Mieheni kakkonen otti yhteyttä
Mieheni kakkosnainen päätti tänään lähettää minulle viestin, jossa neuvoi, kuinka minun kuuluisi elää ja kuinka olisi minun onneni mukaista päästää irti, hyvinkin monisanaisesti ja ylimieliseen sävyyn. Viestin päätti sydänemojiin.
Ja hän kuulemma antaa minulle anteeksi, ei kyllä suostunut kertomaan minkä asian.
Mistä tämmöinen kumpuaa? Pelosta, että ei saa miestäni itselleen? Onko tämä tyypillistä kakkosille?
Täytyy sanoa, että olen melkoisen yllättynyt, en käsitä miksi näkee tarpeelliseksi olla minuun yhteydessä.
Kommentit (762)
Vierailija kirjoitti:
Tämä ukko oli kolme kertaa (vaimolleen kertoman mukaan) ollut nuoren tytön kanssa, ottanut kyllä siitä kaikki nautinnon.
Sitten kun on vaimonsa silmien alla kotona ja tyttö tulee kysymään mitäs nyt tehdään niin sama ukko onkin vaimonsa ylimielisellä myötäilyllä ja avustuksella heittämässä tyttöä ulos.
Ja vielä naureskelevat vuosien päästä. Mitä ihmeen nauramista siinä on, päinvastoin.
Tulee mieleen Niskavuori-elokuvat, joissa isäntä hännystelee piikoja ja vaimo seuraa sivusta. Sitten jos piika on liikaa isännälle mieleinen tai tulee raskaaksi niin potkitaan kylmästi pois talosta.
Usein pilataan vielä tytön maine pahoilla puheilla.Sitten voidaankin taas tyytyväisinä jatkaa elämää.
Näinkö tämä nauravainen naikkonen tosiaan toivoo tehtävän nuorelle ihmiselle, kun ukkonsa on sössinyt? Tosissaan? Tämä kertoo vain ja ainoastaan kahden kyvyttömän ihmisen ongelmista ja kyvyttömyydestään hoitaa avioliittoaan ja keskinäistä "suhdettaan" muuten, kuin sekoittamalla siihen muut ensin mies harrastamalla seksiä ja lupaamalla tälle nuorelle ties mitä, ja sen jälkeen molemmat alistamalla ja nauramalla tälle nuorelle. Hävetkää. Olisko peiliin katsominen mitään?
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla miehen vaimo on itse pahuus jonka uhreja mies ja rakastajatar ovat.
Naiset pitäisikin tappaa 35 iässä, eikö?
Sukupuolesta riippumatta, näissä keisseissä ei ole voittajia. Ja syyllinen on ainoastaan se, joka on pettänyt. Ehkä kyseenalainen moraali myös varatun kanssa suhteeseen alkaneella, mutta monestikaan nämä eivät edes tiedä siitä, ennen kuin on myöhäistä.
Pettäjät saisi suolata ja kivittää, he ovat rikkoneet sen kahden välisen sopimuksen, ei kukaan muu. Mikä tässä asiassa on vaikea ymmärtää?
Ai niin, kun eihän se oma itse huonosti valittu ukkokulta voi olla syyllinen, se toinenhan sen on viekoitellut kun ei se raukka osaa yksin edes kengännauhojaan sitoa. Eiku...
Siis tohonhan ne miehet vetoaa kun jää kiinni ja naisiin uppoaa kun häkä. Sallikaa mun nauraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla miehen vaimo on itse pahuus jonka uhreja mies ja rakastajatar ovat.
Naiset pitäisikin tappaa 35 iässä, eikö?Sukupuolesta riippumatta, näissä keisseissä ei ole voittajia. Ja syyllinen on ainoastaan se, joka on pettänyt. Ehkä kyseenalainen moraali myös varatun kanssa suhteeseen alkaneella, mutta monestikaan nämä eivät edes tiedä siitä, ennen kuin on myöhäistä.
Pettäjät saisi suolata ja kivittää, he ovat rikkoneet sen kahden välisen sopimuksen, ei kukaan muu. Mikä tässä asiassa on vaikea ymmärtää?
Ai niin, kun eihän se oma itse huonosti valittu ukkokulta voi olla syyllinen, se toinenhan sen on viekoitellut kun ei se raukka osaa yksin edes kengännauhojaan sitoa. Eiku...
