ole mitään tekoa hänen exänsä elämässään sittemmin. Miksi laitat sanoja suuhuni? Hyvä vaan hänelle kun asiat on sujuneet toivomaansa suuntaan.

Ilman minuakin ero olisi tullut, mahdollisesti jopa nopeammin, mutta ei varmasti yhtään vähemmän traumaattisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

Oletko sitä mieltä, ettei tuommoisesta suhteesta pääse irti ilman uutta suhdetta? Kyllä itseni lisäksi lukuisat naiset ovat jättäneet itselleen ja lapsilleenkin vaarallisen miehen. On turvakodit ym. palvelut. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tuommoisesta suhteesta "pelastautumiseen" uuteen suhteeseen. 

Ja oikeasti, vuorokauden piina. Ja puolen vuoden draamat. Tuo nainenhan oli selvästi avun tarpeessa. Itsekin kävin exän kanssa kunnon pariterapian, jonka aikana hän alkoi hiljalleen ymmärtää eron olevan mahdollista. Ja eron jälkeenkin monella vuosien, jopa vuosikymmenien piina. Että hieman pohdittaa tuo.

Onhan myös niin, että "kakkosnaiset" voivat olla arvaamattoman vaarallisia. Suomessa se Nilsiän tragedia. Kolmoisdraamat, varsinkin pitkittyneet, tuovat mukaan omat ulottuvuutensa. Ranskassa taas ihan kulttuuriin kuuluu, että jokaisella melkein on liiton ulkopuoliset rakastajat. 

en missään tapauksessa ole. Olen sitä mieltä, että tuollaisesta suhteesta irtipääseminen vaatii kuitenkin jonkun ulkopuolisen apua. Kaverin, äitin, terapeutin, jonkun. Kuinka usein miehellä keskimäärin on sellainen ystävä tai luotettu kenen kanssa käydä läpi noin henkilökohtaista asiaa, rakentavasti? Mies oli jo kauan aiemmin saanut ystävän neuvon "lähe V*uun siitä jo, mitä sitä vielä mietit". Ei ollut kuulema miehen ongelma jos jotain sitten sattuukin. Rationaalisesti -juuri näin. Mutta kuka osaa suhtautua rationaalisesti jos pelkää jotain kamalaa tapahtuvan ja kantaa siitä vielä syyllisyyttä jo etukäteen?

Terapiaan voi mennä, ja jopa kannattaa, mutta vain jos toinen osapuoli suostuu. Mitä jos ei suostu?

Kerroit, että "Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta". Nuohan ovat sitä henkistä väkivaltaa, että sikälikin kummallinen tapaus. Ymmärrätköhän nyt, mihin olet sotkeentunut?

Umm..

-"Hanna, olen onneton, en koe rakastavani enää, ehkä me voisimme kokeilla eroa"

-" jos lähdet mulla ei ole enää syytä elää" pilleripurkit kouraan ja vessaan lukkojen taakse vollottamaan...

..pöly laskeutuu, muutama viikko kuluu..

-"Hanna, en tunne enää rakastavani, haluaisin ehkä erota"

ovet paukkuen ulos: "ajan kallioleikkaukseen" ...syyllistäviä viestejä, itsetuhoisia kirjeitä, soitteluja tutuille, naisen sisko laittaa huolestunutta viestiä...

..okei, ei toimi, kokeillaan toista lähestymistapaa: ei hellyyttä, ei kauniita sanoja, vain välinpitämättömyyttä

"Hanna, minulla ei vieläkään ole oikein hyvä tunne tästä, tarvitsisin hieman aikaa miettiä yksin. Mitä jos pitäisimme pari viikkoa taukoa yhteydenpidosta ja katsoisimme sitten onko vielä halua jatkaa yhdessä?"

..sama draama jatkuu kuin yllä, kierrokset vain lisääntyy.

Ja tämä kaikki edellä jo ennen kuin toista naista oli edes kuviossa mukana. 

Mites sinä olisit tuosta eron leiponut niin, ettei tule syyllistytyksi 'henkiseen väkivaltaan'?

"Hanna, meidän suhteemme on loppu ja sinä tarvitset terapiaa. Valitettavasti minä en voi enempää auttaa, joten lähden nyt".

Tuommoiset parit viikot yhteydenpidossa ja muu paska sekoittaa kenen hyvänsä pään, joka ei ero halua.  Mieshän on aivan selvästi kunnon asshole, joka pyörii vain omien tunteidensa, taukojensa ja halujensa ympärillä.

Jos Hanna on vaaraksi itselleen, soitetaan 112 sekä jätetään huoli-ilmoitus. Ja lähdetään, ihan siitä huolimatta, että "Hanna, MINUSTA ei tunnu hyvältä nyt".

Vilpittömimmät onnitteluni kun et ole elämässäsi kokenut niin ristiriitaista tilannetta, että siinä tuollainen viileän rationaalinen ajattelu on vaikeaa ja vie aikaa. Me muut kuolevaiset ja lisäksi terapian ammattilaiset tiedämme kuitenkin, että on suhteita joista irrottautuminen on henkisesti todella vaativa urakka ja kaipaisi ennen kaikkea ulkopuolista apua - tässä hyvä esimerkki siitä muutoksesta joka ihmisessä naksahtaa päässä kun hän saa avattua tilannetaan jollekin ulkopuoliselle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006189314.html

Sinä voisit käyttää tuon terävän ja ehdottoman ajattelusi hyödyksi ja mennä töihin johonkin auttavaan puhelimeen? 

Niin, tuossa tarinassa tuo ulkopuolinen apu oli työkaveri, joka ei pyrkinyt narsistin uhrin pöksyihin. Sinä puolestasi olit toinen nainen. Turhaan selität, että halusit vain vilpittömästi ja hyvää hyvyyttäsi auttaa miestä ilman mitään omaa lehmää ojassa.

aaa..eli ongelma olikin siinä, että minä hyödyin jotain henkilökohtaisesti kun heidän eronsa tuli todeksi. Missä tarkalleen ottaen väitän että halusin vain vilpittömästi auttaa tai mulla ei ollut asiaan omaa intressiä?

Minä kun kuvittelin, että sulla oli ongelma sen kanssa, ettei mies osannut sitä eroa tehdä sillä lailla, ettei se ero olisi tätä naisparkaa henkisesti väkivaltaisesti kohdellut. Ja sanon, että ei osannutkaan, tosin sellaista tapaa erota ei tässä tapauksessa olisi ollut edes olemassa.

