Vanhemmat keiden lapsi ei koskaan kiusaa

Miksi käytät otsikossa kysymyspronominia, kun kuitenkin selkeästi viittaat vanhempiin? Oikea otsikko olisi "Vanhemmat, joiden lapsi ei koskaan kiusaa".

Jos lapsi ei kiusaa, niin silloin kiusaamistilanteita ei ole, joten eipä ole selvitettävääkään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi käytät otsikossa kysymyspronominia, kun kuitenkin selkeästi viittaat vanhempiin? Oikea otsikko olisi "Vanhemmat, joiden lapsi ei koskaan kiusaa".

Jos lapsi ei kiusaa, niin silloin kiusaamistilanteita ei ole, joten eipä ole selvitettävääkään.

Eihän tuollaista olekaan kuin vanhemmat kenen lapsi ei kiusaa. Oma porukkansa jossain?

Jos lapsella on kaikki hyvin, on iloinen, onnellinen, ei ole syytä kiusaamiseen. Kiusaaminen on kanava saada oma paha olo ulos ja siirrettyä toiselle. Se voi olla myös esim. Kotoa opittu puhetyyli, ei osata puhua kauniisti vaan nimittelemällä ja rumia asioita toisesta ääneen sanoen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi käytät otsikossa kysymyspronominia, kun kuitenkin selkeästi viittaat vanhempiin? Oikea otsikko olisi "Vanhemmat, joiden lapsi ei koskaan kiusaa".

Jos lapsi ei kiusaa, niin silloin kiusaamistilanteita ei ole, joten eipä ole selvitettävääkään.

Pahoittelut, suomi ei ole äidinkieleni. Ymmärsit varmaan, että otsikko oli ironiaa. Tai ehkä et tosiaan ymmärtänyt. Kuitenkin kenen tahansa lapsi voi kiusata.

Opettajaan yhteys

Tää on kyllä karmeaa katsottavaa tämä "keiden" sukupolvi. Siis MIKÄ IHME on oikein opettajankoulutuksessa ja kouluissa mennyt pieleen? Yhdessä vaiheessa kukaan ei osannut yhdyssanoja. Ihan kuin olisi ala-asteen ensimmäiset luokat jääneet välistä. Ja nyt hoetaan tätä "se, kenen" tai kuten nyt "keiden". KEIDEN, voi v....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi käytät otsikossa kysymyspronominia, kun kuitenkin selkeästi viittaat vanhempiin? Oikea otsikko olisi "Vanhemmat, joiden lapsi ei koskaan kiusaa".

Jos lapsi ei kiusaa, niin silloin kiusaamistilanteita ei ole, joten eipä ole selvitettävääkään.

Pahoittelut, suomi ei ole äidinkieleni. Ymmärsit varmaan, että otsikko oli ironiaa. Tai ehkä et tosiaan ymmärtänyt. Kuitenkin kenen tahansa lapsi voi kiusata.

Minun lapsi ei kiusaa. Tästä on mustaa valkoisella.

Luokan oppilaiden piti kunkin laittaa paperille niiden nimet, jotka on kiusanneet. Lapseni oli ainut joka ei saanut yhtään mainintaa.

Jos tämä on joku sana sanaa vastaan -tilanne, mielestäni on ihan ymmärrettävää, että sitä oma lasta uskoo eikä jotain vierasta lasta. Jos siis oma lapsi ei ole pettänyt vielä luottamusta.

Omalla lapsellani on kaveri, joka härnää ja kiusaa muita ja se on tietysti hänen mielestään ihan normaalia leikkimistä. Mutta sitten, kun saman tekeekin häntä kohtaan, se on kiusaamista. Saattaa haukkua muita esim. homoksi tai vammaiseksi, ja sitten kun se haukunnan kohde lyö tai tönäisee, ollaan ihan uhria eikä kerrota, mistä väkivalta johtui. Hänen vanhempansakin ovat menneet tuohon mukaan ja kokevat, että heidän lastaan kiusataan.

Olen todistanut monia tilanteita, kun tämä kaveri on ollut meillä kylässä, että härnää omaa lastani ja sitten kun oma lapseni puolustautuu sanomalla esim. "Sä oot inhottava" tai "Lopeta, sä oot ihan tyhmä", tuo kaveri tulee kovaan ääneen kantelemaan minulle. Joskus menin itsekin näihin enkä nähnyt, mikä näihin oli johtanut, mutta nykyään olen valppaana.

