Ex yrittää vieraannuttaa lapsia

Todellisuudessa ap on itse vieraannuttaja joka käyttää lapsiaan pelinappuloina.

Jos lapset eivät halua tavata häntä, niin ap on tehnyt jotain sellaista josta kieltäytyminen johtuu. Ap ei kuitenkaan halua myöntää tosiasioita vaan syyttää toista vanhempaa omista virheistään.

Nää on niin nähty

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi syytät lasten äitiä etkä itseäsi siitä, että olet jäänyt etäiseksi lapsillesi? Joka toinen viikonloppu on naurettavan vähän. Kuinka usein soitat lapsille? Menetkö jokaiseen vanhempainiltaan, peliin, näytökseen ym.? Keskusteletko koskaan lastesi kanssa vai vältätkö sitä eri aktiviteeteilla? Maksatko 50 % lasten kuluista vai kiistelitkö elatusmaksuista? Puhutko pahaa lasten äidistä lapsille? Käytätkö yhteistä aikaanne valittamiseen, kritisointiin ja muuhun negatiivisuuteen?

Tässä oli hyvä lista esimerkkejä. Itse ainakin kuulen lapsilta, että isän luona tyyliin pelataan pleikkaria (joka toinen viikonloppu). Mahtavatkohan ollenkaan keskustella ja olla aidosti läsnä toisilleen (siis isä ja lapset). Vanhemmalla lapsellani on oma puhelin, mutta ei lasten isä koskaan soittele lapselle. Isä hoitaa vain ne viikonloput, mitkä on sovittu. Olen ehdottanut, että hän voisi joskus viikollakin vaikka hakea lapset ja mennä heidän kanssa vaikka ulkoilemaan tms., mutta eipä ole tarttunut ehdotukseen. Ei myöskään suostunut isäviikonloppujen pidentämiseen. Elarit sentään maksaa sovitusti.

Ja jos joku ihmettelee, että miten hän näkee lapsiaan niin vähän, niin todennäköisesti valehtelee minun olevan hankala ja että olen vieraannuttanut lapset tms., koska olisihan se nyt noloa sanoa, ettei kiinnosta nähdä lapsia enempää.

Minä olisin halunnut tavata lapsia useammin myös viikolla ja aluksi se kuulemma eksänkin mielestä oli ok. Sitten löysi uuden ukon ja mieli muuttui. Alkoi vieraannuttaminen, viikkotapaamiset kuulemma häiritsee koulua, pidemmät viikonloput häiritsee heidän kodin rutiineja ym. roskaa.

No olen siinä mielessä onnellinen, että olen jaksanut taistella tapaamisoikeuksien puolesta ja eksä tietää olevansa heikoilla jos mennään viranomaisten luokse vääntämään. Eli joka toinen viikonloppu ja joskus hieman ekstraa siihen päälle nykyään ilman mutinoita. Tosin lapset alkaa olla jo sen verran vanhoja, että täysi-ikäisyys häämöttää parin vuoden päässä ja eksä tietää valtansa päättyvän siihen.  

Entä niiden lasten mielipiteet, onko niitä kysytty?

Ne nimittäin on se oleellisin asia. Tapaaminen on ennen kaikkea lapsen oikeus, ei vanhemman oikeus. Eikä vanhempien taistelu.

Varsinkin, jos lapset on jo isoja.

Lapset olisivat halunneet ja haluavat tavata minua niin usein kuin mahdollista. Eli kyse ei todellakaan ollut siitä etteivät lapset olisi halunneet tulla luokseni.

No voi hyvä ihme. Miksette sitten tavanneet useammin?? Teinien kanssa voi sopia asiat ihan keskenään.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

HEI TSEKATKAA TÄÄ:

Onko tapaamissopimuksen teko aina pakollista? Siis lastenvalvojalla tehtävä kirjallinen sopimus, jossa lukee, että lapset esim. Joka toinen viikonloppu isän luona jne?

