Kirjaton alakoulu tuottaa järkyttävän huonoja tuloksia.
" Asiatekstissä yhden lauseen lukeminen saa vitosluokkalaisen lapsen purskahtamaan itkuun, sillä koskaan mitään niin vaikeaa ei ole tarvinnut koulussa vielä tehdä.
Tälle lapselle on luettu ääneen iltasatuja parin päivän ikäisestä lähtien. Ruutuaikaa pitäisi ilmeisesti antaa rajattomasti, jotta lapsi voisi googlettaa riittävästi kaikkia kouluasioita." Hesari tänään.
Näinkö alas on touhu alakouluissa mennyt. Ei ihme, että nuoret järkyttyvät yläkoulun (normaalista) vaatimustasosta.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on lapselle hankittu kirjat kotiin. Kouluun niitä ei kannata viedä, jotta ei erottuisi joukosta.
Onhan se aivan sairasta, että tokaluokkalainen joutuu nyt jäljentämään ison osan kirjan tekstistä vihkoonsa, josta se sitten pitää lukea kokeisiin. Tunti menee siihen, että opettaja näyttää kirjan tekstiä lause lauseelta, oppilaat kirjoittavat sen ja varsinainen opettaminen jää tekemättä. Osa ei osaa kirjoittaa - tai viitsi, jaksa, pysty keskittymään - heillä ei ole mahdollisuutta lukea mistään myöhemmin.
Opettaja on turhautunut, oppilaat ovat turhautuneita ja rahasta päättävät toteavat, että onhan niillä älypuhelimet, oppimateriaali voi olla siellä.
Näin meillä maksuton peruskoulu muuttui kouluksi, jossa edellytetään kuukaudessa noin 20 euron maksua palveluntarjoajalle sekä panostusta muutaman satasen älykapulaan.
Kyllä tällaisessa tapauksessa kiireempi tarve olisi opettajan täydennyskoulutukselle!
Miksi? Ei se open vika ole, jos näin pitää toimia.
Vierailija kirjoitti:
Ja outoa on että koululaisten arvosanat nousee koko ajan vaikka osaamistaso laskee koko ajan.
No kato ettei tule paha mieli. Koulussa tärkeintä on viihtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on lapselle hankittu kirjat kotiin. Kouluun niitä ei kannata viedä, jotta ei erottuisi joukosta.
Onhan se aivan sairasta, että tokaluokkalainen joutuu nyt jäljentämään ison osan kirjan tekstistä vihkoonsa, josta se sitten pitää lukea kokeisiin. Tunti menee siihen, että opettaja näyttää kirjan tekstiä lause lauseelta, oppilaat kirjoittavat sen ja varsinainen opettaminen jää tekemättä. Osa ei osaa kirjoittaa - tai viitsi, jaksa, pysty keskittymään - heillä ei ole mahdollisuutta lukea mistään myöhemmin.
Opettaja on turhautunut, oppilaat ovat turhautuneita ja rahasta päättävät toteavat, että onhan niillä älypuhelimet, oppimateriaali voi olla siellä.
Näin meillä maksuton peruskoulu muuttui kouluksi, jossa edellytetään kuukaudessa noin 20 euron maksua palveluntarjoajalle sekä panostusta muutaman satasen älykapulaan.
Kyllä tällaisessa tapauksessa kiireempi tarve olisi opettajan täydennyskoulutukselle!
Kerropa, miten muulla tavalla kirjat voi korvata, opetusmonisteita ei saa käyttää kuin rajallisen määrän ja kirjoittamaankin pitäisi oppia.
Voi vaikka monipuolisestiseri menetelmiä käyttäen ja ajatuksella käydä tavoitteeksi asetettuja sisältöjä läpi ja sen prosessoinnin jälkeen tai aikana tärkein tietosisältö voidaan tarpeen mukaan kirjata eri tavoin joko opettajajohtoisesti, parin kanssa tai itsenäisesti open tuella joko mindmap-, essee tai muuhun muotoon joko sinne vihkoon, posteriin taikka pilveen.
Jos yritetään suorittaa vanha lue kirjasta ja toista ulkomuistista kokeessa, niin kyllähän on itsestään selvää, että ilman kirjaa se menee perseelleen.
(Olen silti sitä mieltä, että kirjat on tarpeen myös. Mutta niin on ne muutkin opetusmenetelmät.
Omalle lapselleni peruskouluun valintani on mieluummin kirjaton kunnon opetus, kuin kirjan kanssa kalvosulkeisia ja koe vuodesta toiseen.)
