Mikä oli peruskoulun päättötodistuksesi keskiarvo ja mihin ammattiin päädyit?
Kommentit (594)
Oisko ollut jotain 7,5. Yrittäjä laivateollisuudessa.
Jotain vähän päälle 9, seniori tuotekehitysinssi, käytännössä C-koodari.
Keskiarvoni oli ehtojen suorittamisen jälkeen 6.4. Olen nykyään asiantuntija pörssiyhtiössä.
Koulu ei kiinnostanut lainkaan nuorena eivätkä vanhempani tai opettajat osanneet millään lailla motivoida minua opiskeluun. Sitten kun viisastuin ja aikuistuin kävin yliopiston ja menin töihin. Nykyään kun tapaan vanhoja yläasteen luokkakavereitani he eivät meinaa millään uskoa nykyistä ammattiani ja työpaikkaani :)
Keskikoulun kävin aikanaan hieman alle 7 oli lukuaineitten keskiarvo. Hitsaaja-asentajana ja pomona työelämässä.
Ysiltä päästyä taisi olla kutosen pintaan, kun en jaksanut koulussa käydä masennuksen vuoksi. Kymppiluokalla korotin sen 8:aan. Lukiossa hieman laski tuosta. Yritin opiskella lukion jälkeen lähihoitajaksi, suurtalouskokiksi ja vaatetusartesaaniksi, mutta mihinkään en valmistunut. Nyt 37-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä.
8,0 ja lukion keskiarvoa en edes viitsi mainita..näin 90-luvulla koulunsa käynyt. Sairaanhoitaja tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5, 2 Aloin politikoksi. PS
sama vasemmistolaispoliitikko huutelee täällä koko ajan
Miksi koit tuon persuna loukkaavaksi? Eihän tuo olisi edes huonoiten suoriutunut persupoliitikko. Esim. Hakkarainen ei selvinnyt peruskoulusta lainkaan läpi, mikä ei kuitenkaan ollut este puolueessanne menestymiselle. Persuille kelpaa mikä tahnsa kohuhahmo, jos se kerää ääniä. "Meillä kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa" -Jussi Halla-aho
8,2 yrittäjä. Yläaste ei kiinnostanut eikä lukio.
Myyn asiantuntijapalveluita isoille pörssiyhtiöille. Olen luokaltani ainoa joka on käynyt yliopiston.
Yliopiston arvosanat erittäin hyvät, koska opin vasta myöhemmällä iällä oikean opiskelutekniikan ja motivaatio riitti.
Vierailija kirjoitti:
Jotain yli yhdeksän, lukuaineet kymppejä,. Lähihoitaja.
MIKSI ?
9,1. Elektroniikkaa ja sähköalaa oli ammattikoulussa, sieltäkin 9,1 keskiarvo. Metallialan töitä, autonkuljetusta, puualaa, lopuksi huolto- ja kunnossapitotöitä eri laitoksissa. Rakennushommiakin on tullut tehtyä.
9,0 ja liikennelentäjä.
Pakkoruotsista tuli aikanaan 6, joka laski keskiarvoa aika paljon. En ole tähän päiväänkään mennessä tarvinnut sitä sanaakaan.
Oltiinkohan samalla luokalla? Ja nyt täällä vauva-palstalla?
9,1 Tohtori oppiarvolta, johtaja ammatilta