Tehdäänkö se samassa yhteydessä kun laaditaan elatussopimus?

Ei ole mitenkään pakollista normitilanteissa.

Esimerkiksi omilla vanhemmillani oli yhteishuoltajuudessa vain suullinen sopimus tapaamisista. Tässä myös kuunneltiin kaikista eniten minua, eikä vanhemmat alkaneet riidellä tapaamisista keskenään. Elareitakaan ei kumpikaan maksanut mihinkään suuntaan.

En sitten tiedä, miten niissä menee, missä vanhemmat on päätyneet käräjöimään lasten huoltajuudesta ja tapaamisista. Silloin varmaan on tarkempaa.

Tapaamissopimuksen etu on se, että se velvoittaa lähivanhemman tukemaan tapaamisia. Jos siis on sellaista ongelmaa, että etävanhempi kokee ettei saa nähdä lapsia kuten on sovittu.

Lapsen näkökulmasta sopimuksen etu on se, että hänen oikeutensa toteutuu.

Vuosien myötä eronneiden vanhempien elämät voivat muuttua (uusi parisuhde/työpaikka) ja tapaamissopimuksen avulla on helpompaa ennakoida tulevaisuutta. Ei tarvitse jatkuvasti plärätä kalentereita ja olla yhteydessä exään.

Tapaamissopimuksia ei tehdä siksi, että ne olisi vanhemmille tukena kiistellessä siitä että kuka näkee ketä ja milloin, vaan ne sopimukset tehdään sen lapsen etua ajatellen.

Usein tapaamissopimuksia on tarpeen myös päivittää ajan kuluessa ja elämäntilanteiden muuttuessa. Ei 14-vuotiaan kohdalla enää useinkaan toimi samat jutut kuin 4-vuotiaalla. Lapsella on viimeistään 12-vuotiaana myös oikeus olla tapaamatta etävanhempaa lainkaan jos itse niin haluaa, luki tapaamissopimuksissa mitä tahansa.

Niinhän minä sanoin, että se on lapsen etu.

Itse en ymmärrä sitä, miksi teini-ikäisten kohdalla sitä tarvitsisi päivittää. Teinihän päättää itse.

Eksä onnistui manipuloimaan lapset ja vieraannutti minut heistä täysin. Vasta täysi-ikäisinä alkoivat olla yhteydessä mutta samaa läheisyyttä ei ole enää ollut. Aika oli todella vaikeaa ja ihmettelen miten selvisin siitä.

On helpompi syyttää eksää kuin nähdä vikaa omassa toiminnassaan.

Moni on myös edelleen koko erosta katkera ja haluaa sitäkin kostaa eksälleen, että toinen jätti moisen valioyksilön, kehtasikin erota.

Itsellänihän ex-vaimo tuotti useita lastensuojeluilmoituksia ja olimme eron jälkeen lastensuojelun asiakkaina tämän vuoksi. Syy, isän kannabiksen käyttö ja väkivaltaisten videopelien pelaaminen huolenaiheena. Mitään ei kuitenkaan olla koskaan pystytty todistamaan tai mistään minua syyttämään. Kahdeksan eri naisparia on minua siis tässä matkan varrella grillannut ja kaikki olen puhunut suohon, mutta viranomaisvalvonnalta en kyennyt perhettäni suojelemaan. Onneksemme heillä on kuitenkin sen  verran järkeä, että näkivät miten hyvin lapset aikanaan luonani voivat. Meidän suhteessa mies oli se kuka puhui ja jakoi tunteita, nainen vaikeni, etääntyi ja päätyi viiden vuoden jälkeen eroon. Olimme tuossa vaiheessa ostaneet ensimmäisen asuntomme ja olin ollut yhtäjaksoisesti koti-isänä koko tämän ajan. Tuin vaimoni opiskelun sairaanhoitajaksi ja hänen aloitettuaan työssäkäynnin jatkoin lastemme kotona hoitamista. Ajattelin pääseväni itse mahdollisesti hänen jälkeensä opiskelemaan, mutta tässä sitä  nyt sitten ollaan 40-kymppinen faija, osa-aikatöissä, ylioppilastodistus takataskussa. Eipä paljoa kiinnosta enää mikään muu kuin lasten raahaminen aikuisuuteen ja omien juttujen duunailu omassa rauhassa. Nykyään olen 8-vuoden jälkeen erosta lasteni kokonaisvaltainen yksinhuoltaja, koska ex muutti uuden perustamansa perheen kanssa Savoon täältä PK-seudulta. Asiat siis toisin sanoen järjestyivät, mutta pitkään se kesti.

