Lue keskustelun säännöt.
Minusta tuntuu, että olen lievässä psykoosissa. Kaikki tuntuu niin turhalta. Olenko?
22.09.2022 |
Oikeasti tämä on kuluttavaa. Maailma tuntuu niin turhamaiselta. Kaikki mitä ympärillä näen on pelkkää turhuutta. En ymmärrä miksi pitää tehdä asioita ja suorittaa, kaikki on aivan samantekevää mutta pakko jaksaa.
Sitten vain kuljen ympäriinsä, kritisoiden itseäni koko ajan ja elämääni. On painava ahdistus rintakehällä.
Sitä toivoo vain pääsevänsä pois, kuin elämällä ei olisi mitään annettavaa.
Katselen tyhjiä seinä, yritän saada jotain merkitystä elämään.
Suihkuun mentäessä valun lattialle ja tekisi mieli jäädä suihkun alle makaamaan vain ja olla ajattelematta mitään. Välillä makaankin ja vaikka hyräilen samalla melankolisesti. On vain niin surkean mitäänsanomaton olotila. Yritän saada jotain merkityksen tunnetta mutta sitä ei ole. Ympärillä on vain turhuutta ja ihmiset ovat jotenkin ihan ärsyttäviä ylimielisine mielipiteineen. Kohtelevat toisiaan huonosti ja eivät välitä.
Sitä vain kuuntelee ja ajattelee, ettei jaksa enempää ja yrittää suojata itseään.
Kotiin tullessa olen vain tyhjä kuori. Yhtä turhuutta vain kaikki. Sellainen melankolisuus vaivaa, että ei tämä voi normaalia olla. Seuraava askel tästä on varmaan hoitoon joutuminen tai sitten jokin henkinen valaistuminen ja jätän kaiken taakseni ja elän vain jossain sisäisessä maailmassani.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, anna sen olla. Ne on vain ajatuksia. Katsele niitä kun niitä menee ja tulee. Menee ohi ajallaan.
Tämän oleen huomannut auttavan. Kun en jaksa taistella vastaan aina niin totean vain, että selvä, mennään sitten näin ja yritän vain olla. Se oikeasti helpottaa, annan olla ilman mitään ajatuksia tai kritisointia. Yritän vain olla ajattelematta.
Ap
Tuota voi meditoinniksikin kutsua. Se on sitä, kun observoidaan omia ajatuksia, ei pyritä muuttaan tai pakeneen niitä, annetaan vain olla ja tunnetaan tämä hetki. Minusta vaikuttaa siltä, että sulla saattais olla jonkinlainen henkinen herääminen edessä. Joo, se sanana voi herättää ihmisessä vaikka mitä mielikuvia, mutta se on aivan oikea "tapahtuma" jonka ihmiset kokee, monesti silloin kun näkevät maailman pinnallisuuden, turhuuden ja asiasta toiseen juoksemisen tarpeeks hyvin. Elämästä tällä planeetalla on tehty melkoinen loukku, kun juostaan töissä tienaamassa välttämättömyyksiin rahaa, jolla sitten mahdollistetaan materian hankkiminen ja sillä hetkellinen täyttymyksen tunne. Jotkut jopa pitää kaikkea sitä mitä meille on opetettu valheena, ja se jos mikä on aluksi pelottavaa tajuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla mitään traumaa taustalla? Traumat taustalla aiheuttavat usein derealisaatiota tai depersonalisaatiota. Muuten kuulostaa ihan perus masennukselta. Melkein kaikki ihmiset käyvät noita ajatuksia läpi elämässään kerran tai useamminkin. Masennus menee useasti ohi sillä, että aloittaa uuden harrastuksen. Tekee mindfulnessia tai joogaa ja miettii, että elääkö itselleen sopivaa elämää ja voisiko jotakin muuttaa. Masennus johtuu usein siitä, että ihminen on hylännyt itsensä eikä ole kosketuksissa sisimpiin tarpeisiinsa. Vakava masennus tarvitsee sitten järeämpiä aseita.
Valitettavasti on mutta yritän ulkoistaa elämäni niistä. Kuin en olisi edes elänyt niitä aikoja. Pyöriihän ne silti mielessä, joskus myös painajaisina. Yritän kuitenkin elää normaalisti, kaikkihan traumoja on varmaan saanut.
Itse elin väkivaltaisessa suhteessa ja paljon ollut kaikenlaista. Aivan liikaa.
Yritän sinnitellä kuitenkin kun psykiatrille on aika vuoden lopussa ja sitten vasta terapiassa mietin näitä. Siitä tulee kyllä vaikeaa, en tiedä onko niitä järkevää kaivella.
