Erosin tänään kirkosta
Tänä aamuna näpyttelin itseni suomi.fi ja sieltä omista tiedoistani otin uskontokunnan jäsenyys ja painoin eroamisnappia. Tiedot muuttuivat saman tien, kun sivun päivitti.
Enää nykypäivänä ketään ei tentata, miksi haluaa erota, mutta minulle tämä on pitkän prosessin tulos. Teininä luin raamatun kahteenkin kertaan vapaaehtoisesti. Mutta homma alkoi rapautua siitä, kun ääriuskovaiset sukulaiset vuosien varrella hyppivät silmille. Lopuksi sain ihan julistuksia helvettiin joutumisestani ja jo kuollutta äitiäni ja hyvin sairasta vanhaa isäänikin vastaan piti useammankin näistä hurskaista puhua ja loukata sillä minua. Vanhempani ja minä olimme ihan tavallisia ihmisiä, emme vain mitään lahkolaisia. Äitini jälkeen kävin seurakunnan sururyhmässäkin.
Sain toki muualta ymmärrystä ja vakuutteluita siitä, että tämä sukulaisteni ajattelumaailma ei ole mitenkään normaalia kirkon valtavirtaa. Halusin edelleen kuulua kirkkoon ihan jo siksi, että tiedostin erittäin hyvin, miten juuri kaikkein ahdasmielisimmät siellä käyvät ahkerimmin äänestämässä ja valitsevat edustajia, jotka taas valitsevat kirkolliskokouksen, joka on sitten aina napit vastakkain edistyksellisempien piispojen kanssa. Pidin jonkinlaisena kansalaisvelvollisuutenani äänestää niissäkin vaaleissa.
Lopulta kuitenkin sukulaisteni viimeisen helvettijulistelun jälkeen asioita mietittyäni tajusin homman ytimen. Suomen evankelis-luterilainen kirkko toimii näiden liikkeiden mahdollistajana ja suojelijana sillä, että ne saavat olla osa kirkkoa ja harjoittaa sen suojissa henkistä väkivaltaa muita kohtaan. Näillä liikkeillä on kirkon työntekijöinä käytännössä omat pappinsakin, jotka voivat joskus puhetavallaan tulla todella yllätyksenä vieraammille esimerkiksi hautajaisissa ja joulukirkossa. Miksi minä kuuluisin mihinkään aatteelliseen yhdistykseen, jota ei todellakaan aate yhdistä?
Joten se siitä sitten. Säästyypä muutama satanen ensi vuonna kirkollisveroa. Diakoniatyötä aina kehutaan, mutta jos haluan hyväntekeväisyyttä harjoittaa, niin siihen on muitakin kanavia. Vähemmän ristiriitaisia.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin aikoja sitten kirkosta ja liityin jossain vaiheessa takaisin vain erotakseni piakkoin taas.
Kànsái n væltajién vyöryessä viime vuosina kiihtyvään tahtiin Suomeen olen alkanut miettiä taas paluuta kirkkoon. Olen antanut itseni ymmärtää, että uskonnollisen aukon täyttää aina jokin, ja kun me kaikki tiedämme, mikä uskonto on täyttämässä Suomen uskonnollista tyhjää tilaa, niin te kaikki eronneet voitte ehkä alkaa myös mietiskellä paluuta kirkkoon...
Millä perusteella johonkin maalliseen instituutioon kuuluminen hurskauttaisi ihmisen? Usko Kristusta, äläkä uskontoa Kristukseen.
Ymmärsin että hänen syynsä olisi poliittinen, siis ei halua m*slimivallankumousta tänne.
Touché! Varsinkin jos on omia lapsia tai aikoo tulevaisuudessa lapsia hankkia, kannattaa liittyä Suomen ev.-lut. kirkkoon ja äänestää oikein.
Ruotsin villiä menoa katsellessa voi nähdä Suomenkin tulevaisuuden selkeästi, jollei Suomi tee kuin Tanska.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ajattelit, että sinut haudataan? Kirkkomaalle sinulla ei pitäisi olla asiaa koska et kuulu kirkkoon
Kaikilla on oikeus tulla haudatuksi. Sinä tai kirkkoon kuuluminen ei sitä asiaa määritä. Ja hyvä niin.
Miksi kirkkoon kuuluvien pitäisi maksaa kirkkoon kuulumattomien siunaamiskuluja tai osallistua hautapaikan kustannuksiin? Hautapaikan maksaminen ei kaikkia näitä kuluja kata.
Miksi ihminen, joka ei kuulu kirkoon haluaisi edes tulla haudatuksi kirkkomaalle?