Kun et tilanteen taustaa ja mukana olleita henkilöitä, tai heidän taustatarinaansa yhtään tunne, niin jospa jätät jälkiviisaudet niille, jotka tunnet. Ei ollut ihan ensimmäinen, eikä viimeinen ihmissuhde joka tällä naisella palaa poroksi. Apua tarvitsee varmasti, mutta kun ei ole sitä sairaudentuntoa, ei sitä ole halua ottaa vastaan. Kolmiodraaman kahdella muulla osapuolella taas poltettuja siltoja on takana, tätä yhtä naista lukuunottamatta tasan nolla. Toimikoon tuo nyt sitten vaikka näyttönä siitä, että ennen tätä naista ja sen jälkeen, on kummasti osattu toimia ihmisten kanssa. Tämän kanssa taas ei ole tähän mennessä osannut toimia kukaan, muu kuin oma äiti.

Siis tässä erossa ei siis konsultoitu ammattiapua lainkaan, vaan sinä säädit hoidit miehen itsetunnon kuntoon ja pelastit vielä hänen exänkin uusille urille. Ilman sinua ei kertomasi mukaan olisi näin käynyt. Brava!

hetkinen, missä sanon, ettei ammattiapua konsultoitu ollenkaan? Konsultoitiin. Pariterapiaa; mies tavoitteenaan sopia erosta, nainen, en tiedä mikä oli tavoite, mutta kun parisuhteen ongelmista alettiin puhumaan oli terapia naisen osalta ohi, eli yhteen käyntiin jäi. Yksilöllisestä ammattiavusta taas oli hyvinkin apua, sen seurauksena mies sai itsensä lopullisesti irti.

Mulla ei ole mitään tekoa hänen exänsä elämässään sittemmin. Miksi laitat sanoja suuhuni? Hyvä vaan hänelle kun asiat on sujuneet toivomaansa suuntaan.

Ilman minuakin ero olisi tullut, mahdollisesti jopa nopeammin, mutta ei varmasti yhtään vähemmän traumaattisesti.

Lisään vielä; se että miehellä on jälleen jonkinlainen käsitys omista oikeuksistaan ja arvostaan, eikä hän enää ajattele, että hän on täysin patahuono ihminen, jonka syytä on kaikki mikä jonkun toisen elämässä menee pieleen potkuista terveysongelmiin ja väsymyksestä lihomiseen -se ei ole minun saavutukseni lainkaan. Se on hänen oma saavutuksensa kun hankkiutui eroon myrkyllisestä ihmisestä. Hirveän mielelläsi sinä asettelet sanoja toisen ihmisen suuhun :) Olen nähnyt tällaista viestintää jossain aiemminkin, hmmmm...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

Oletko sitä mieltä, ettei tuommoisesta suhteesta pääse irti ilman uutta suhdetta? Kyllä itseni lisäksi lukuisat naiset ovat jättäneet itselleen ja lapsilleenkin vaarallisen miehen. On turvakodit ym. palvelut. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tuommoisesta suhteesta "pelastautumiseen" uuteen suhteeseen. 

Ja oikeasti, vuorokauden piina. Ja puolen vuoden draamat. Tuo nainenhan oli selvästi avun tarpeessa. Itsekin kävin exän kanssa kunnon pariterapian, jonka aikana hän alkoi hiljalleen ymmärtää eron olevan mahdollista. Ja eron jälkeenkin monella vuosien, jopa vuosikymmenien piina. Että hieman pohdittaa tuo.

Onhan myös niin, että "kakkosnaiset" voivat olla arvaamattoman vaarallisia. Suomessa se Nilsiän tragedia. Kolmoisdraamat, varsinkin pitkittyneet, tuovat mukaan omat ulottuvuutensa. Ranskassa taas ihan kulttuuriin kuuluu, että jokaisella melkein on liiton ulkopuoliset rakastajat. 

en missään tapauksessa ole. Olen sitä mieltä, että tuollaisesta suhteesta irtipääseminen vaatii kuitenkin jonkun ulkopuolisen apua. Kaverin, äitin, terapeutin, jonkun. Kuinka usein miehellä keskimäärin on sellainen ystävä tai luotettu kenen kanssa käydä läpi noin henkilökohtaista asiaa, rakentavasti? Mies oli jo kauan aiemmin saanut ystävän neuvon "lähe V*uun siitä jo, mitä sitä vielä mietit". Ei ollut kuulema miehen ongelma jos jotain sitten sattuukin. Rationaalisesti -juuri näin. Mutta kuka osaa suhtautua rationaalisesti jos pelkää jotain kamalaa tapahtuvan ja kantaa siitä vielä syyllisyyttä jo etukäteen?

Terapiaan voi mennä, ja jopa kannattaa, mutta vain jos toinen osapuoli suostuu. Mitä jos ei suostu?

Kerroit, että "Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta". Nuohan ovat sitä henkistä väkivaltaa, että sikälikin kummallinen tapaus. Ymmärrätköhän nyt, mihin olet sotkeentunut?

Umm..

-"Hanna, olen onneton, en koe rakastavani enää, ehkä me voisimme kokeilla eroa"

-" jos lähdet mulla ei ole enää syytä elää" pilleripurkit kouraan ja vessaan lukkojen taakse vollottamaan...

..pöly laskeutuu, muutama viikko kuluu..

-"Hanna, en tunne enää rakastavani, haluaisin ehkä erota"

ovet paukkuen ulos: "ajan kallioleikkaukseen" ...syyllistäviä viestejä, itsetuhoisia kirjeitä, soitteluja tutuille, naisen sisko laittaa huolestunutta viestiä...

..okei, ei toimi, kokeillaan toista lähestymistapaa: ei hellyyttä, ei kauniita sanoja, vain välinpitämättömyyttä

"Hanna, minulla ei vieläkään ole oikein hyvä tunne tästä, tarvitsisin hieman aikaa miettiä yksin. Mitä jos pitäisimme pari viikkoa taukoa yhteydenpidosta ja katsoisimme sitten onko vielä halua jatkaa yhdessä?"

..sama draama jatkuu kuin yllä, kierrokset vain lisääntyy.

Ja tämä kaikki edellä jo ennen kuin toista naista oli edes kuviossa mukana. 

Mites sinä olisit tuosta eron leiponut niin, ettei tule syyllistytyksi 'henkiseen väkivaltaan'?

"Hanna, meidän suhteemme on loppu ja sinä tarvitset terapiaa. Valitettavasti minä en voi enempää auttaa, joten lähden nyt".

