Mikä on mielestäsi kaunein koirarotu? Entä rumin? Entäs suosikkirotusi?
Itse olen aina rakastanut suomenajokoiria, rakkaus kyseiseen rotuun syttyi jo pikku kakarana, kun sedälläni oli todella ihana ajokoira narttu, todella ihana otus.
Eli suosikkirotuni on ehdottomasti tuo ajokoira. Lisäksi tykkään nöffeistä, berneistä, sprinkuista, beagleista, basseteista, huskeista (nämä ovat oikeastaan kakkosena), doppereista, alaskanmalamuuteista, bordereista ja russeleista.
Kaunein rotu on mielestäni irlannin setteri (se punainen). Westie tulee hyvänä kakkosena ja afgaanin vinttikoira tulee hyvänä kolmosena.
Rumin, mm. Niitä on monta, MOPSI (sori kaikki mopsien omistajat! Mutta tuo on kyllä niin ruma otus kuin olla ja voi), se kyömykuono pittbull (se "tappajakoira", joka on suurimmassa osassa maata laiton koirarotu), buldoggi (vaikka muuten tykkäänkin kyseisestä rodusta, mutta se lyttykuono on karsee), whippet (vinttarit on muuten kivoja otuksia, mutta whippetit näyttää ihan koiramaailman anorektikoilta), bordeuxin doggi (?) on myös karseen näköinen, naama on yhtä ruttua, samoin karvattoamt koirat (harjis ym.) on myös karsean näköisiä. Kyllä koirille (ja kissoille, rotille ja marsuille) kuuluu karvat.
Kommentit (196)
Vaikuttaa kuitenkin ihan siltä, kuin asialla olisi viisitoistakesäinen tyttö, joka siellä kirjoittelee? Vai 12-vuotias?
Pitbull rumin.
Btw, musta rottweiler on todella kaunis!
tai kaunein on väärä sana tähän, on ehkä Beauceron tai kaukaasianpaimenkoira. Rumin on Shar pei
Pitbull rumin. Btw, musta rottweiler on todella kaunis!
Meitä on moneen junaan, onneksi kaikille riittää valinnanvaraa :)
En pidä mulkosilmäisistä, lyttynaamaisista, karvattomista enkä luiskaperäisistä koirista.
westie ja afgaani. Tietenkin jos ovat hyviä rotunsa edustajia ja westie trimmattu. Hyvä Lhasa apso on myös kaunis rotu. Alaskanmalamuutti on komea rotu.
Rumia ovat manchesterinterrieri, bedlingtoninterrieri, laivakoira, venäjänvinttikoira.
Suosikkirotua ei taida olla. Rotujen sisällä on niin paljon hajontaa eri näköisiä ja luonteisia koiria.
Omistin bullmastiffin, joka ei ollut pelkkä koira minulle. Se oli ystäväni. Niin mahtava otus, että sen kuoleman jälkeen enää kyennyt hankkimaan uutta bullmastiffia. Oli niin raskasta luopua siitä ja tämä rotu on lyhyt ikäinen. Lisäksi uskon, että enää löytäisi uutta yhtä mahtavaa bullmastiffia. Enkä muutenkaan lapsiperheesen bullmastiffia hankkisi.
Nyt meillä on petit basset griffon vendeen ja se on myös tosi kiva rotu. Pidän muutenkin ajavista koirista, kuten suomenajokoira ja beagle. Spinonet ja braccot on myös kivan luonteisia koiria.
...turkin alla luuta ja nahkaa :(
Eihän koiran kuulu läski olla, mutta törröttävät luut eivät kuulu mun mielestä viehättävän koiran olemukseen.
Vaikuttaa kuitenkin ihan siltä, kuin asialla olisi viisitoistakesäinen tyttö, joka siellä kirjoittelee? Vai 12-vuotias?
siitä häiriköimästä!
Juu tuo bedlingtoninterrieri on kanssa ruman näköinen sen kuononsa takia.
ap (joka muuten on melkein 30v).
kauneimpiin/kivoihin kuuluvat: rottweiler, saksanpaimenkoira, mopsi, Englannin ym bulldogit...
Rumiin tms joista en ulkonäöllisesti pidä: vinttikoirat, suomenpystykorva... rotua en nyt muista mutta se pienen pieni koira jolla ei ole laisinkaan karvoja, paitsi päässä sellainen harjanomainen karvoitus kuin leijonalla...
On Berninpaimenkoira, kaiholla muistelen tammikuussa lopetettua koiraamme :`(
Mopsi ja muut lättäkuonot on kauheita
villakoira (keskikokoinen), spanielit ja husky.
Rumimmat:
kääpiöpinseri, vinttikoirat, schäfer (se laskeva selkälinja, kuin olisi perseelle potkittu) ja chihuahua.
en pidä muistakaan molosseista. Kauneimpia ovat spanielit ja setterit.
ehdottomasti hyvin pidetty (ei siis lihava) labradorinnoutaja, musta tai ruskea! Ns. näyttelylinjainen, kiitos ;) Olen kasvanut näiden kanssa, se ehkä vaikuttaa asiaan. Silmää miellyttää myös rottweiler =)
Bedlingtonin terrieri on rumin, enkä tykkää myöskään ollenkaan perhoskoirista, phalenesta tai cockerspanielista. Ruttunokkaiset eivät ole mielestäni kauniita, mutta eivät myöskään rumia...
englannin buldoggi ja shihahuat on rumimpia ja kaunein beuceron.
Chihuahua on ihania! Ne on terveitä ja vaikka ne on pieniä niitä ei voi verrata hiiriin. Niillä on ihanan luonne niinkun näyräkoirilla. Spanielit kuuluu kans kauneimpiin koiriin, vaikka onkin jo sairaaksi jalostettuja, harmi.
Terrierit on "rakkeja", rumia ja kaikki mun tapaamat haisee ja räksyttää meidän pikku spanielia lenkillä. Ei pahalla jos pidätte itse terriereistä, mä vaan en kestä niitä.
mun mielestä on cockerspanieli, cavalier king charlesin spanieli ym. mulkosilmä-luppakorvarodut. Luonnekaan ei usein oo minulle mieleinen.
Kauneimpia on ehkä venäjänvinttikoirat.
Lempirotuja on mm. bordercollie, collie, kettuterrieri..
Mutta kaikki ne haisevat pahalle.
Siksi suosin kissoja.
Tykkään ryhdikkäästä ja jalosta ulkomuodosta :) Myös vinttikoirat miellyttävät silmää. Rumin on rottweiler ja kaikki sen tyyliset.