Lue keskustelun säännöt.
Olisitko kotiäiti, jos perheenne elintaso pysyisi samana?
19.09.2022 |
Eli jäisitkö kotiin lasten kanssa, jos taloudellisista syistä ei tarvitsisi käydä töissä? Ajatellaan, että vapaaehtoistyö, satunnaiset keikat, osa-aikainen opiskelu tms. olisi mahdollista, mikäli pystyisit sen jotenkin järjestämään (esim. naapurien tai sukulaisten avulla tai palkkaamalla tarvittaessa lapsenvahti tai jos puolisolla on joustava työ). Kuitenkin niin, että olisit ilman kokoaikatyötä ja lapset olisivat ensisijainen tehtäväsi. Rahaa olisi käytettävissä saman verran kuin työssä käydessäkin.
Myös perusteluja olisi kiva kuulla. Jos et jaksa perustella, peukuta ylös, jos jäisit kotiin, ja alas, jos et.
Kommentit (176)
Vierailija kirjoitti:
Aivot kehittyvät fyysisestikin vielä 25-vuotiaina. Ei ole sattumaa että ihminen on hedelmällisimmillään silloin kun on tyhmimmillään.
Tyhmyys on lisääntymisen edellytys.
"Suomalaisten älykkyysosamäärä on kääntynyt selvään laskuun"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raha, raha, raha. Tuon taakse on helppo piiloutua. Ja se on vieläpä täysin hyväksyttävää tässä ylisuoritus yhteiskunnassa.
Mutta jääpäs kotiin hoitamaan omia lapsiasi. Sen suurempaa rikosta ei ole.
Vaikka hiukan kärjistät huumorilla, niin valitettavan oikeassa olet. Suomi on harvinaisen äiti- ja lapsivihamielinen maa. Lasten ja perheen hyvinvointiin satsaaminen ei vain käy. Vaikka perheen tulot olisivat satojatuhansia vuodessa pelkästään toisen vanhemman tulot laskien ja talous kunnossa. Pitää myös muistaa, että työelämää on ennen ja jälkeen lastenkasvatuksen.. Meillä on liian jäykät työmarkkinat. Joko tilanteesta riippumatta ollaan töissä täyspäiväisesti tai sitten kotiäitinä tai työttömänä. Miksi emme ota mallia muista Pohjoismaista siinä, että erityisesti pienten lasten äitinä voisi työskennellä osa-aikaisesti. Lisäksi perheiden turvaverkot ovat erilaiset. Joillain voi olla 4 isovanhempaakin auttamassa. Toisilla isovanhemmat asuvat kaukana, ovat kuolleet, työelämässä vielä täysillä jne.
En täysin, tykkään työstäni ja nautin olla siellä. Mutta jos talous ei kärsisi, tekisin mielellään lyhempää työaikaa ja olisin enemmän kotona. Lapset tosin jo koululaisia, joskin pienin vasta ekalla eli tosi lyhyet päivät. Välillä tuntuu mahdottomalta yhtälöltä olla kokoaikaisesti töissä ja hoitaa kaikki lasten hammaslääkärit, fyssarit, vanhempainvartit, lääkärit ja erikoissairaanhoidon käynnit. Kaikki lapseni eivät ole valitettavasti aivan terveitä, ja "terveilläkin" on oikomishoitoa, jalkaterapeuttista pulmaa jne.
Helpottaisihan se arkea, jos olisi ihan luontaisesti virka-aikana aikaa jolloin en ole töissä. Nyt kaikki kauhean järjestelyn takana. Ja mies ei voi hoitaa mitään osaa tästä, koska hänen työ luonteeltaan sellaista, että lähtee aamulla kauemmas kotoa, palaa alkuillasta. Ei hän voi tulla käyttämään ekaluokkalaista oikomishoidossa klo 10.40 sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Opiskelin aika pitkään saadakseni uran ja olisi aikamoinen takaisku ryhtyä kokopäivä-äidiksi. Rakastan lastani, mutta en halua oll 24/7 äiti
Ei ihme että parisuhteet ei toimi ja lapsia ei tehdä kun ura on kaikki kaikessa
Siis naisen ura? Miehen ura on ok, jotta voi elättää perheensä, mutta naisen pitäisi iloita kotiäidin elämästä.