Yksin en kuitenkaan koe pärjääväni, mieleni on tehnyt itsestäni mitättömän ja riittämättömän..
En jaksa sitä enää. En jaksa näitä samoja kehiä pyöriä ympäriinsä. Muuten en terapiaa edes ajattelisi.
Ap
Toivottavasti sulle sitten kans on terapiasta apua. Joillekin käy niin, että sieltä ei sitä apua oikein saa, ja sekös vasta suuren romahduksen aiheuttaa, kun kuitenkin sitä ennen on olettanut sen olevan se apukeino.
Story of my life. Onko sinulla joku harrastus, jotain, mikä sinua kiinnostaa tai mistä pidät? Keskity siihen. Jos mahdollista, tapaa muita ihmisiä, juttele ja tee jotain yhdessä. Silloin omat päänsisäiset kelat unohtuu ainakin hetkeksi. Joillakin tyhjyyden tunne menee pois, kun saavat lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, anna sen olla. Ne on vain ajatuksia. Katsele niitä kun niitä menee ja tulee. Menee ohi ajallaan.
Tämän oleen huomannut auttavan. Kun en jaksa taistella vastaan aina niin totean vain, että selvä, mennään sitten näin ja yritän vain olla. Se oikeasti helpottaa, annan olla ilman mitään ajatuksia tai kritisointia. Yritän vain olla ajattelematta.
ApTuota voi meditoinniksikin kutsua. Se on sitä, kun observoidaan omia ajatuksia, ei pyritä muuttaan tai pakeneen niitä, annetaan vain olla ja tunnetaan tämä hetki. Minusta vaikuttaa siltä, että sulla saattais olla jonkinlainen henkinen herääminen edessä. Joo, se sanana voi herättää ihmisessä vaikka mitä mielikuvia, mutta se on aivan oikea "tapahtuma" jonka ihmiset kokee, monesti silloin kun näkevät maailman pinnallisuuden, turhuuden ja asiasta toiseen juoksemisen tarpeeks hyvin. Elämästä tällä planeetalla on tehty melkoinen loukku, kun juostaan töissä tienaamassa välttämättömyyksiin rahaa, jolla sitten mahdollistetaan materian hankkiminen ja sillä hetkellinen täyttymyksen tunne. Jotkut jopa pitää kaikkea sitä mitä meille on opetettu valheena, ja se jos mikä on aluksi pelottavaa tajuta.
Totta puhuen, tältä minustakin tuntuu. Olen aika intuitiivinen ihminen. Olen pelännyt tätä vaihetta jo jonkin aikaa, pari vuotta.
Yrittänyt kierrellä ja kaarrella. Nyt on pakko käydä tämä läpi.
Olen meinaan kokenut aikaisemmin hyvin erikoisen elämänvaiheen, se oli suurenmoista esimakua seesteisyyden olotilasta. Se oli kasvua. Kunnes tapasin erään miehen, jonka "avulla" revin itseni rikki. Ego on kärsinyt valtavasti, aivan valtavasti.
Lähivuodet ovat olleet kivuliaita ja pakolliset päätökset ovat johtaneet yksinäisyyteen.
Nyt sitten on tämä vaihe. Toivottavasti vain vaihe...
Erikoista on kuitenkin se, että olen niin välinpitämätön tavallaan. Niin täynnä tätä kaikkea pinnallisuutta. Niin eksynyt ja ihan omassa sfäärissä. Näen painajaisa ja unia. Osa niistä on toteutunut todeksi, intuitio on alkanut taas olemaan läsnä. Näen ihmeellistä unia ja valveilla nämä toteutuvat tietyllä tavalla. Sisäinen vainu kai on nyt hereillä jollain tasolla.
Tätä on kovin vaikea selittää ja hulluksi varmasti minua luullaan jos selitän enää yhtään enempää.
Joka tapauksessa minulle on tunne, että jotain tapahtuu ja joudun nyt vain kulkemaan tämän läpi. Usein pelottaa niin paljon, etten tiedä jaksanko elää näiden läpi. Silti on vain se tunne, että olen matkalla jonnekin.