Siis tohonhan ne miehet vetoaa kun jää kiinni ja naisiin uppoaa kun häkä. Sallikaa mun nauraa.
Kaikki vahat akat pitäisi tappaa, olis vaan nuorta kiinteetä posliinipimperoa tosi miehille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumman monella pettävällä miehellä taitaa olla tää vakiotarina mikä sisältää raivohullun/mielenterveyshäiriöistä kärsivän/itsariherkän vaimon siellä kotona. Voi raasua, varmaan kamalaa....
Kyllä, ja tyttöystävä on usein helposti höynäytettävä ja uskoo kritiikittä miehen sepitykset.
Tuo yksikin, joka oikeasti luulee tuntevansa sen miehen ja sen perheasiat jopa vaimoa paremmin.
Ei ymmärrä, että se mies todennäköisesti valehtelee ja manipuloi. On harjaantunut valehtelija kuin pahin poliitikko. Sepittää surkutarinoita vaimostaan ja maalaa kuvaa 2.naisesta jonain sielunkumppanina.Nyt alkoi oikein kiinnostaa, että kun niin hyvin tiedät suhteemme niin kerrohan nyt minullekin mitä se mies valehtelee ja miten hän minua manipuloi?
Hän ei sepitä surkutarinoita vaimostaan. Sen mitä vaimosta juttelemme on neutraalia keskustelua ja liittyy johonkin tilanteeseen. Emme juorua juoruamisen vuoksi. Tiedän vaimon ja tiedän miten he asuvat jne.
Mies elää kotonaan normaalia arkea, tietenkin. Kuten minä elän omassa kodissani. Näistä pystymme keskustelemaan neutraalisti. Ei miehen tarvitse salailla kotielämäänsä.
Miehen ei tarvitse valehdella, että on eroamassa. Tiesin jo ennen suhdettamme, että mies on naimisissa, hän ei valehdellut silloinkaan. Koska tunsimme jo ennestään taustoistamme.
Kun kerroin, että voimme purkaa toisillemme mieltämme tai voimme itkeä toistemme nähden ei liity miehen surkutteluun omasta elämästään ja vaimostaan tai minun siihen, että itkisin kun mies ei nyt vaan eroa. Tms.En oikeastaan itse keksi mitään mistä miehen täytyisi minulle valehdella. Tai minun miehelle. Emme ole kummatkaan manipuloivaa tyyppiä, miksi tekisimme sitä tässä suhteessa.
Ja missä asioissa edes manipulointia tarvitsisimme.En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta kuulostat kyllä todella sinisilmäiseltä ja naiivilta. Se mies valehtelee silmät suut täyteen, ei pelkästään vaimolleen, vaan myös samalla lapsilleen, vanhemmilleen, sisaruksilleen jne. Mutta sinulla on vakaa usko omaan paremmuuteesi, oikeasti ajattelet että tällainen patologinen valehtelija olisi sinulle rehellinen? Voimme purkaa toisillemme mieltämme? Haloo!
Edelleen: kerrohan joku konkreettinen sanallinen esimerkki mitä mies minulle valehtelee? Etkä vain yleisesti höyryä täällä.
Siitä en voi tietenkään tietää mitä hän sukulaisilleen tai muille valehtelee. En vaan keksi edelleenkään mitä ja miksi. Ei hän ainakaan meidän suhtermme vuoksi joudu kenellekään valehtelemaan. Tuskin kukaan suoraan on kysynyt onko miehellä suhde.
Mutta ei tosiaankaan mitään minusta ja suhteestamme koska kukaan ei siitä tiedä.
Vaimolleen miehen ei tarvitse valehdella suut ja silmät täyteen.
Hän ei ole eroamassa, toimii kotona normaalisti ja asiallisesti, ei ryyppää, eikä tuhlaa rahoja.
Vaimon elämä ei ole muuttunut millään lailla suhteemme vuoksi. Paitsi ehkä, kuten sanoin, mies on kotona paremmalla tuulella.Mikä pakkomielle sinulla on miehen valehtelusta?
Kyllä sekin, että elää aivan toista elämää, josta toinen ei tiedä mitään, on valehtelua ja valinta. Maailma kun on sellainen paikka ja Suomi niin saakelin pieni, että millään ilveellä ette voi olla varmoja siitä, että tilanne säilyy = vaimo ei koskaan saa tietää.