"On irvokasta, että viime viikolla kerättiin koulussa Unicef-kävelyllä rahaa Keniaan koulukirjoihin."
Kirjaton koulu kerää Kenialaisille lapsille varoja koulukirjoihin :D
Tuleeko niitä huonoja tuloksia silläkin, että nykyään, ymmärtääkseni, alakoulussa ja yläkoulussakin ollaan niin kuin halutaan, saa mennä välillä pötkölleen ja tehdä hommia vähän niin kuin itseä huvittaa. Tuliko ennen edes jonkinlaisia tuloksia, kun istuttiin 45 minuuttia pulpetin ääressä ja tehtiin harjoituksia tai luettiin oppikirjoja vaikka ääneen ja opettaja opetti käyttäen liitutaulua tai kalvoja tai mitä nyt sitten käyttikään.
Nyt vaan leikitään ja ollaan rennosti...
Vai onko siellä luokissa nykyään niin paljon häirköitä, ettei kenenkään opiskelusta tule mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukemaan ei opi jos ei lue. Heittäkää ne älypuhelimet hevon ******n.
Sano se Helsingin kaupungin päättäjille, joiden mielestä koulussa ei tarvita kirjoja.
Mitäs jos ostaisit kotiin kirjan ja opettaisit itse lapsen lukemaan? Vai eikö jaksa?
Kyllä vanhempi voi vaikuttaa lapsen lukutaitoon merkittävästi. On laiskuutta osoittaa "joku muu" vastaamaan lapsen oppimisesta, kun asialle voi itsekin tehdä paljon.
Voi vi tun nuija. Miksi opetussektori vie toiseksi eniten verovaroistamme, jos sillä rahalla ei ole oikeus vaatia tuloksia. Ei vaan voi, kun joku mölönaama vi ttu ilee, että opeta itse.
Se on sitten sinullakin se lukutaito jäänyt aika kapeaksi. Huonohan se on opettaa mitään, jos ei itsekään osaa. Sinä heität lapsen systeemin läpi ja valitat.
Koita ajatella, jos siihen sattumalta kykenet. Sinulla on mahdollisuus nostaa lapsesi peruskoulun tasapäistämistavoitteen yläpuolelle. Miksi sinä et tee mitään sinun lapsesi tulevaisuuden hyväksi?
Ja katso peiliin, se laiska mölönaama v***upää löytyy siitä.
Vierailija kirjoitti:
"On irvokasta, että viime viikolla kerättiin koulussa Unicef-kävelyllä rahaa Keniaan koulukirjoihin."
Kirjaton koulu kerää Kenialaisille lapsille varoja koulukirjoihin :D
en ainakaan laita rahaa näihin, ja kohta taas spr nälkäpäivä keräys
On siirrytty ilmiöoppimiseen ja opettajat ovat valmentajia. Mitähän opetushallituksen arjesta vieraantuneet seuraavaksi keksivät?
Ruotsin kouluista tuli vuosia sitten dokumentti, jossa oppilaat löhöilivät säkkituoleissa ja tutustuivat maailman katastrofeihin googlaamalla netissä... tätä oli tehty jo viikko. Muistan kun olin tyytyväinen, kun Suomessa ei oltu siirrytty huvipuistokouluihin... nyt sitten ollaan menossa siihen suuntaan.
Ruotsissa oli myös siirrytty koulujen yksityistämiseen. Oppilas on asiakas ja liikkuu kuntaseteli taskussaan kivaan kouluun, josta saa kivoja numeroita. Tästä ruotsalainen dokumentissa ollut henkilö varoitti suomalaisia, älkää menkö tähän suuntaan.... oppimistulokset ovat oikeasti huonoja, vaikka oppilaan ostettu numero näyttäisi jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on lapselle hankittu kirjat kotiin. Kouluun niitä ei kannata viedä, jotta ei erottuisi joukosta.
Onhan se aivan sairasta, että tokaluokkalainen joutuu nyt jäljentämään ison osan kirjan tekstistä vihkoonsa, josta se sitten pitää lukea kokeisiin. Tunti menee siihen, että opettaja näyttää kirjan tekstiä lause lauseelta, oppilaat kirjoittavat sen ja varsinainen opettaminen jää tekemättä. Osa ei osaa kirjoittaa - tai viitsi, jaksa, pysty keskittymään - heillä ei ole mahdollisuutta lukea mistään myöhemmin.