Ap
Tuo jatkuva itsensä kritisoiminen kiinnitti mun huomion. Negatiivisesta sisäisestä puheesta ei oo hyötyä, yleensä päinvastoin. Miksi olla niin ankara itselleen, kun kuitenkin todennäköisesti yrittää parhaansa. Sitä miten puhuu päänsä sisällä itselleen on mahdollista ja jopa kannattavaa työstää. Negatiivinen sisäinen puhe harvemmin johtaa mihinkään positiiviseen. Kun on oppinut negatiivissävytteisen sisäisen puheen, silloin aivojen hermoradat on ns urautuneet siihen. Eli vaatii oikeasti tietoista työtä, että saa sen muutettua. Tarvii vain väkisin vääntää ja tehdä se päätös puhua itselleen positiivisemmin, ja ehkä jopa etsiä aiheita, joista tuntea itsemyötätuntoa. Jos on tyyliin koko elämänsä aatellu negatiivissävytteisesti itsestään, niin uuden mallin automaattiseks saaminen tarvii aikaa ja tietoista työtä. Ne aivot kun yleensä menee niitä opittuja reittejä helpoiten, niin ihan jo sillä, että jos huomaa ajattelevansa negatiivisesti niin lopettaa sen ja/tai keksii jotain positiivista tilalle, niin pääsee eteenpäin sen suhteen.
Mutta toki tuohon pystyy vaan jos niin haluaa ja tuntee tarpeelliseks tehdä. Jotkut tykkää sisäisesti sättiä itseään ja olla muuttamatta sitä. Jos pitää itseään paskana ihmisenä, niin silloin virheet yms jutut voi vaan kuitata sillä että "oon vain tämmönen", eikä tarvi ees yrittää parantaa/muuttaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, anna sen olla. Ne on vain ajatuksia. Katsele niitä kun niitä menee ja tulee. Menee ohi ajallaan.
Tämän oleen huomannut auttavan. Kun en jaksa taistella vastaan aina niin totean vain, että selvä, mennään sitten näin ja yritän vain olla. Se oikeasti helpottaa, annan olla ilman mitään ajatuksia tai kritisointia. Yritän vain olla ajattelematta.
ApTuota voi meditoinniksikin kutsua. Se on sitä, kun observoidaan omia ajatuksia, ei pyritä muuttaan tai pakeneen niitä, annetaan vain olla ja tunnetaan tämä hetki. Minusta vaikuttaa siltä, että sulla saattais olla jonkinlainen henkinen herääminen edessä. Joo, se sanana voi herättää ihmisessä vaikka mitä mielikuvia, mutta se on aivan oikea "tapahtuma" jonka ihmiset kokee, monesti silloin kun näkevät maailman pinnallisuuden, turhuuden ja asiasta toiseen juoksemisen tarpeeks hyvin. Elämästä tällä planeetalla on tehty melkoinen loukku, kun juostaan töissä tienaamassa välttämättömyyksiin rahaa, jolla sitten mahdollistetaan materian hankkiminen ja sillä hetkellinen täyttymyksen tunne. Jotkut jopa pitää kaikkea sitä mitä meille on opetettu valheena, ja se jos mikä on aluksi pelottavaa tajuta.
Totta puhuen, tältä minustakin tuntuu. Olen aika intuitiivinen ihminen. Olen pelännyt tätä vaihetta jo jonkin aikaa, pari vuotta.
Yrittänyt kierrellä ja kaarrella. Nyt on pakko käydä tämä läpi.
Olen meinaan kokenut aikaisemmin hyvin erikoisen elämänvaiheen, se oli suurenmoista esimakua seesteisyyden olotilasta. Se oli kasvua. Kunnes tapasin erään miehen, jonka "avulla" revin itseni rikki. Ego on kärsinyt valtavasti, aivan valtavasti.
Lähivuodet ovat olleet kivuliaita ja pakolliset päätökset ovat johtaneet yksinäisyyteen.
Nyt sitten on tämä vaihe. Toivottavasti vain vaihe...
Erikoista on kuitenkin se, että olen niin välinpitämätön tavallaan. Niin täynnä tätä kaikkea pinnallisuutta. Niin eksynyt ja ihan omassa sfäärissä. Näen painajaisa ja unia. Osa niistä on toteutunut todeksi, intuitio on alkanut taas olemaan läsnä. Näen ihmeellistä unia ja valveilla nämä toteutuvat tietyllä tavalla. Sisäinen vainu kai on nyt hereillä jollain tasolla.
Tätä on kovin vaikea selittää ja hulluksi varmasti minua luullaan jos selitän enää yhtään enempää.
Joka tapauksessa minulle on tunne, että jotain tapahtuu ja joudun nyt vain kulkemaan tämän läpi. Usein pelottaa niin paljon, etten tiedä jaksanko elää näiden läpi. Silti on vain se tunne, että olen matkalla jonnekin.