Lapsi on tiineenä ja aion jäädä koti-isäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsiisus mikä kekustelu. Miten voi olla, että niin harva vielä tänäkin päivänä mainitsee sen oman talouden? Monet 50-kymppiset miehet lähtevät jonkun uuden kanssa. Kyllä, näitä vielä tapahtuu tänä päivänä. Varsinkin tällaisissa tapauksissa mies on yleensä "hoitanut" asian niin, että hän lähtee omaisuuden kanssa ja jätetylle vaimolle ei jää paljon mitään. Kannattaa hankkia oma omaisuus ja tulot. Toki miehetkin joskus oikeudenmukaisesti jakaa omaisuuden, mutta jos näin ei tapahdu, niin kannattaa pitää puoliansa oli miten oli. Parempi että sellainen joka kerää kaiken itselle lähtee aikaisemmin kuin myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen raskaana, ja tulen jäämään kotiin ensimmäisiksi vuosiksi :) Tosin en tiedä olenko oikea kotiäiti, sillä yritän opiskella samalla sen verran ja sitä vauhtia kuin pystyn. Minulle kotona oleminen ei ole mitään pakkopullaa, olen aina viihtynyt kotona ja perheen luona - tosin minulla on myös aika laaja sosiaalinen verkosto. Kotona on mielekästä tekemistä, sillä pidän kotitöistä sekä monista kotona tehtävistä harrastuksista, kuten maalaamisesta, joogasta, käsitöistä, lukemisesta ja viljelemisestä. Lisäksi ulkona luonnossa on mukavaa lenkkeillä tai vain istuskella, perheellisiä ystäviä löytyy läheltä, ja kirkosta löytyy "päiväkoti"toimintaa. En usko, että pääni tulee räjähtämään. Ymmärrän kuitenkin, että jotkut ovat ekstrovertimpiä kuin minä ja kaipaavat enemmän virikkeitä, eivätkä viihdy samanlaisten harrastuksien parissa. Joidenkin voi myös olla vaikeaa löytää seuraa työn ulkopuolelta. Toisaalta uskon myös, että aika moni on vain oppinut ajatuksen siitä, että jokaisen tulee käydä palkkatöissä klo 8-16 joka ikinen arkipäivä, tai muuten on huono ihminen; ei kahdeksan tunnin työpäivä ole mikään luonnonlaki, eikä "kotona loisiminen" ole mitenkään "väärin", sillä lapsista huolehtiminen on valtava ja todella tärkeä työ! En myöskään koe eläväni miehen rahoilla, olenhan itsekin säästänyt pottiimme, ja olemme yhteinen talous - perhe - jossa molemmilla on aivan yhtä tärkeä työ. Mies olisi mielellään itsekin koti-isä, mutta imettäminen ei häneltä tietenkään onnistu, ja työssäkävijänä hänen palkkansa on taloudellemme tärkeä. 1999-syntyneenä en saa eläkettä kuitenkaan, siitä on turha edes haaveilla.
Voi sinua.. 🙂 totuus iskee kun vauva syntyy. Siinä kuule joogat ja virkkailut jää.
Niin, ja sitten mies pettää, ja lapsella on koliikki ja refluksi samaan aikaan, ja nainen saa synnytyksen jälkeisen masennuksen, ja kaikki ystävät jättävät ja mies jättää ja koti lähtee alta ja perhe haukkuu ja tissit litistyy ja paikat repeää yhdeksi isoksi peräkanjoniksi, vai mitä? AV on masentava paikka. Vauvajooga ei onnistu, mikään ei onnistu, kaikki on kamalaa, tulet vihaamaan elämääsi <3 Voi sinua pientä kultaa :) Ei yhtään ihmetytä, että Suomessa voidaan huonosti, kun lapsen saamisestakin tehdään tällainen asia, joka pilaa aivan koko elämän. Kätketään siihen pari alentuvaa kultarakasta ja passiivis-aggressiivista hymynaamaa, niin cocktail on valmis.
Oletko koskaan miettinyt, että joku voikin voida hyvin? Joidenkin vauvavuosi menee ihan kivasti, ehtii harrastaakin silloin tällöin? Joku voikin olla jopa onnellinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, koska lapsi mielestäni tarvitsee muutakin kuin minut tuijottamassa vaativasti. Ikäistään seuraa ja varhaiskasvatusta. Olen äiti vain yhdelle, en tiedä äitiydestä muuta kuin mitä lukemalla oppii, eikä lähipiirissämme ole lapsia. Uskon, että vaikka rakastankin lasta kovasti, minun seurani ei riitä. (Taloudellisesti olisi aika sama; en ansaitse kovin hyvin, mies meillä tekee tiliä, itse lähinnä seuraan kutsumusta, palkkani kattaa päivähoidon, muskarit, kerhot ja muut).
En jäisi kotiin mutta mies kuulemma jäisi. Ennen hänen työnsä oli kiinnostavampi, uralla etenemisen myötä jäi antoisia asioita pois. Mulla on mennyt toisin päin.