Opettaja on turhautunut, oppilaat ovat turhautuneita ja rahasta päättävät toteavat, että onhan niillä älypuhelimet, oppimateriaali voi olla siellä.
Näin meillä maksuton peruskoulu muuttui kouluksi, jossa edellytetään kuukaudessa noin 20 euron maksua palveluntarjoajalle sekä panostusta muutaman satasen älykapulaan.
Kyllä tällaisessa tapauksessa kiireempi tarve olisi opettajan täydennyskoulutukselle!
Kerropa, miten muulla tavalla kirjat voi korvata, opetusmonisteita ei saa käyttää kuin rajallisen määrän ja kirjoittamaankin pitäisi oppia.
Voi vaikka monipuolisestiseri menetelmiä käyttäen ja ajatuksella käydä tavoitteeksi asetettuja sisältöjä läpi ja sen prosessoinnin jälkeen tai aikana tärkein tietosisältö voidaan tarpeen mukaan kirjata eri tavoin joko opettajajohtoisesti, parin kanssa tai itsenäisesti open tuella joko mindmap-, essee tai muuhun muotoon joko sinne vihkoon, posteriin taikka pilveen.
Jos yritetään suorittaa vanha lue kirjasta ja toista ulkomuistista kokeessa, niin kyllähän on itsestään selvää, että ilman kirjaa se menee perseelleen.
(Olen silti sitä mieltä, että kirjat on tarpeen myös. Mutta niin on ne muutkin opetusmenetelmät.
Omalle lapselleni peruskouluun valintani on mieluummin kirjaton kunnon opetus, kuin kirjan kanssa kalvosulkeisia ja koe vuodesta toiseen.)
Otetaanpa huomioon pari faktaa: kirjoja ei siis ole, mutta kokeisiin pitäisi pystyä kertaamaan, kyseessä kolmasluokkalaiset. Luokassa 3 erityisoppilasta, tavisoppilaita (tai ainakin ilman diagnoosia) 19 kpl.
Monipuoliset opetusmenetelmät ovat aika vähissä, koska rahaa ei ole. Opettaja voi kertoa asiat, havainnollistaa niitä jne., mutta ydinasiat, otsikkotaso vähintääkin, pitää olla oppilaiden muistissa. Siis tavallaan tiivistelmä kirjan tiedoista on kirjattava jonnekin.
Opettajajohtoista on kirjoittaa tiedot vihkoon sanelun ja näkyvän tekstin mukaan. Silloin jokaisella pitäisi olla samat tiedot kirjattuna samalla tavala. Näin kokeisiin kertaaminen on ainakin periaatteessa samojen tietojen lukemista ihan kaikille.
Parityöt jne. perustuvat siihen, että oppilailla on materiaalia, jonka pohjalta työtä tehdä. Jos ei ole kirjoja, niin mistä tieto hankitaan? Opettaja ei voi noin 10 kertaa toistaa jo kerran kertomaansa, josta oppilaat sitten poimivat itsenäisesti ydinasiat. Jokaisen parin pitäisi tehdä kutakuinkin identtinen posteri, jotta jokainen voisi kerrata kotona samat asiat, pilveen ei tietoja viedä ellei koulu tarjoa kaikille päätelaitteita myös kotiin.
Alakoulussa monessa asiassa opetellaan perusasioita, jotka pitää oppia samalla tavalla (sisällöllisesti!), jotta niiden päälle voidaan rakentaa lisää. Siksi en oikein osaa nähdä kahta 9v oppilasta laatimassa ilman kirjoja esseetä englanninkielisistä substantiiveista, joita käytetään eläimistä tai kodin esineistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on lapselle hankittu kirjat kotiin. Kouluun niitä ei kannata viedä, jotta ei erottuisi joukosta.
Onhan se aivan sairasta, että tokaluokkalainen joutuu nyt jäljentämään ison osan kirjan tekstistä vihkoonsa, josta se sitten pitää lukea kokeisiin. Tunti menee siihen, että opettaja näyttää kirjan tekstiä lause lauseelta, oppilaat kirjoittavat sen ja varsinainen opettaminen jää tekemättä. Osa ei osaa kirjoittaa - tai viitsi, jaksa, pysty keskittymään - heillä ei ole mahdollisuutta lukea mistään myöhemmin.
Opettaja on turhautunut, oppilaat ovat turhautuneita ja rahasta päättävät toteavat, että onhan niillä älypuhelimet, oppimateriaali voi olla siellä.
Näin meillä maksuton peruskoulu muuttui kouluksi, jossa edellytetään kuukaudessa noin 20 euron maksua palveluntarjoajalle sekä panostusta muutaman satasen älykapulaan.
