Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minusta tuntuu, että olen lievässä psykoosissa. Kaikki tuntuu niin turhalta. Olenko?

Vierailija
22.09.2022 |

Oikeasti tämä on kuluttavaa. Maailma tuntuu niin turhamaiselta. Kaikki mitä ympärillä näen on pelkkää turhuutta. En ymmärrä miksi pitää tehdä asioita ja suorittaa, kaikki on aivan samantekevää mutta pakko jaksaa.
Sitten vain kuljen ympäriinsä, kritisoiden itseäni koko ajan ja elämääni. On painava ahdistus rintakehällä.
Sitä toivoo vain pääsevänsä pois, kuin elämällä ei olisi mitään annettavaa.
Katselen tyhjiä seinä, yritän saada jotain merkitystä elämään.

Suihkuun mentäessä valun lattialle ja tekisi mieli jäädä suihkun alle makaamaan vain ja olla ajattelematta mitään. Välillä makaankin ja vaikka hyräilen samalla melankolisesti. On vain niin surkean mitäänsanomaton olotila. Yritän saada jotain merkityksen tunnetta mutta sitä ei ole. Ympärillä on vain turhuutta ja ihmiset ovat jotenkin ihan ärsyttäviä ylimielisine mielipiteineen. Kohtelevat toisiaan huonosti ja eivät välitä.
Sitä vain kuuntelee ja ajattelee, ettei jaksa enempää ja yrittää suojata itseään.

Kotiin tullessa olen vain tyhjä kuori. Yhtä turhuutta vain kaikki. Sellainen melankolisuus vaivaa, että ei tämä voi normaalia olla. Seuraava askel tästä on varmaan hoitoon joutuminen tai sitten jokin henkinen valaistuminen ja jätän kaiken taakseni ja elän vain jossain sisäisessä maailmassani.

Kommentit (70)

Vierailija
61/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä laitoin eilen sen Saarnaajan pohdinnan alun. En oikein ymmärrä tätä kristinuskon vastaisuutta, onhan se osa yleisivistystäkin tietää eri uskonnoista ja filosofioista ja kristinusko nyt Suomessa on se valtauskonto ja muokannut osaltaan myös suomalaista kulttuuria. Ne kuitenkin käsittelee tätä ikuista ihmisenä olon problematiikkaa jonka peruskysymykset on pysyneet muuttumattomina tuhansia vuosia.

Jos lainaisin Koraania, Talmudia tai Kalevalaa, poistettaisko nekin?

Minusta olisi tärkeää ymmärtää, että kaikkina aikoina kaikkialla ihminen etsii jotain itseään suurempaa, jotain johon voi liittyä ja josta saa turvaa ja tarkoitusta. Jollekin se voi olla toiset ihmiset, joillekin Jumala, joillekin omat arvot joiden pohjalta ohjaa omaa toimintaansa.

Ihminen tarvitsee tarkoituksen ja toivon. Victor E. Frankl kehitti tuon ajatuksen pohjalta logoterapian keskitysleirikokemustensa jälkeen.

Vierailija
62/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla mitään traumaa taustalla? Traumat taustalla aiheuttavat usein derealisaatiota tai depersonalisaatiota. Muuten kuulostaa ihan perus masennukselta. Melkein kaikki ihmiset käyvät noita ajatuksia läpi elämässään kerran tai useamminkin. Masennus menee useasti ohi sillä, että aloittaa uuden harrastuksen. Tekee mindfulnessia tai joogaa ja miettii, että elääkö itselleen sopivaa elämää ja voisiko jotakin muuttaa. Masennus johtuu usein siitä, että ihminen on hylännyt itsensä eikä ole kosketuksissa sisimpiin tarpeisiinsa. Vakava masennus tarvitsee sitten järeämpiä aseita.

Valitettavasti on mutta yritän ulkoistaa elämäni niistä. Kuin en olisi edes elänyt niitä aikoja. Pyöriihän ne silti mielessä, joskus myös painajaisina. Yritän kuitenkin elää normaalisti, kaikkihan traumoja on varmaan saanut.

