Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minusta on tullut hoitajien työtaistelun kannattaja

Vierailija
16.09.2022 |

Aikaisemmin ajattelin, että hoitajat ovat liian aggressiivisia. Samoin jutut siitä, miten hoitajan 2000 euron nettopalkalla ei tule toimeen, eivät edistäneet hoitajien asemaa.

Tänä kesänä kuitenkin hoitajien työ on tullut omaan elämään jo kaksi kertaa ja kertomukset ovat olleet järkyttäviä. Yhdessä tapauksessa tuttavalleni piti tehdä suunniteltu, mutta lääketieteellisesti välttämätön sektio synnytyksen yhteydessä. Hän joutui odottamaan ensin yli 12 tuntia leikkausta Naistenklinikalla, hoitajien pyydellen toistuvasti anteeksi ja todeten, etteivät voineet tehdä asialle mitään. Sitten, kun keskiyön aika läheni, hänelle kerrottiin, että sektiota ei ollut turvallista tehdä koska koko henkilökunta oli ollut töissä niin pitkään, että se ei olisi turvallista. Seuraavana päivänä sektio oli pakko tehdä, koska se oli viimeinen mahdollinen hetki jotta äidin ja vauvan henki saatiin pelastettua, ja se vihdoin saatiin hoidetuksi.

Hoitajat pyysivät useaan kertaan sekä synnyttävää äitiä että isää tekemään reklamaatioita tapauksesta, koska se oli hoitajien mukaan ainoa toivo saada tilanteeseen muutosta. Eli tehdä näkyväksi sen, että he toimivat ylikuormitettuina ja vaikka tekevät parhaansa, niin silti ihmeitä ei voida tehdä ja potilasturvallisuus ihan oikeasti vaarantuu kun hoitajia ei ole tarpeeksi.

Toinen tapaus oli, kun läheiseni joutui leikkauksen jälkeen teholle useammaksi päiväksi. Olen loputtoman kiitollinen lääkäreille ja hoitajille, jotka hoitivat tilanteen erinomaisesti. Kiitos! Silti, läheiseni ihmetteli, että kyllä hoitajat teholla kestivät aivan ihmeitä, sillä hänen viereisellä potilaspaikalla oli aluksi henkilö, joka oli juuri kotiutettu Laakson sairaalasta, sitten vetänyt heti taas pään täyteen kavereiden kanssa, ja joutunut teholle. Ja teholla huusi ja riehui, repi irti kanyyleitä. Vartija oli paikalla osan aikaa, mutta totesi, ettei voi vahtia yhtä alkoholistipotilasta koko ajan.

Joten oma näkemykseni kesän aikana ihan näiden läheisten kokemusten kautta on päätynyt siihen, että:

(a) hoitajia selvästi on liian vähän ja se asettaa potilaita hengenvaaraan ja aiheuttaa turhaa kärsimystä;
(b) hoitajat joutuvat kestämään ihan uskomattomia haasteita ja vaikeita potilaita.

Joten, oma mielipiteeni on nyt se, että hoitajille voi helposti maksaa vaikka 5000 eur/kk (tosin ei ihan kaikille, vaan niille jotka oikeasti joutuvat hoitamaan vaativat hommat).

Kommentit (120)

Vierailija
61/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulevaisuudessa pitää olla kattava vakuutus ellei ole, niin saat minimihoidon. Ottakaa vakuutus.

Vierailija
62/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tähän suuntaan mennään. Kokoomus laittaa uusiksi soten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama! Kummasti vain kuljetusala sai lakkoilla ilman mitään pakkolakeja, ruuan ja jopa lääkkeiden saanti loppui, mutta kukaan ei silloin nostanut tällaista meteliä. AKT:n lakkoilu kyllä sallitaan, mutta ei hoitajien!

AKT ei uhannut kenenkään henkeä.

Hoitajien moraali on niin järkyttävä, että olisin jo valmis ALENTAMAAN heidän palkkojaan. Todella itsekeskeisiä ja röyhkeitä, ei ihme, että ilmapiiri alalla on huono.

Koska AKT ei tee mitään niin tärkeää, että sillä olisi kenenkään hengelle väliä. 

Eli tekevät työtä jolla ei ole väliä, johon koulutus on amis, ja siitä huolimatta että työ on helppoa, tarpeetonta eikä vaadi mitään osaamista, vetävät samoja palkkoja kuin professorit, joilta vaaditaan moninkertaisesti enemmän.