Kyllä tällaisessa tapauksessa kiireempi tarve olisi opettajan täydennyskoulutukselle!
Kerropa, miten muulla tavalla kirjat voi korvata, opetusmonisteita ei saa käyttää kuin rajallisen määrän ja kirjoittamaankin pitäisi oppia.
Voi vaikka monipuolisestiseri menetelmiä käyttäen ja ajatuksella käydä tavoitteeksi asetettuja sisältöjä läpi ja sen prosessoinnin jälkeen tai aikana tärkein tietosisältö voidaan tarpeen mukaan kirjata eri tavoin joko opettajajohtoisesti, parin kanssa tai itsenäisesti open tuella joko mindmap-, essee tai muuhun muotoon joko sinne vihkoon, posteriin taikka pilveen.
Jos yritetään suorittaa vanha lue kirjasta ja toista ulkomuistista kokeessa, niin kyllähän on itsestään selvää, että ilman kirjaa se menee perseelleen.
(Olen silti sitä mieltä, että kirjat on tarpeen myös. Mutta niin on ne muutkin opetusmenetelmät.
Omalle lapselleni peruskouluun valintani on mieluummin kirjaton kunnon opetus, kuin kirjan kanssa kalvosulkeisia ja koe vuodesta toiseen.)Otetaanpa huomioon pari faktaa: kirjoja ei siis ole, mutta kokeisiin pitäisi pystyä kertaamaan, kyseessä kolmasluokkalaiset. Luokassa 3 erityisoppilasta, tavisoppilaita (tai ainakin ilman diagnoosia) 19 kpl.
Monipuoliset opetusmenetelmät ovat aika vähissä, koska rahaa ei ole. Opettaja voi kertoa asiat, havainnollistaa niitä jne., mutta ydinasiat, otsikkotaso vähintääkin, pitää olla oppilaiden muistissa. Siis tavallaan tiivistelmä kirjan tiedoista on kirjattava jonnekin.
Opettajajohtoista on kirjoittaa tiedot vihkoon sanelun ja näkyvän tekstin mukaan. Silloin jokaisella pitäisi olla samat tiedot kirjattuna samalla tavala. Näin kokeisiin kertaaminen on ainakin periaatteessa samojen tietojen lukemista ihan kaikille.
Parityöt jne. perustuvat siihen, että oppilailla on materiaalia, jonka pohjalta työtä tehdä. Jos ei ole kirjoja, niin mistä tieto hankitaan? Opettaja ei voi noin 10 kertaa toistaa jo kerran kertomaansa, josta oppilaat sitten poimivat itsenäisesti ydinasiat. Jokaisen parin pitäisi tehdä kutakuinkin identtinen posteri, jotta jokainen voisi kerrata kotona samat asiat, pilveen ei tietoja viedä ellei koulu tarjoa kaikille päätelaitteita myös kotiin.
Alakoulussa monessa asiassa opetellaan perusasioita, jotka pitää oppia samalla tavalla (sisällöllisesti!), jotta niiden päälle voidaan rakentaa lisää. Siksi en oikein osaa nähdä kahta 9v oppilasta laatimassa ilman kirjoja esseetä englanninkielisistä substantiiveista, joita käytetään eläimistä tai kodin esineistä.
Olen kanssasi monesta kohtaa eri mieltä. Opehan sen päättää, pitääkö kokeen. Päättää myös millaisen kokeen pitää, jos pitää ja suumnittelee opetuksensa siten, että se tätä arviointia palvelee.
En itse osaa kuvitella sitä tilannetta, että alakoululaisten opena minusta paras valinta olisi tunti tolkulla jäljentää valkokankaalta vihkoon oppikirjan tekstiä oppitunneilla siksi, että sitä tekstiä voitaisiin kotona sitten opiskella kirjakoetta varten. (Ehkä pienissä määrin, jos tavoitteena käsiala, mutta ei, jos tavoitteena sisällöt.)
Ja tämä aivoton kopioiminen oli sen viestin sisältö, jota kommentoin.
Oppikirjat yhtenä osana opiskelua ovat hieno juttu. Itse pidän osan jaksoista ilman kirjaa, vaikka kirjat hyllyssä seisovatkin. Tämähän se odeaalitilanne on, että opetuksen suunnittelua ei ohjaa pelkäatään resurssipula.
Omat lapseni eivät käy koulua Helsingissä, mutta omat kokemukseni nykypäivän peruskoulusta vanhemman silmin ovat kyllä hyvin erilaiset.