Itse elin väkivaltaisessa suhteessa ja paljon ollut kaikenlaista. Aivan liikaa.

Yritän sinnitellä kuitenkin kun psykiatrille on aika vuoden lopussa ja sitten vasta terapiassa mietin näitä. Siitä tulee kyllä vaikeaa, en tiedä onko niitä järkevää kaivella.

Yksin en kuitenkaan koe pärjääväni, mieleni on tehnyt itsestäni mitättömän ja riittämättömän..

En jaksa sitä enää. En jaksa näitä samoja kehiä pyöriä ympäriinsä. Muuten en terapiaa edes ajattelisi.

Ap

Väkivaltatrauma on kehossa, eikä välttämättä puhuminen auta. Oletko kokeillut tanssia? Tai musiikki- tai taideterapiaa? Yksin tanssiminenkin saattaa auttaa hermostoon tai vaikka " täristely" ja a tai u - vokaalin laulaminen. Mulla auttaa myös rukoilu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etten tekisi itsestäni yhtään oudompaa muiden silmissä, niin kerron vielä, että olen tämän masennuksen kanssa joutunut elämään jo pidemmän aikaan. Nyt on vain tällainen tilanne tässä, että täytyy vain mennä päivä kerrallaan kun en muutakaan voi. Pakko vain olla elämässä mukana, tehdä työnsä ja toivoa, että vielä se aika tulee kun voin tuntea itseni hyvinvoivaksi. 

Viime keväänä kuitenkin olin niin nurkkaan ahdettuna, liikaa oli suorituksia (selvisin niistä myöhemmin erinomaisin arvosanoin) ja tavoittelen aina hyvää lopputulemaa. En tiedä miksi mutta kai minun on yritettävä todistaa itselleni, että pärjään tässä elämässä, joten vain hyvät tulokset kelpaavat. 

No jokatapauksessa olin aivan loppu kaikkeen tähän mielen melskeeseen ja siihen, että pakotan itseäni vain eteenpäin. Päätin yksi ilta, jota olin jo jonkin aikaa hautonut mielessäni, että nyt loppuu. 

Otin hirvittävän määrän, siis yhteensä yli toistasataa erilaisia sydän, mieliala ja verenpaine, kipu ja särky yms- lääkkeitä. Tein kaiken valmiiksi loppuani varten. Seuraavana päivänä heräsin. Ilmoitin tästä terveydenhuoltoon, joka oli jo aikaisemmin hoitanut asioitani. Otettiin verikokeet yms. 

Ei yhtään mitään häikkää ollut arvoissa. Pienen sydänoireen sain seuraavien päivien aikana mutta ekg ok myös sitten oli kuitenkin. Ei yhtään mitään tullut tuosta. Lääkäri oli ihmeissään, tuo olisi voinut olla hyvin riittävä määrä aikomukseeni. Sen sijaan heräsin väsyneenä mutta fyysisesti terveenä. 

No, nyt olen sitten päättänyt kun en onnistunut enkä halua toista kertaa tuota rumbaa kokea, että selvä, eletään tämä elämä nyt loppuun sinne asti kuin pitää. 

Tästäkin tuli tunne, että minun kuuluu olla täällä jostain syystä. Jostain syystä vain tämä matka on käytävä läpi ja luojan kiitos, tuosta ei sitten koitunut vahinkoa elimistölle. 

Ap

Vierailija
64/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä laitoin eilen sen Saarnaajan pohdinnan alun. En oikein ymmärrä tätä kristinuskon vastaisuutta, onhan se osa yleisivistystäkin tietää eri uskonnoista ja filosofioista ja kristinusko nyt Suomessa on se valtauskonto ja muokannut osaltaan myös suomalaista kulttuuria. Ne kuitenkin käsittelee tätä ikuista ihmisenä olon problematiikkaa jonka peruskysymykset on pysyneet muuttumattomina tuhansia vuosia.

Jos lainaisin Koraania, Talmudia tai Kalevalaa, poistettaisko nekin?