Suomi on siis epätasa-arvoinen ja matriarkkaalinen yhteiskunta, mitä tulee perhekeskusteluun viranomaisten kanssa. Omassa prosessissani tein aikanaan valitukset, oikeusasiamiehelle sekä tasa-arvovaltuutetulle, koska yritin saada edes yhtä miesvirkailijaa keskusteluihin mukaan. Vastaus oli henkilökohtainen "voi voi" sillä ala on "naisvaltainen". Näissä naisissa oli  asianmukaisia ja selkeästi ainakin yksi miesvihaaja. Minulla on paperit joissa lukee "isä kiihtyy hyvin herkästi", koska olen avoimesti itkenyt virkailijalle eron tuottamaa tuskaa suhteessamme. Se on aina mielenkiintoista havaita todellista pahuutta manipuloimassa totuutta, sillä sellaista todellakin on olemassa. 

Hei tsemppiä kaikille, muistakaa aina äänitallentaa kaikki viranomaiskeskustelut, sekä sopia vaikka sähköpostilla kaikki  sellainen tärkeä, jotta jääpi todisteet käydyistä keskusteluista. o/

Taitaa olla 100% noista erkaannuttajista NAISIA! Kertoo naisesta KAIKEN!

Tässä keskustelussa on paljon asioita mitkä muistuttaa omasta lapsudestani. Äitini erosi biologisesta isästäni kun olin lapsi. Eroon oli monia syitä. Lapsena kävin biologisen isän luona silloin tällöin. Varsinaisia sovittuja välejä ei ollut. Biologinen isä oli käytökseltään helposti hermostuva ja aika itsekeskeinen. Hän skarppasi joksikin aikaa kun löysi itselleen kumppanin ja pikkusisarukseni syntyi, mutta aika pian sama meno jatkui myös heidän kanssaan. Hän sai tosi helposti raivareita, ei tarvittu edes mitään syytä. Käytös oli vaihtelevan epävakaata.

Koululaisena inhosin noita tapaamisia biologisen isän takia, koska hän usein arvosteli, mollasi ja mitätöi minua ja tekemisiäni. Esimerkiksi jos sain kokeesta 9, niin kehujen sijaan sain kuulla mutinaa siitä, miten en tietenkään pystynyt parempaan. Todistuksista en viitsinyt edes kertoa, koska olin jo kuullut, miten niillä numeroilla, ka jotain 8,5, en pääse mihinkään. Olin muutenkin vääränlainen, pukeuduin väärin, musiikkiharrastukseni oli turhuutta, kaverini olivat vääriä jne. Kaikki oli tietty hänen omia mielipiteitä, mutta hänelle ne oli ainoita totuuksia. Kun sanoin etten halua mennä sinne, hänen mielestään se oli äitini syytä että en halunnut. Oikeastaan tärkein syy miksi kävin siellä, oli äitipuoli ja pikkusisarus.

Biologinen isäni tappoi vaimonsa ja pikkusisarukseni kun olin 14v. Sen jälkeen sain kuulla jopa ulkopuolisilta ihmisiltä syyttäviä kommentteja siitä, että en ollut aiemmin ollut enemmän tekemisissä biologisen isäni kanssa. Ei kuulemma ikinä olisi uskonut ja varmasti oli hyvät syyt siihen mitä meni tekemään. Tutut ja muut kun oli pitäneet häntä oikein mainiona isänä ja ihmisenä. Ainoastaan hänet paremmin tunteneet tiesi totuuden.