Ja mies katuu hirveästi sitä, ettei ollut kotona täysipäiväisesti lasten ollessa alle kaksi. Ei tajunnut silloin, miten lyhyitä juuri ne vuodet ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jäisi kotiin mutta mies kuulemma jäisi. Ennen hänen työnsä oli kiinnostavampi, uralla etenemisen myötä jäi antoisia asioita pois. Mulla on mennyt toisin päin.
Ja mies katuu hirveästi sitä, ettei ollut kotona täysipäiväisesti lasten ollessa alle kaksi. Ei tajunnut silloin, miten lyhyitä juuri ne vuodet ovat.
Ne vuodet ovat kyllä tärkeitä koska lapsi alkaa muistaa vasta 2-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsiisus mikä kekustelu. Miten voi olla, että niin harva vielä tänäkin päivänä mainitsee sen oman talouden? Monet 50-kymppiset miehet lähtevät jonkun uuden kanssa. Kyllä, näitä vielä tapahtuu tänä päivänä. Varsinkin tällaisissa tapauksissa mies on yleensä "hoitanut" asian niin, että hän lähtee omaisuuden kanssa ja jätetylle vaimolle ei jää paljon mitään. Kannattaa hankkia oma omaisuus ja tulot. Toki miehetkin joskus oikeudenmukaisesti jakaa omaisuuden, mutta jos näin ei tapahdu, niin kannattaa pitää puoliansa oli miten oli. Parempi että sellainen joka kerää kaiken itselle lähtee aikaisemmin kuin myöhemmin.
...ja huh, en ollutkaan tajunnut että tämä meni niin lapasesta jo. En ole sitä mieltä, että naisen pitäisi uhrata yhtään mitään, katkerasta äidistä on aika huonosti lapselle iloa. "Mies tekee tiliä" omasta edellisestä kommentistani tarkoittaa, että meillä on nyt sovittu näin, koska omalla alallani on kerta kaikkiaan helpompaa tehdä sen, mitä ehtii, hän ei voi. Hän kyllä tekee kaiken mitä ehtii lapsen kanssa ja vauvavuoteni oli tosi letkeä, kun hän piti kaikki vapaat mitä isä saa. Sain nukkua ja jopa käydä tanssimassa.
Olen tosin sen verran kyyninen, että hoidan itse perheen sijoitukset. Suosittelen, että kaikki yhteisen lapsen takia vähemmän ansaitsevat tekevät niin. Jos se varakkaampi vanhempi tekee mitä lupasi niin sama se, jos ei tee, niin olette paremmin turvassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jäisi kotiin mutta mies kuulemma jäisi. Ennen hänen työnsä oli kiinnostavampi, uralla etenemisen myötä jäi antoisia asioita pois. Mulla on mennyt toisin päin.
Ja mies katuu hirveästi sitä, ettei ollut kotona täysipäiväisesti lasten ollessa alle kaksi. Ei tajunnut silloin, miten lyhyitä juuri ne vuodet ovat.
Ne vuodet ovat kyllä tärkeitä koska lapsi alkaa muistaa vasta 2-vuotiaana.
Ensimmäinen muistoni on 2-vuotiaana. Se menee näin "AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH-AH (kiihtyvällä tahdilla) AH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AHAH-AH-AH-AAAAH-AAAAAAAH-AAAAAAAHH-AAAAAAAAHH-AAAAAAAAH-AAAAAAAH-AAAAAAAAH-AAAAAAAAAAHH"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jäisin! Lapset ovat jo koululaisia, joten olis kivasti omaa aikaa. Ja tekisin siinä sivussa sen verran töitä yrittäjänä (kotoa käsin), että ei ihan pää surkastuisi.
Olin kotona viisi vuotta lasten kanssa ja oli elämäni parasta aikaa ja nyt jatkan luultavasti seuraavat 6v osa-aikaisella työajalla. Joka päivä on mukava mennä töihin, kun sinne ei anna kaikkeaan ja vapaa-aikana ehtii virkistyä ja palautua sekä lapset voivat hyvin, koska suurin osa päivästä ei kulu hoidossa. Se pieni taloudellinen menetys ei tätä korvaa ja kompensoituu hyvin veroissa ja pienemmissä päivähoitomaksuista, joten olisi hulluutta tehdä kokopäivätyötä. Kokonaan en töistä pois ehkä jäisi näillä kokemuksilla, mutta lyhyempää päivää voisin tehdä ehkä loppuikäni, jotta terveys ja motivaatio työhön ja elämään säilyy. Ainiin, ja kotivuosina mies maksoi tottakai kaiken ja omaisuutta kerrytettiin molemmille tasapuolisesti, koska niin perhe toimii
Vierailija kirjoitti:
Olisit ap muotoillut kysymyksen eri tavoin, porukka ymmärtää sen silti väärin. Esim. "Jos ei olisi rahasta kiinni ollenkaan"... En usko, että valtaosa jaksaisi käydä jossain perus ma-pe 8-16 asiantuntijatyössä, vaan toteuttaisi unelmiaan/itseään jotenkin muuten.