Idiootti ateistit innoissaan kuola suupielistä valuen kiihoittunenaan hykertelevät kun joku onneton on eronnut kirkosta. Ateisteilla kun on valta viha Kristusta kohtaan. Se viha kumpuaa heidän sydämestään, koska he tietävät olevansa syntisiä mutta haluavat jatkaa syntielämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ajattelit, että sinut haudataan? Kirkkomaalle sinulla ei pitäisi olla asiaa koska et kuulu kirkkoon
Kaikilla on oikeus tulla haudatuksi. Sinä tai kirkkoon kuuluminen ei sitä asiaa määritä. Ja hyvä niin.
Miksi kirkkoon kuuluvien pitäisi maksaa kirkkoon kuulumattomien siunaamiskuluja tai osallistua hautapaikan kustannuksiin? Hautapaikan maksaminen ei kaikkia näitä kuluja kata.
Miksi ihminen, joka ei kuulu kirkoon haluaisi edes tulla haudatuksi kirkkomaalle?
Kirkkoon kuulumaton maksaa siunaamisesta. Kirkollisvero ei ole tarkoitettu hautatoimen ylläpitoon. Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla haudatuksi, kuului kirkkoon tai ei. Perehdy lakeihin tarkemmin ja tule sitten ulisemaan mutu juttujasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatanan kanssa helvetissä ikuisuus.
Kuulostaa hyvältä. Saatana on ihan mielenkiintoinen tyyppi. Sen nasaretilaisen jeesusteluja en ainakaan halua ikuisuutta kuunnella.
Ei ole olemassa mitään Saatanan valtakuntaa, hän vain kiusaa ihmisiä tässä maailmassa. Raamatussa jo sanotaan, että Saatana on Jumalan työkalu, jolla hän ns. erottelee jyvät akanoista, hurskaat kadotetuista.
Helvetti on ikuinen tuli ja se tuli ei ole samanlaista tulta, kuin tässä maailmassa. Eikä siellä ole mitään hassunhauskoja Saatanan bileitä.
"Kaikkivaltiaalla" ja "hyvällä" Jumalalla ei siis ole aikaa eikä taitoa erotella pahoiksi luomansa ihmiset hyviksi luomistaan, joten Hän valmistaa vielä Pärckeleen hoitamaan moisen homman. Luther kuulemma pohdiskeli joskus ahdistuksessaan, että mitä jos Jumala ja Shaytan todellisuudessa ovatkin sama olento. Hyvä että tälle teorialle saadaan vahvistus.
Ördög kirjoitti:

Ihmisten jotka eivät tiedä mitä Raamatussa lukee ei kannattaisi kommentoida kristinuskoa. Raamattu selkeästi sanoo että helvetti on valmistettu perkelettä ja sen enkeleitä varten niiden vankilaksi.
Itse erosin 1994. Ei se estä käydä kirkossa ja kantaa ristiäni kaulassani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ajattelit, että sinut haudataan? Kirkkomaalle sinulla ei pitäisi olla asiaa koska et kuulu kirkkoon
Kaikilla on oikeus tulla haudatuksi. Sinä tai kirkkoon kuuluminen ei sitä asiaa määritä. Ja hyvä niin.
Miksi kirkkoon kuuluvien pitäisi maksaa kirkkoon kuulumattomien siunaamiskuluja tai osallistua hautapaikan kustannuksiin? Hautapaikan maksaminen ei kaikkia näitä kuluja kata.
Miksi ihminen, joka ei kuulu kirkoon haluaisi edes tulla haudatuksi kirkkomaalle?
Miksi kirkollisvero on prosenttiperusteinen, esimerkiksi 1.1 prosenttia kirkkoon kuuluvan ihmisen palkkatuloista?
Kirkko voisi itse periä kirkollisveronsa, ei se valtiolle ja verottajille kuulu.
Kirkosta eroaminen on halveksittavaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ajattelit, että sinut haudataan? Kirkkomaalle sinulla ei pitäisi olla asiaa koska et kuulu kirkkoon
Kaikilla on oikeus tulla haudatuksi. Sinä tai kirkkoon kuuluminen ei sitä asiaa määritä. Ja hyvä niin.
Miksi kirkkoon kuuluvien pitäisi maksaa kirkkoon kuulumattomien siunaamiskuluja tai osallistua hautapaikan kustannuksiin? Hautapaikan maksaminen ei kaikkia näitä kuluja kata.
Miksi ihminen, joka ei kuulu kirkoon haluaisi edes tulla haudatuksi kirkkomaalle?
Kirkkoon kuulumaton maksaa siunaamisesta. Kirkollisvero ei ole tarkoitettu hautatoimen ylläpitoon. Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla haudatuksi, kuului kirkkoon tai ei. Perehdy lakeihin tarkemmin ja tule sitten ulisemaan mutu juttujasi.
