Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minusta tuntuu, että olen lievässä psykoosissa. Kaikki tuntuu niin turhalta. Olenko?

Vierailija
22.09.2022 |

Oikeasti tämä on kuluttavaa. Maailma tuntuu niin turhamaiselta. Kaikki mitä ympärillä näen on pelkkää turhuutta. En ymmärrä miksi pitää tehdä asioita ja suorittaa, kaikki on aivan samantekevää mutta pakko jaksaa.
Sitten vain kuljen ympäriinsä, kritisoiden itseäni koko ajan ja elämääni. On painava ahdistus rintakehällä.
Sitä toivoo vain pääsevänsä pois, kuin elämällä ei olisi mitään annettavaa.
Katselen tyhjiä seinä, yritän saada jotain merkitystä elämään.

Suihkuun mentäessä valun lattialle ja tekisi mieli jäädä suihkun alle makaamaan vain ja olla ajattelematta mitään. Välillä makaankin ja vaikka hyräilen samalla melankolisesti. On vain niin surkean mitäänsanomaton olotila. Yritän saada jotain merkityksen tunnetta mutta sitä ei ole. Ympärillä on vain turhuutta ja ihmiset ovat jotenkin ihan ärsyttäviä ylimielisine mielipiteineen. Kohtelevat toisiaan huonosti ja eivät välitä.
Sitä vain kuuntelee ja ajattelee, ettei jaksa enempää ja yrittää suojata itseään.

Kotiin tullessa olen vain tyhjä kuori. Yhtä turhuutta vain kaikki. Sellainen melankolisuus vaivaa, että ei tämä voi normaalia olla. Seuraava askel tästä on varmaan hoitoon joutuminen tai sitten jokin henkinen valaistuminen ja jätän kaiken taakseni ja elän vain jossain sisäisessä maailmassani.

Kommentit (70)

Vierailija
41/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oho, mites täältä poistu ilmeisesti raamatun pätkä? Siinä ihan hienosti kuvattiin tyhjyyttä, joka väistämättä kuuluu olemassaoloon. Raamattua voi lukea vaikka silleen, että pitää jeesusta äärimmäisenä henkisenä opettajana. Tälleen hänen sanoman voi ymmärtää aivan eri tavoin kuin kirkko antaa ymmärtää, mutta silti niin että se tekee järkeä.

Jos katsotaan atomia, niin siinä 99,999jotain% on tyhjyyttä ja jäljelle jäävä osuus materiaa. Mitä tyhjyys on? Tyhjyys on tilaa elämän energialle. Jos istuu hiljaa ja kokeilee tuntea tuon tyhjän tilan kehossa, voi tulla vahingossa aika siisti fiilis.

Ihmettelin myös, että miksi se poistettiin. Kerrankin jaksoin lukea ajatuksella raamatun kappaleen loppuun ja hienosti siinä tulikin esiin tällainen tyhjyyden tila ihmisellä. Kiitos tuosta kappaleenjaosta. 

Täytyy kertoa, että joskus olen kokenut aivan ihmeellisiä tiloja kun olen mennyt jonnekin syvyyksiin. Olen maannut sängyllä, tuntenut ensin kehoni, kadonnut ja kokenut aivan ihmeellistä rauhaa. Se on tosin niin ohimenevä hetki, että sitä en pysty kuvailemaan. Hatara muistikuva jäi itselleni siitä olotilasta mutta hyvältä tuntui.

Olen myöskin kokenut zen-tilan, se jäi mieleen. Kaikki tuntui iloiselta ja rakkaudelliselta, tein ruokaa ja aistin kaikki värit, tuoksut ja sen hetkisen tilan. Tein kaiken jostain muualta kuin ajatukseni kautta vaan se tapahtui jostain syvemmältä se ruoanlaitto. Ei ollut kiirettä, ei aikaa. Oli vain raaka-aineet, tuoksut ja värit. Se oli mahtavin asia mitä olen varmaan kokenut enkä ole moista tilaa sen jälkeen kyllä tuntenut. 

Tein elämäni parhaimman annoksen tuolloin. Kaikki oli symbioosissa. Tein kaiken hetkessä, en muualla, olin täysin läsnä ja irtautunut muusta maailmasta. En ymmärrä mitä silloin tapahtui, tuntui, että kohenin hetkeksi jollekin toiselle tasolle, jossa sain aikaa jotain rakkaudellista. Se kaikki mitä tein oli rakkaudella tehtyä, omalla ajallaan. Jäin vielä nauttimaan ja haistelemaan sitä aromikkuutta, kuten paprikaa ja tomaattia pilkkoessani niitä, kunnioitin ja arvostin joka hetkeä siinä ruoanlaiton äärellä.

Kaikki oli vain siinä, ei muuta ja autuas kiitollisuus.  Tuon oli oltava zen- tila. Muistan sen edelleen niin hyvin enkä tiedä miksi koin sen, se vain tapahtui. 

Tiedän miten oudolta tämä kuulostaa mutta ihan totta, se vain tapahtui. Sitten palauduin hiljalleen takaisin tähän maailmaan. En voi ymmärtää itsekään. 