Muistan hyvin, kuinka eron jälkeen äitini manipuloi meitä lapsia kääntymään isääni vastaan. Tapaamisista olivat sopineet, mutta äitini rupesi kieltäytymään kuljettamasta osan matkaa, jonka takia tapaamiset harveni. Hän myös syytti isääni kaikesta kertoen siitä meille lapsille ja lapsen mielihän on helppo kääntää, kun kuvittelee että eihän äiti nyt tuollaista valehtelisi. Myöhemmällä iällä olen tutustunut isääni uudelleen ja saanut kuulla häneltä, miten kova paikka hänelle on ollut se, ettei saa tavata lapsiaan niin kuin olisi halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Muistan hyvin, kuinka eron jälkeen äitini manipuloi meitä lapsia kääntymään isääni vastaan. Tapaamisista olivat sopineet, mutta äitini rupesi kieltäytymään kuljettamasta osan matkaa, jonka takia tapaamiset harveni. Hän myös syytti isääni kaikesta kertoen siitä meille lapsille ja lapsen mielihän on helppo kääntää, kun kuvittelee että eihän äiti nyt tuollaista valehtelisi. Myöhemmällä iällä olen tutustunut isääni uudelleen ja saanut kuulla häneltä, miten kova paikka hänelle on ollut se, ettei saa tavata lapsiaan niin kuin olisi halunnut.

Miksi ihmeessä sen äidin olisi pitänyt kuljettaa?

Kai nyt kuljetus aina jotenkin järjestyy.

Meillä lasten isä alkoi syyttää vieraannuttamisesta, kun en antanut tapaamisten jatkua hänen ehdoillaan. Hän siis yritti sanella ehdot lasten tapaamisille, miten ja milloin niiden pitäisi olla. Hän saattoi vaan ilmoittaa, että hän on seuraavat neljä viikkoa työmatkalla ja sen jälkeen taas että koska hän ei saanut silloin nähdä lapsia, niin lasten pitää olla hänen kanssaan seuraavat viikonloput. Hän siis esitti asian ihan kuin ilmoituksena, ja kun tietysti sanoin ettei se lasten omien menojenkin takia ei varmaan ihan käy, niin alkoi mariseminen siitä miten yritän estää tapaamisia.

Alusta alkaenkin hän oli sitä mieltä, että hän haluaa nähdä lapsia vain hyväntuulisina, virkeinä, pestyinä, ruokittuina ja puettuina. Hän yritti myös pukea 2-vuotiaalle uudestaan vaippoja, koska ne oli kuulemma niin paljon helpommat kuin pottahommat. Isommalla lapsella olisi pitänyt olla läksyt aina tehty hänen luo tulleessaan, koska niiden tekeminen vie kuulemma liikaa aikaa heiltä.

Lasten hankinnat, vaatteet, kengät, koulutarvikkeet ja muut jäi aina minun vastuulle. Silti niistäkin tuli sanomista, jos ostin muuta kuin halvinta akryylirättiä, vedenpitämättömiä syyskenkiä useammat parit jotain hanskoja katoamisen varalta. Oli kuulemma niin järkkyä tuhlaamista.

Että kyllä sitä vieraannuttamista tapahtuu myös syyttämättä toista vieraannuttamisesta.