Vierailija kirjoitti:

Opettajaan yhteys

Ehdottomasti jos on samalla luokalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi käytät otsikossa kysymyspronominia, kun kuitenkin selkeästi viittaat vanhempiin? Oikea otsikko olisi "Vanhemmat, joiden lapsi ei koskaan kiusaa".

Jos lapsi ei kiusaa, niin silloin kiusaamistilanteita ei ole, joten eipä ole selvitettävääkään.

Pahoittelut, suomi ei ole äidinkieleni. Ymmärsit varmaan, että otsikko oli ironiaa. Tai ehkä et tosiaan ymmärtänyt. Kuitenkin kenen tahansa lapsi voi kiusata.

Minun lapsi ei kiusaa. Tästä on mustaa valkoisella.

Luokan oppilaiden piti kunkin laittaa paperille niiden nimet, jotka on kiusanneet. Lapseni oli ainut joka ei saanut yhtään mainintaa.

No se oli sen hetken tilanne. Kuten ei sekään mikään lopullinen tuomio ole jos joku onkin saanut mainintoja.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsella on kaikki hyvin, on iloinen, onnellinen, ei ole syytä kiusaamiseen. Kiusaaminen on kanava saada oma paha olo ulos ja siirrettyä toiselle. Se voi olla myös esim. Kotoa opittu puhetyyli, ei osata puhua kauniisti vaan nimittelemällä ja rumia asioita toisesta ääneen sanoen.

Näiden lisäksi kiusaamisen syynä on halu nostaa omaa sosiaalista statusta, ja tällainen tavoite voi olla vaikka miten hyväosaisella lapsella. Suositut johtajatyypit voi ihan hyvin olla kiusaajia, helposti ovatkin. Jotta status nousisi, kiusaaja tarvitsee yleisön. Tarvitaan ne hiljaiset hyväksyjät tai muita kiusaajia. Tällainen kiusaaja ei tee mitään kenellekään ilman sitä yleisöään. 

Kiusaaminen loppuisi, jos hiljaiset hyväksyjätkin uskaltaisivat tuomita kiusaamisen. Ihan yhtenä rintamana. Kukaan ei saisi sitä hyväksyä. Mutta aina on niitä joiden mielestä kiusaaminen on hauskaa tai oikeutettua, jopa viihdettä, ja kiusaaminen jatkuu. 

Ne jotka kiusaa, koska itsellä on määrittelemätön paha olo, he voivat olla kaltoinkohdeltuja tai hyljeksittyjä ja se kiusaaminen on heillä tiedostamatonta. Siis kysyttäessä varmaan ymmärtävät, että tekee väärin, mutta se väärin tekeminen silti tuntuu "oikealta" kun niin tekee. Silloin sitä on vaikea lopettaa. Itse kokee olevansa jo paha ja hävettävä, niin sitten tekee pahaa, koska se tuntuu oikealta. Tiedostamaton tunne, että näin kuuluukin olla; paha tekee pahaa. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, no en minäkään todellakaan uskoisi, jos joku tulisi sanomaan, että lapseni on kiusannut. Toisesta saattaisin uskoakin, että on lähtenyt porukassa sellaiseen mean girls -meininkiin mutta pojasta en kyllä uskoisi. Ja ainoa tapa lähestyä minua tällaisessa asiassa olisi tulla sen lapsen kanssa yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan asiasta niin, että molemmat lapset saavat kertoa asiasta oman näkemyksensä ja yhdessä sitten aikuisten johdolla selvitetään ja sovitaan asia.

Jos minulle vaan ilmoitetaan että lapseni muka kiusaa ilman, että hän saa tilaisuuden kertoa oman versionsa niin yhteistyöhalukkuuteni on nolla. 

Ja varmasti siinä pitäisi olla joku puolueeton taho samassa pöydässä, kuten opettaja. Sinun kanssa keskustelusta ei varmasti muuten tulisi yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsella on kaikki hyvin, on iloinen, onnellinen, ei ole syytä kiusaamiseen. Kiusaaminen on kanava saada oma paha olo ulos ja siirrettyä toiselle. Se voi olla myös esim. Kotoa opittu puhetyyli, ei osata puhua kauniisti vaan nimittelemällä ja rumia asioita toisesta ääneen sanoen.