Ap
Ainakin sää sanoitat selkeästi ja ymmärrettävästi kokemaas. Intuitio on hieno juttu, sitä kannattaa tutkailla, kuunnella ja luottaa siihen. Unetkin on kaikki täynnä symboleja. Mulla kiinnostais kuulla esim painajaisesta mitä oot nähny, mutta ymmärrän jos ei halua niin henkilökohtaista tietoa jakaa. Niitä voi yksinkin tutkailla, kirjata ylös ja miettiä mitä eri asiat siellä vois symbolisoida. Mää toivon sulle jaksamista ja voimia tän kaiken keskellä, uskon että tuut selviytyyn joka tapauksessa hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo jatkuva itsensä kritisoiminen kiinnitti mun huomion. Negatiivisesta sisäisestä puheesta ei oo hyötyä, yleensä päinvastoin. Miksi olla niin ankara itselleen, kun kuitenkin todennäköisesti yrittää parhaansa. Sitä miten puhuu päänsä sisällä itselleen on mahdollista ja jopa kannattavaa työstää. Negatiivinen sisäinen puhe harvemmin johtaa mihinkään positiiviseen. Kun on oppinut negatiivissävytteisen sisäisen puheen, silloin aivojen hermoradat on ns urautuneet siihen. Eli vaatii oikeasti tietoista työtä, että saa sen muutettua. Tarvii vain väkisin vääntää ja tehdä se päätös puhua itselleen positiivisemmin, ja ehkä jopa etsiä aiheita, joista tuntea itsemyötätuntoa. Jos on tyyliin koko elämänsä aatellu negatiivissävytteisesti itsestään, niin uuden mallin automaattiseks saaminen tarvii aikaa ja tietoista työtä. Ne aivot kun yleensä menee niitä opittuja reittejä helpoiten, niin ihan jo sillä, että jos huomaa ajattelevansa negatiivisesti niin lopettaa sen ja/tai keksii jotain positiivista tilalle, niin pääsee eteenpäin sen suhteen.
Mutta toki tuohon pystyy vaan jos niin haluaa ja tuntee tarpeelliseks tehdä. Jotkut tykkää sisäisesti sättiä itseään ja olla muuttamatta sitä. Jos pitää itseään paskana ihmisenä, niin silloin virheet yms jutut voi vaan kuitata sillä että "oon vain tämmönen", eikä tarvi ees yrittää parantaa/muuttaa mitään.
Niin. Osaisinpa selittää tämän asian hyvin mistä on kyse. Yritän..
Kritisoin itseäni vain kun en tunne kuuluvani tähän elämäntilanteeseen. Siis joudun kovasti taistelemaan sen suhteen mitä tiedän muiden odottavan minulta. Pitäisi olla hyvä ja arvostettu tekijä, töitä, ajokortti, auto, mies, lapsia yms. Pitäisi olla olla jotain mihin ei itsellä ole kiinnostusta. En jaksa opetella tätä kaikkea mutta yritän. Yritän kuulua yhteiskuntaan. Joudun jatkuvasti polkemaan omia arvojani täällä muiden keskellä, jotta kuuluisin jonnekin.
Ihmisenä kuitenkin arvostan itseäni. Tiedän, että yritän parhaani. Yritän olla hyvä ihmisille ja todella tuoda heille hyvän olon omasta olemisestaan. Haluan antaa tilaa mutta myös ymmärtää ja nähdä. Olen todella herkkä ja intuitiivinen, tiedän, että ihmisiä sattuu ja mihin se voi johtaa.
En tuomitse ihmisiä mutta ihmettelen usein miksi tietynlaiset arvot ohjaavat elämäämme. Miksi täytyy satuttaa jne.
No mutta onnellinen olen tavallaan siitä, että työskentelen vanhojen ihmisten hyväksi. He ovat niin aitoja ja usein kaipaavat yksinkertaisia asioita elämältä. Ovat eläneet niin eri ajassa ja kunnioitan syvästi miten kohtaavat ihmisiä ja miten itse saan heitä kohdata, pelkästään läsnäololla.
Sitten on sitä turhuutta. Heitä, jotka eivät välitä yhtään. Eivät näe eivätkä ynmärrä.
En minä tietenkään mikään pyhimys ole mutta näen paljon sellaista mitä ilmeisesti muut eivät halua nähdä. Oma etu menee sen eteen
Ynmärettävää sinällään mutta kuitenkin, panos olisi pieni sille, että ajaa edes hieman toisen hyvinvointia eteenpäin. Se tarvitsee vain hetken pysähtymisen.