YH-Faija kirjoitti:

Itsellänihän ex-vaimo tuotti useita lastensuojeluilmoituksia ja olimme eron jälkeen lastensuojelun asiakkaina tämän vuoksi. Syy, isän kannabiksen käyttö ja väkivaltaisten videopelien pelaaminen huolenaiheena. Mitään ei kuitenkaan olla koskaan pystytty todistamaan tai mistään minua syyttämään. Kahdeksan eri naisparia on minua siis tässä matkan varrella grillannut ja kaikki olen puhunut suohon, mutta viranomaisvalvonnalta en kyennyt perhettäni suojelemaan. Onneksemme heillä on kuitenkin sen  verran järkeä, että näkivät miten hyvin lapset aikanaan luonani voivat. Meidän suhteessa mies oli se kuka puhui ja jakoi tunteita, nainen vaikeni, etääntyi ja päätyi viiden vuoden jälkeen eroon. Olimme tuossa vaiheessa ostaneet ensimmäisen asuntomme ja olin ollut yhtäjaksoisesti koti-isänä koko tämän ajan. Tuin vaimoni opiskelun sairaanhoitajaksi ja hänen aloitettuaan työssäkäynnin jatkoin lastemme kotona hoitamista. Ajattelin pääseväni itse mahdollisesti hänen jälkeensä opiskelemaan, mutta tässä sitä  nyt sitten ollaan 40-kymppinen faija, osa-aikatöissä, ylioppilastodistus takataskussa. Eipä paljoa kiinnosta enää mikään muu kuin lasten raahaminen aikuisuuteen ja omien juttujen duunailu omassa rauhassa. Nykyään olen 8-vuoden jälkeen erosta lasteni kokonaisvaltainen yksinhuoltaja, koska ex muutti uuden perustamansa perheen kanssa Savoon täältä PK-seudulta. Asiat siis toisin sanoen järjestyivät, mutta pitkään se kesti.

Suomi on siis epätasa-arvoinen ja matriarkkaalinen yhteiskunta, mitä tulee perhekeskusteluun viranomaisten kanssa. Omassa prosessissani tein aikanaan valitukset, oikeusasiamiehelle sekä tasa-arvovaltuutetulle, koska yritin saada edes yhtä miesvirkailijaa keskusteluihin mukaan. Vastaus oli henkilökohtainen "voi voi" sillä ala on "naisvaltainen". Näissä naisissa oli  asianmukaisia ja selkeästi ainakin yksi miesvihaaja. Minulla on paperit joissa lukee "isä kiihtyy hyvin herkästi", koska olen avoimesti itkenyt virkailijalle eron tuottamaa tuskaa suhteessamme. Se on aina mielenkiintoista havaita todellista pahuutta manipuloimassa totuutta, sillä sellaista todellakin on olemassa. 

Hei tsemppiä kaikille, muistakaa aina äänitallentaa kaikki viranomaiskeskustelut, sekä sopia vaikka sähköpostilla kaikki  sellainen tärkeä, jotta jääpi todisteet käydyistä keskusteluista. o/

Huh, tekstistä kyllä paistoi aggressiivisuus ja suoranainen viha naisia kohtaan.

Minä naisena olen kokenut viranomaiset (ne naiset) nimenomaan miehiä puolustavina. Eikä siinä mitään, hyvä etteivät ole asenteellisia. Minulla kuitenkin oli todisteita isää vastaan ja silti isää ei todellakaan ryöpytetty tai sivuutettu. Aivan tasapuolisesti meitä kohdeltiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etävanhempien kannattaisi miettiä sitäkin, kuinka hyvin he tukevat lasten kaverisuhteita. Kouluikäiset ja etenkin teinit ovat ymmärrettävästi mieluiten kavereiden kanssa vapaa-ajalla. Jos viikonloppu pitää viettää jossain kauempana kavereista, niin ei se varmastikaan kivaa ole.

Ei se etävanhemmalle ole kivaa ajaa tuntia yhteen suuntaan ja vie lapsen kaverille, ja ajaa tunti takas kotiin. Ja illalla sama keikka uudelleen hakemaan lapsi.

Eikö olisi silloin helpointa, että lapsi pysyy lähivanhemmalla koko päivän?