Näiden lisäksi kiusaamisen syynä on halu nostaa omaa sosiaalista statusta, ja tällainen tavoite voi olla vaikka miten hyväosaisella lapsella. Suositut johtajatyypit voi ihan hyvin olla kiusaajia, helposti ovatkin. Jotta status nousisi, kiusaaja tarvitsee yleisön. Tarvitaan ne hiljaiset hyväksyjät tai muita kiusaajia. Tällainen kiusaaja ei tee mitään kenellekään ilman sitä yleisöään. 

Kiusaaminen loppuisi, jos hiljaiset hyväksyjätkin uskaltaisivat tuomita kiusaamisen. Ihan yhtenä rintamana. Kukaan ei saisi sitä hyväksyä. Mutta aina on niitä joiden mielestä kiusaaminen on hauskaa tai oikeutettua, jopa viihdettä, ja kiusaaminen jatkuu. 

Ne jotka kiusaa, koska itsellä on määrittelemätön paha olo, he voivat olla kaltoinkohdeltuja tai hyljeksittyjä ja se kiusaaminen on heillä tiedostamatonta. Siis kysyttäessä varmaan ymmärtävät, että tekee väärin, mutta se väärin tekeminen silti tuntuu "oikealta" kun niin tekee. Silloin sitä on vaikea lopettaa. Itse kokee olevansa jo paha ja hävettävä, niin sitten tekee pahaa, koska se tuntuu oikealta. Tiedostamaton tunne, että näin kuuluukin olla; paha tekee pahaa. 

Tai sitten nykyään moni kiusaaja tuntuu olevan tällainen jalustalle nostettu lapsi. Kotona on aina kerrottu, että olet paras kaikista, eikä ehkä ole opetettu ollenkaan rajoja. Jotta tällainen epäterve kuva itsestä säilyisi, on valtava tarve pistää muita alaspäin. Olen paras, sinä olet huono jne jne. Arvostellaan muiden taitoja, tavaroita, vaatteita, ulkonäköä. Sitten toisaalta, jos joku uskaltaa sanoa tällaiselle lapselle, että kuule et ole sen parempi kuin kukaan muukaan, niin tämä jalustalle nostettu lapsi kokee sen helposti kiusaamiseksi. Silloin kiusaamisen selvittely ei ehkä onnistukaan, kun vanhemmatkin sitä mieltä että kiusaaja onkin uhri jne.

Vierailija kirjoitti:

Omalla lapsellani on kaveri, joka härnää ja kiusaa muita ja se on tietysti hänen mielestään ihan normaalia leikkimistä. Mutta sitten, kun saman tekeekin häntä kohtaan, se on kiusaamista. Saattaa haukkua muita esim. homoksi tai vammaiseksi, ja sitten kun se haukunnan kohde lyö tai tönäisee, ollaan ihan uhria eikä kerrota, mistä väkivalta johtui. Hänen vanhempansakin ovat menneet tuohon mukaan ja kokevat, että heidän lastaan kiusataan.

Olen todistanut monia tilanteita, kun tämä kaveri on ollut meillä kylässä, että härnää omaa lastani ja sitten kun oma lapseni puolustautuu sanomalla esim. "Sä oot inhottava" tai "Lopeta, sä oot ihan tyhmä", tuo kaveri tulee kovaan ääneen kantelemaan minulle. Joskus menin itsekin näihin enkä nähnyt, mikä näihin oli johtanut, mutta nykyään olen valppaana.

Mun lapsi on ollut tuollaisessa molemmilla puolilla. Hän voi härnätä, kunnes toinen tönäisee tai lyö. Ja häntä on härnätty, kunnes hän tönäisee ja lyö.

Ja aina se on muka uhri, ketä lyötiin tai tönäistiin. Koskaan ei nähdä syytä siinä, että jopa tarkoituksella itse provosoitiin. 

Tätä on tutkittu, että lapset tarkoituksella provosoivat sitä, keneltä saavat reaktion. Ihan tutkittua. Nepsy-lapset tulevat helposti kiusatuksi, koska hehän provosoituvat. Mikäs sen hauskempaa viihdettä, että saa aikuisen pamahtamaan paikalle ja ripittämään sitä, joka löi, eikä osaa edes selittää miksi löi. 

