Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmat keiden lapsi ei koskaan kiusaa
22.09.2022 |
Miten selvittää kiusaamistilanne heidän kanssaan? Kun vanhempi uskoo vain lapsen sanaa, eivätkä missään nimessä myönnä lapsen ikinä kiusanneen.
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on saanut vain positiivista palautetta ja on sekä koulussa hyvin menestyvä että sosiaalisesti suosittu. En silti ole sokea sille, etteikö myös lapseni voisi joistain syistä ja tietyissä olosuhteissa, alkaa kiusaajaksi.
Onhan häntä itseäänkin kiusattu, vaikka hänellä on paljon ystäviä.
Uskon, että kateelliset ovat kiusanneet häntä, mutta kun hän selvisi kiusaajistaan, olemalla tarpeeksi huumorintajuinen, hellä ja kova, niin viime vuosina ei ole kukaan uskaltanut alkaa kiusaamaan juuri häntä. Minulle voi ihan vain sanoa, jos epäilee, että lapseni kiusaisi jotain. Mielestäni myös suosituimmat ovat sekä avainasemassa kiusaamisen torjumisessa että heillä on aina haastajia, jotka yrittävät kiusaamalla päästä valtaan.
Olen puhunut hänelle, että miten suosittuna oleminen tuo vastuuta toisista lapsista ja yhteishengestä, mutta hänelläkin on omat suosikkisuojatut, kun taas toisia hän pitää lähinnä rasittavana seurana. Silti hänen täytyy kyetä sietämään kaikkia oppilaita jollain tapaa.
Oispa kaikki vanhemmat yhtä fiksuja kuin sinä! :)
Maailma olis oikeasti paljon parempi paikka, jos kaikki vanhemmat olisivat hereillä lastensa suhteen ja pystyisivät puhumaan heille avoimesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on joku sana sanaa vastaan -tilanne, mielestäni on ihan ymmärrettävää, että sitä oma lasta uskoo eikä jotain vierasta lasta. Jos siis oma lapsi ei ole pettänyt vielä luottamusta.
Aika sinisilmäinen saa vanhempi olla, jos ei edes ota huomioon mahdollisuutta, että lapsenikin voi tehdä virheitä. Lähes jokainen lapsi joskus kokeilee valehtelemista ja huijaamista, lupauksen pettämistä, toisen haukkumista jne. Ei pahuuttaan vaan testatakseen, miten maailma toimii ja mitä tapahtuu, kun teen näin.
On lapselle kamala karhunpalvelus, jos aikuinen ei koskaan huomaa näitä tilanteita. Joko lapsi luulee, että hän saa tehdä mitä vaan. Tai sitten lapsi saa kauheat paineet, koska huomaa omien vanhempien odottavan häneltä täydellisyyttä (lasta ei koskaan kohdata omana itsenään, lapsi ei saa kokemusta että häntä rakastetaan virheistä huolimatta).
No jaa. Tottakai pitää olla kriittisyyttä, mutta kyllä lähtökohtaisesti tulisi uskoa omaa lasta ellei toisin ole todistettu. Ja tietysti asiasta tulee keskustella lapsen kanssa, mutta jos lapsi kertoo, että ei ole kiusannut tai, että toinen satutti ensin, kyllä minä uskon lastani. Hän on vieläpä sellainen, joka tulee oma-aloitteisesti kertomaan kaikki tapahtumat, joissa on itse tehnyt väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on joku sana sanaa vastaan -tilanne, mielestäni on ihan ymmärrettävää, että sitä oma lasta uskoo eikä jotain vierasta lasta. Jos siis oma lapsi ei ole pettänyt vielä luottamusta.
Aika sinisilmäinen saa vanhempi olla, jos ei edes ota huomioon mahdollisuutta, että lapsenikin voi tehdä virheitä. Lähes jokainen lapsi joskus kokeilee valehtelemista ja huijaamista, lupauksen pettämistä, toisen haukkumista jne. Ei pahuuttaan vaan testatakseen, miten maailma toimii ja mitä tapahtuu, kun teen näin.
On lapselle kamala karhunpalvelus, jos aikuinen ei koskaan huomaa näitä tilanteita. Joko lapsi luulee, että hän saa tehdä mitä vaan. Tai sitten lapsi saa kauheat paineet, koska huomaa omien vanhempien odottavan häneltä täydellisyyttä (lasta ei koskaan kohdata omana itsenään, lapsi ei saa kokemusta että häntä rakastetaan virheistä huolimatta).