Ap 

Vierailija
42/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kohta sulla on Henkinen youtube kanava tai ainakin käyt kertomassa henkisestä heräämisestä jossain Shadow Camerassa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/70 |

Tuo hetki kuulosti kauniilta, enkä ihmettele yhtään, että siittä syntyi paras annos. Voi olla, että tuollaisen täydellisen läsnäolon tilasta vois olla ratkaisuks sun tämän hetkiseen elämään ja maailman. Kaikkia maailman vikoja ynnämuita epäkohtia ei tarvitse ajatella, kunhan ne vaan tiedostaa. Sen jälkeen niille on turha antaa ajatuksia. Aina kun huomaa, voi antaa itselle luvan olla vain tässä hetkessä. Ihmisen on niin helppo päänsä sisällä alkaa murehtimaan mennyttä tai stressaan tulevaa. Menneisyyden mielessä pyöritteleminen ei muuta mennyttä ja tulevaisuudesta ei voi tietää. Tämän takia läsnäolo nykyhetkessä on 5/5

Vierailija
44/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kohta sulla on Henkinen youtube kanava tai ainakin käyt kertomassa henkisestä heräämisestä jossain Shadow Camerassa

Haha :D

No, kunpa edes ymmärtäisi itse mistä tässä kaikessa on kyse.

En vain tiedä olenko sekaisin vai olenko saanut vain onnekseni kokea eri tiloja. Tällaiset asiat kyllä tuovat toivoa elämään, joten olen kyllä kiitollinen vaikkakin ihmeissäni.

Näitä outoja asioita tapahtuu silloin tällöin. Kerran kaksi vuodessa.

Olisi muitakin kokemuksia kerrottavana mitä ihmettelen.

Ap

Vierailija
45/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on täsmälleen samoja fiiliksiä kuin ap:lla. En kyllä ole kokenut tuollaista ruoanlaittotyylistä hetkeä, mutta toivottavasti koen. Luulen että olet ollut jonkinlaisessa flowssa, meditatiivisessa tilassa, jossa aika ja paikka häviää. Onnittelut siitä! Siihen yritän itsekin päästä. Ehkä vielä joku päivä 🙂

Vierailija
46/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohta sulla on Henkinen youtube kanava tai ainakin käyt kertomassa henkisestä heräämisestä jossain Shadow Camerassa

Haha :D

No, kunpa edes ymmärtäisi itse mistä tässä kaikessa on kyse.

En vain tiedä olenko sekaisin vai olenko saanut vain onnekseni kokea eri tiloja. Tällaiset asiat kyllä tuovat toivoa elämään, joten olen kyllä kiitollinen vaikkakin ihmeissäni.

Näitä outoja asioita tapahtuu silloin tällöin. Kerran kaksi vuodessa.

Olisi muitakin kokemuksia kerrottavana mitä ihmettelen.

Ap

Et ole sekaisin, maailma on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huuda Jeesus Kristus puoleesi!

Saat Armon ja turvan!

Vierailija
48/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

ylös

Vierailija
50/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miks tätä uppaillaan, mitä lisäystä tämä ketju vielä kaipaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suosittelen aplle samuli perälän youtubevideoiden vilkasua

Vierailija
52/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla mitään traumaa taustalla? Traumat taustalla aiheuttavat usein derealisaatiota tai depersonalisaatiota. Muuten kuulostaa ihan perus masennukselta. Melkein kaikki ihmiset käyvät noita ajatuksia läpi elämässään kerran tai useamminkin. Masennus menee useasti ohi sillä, että aloittaa uuden harrastuksen. Tekee mindfulnessia tai joogaa ja miettii, että elääkö itselleen sopivaa elämää ja voisiko jotakin muuttaa. Masennus johtuu usein siitä, että ihminen on hylännyt itsensä eikä ole kosketuksissa sisimpiin tarpeisiinsa. Vakava masennus tarvitsee sitten järeämpiä aseita.

" Masennus johtuu usein siitä, että ihminen on hylännyt itsensä eikä ole kosketuksissa sisimpiin tarpeisiinsa. "

Tai sitten siitä, että on tosiaan löytänyt itsensä ja tarpeensa, mutta on vankina oravanpyörässä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta siitä poiskaan hypätä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/70 |
22.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tätä tyhjää olotilaa on niin outoa elää läpi, että on pakko kirjoittaa. Sekoan tähän. Olisko joku, joka ymmärtäisi oikeasti? 

Päässä on ajatuksia, sitten toisaalta taas ei. Unohtelen herkästi ja kuin unessa kulkisi. Olen ihan sumussa.

Tekisi mieli itkeä mutta ei sitäkään jaksa. Energiatasot ovat aika nollissa. Töissä onneksi jaksan puurtaa ainakin toistaiseksi ja olen ihan pidetty henkilö. Omassa elämässäni kuitenkin kaikki on niin tyhjää, että sitä vain on ihan jossain muualla. Miten tällaisesta pääsee pois? En jaksa suorittaa mitään, joten yritän myös hyväksyä tämän olotilan ja toivoa, että herään tästä unenomaisesta tilasta.

