Lue keskustelun säännöt.
Minulla menee elämä aivan sekaisin pienistäkin vastoinkäymisistä. Romahdan hetkessä ja alan taas ryyppäämään tms. Muita?
19.09.2022 |
Pidän tiukat rajat itseäni kohtaan. Kaikki tai ei mitään - tyylillä. Se ei ole toimiva strategia, tiedän sen.
En vain voi itselleni mitään. Stressaan vähän kaikesta enemmän tai vähemmän. Sitten on viikkoja kun pystyn olemaan rauhallisesti elämässä, syön terveellisesti, en juo alkoholia. Olen vakaasti itseni kanssa jalat maassa ja ajattelen järkevästi elämää eteenpäin.
Ei tarvitse tulla kuin yksi kömmähdys. Väärältä ihmiseltä viesti (esim. paska tyyppi, joka on joskus kohdellut huonosti ja pyytää lähelleen) tai joku pakottaa minut syömään jotain epäterveellistä. Kieltäydyn mutta minua ei kuunnella. Sitten syön ja sen jälkeen olen niin pettynyt itseeni, että menen kauppaan hakemaan lisää epäterveellistä ruokaa. Tai sitten ryyppään kun tuntuu, etten pystykään muuttaa elämäni suuntaa. Jos en saa omaa tilaa ja aikaa itselleni, jos en pysty pitämään rajaa niin sitten menee taas alamäkeen ja kovaa.
Kukaan ei oikein tajua tuota. En itsekään. En vain kestä jos minua painostetaan ja olen itse niin kriittinen itseäni kohtaan ja jos kohta jo menen jonkun toisen sanojen mukaan niin koen mielentasolla sellaisen romahduksen, ettei millään mitään väliä. En osaa pitää rajoja yllä jos yhtään sen yli astun.
Olenko yksin?
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän. Et ole yksin. Se vaatii harjoittelua, tietoisuutta. Kannattaa mielikuvaharjoitella jo etukäteen noita tilanteita.
Itse olen onnistunut välttämään useita ratkeamisia ihan vaan sillä, että pysähdyn siinä tilanteessa. Sanon itselleni, että mikään ei muutu, jos en muuta tapojani. Mitä pahemmalta tuntuu, sitä varmempi olen siitä, että juuri nyt on todella tärkeää pysytellä kaidalla polulla, koska se estää vajoamasta syvemmälle.
Aina en onnistu, mutta sitten yritän uudelleen, ja uudelleen. Miksi minä en pystyisi muuttamaan elämääni, kun muutkin ovat siihen pystyneet? Pystyn muuttumaan, kun vain opetan itseäni tarpeeksi. Enkä lannistu, vaikka tulee takapakkia.
Voimia!
Mulla oli tuota varmaan 15 vuotta elämästäni. Lopulta menin terapiaan (itse maksaen) kun en osannut itse ratkaista tietä ulos tuosta tuhoisasta keinosta käsitellä vaikeita tunteita ja pettymyksiä ja se vähitellen auttoi. Opin tekemään muuta kuin ahmimaan ja/tai ryyppäämään kun on vastoinkäymisiä, tympäisee tms.
Minä olen viimeaikoina alkanut itkeä vähän väliä enkä saa nukuttua. Tätä se elämä vaan on. Rämpimistä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, pään hakkamista seinään. Mitään et saa jos et ole vaikea ja vaativa, suorastaan hullu ja päällekäyvä. Ei jaksa enää hymyillä ja hymistellä että asiat sujuisi eikä tulisi sanktiota siitä kun vaatii sen minimin.
Nythän teet itsellesi pahaa siksi, että muut satuttavat sinua. Eli tavallaan he ovat voitolla. Tämä ajatus on saanut itseni taistelemaan sinnikkäämmin. En anna heidän viedä elämääni.
T. 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annat muiden ihmisten päättää tunteitasi ja määritellä sinut.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Et ole yksin. Se vaatii harjoittelua, tietoisuutta. Kannattaa mielikuvaharjoitella jo etukäteen noita tilanteita.
Itse olen onnistunut välttämään useita ratkeamisia ihan vaan sillä, että pysähdyn siinä tilanteessa. Sanon itselleni, että mikään ei muutu, jos en muuta tapojani. Mitä pahemmalta tuntuu, sitä varmempi olen siitä, että juuri nyt on todella tärkeää pysytellä kaidalla polulla, koska se estää vajoamasta syvemmälle.