Sitten kun näen olevani kovin herkkä ja olen jotenkin uupunut suorittamaan asioita, jotka ovat aika turhia, olen turhautunut vain tähän sisäiseen ristiriitaan. Siitä tulee itsensä kritisoiminen, että miksi en vain jaksa ja miksi en vain pärjää tässä. Jokin tökkii niin pahasti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän myöskin ettei minun tarvitse suorittaa mitään tuosta jos en halua. Lapsen kyllä ehkä haluaisin. Joka tapauksessa se ristiriita tulee siinä, että jos en edes yritä sopeutua tähän kaikkeen ja olla osa maailmaa niin mihin minä sitten menen ja mitä teen? Yritän saada kai arvostusta ulkoisilla asioilla kun en onnistu siinä sisäisellä ulostulolla. Tämä maailma ei vain toimi niin. Yritän kipeästi kuulua johonkin ja näyttää olevani ihmisenä hyvä ja kuuluva mutta asiat vain taistelevat toisiaan kohtaan. En siis tiedä yhtään miten, missä ja millaisten ihmisten kanssa minun tulisi olla. Ymmärrän niin monia näkökulmia mutta en tiedä missä ihmeessä minun pitäisi olla.
Ap
Enemmistö ihmksistä on sellaisessa "psykoosissa", jossa ne toimii yhteiskunnan ja ympäristön asettamien toimintamallien mukaisesti. Oman henkisen hyvinvointinsa kustannuksella. Jotkut tuon kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tajuaa, ja silloin vois tuntua esimerkiksi tuolta mitä ap kuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, anna sen olla. Ne on vain ajatuksia. Katsele niitä kun niitä menee ja tulee. Menee ohi ajallaan.
Tämän oleen huomannut auttavan. Kun en jaksa taistella vastaan aina niin totean vain, että selvä, mennään sitten näin ja yritän vain olla. Se oikeasti helpottaa, annan olla ilman mitään ajatuksia tai kritisointia. Yritän vain olla ajattelematta.
ApTuota voi meditoinniksikin kutsua. Se on sitä, kun observoidaan omia ajatuksia, ei pyritä muuttaan tai pakeneen niitä, annetaan vain olla ja tunnetaan tämä hetki. Minusta vaikuttaa siltä, että sulla saattais olla jonkinlainen henkinen herääminen edessä. Joo, se sanana voi herättää ihmisessä vaikka mitä mielikuvia, mutta se on aivan oikea "tapahtuma" jonka ihmiset kokee, monesti silloin kun näkevät maailman pinnallisuuden, turhuuden ja asiasta toiseen juoksemisen tarpeeks hyvin. Elämästä tällä planeetalla on tehty melkoinen loukku, kun juostaan töissä tienaamassa välttämättömyyksiin rahaa, jolla sitten mahdollistetaan materian hankkiminen ja sillä hetkellinen täyttymyksen tunne. Jotkut jopa pitää kaikkea sitä mitä meille on opetettu valheena, ja se jos mikä on aluksi pelottavaa tajuta.
Totta puhuen, tältä minustakin tuntuu. Olen aika intuitiivinen ihminen. Olen pelännyt tätä vaihetta jo jonkin aikaa, pari vuotta.
Yrittänyt kierrellä ja kaarrella. Nyt on pakko käydä tämä läpi.
Olen meinaan kokenut aikaisemmin hyvin erikoisen elämänvaiheen, se oli suurenmoista esimakua seesteisyyden olotilasta. Se oli kasvua. Kunnes tapasin erään miehen, jonka "avulla" revin itseni rikki. Ego on kärsinyt valtavasti, aivan valtavasti.
Lähivuodet ovat olleet kivuliaita ja pakolliset päätökset ovat johtaneet yksinäisyyteen.
Nyt sitten on tämä vaihe. Toivottavasti vain vaihe...
Erikoista on kuitenkin se, että olen niin välinpitämätön tavallaan. Niin täynnä tätä kaikkea pinnallisuutta. Niin eksynyt ja ihan omassa sfäärissä. Näen painajaisa ja unia. Osa niistä on toteutunut todeksi, intuitio on alkanut taas olemaan läsnä. Näen ihmeellistä unia ja valveilla nämä toteutuvat tietyllä tavalla. Sisäinen vainu kai on nyt hereillä jollain tasolla.
Tätä on kovin vaikea selittää ja hulluksi varmasti minua luullaan jos selitän enää yhtään enempää.
Joka tapauksessa minulle on tunne, että jotain tapahtuu ja joudun nyt vain kulkemaan tämän läpi. Usein pelottaa niin paljon, etten tiedä jaksanko elää näiden läpi. Silti on vain se tunne, että olen matkalla jonnekin.
ApAinakin sää sanoitat selkeästi ja ymmärrettävästi kokemaas. Intuitio on hieno juttu, sitä kannattaa tutkailla, kuunnella ja luottaa siihen. Unetkin on kaikki täynnä symboleja. Mulla kiinnostais kuulla esim painajaisesta mitä oot nähny, mutta ymmärrän jos ei halua niin henkilökohtaista tietoa jakaa. Niitä voi yksinkin tutkailla, kirjata ylös ja miettiä mitä eri asiat siellä vois symbolisoida. Mää toivon sulle jaksamista ja voimia tän kaiken keskellä, uskon että tuut selviytyyn joka tapauksessa hyvin.