No jaa. Tottakai pitää olla kriittisyyttä, mutta kyllä lähtökohtaisesti tulisi uskoa omaa lasta ellei toisin ole todistettu. Ja tietysti asiasta tulee keskustella lapsen kanssa, mutta jos lapsi kertoo, että ei ole kiusannut tai, että toinen satutti ensin, kyllä minä uskon lastani. Hän on vieläpä sellainen, joka tulee oma-aloitteisesti kertomaan kaikki tapahtumat, joissa on itse tehnyt väärin.
Just tuota hain takaa, että pitää osata olla myös kriittinen. Toki olet oikeassa siinä, että lähtökohtaisesti omaa lasta uskotaan, jos ei ole ennen ollut vastaavia ongelmia. Kuulostaa hyvältä toi sun linja siis, mutta sellaisia vanhempia pidän ongelmallisina, jotka nielevät kritiikittä kaikki lasten tarinat.
-sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on joku sana sanaa vastaan -tilanne, mielestäni on ihan ymmärrettävää, että sitä oma lasta uskoo eikä jotain vierasta lasta. Jos siis oma lapsi ei ole pettänyt vielä luottamusta.
Aika sinisilmäinen saa vanhempi olla, jos ei edes ota huomioon mahdollisuutta, että lapsenikin voi tehdä virheitä. Lähes jokainen lapsi joskus kokeilee valehtelemista ja huijaamista, lupauksen pettämistä, toisen haukkumista jne. Ei pahuuttaan vaan testatakseen, miten maailma toimii ja mitä tapahtuu, kun teen näin.
On lapselle kamala karhunpalvelus, jos aikuinen ei koskaan huomaa näitä tilanteita. Joko lapsi luulee, että hän saa tehdä mitä vaan. Tai sitten lapsi saa kauheat paineet, koska huomaa omien vanhempien odottavan häneltä täydellisyyttä (lasta ei koskaan kohdata omana itsenään, lapsi ei saa kokemusta että häntä rakastetaan virheistä huolimatta).
No jaa. Tottakai pitää olla kriittisyyttä, mutta kyllä lähtökohtaisesti tulisi uskoa omaa lasta ellei toisin ole todistettu. Ja tietysti asiasta tulee keskustella lapsen kanssa, mutta jos lapsi kertoo, että ei ole kiusannut tai, että toinen satutti ensin, kyllä minä uskon lastani. Hän on vieläpä sellainen, joka tulee oma-aloitteisesti kertomaan kaikki tapahtumat, joissa on itse tehnyt väärin.
Entä sitten jos lapsi kerta toisensa jälkeen on jäänyt kiinni valheista? Tai muuten vaan unohtanut kertoa mitä itse teki ristiriitatilanteissa? Pienet lapset, kouluikäisetkään eivät useinkaan näe omaa negatiivista käytöstään ollenkaan, vaan tarvitsevat vanhempia selvittämään näitä tilanteita. Osa lapsista ei ymmärrä ollenkaan kiusaavansa.
Että kyllä juu, olen samaa mieltä että aika sinisilmäinen saa olla, että sokeana uskoo sen mitä oma lapsi kertoo. Monet vanhemmathan uskovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, no en minäkään todellakaan uskoisi, jos joku tulisi sanomaan, että lapseni on kiusannut. Toisesta saattaisin uskoakin, että on lähtenyt porukassa sellaiseen mean girls -meininkiin mutta pojasta en kyllä uskoisi. Ja ainoa tapa lähestyä minua tällaisessa asiassa olisi tulla sen lapsen kanssa yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan asiasta niin, että molemmat lapset saavat kertoa asiasta oman näkemyksensä ja yhdessä sitten aikuisten johdolla selvitetään ja sovitaan asia.
Jos minulle vaan ilmoitetaan että lapseni muka kiusaa ilman, että hän saa tilaisuuden kertoa oman versionsa niin yhteistyöhalukkuuteni on nolla.
Ja varmasti siinä pitäisi olla joku puolueeton taho samassa pöydässä, kuten opettaja. Sinun kanssa keskustelusta ei varmasti muuten tulisi yhtään mitään.
Tietysti, jos lähtee liikkeelle sillä asenteella, että "keskustelusta ei kuitenkaan tulisi yhtään mitään", niin ei siitä todennäköisesti tulekaan. Tällainen asenne tosin kielisi enemmänkin siitä, että tuskin se tarina nyt muutenkaan on mennyt niin kuin siellä toisessa päässä väitetään, jos asian ratkaisemista ei olla valmiita aloittamaan kuulemalla toisen osapuolen versio.