Ammattikasvattajien tiedossa tällainen manipulointi on. Sitä esiintyy jo jopa neljävuotiaista asti. Jos aikuinen ei ole tarkkana, helposti käy niin, että koko lapsiryhmä ottaa yhden silmätikukseen. Kaikki on sen yhden lapsen syytä, ihan kaikki. Sille yhdelle pyöritellään silmiä, vaikka se ei muuta tekisi kuin vastaisi opettajan/hoitajan kysymykseen. Se yksi ei tee muiden mielestä mitään oikein. 

Ei ole helppoja nämä tilanteet. Pitäisi rakentaa jokin yhteinen maaperä. Voiko tilannetta lähestyä niin, että on ongelma, että ollaan jatkuvasti sellaisessa tilanteessa, jossa toinen kokee/toiset kokevat, että tämä lapsi kiusaa? Miten estämme näitä "väärinkäsityksiä" tapahtumasta? Miten voitaisiin toimia, että kaikille osapuolille on selvää, että tämä lapsi ei kiusaa? Voisiko tämä lapsi toimia niin, että muutkin voivat olla varmoja hänen ystävällisyydestään?

Siis tavallaan rakentaa tilanteesta sellainen, että kyse kommunikaatio-ongelmasta, jonka ratkaisussa "viestin lähettäjällä" (eli kiusaajalla) on myös oma roolinsa. Toki tässäkin kiusaajan vanhemmilla on mahdollisuus jatkaa kaiken kieltämistä vierittämällä syy kokonaan "viestin vastaanottajan" (eli kiusatun) harteille. Mutta kannattaa ainakin yrittää?

Jos kiusaaja on sellainen joka pyörittää vanhempiaan mennen tullen, ehkä kannattaa keskustelussa pieneksi hetkeksi ohittaa vanhemmat ja puhutella kiusaajaa suoraan: "Minusta sinä vaikutat niin fiksulta, että tiedät kyllä, mitä teet. Mutta oli miten oli, nyt on sinun tehtäväsi varmistaa, että et joudu enää tilanteeseen, jossa joudut selittelemään tekemisiäsi."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajaan yhteys

Ehdottomasti jos on samalla luokalla.

Kyllä opettajilla on vastuu puuttua myös tilanteisiin, jossa kiusaaja ja kiusattu ovat eri luokilla.

Lapseni on saanut vain positiivista palautetta ja on sekä koulussa hyvin menestyvä että sosiaalisesti suosittu. En silti ole sokea sille, etteikö myös lapseni voisi joistain syistä ja tietyissä olosuhteissa, alkaa kiusaajaksi.

Onhan häntä itseäänkin kiusattu, vaikka hänellä on paljon ystäviä.

Uskon, että kateelliset ovat kiusanneet häntä, mutta kun hän selvisi kiusaajistaan, olemalla tarpeeksi huumorintajuinen, hellä  ja kova, niin viime vuosina ei ole kukaan uskaltanut alkaa kiusaamaan juuri häntä. Minulle voi ihan vain sanoa, jos epäilee, että lapseni kiusaisi jotain.  Mielestäni myös suosituimmat ovat sekä avainasemassa kiusaamisen torjumisessa että heillä on aina haastajia, jotka yrittävät kiusaamalla päästä valtaan.

Olen puhunut hänelle, että miten suosittuna oleminen tuo vastuuta toisista lapsista ja yhteishengestä, mutta hänelläkin on omat suosikkisuojatut, kun taas toisia hän pitää lähinnä rasittavana seurana. Silti hänen täytyy kyetä sietämään kaikkia oppilaita jollain tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, no en minäkään todellakaan uskoisi, jos joku tulisi sanomaan, että lapseni on kiusannut. Toisesta saattaisin uskoakin, että on lähtenyt porukassa sellaiseen mean girls -meininkiin mutta pojasta en kyllä uskoisi. Ja ainoa tapa lähestyä minua tällaisessa asiassa olisi tulla sen lapsen kanssa yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan asiasta niin, että molemmat lapset saavat kertoa asiasta oman näkemyksensä ja yhdessä sitten aikuisten johdolla selvitetään ja sovitaan asia.

Jos minulle vaan ilmoitetaan että lapseni muka kiusaa ilman, että hän saa tilaisuuden kertoa oman versionsa niin yhteistyöhalukkuuteni on nolla. 