Vanhemmalla ei ole kivaa? En ole kuullut vanhemmasta, joka erityisesti nauttii esimerkiksi siitä, että lapsi on on kuumeessa, oksentaa, saa kihomatoja tai täitä. Onko sillon vain helpointa jättää se lapsin jonkun toisen huoleksi? Mietipä vähän, mitä just kirjoitit. 

Vierailija kirjoitti:

Eksä onnistui manipuloimaan lapset ja vieraannutti minut heistä täysin. Vasta täysi-ikäisinä alkoivat olla yhteydessä mutta samaa läheisyyttä ei ole enää ollut. Aika oli todella vaikeaa ja ihmettelen miten selvisin siitä.

On aina vanhemman vastuulla rakentaa suhdetta lapseen. Aina.

Helppoa se on exää syyttää ja kerätä sympatioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etävanhempien kannattaisi miettiä sitäkin, kuinka hyvin he tukevat lasten kaverisuhteita. Kouluikäiset ja etenkin teinit ovat ymmärrettävästi mieluiten kavereiden kanssa vapaa-ajalla. Jos viikonloppu pitää viettää jossain kauempana kavereista, niin ei se varmastikaan kivaa ole.

Ei se etävanhemmalle ole kivaa ajaa tuntia yhteen suuntaan ja vie lapsen kaverille, ja ajaa tunti takas kotiin. Ja illalla sama keikka uudelleen hakemaan lapsi.

Eikö olisi silloin helpointa, että lapsi pysyy lähivanhemmalla koko päivän?

Mieti vastaustasi hetki.

Tuossa tilanteessa jos lapsi jää lähivanhemmalle, hän näkee etävanhempaa entistä vähemmän. Tekeekö se hyvää lapsen ja etän suhteelle?

Lasten kanssa eläminen on sellaista, että joskus joutuu tekemään niitä itselle tylsiä asioita. Lähivanhempana minä kyllä oikein mieluusti kuskaan, odottelen ja haen. On kyse sitten harrastuksista tai kaverikyläilyistä (kaikki ei asu vieressä). Jos ne on lapselle tärkeitä juttuja, niin minä kyllä aikuisena voin joustaa niiden vuosien ajan kun sitä kestää. Autossa on helppo myös jutella asioista.

Olen tuo, jolle vastaat. En ole itse sen enempää lähi kuin etäkään, vaan sivusta seurannut.

Koko kuvio on vain järjetön. Lapsi tulee etälle perjantai-iltana ja menee aika nopeasti nukkumaan. Aamulla lähtee kaverille, illalla pois. Paljon etä näkee lasta? 34 tunnin sisällä 2 tuntia. Mitä järkeä tällaisessa näkemisessä on?

Nostan ylläolevan vastaukseni, koska olen saanut alapeukkuja.

Voisiko joku kertoa, mitä järkeä on nähdä lasta, jota ei näe? Itse ajattelen, että jos näen lastani harvoin, niin haluan olla läsnä satasella, mitä minulla on aikaa hänen kanssaan. En ymmärrä, miksi joku sanoo haluavansa nähdä lastaan, mutta näkee kaksi tuntia viikonlopussa. Kertoisitteko, mitä iloa siitä on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etävanhempien kannattaisi miettiä sitäkin, kuinka hyvin he tukevat lasten kaverisuhteita. Kouluikäiset ja etenkin teinit ovat ymmärrettävästi mieluiten kavereiden kanssa vapaa-ajalla. Jos viikonloppu pitää viettää jossain kauempana kavereista, niin ei se varmastikaan kivaa ole.

Ei se etävanhemmalle ole kivaa ajaa tuntia yhteen suuntaan ja vie lapsen kaverille, ja ajaa tunti takas kotiin. Ja illalla sama keikka uudelleen hakemaan lapsi.

Eikö olisi silloin helpointa, että lapsi pysyy lähivanhemmalla koko päivän?

Mieti vastaustasi hetki.