En ole näihin tilanteisiin onneksi vanhemman roolissa joutunut, mutta lasten kanssa työskentelevänä tiedän, että on paljon niitä lapsia, jotka ns. uhriutuvat vaikka ovat itse aloittaneet koko riidan ja olleet siinä koko ajan mukana, ja usein näissä tilanteissa on myös vanhempia, jotka tulevat sitten aseet paukkuen huutamaan, että lasta kiusataan ja nyt tarvitaan kovia otteita, eivätkä suostu edes kuulemaan toisen osapuolen versiota. Joskus tilanne kääntyy jopa niin päin, että tämän "kiusatun" vanhemmat kiusaavatkin sitä toista perhettä. Tämä on valitettavaa, koska kiusaaminen on myös ihan oikeasti vakava ongelma, jota ei tulisi sotkea ns. tasavertaiseen riitelyyn joka pitäisi olla selvitettävissä keskustelemalla.
Varmasti on paljon tällaisia tilanteita. Lasten kanssa työskentelevänä tiedät myös, että kiusaajat myös yrittävät keksiä peitetarinoita ja vierittää syyn kiusatun niskoille.
Itse olen ollut selvittämässä tilannetta, jossa isommalla luokka-asteella oleva poika uhkaili pienempiä koululaisia ja kiristi heiltä rahaa. Pojan selitys oli, että hän vain päivysti siinä varoittamssa pikkukouluaisia läheisestä vaarallisesta risteyksestä ja pienet antoivat siitä kiitokseksi rahaa. Siis todella läpinäkyvää puppua, ja ihmettelinkin, eikö hän uskottavampaa tarinaa keksi. Mutta ei hänen tarvinnut, koska hänen vanhempansa nielivät tarinan sellaisenaan. Vanhempiakin on monenlaisia ja kaikki eivät valitettavasti ole tehtäviensä tasalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on joku sana sanaa vastaan -tilanne, mielestäni on ihan ymmärrettävää, että sitä oma lasta uskoo eikä jotain vierasta lasta. Jos siis oma lapsi ei ole pettänyt vielä luottamusta.
Aika sinisilmäinen saa vanhempi olla, jos ei edes ota huomioon mahdollisuutta, että lapsenikin voi tehdä virheitä. Lähes jokainen lapsi joskus kokeilee valehtelemista ja huijaamista, lupauksen pettämistä, toisen haukkumista jne. Ei pahuuttaan vaan testatakseen, miten maailma toimii ja mitä tapahtuu, kun teen näin.
On lapselle kamala karhunpalvelus, jos aikuinen ei koskaan huomaa näitä tilanteita. Joko lapsi luulee, että hän saa tehdä mitä vaan. Tai sitten lapsi saa kauheat paineet, koska huomaa omien vanhempien odottavan häneltä täydellisyyttä (lasta ei koskaan kohdata omana itsenään, lapsi ei saa kokemusta että häntä rakastetaan virheistä huolimatta).
No jaa. Tottakai pitää olla kriittisyyttä, mutta kyllä lähtökohtaisesti tulisi uskoa omaa lasta ellei toisin ole todistettu. Ja tietysti asiasta tulee keskustella lapsen kanssa, mutta jos lapsi kertoo, että ei ole kiusannut tai, että toinen satutti ensin, kyllä minä uskon lastani. Hän on vieläpä sellainen, joka tulee oma-aloitteisesti kertomaan kaikki tapahtumat, joissa on itse tehnyt väärin.
Entä sitten jos lapsi kerta toisensa jälkeen on jäänyt kiinni valheista? Tai muuten vaan unohtanut kertoa mitä itse teki ristiriitatilanteissa? Pienet lapset, kouluikäisetkään eivät useinkaan näe omaa negatiivista käytöstään ollenkaan, vaan tarvitsevat vanhempia selvittämään näitä tilanteita. Osa lapsista ei ymmärrä ollenkaan kiusaavansa.
Että kyllä juu, olen samaa mieltä että aika sinisilmäinen saa olla, että sokeana uskoo sen mitä oma lapsi kertoo. Monet vanhemmathan uskovat.
No sitten vanhempi ei tietenkään enää usko yhtä helposti lasta, jos hän on jäänyt kiinni valheesta. Mutta, jos ei ole ikinä valehdellut, mitä järkeä on kertoa totuus, jos vanhemmat sitä kuitenkin epäilevät? Ja ristiriitatilenteet selvitetään tietenkin aktiivisella keskustelulla, kysytään, mikähän johti siihen, että kaveri tönäisi sinua. Sanoiko joku hänelle jotain, ärsyttikö häntä jokin yms. Useastihan jokin syy löytyy, mutta aina se syy ei oikeuta tekoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, no en minäkään todellakaan uskoisi, jos joku tulisi sanomaan, että lapseni on kiusannut. Toisesta saattaisin uskoakin, että on lähtenyt porukassa sellaiseen mean girls -meininkiin mutta pojasta en kyllä uskoisi. Ja ainoa tapa lähestyä minua tällaisessa asiassa olisi tulla sen lapsen kanssa yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan asiasta niin, että molemmat lapset saavat kertoa asiasta oman näkemyksensä ja yhdessä sitten aikuisten johdolla selvitetään ja sovitaan asia.