Ja varmasti siinä pitäisi olla joku puolueeton taho samassa pöydässä, kuten opettaja. Sinun kanssa keskustelusta ei varmasti muuten tulisi yhtään mitään.

Tietysti, jos lähtee liikkeelle sillä asenteella, että "keskustelusta ei kuitenkaan tulisi yhtään mitään", niin ei siitä todennäköisesti tulekaan. Tällainen asenne tosin kielisi enemmänkin siitä, että tuskin se tarina nyt muutenkaan on mennyt niin kuin siellä toisessa päässä väitetään, jos asian ratkaisemista ei olla valmiita aloittamaan kuulemalla toisen osapuolen versio. 

En ole näihin tilanteisiin onneksi vanhemman roolissa joutunut, mutta lasten kanssa työskentelevänä tiedän, että on paljon niitä lapsia, jotka ns. uhriutuvat vaikka ovat itse aloittaneet koko riidan ja olleet siinä koko ajan mukana, ja usein näissä tilanteissa on myös vanhempia, jotka tulevat sitten aseet paukkuen huutamaan, että lasta kiusataan ja nyt tarvitaan kovia otteita, eivätkä suostu edes kuulemaan toisen osapuolen versiota. Joskus tilanne kääntyy jopa niin päin, että tämän "kiusatun" vanhemmat kiusaavatkin sitä toista perhettä. Tämä on valitettavaa, koska kiusaaminen on myös ihan oikeasti vakava ongelma, jota ei tulisi sotkea ns. tasavertaiseen riitelyyn joka pitäisi olla selvitettävissä keskustelemalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsella on kaikki hyvin, on iloinen, onnellinen, ei ole syytä kiusaamiseen. Kiusaaminen on kanava saada oma paha olo ulos ja siirrettyä toiselle. Se voi olla myös esim. Kotoa opittu puhetyyli, ei osata puhua kauniisti vaan nimittelemällä ja rumia asioita toisesta ääneen sanoen.

Näiden lisäksi kiusaamisen syynä on halu nostaa omaa sosiaalista statusta, ja tällainen tavoite voi olla vaikka miten hyväosaisella lapsella. Suositut johtajatyypit voi ihan hyvin olla kiusaajia, helposti ovatkin. Jotta status nousisi, kiusaaja tarvitsee yleisön. Tarvitaan ne hiljaiset hyväksyjät tai muita kiusaajia. Tällainen kiusaaja ei tee mitään kenellekään ilman sitä yleisöään. 

Kiusaaminen loppuisi, jos hiljaiset hyväksyjätkin uskaltaisivat tuomita kiusaamisen. Ihan yhtenä rintamana. Kukaan ei saisi sitä hyväksyä. Mutta aina on niitä joiden mielestä kiusaaminen on hauskaa tai oikeutettua, jopa viihdettä, ja kiusaaminen jatkuu. 

Ne jotka kiusaa, koska itsellä on määrittelemätön paha olo, he voivat olla kaltoinkohdeltuja tai hyljeksittyjä ja se kiusaaminen on heillä tiedostamatonta. Siis kysyttäessä varmaan ymmärtävät, että tekee väärin, mutta se väärin tekeminen silti tuntuu "oikealta" kun niin tekee. Silloin sitä on vaikea lopettaa. Itse kokee olevansa jo paha ja hävettävä, niin sitten tekee pahaa, koska se tuntuu oikealta. Tiedostamaton tunne, että näin kuuluukin olla; paha tekee pahaa. 

Tämä oli hyvä puheenvuoro. Ei ole yhtä universaalia syytä kaiken kiusaamisen taustalla, vaan kiusaajia ja kiusaamistapauksia on erilaisia.

On niitä kiusaajia, joiden teot kumpuavat omista traumoista ja vääristyneestä minäkuvasta (olen paha). Sitten on niitä, jotka ovat epävarmoja, kelpaavatko omana itsenään ja yrittävät kiinnittää huomion toisten heikkouksiin ettei heidän omia heikkouksiaan nähtäisi (lapsi ajattelee, että hyökkäys on paras puolustus). Sitten on juuri näitä sosiaalisen asemansa nostajia, jotka kiusaamalla haluavat varmistaa paikkansa nokkimisjärjestyksen huipulla (vallanhimoiset). Sitten on vielä sadistit, jotka ihan vaan nauttivat aiheuttaessaan toiselle pahaa mieltä.