Tuommoiset parit viikot yhteydenpidossa ja muu paska sekoittaa kenen hyvänsä pään, joka ei ero halua.  Mieshän on aivan selvästi kunnon asshole, joka pyörii vain omien tunteidensa, taukojensa ja halujensa ympärillä.

Jos Hanna on vaaraksi itselleen, soitetaan 112 sekä jätetään huoli-ilmoitus. Ja lähdetään, ihan siitä huolimatta, että "Hanna, MINUSTA ei tunnu hyvältä nyt".

Vilpittömimmät onnitteluni kun et ole elämässäsi kokenut niin ristiriitaista tilannetta, että siinä tuollainen viileän rationaalinen ajattelu on vaikeaa ja vie aikaa. Me muut kuolevaiset ja lisäksi terapian ammattilaiset tiedämme kuitenkin, että on suhteita joista irrottautuminen on henkisesti todella vaativa urakka ja kaipaisi ennen kaikkea ulkopuolista apua - tässä hyvä esimerkki siitä muutoksesta joka ihmisessä naksahtaa päässä kun hän saa avattua tilannetaan jollekin ulkopuoliselle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006189314.html

Sinä voisit käyttää tuon terävän ja ehdottoman ajattelusi hyödyksi ja mennä töihin johonkin auttavaan puhelimeen? 

Niin, tuossa tarinassa tuo ulkopuolinen apu oli työkaveri, joka ei pyrkinyt narsistin uhrin pöksyihin. Sinä puolestasi olit toinen nainen. Turhaan selität, että halusit vain vilpittömästi ja hyvää hyvyyttäsi auttaa miestä ilman mitään omaa lehmää ojassa.

aaa..eli ongelma olikin siinä, että minä hyödyin jotain henkilökohtaisesti kun heidän eronsa tuli todeksi. Missä tarkalleen ottaen väitän että halusin vain vilpittömästi auttaa tai mulla ei ollut asiaan omaa intressiä?

Minä kun kuvittelin, että sulla oli ongelma sen kanssa, ettei mies osannut sitä eroa tehdä sillä lailla, ettei se ero olisi tätä naisparkaa henkisesti väkivaltaisesti kohdellut. Ja sanon, että ei osannutkaan, tosin sellaista tapaa erota ei tässä tapauksessa olisi ollut edes olemassa.

Kun et tilanteen taustaa ja mukana olleita henkilöitä, tai heidän taustatarinaansa yhtään tunne, niin jospa jätät jälkiviisaudet niille, jotka tunnet. Ei ollut ihan ensimmäinen, eikä viimeinen ihmissuhde joka tällä naisella palaa poroksi. Apua tarvitsee varmasti, mutta kun ei ole sitä sairaudentuntoa, ei sitä ole halua ottaa vastaan. Kolmiodraaman kahdella muulla osapuolella taas poltettuja siltoja on takana, tätä yhtä naista lukuunottamatta tasan nolla. Toimikoon tuo nyt sitten vaikka näyttönä siitä, että ennen tätä naista ja sen jälkeen, on kummasti osattu toimia ihmisten kanssa. Tämän kanssa taas ei ole tähän mennessä osannut toimia kukaan, muu kuin oma äiti.

Siis tässä erossa ei siis konsultoitu ammattiapua lainkaan, vaan sinä säädit hoidit miehen itsetunnon kuntoon ja pelastit vielä hänen exänkin uusille urille. Ilman sinua ei kertomasi mukaan olisi näin käynyt. Brava!

hetkinen, missä sanon, ettei ammattiapua konsultoitu ollenkaan? Konsultoitiin. Pariterapiaa; mies tavoitteenaan sopia erosta, nainen, en tiedä mikä oli tavoite, mutta kun parisuhteen ongelmista alettiin puhumaan oli terapia naisen osalta ohi, eli yhteen käyntiin jäi. Yksilöllisestä ammattiavusta taas oli hyvinkin apua, sen seurauksena mies sai itsensä lopullisesti irti.

Mulla ei ole mitään tekoa hänen exänsä elämässään sittemmin. Miksi laitat sanoja suuhuni? Hyvä vaan hänelle kun asiat on sujuneet toivomaansa suuntaan.

Ilman minuakin ero olisi tullut, mahdollisesti jopa nopeammin, mutta ei varmasti yhtään vähemmän traumaattisesti.

Lisään vielä; se että miehellä on jälleen jonkinlainen käsitys omista oikeuksistaan ja arvostaan, eikä hän enää ajattele, että hän on täysin patahuono ihminen, jonka syytä on kaikki mikä jonkun toisen elämässä menee pieleen potkuista terveysongelmiin ja väsymyksestä lihomiseen -se ei ole minun saavutukseni lainkaan. Se on hänen oma saavutuksensa kun hankkiutui eroon myrkyllisestä ihmisestä. Hirveän mielelläsi sinä asettelet sanoja toisen ihmisen suuhun :) Olen nähnyt tällaista viestintää jossain aiemminkin, hmmmm...

On outoa tuo kertomus siitä, miten exää kohdeltiin erotessa eri vaiheissa, ja sinä annoit itsesi siihen nimineen ja tietoineen peliin. Ja suhteenne. On se minusta provosoivaa vaikka olisi täysin tervekin puoliso kyseessä. Sen kertoman perusteella erittäin dominoivasti ja ehkäpä typerästikin toimittu. Ja manipuloidusti. Ja suotta vihjailet "hmmm...", kun et edes erota eri kommentoijia toisistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

Oletko sitä mieltä, ettei tuommoisesta suhteesta pääse irti ilman uutta suhdetta? Kyllä itseni lisäksi lukuisat naiset ovat jättäneet itselleen ja lapsilleenkin vaarallisen miehen. On turvakodit ym. palvelut. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tuommoisesta suhteesta "pelastautumiseen" uuteen suhteeseen. 

Ja oikeasti, vuorokauden piina. Ja puolen vuoden draamat. Tuo nainenhan oli selvästi avun tarpeessa. Itsekin kävin exän kanssa kunnon pariterapian, jonka aikana hän alkoi hiljalleen ymmärtää eron olevan mahdollista. Ja eron jälkeenkin monella vuosien, jopa vuosikymmenien piina. Että hieman pohdittaa tuo.