Silloin ne naamiot poistetaan. Olen ollut muutamaakin näitä juttuja todistamassa, eli kun vaimolle tulee aivan puskista usean vuoden salasuhde. Viimeistään siinä vaiheessa tulevat suut silmät valheitakin täyteen, kun yritetään pelastaa, mitä pelastettavissa on.
Tämä. Mulla on salasuhde mieheen, ollut jo vuosia. Uskon että vaimo tietää mut ei päästä irti koska ei halua että mekään onnistutaan. Voin vannoa et käräytän ukon siltä istumalta kun mun mitta täyttyy, ja se ei oo edes kaukana. Ja se mitä vaimo kuvittelee meidän suhteen olevan, ei todellakaan vastaa sitä mittakaavaa, mitä se on. Mä aion lähettää sille kaikki viestit ja kuvat, ei jää miehelle enää selittelyn sijaa.
Voitko lähettää heti? Epäilen että olet mieheni toinen nainen. Haluaisin saada varmistuksen, että voin jättää mieheni.
Minä en todella usko että olen juuri sinun miehesi toinen nainen. Mutta sanottakoon näin, että omalla kohdalla on tilanne se, että naisen pitäisi jo tietää, jos yhtään laskee yhteen 1 + 1 miehen menoista, uusista harrastuksista ja kaikesta muusta aikajänteestä sekä yhteisistä tuttavista ja tapahtumista jotka ovat heillä minun vuokseni peruuntuneet, mies on ne sillä lailla junaillut, koska olen vaatinut. Olen sanonut miehelle, että jos tulevat, minua ei enää tule näkemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."
Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.
Pelkkää petturuutta ja illuusiota.
Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.
Juu, siinähän mietitte.
Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.
Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.
Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.
Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.
Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.No jos selaat juuri tämän kommentoimasi ketjun viestejä taaksepäin, niin ensimmäisen niistä kirjoitti mies, joka oli ahdistunut tilanteestaan kahden naisen loukussa, valehtelee asiat parhain päin molemmille, tuntee vihaa molempia kohtaan, ainoa syy olla lopettamatta oli pelko siitä, että vaimo "murskaantuu", ja toivoo tilanteen ratkeavan siten, että jompi kumpi naisista jättää tai kuolee. En kyllä vaihtaisi paikkaa noista kenenkään kanssa.
Periaatteessa toki mahdollista sekin skenaario, että jotakuta kiristetään pysymään rakkaudettomassa liitossa ja oikea kiintymys on jossain toisaalla. Kiinnostava kysymys silti miksi tässä maailmanajassa kaksoiselämä on tilanteeseen se oikea ratkaisu.
Luin kyllä tuon miehen viestin. Tietenkin näissä ko. suhteissa on jokaisella oma kertomuksensa ja tilanteensa.
Ilmeisesti tuo mies on alkujaankin lähtenyt valheiden linjalle. Hän kyllä tekee väärin kun ei pysty sanomaan sivusuhteelleen, että ei kestä tilannetta ja puhelinsoitotkin rasittavat miestä.Tekee väärin mutta voi pelätä sitä draamaa minkä hylätty vaimokakkonen järkkää.
Hän varmasti murehtii, miten pettämisen paljastuminen vaikuttaa hänen vaimoonsa ja heidän perhe-ja parisuhde-elämäänsä jatkossa. Varmaa on, että mikään ei tule olemaan ennallaan.
Veikkaan, että suurin pelko on kuitenkin että vaimo jättää hänet.
Miehelle ero on yleensä rankempi kuin vaimolle. Naiset ovat joustavempia ja sopeutuvaisempia. Heillä on laajempi ystäväpiiri ja heille terapiassa käynti on yhtä luonnollista kuin kampaajalla käynti.
Eronneen miehen ystävät ja terapia löytyy yleensä kaljakuppilasta.
Harva mies on "rocktähti" jolla on lohduttajia joka sormella.
Mies pelkää menettävänsä vaimonsa ja lapsensa ja muuttuvansa heidän silmissä kurjaksi pahikseksi. Lisäksi ystäväpiiri kutistuu kun vaimon ystävät ja ystäväperheet ja pariskunnat häipyvät. Yhteiset vuodet katoavat ja valuvat tyhjiin, koti hajoaa.