Jos minulle vaan ilmoitetaan että lapseni muka kiusaa ilman, että hän saa tilaisuuden kertoa oman versionsa niin yhteistyöhalukkuuteni on nolla.
Ja varmasti siinä pitäisi olla joku puolueeton taho samassa pöydässä, kuten opettaja. Sinun kanssa keskustelusta ei varmasti muuten tulisi yhtään mitään.
Tietysti, jos lähtee liikkeelle sillä asenteella, että "keskustelusta ei kuitenkaan tulisi yhtään mitään", niin ei siitä todennäköisesti tulekaan. Tällainen asenne tosin kielisi enemmänkin siitä, että tuskin se tarina nyt muutenkaan on mennyt niin kuin siellä toisessa päässä väitetään, jos asian ratkaisemista ei olla valmiita aloittamaan kuulemalla toisen osapuolen versio.
En ole näihin tilanteisiin onneksi vanhemman roolissa joutunut, mutta lasten kanssa työskentelevänä tiedän, että on paljon niitä lapsia, jotka ns. uhriutuvat vaikka ovat itse aloittaneet koko riidan ja olleet siinä koko ajan mukana, ja usein näissä tilanteissa on myös vanhempia, jotka tulevat sitten aseet paukkuen huutamaan, että lasta kiusataan ja nyt tarvitaan kovia otteita, eivätkä suostu edes kuulemaan toisen osapuolen versiota. Joskus tilanne kääntyy jopa niin päin, että tämän "kiusatun" vanhemmat kiusaavatkin sitä toista perhettä. Tämä on valitettavaa, koska kiusaaminen on myös ihan oikeasti vakava ongelma, jota ei tulisi sotkea ns. tasavertaiseen riitelyyn joka pitäisi olla selvitettävissä keskustelemalla.
Varmasti on paljon tällaisia tilanteita. Lasten kanssa työskentelevänä tiedät myös, että kiusaajat myös yrittävät keksiä peitetarinoita ja vierittää syyn kiusatun niskoille.
Itse olen ollut selvittämässä tilannetta, jossa isommalla luokka-asteella oleva poika uhkaili pienempiä koululaisia ja kiristi heiltä rahaa. Pojan selitys oli, että hän vain päivysti siinä varoittamssa pikkukouluaisia läheisestä vaarallisesta risteyksestä ja pienet antoivat siitä kiitokseksi rahaa. Siis todella läpinäkyvää puppua, ja ihmettelinkin, eikö hän uskottavampaa tarinaa keksi. Mutta ei hänen tarvinnut, koska hänen vanhempansa nielivät tarinan sellaisenaan. Vanhempiakin on monenlaisia ja kaikki eivät valitettavasti ole tehtäviensä tasalla.
Oma kokemukseni on myös se, että usein kun kiusaaminen otetaan esille, kiusaaja yrittää vierittää syytä kiusatun niskoille. Kiusattu on ärsyttävä, kiusaaja itsekin, aina löytyy joku epämääräinen syy millä oikeutetaan kiusaaminen.
Jotkut kiusaajat ovat hyvinkin manipulatiivisia, itkevät kuinka he ovat uhreja jne. Asia ikäänkuin kääntyy päälaelleen. Etenkin jos kiusattu on helposti reaktiivinen lapsi, esim nepsy-haasteista kärsivä, niin hän on aika helppo uhri ja saa syyt niskoilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on joku sana sanaa vastaan -tilanne, mielestäni on ihan ymmärrettävää, että sitä oma lasta uskoo eikä jotain vierasta lasta. Jos siis oma lapsi ei ole pettänyt vielä luottamusta.
Aika sinisilmäinen saa vanhempi olla, jos ei edes ota huomioon mahdollisuutta, että lapsenikin voi tehdä virheitä. Lähes jokainen lapsi joskus kokeilee valehtelemista ja huijaamista, lupauksen pettämistä, toisen haukkumista jne. Ei pahuuttaan vaan testatakseen, miten maailma toimii ja mitä tapahtuu, kun teen näin.
