Rantabaari kausi 5
Kommentit (318)
Jos sarja vielä jatkuu niin en usko sitä enää katsovani. Taidan olla liian vanha sen katsojaksi. Kuitenkin sama meininki jatkuisi taas uuden kesän, vaikka keskeiset henkilötkin alkavat olemaan liian vanhoja tuollaiseen elämään ja sitten on otettu uusia hahmoja ja useampikin edellisen kauden keskeinen hahmo on vain oudosti häipynyt ja unohdettu.
Vierailija kirjoitti:
Tämän sarjan todellisuudessa sarjan alun tapahtumista on kai kulunut jo noin 5 vuotta. Jos sarja vielä jatkuu niin jotain uutta pitäisi sarjaan kyllä keksiä tai tehdä vaikka joku 10-osainen sarja, jossa kerrotaan Eeroloiden ja Anssin elämästä kesän jälkeen. Nythän koko sarja on pyörinyt samojen asioiden ympärillä kaudesta toiseen ja vain henkilöt ovat vaihtuneet. Nettisarjahan tämä lähinnä on ja vaikka televisiossa onkin esitetty niin ei ole siellä menestynyt.
Neljännen ja viidennen kauden välissähän oli kahden vuoden aikahyppy, eli viidennen kauden tapahtumat sijoittuvat kesään 2023.
Outoa ettei Akselin muistotilaisuudessa ollut paikalla Akselin vanhempia tai muitakaan perheenjäseniä. Ainoastaan tyttöystävä, työkaverit sekä työnantaja olivat paikalla, sekä Krista ja Oskari. Kyllähän Lolan ja Milon vanhempien sekä Tuomaksen vanhempien rooleihin saatiin näyttelijät. Akselin kuolema oli kyllä varmasti heittämällä yksi surullisimmista Rantabaari-kohtauksista. Onneksi sentään että kuoli luonnollisesti sairauden uuvuttamana eikä rikoksen uhrina tai onnettomuudessa ja ennen kaikkea, kuoli onnellisena.

Samaa ihmettelin. Harmi jos Rantabaarissa lähdetään samalle tasolle kuin Salkkareissa. Tietysti tuon olisi voinut jotenkin selittää Trissalaisten omana muistotilaisuutena, mutta Akselilla kuitenkin oli perhe. Tiesivätkö edes Venlasta? Kaunis kohtaus Akselin poismeno vaikka sen osasi arvata, että niin tulee käymään.
Tuo muistotilaisuushan oli selkeästi jo loppumassa ja ihmisiä jo lähtenyt pois sieltä. Ehkä nämä puuttuvat sukulaiset olivat jo poistuneet tilaisuudesta.
Lopusta jäi vain todella paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Mahdollinen lähtökohta kuudennelle kaudelle (jos sellainen on tulossa):
- Alissa ja Friida palaavat yhdessä Helsinkiin.
- Anssi on jäänyt puille paljaille Friidan petoksen takia ja perustaa uuden yrityksen saadakseen itsensä taas jaloilleen.
- Luukas palaa takaisin Helsinkiin ja on löytänyt ulkomailta itselleen uuden tyttöystävän, josta Lara tulee salaa mustasukkaiseksi.
- Jannen selän takana Laran, Luukaksen ja Luukaksen uuden tyttöystävän välille muodostuu kolmiodraama.
- Suvi yrittää parhaansa mukaan päästä yli Villestä, mutta se ei ole helppoa.
- Kristan ja Mikaelin suhde on vaarassa kriisiytyä.
- Perttu/Minna palaa kuvioihin.
- Johanna löytää itselleen uuden miehen.
- Janne ja Lara päättävät hankkia lapsen.
- Venla ei ole päässyt yli Akselista ja harkitsee muuttavansa pois Helsingistä.
- Iiris ja Eemeli aikovat mennä naimisiin.
Yksi mahdollinen tapahtuma kuudennelle kaudelle voisi olla se, että Venla on synnyttänyt hänen ja Akselin yhteisen lapsen tai on kauden alussa viimeisillään raskaana ja harkitsee lapsen antamista adoptioon, koska lapsi tulisi muistuttamaan häntä ikuisesti Akselista ja heidän traagisen päätöksen saaneesta kesäromanssistaan. Venla ja Akseli puhuivat juuri ennen Akselin kuolemaa siitä, kuinka he olisivat hankkineet lapsia.
Krista Eerolahan on melkein yhtä huono äiti kuin Salattujen elämien Eva Tamminen.