Jäljelle jää vain vaimokakkonen, jota mies vertaa jatkuvasti entiseen vaimoonsa vaimokakkosen tappioksi.
Vaimokakkonen on täynnä intoa ja vauhtia eikä ymmärrä ja hyväksy sitä että mies onkin ilon sijasta masentunut, eroaan sureva raukka.
Mies, jos hän on vanhempi, pohtii, jaksaako hän enää lennosta uudistua, aloittaa alusta uuden vaimon kansssa, tutustua uusiin ystäviin ja sukulaisiin, uudenlaiseen parisuhteeseen ja perhe-elämään.
Eli mies pelkää, mitä seurauksia tuosta on hänelle itselleen ( tai ainakin olisi syytä pelätä) vaikka naamioi sen pelon huoleksi ennenkaikkea vaimoistaan.Voi raukkaa! Ah, miehillä on niin vaikeaa!
Jep. Näitä asioita normaalisi ruukataan miettiä ennen kun aletaan tekemään niitä riskialttiita peliliikkeitä ja pettämään. Hirveän raskastahan se sit on jos ei ole sitä etukäteen ymmärtänyt miettiä. Herranjestas sentään.
Jos lähtökohtaisesti mies ei halua perhettään, vaimoaan tms menettää, kannattaa miettiä, onko viisasta alkaa suhteeseen sinkkuihmisen kanssa, ja maalailla tälle ruusunpunaisia kuvia tulevaisuudesta, sillä jos ne eivät toteutuisi, siinä voi käydä niin, että tää sinkkuihminen käräyttelee ja sytyttää tulipaloja, koska eihän hällä ole sitten enää menetettävää, vai kuinka?
Otti yhteyttä sun kakkoseen....eikö ole aika hävytöntä!!!
Töräyttikö miehesi sinulle siis sieltä kakkosestaan terveiset ?
Jos miehellä on joku toinen, ei hän ole aloittajan "mieheni". Toisekseen moni itseään ykkösenä pitävä ei ole mikään ykkönen, aviostatus ei sellaiseksi ketään tee. Toisella naisella voi olla pitempi suhde mieheen kuin ykkösenä itseään pitävällä, viimeksi mainittu ei vain tiedä sitä. Vrt. Diana ja Camilla Parker-Bowles. Camilla oli alusta saakka ja aina Charlesin ykkönen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ukko oli kolme kertaa (vaimolleen kertoman mukaan) ollut nuoren tytön kanssa, ottanut kyllä siitä kaikki nautinnon.
Sitten kun on vaimonsa silmien alla kotona ja tyttö tulee kysymään mitäs nyt tehdään niin sama ukko onkin vaimonsa ylimielisellä myötäilyllä ja avustuksella heittämässä tyttöä ulos.
Ja vielä naureskelevat vuosien päästä. Mitä ihmeen nauramista siinä on, päinvastoin.
Tulee mieleen Niskavuori-elokuvat, joissa isäntä hännystelee piikoja ja vaimo seuraa sivusta. Sitten jos piika on liikaa isännälle mieleinen tai tulee raskaaksi niin potkitaan kylmästi pois talosta.
Usein pilataan vielä tytön maine pahoilla puheilla.Sitten voidaankin taas tyytyväisinä jatkaa elämää.
Näinkö tämä nauravainen naikkonen tosiaan toivoo tehtävän nuorelle ihmiselle, kun ukkonsa on sössinyt? Tosissaan? Tämä kertoo vain ja ainoastaan kahden kyvyttömän ihmisen ongelmista ja kyvyttömyydestään hoitaa avioliittoaan ja keskinäistä "suhdettaan" muuten, kuin sekoittamalla siihen muut ensin mies harrastamalla seksiä ja lupaamalla tälle nuorelle ties mitä, ja sen jälkeen molemmat alistamalla ja nauramalla tälle nuorelle. Hävetkää. Olisko peiliin katsominen mitään?
Kuinka "nuoresta" henkilöstä on kyse, jos on jo opiskelut suoritettu ja työ hankittu?
Ilmeisesti aikuinen nainen on kyseessä?