Kiitos sinulle. Olen todella oppinut kantapään kautta, että intuitiota oikeasti kannattaa kuunnella. En voisi tätä liikaa alleviivata. Meinaan, oli aika, jolloin intuitioni oli oikein vallassaan. Siis olin lähellä itseäni ja se oli todella eheyttävää aikaa. Tuli tilanne, joka sai mieleni järkkymään, intuition huutamaan mutta päätin, etten kuuntele itseäni. Päätin kuunnella jotain aivan muuta. Sen jälkeen kohtasin helvetin, ainakin siihen verrattavan elämänvaiheen.
Ehkä elämänvaihe oli tarpeellinen ja olen nyt sen vuoksi tässä. Taas peloissani ja miettimässä omaa sisimpääni. Hiljalleen intuitio palaa, huomaan sen niistä unista ja muutenkin arjen pienistä asioista. Onneksi se intuitiivisuus ei ollutkaan täysin katoava ilmentymä vaan olen saanut sitä pala palalta taas enemmän käyttööni. Tästä olen ihan erittäin kiitollinen.
No tosiaan, painajaiset ovat sellaisia, että näen vaikka esimerkiksi eri ihmisistä palan totuutta, ehkä se on ollut jo jossain alitajunnassa mutta unessa kohtaan sen täysin. En muuten uskoisi mutta nämä painajaset käyvät todeksi. Kun olen nähnyt unen, voi mennä viikkoja tai muutama kuukausi ja olen saman ongelman tai "järkytyksen" äärellä tämän ihmisen kanssa. Näen jotain jo ennen kun voin uskoa sitä maallisella tasolla todeksi. Tätä on käynyt lähiaikoina aika paljon ja ihmettelen, että mitähän hittoa, voiko oikeasti olla totta, juuri näin tästä painajaista mutta en olisi kuitenkaan uskonut.
Myös valvetilassa pienissä asioissa huomaan intuition toimivan. Jotenkin vain tulee ajatus, että no, just, kohta nimeni sanotaan ja kohta sitten joku tuleekin jo luokseni. Siis tätä on hankalaa selittää. Sitä vain tietää vaikka ei edes tiedä, vahva aistimus vain tulee ja asia on selvä.
Tästä olen ihan kiitollinen mutta silti hämilläni. Onneksi kuitenkin ymmärrän sen, että ehkä olen taas lähempäni itseäni, sillä intuitiivinen puoleni on palannut. Se jos jokin ainakin lohduttaa vaikka muuten tuntuu, että käyn nyt jotain hyvin erikoista ajanjaksoa elämässäni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, anna sen olla. Ne on vain ajatuksia. Katsele niitä kun niitä menee ja tulee. Menee ohi ajallaan.
Tämän oleen huomannut auttavan. Kun en jaksa taistella vastaan aina niin totean vain, että selvä, mennään sitten näin ja yritän vain olla. Se oikeasti helpottaa, annan olla ilman mitään ajatuksia tai kritisointia. Yritän vain olla ajattelematta.
ApTuota voi meditoinniksikin kutsua. Se on sitä, kun observoidaan omia ajatuksia, ei pyritä muuttaan tai pakeneen niitä, annetaan vain olla ja tunnetaan tämä hetki. Minusta vaikuttaa siltä, että sulla saattais olla jonkinlainen henkinen herääminen edessä. Joo, se sanana voi herättää ihmisessä vaikka mitä mielikuvia, mutta se on aivan oikea "tapahtuma" jonka ihmiset kokee, monesti silloin kun näkevät maailman pinnallisuuden, turhuuden ja asiasta toiseen juoksemisen tarpeeks hyvin. Elämästä tällä planeetalla on tehty melkoinen loukku, kun juostaan töissä tienaamassa välttämättömyyksiin rahaa, jolla sitten mahdollistetaan materian hankkiminen ja sillä hetkellinen täyttymyksen tunne. Jotkut jopa pitää kaikkea sitä mitä meille on opetettu valheena, ja se jos mikä on aluksi pelottavaa tajuta.
Totta puhuen, tältä minustakin tuntuu. Olen aika intuitiivinen ihminen. Olen pelännyt tätä vaihetta jo jonkin aikaa, pari vuotta.
Yrittänyt kierrellä ja kaarrella. Nyt on pakko käydä tämä läpi.