Aina en onnistu, mutta sitten yritän uudelleen, ja uudelleen. Miksi minä en pystyisi muuttamaan elämääni, kun muutkin ovat siihen pystyneet? Pystyn muuttumaan, kun vain opetan itseäni tarpeeksi. Enkä lannistu, vaikka tulee takapakkia.
Voimia!
Kiitos tästä!
Itse yritän kanssa pysähtyä ja yrittää keksiä sitten joitain keinoja, etten mene ihan maahan ja luovuta. Yritän lohduttaa itseäni mutta samalla inhoan kun en tiedä mitä teen ja menenkö impulssin mukana. Sitten jos tartun impulssiin, niin vedän kaksi päivää alkoholia tai syön todella epäterveellisesti - tai sekä että.
Ihan hirveää, siihen tarvitsee vain sen yhden epäonnistumisen siinä hetkessä ja koko pakka voi sortua hetkeksi. Yritän sitten kuitenkin nousta ylös ja jatkaa siitä mihin jään mutta kyllä se vähän itseluottamuksen päälle tietenkin ottaa kun olet niin varma ja sitten tulee tuollainen tilanne vastaan, ettet voi muuta kuin myöntyä ja sitten koetkin olevasi epäonnistunut ja rata jatkuu.
No mutta tosiaan, tietoisena oleminen olisi tärkeää. Pysähtyä, hengittää ja jatkaa rauhassa matkaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme on, että kukaan yleensäkään jaksaa selvin päin
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tuota varmaan 15 vuotta elämästäni. Lopulta menin terapiaan (itse maksaen) kun en osannut itse ratkaista tietä ulos tuosta tuhoisasta keinosta käsitellä vaikeita tunteita ja pettymyksiä ja se vähitellen auttoi. Opin tekemään muuta kuin ahmimaan ja/tai ryyppäämään kun on vastoinkäymisiä, tympäisee tms.
Olen myös menossa terapiaan. Sen verran hankalaa on ollut kasvaa aikuiseksi ja monenlaista pahaa ollut. En viitsi kirjoittaa mutta tiedän olevani terapien tarpeessa. Olen päättänyt pärjätä yksin mutta tiedän tarvitsevani terapiaa, jotta kasvaisin eheämmäksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko harkinnut itsemurhaa?
No melkein myös onnistunut. Miksi kysyt?
Ap
Ainakin Olet Rehellinen Tuo Ryyppääminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epävakaa personallisuushäiriö saa mut käyttäytymään näin
Vierailija kirjoitti:
Olettekohan naisia?
Totta. Mieheksi syntyminen auttaisi. Nytkin kerroin miehelle mitä hänen tulee tehdä. Olisi kiva kun mistään ei olisi ikinä vastuussa ja joku muu aina ajattelee puolesta ja näyttää suunnan. Valitettavasti sitä vaan on syntynyt naiseksi niin on kaikkien asiat hoidettavana omien lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Epävakaa personallisuushäiriö saa mut käyttäytymään näin
Itse olen varmaan epävakaa persoona, tai olenkin koska en pysty pitämään naruja käsissäni vaikka sitä todella haluankin. En vain pysty jos tulee liikaa asoita tai joku pakottaa minut johonkin, jota en halua tehdä tai en osaa kieltäytyä. Rajattomuus vaivaa. Tämän taas oletan johtuvan traumoista.
Minua on kohdeltu kaltoin, on ollut lapsuudessa kaksi alkoholistia, isäni ja äitini. Hylkäsivät kun baarireissut olivat tärkeämpiä. Oli väkivaltaa. Oli myös seksuaalista väärinkäyttöä. Aikuisena sitten myös väkivaltaisia miehiä, epäluotettavia ihmisiä ympärillä. Jouduin muuttamaan jo alaikäisenä pois kotoa kun meno kävi liian hankalaksi ja jouduin siitä vielä todistajaksi oikeuteen.