Miksi pitää vastata noin töykeästi? Onko toi sitä sooooomettumista?
uppomuna kirjoitti:
Kertokaa kuolleet mikä olikin oikea uskonto....?
Ei yksikään uskonto, vaan usko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ajattelit, että sinut haudataan? Kirkkomaalle sinulla ei pitäisi olla asiaa koska et kuulu kirkkoon
Kaikilla on oikeus tulla haudatuksi. Sinä tai kirkkoon kuuluminen ei sitä asiaa määritä. Ja hyvä niin.
Miksi kirkkoon kuuluvien pitäisi maksaa kirkkoon kuulumattomien siunaamiskuluja tai osallistua hautapaikan kustannuksiin? Hautapaikan maksaminen ei kaikkia näitä kuluja kata.
Miksi ihminen, joka ei kuulu kirkoon haluaisi edes tulla haudatuksi kirkkomaalle?
Pieni osa kirkosta eroavista on ateisteja. Suurin osa ei. Ja uskomisella ei ole mitään yhteyttä kirkkoon kuulumisella.
Siksi hekin, jotka eivät ole kuuluneet kirkkoon voidaan siunata. Jos edesmennyt ei ole sitä kieltänyt. Maksut peritään kuului kirkkoon tai ei, en tunne yksityiskohtia.
Lähipiiristä on kuollut vuosien aikana monta ihmistä, jotka eivät kuuluneet kirkkoon eli eivät maksaneet kirkollisveroa. Kaikki ovat saaneet kristillisen siunauksen.
Kirjoitin kerran eräälle palstalle oman kokemukseni miksi päädyin eroamaan kirkosta ja silti minulla on oma uskoni. Olen tavallinen ihminen ja koen, ettei minun luoja kysele " aneita"= kirkollisveroa.
Kirjoitukseeni vastasi mm eräs pastori, joka kiitteli viestiäni ja kertoi, että viestini on niin hyvä, että hän ottaa siitä sunnuntaisaarnaansa.
Kirkko on jo tehnyt itsestään epäjumalan, vaatiessaan uskollisuutta kirkon uskolle ja tunnustukselle sekä järjestykselle ja kantaessaan veroa, tehnyt itsestään osan Jumalan vihaamaa maailmaa. Eroaminen kirkosta ei siten todellakaan tarkoita eroamista Jumalasta, vaan päinvastoin, se antaa ihmiselle mahdollisuuden löytää Jumala.
Vierailija kirjoitti:
Ördög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatanan kanssa helvetissä ikuisuus.
Kuulostaa hyvältä. Saatana on ihan mielenkiintoinen tyyppi. Sen nasaretilaisen jeesusteluja en ainakaan halua ikuisuutta kuunnella.
Ei ole olemassa mitään Saatanan valtakuntaa, hän vain kiusaa ihmisiä tässä maailmassa. Raamatussa jo sanotaan, että Saatana on Jumalan työkalu, jolla hän ns. erottelee jyvät akanoista, hurskaat kadotetuista.
Helvetti on ikuinen tuli ja se tuli ei ole samanlaista tulta, kuin tässä maailmassa. Eikä siellä ole mitään hassunhauskoja Saatanan bileitä.
"Kaikkivaltiaalla" ja "hyvällä" Jumalalla ei siis ole aikaa eikä taitoa erotella pahoiksi luomansa ihmiset hyviksi luomistaan, joten Hän valmistaa vielä Pärckeleen hoitamaan moisen homman. Luther kuulemma pohdiskeli joskus ahdistuksessaan, että mitä jos Jumala ja Shaytan todellisuudessa ovatkin sama olento. Hyvä että tälle teorialle saadaan vahvistus.
Ihmisten jotka eivät tiedä mitä Raamatussa lukee ei kannattaisi kommentoida kristinuskoa. Raamattu selkeästi sanoo että helvetti on valmistettu perkelettä ja sen enkeleitä varten niiden vankilaksi.
Ihmisten, jotka eivät ymmärrä Raamatun vertauskuvia ei kannattaisi myöskään kommentoida Raamattua. Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.
Vierailija kirjoitti:
AP, hyvä ratkaisu. Liity oikeaan kristilliseen järjestöön. Kattavat tiedot verkosta osoitteesta JW.ORG
jehovat palvoo saatanaa kultissaan, ei ole uskoa heissä ei Pyhää Henkeä ei mitään
Rikastuitko paljonkin eroamalla. Heh heh. Luulenpa että et. Nämä on taas näitä lapsellisia vouhkaajia.
pastori Luttinen kirjoitti:
Voi pakan perk... etkö tiedä että kun kolikko kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa
Tälläistä kirkko EI opeta. Jeesus pelastaa, ei kirkko.
Ymmärrän hyvin ap:n perustelut eroon.