Vahingonilon suon kyllä rouvalle. En tiedä, mikä sellaisten naisten päässä viiraa, jotka ryhtyvät suhteeseen näiden varattujen pettäjämiesten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ukko oli kolme kertaa (vaimolleen kertoman mukaan) ollut nuoren tytön kanssa, ottanut kyllä siitä kaikki nautinnon.
Sitten kun on vaimonsa silmien alla kotona ja tyttö tulee kysymään mitäs nyt tehdään niin sama ukko onkin vaimonsa ylimielisellä myötäilyllä ja avustuksella heittämässä tyttöä ulos.
Ja vielä naureskelevat vuosien päästä. Mitä ihmeen nauramista siinä on, päinvastoin.
Tulee mieleen Niskavuori-elokuvat, joissa isäntä hännystelee piikoja ja vaimo seuraa sivusta. Sitten jos piika on liikaa isännälle mieleinen tai tulee raskaaksi niin potkitaan kylmästi pois talosta.
Usein pilataan vielä tytön maine pahoilla puheilla.Sitten voidaankin taas tyytyväisinä jatkaa elämää.
Näinkö tämä nauravainen naikkonen tosiaan toivoo tehtävän nuorelle ihmiselle, kun ukkonsa on sössinyt? Tosissaan? Tämä kertoo vain ja ainoastaan kahden kyvyttömän ihmisen ongelmista ja kyvyttömyydestään hoitaa avioliittoaan ja keskinäistä "suhdettaan" muuten, kuin sekoittamalla siihen muut ensin mies harrastamalla seksiä ja lupaamalla tälle nuorelle ties mitä, ja sen jälkeen molemmat alistamalla ja nauramalla tälle nuorelle. Hävetkää. Olisko peiliin katsominen mitään?
Kaikki vahat akat pitäisi tappaa, olis vaan nuorta kiinteetä posliinipimperoa tosi miehille.
Aloita omasta äidistäs.
Olisipa sekin älynnyt tehdä abortin aikoinaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ukko oli kolme kertaa (vaimolleen kertoman mukaan) ollut nuoren tytön kanssa, ottanut kyllä siitä kaikki nautinnon.
Sitten kun on vaimonsa silmien alla kotona ja tyttö tulee kysymään mitäs nyt tehdään niin sama ukko onkin vaimonsa ylimielisellä myötäilyllä ja avustuksella heittämässä tyttöä ulos.
Ja vielä naureskelevat vuosien päästä. Mitä ihmeen nauramista siinä on, päinvastoin.
Tulee mieleen Niskavuori-elokuvat, joissa isäntä hännystelee piikoja ja vaimo seuraa sivusta. Sitten jos piika on liikaa isännälle mieleinen tai tulee raskaaksi niin potkitaan kylmästi pois talosta.
Usein pilataan vielä tytön maine pahoilla puheilla.Sitten voidaankin taas tyytyväisinä jatkaa elämää.
Tyttö menee vaimon kotiin järkyttämään hänet eikä hoida asiaansa miehen kanssa kahden!
Olisiko vaimon pitänyt sanoa ole hyvä ja jatkaa elämäänsä ilman ukkoaan, johon selvästikin on kiintynyt?
Kahden moraalittoman takia vaimon olisi pitänyt olla se maksumies heidän ns onnestaanJa huom. ei kaikki piiat suostuneet vanhojen ukkojen petikavereiksi.
EIhän tämä vaimo mitään järkyttynyt, hyväntuulisena naurunkure suupielissä joi kahvia ja lähti tekemään ukkokullalle lasagnet. Vieläkin vaimoa naurattaa, kun tapauksen muistaa.
Kiintynyt sitä ollaan mieheen, joka panee kolme kertaa VAIN nuorta naista. Ilmeisesti ei tyttökään enää suostunut neljättä kertaa pantavaksi, ennen kuin asiat on kaikkien kesken selvitetty.
Ihmiset usein nauravat odottamattomille vaikeille jutuille, jotka yllättävät. Tokihan sinä sen tiedät jo psykasta ja myös jatkavat tiettyä käytöstään kun eivät osaa heti käsitellä asiaa!
Olen keskustelijoiden kanssa ihan samaa mieltä siitä että vanhan vaimon on hyvä tietää paikkansa ja asemansa.