On lapselle kamala karhunpalvelus, jos aikuinen ei koskaan huomaa näitä tilanteita. Joko lapsi luulee, että hän saa tehdä mitä vaan. Tai sitten lapsi saa kauheat paineet, koska huomaa omien vanhempien odottavan häneltä täydellisyyttä (lasta ei koskaan kohdata omana itsenään, lapsi ei saa kokemusta että häntä rakastetaan virheistä huolimatta).
No jaa. Tottakai pitää olla kriittisyyttä, mutta kyllä lähtökohtaisesti tulisi uskoa omaa lasta ellei toisin ole todistettu. Ja tietysti asiasta tulee keskustella lapsen kanssa, mutta jos lapsi kertoo, että ei ole kiusannut tai, että toinen satutti ensin, kyllä minä uskon lastani. Hän on vieläpä sellainen, joka tulee oma-aloitteisesti kertomaan kaikki tapahtumat, joissa on itse tehnyt väärin.
Entä sitten jos lapsi kerta toisensa jälkeen on jäänyt kiinni valheista? Tai muuten vaan unohtanut kertoa mitä itse teki ristiriitatilanteissa? Pienet lapset, kouluikäisetkään eivät useinkaan näe omaa negatiivista käytöstään ollenkaan, vaan tarvitsevat vanhempia selvittämään näitä tilanteita. Osa lapsista ei ymmärrä ollenkaan kiusaavansa.
Että kyllä juu, olen samaa mieltä että aika sinisilmäinen saa olla, että sokeana uskoo sen mitä oma lapsi kertoo. Monet vanhemmathan uskovat.
No sitten vanhempi ei tietenkään enää usko yhtä helposti lasta, jos hän on jäänyt kiinni valheesta. Mutta, jos ei ole ikinä valehdellut, mitä järkeä on kertoa totuus, jos vanhemmat sitä kuitenkin epäilevät? Ja ristiriitatilenteet selvitetään tietenkin aktiivisella keskustelulla, kysytään, mikähän johti siihen, että kaveri tönäisi sinua. Sanoiko joku hänelle jotain, ärsyttikö häntä jokin yms. Useastihan jokin syy löytyy, mutta aina se syy ei oikeuta tekoon.
Tuossa olet oikeassa, että usein lapsilla on syynsä toimia kuten toimii, mutta teot eivät silti aina ole oikeutettuja. Näitä on hyvä selvittää.
Mutta täytyy kyllä sanoa, että en ole koskaan törmännyt sellaiseen lapseen (enkä aikuiseen), joka ei olisi ikinä elämässään valehdellut.
P.S. En ymmärrä. mitä tarkoitat tuolla "mitä järkeä kertoa totuus" -kohdalla. Tuliko siinä joku kirjoitusvirhe?
Vierailija kirjoitti:
Miksi käytät otsikossa kysymyspronominia, kun kuitenkin selkeästi viittaat vanhempiin? Oikea otsikko olisi "Vanhemmat, joiden lapsi ei koskaan kiusaa".
Jos lapsi ei kiusaa, niin silloin kiusaamistilanteita ei ole, joten eipä ole selvitettävääkään.
Kysymyspronominin käyttö siis ratkasee asian?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on joku sana sanaa vastaan -tilanne, mielestäni on ihan ymmärrettävää, että sitä oma lasta uskoo eikä jotain vierasta lasta. Jos siis oma lapsi ei ole pettänyt vielä luottamusta.
Aika sinisilmäinen saa vanhempi olla, jos ei edes ota huomioon mahdollisuutta, että lapsenikin voi tehdä virheitä. Lähes jokainen lapsi joskus kokeilee valehtelemista ja huijaamista, lupauksen pettämistä, toisen haukkumista jne. Ei pahuuttaan vaan testatakseen, miten maailma toimii ja mitä tapahtuu, kun teen näin.
On lapselle kamala karhunpalvelus, jos aikuinen ei koskaan huomaa näitä tilanteita. Joko lapsi luulee, että hän saa tehdä mitä vaan. Tai sitten lapsi saa kauheat paineet, koska huomaa omien vanhempien odottavan häneltä täydellisyyttä (lasta ei koskaan kohdata omana itsenään, lapsi ei saa kokemusta että häntä rakastetaan virheistä huolimatta).
No jaa. Tottakai pitää olla kriittisyyttä, mutta kyllä lähtökohtaisesti tulisi uskoa omaa lasta ellei toisin ole todistettu. Ja tietysti asiasta tulee keskustella lapsen kanssa, mutta jos lapsi kertoo, että ei ole kiusannut tai, että toinen satutti ensin, kyllä minä uskon lastani. Hän on vieläpä sellainen, joka tulee oma-aloitteisesti kertomaan kaikki tapahtumat, joissa on itse tehnyt väärin.