Joten työperäistä m-muuttoa AKT:n alalle ja palkat puoleen, siitä jo saadaan rahat oikeasti tärkeisiin asioihin kuten terveydenhuoltoon.

Vierailija
64/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuudessa pitää olla kattava vakuutus ellei ole, niin saat minimihoidon. Ottakaa vakuutus.

Yksityinen hoitaa vain helppoja ja terveitä potilaita.

Yksityistä teho-osastoa ei ole eikä tule, sillä ei niitä kuluja olisi varaa maksaa. Potilaita ei olisi tarpeeksi eikä hoitotaidot pysyisi yllä.

Vierailija
65/120 |

Se vakuutus vaan ei kata paljon mitään. Esimerkiksi tässä tuttavani tapauksessa, yksityinen sektori ei ollut vaihtoehto, koska siellä ei ole laitteita eikä osaamista vaativaan sektioon.

Ja BTW, vakuutukset maksavat aina enemmän kuin julkinen terveydenhuolto veroissa. Ja vakuutusyhtiö voi koska tahansa kieltäytyä korvaamasta mitä tahansa, irtisanoa vakuutuksen tai yksinkertaisesti ilmoittaa, että kiintiö on täynnä eivätkä enää maksa mitään.

-ap

Vierailija
66/120 |

Ei ole noin. Meillä on yksityinen syöpäsairaala Docrates myös sydänoperaatioita tehdään yksityisellä. Tulevaisuudessa kaikki yksityistetään. Erikoissairaanhoito mukaan lukien.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/120 |

Jep, vaativien tapausten hoito ei ole liiketoiminnallisesti kannattavaa eikä sellaiseksi tule. Se vaatii niin paljon kalliita, usein uusittavia laitteita ja erikoisosaamista, jonka lisäksi potilasvolyymit ovat pieniä vaativien erikoistapausten kohdalla. Siitä ei yksinkertaisesti saa kannattavaa bisnestä jos ei sitten vedä vakuutusten maksuja taivaisiin. Eikä edes silloin yksityinen puoli viitsi, osaa tai halua hoitaa yhtään haastavampia tapauksia, koska kannattavuus ei vain ole houkuttelevaa.

Vierailija
68/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuudessa pitää olla kattava vakuutus ellei ole, niin saat minimihoidon. Ottakaa vakuutus.

Yksityinen hoitaa vain helppoja ja terveitä potilaita.

Yksityistä teho-osastoa ei ole eikä tule, sillä ei niitä kuluja olisi varaa maksaa. Potilaita ei olisi tarpeeksi eikä hoitotaidot pysyisi yllä.

Ei ole noin. Meillä on yksityinen syöpäsairaala Docrates myös sydänoperaatioita tehdään yksityisellä. Tulevaisuudessa kaikki yksityistetään. Erikoissairaanhoito mukaan lukien.

Ei tule tapahtumaan.

Ja jos tulisikin,. niin sinäkin olisit ihan niitä ensimmäisiä hoidon puutteeseen kuolevia.

Kannattaa asua USA:ssa useampi vuosi, sairastua siellä vakavasti, ja sitten miettiä miten hyvin yksityinen järjestelmä toimiikaan ....

On niin helppo fantasioida ilman mitään tietoa tai ymmärrystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuudessa pitää olla kattava vakuutus ellei ole, niin saat minimihoidon. Ottakaa vakuutus.

Se vakuutus vaan ei kata paljon mitään. Esimerkiksi tässä tuttavani tapauksessa, yksityinen sektori ei ollut vaihtoehto, koska siellä ei ole laitteita eikä osaamista vaativaan sektioon.

Ja BTW, vakuutukset maksavat aina enemmän kuin julkinen terveydenhuolto veroissa. Ja vakuutusyhtiö voi koska tahansa kieltäytyä korvaamasta mitä tahansa, irtisanoa vakuutuksen tai yksinkertaisesti ilmoittaa, että kiintiö on täynnä eivätkä enää maksa mitään.

-ap

Mitä vit**** on alapeukuttamista kaikkien tietämässä perustotuudessa? Sulla ei taida olla mitään käsitystä USA:n sairaanhoitovakuutusten maksuista ja siitä, miten rajoitettuja niiden korvaukset ovat valtavista maksuista huolimatta. Ja jos sairastut syöpään niin se vakuutus irtisanotaan, kun tulisit liian kalliiksi vakuutusfirmalle.