Yhden miehen vaimo ei meinannut häipyä, mutta onnistuin lopulta pääsemään siitä eroon ja saimme heidän asuntonsa myyntiin, siitä tuli hyvä pesämuna meidän kämpälle.
Luulis että akka olis tajunnut itsekin, ettei sillä ole mitään saumaa mua vastaan, kerätköön kakaransa ja painukoon pois mun elämästä.

Terveisin Topias 22-v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sitähän se mies juuri odottaa. Joko että jompi kumpi naisista tekee päätöksen. Tai että jompi kumpi kuolee. Sori vaan. Sille on yks helkkarin hailee vieläpä kumpi se on. Koska sillä ei ole munaa tehdä päätöstä itse."
Tuota minäkin tyrmistyin. Siinä sitä on kiintymystä ja sielunkumppanuutta jollekin.
Pelkkää petturuutta ja illuusiota.
Kun miettii miten hienoa on aito rakkaus ja kiintymys, ihmiselämän hienoimpia asioita.
Juu, siinähän mietitte.
Mutta on aivan naurettavaa, että täällä vuorenvarmasti tiedetään, että pelkkää illuusiota ja petturuutta se on.
Miten voitte tietää kahden ihmisen historian ja sen mikä on valhetta ja ei missään numessä voi olla kiintymystä tai sielunkumppanuutta. Kuka pystyy olemaan noin varma, aika tyhmää oikeastaan kehua tietävänsä j8nkun tuntemattoman ihmisen elämän paremmin kuin ne asianomaiset itse.
Että ainoastaan se vaimo on ainoa ihminen kenen kanssa voi olla niitä teidän mielestänne "oikeita" tunteita.Ja kuinka totuus on, että moni parisuhde on todella tunnekylmä, puolisot jopa inhoavat toisiaan ja toistensa läheisyyttä. Muusta ei puhuta kuin pakolliset asiat tai vaietaan tai puhutaan lasten kautta.
Mutta ei juu, se toinen nainen ei voi olla millään miehen tunteiden kohde eikä toinen nainen voi millään antaa miehelle tunteita.
Kun se nyt on vaan niin, että se on niin kun minä sanon niin.Miksei se sun sielunkumppani ratsasta auringonlaskuun sun kanssa? Jostain syystä se valitsee olla tekemättä niin.
Näin multa kysyttiin aikoinaan. Vastasin, että koska se pelkää, että nainen tekee itselleen tai jollekin muulle väkivaltaa ja mies yrittää keksiä jotain tapaa liueta suhteesta, joka ei aiheuttaisi ylenmääräistä draamaa. Kylmeneminen naiselle ei toiminut, eikä sellainen, että eroa olisi koittanut tehdä hiljaa hivuttaen "tauon" kautta. Eron ehdottaminen aiheutti autolla pois kaahamisen itsemurhauhkauksin ja liki vuorokauden mittaisen piinan kun nainen ei ollut tavoitettavissa omasta puhelimestaan eikä läheisten luota. Lopulta mies jäi kiinni suhteestaan, tahallisesti -> seuraavien viikkojen aikana nainen uhkasi ajaa taloni seinään autollaan ja kaahaili ympäri kylää navigaattorin kanssa etsimässä oikeaa seinää, uhkasi lapseni henkeä, soitti kaikille yhteisille tutuille ja työtovereille, kävi fyysisesti miehen kimppuun ja lopulta veti yliannostuksen lääkkeillä. Lähes puoli vuotta kesti tätä draamaa ja sitten ratsastimme sinne auringonlaskuun. Eli ei se varatun ihmisen motiivi aina ole vilpillinen tai valinnat oikeita omasta valinnasta tehtyjä valintoja. Henkistä väkivaltaa ja pakottamista on arviolta joka toisessa parisuhteessa (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501120/Oppari%20pdf.pdf?s…) eli äärimmäisyyksiin menevä uhrin itsemääräämisoikeuden riistäminen on ihan aito ilmiö, jota ei varsinaisesti paranna jälkiviisaat neuvot kuten "pakkaat vain laukkusi ja lähdet".
Mieheni kakkonen... xD
Perästä kuuluu!
Vierailija kirjoitti:
Laita sille kortti, "pidä hyvänäsi"
Olin itse aikoinaan muutaman vuoden "kakkonen", ja tekisin juuri noin, jos nyt kävisi noin omassa parisuhteessani.