Onhan myös niin, että "kakkosnaiset" voivat olla arvaamattoman vaarallisia. Suomessa se Nilsiän tragedia. Kolmoisdraamat, varsinkin pitkittyneet, tuovat mukaan omat ulottuvuutensa. Ranskassa taas ihan kulttuuriin kuuluu, että jokaisella melkein on liiton ulkopuoliset rakastajat. 

en missään tapauksessa ole. Olen sitä mieltä, että tuollaisesta suhteesta irtipääseminen vaatii kuitenkin jonkun ulkopuolisen apua. Kaverin, äitin, terapeutin, jonkun. Kuinka usein miehellä keskimäärin on sellainen ystävä tai luotettu kenen kanssa käydä läpi noin henkilökohtaista asiaa, rakentavasti? Mies oli jo kauan aiemmin saanut ystävän neuvon "lähe V*uun siitä jo, mitä sitä vielä mietit". Ei ollut kuulema miehen ongelma jos jotain sitten sattuukin. Rationaalisesti -juuri näin. Mutta kuka osaa suhtautua rationaalisesti jos pelkää jotain kamalaa tapahtuvan ja kantaa siitä vielä syyllisyyttä jo etukäteen?

Terapiaan voi mennä, ja jopa kannattaa, mutta vain jos toinen osapuoli suostuu. Mitä jos ei suostu?

Kerroit, että "Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta". Nuohan ovat sitä henkistä väkivaltaa, että sikälikin kummallinen tapaus. Ymmärrätköhän nyt, mihin olet sotkeentunut?

Umm..

-"Hanna, olen onneton, en koe rakastavani enää, ehkä me voisimme kokeilla eroa"

-" jos lähdet mulla ei ole enää syytä elää" pilleripurkit kouraan ja vessaan lukkojen taakse vollottamaan...

..pöly laskeutuu, muutama viikko kuluu..

-"Hanna, en tunne enää rakastavani, haluaisin ehkä erota"

ovet paukkuen ulos: "ajan kallioleikkaukseen" ...syyllistäviä viestejä, itsetuhoisia kirjeitä, soitteluja tutuille, naisen sisko laittaa huolestunutta viestiä...

..okei, ei toimi, kokeillaan toista lähestymistapaa: ei hellyyttä, ei kauniita sanoja, vain välinpitämättömyyttä

"Hanna, minulla ei vieläkään ole oikein hyvä tunne tästä, tarvitsisin hieman aikaa miettiä yksin. Mitä jos pitäisimme pari viikkoa taukoa yhteydenpidosta ja katsoisimme sitten onko vielä halua jatkaa yhdessä?"

..sama draama jatkuu kuin yllä, kierrokset vain lisääntyy.

Ja tämä kaikki edellä jo ennen kuin toista naista oli edes kuviossa mukana. 

Mites sinä olisit tuosta eron leiponut niin, ettei tule syyllistytyksi 'henkiseen väkivaltaan'?

"Hanna, meidän suhteemme on loppu ja sinä tarvitset terapiaa. Valitettavasti minä en voi enempää auttaa, joten lähden nyt".

Tuommoiset parit viikot yhteydenpidossa ja muu paska sekoittaa kenen hyvänsä pään, joka ei ero halua.  Mieshän on aivan selvästi kunnon asshole, joka pyörii vain omien tunteidensa, taukojensa ja halujensa ympärillä.

Jos Hanna on vaaraksi itselleen, soitetaan 112 sekä jätetään huoli-ilmoitus. Ja lähdetään, ihan siitä huolimatta, että "Hanna, MINUSTA ei tunnu hyvältä nyt".

Vilpittömimmät onnitteluni kun et ole elämässäsi kokenut niin ristiriitaista tilannetta, että siinä tuollainen viileän rationaalinen ajattelu on vaikeaa ja vie aikaa. Me muut kuolevaiset ja lisäksi terapian ammattilaiset tiedämme kuitenkin, että on suhteita joista irrottautuminen on henkisesti todella vaativa urakka ja kaipaisi ennen kaikkea ulkopuolista apua - tässä hyvä esimerkki siitä muutoksesta joka ihmisessä naksahtaa päässä kun hän saa avattua tilannetaan jollekin ulkopuoliselle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006189314.html

Sinä voisit käyttää tuon terävän ja ehdottoman ajattelusi hyödyksi ja mennä töihin johonkin auttavaan puhelimeen? 

Niin, tuossa tarinassa tuo ulkopuolinen apu oli työkaveri, joka ei pyrkinyt narsistin uhrin pöksyihin. Sinä puolestasi olit toinen nainen. Turhaan selität, että halusit vain vilpittömästi ja hyvää hyvyyttäsi auttaa miestä ilman mitään omaa lehmää ojassa.

aaa..eli ongelma olikin siinä, että minä hyödyin jotain henkilökohtaisesti kun heidän eronsa tuli todeksi. Missä tarkalleen ottaen väitän että halusin vain vilpittömästi auttaa tai mulla ei ollut asiaan omaa intressiä?

Minä kun kuvittelin, että sulla oli ongelma sen kanssa, ettei mies osannut sitä eroa tehdä sillä lailla, ettei se ero olisi tätä naisparkaa henkisesti väkivaltaisesti kohdellut. Ja sanon, että ei osannutkaan, tosin sellaista tapaa erota ei tässä tapauksessa olisi ollut edes olemassa.

Kun et tilanteen taustaa ja mukana olleita henkilöitä, tai heidän taustatarinaansa yhtään tunne, niin jospa jätät jälkiviisaudet niille, jotka tunnet. Ei ollut ihan ensimmäinen, eikä viimeinen ihmissuhde joka tällä naisella palaa poroksi. Apua tarvitsee varmasti, mutta kun ei ole sitä sairaudentuntoa, ei sitä ole halua ottaa vastaan. Kolmiodraaman kahdella muulla osapuolella taas poltettuja siltoja on takana, tätä yhtä naista lukuunottamatta tasan nolla. Toimikoon tuo nyt sitten vaikka näyttönä siitä, että ennen tätä naista ja sen jälkeen, on kummasti osattu toimia ihmisten kanssa. Tämän kanssa taas ei ole tähän mennessä osannut toimia kukaan, muu kuin oma äiti.

Siis tässä erossa ei siis konsultoitu ammattiapua lainkaan, vaan sinä säädit hoidit miehen itsetunnon kuntoon ja pelastit vielä hänen exänkin uusille urille. Ilman sinua ei kertomasi mukaan olisi näin käynyt. Brava!

hetkinen, missä sanon, ettei ammattiapua konsultoitu ollenkaan? Konsultoitiin. Pariterapiaa; mies tavoitteenaan sopia erosta, nainen, en tiedä mikä oli tavoite, mutta kun parisuhteen ongelmista alettiin puhumaan oli terapia naisen osalta ohi, eli yhteen käyntiin jäi. Yksilöllisestä ammattiavusta taas oli hyvinkin apua, sen seurauksena mies sai itsensä lopullisesti irti.