No olen ihan hyvä ihminen. Käyn töissä, olen tunnollinen. En käytä huumeita. Olen kiltti ja empaattinen, erakkoluonne nykyään. Yritän kovasti muuttaa elämääni oman näköiseksi mutta silti vain hukun joskus jonnekin syvyyteen, en osaa ajatella selvästi vaan menen impulssin mukaan. Eli syön epäterveellisesti tai juon alkoholia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olettekohan naisia?
Totta. Mieheksi syntyminen auttaisi. Nytkin kerroin miehelle mitä hänen tulee tehdä. Olisi kiva kun mistään ei olisi ikinä vastuussa ja joku muu aina ajattelee puolesta ja näyttää suunnan. Valitettavasti sitä vaan on syntynyt naiseksi niin on kaikkien asiat hoidettavana omien lisäksi.
Uhriutuminen sulta ainakin onnistuu hienosti. Uskon, että olet nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Et ole yksin. Se vaatii harjoittelua, tietoisuutta. Kannattaa mielikuvaharjoitella jo etukäteen noita tilanteita.
Itse olen onnistunut välttämään useita ratkeamisia ihan vaan sillä, että pysähdyn siinä tilanteessa. Sanon itselleni, että mikään ei muutu, jos en muuta tapojani. Mitä pahemmalta tuntuu, sitä varmempi olen siitä, että juuri nyt on todella tärkeää pysytellä kaidalla polulla, koska se estää vajoamasta syvemmälle.
Aina en onnistu, mutta sitten yritän uudelleen, ja uudelleen. Miksi minä en pystyisi muuttamaan elämääni, kun muutkin ovat siihen pystyneet? Pystyn muuttumaan, kun vain opetan itseäni tarpeeksi. Enkä lannistu, vaikka tulee takapakkia.
Voimia!
Kiitos tästä!
Itse yritän kanssa pysähtyä ja yrittää keksiä sitten joitain keinoja, etten mene ihan maahan ja luovuta. Yritän lohduttaa itseäni mutta samalla inhoan kun en tiedä mitä teen ja menenkö impulssin mukana. Sitten jos tartun impulssiin, niin vedän kaksi päivää alkoholia tai syön todella epäterveellisesti - tai sekä että.
Ihan hirveää, siihen tarvitsee vain sen yhden epäonnistumisen siinä hetkessä ja koko pakka voi sortua hetkeksi. Yritän sitten kuitenkin nousta ylös ja jatkaa siitä mihin jään mutta kyllä se vähän itseluottamuksen päälle tietenkin ottaa kun olet niin varma ja sitten tulee tuollainen tilanne vastaan, ettet voi muuta kuin myöntyä ja sitten koetkin olevasi epäonnistunut ja rata jatkuu.
No mutta tosiaan, tietoisena oleminen olisi tärkeää. Pysähtyä, hengittää ja jatkaa rauhassa matkaa.
Ap
Kuulostaa siltä, että olet ns. oikealla tiellä, koska tiedostat ongelman noin hyvin. Ja olet jo tehnyt paljon töitä itsesi kanssa, vaikka ei välttämättä aina siltä tunnu.
Samastun voimakkaasti kuvaukseesi. Kun minulla on asiat kunnossa, koen oloni hyvinkin varmaksi ja rauhalliseksi. Sitten tulee jotain pientä ja yhtäkkiä olenkin taas säälittävä paska, joka ei pysty mihinkään. Tästä ajattelusta yritän päästä eroon.
Yritän hyväksyä itseni kokonaan (myös silloin, kun olen heikko) ja samalla keskittyä nykyhetkeen eli valintoihin, joihin voin tällä hetkellä vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olettekohan naisia?
Totta. Mieheksi syntyminen auttaisi. Nytkin kerroin miehelle mitä hänen tulee tehdä. Olisi kiva kun mistään ei olisi ikinä vastuussa ja joku muu aina ajattelee puolesta ja näyttää suunnan. Valitettavasti sitä vaan on syntynyt naiseksi niin on kaikkien asiat hoidettavana omien lisäksi.
Ei helkkari mikä marttyyri. Jestas. On sulla rankkaa.
P.s. Kaikki naiset ei marttyroi. Ja yleensä marttyyrit oikein etsimällä etsii sen perässävedettävän passiivisen puolison.
Rupea jokeriksi jos olet jo nyt pelkkä pelinappula itsellesi ja muille.