Itse en kyllä todellakaan jatkaisi missään tavanomaisessa työssä, jos omaisuutta olisi vaikka 10 miljardia. Aloittaisin jonkinlaisen yritystoiminnan tai alkaisin kirjoittaa blogia/kirjoja omakustanteisella julkaisulla. Pyrkisin jollain tavoin tekemään muille ihmisille hyvää, auttamalla vähävaraisia tai muuta sellaista. Matkustelisin lasten kanssa, harrastettaisiin ja kehitettäisiin itseämme ja nautittaisiin elämästä.
Tuo hieman eri kysymys, mitä ap tarkoitti. Jos rahaa on käytössä rajattomasti, ei kenenkään tarvitse olla kotiäitinä ja kysymykseen ajankäytöstä vaikuttaa se, että vapaa-aikana voi tehdä asioita, mitä muuten ei voisi.
Luulen, että ap tarkoitti juuri tuota, vaihtaisitko nykytyösi kotiäidin hommaan, jos se ei vaikuttaisi taloudelliseen tilanteeseen, tulevaisuudessakaan (eläke, avioero) Varmaan monella pitää myös töissä se, ettei pitkän poissaolon jälkeen voi oikein jatkaa samoja hommia.
En, päähän siinä hajoaisi. Muutenkin lapset tarvitsevat ikäistään seuraa leikkeihin ja vanhempien tehtävä on pitää huolta perustarpeista ja antaa rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Kuka hu l l u oikeasti ajaisi itsensä niin huonoon asemaan?!
Ihan sama minkälainen on parisuhde, se voi muuttua ja miehet varsin usein muuttuu k u s i p ä i k s i just siks, kun toinen ei enää ole täysin itsenäinen, joten hän voi tehdä mitä vaan. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Niin se vaan on.
Muutaman vuoden jälkeen saat vetää koulutuksesi vessanpöntöstä, työelämässä sitä ei pidetä enää minään, jos et ole ollut töissä. Harva mies suostuu järjestämään kotona loisivalle puolisolle kunnon elannon myös eron jälkeen. Eläkettä ei kerry ja vaikka ette edes eroaisi, mies yleensä k u o l e e 20 vuotta aikaisemmin kuin nainen ja hänen eläkkeensä ei kotirouvaa elätä.
Silmät auki nyt. Koko maa on täynnä köyhyyttä itkeviä leskiä ja syy tähän on kotirouvaksi jääminen. Harvoilla on varaa elättää myös äitinsä, joten lapsistakaan ei ole apuja tässä.
Töissäkäyvän palkasta pitäisi automaattisesti siirtyä osa kotona lapsia hoitavan tilille niin että vääntyisi ihan rautalangasta että se lastenhoitotyö on tosiaan duuni. Usealle (yleensä miehille) on vähän epäselvää se että lastenhoito tosiaan pitää järjestää ja maksaa.
Kun lapset ovat kasvaneet, pitää jokaisen miettiä oma taloudenhoitonsa ja palkkansa uudelleen.
Jos puoliso hoitaa lapsia kotona yhteisestä päätöksestä, ei perheen talous voi tietenkään olla tarkkaan mun-ja-sun-rahat. Ja tuo eläkkeen kertyminen olisi myös hyvä huomioida.
Tilanne on toinen, jos toinen vapaasta halustaan "on vielä vuoden-pari lasten kanssa". Tässä(kin) tapauksessa yleensä työssäkäyvän puolison palkka menee kokonaan perheen elättämiseen ja kotona oleva puoliso joutuu valitettavasti kantamaan osuutensa päätöksensä seurauksista. Varsinaista palkkaa tästä työstä (jos se on yksipuolisesti päätettyä) on minusta myös hieman epäreilua vaatia, Suomessa päivähoitomaksut ovat kuitenkin aika kohtuulliset.
Meillä lapset on 6v ja 10v ja olen edelleen kotiäiti.
Aivot kehittyvät fyysisestikin vielä 25-vuotiaina. Ei ole sattumaa että ihminen on hedelmällisimmillään silloin kun on tyhmimmillään.