Tuossa tilanteessa jos lapsi jää lähivanhemmalle, hän näkee etävanhempaa entistä vähemmän. Tekeekö se hyvää lapsen ja etän suhteelle?

Lasten kanssa eläminen on sellaista, että joskus joutuu tekemään niitä itselle tylsiä asioita. Lähivanhempana minä kyllä oikein mieluusti kuskaan, odottelen ja haen. On kyse sitten harrastuksista tai kaverikyläilyistä (kaikki ei asu vieressä). Jos ne on lapselle tärkeitä juttuja, niin minä kyllä aikuisena voin joustaa niiden vuosien ajan kun sitä kestää. Autossa on helppo myös jutella asioista.

Olen tuo, jolle vastaat. En ole itse sen enempää lähi kuin etäkään, vaan sivusta seurannut.

Koko kuvio on vain järjetön. Lapsi tulee etälle perjantai-iltana ja menee aika nopeasti nukkumaan. Aamulla lähtee kaverille, illalla pois. Paljon etä näkee lasta? 34 tunnin sisällä 2 tuntia. Mitä järkeä tällaisessa näkemisessä on?

Nostan ylläolevan vastaukseni, koska olen saanut alapeukkuja.

Voisiko joku kertoa, mitä järkeä on nähdä lasta, jota ei näe? Itse ajattelen, että jos näen lastani harvoin, niin haluan olla läsnä satasella, mitä minulla on aikaa hänen kanssaan. En ymmärrä, miksi joku sanoo haluavansa nähdä lastaan, mutta näkee kaksi tuntia viikonlopussa. Kertoisitteko, mitä iloa siitä on?

Lapsi ei ole olemassa vanhempiensa viihdyttämistä varten. He ovat ihan omia persooniaan ja kaipaavat muutakin seuraa kuin vanhempansa, silloin kun kasvavat. Siellä kotona eli lähivanhemman luona elämään todennäköisesti kuuluu yhdessäoloa, mutta myös kavereiden kanssa olemista, harrastuksissa käymistä ja tietysti koulunkäyntiä. Yhteinen aika napsitaan sieltä täältä päivän mittaan eikä niin, että ollaan paitana ja peppuna koko ajan. Edes viikonloppuna.

Sitä paitsi aivan hyvin jää aikaa, vaikka lapsi kavereita näkisikin. Ne automatkat on yhteistä aikaa ja kai sen päivän aikana jotain syödäänkin. Eihän lapset siellä kaverilla nyt koko päivää ole, joten en ymmärrä ongelmaa. Vaikutat vähän siltä, ettet ole tainnut juuri elää perhe-elämää. Kaikki pitäisi olla vaan kivaa ja täydellistä ja mitä sinä haluat.

Christiiina kirjoitti:

HEI TSEKATKAA TÄÄ:

Onko tapaamissopimuksen teko aina pakollista? Siis lastenvalvojalla tehtävä kirjallinen sopimus, jossa lukee, että lapset esim. Joka toinen viikonloppu isän luona jne?

Tehdäänkö se samassa yhteydessä kun laaditaan elatussopimus?

Ei ole pakollista, vanhemmat voivat sopia keskenään. Samoin elatuksenkin.

Vierailija kirjoitti:

 Lasten hankinnat, vaatteet, kengät, koulutarvikkeet ja muut jäi aina minun vastuulle. Silti niistäkin tuli sanomista, jos ostin muuta kuin halvinta akryylirättiä, vedenpitämättömiä syyskenkiä useammat parit jotain hanskoja katoamisen varalta. Oli kuulemma niin järkkyä tuhlaamista.

Kuulostaa tutulta.