Mulla ei ole mitään tekoa hänen exänsä elämässään sittemmin. Miksi laitat sanoja suuhuni? Hyvä vaan hänelle kun asiat on sujuneet toivomaansa suuntaan.

Ilman minuakin ero olisi tullut, mahdollisesti jopa nopeammin, mutta ei varmasti yhtään vähemmän traumaattisesti.

Lisään vielä; se että miehellä on jälleen jonkinlainen käsitys omista oikeuksistaan ja arvostaan, eikä hän enää ajattele, että hän on täysin patahuono ihminen, jonka syytä on kaikki mikä jonkun toisen elämässä menee pieleen potkuista terveysongelmiin ja väsymyksestä lihomiseen -se ei ole minun saavutukseni lainkaan. Se on hänen oma saavutuksensa kun hankkiutui eroon myrkyllisestä ihmisestä. Hirveän mielelläsi sinä asettelet sanoja toisen ihmisen suuhun :) Olen nähnyt tällaista viestintää jossain aiemminkin, hmmmm...

On outoa tuo kertomus siitä, miten exää kohdeltiin erotessa eri vaiheissa, ja sinä annoit itsesi siihen nimineen ja tietoineen peliin. Ja suhteenne. On se minusta provosoivaa vaikka olisi täysin tervekin puoliso kyseessä. Sen kertoman perusteella erittäin dominoivasti ja ehkäpä typerästikin toimittu. Ja manipuloidusti. Ja suotta vihjailet "hmmm...", kun et edes erota eri kommentoijia toisistaan. 

sori en ymmärtänyt tämän viestin sisältöä, suurelta osin

Taitaa olla aika valjastaa teidät kolmen kimppaan. Ole nyt vähän vaativampi ja ota molemmat, tyttö mattoa nuolemaan ja ukko rahoittamaan talon ja auton. Vähän piiskaa molemmille että oppivat paikkansa niin se on siinä.

Oma kakkoseni otti yhteyttä pieruntuoksuisella viestillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

Oletko sitä mieltä, ettei tuommoisesta suhteesta pääse irti ilman uutta suhdetta? Kyllä itseni lisäksi lukuisat naiset ovat jättäneet itselleen ja lapsilleenkin vaarallisen miehen. On turvakodit ym. palvelut. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tuommoisesta suhteesta "pelastautumiseen" uuteen suhteeseen. 

Ja oikeasti, vuorokauden piina. Ja puolen vuoden draamat. Tuo nainenhan oli selvästi avun tarpeessa. Itsekin kävin exän kanssa kunnon pariterapian, jonka aikana hän alkoi hiljalleen ymmärtää eron olevan mahdollista. Ja eron jälkeenkin monella vuosien, jopa vuosikymmenien piina. Että hieman pohdittaa tuo.

Onhan myös niin, että "kakkosnaiset" voivat olla arvaamattoman vaarallisia. Suomessa se Nilsiän tragedia. Kolmoisdraamat, varsinkin pitkittyneet, tuovat mukaan omat ulottuvuutensa. Ranskassa taas ihan kulttuuriin kuuluu, että jokaisella melkein on liiton ulkopuoliset rakastajat. 

en missään tapauksessa ole. Olen sitä mieltä, että tuollaisesta suhteesta irtipääseminen vaatii kuitenkin jonkun ulkopuolisen apua. Kaverin, äitin, terapeutin, jonkun. Kuinka usein miehellä keskimäärin on sellainen ystävä tai luotettu kenen kanssa käydä läpi noin henkilökohtaista asiaa, rakentavasti? Mies oli jo kauan aiemmin saanut ystävän neuvon "lähe V*uun siitä jo, mitä sitä vielä mietit". Ei ollut kuulema miehen ongelma jos jotain sitten sattuukin. Rationaalisesti -juuri näin. Mutta kuka osaa suhtautua rationaalisesti jos pelkää jotain kamalaa tapahtuvan ja kantaa siitä vielä syyllisyyttä jo etukäteen?

Terapiaan voi mennä, ja jopa kannattaa, mutta vain jos toinen osapuoli suostuu. Mitä jos ei suostu?

Kerroit, että "Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta". Nuohan ovat sitä henkistä väkivaltaa, että sikälikin kummallinen tapaus. Ymmärrätköhän nyt, mihin olet sotkeentunut?

Umm..

-"Hanna, olen onneton, en koe rakastavani enää, ehkä me voisimme kokeilla eroa"

-" jos lähdet mulla ei ole enää syytä elää" pilleripurkit kouraan ja vessaan lukkojen taakse vollottamaan...

..pöly laskeutuu, muutama viikko kuluu..

-"Hanna, en tunne enää rakastavani, haluaisin ehkä erota"

ovet paukkuen ulos: "ajan kallioleikkaukseen" ...syyllistäviä viestejä, itsetuhoisia kirjeitä, soitteluja tutuille, naisen sisko laittaa huolestunutta viestiä...

..okei, ei toimi, kokeillaan toista lähestymistapaa: ei hellyyttä, ei kauniita sanoja, vain välinpitämättömyyttä

"Hanna, minulla ei vieläkään ole oikein hyvä tunne tästä, tarvitsisin hieman aikaa miettiä yksin. Mitä jos pitäisimme pari viikkoa taukoa yhteydenpidosta ja katsoisimme sitten onko vielä halua jatkaa yhdessä?"

..sama draama jatkuu kuin yllä, kierrokset vain lisääntyy.

Ja tämä kaikki edellä jo ennen kuin toista naista oli edes kuviossa mukana. 

Mites sinä olisit tuosta eron leiponut niin, ettei tule syyllistytyksi 'henkiseen väkivaltaan'?

"Hanna, meidän suhteemme on loppu ja sinä tarvitset terapiaa. Valitettavasti minä en voi enempää auttaa, joten lähden nyt".

Tuommoiset parit viikot yhteydenpidossa ja muu paska sekoittaa kenen hyvänsä pään, joka ei ero halua.  Mieshän on aivan selvästi kunnon asshole, joka pyörii vain omien tunteidensa, taukojensa ja halujensa ympärillä.