Ap 

Kuulostaa ihan Saarnaajan kirjan (löytyy Raamatusta) lähtöasetelmalta. Siinä kirjoittaja (kuningas Salomo?) pohtii elämää, turhuutta ja kaiken tarkoitusta. Suosittelen, olit kristitty tai et, kyse on yhdestä Raamatun ns. viisauskirjasta.

Itsekin olen tuon vaiheen käynyt, tai käyn edelleen...masennus ei jätä rauhaan elämässään uupunutta, menetyksiä tai aina edes menestystä kokenuttakaan. Voimia sinne syksyn pimeyteen.

Vierailija
54/70 |

Pahoittelut oikeinkirjoituksen ja luettavuuden pienistä puutteista viestissäni. Joka tapauksessa on hyvä pohtia ja lukea, oloa ei kannata paeta vaan etsiä syvempää merkitystä kaiken tuntuessa turhalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla mitään traumaa taustalla? Traumat taustalla aiheuttavat usein derealisaatiota tai depersonalisaatiota. Muuten kuulostaa ihan perus masennukselta. Melkein kaikki ihmiset käyvät noita ajatuksia läpi elämässään kerran tai useamminkin. Masennus menee useasti ohi sillä, että aloittaa uuden harrastuksen. Tekee mindfulnessia tai joogaa ja miettii, että elääkö itselleen sopivaa elämää ja voisiko jotakin muuttaa. Masennus johtuu usein siitä, että ihminen on hylännyt itsensä eikä ole kosketuksissa sisimpiin tarpeisiinsa. Vakava masennus tarvitsee sitten järeämpiä aseita.

" Masennus johtuu usein siitä, että ihminen on hylännyt itsensä eikä ole kosketuksissa sisimpiin tarpeisiinsa. "

Tai sitten siitä, että on tosiaan löytänyt itsensä ja tarpeensa, mutta on vankina oravanpyörässä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta siitä poiskaan hypätä.

Voi olla, mutta sitä ennen on kuitenki tarvinnu hylätä itsensä.

Nykymaailmassa ihmiset ihan pienestä lapsesta saakka oppii sulkemaan rakkauden sisäänsä, olosuhteiden pakosta. Siinä sitten muodostuu erilaisia muuriviritelmiä ja sisäisiä tukoksia, jotka madaltaa ihmisen energiaa. Jotkut kuitenkin löytää sille tielle, jossa tätä lähdetään purkamaan ja tavoitteeksi tulee rakkauden enenevä jakaminen.

Ap, ootko miettiny kirjastossa käymistä? Siellä on jos jonkinmoista kirjaa ja vois vaikka kokeilla jos intuitio neuvois siellä sitte tarkemmin. Itelle oli yhteen väliin kirjoista iso apu, kun maailma näytti hurjalta paikalta.

Vierailija
56/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olet hereillä ja näet totuuden, muut ovat psykoosissa.

Juuri näin. Erityisesti päättäjät on psykoosissa.

Vierailija
57/70 |

No ne saattaa jotku olla ei-psykoosissa, mutta silti päättävät toimia niinkuin toimivat.

Vierailija
58/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohta sulla on Henkinen youtube kanava tai ainakin käyt kertomassa henkisestä heräämisestä jossain Shadow Camerassa

Haha :D

No, kunpa edes ymmärtäisi itse mistä tässä kaikessa on kyse.

En vain tiedä olenko sekaisin vai olenko saanut vain onnekseni kokea eri tiloja. Tällaiset asiat kyllä tuovat toivoa elämään, joten olen kyllä kiitollinen vaikkakin ihmeissäni.

Näitä outoja asioita tapahtuu silloin tällöin. Kerran kaksi vuodessa.

Olisi muitakin kokemuksia kerrottavana mitä ihmettelen.

Ap

Mää näkisin, että nuo tilat on lahja sulle universumilta, jotta alkaisit "herään" ja näkeen 3dmaailman sellaisenaan

Vierailija
59/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
60/70 |
23.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiinnostuin  tuosta Saarnaajan luvusta. Se jatkuu:

Saarnaaja etsii elämän tarkoitusta

12

Minä, Saarnaaja, olin Israelin kuninkaana Jerusalemissa. 13

Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi. 14Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

15

Käyrä ei voi olla suora,

puuttuvaa ei voi laskea mukaan.

16Minä sanoin sydämessäni: olen hankkinut yhä enemmän viisautta, enemmän kuin kukaan, joka on hallinnut Jerusalemissa ennen minua, minun sydämeni on tallettanut tietoa ja viisautta. 17Ja minä halusin ottaa selville, mikä on tietoa ja viisautta, mikä taas mielettömyyttä ja typeryyttä. Mutta minä havaitsin, että tuulta vain tavoittelin.

18

Sillä

missä on paljon viisautta, siellä on paljon huolta,

ja joka tietoa lisää, lisää tuskaa.

Todella kiinnostavaa lukea näitä vanhoja tekstejä. Lohdullista myöskin. Kiitos tästä teille. 

Jaksamista myös muille syksyn keskellä.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme seitsemän