Vierailija
70/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiat konkretisoituvat ihmisille kun osuu omaan nilkkaan. Ikävä kyllä näin se menee. Kun se oma äiti sairastuu ja joutuu vanhuslaitokseen, kun se oma synnytys takkuilee ja on vaikea, kun se syöpä todetaan tai kun aviomies saa sydänkohtauksen.

Todellakin.. Tuo tuttavani, jonka vaimo ja lapsi meinasivat kuolla kun Naistenklinikka oli ylikuormitettu jotta suunniteltu, lääketieteellisesti tarpeellinen sektio ei meinannut onnistua ajoissa, on hyvin oikeistolainen ja myös politiikassa aktiivinen. Kyllä muuttui ääni kellossa, kun oman vaimon. ja lapsen henki olivat vaarassa Naistenklinikan ylikuormituksen vuoksi. 

- ap

Nyt kommentissasi tuli esiin se oikea ongelma. Oikeistolainen säästöpolitiikka, jossa ensisijaisesti säästetään miettimättä, kuinka paljon säästöt maksavat. Sitä säästöpolitiikkaa kannattaa jokainen, joka vaatii veronalennuksia vielä nytkin, vaikka verotusta on jo kevennetty vuosien mittaan aika paljon. Säästöpolitiikkaa kannattaa jokainen, joka puhuu julkisen sektorin karsimisesta ja turhien byrokraattien vähentämisestä. Säästöpolitiikkaa kannattaa jokainen, joka puhuu siitä, että Suomessa julkinen sektori on liian suuri.

Ymmärsikö oikeistolainen tuttavasi vihdoin, mihin hänen kannattamansa politiikka johtaa? Toivottavasti.

Kannattaa oikeistolaisten miettiä sitä, kannattaako "turhan" avustavan henkilökunnan karsiminen ja keskittyminen ydintoimintoihin, jos ne "turhat" avustavat työn kaatuvat sitä ydintyötä tekevien hoidettavaksi.  Auttaisiko sairaanhoitajien työtaakkaa, jos heidän avukseen palkattaisiin enemmän laitosapulaisia, lähihoitajia, sihteereitä ja vastaavia, jotta sairaanhoitajat voisivat keskittyä siihen työhön, johon heidät on koulutettu sen sijaan, että sairaanhoitajat tekevät kaiken itse? Juuri tuota avustavan henkilökunnan karsimistahan oikeiston vaatima säästäminen ja julkisen sektorin karsiminen tarkoittaa.

Oikeistolta on unohtunut, että jokaisella valtion ja kunnan työpaikalla säilytetään säästettäessä ydintehtäviä tekevät työntekijät ja irtisanotaan avustavat työntekijät. Avustavan henkilökunnan työ ei kuitenkaan katoa mihinkään. Sen tekevät sitten omien töidensä ohessa vaikkapa sairaanhoitajat ja lääkärit ja se johtaa sekä työtaakan kasvuun että työtehon laskuun, kun sairaanhoitajat ja lääkärit tekevät töitä, jotka kannattaisi teettää pienempipalkkaisella avustavalla työvoimalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuudessa pitää olla kattava vakuutus ellei ole, niin saat minimihoidon. Ottakaa vakuutus.

Vakuutus ei kata mitään. Kaikkein vähiten vaativia tapauksia, kuten tuota terveydellisistä syistä tarpeellista sektiota.

Vakuutuksella saat pari turhaa labratestiä vuodessa. That's it.

Ja tietysti pahimmassa tapauksessa et saa hoitoa, mutta susta tehdään huumeriippuvainen, kuten tehtiin USA:ssa opioidilääkkeiden kanssa. Lääkäri määräsi, lääketehdas kertoi että mitään riskiä ei ole, vakuutusyhtiö korvasi, ja kohta olitkin heroiiniaddikti opioidien kautta, kuolemassa kadulla.  Jee, tosi hienosti hoidettu!

Vierailija
72/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuudessa pitää olla kattava vakuutus ellei ole, niin saat minimihoidon. Ottakaa vakuutus.

Yksityinen hoitaa vain helppoja ja terveitä potilaita.

Yksityistä teho-osastoa ei ole eikä tule, sillä ei niitä kuluja olisi varaa maksaa. Potilaita ei olisi tarpeeksi eikä hoitotaidot pysyisi yllä.

Ei ole noin. Meillä on yksityinen syöpäsairaala Docrates myös sydänoperaatioita tehdään yksityisellä. Tulevaisuudessa kaikki yksityistetään. Erikoissairaanhoito mukaan lukien.