Entä sitten jos lapsi kerta toisensa jälkeen on jäänyt kiinni valheista? Tai muuten vaan unohtanut kertoa mitä itse teki ristiriitatilanteissa? Pienet lapset, kouluikäisetkään eivät useinkaan näe omaa negatiivista käytöstään ollenkaan, vaan tarvitsevat vanhempia selvittämään näitä tilanteita. Osa lapsista ei ymmärrä ollenkaan kiusaavansa.
Että kyllä juu, olen samaa mieltä että aika sinisilmäinen saa olla, että sokeana uskoo sen mitä oma lapsi kertoo. Monet vanhemmathan uskovat.
No sitten vanhempi ei tietenkään enää usko yhtä helposti lasta, jos hän on jäänyt kiinni valheesta. Mutta, jos ei ole ikinä valehdellut, mitä järkeä on kertoa totuus, jos vanhemmat sitä kuitenkin epäilevät? Ja ristiriitatilenteet selvitetään tietenkin aktiivisella keskustelulla, kysytään, mikähän johti siihen, että kaveri tönäisi sinua. Sanoiko joku hänelle jotain, ärsyttikö häntä jokin yms. Useastihan jokin syy löytyy, mutta aina se syy ei oikeuta tekoon.
Tuossa olet oikeassa, että usein lapsilla on syynsä toimia kuten toimii, mutta teot eivät silti aina ole oikeutettuja. Näitä on hyvä selvittää.
Mutta täytyy kyllä sanoa, että en ole koskaan törmännyt sellaiseen lapseen (enkä aikuiseen), joka ei olisi ikinä elämässään valehdellut.
P.S. En ymmärrä. mitä tarkoitat tuolla "mitä järkeä kertoa totuus" -kohdalla. Tuliko siinä joku kirjoitusvirhe?
Tämä tuntuu olevan aika yleistä, että vanhempi täysin sokeasti uskoo sitä omaa lastaan, että lapsi puhuu vain ja ainoastaan totta. Ja siis vaikka lapsi periaatteessa puhuisikin totta, niin hän kertoo aina vain oman näkemyksensä asioista. Kuten jo aiemmin kirjoitin, ei pieni lapsi aina näe sitä kun itse toimii väärin. Se helposti jää myös vanhemmalle kertomatta, kun huomataan vaan se mitä toinen tekee väärin. Eikä näitä asioita osata aina edes sanoittaa kunnolla, vaan pitäisi tosiaan kuulla sen toisen osapuolen versio asioista ennen kuin pystyy tekemään mitään johtopäätöksiä.
Nepsylapseni ei ole koskaan kiusannut. Hänestä kehittyi ala-asteella jonkinlainen kiusaamisasiamies. Hänellä ei mennyt tunteisiin ja osasi selittää asiat realistisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nepsylapseni ei ole koskaan kiusannut. Hänestä kehittyi ala-asteella jonkinlainen kiusaamisasiamies. Hänellä ei mennyt tunteisiin ja osasi selittää asiat realistisesti.
Ihana! Tunnistan paljon samaa omassa lapsessani, jolla samoja haasteita. Hän tosin joutui itse kiusatuksi, mutta kun tilannetta selviteltiin, osasi hyvin tarkasti kertoa tilanteista ja miten itse tosi fiksustikin oli aluksi yrittänyt ratkaista kiusaamistilanteita, ilman että kiusaaminen oli mennyt pahasti tunteisiin, vaikka siis tokihan se oli tuntunut pahalta.
Omalla lapsella ja lapsen kaverilla on kokemus, että koulussa ei välitunnilla puututa kiusaamiseen. Vaikka välituntivalvojalle huomauttaisi asiasta, niin ei auta. Vastaus on vain, koita kestää.
Iltapäiväkerhossa kiusaamista ei kuulemma ole. Ohjaajien ratkaisu on, että eristetään oma lapsi ja lapsen kaveri, jotta eivät pääse liittoutumaan. Ilmeisesti helpointa, kun on paljon lapsia.
Nyt sitten lapsi ja lapsen kaveri ovat teroitelleet keppejä aseiksi, jotta voivat puolustautua.
Semmoista. Mitä pitäisi ajatella. Että ei saa puolustautua. Vai mitä.
Lapselle tulee voimattomuuden kokemus, kun kukaan aikuinen ei auta tai reagoi. Sitten aletaan aseistautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsella ja lapsen kaverilla on kokemus, että koulussa ei välitunnilla puututa kiusaamiseen. Vaikka välituntivalvojalle huomauttaisi asiasta, niin ei auta. Vastaus on vain, koita kestää.