Jos Hanna on vaaraksi itselleen, soitetaan 112 sekä jätetään huoli-ilmoitus. Ja lähdetään, ihan siitä huolimatta, että "Hanna, MINUSTA ei tunnu hyvältä nyt".

Vilpittömimmät onnitteluni kun et ole elämässäsi kokenut niin ristiriitaista tilannetta, että siinä tuollainen viileän rationaalinen ajattelu on vaikeaa ja vie aikaa. Me muut kuolevaiset ja lisäksi terapian ammattilaiset tiedämme kuitenkin, että on suhteita joista irrottautuminen on henkisesti todella vaativa urakka ja kaipaisi ennen kaikkea ulkopuolista apua - tässä hyvä esimerkki siitä muutoksesta joka ihmisessä naksahtaa päässä kun hän saa avattua tilannetaan jollekin ulkopuoliselle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006189314.html

Sinä voisit käyttää tuon terävän ja ehdottoman ajattelusi hyödyksi ja mennä töihin johonkin auttavaan puhelimeen? 

Olen ollut useassakin erilaisessa ristiriitaisessa tilanteessa ja kyllä, analyyttisesta ja rationaalisesta ajattelusta on suuresti ollut apua.

Mutta auttavassa puhelimessa en usko siitä olevan paljpn apua, sillä olen havainnut, että nämä "uhrit",, jotka eivät halua sitä apua, saati, että kuuntelisivat jotain rationaalisia neuvoja. Kas kun poikkeuksetta näitä "en voi lähteä, koska puolisoni on niin epätasapainoinen"- uhreja yhdistää yksi asia.

Sitten, kun lähteminen palvelee heitä enemmän kuin jääminen, vaikkapa uuden puolison vuoksi, he yllättäen vasta ymmärtävät nämä rationaaliset ratkaisut. SIihen mennessä ei ei enmmääävoi, et tiedä mistä puhut, tämä on kuule niin kompleksinen tilanne, sinä kun et ole kokenut jaadan jaadan diipa daapa.

Mutta sitten, kun uusi puoliso selittää nämä asiat vällyjen välissä, niissä alkaakin olla hipshei tosi järkevää juttua ja sähän sen sanoit ja sua ilman ikinä en olisi voinut tätä ymmärtää.

Uuden puolison vaan kannattaisi hieman laittaa ratiota sikäli omaan ajatteluun, että muistaa, että jos hänelle tulee ko. henkilön kanssa ongelmia, niistä voi äkkiä tullakin vain hänen ja mt-alansa ongelmia. Semmoinen selitys kun aika pätevä - monella exällä nääs näin.

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä mäkin nauraisin, jos miehen joku työpaikkapano tulisi meille keskustelemaan, mitä "me" nyt teemme. 

Tuollaisten on hyvä oppia elämän tosiasioita, että aina ei saa mitä haluaa. Ei, vaikka olisi nuorempi, kauniimpi ja hoikempi."

Minua ei tällaisissa tapauksissa naurattaisi.

Uskon elämänkokemukseni myötä, että nuorella on niin iso kynnys mennä jonkun kotiin yllättäen, että tämän tapauksen henkilöllä on ollut jokin niin pakottava tilanne, ettei voinut odottaa enää,  vaan tuli vastuuttamaan miestä suhteen laadusta. Todennäköisesti mies ei ole kiihkoissaan huolehtinut ehkäisystä ja seurauksena Suuri Uutinen eli raskaus. 

Itse ajattelen, että ei tarvitse nyt olla mistään raskaudesta kyse, mutta olisin kyllä kahvin juonnin ja äijälle lasagnen laiton sijaan terhakoitunut tekemään muutaman kysymyksen.

Kyseessä oli siis kolme pikapanoa: oliko siis näin? Ihan vaanko nusaisitte työpaikan vessassa tms. vai oliko sentään kyseessä jonkun verran suunnittelua ja sopimista, kun panoja kuitenkin kolmekin kertyi? Miten käyttäydyttiin näiden panojen välillä, ennen ja jälkeen, olettaen, että ette panneet pikaisesti kolmea kertaa yhteen soittoon? Oliko lirkutusta, kikattelua, lupauksia kenties? Kysyn, kun tulet tänne selkeästi aika suurin odotuksin katsastamaan tiluksia ja lapsosia?

Miten mieheni on kohdellut sinua nyt, tultuaan synnintunnoon ja kertoilemaan minulle tästä kriisistä? Mikä fiilinki duunissa?

Näiden vastauksien perusteella vasta päättelisin, kuinka monta vuotta menee, ennen kuin juttu kenties minua naurattaa.

Näitten perusteella vasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."

Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.

Pelkkää petturuutta ja illuusiota.

Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.

Juu, siinähän mietitte.

Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.

Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.

Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.

Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.

Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.

Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.

Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.

Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".

Oletko sitä mieltä, ettei tuommoisesta suhteesta pääse irti ilman uutta suhdetta? Kyllä itseni lisäksi lukuisat naiset ovat jättäneet itselleen ja lapsilleenkin vaarallisen miehen. On turvakodit ym. palvelut. Itse suhtaudun hieman skeptisesti tuommoisesta suhteesta "pelastautumiseen" uuteen suhteeseen. 

Ja oikeasti, vuorokauden piina. Ja puolen vuoden draamat. Tuo nainenhan oli selvästi avun tarpeessa. Itsekin kävin exän kanssa kunnon pariterapian, jonka aikana hän alkoi hiljalleen ymmärtää eron olevan mahdollista. Ja eron jälkeenkin monella vuosien, jopa vuosikymmenien piina. Että hieman pohdittaa tuo.

Onhan myös niin, että "kakkosnaiset" voivat olla arvaamattoman vaarallisia. Suomessa se Nilsiän tragedia. Kolmoisdraamat, varsinkin pitkittyneet, tuovat mukaan omat ulottuvuutensa. Ranskassa taas ihan kulttuuriin kuuluu, että jokaisella melkein on liiton ulkopuoliset rakastajat. 

en missään tapauksessa ole. Olen sitä mieltä, että tuollaisesta suhteesta irtipääseminen vaatii kuitenkin jonkun ulkopuolisen apua. Kaverin, äitin, terapeutin, jonkun. Kuinka usein miehellä keskimäärin on sellainen ystävä tai luotettu kenen kanssa käydä läpi noin henkilökohtaista asiaa, rakentavasti? Mies oli jo kauan aiemmin saanut ystävän neuvon "lähe V*uun siitä jo, mitä sitä vielä mietit". Ei ollut kuulema miehen ongelma jos jotain sitten sattuukin. Rationaalisesti -juuri näin. Mutta kuka osaa suhtautua rationaalisesti jos pelkää jotain kamalaa tapahtuvan ja kantaa siitä vielä syyllisyyttä jo etukäteen?