Ja tämä oli mainos Docrateksen taholta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaapa mikä ala hoitaa tälläkin hetkellä terveydenhuollon aiheuttamien sotkujen jälkiä?

Sosiaaliala. Sosiaaliala, joka on yhteiskunnan viimeinen tukiverkko, joka ottaa ihmisen vastaan, kun kaikki muut tukiverkot pettävät.

Terveydenhuollon sotkujen? Meinaat että se juoppo, joka laukkaa katkolla 12 kertaa vuodessa eikä sitoudu mihinkään, on terveydenhuollon vika? Sosiaaliala sitten on se laupias samarialainen joka maksaa tämän denan sikailut. 

Ei hyvää päivää.

Ihan ohiksena, mitä sille juopolle pitäisi tehdä? Tietääkseni yhteiskunta ei ole keksinyt mitään toimivaa juttua. Voi kai ne jättää kuolemaan metsiin, mutta voiko oikeusvaltio tehdä niin? En aidosti tiedä.

Mutta eivät ne juopot selvästi ole ainoa ongelma vaikka turhaan kuormittavat tehoja, kun ihmiset meinaavat kuolla synnytyksiinkin.

Kyllä me hoitajia todella tarvitaan enkä yhtään ihmettele, jos tuollaisista hommista haluaa kunnon palkan. Joku 5000 eur/kk palkka ei edes ole mikään ihmeellinen.

Kyllä yhteiskunnan pitää määrittää priotiteetit. Ja jos halutaan hoitaa ihmiset, mikä on koulutuksen ja turvallisuuden lisäksi keskeinen hyvinvointivaltion toiminta, niin sitten siihen pitää löytää rahaa. Leikataan sitten jostain muualta, kuten esimerkiksi tuosta surullisenkuuluisasta Kirgisian tupakointiprojektista ja vastaavista.

Suomessa 5000€/kk on aika iso palkka julkisella sektorilla. Voin kertoa, että esimerkiksi tohtorin tutkinnon suorittaneet tutkijat eivät yleensä saa tuollaista palkkaa, jolleivät pääse esimiesasemaan tai tutkimusprofessoriksi.

Vierailija
74/120 |

Tarkkarajaisen kasvaimen leikkaaminen ja sytostaattien antaminen sekä pienet sydänoperaatiot eivät teknisesti ole erityisen vaativaa hoitoa. Erikoisemmat tapaukset menevät julkiselle, kun yksityisellä ei resursseja hoitaa ja olisi liian riskialtista myös bisnekselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaapa mikä ala hoitaa tälläkin hetkellä terveydenhuollon aiheuttamien sotkujen jälkiä?

Sosiaaliala. Sosiaaliala, joka on yhteiskunnan viimeinen tukiverkko, joka ottaa ihmisen vastaan, kun kaikki muut tukiverkot pettävät.

Terveydenhuollon sotkujen? Meinaat että se juoppo, joka laukkaa katkolla 12 kertaa vuodessa eikä sitoudu mihinkään, on terveydenhuollon vika? Sosiaaliala sitten on se laupias samarialainen joka maksaa tämän denan sikailut. 

Ei hyvää päivää.

Ihan ohiksena, mitä sille juopolle pitäisi tehdä? Tietääkseni yhteiskunta ei ole keksinyt mitään toimivaa juttua. Voi kai ne jättää kuolemaan metsiin, mutta voiko oikeusvaltio tehdä niin? En aidosti tiedä.

Mutta eivät ne juopot selvästi ole ainoa ongelma vaikka turhaan kuormittavat tehoja, kun ihmiset meinaavat kuolla synnytyksiinkin.

Kyllä me hoitajia todella tarvitaan enkä yhtään ihmettele, jos tuollaisista hommista haluaa kunnon palkan. Joku 5000 eur/kk palkka ei edes ole mikään ihmeellinen.

Kyllä yhteiskunnan pitää määrittää priotiteetit. Ja jos halutaan hoitaa ihmiset, mikä on koulutuksen ja turvallisuuden lisäksi keskeinen hyvinvointivaltion toiminta, niin sitten siihen pitää löytää rahaa. Leikataan sitten jostain muualta, kuten esimerkiksi tuosta surullisenkuuluisasta Kirgisian tupakointiprojektista ja vastaavista.

Suomessa 5000€/kk on aika iso palkka julkisella sektorilla. Voin kertoa, että esimerkiksi tohtorin tutkinnon suorittaneet tutkijat eivät yleensä saa tuollaista palkkaa, jolleivät pääse esimiesasemaan tai tutkimusprofessoriksi.