Iltapäiväkerhossa kiusaamista ei kuulemma ole. Ohjaajien ratkaisu on, että eristetään oma lapsi ja lapsen kaveri, jotta eivät pääse liittoutumaan. Ilmeisesti helpointa, kun on paljon lapsia.
Nyt sitten lapsi ja lapsen kaveri ovat teroitelleet keppejä aseiksi, jotta voivat puolustautua.
Semmoista. Mitä pitäisi ajatella. Että ei saa puolustautua. Vai mitä.
Lapselle tulee voimattomuuden kokemus, kun kukaan aikuinen ei auta tai reagoi. Sitten aletaan aseistautua.
Kuulostaa todella pahalta tilanteelta, jos jompikumpi osapuoli aseistautuu (ihan sama, onko aseistautuja kiusaaja vai kiusattu, se kertoo tilanteen pahasta kärjistymisestä). Oletteko ottaneet yhteyttä rehtoriin ja tarvittaessa hänenkin esimieheensä, että tilanne on päässyt tällaiseksi? Tarvittaessa myös lastensuojelu ja poliisi mukaan selvittämään asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsella ja lapsen kaverilla on kokemus, että koulussa ei välitunnilla puututa kiusaamiseen. Vaikka välituntivalvojalle huomauttaisi asiasta, niin ei auta. Vastaus on vain, koita kestää.
Iltapäiväkerhossa kiusaamista ei kuulemma ole. Ohjaajien ratkaisu on, että eristetään oma lapsi ja lapsen kaveri, jotta eivät pääse liittoutumaan. Ilmeisesti helpointa, kun on paljon lapsia.
Nyt sitten lapsi ja lapsen kaveri ovat teroitelleet keppejä aseiksi, jotta voivat puolustautua.
Semmoista. Mitä pitäisi ajatella. Että ei saa puolustautua. Vai mitä.
Lapselle tulee voimattomuuden kokemus, kun kukaan aikuinen ei auta tai reagoi. Sitten aletaan aseistautua.
Kuulostaa todella pahalta tilanteelta, jos jompikumpi osapuoli aseistautuu (ihan sama, onko aseistautuja kiusaaja vai kiusattu, se kertoo tilanteen pahasta kärjistymisestä). Oletteko ottaneet yhteyttä rehtoriin ja tarvittaessa hänenkin esimieheensä, että tilanne on päässyt tällaiseksi? Tarvittaessa myös lastensuojelu ja poliisi mukaan selvittämään asiaa.
Joo kyllä, melkoisen kädettömiä aikuisia vaikuttaisi olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsella ja lapsen kaverilla on kokemus, että koulussa ei välitunnilla puututa kiusaamiseen. Vaikka välituntivalvojalle huomauttaisi asiasta, niin ei auta. Vastaus on vain, koita kestää.
Iltapäiväkerhossa kiusaamista ei kuulemma ole. Ohjaajien ratkaisu on, että eristetään oma lapsi ja lapsen kaveri, jotta eivät pääse liittoutumaan. Ilmeisesti helpointa, kun on paljon lapsia.
Nyt sitten lapsi ja lapsen kaveri ovat teroitelleet keppejä aseiksi, jotta voivat puolustautua.
Semmoista. Mitä pitäisi ajatella. Että ei saa puolustautua. Vai mitä.
Lapselle tulee voimattomuuden kokemus, kun kukaan aikuinen ei auta tai reagoi. Sitten aletaan aseistautua.
Kuulostaa todella pahalta tilanteelta, jos jompikumpi osapuoli aseistautuu (ihan sama, onko aseistautuja kiusaaja vai kiusattu, se kertoo tilanteen pahasta kärjistymisestä). Oletteko ottaneet yhteyttä rehtoriin ja tarvittaessa hänenkin esimieheensä, että tilanne on päässyt tällaiseksi? Tarvittaessa myös lastensuojelu ja poliisi mukaan selvittämään asiaa.
No niimpä. Nyt asiaan on puututtu monelta taholta. Tai tullaan puuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsella ja lapsen kaverilla on kokemus, että koulussa ei välitunnilla puututa kiusaamiseen. Vaikka välituntivalvojalle huomauttaisi asiasta, niin ei auta. Vastaus on vain, koita kestää.
Iltapäiväkerhossa kiusaamista ei kuulemma ole. Ohjaajien ratkaisu on, että eristetään oma lapsi ja lapsen kaveri, jotta eivät pääse liittoutumaan. Ilmeisesti helpointa, kun on paljon lapsia.