Me tosin ollaan vielä yhdessä, mutta lapsen isällä on aika erilainen käsitys lapsen vaatehankinnoista kuin minulla. Isän mielestä se halvin välikausipuku riittää, missä ei ole vuorta saati vahvikkeita takamuksen ja polvien kohdalla. Voihan sinne alle laittaa villapaidan ja ei niillä vahvikkeilla mitään tee. Kerran isä oli ihan itse hankkinut tällaisen puvun, vuori kyllä löytyi, mutta vahvikkeet puuttui ja puvun polvet olikin jo muutamassa viikossa naarmuilla ja riekaleina, kun sen ikäinen lapsi viettää ulkonaoloajasta aika suuren osan möyrien. Pakko oli sitten ostaa uusi puku. Isä on tosin edelleen sitä mieltä että ei laadussa ole eroja, se on ihan tuurista kiinni miten vaate kestää.

Käytettynä ostaminen on isän mielestä iyyyyh, hyyyyi, toisten vanhoja vaatteita... Kummasti ei niitä kuitenkaan edes erota lapsen muista vaatteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan hyvin, kuinka eron jälkeen äitini manipuloi meitä lapsia kääntymään isääni vastaan. Tapaamisista olivat sopineet, mutta äitini rupesi kieltäytymään kuljettamasta osan matkaa, jonka takia tapaamiset harveni. Hän myös syytti isääni kaikesta kertoen siitä meille lapsille ja lapsen mielihän on helppo kääntää, kun kuvittelee että eihän äiti nyt tuollaista valehtelisi. Myöhemmällä iällä olen tutustunut isääni uudelleen ja saanut kuulla häneltä, miten kova paikka hänelle on ollut se, ettei saa tavata lapsiaan niin kuin olisi halunnut.

Miksi ihmeessä sen äidin olisi pitänyt kuljettaa?

Kai nyt kuljetus aina jotenkin järjestyy.

Niin. Ei sinun ole pakko tavata lastasi, sanoi ex-vaimoni.

Sen jälkeen, kun oli luvallani muuttanut toiselle puolelle maata, kun oli sovittu että kuljetukset järjestetään puoliksi.

Oli vietävän hienoa ajella 1500 km viikonlopussa sen jälkeen. Lastenvalvojien mukaan ihan ok juttu.

Niinkuin on varmaan ok palstatätienkin mielestä, kun kerta vieroittaminenkin on vain ja ainoastaan isän ihan omaa syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Lasten hankinnat, vaatteet, kengät, koulutarvikkeet ja muut jäi aina minun vastuulle. Silti niistäkin tuli sanomista, jos ostin muuta kuin halvinta akryylirättiä, vedenpitämättömiä syyskenkiä useammat parit jotain hanskoja katoamisen varalta. Oli kuulemma niin järkkyä tuhlaamista.

Kuulostaa tutulta.

Me tosin ollaan vielä yhdessä, mutta lapsen isällä on aika erilainen käsitys lapsen vaatehankinnoista kuin minulla. Isän mielestä se halvin välikausipuku riittää, missä ei ole vuorta saati vahvikkeita takamuksen ja polvien kohdalla. Voihan sinne alle laittaa villapaidan ja ei niillä vahvikkeilla mitään tee. Kerran isä oli ihan itse hankkinut tällaisen puvun, vuori kyllä löytyi, mutta vahvikkeet puuttui ja puvun polvet olikin jo muutamassa viikossa naarmuilla ja riekaleina, kun sen ikäinen lapsi viettää ulkonaoloajasta aika suuren osan möyrien. Pakko oli sitten ostaa uusi puku. Isä on tosin edelleen sitä mieltä että ei laadussa ole eroja, se on ihan tuurista kiinni miten vaate kestää.

Käytettynä ostaminen on isän mielestä iyyyyh, hyyyyi, toisten vanhoja vaatteita... Kummasti ei niitä kuitenkaan edes erota lapsen muista vaatteista.

On sulla rankkaa, huh huh. Täydellinen esimerkki siitä miten äiti tyrannisoi isän ja lapsen välistä suhdetta. Isyys ei ole haalarit, sillä ole mitään väliä minkälaisen haalarin isä lapselleen hankkii.