Suhde ei ole kunnossa, jos tarvitaan kakkosia ja kolmosia ja aisankannattajia, eikä niiden jälkeen tulekaan koskaan kuntoon.
Olen ilmoittanut, että jos mies tarvitsee muita, se on "tervemenoa vapauteen, ole onnellinen valitsemallasi tiellä".
Molemmin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on joku toinen, ei hän ole aloittajan "mieheni". Toisekseen moni itseään ykkösenä pitävä ei ole mikään ykkönen, aviostatus ei sellaiseksi ketään tee. Toisella naisella voi olla pitempi suhde mieheen kuin ykkösenä itseään pitävällä, viimeksi mainittu ei vain tiedä sitä. Vrt. Diana ja Camilla Parker-Bowles. Camilla oli alusta saakka ja aina Charlesin ykkönen.
Näin juuri. Sen näkee pöllökin, että ovat täynnä rakkautta, toisilleen luodut. Dianan osa oli kruununperillisen synnyttäminen.
Avioliitto ei määritä mitään tärkeysjärjestyksiä.
Charles tiesi jo Dianan kanssa avioituessaan, että suhde ei tule kestämään. Se oli sitä aikaa se, ja ikävä juttu kaikille osapuolille. Nuori Diana säälittää, mutta Camillan ja Charlesin puolesta olen onnellinen, että Britannialla on edelleen tosi rakastunut hallitsijapari, kuten olivat Elisabet ja Philipkin, kuin toisilleen luodut.
Camilla on tehnyt Charlesin onnelliseksi ja tukee kuningastaan vaativassa tehtävässään.
God save the King, and the Queen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ukko oli kolme kertaa (vaimolleen kertoman mukaan) ollut nuoren tytön kanssa, ottanut kyllä siitä kaikki nautinnon.
Sitten kun on vaimonsa silmien alla kotona ja tyttö tulee kysymään mitäs nyt tehdään niin sama ukko onkin vaimonsa ylimielisellä myötäilyllä ja avustuksella heittämässä tyttöä ulos.
Ja vielä naureskelevat vuosien päästä. Mitä ihmeen nauramista siinä on, päinvastoin.
Tulee mieleen Niskavuori-elokuvat, joissa isäntä hännystelee piikoja ja vaimo seuraa sivusta. Sitten jos piika on liikaa isännälle mieleinen tai tulee raskaaksi niin potkitaan kylmästi pois talosta.
Usein pilataan vielä tytön maine pahoilla puheilla.Sitten voidaankin taas tyytyväisinä jatkaa elämää.
Tyttö menee vaimon kotiin järkyttämään hänet eikä hoida asiaansa miehen kanssa kahden!
Olisiko vaimon pitänyt sanoa ole hyvä ja jatkaa elämäänsä ilman ukkoaan, johon selvästikin on kiintynyt?
Kahden moraalittoman takia vaimon olisi pitänyt olla se maksumies heidän ns onnestaanJa huom. ei kaikki piiat suostuneet vanhojen ukkojen petikavereiksi.
EIhän tämä vaimo mitään järkyttynyt, hyväntuulisena naurunkure suupielissä joi kahvia ja lähti tekemään ukkokullalle lasagnet. Vieläkin vaimoa naurattaa, kun tapauksen muistaa.
Kiintynyt sitä ollaan mieheen, joka panee kolme kertaa VAIN nuorta naista. Ilmeisesti ei tyttökään enää suostunut neljättä kertaa pantavaksi, ennen kuin asiat on kaikkien kesken selvitetty.
Ihmiset usein nauravat odottamattomille vaikeille jutuille, jotka yllättävät. Tokihan sinä sen tiedät jo psykasta ja myös jatkavat tiettyä käytöstään kun eivät osaa heti käsitellä asiaa!
Juu niin, ja vielä vuosien päästäkin naurattaa. Eipä ole sitten käsitellyt asiaa vieläkään.
Eikä ole varmaan osannut vieläkään muuttaa tiettyä käytöstään.
Tällä palstalla miehen vaimo on itse pahuus jonka uhreja mies ja rakastajatar ovat.
Naiset pitäisikin tappaa 35 iässä, eikö?