Lapsista noin puolet osaa lukea kouluun mennessään, monet lukevat koulun aloittaessaan jo pitkiä romaaneja, omanikin. Kertotauluja edelleen opetellaan ulkoa, ja toisin kuin minun aikanani, oppiminen varmistetaan kokeilla, joissa on aikaraja. Kolme sekuntia yhdelle kertolaskulle.
Alakoululaiset kirjoittavat täällä päin kirjoitelmia annettuun mittaan. Pisin mitta on ollut tuhat sanaa. Se on aika pitkä teksti alakoululaiselle minun mielestäni.
Avoimista oppimistiloista minulla sen sijaan ei ole hyvää sanottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Alakoulussa monessa asiassa opetellaan perusasioita, jotka pitää oppia samalla tavalla (sisällöllisesti!), jotta niiden päälle voidaan rakentaa lisää. Siksi en oikein osaa nähdä kahta 9v oppilasta laatimassa ilman kirjoja esseetä englanninkielisistä substantiiveista, joita käytetään eläimistä tai kodin esineistä.
.. ja ehkä juuri kissa - a cat asiaan en sitä esseetä valitsisi. Vaan vaikka kuvisjuttuna piirretyt eläimet, jotka enkun juttuna nimettäisiin ja eri tavoin näiden kuvien avulla treenattaisiin.
Ikävää, että vedit muuten hienoon kommenttiisi työtapaesimerkin noin alta lipan.
Monet ns. hyvät opet on vaihtaneet jo alaa. Digiaika, inkluusio, ilmiöoppiminen ja säästöt suurin syy oppimattomuuteen ja levottomuuteen koulussa. Tähän vaan henkilökunta ja vanhemmat ei voi vaikuttaa. Opettajat kyllä lähtee töistä!
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni eivät käy koulua Helsingissä,
Eli luokan jokainen oppilas puhuu suomea, se jo kummasti auttaa opettajan työtä.
Kävin koulua 70-luvulla, silloin oli kyllä kirjat ja useimmat sai omaksi. Mutta ei kaikki niitä silloinkaan tuntuneet lukevan. Pärjäsivät sillä, että kuuntelivat tunnilla - tai sitten eivät kuunnelleet.
Itse taas en opi kuuntelemalla mitään, joten kirjattomuus olisi kauhistus. Vähintään tarvitsisin kirjallisen listan siitä, mitä kaikkia asioita on käsitelty, jotta voisin itse jostain kirjallisista lähteistä etsiä tiedot. Kouluaikaan luin asiat kirjoista ja sitten pitkästyin tunneilla. Jos olisin ollut vain oppituntien varassa, koulumenestykseni olisi kyllä romahtanut. (Vaikka samapa tuo kun ei minusta mitään kumminkaan tullut.) Olisin myös pitänyt itseäni ihan tyhmänä kun en opi mitään.
Miksei kirjan sijaan voi olla edes jotain kokonaisista lauseista koostuvia verkkomateriaaleja?
Mä en ymmärrä sitä, että MIKSI Suomen maailman kärkeä ollut koululaitos piti mullistaa kokonaan ja arvailla mikä on se lopputulos. Ja MIKSI vanhemmat eivät nouse tätä vastaan ja vaadi lapsilleen kunnon opetusta?! Mikseivät lähetä Opetushallitukselle tulikivenkatkuisia kirjeitä ja mene kadulle banderollien kanssa.
Mikä ihme Suomea tänä päivänä vaivaa kun joka paikassa töhöillään jotain omaa, otetaan järkyttävästi valtionvelkaa ja kuitenkaan perustoimintoihin ei ole rahaa, mutta on kyllä esim. Italialle. Silti se etteivät omat lapset opi enää kunnolla vaan jonkun lauseen lukeminen saa lapsen itkemään. Ovatko kaikki niin lannistettuja, että ovat antaneet periksi? Että ihan sama kun kaikki murentuu ympäriltä.
Vierailija kirjoitti:
Digiaika, inkluusio, ilmiöoppiminen ja säästöt suurin syy oppimattomuuteen ja levottomuuteen koulussa.
"Ilmiöoppiminen" on kyllä niin pyllystä kuin olla voi.
No eipä kykene aikuisetkaan linkittämään artikkelia keskustelunaloituksiinsa.
Liperissä on uudessa koulussa lasiseinät, jotta keskittyminen varmasti herpaantuu, kun seuraa tapahtumia käytävillä...