Terapiaan voi mennä, ja jopa kannattaa, mutta vain jos toinen osapuoli suostuu. Mitä jos ei suostu?

Kerroit, että "Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta". Nuohan ovat sitä henkistä väkivaltaa, että sikälikin kummallinen tapaus. Ymmärrätköhän nyt, mihin olet sotkeentunut?

Umm..

-"Hanna, olen onneton, en koe rakastavani enää, ehkä me voisimme kokeilla eroa"

-" jos lähdet mulla ei ole enää syytä elää" pilleripurkit kouraan ja vessaan lukkojen taakse vollottamaan...

..pöly laskeutuu, muutama viikko kuluu..

-"Hanna, en tunne enää rakastavani, haluaisin ehkä erota"

ovet paukkuen ulos: "ajan kallioleikkaukseen" ...syyllistäviä viestejä, itsetuhoisia kirjeitä, soitteluja tutuille, naisen sisko laittaa huolestunutta viestiä...

..okei, ei toimi, kokeillaan toista lähestymistapaa: ei hellyyttä, ei kauniita sanoja, vain välinpitämättömyyttä

"Hanna, minulla ei vieläkään ole oikein hyvä tunne tästä, tarvitsisin hieman aikaa miettiä yksin. Mitä jos pitäisimme pari viikkoa taukoa yhteydenpidosta ja katsoisimme sitten onko vielä halua jatkaa yhdessä?"

..sama draama jatkuu kuin yllä, kierrokset vain lisääntyy.

Ja tämä kaikki edellä jo ennen kuin toista naista oli edes kuviossa mukana. 

Mites sinä olisit tuosta eron leiponut niin, ettei tule syyllistytyksi 'henkiseen väkivaltaan'?

"Hanna, meidän suhteemme on loppu ja sinä tarvitset terapiaa. Valitettavasti minä en voi enempää auttaa, joten lähden nyt".

Tuommoiset parit viikot yhteydenpidossa ja muu paska sekoittaa kenen hyvänsä pään, joka ei ero halua.  Mieshän on aivan selvästi kunnon asshole, joka pyörii vain omien tunteidensa, taukojensa ja halujensa ympärillä.

Jos Hanna on vaaraksi itselleen, soitetaan 112 sekä jätetään huoli-ilmoitus. Ja lähdetään, ihan siitä huolimatta, että "Hanna, MINUSTA ei tunnu hyvältä nyt".

Vilpittömimmät onnitteluni kun et ole elämässäsi kokenut niin ristiriitaista tilannetta, että siinä tuollainen viileän rationaalinen ajattelu on vaikeaa ja vie aikaa. Me muut kuolevaiset ja lisäksi terapian ammattilaiset tiedämme kuitenkin, että on suhteita joista irrottautuminen on henkisesti todella vaativa urakka ja kaipaisi ennen kaikkea ulkopuolista apua - tässä hyvä esimerkki siitä muutoksesta joka ihmisessä naksahtaa päässä kun hän saa avattua tilannetaan jollekin ulkopuoliselle: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006189314.html

Sinä voisit käyttää tuon terävän ja ehdottoman ajattelusi hyödyksi ja mennä töihin johonkin auttavaan puhelimeen? 

Olen ollut useassakin erilaisessa ristiriitaisessa tilanteessa ja kyllä, analyyttisesta ja rationaalisesta ajattelusta on suuresti ollut apua.

Mutta auttavassa puhelimessa en usko siitä olevan paljpn apua, sillä olen havainnut, että nämä "uhrit",, jotka eivät halua sitä apua, saati, että kuuntelisivat jotain rationaalisia neuvoja. Kas kun poikkeuksetta näitä "en voi lähteä, koska puolisoni on niin epätasapainoinen"- uhreja yhdistää yksi asia.

Sitten, kun lähteminen palvelee heitä enemmän kuin jääminen, vaikkapa uuden puolison vuoksi, he yllättäen vasta ymmärtävät nämä rationaaliset ratkaisut. SIihen mennessä ei ei enmmääävoi, et tiedä mistä puhut, tämä on kuule niin kompleksinen tilanne, sinä kun et ole kokenut jaadan jaadan diipa daapa.

Mutta sitten, kun uusi puoliso selittää nämä asiat vällyjen välissä, niissä alkaakin olla hipshei tosi järkevää juttua ja sähän sen sanoit ja sua ilman ikinä en olisi voinut tätä ymmärtää.

Uuden puolison vaan kannattaisi hieman laittaa ratiota sikäli omaan ajatteluun, että muistaa, että jos hänelle tulee ko. henkilön kanssa ongelmia, niistä voi äkkiä tullakin vain hänen ja mt-alansa ongelmia. Semmoinen selitys kun aika pätevä - monella exällä nääs näin.

No tämä! Itsellä on aina kellot kilkattanut näiden kanssa, joiden vaimot on niin hulluja, että ei niitä voi jättää, vaan kummastipas sitten ne voidaankin jättää kun sopiva kohdalle osuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ukko oli kolme kertaa (vaimolleen kertoman mukaan) ollut nuoren tytön kanssa, ottanut kyllä siitä kaikki nautinnon.

Sitten kun on vaimonsa silmien alla kotona ja tyttö tulee kysymään mitäs nyt tehdään niin sama ukko onkin vaimonsa ylimielisellä myötäilyllä ja avustuksella heittämässä tyttöä ulos.

Ja vielä naureskelevat vuosien päästä. Mitä ihmeen nauramista siinä on, päinvastoin.

Tulee mieleen Niskavuori-elokuvat, joissa isäntä hännystelee piikoja ja vaimo seuraa sivusta. Sitten jos piika on liikaa isännälle mieleinen tai tulee raskaaksi niin potkitaan kylmästi pois talosta.

Usein pilataan vielä tytön maine pahoilla puheilla.

Sitten voidaankin taas tyytyväisinä jatkaa elämää.

Joo

Tyttö menee vaimon kotiin järkyttämään hänet eikä hoida asiaansa miehen kanssa kahden!

Olisiko vaimon pitänyt sanoa ole hyvä ja jatkaa elämäänsä ilman ukkoaan, johon selvästikin on kiintynyt?