Harvoin näissä sarjoissa näkee tuolla tavalla noin kamalia ihmisiä kuin Friida. Friida ei nyt ketään ole kai tappanut tai murhannut, mutta tuo luksuselämän havittelu, kylmäkiskoisuus,, itsekkyys ja rahan perässä juokseminen oli kyllä kamalaa sekin. Tuollaisille naisille on kyllä omat sanansa ja onnenonkija lienee niistä neutraalimpia. Ihmetyttää, miten Friida suostui töihin tarjoilijaksi pizzeriaan. Eihän Trissa kuitenkaan mikään luksusravintola missään mielessä edes ollut. Olisipa lopussa Alissa sitten vienytkin nuo rahat Friidalta. Alissa sentään on aina vaikuttanut paljon tuollaisia Friidoja älykkäämmältäkin. Tämän kuvion myötä Alissasta kuoriutui esiin taas Salattujen elämien Alissa. Harmi kuin ei kerrottu, mitä Alissan ja Anssin välillä tapahtui, vaikka olihan se selvää, että tuo suhde ei kestä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä Alissa tuntee Friidan?
Varmaankin ovat joko tutustuneet ulkomailla tai sitten ovat sukulaisia. Friida puhui aikaisemmin äidistään, eli seuraavalla kaudella voisi vaikka paljastua että Alissalla ja Friidalla on sama äiti, eli ovat siskopuolia. Tuskin Akilla ainakaan on enempää lapsia Alissan lisäksi.
Seuraavalle kaudelle olisi hyvä lähtökohta jos Alissa ja Friida palaisivat Helsinkiin ja saisivat kuulla Anssin olevan psykiatrisella. Koko rahahuijaus olisi uudelleen horjuttanut Anssin mielenterveyden. Vaikka tuossa olikin vanhaa Alissaa, niin en ole koskaan silti täysin ymmärtänyt ajatusmaailmaa että keneltäkään olisi ok huijata mitään. Eikö Nikkisenkin ole varakas muuten? Friida toki on ihan oma lukunsa ja haluaa vaan luksusta.
Krista sai varmaan huonoimman hyväksytyn arvosanan tuosta lopputyöstään. Tuskin Krista minään arkkitehtina pärjää. Uskottavampi olisi ollut sisustajana.
Odotin koko kauden, että Akselin sairaudessa olisi tapahtunut yllättävä käänne. Ja olisivat päässeet jatkamaan Venlan kanssa elämää yhdessä🥺😢 Se loppu oli niin surullinen, että veti kyllä ihon alle.
Vierailija kirjoitti:
Harvoin näissä sarjoissa näkee tuolla tavalla noin kamalia ihmisiä kuin Friida. Friida ei nyt ketään ole kai tappanut tai murhannut, mutta tuo luksuselämän havittelu, kylmäkiskoisuus,, itsekkyys ja rahan perässä juokseminen oli kyllä kamalaa sekin. Tuollaisille naisille on kyllä omat sanansa ja onnenonkija lienee niistä neutraalimpia. Ihmetyttää, miten Friida suostui töihin tarjoilijaksi pizzeriaan. Eihän Trissa kuitenkaan mikään luksusravintola missään mielessä edes ollut. Olisipa lopussa Alissa sitten vienytkin nuo rahat Friidalta. Alissa sentään on aina vaikuttanut paljon tuollaisia Friidoja älykkäämmältäkin. Tämän kuvion myötä Alissasta kuoriutui esiin taas Salattujen elämien Alissa. Harmi kuin ei kerrottu, mitä Alissan ja Anssin välillä tapahtui, vaikka olihan se selvää, että tuo suhde ei kestä.
Tietyllä tapaa myös Anssin hahmoa pilattiin tällä kaudella tekemällä hänestä ahne juonittelija. Ei Anssia tietenkään ihan täysin pilattu, mutta aika moraalittoman kuvan hahmosta kyllä sai tällä viitoskaudella. Käytti ensin Eemelin kanssa Iiristä hyväkseen tonttikauppojen yhteydessä ja myöhemmin hyödynsi Laran ja Luukaksen sieppausta jotta Oskari myisi Mikä Mainingin Anssille. Ei Anssi aikaisemmin ole tuollainen ollut. Ilmeisesti Alissan ja Anssin avioero otti todella koville, kun Anssista tehtiin tuollainen kieroilija. Tai sitten Friida sai muutettua Anssin itsensä kaltaiseksi. Toivottavasti ensi kaudella Anssi olisi taas oma kunnollinen itsensä.
Todellakaan ei ole ikävä sitä loppukesän tunkkaisuutta. Tätä katsoessa ei todellakaan iske mikään kesän kaipuu.
Kieroilut on kyllä aina kaikista epäuskottavampia sarjoissa. Joo sellaisia ihmisiä on olemassa, mutta ei ole kovin todennäköistä, että pienessä yhteyssä vedätetään monia ihmisiä samaan aikaan ja pahasti.
Tietysti Laran ja Luukaksen touhu Jannen selän takana oli väärin, mutta jotenkin Luukas vaikutti kuitenkin sopivan Laralle Jannea paremmin. Siitä nyt ei pääse mihinkään, että se alkuperäinen Iida oli Jannen suuri rakkaus.
Nythän Salattujen elämien kuvaustauolla olisi hyvin voinut kuvata vaikka 10-osaisen sarjan Eeroloiden, Laran, Alissan, Anssin ja Jannen talvesta.