Minusta olisi tärkeää ymmärtää, että kaikkina aikoina kaikkialla ihminen etsii jotain itseään suurempaa, jotain johon voi liittyä ja josta saa turvaa ja tarkoitusta. Jollekin se voi olla toiset ihmiset, joillekin Jumala, joillekin omat arvot joiden pohjalta ohjaa omaa toimintaansa.

Ihminen tarvitsee tarkoituksen ja toivon. Victor E. Frankl kehitti tuon ajatuksen pohjalta logoterapian keskitysleirikokemustensa jälkeen.

Tavallaan ymmärrän, jos joillain on kaikkea raamatun ja kirkon sanomaa vastaan. Sen nimissä on kuitenkin tehty paljon pahaa. Uskonnollisissa piireissä henkinen väkivalta helvetillä pelottelulla ja perisyntiseksi leimaamisella aloitetaan jo lapsena, ja jos sieltä on lähtenyt pois voi olla ihan loogista yrittää canceloida kaikki siihen liittyvä.

Raamatussa on myös se jumalan sanoma löydettävissä, se vain on piilotettu sinne lisätyn ja sensuroidun tekstin väliin. Tämän takia liian kirjaimellinen tai tarkka tulkitseminen voi olla harhaanjohtavaa. Sen sijaan, jos sitä lukee avoimin mielin ja sydämin, ottaa sieltä sen mikä tuntuu kohottavalta, niin sieltä voi löytää arvokasta henkistä oppia.

Vierailija
65/70 |

Mä taas en ymmärrä moista yleistämistä. Ihmiset tekee pahaa ja keksivät sille oikeutuksen vaikka mistä. Se että sairaat yksilöt käyttää Raamattua (ns.luetaan kuin piru Raamattua) oikeutuksenaan on niiden ihmisten vika, ei Raamatun.

Lisäksi nuo helvetillä pelottelut ym. on lähinnä eri lahkolaisten juttuja, ei Raamatun. Raamattu, etenkin Uuden Testamentin l.uuden liiton keskeinen sisältö on Rakkaus.

Kaikki uskonnot kiteytyvät pohjimmiltaan samaan: ole kiltti toisille ja elä hyvien arvojen mukaan.

Canceloiminen on silkkaa kykenemättömyyttä keskusteluun ja toisen näkökulman/perspektiivin kunnioittamiseen.

Vierailija
66/70 |

Niin no en sanois että ne on "sairaat yksilöt" jotka käyttää raamattua pahasti, vaan kyllä se on systemaattista, järjestäytynyttä ja yleistä. Vois sanoa, että se taho joka jeesuksenkin ristiinnaulitsi, otti jeesuksen voimakkaat opit ja raamatun omaan käyttöönsä ja muokkasi sen mieleisekseen, jotta saisivat hallittua, alistettua ja muutettua kansalaiset mieleisekseen. En tietenkään kannata raamatun cancelointia (niinkö en minkään muunkaan), mutta voin ymmärtää sen jos jotkut niin kokevat tarpeelliseksi tehdä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/70 |

Lisäykseks ja korostukseks vielä se, että raamattuun on jätetty tuo rakkaus ja perimmäisiä tärkeitä jeesuksen oppeja, että ihmiset löytäis sieltä jotain hyvää mihin uskoa. Monesti vaan ihminen ottaa joko koko annetun informaation totena tai sitten ei mitään, eli harvemmin sitä tietoa suodatetaan niin että sieltä saadaan se hyvä irti ja huono päästetään jatkaan matkaa

Vierailija
68/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pyytäisin, että täällä ei ainakaan jauhettaisi tuosta raamatusta siihen sävyyn, onko se kirja ollut vallan väline vai jotain muuta. En minä itse ainakaan jaksa lukea tai tarttua sen kummemmin noihin asioihin vaikka tiedän, että mielipiteitä tuo jakaa. Siitä huolimatta, tässä keskustelussa ei ole raamattu ollut asian sisältönä. 

Ap 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
70/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytätkö somea, ap?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan kahdeksan