Olen meinaan kokenut aikaisemmin hyvin erikoisen elämänvaiheen, se oli suurenmoista esimakua seesteisyyden olotilasta. Se oli kasvua. Kunnes tapasin erään miehen, jonka "avulla" revin itseni rikki. Ego on kärsinyt valtavasti, aivan valtavasti.
Lähivuodet ovat olleet kivuliaita ja pakolliset päätökset ovat johtaneet yksinäisyyteen.
Nyt sitten on tämä vaihe. Toivottavasti vain vaihe...
Erikoista on kuitenkin se, että olen niin välinpitämätön tavallaan. Niin täynnä tätä kaikkea pinnallisuutta. Niin eksynyt ja ihan omassa sfäärissä. Näen painajaisa ja unia. Osa niistä on toteutunut todeksi, intuitio on alkanut taas olemaan läsnä. Näen ihmeellistä unia ja valveilla nämä toteutuvat tietyllä tavalla. Sisäinen vainu kai on nyt hereillä jollain tasolla.
Tätä on kovin vaikea selittää ja hulluksi varmasti minua luullaan jos selitän enää yhtään enempää.
Joka tapauksessa minulle on tunne, että jotain tapahtuu ja joudun nyt vain kulkemaan tämän läpi. Usein pelottaa niin paljon, etten tiedä jaksanko elää näiden läpi. Silti on vain se tunne, että olen matkalla jonnekin.
ApAinakin sää sanoitat selkeästi ja ymmärrettävästi kokemaas. Intuitio on hieno juttu, sitä kannattaa tutkailla, kuunnella ja luottaa siihen. Unetkin on kaikki täynnä symboleja. Mulla kiinnostais kuulla esim painajaisesta mitä oot nähny, mutta ymmärrän jos ei halua niin henkilökohtaista tietoa jakaa. Niitä voi yksinkin tutkailla, kirjata ylös ja miettiä mitä eri asiat siellä vois symbolisoida. Mää toivon sulle jaksamista ja voimia tän kaiken keskellä, uskon että tuut selviytyyn joka tapauksessa hyvin.
Kiitos sinulle. Olen todella oppinut kantapään kautta, että intuitiota oikeasti kannattaa kuunnella. En voisi tätä liikaa alleviivata. Meinaan, oli aika, jolloin intuitioni oli oikein vallassaan. Siis olin lähellä itseäni ja se oli todella eheyttävää aikaa. Tuli tilanne, joka sai mieleni järkkymään, intuition huutamaan mutta päätin, etten kuuntele itseäni. Päätin kuunnella jotain aivan muuta. Sen jälkeen kohtasin helvetin, ainakin siihen verrattavan elämänvaiheen.
Ehkä elämänvaihe oli tarpeellinen ja olen nyt sen vuoksi tässä. Taas peloissani ja miettimässä omaa sisimpääni. Hiljalleen intuitio palaa, huomaan sen niistä unista ja muutenkin arjen pienistä asioista. Onneksi se intuitiivisuus ei ollutkaan täysin katoava ilmentymä vaan olen saanut sitä pala palalta taas enemmän käyttööni. Tästä olen ihan erittäin kiitollinen.
No tosiaan, painajaiset ovat sellaisia, että näen vaikka esimerkiksi eri ihmisistä palan totuutta, ehkä se on ollut jo jossain alitajunnassa mutta unessa kohtaan sen täysin. En muuten uskoisi mutta nämä painajaset käyvät todeksi. Kun olen nähnyt unen, voi mennä viikkoja tai muutama kuukausi ja olen saman ongelman tai "järkytyksen" äärellä tämän ihmisen kanssa. Näen jotain jo ennen kun voin uskoa sitä maallisella tasolla todeksi. Tätä on käynyt lähiaikoina aika paljon ja ihmettelen, että mitähän hittoa, voiko oikeasti olla totta, juuri näin tästä painajaista mutta en olisi kuitenkaan uskonut.
Myös valvetilassa pienissä asioissa huomaan intuition toimivan. Jotenkin vain tulee ajatus, että no, just, kohta nimeni sanotaan ja kohta sitten joku tuleekin jo luokseni. Siis tätä on hankalaa selittää. Sitä vain tietää vaikka ei edes tiedä, vahva aistimus vain tulee ja asia on selvä.
Tästä olen ihan kiitollinen mutta silti hämilläni. Onneksi kuitenkin ymmärrän sen, että ehkä olen taas lähempäni itseäni, sillä intuitiivinen puoleni on palannut. Se jos jokin ainakin lohduttaa vaikka muuten tuntuu, että käyn nyt jotain hyvin erikoista ajanjaksoa elämässäni.