Kahden moraalittoman takia vaimon olisi pitänyt olla se maksumies heidän ns onnestaan

Ja huom. ei kaikki piiat suostuneet vanhojen ukkojen petikavereiksi.

Kyllä olet sinäkin tietämätön entisajan talollisten elämästä.

Luuletko tosiaan???????, että piioilta jotenkin kysyttiin suostumusta.

Isäntä oli isäntä ja piiat olivat ikäänkuin hänen omaisuuttaan.

Jos ei suostunut niin silloinkin potkittiin pihalle, palkat jäivät monesti maksamatta koska oli vuosipalkka ja muutenkin todella pieni. Koska piika sai asunnon ja ruokapuolen (todella huonot kummatkin) talosta niin se oli joitain roposia, joskus sekin maksettiin osin vaatteina kun tehtiin samalla kun kraatari oli taossa käymässä.

Kun kesken pestuuvuoden joutui pois niin oli todella vaikeara saada uutta paikkaa. Usein tosiaan piian maine vielä pilattiin, että sekin vaikeutti.

Jos isännälle suostumaton piika sai jäädä taloon hänen elämäsnsä tehtiin todella vaikeaksi, niin isännän kuin asiat haistavan emännänkin toimesta.

Ja uudessa talossa taas sama meininki usein.

Silloiin ei eletty 2000-lukua. Suosittelen lukemaan siitä ajasta kertovia kirjoja.

Asia on minulle nyt pramilla kun luen Paula Havasteen romaania Laahus, joka juuri kertoo entisajan nuoren piikatytön elämästä maaseudulla.

"Vanha ukko" voi olla myös apteekkari, lääkäri, yleensä joku silmäätekevä mies jos oli piikomassa heidän kodissaan.

Eikä välttämättä edes vanha.

Tämä nyt hiukan ohi aiheen, mutta oli vaan pakko kun tyrmistyin kommenttia.

Niin, nuoria tyttöjä lähetettiin piikomaan usein myös maalta kaupunkeihin.

Isäntä otti piikatytön "luontaisetuna", usein väkisin. Piika tuli raskaaksi ja potkaistiin kadulle "siveettömän käytöksen" takia.

Pìiat olivat hyvin nuoria, alaikäisiä, usein lapsia vielä itsekin.

Kaupungissa kouluttamaton "siveetön tyttö" päätyi usein prostituoiduksi.

Suomen ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää, oli keskeisenä vaikuttajahahmona kun Suomeen perustettiin ensimmäiset ensikodit, joissa näille köyhille, kouluttamattomille raskaanaoleville tytöille tarjottiin turvapaikka ja esim. ammattikoulutusta.

Miina Sillanpään elämänkerta olisi terveellistä luettavaa siitä, millainen oli todellinen feministi, eikä mikään muodikas "vitunvirkkaaja".

Tämä köyhä tyttö, joka jo 12-vuotiaana teki raskasta tehdastyötä ja lähti sitten kaupunkiin piikomaan, koulutti itsensä ja nousi järkähtämättömäksi yhteiskunnan haavoittuvimpien, nuorten piikojen puolustajaksi.

Mutta nykyään on näiden niljakkaiden setämiesten hyväksikäyttämien "tyttöparkojen" asema aivan erilainen: jos he eivät halua lasta, he saavat raskaudenkeskeytyksen ja jos he haluavat pitää lapsen, niin yhteiskunta tulee kaikin tavoin vastaan ja äijä saa "kaivaa kuvettaan" kunnes lapsi on täysikäinen.

Hassua miten te akat ette ole moksiskaan kun miehet ovat noin väkivaltaisia. Missä viha? Olette ihan raivona aina muille naisille, mutta miehistä ei saa sanoa mitään. Akatkin lässyttää mie*vihasta vaikka nai*viha on paljon vakavampaa ja isompi ongelma.

Kiitos jokaiselle nimeä vaihtavalle itsekkäälle lehmälle. Teidän takia kaikkia naisia syrjitään ja pidetään esineinä. Itsekkäät lehmät.

Se oli muuten Alva Forsius kun tarjosi ensimmäisten joukossa tätä joukossa, Miina Sillanpää oli päättäjätasolla. Näin meidän naisten on itse noustava, ei siihen miehistä ole apua. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli nuorempana yhtenä työkaverina naisvaltaisella alalla nainen, jolla oli varjoperhe ukkomiehen kanssa.

Kaksi lasta ja "mää en vaadi mieheltä ikinä mitään". Ei nimeä lasten syntymätodistuksissa ja silti mies jatkoi vuosikausia heilastelua kuin aviopari naisen kotona ja lasten luona.

Lapset eivät saaneet tervehtiä "iskää"  eikä "sisaruksiaan" jos tämä sattui esim samaan jalkapallopeliin katsomoon tai tuli vaikka "oikean perheensä kanssa" kaupassa vastaan.

Kyseinen mies nautti hyvästä asemasta ja häntä ihailtiin korkean moraalin miehenä.

Kaikki meidän töissä tiesi mutta pidettiin naama kiinni asiasta, koska mitä se oikeastaan meille kuului. Se nainen oli tosin niin kaunis että olisi saanut kenen tahansa, mutta tollasen sitten halusi.

Voi luoja mihin kaikkeen ihmiset suostuvat ja mistä syystä. 

Muistan kun teininä aloitin ensimmäiset seurustelukuviot, niin siesin ensimmäisessä suhteessa sitä, ettei minua ollut tavallaan ollenkaan olemassa. Minusta ei voinut kertoa kavereille, minun kanssani ei voinut tavata kavereita, minua ei voinut viedä mihinkään julkisille paikoille ja kanssani ei voinut oikeastaan tehdä muuta kuin kyhjöttää neljän seinän sisällä. Sen sijaan kaikki tällainen suhdetoiminta saattoi tapahtua vaikka ruotsin tai viron puolella missä kukaan ei tuntenut meitä - häpeä ei siis kelpaa syyksi, koska eihän tyyppi olisi lähtenyt silloin ulkomaillekaan, joten kaverilla oli jotain salattavaa. 

Kierin pitkään tuskissani että mikä minussa on vialla, ja yritin laittautumisella ja käytökselläni hallita tilannetta vielä pitkään eron jälkeen. Sitten yhtäkkiä tajusin, että miksi ihmeessä annan yhden keskenkasvuisen klopin päättää elämästäni ja itsetunnostani. Samalla sain boostia, kun toinen nuori mies uskalsi kävellä kanssani käsi kädessä julkisella paikalla.