Nyt sitten lapsi ja lapsen kaveri ovat teroitelleet keppejä aseiksi, jotta voivat puolustautua.
Semmoista. Mitä pitäisi ajatella. Että ei saa puolustautua. Vai mitä.
Lapselle tulee voimattomuuden kokemus, kun kukaan aikuinen ei auta tai reagoi. Sitten aletaan aseistautua.
Kuulostaa todella pahalta tilanteelta, jos jompikumpi osapuoli aseistautuu (ihan sama, onko aseistautuja kiusaaja vai kiusattu, se kertoo tilanteen pahasta kärjistymisestä). Oletteko ottaneet yhteyttä rehtoriin ja tarvittaessa hänenkin esimieheensä, että tilanne on päässyt tällaiseksi? Tarvittaessa myös lastensuojelu ja poliisi mukaan selvittämään asiaa.
Joo kyllä, melkoisen kädettömiä aikuisia vaikuttaisi olevan.
Toivottavasti verkot eivät petä tuon kaverin lapsen kohdalla. Koen voimattomuutta ja että ei ole taitoa auttaa asiaa. Vetää omaa lasta mukaan tuohon. Lapseni on ollut kiltti ja fyysisesti heikko. Ihailee tuota pomottavaa kaveriaan.
Mutta ei noiden kavereiden eristäminen toisistaan ole mikään ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsella ja lapsen kaverilla on kokemus, että koulussa ei välitunnilla puututa kiusaamiseen. Vaikka välituntivalvojalle huomauttaisi asiasta, niin ei auta. Vastaus on vain, koita kestää.
Iltapäiväkerhossa kiusaamista ei kuulemma ole. Ohjaajien ratkaisu on, että eristetään oma lapsi ja lapsen kaveri, jotta eivät pääse liittoutumaan. Ilmeisesti helpointa, kun on paljon lapsia.
Nyt sitten lapsi ja lapsen kaveri ovat teroitelleet keppejä aseiksi, jotta voivat puolustautua.
Semmoista. Mitä pitäisi ajatella. Että ei saa puolustautua. Vai mitä.
Lapselle tulee voimattomuuden kokemus, kun kukaan aikuinen ei auta tai reagoi. Sitten aletaan aseistautua.
Kuulostaa todella pahalta tilanteelta, jos jompikumpi osapuoli aseistautuu (ihan sama, onko aseistautuja kiusaaja vai kiusattu, se kertoo tilanteen pahasta kärjistymisestä). Oletteko ottaneet yhteyttä rehtoriin ja tarvittaessa hänenkin esimieheensä, että tilanne on päässyt tällaiseksi? Tarvittaessa myös lastensuojelu ja poliisi mukaan selvittämään asiaa.
Joo kyllä, melkoisen kädettömiä aikuisia vaikuttaisi olevan.
Toivottavasti verkot eivät petä tuon kaverin lapsen kohdalla. Koen voimattomuutta ja että ei ole taitoa auttaa asiaa. Vetää omaa lasta mukaan tuohon. Lapseni on ollut kiltti ja fyysisesti heikko. Ihailee tuota pomottavaa kaveriaan.
Mutta ei noiden kavereiden eristäminen toisistaan ole mikään ratkaisu.
Eli mahdollistaa kiusaamisen?
Nyt lapseni aloitti taistelulajia harrastamisen, jotta voi puolustautua. Näköjään fyysinen voima puhuu ja kyky tapella poikien maailmassa.
Aamulla juuri keskusteltiin asiasta, ja poika oli edelleen sitä mieltä, että noita kiusaajia pitää vetää turpaan.
Toisaalta, jos kukaan ei puutu asiaan, onko oikein sanoa, että mitään ei saa tehdä? Haluanko kasvattaa lapsestani alistujan?
Aika sinisilmäinen saa vanhempi olla, jos ei edes ota huomioon mahdollisuutta, että lapsenikin voi tehdä virheitä. Lähes jokainen lapsi joskus kokeilee valehtelemista ja huijaamista, lupauksen pettämistä, toisen haukkumista jne. Ei pahuuttaan vaan testatakseen, miten maailma toimii ja mitä tapahtuu, kun teen näin.
On lapselle kamala karhunpalvelus, jos aikuinen ei koskaan huomaa näitä tilanteita. Joko lapsi luulee, että hän saa tehdä mitä vaan. Tai sitten lapsi saa kauheat paineet, koska huomaa omien vanhempien odottavan häneltä täydellisyyttä (lasta ei koskaan kohdata omana itsenään, lapsi ei saa kokemusta että häntä rakastetaan virheistä huolimatta).