Ap
Oho :D tuollaiset jutut saa kyllä kyseenalaistaan todellisuutta, siittä mitä me siitä tiedetään vai tiedetäänkö edes mitään. Itsellänikin on enneunikokemuksia, ja niistä oon saanu sen verran irti että ihmisen toimintamekanismit on kyllä ihmeelliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsikkoaika ap:lla? Suosittelen lämpimästi kääntymään Jeesuksen/Jumalan puoleen :) Niin voit saada synnit anteeksi ja pelastua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumathan ne siellä kolkuttelee. Ne pitää käsitellä ja sitoa osaksi elämäntarinaa, ei ulkoiseksi irralliseksi osaksi siitä. Sitten päästää irti niistä. Tulee niin kuin sovintoon sen kanssa. Siis ei sitä mitä on tapahtunut tarvitse hyväksyä ja antaa anteeksi, vaan hyväksyy sen kokemuksen ja antaa itselleen anteeksi. Sitten löytyy ihan uusi elämänilo ja henkinen kasvu.
Vierailija kirjoitti:
Etsikkoaika ap:lla? Suosittelen lämpimästi kääntymään Jeesuksen/Jumalan puoleen :) Niin voit saada synnit anteeksi ja pelastua
Kannattaa mietiskellä, mitä jeesus/jumala on. Ihmisillä on nimittäin useampia käsityksiä ja näkemyksiä siitä, jolloin aiheen merkitys vaihtelee suuresti. Itsellä eniten resonoi jumalakäsitys, jossa se nähdään tyhjyytenä, elämän energiana, universaalina rakkautena. Sanoilla selittämättömänä.
Vierailija kirjoitti:
Etsikkoaika ap:lla? Suosittelen lämpimästi kääntymään Jeesuksen/Jumalan puoleen :) Niin voit saada synnit anteeksi ja pelastua
En usko mihinkään synteihin tai niiden anteeksiantoon. Tai no, olisko kyse vain siitä, että siitä on tehty niin mustavalkoista? Eihän ihminen ymmärrä tekevänsä syntiä tai ole olemassa syntiä muuta kuin sen verran, että jälkeenpäin kasvun vaiheessa ymmärtää olleensa tuuliajolla ja kääntää ehkä elämäänsä uuteen suuntaan ja osaa kohdata asioita eri tavalla. En vain usko tuohon kirjaimellisesti. Sieltä sitten se "syntien anteeksianto" voi kehkeytyä. Kun suostuu kasvamaan ihmisenä ja ymmärtää elämää laajemmin.
Kai minä kuitenkin johonkin korkeampaan voimaan uskon.
Ap
Some on ainakin täynnä pinnallista kulissia ja sellaista päänaukomista, jolla lailla harva puhuu toisille kasvotusten. Jos on sekavampi, "tärähdyksen saanut" mielentila, kannattaa pysyä pois somesta.
Toivottavasti tästä aloittamastasi ketjusta on kuitenkin apua. :)
Oho, mites täältä poistu ilmeisesti raamatun pätkä? Siinä ihan hienosti kuvattiin tyhjyyttä, joka väistämättä kuuluu olemassaoloon. Raamattua voi lukea vaikka silleen, että pitää jeesusta äärimmäisenä henkisenä opettajana. Tälleen hänen sanoman voi ymmärtää aivan eri tavoin kuin kirkko antaa ymmärtää, mutta silti niin että se tekee järkeä.
Jos katsotaan atomia, niin siinä 99,999jotain% on tyhjyyttä ja jäljelle jäävä osuus materiaa. Mitä tyhjyys on? Tyhjyys on tilaa elämän energialle. Jos istuu hiljaa ja kokeilee tuntea tuon tyhjän tilan kehossa, voi tulla vahingossa aika siisti fiilis.
Valitettavasti on mutta yritän ulkoistaa elämäni niistä. Kuin en olisi edes elänyt niitä aikoja. Pyöriihän ne silti mielessä, joskus myös painajaisina. Yritän kuitenkin elää normaalisti, kaikkihan traumoja on varmaan saanut.
Itse elin väkivaltaisessa suhteessa ja paljon ollut kaikenlaista. Aivan liikaa.
Yritän sinnitellä kuitenkin kun psykiatrille on aika vuoden lopussa ja sitten vasta terapiassa mietin näitä. Siitä tulee kyllä vaikeaa, en tiedä onko niitä järkevää kaivella.
Yksin en kuitenkaan koe pärjääväni, mieleni on tehnyt itsestäni mitättömän ja riittämättömän..
En jaksa sitä enää. En jaksa näitä samoja kehiä pyöriä ympäriinsä. Muuten en terapiaa edes ajattelisi.
Ap