No, itse saan tuota palkkaa yliopistosta ihan vain osa-aikaisista töistä, eli 5000eur/kk. Toki se edellytti rahoituksen hankkimisen, mutta näin se vain on. Ja tuon ohella voin tehdä vapaasti omaa yritystoimintaa ja ansaita sitä kautta enemmän.

Onhan tämä pitkän koulutuksen ja kovan työuran vaatinut, vaikka olenkin vasta melko alkuvaiheessa uraa (kolmekymppinen), mutta en silti taitaisi edes tällä samalla palkalla, tai edes isommalla palkalla, vaikka lyhyemmällä koulutuksella, mennä hoitamaan juoppoja teholle tai ylikuormittuneena ottamaan vastuuta synnyttävien äitien ja vauvojen hengestä. Ja mielelläni maksan veroja siitä, että muut tekevät näin. Ja kunnioitan ja arvostan heitä siitä.

- ap

Vierailija
76/120 |

Ja niin, olen siis väitellyt tohtoriksi jo joitakin vuosia sitten.

- ap

Vierailija
77/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkakaapa ihmiset keräämään rahoja sukanvarteen tulevaa varten. Tulevaisuudessa kaikki tehdään yksityisellä ja se maksaa. Kukaan järkevä nuori ei kouluttaudu sh:ksi kun saa vaan paskaa niskaansa joka puolelta. Nyt kun eivät ala tekemään tuplavuoroa niin keikahtaa kohta koko systeemi.

Vierailija
78/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaapa mikä ala hoitaa tälläkin hetkellä terveydenhuollon aiheuttamien sotkujen jälkiä?

Sosiaaliala. Sosiaaliala, joka on yhteiskunnan viimeinen tukiverkko, joka ottaa ihmisen vastaan, kun kaikki muut tukiverkot pettävät.

Terveydenhuollon sotkujen? Meinaat että se juoppo, joka laukkaa katkolla 12 kertaa vuodessa eikä sitoudu mihinkään, on terveydenhuollon vika? Sosiaaliala sitten on se laupias samarialainen joka maksaa tämän denan sikailut. 

Ei hyvää päivää.

Sosiaaliala = juoppojen hyysäyslaitos? 

Miellä joutuu jopa lapsia laitoksiin, koska heille ei löydy sijaa terveydenhuollon piiristä.

- eri

Pisara meressä. Yksi juoppo tai nisti kuluttaa enemmän rahaa kuin sata normaalia työssäkäyvää. Se on myös niiltä lapsilta pois kun nämä kuormittavat systeemiä (ja heidän lapsensa ovat usein lasun asiakkaita).

Ja vi tut. Yritä edes kasvaa aikuiseksi ja päästä yli tuosta työtä tekevien katkeruudesta.

Eri, mutta kyllä juoput voitaisiin jossain vaiheessa jättää vain kuolemaan. 

Minustakin elintapasairaudet voisi poistaa kokonaan julkisen sairaanhoidonpiiristä ja se ratkaisi kerralla aika monta ongelmaa. 

Samoin lisääntymiskielto kaikille, joiden geeneissä on ylipainoa, alkoholismia, vammaisuutta, mielenterveysongelmia ym. Eli sullekin tulisi kusiset paikat.

Ai, kun kaikkihan niitä lapsia haluaa?

Vierailija
79/120 |
16.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuudessa pitää olla kattava vakuutus ellei ole, niin saat minimihoidon. Ottakaa vakuutus.

Se vakuutus vaan ei kata paljon mitään. Esimerkiksi tässä tuttavani tapauksessa, yksityinen sektori ei ollut vaihtoehto, koska siellä ei ole laitteita eikä osaamista vaativaan sektioon.

Ja BTW, vakuutukset maksavat aina enemmän kuin julkinen terveydenhuolto veroissa. Ja vakuutusyhtiö voi koska tahansa kieltäytyä korvaamasta mitä tahansa, irtisanoa vakuutuksen tai yksinkertaisesti ilmoittaa, että kiintiö on täynnä eivätkä enää maksa mitään.

-ap

Tu-le-vai-suu-des-sa... Jo nyt julkiselta puolelta ollaan siirtämässä toimintoja yksityiselle puolelle.

Vierailija
80/120 |

Eipä. Nuohan ovat poliittisia valintoja, joihin me KAIKKI vaikutamme. Ja voin vakuuttaa, että meitä on paljon myös Kokoomuslaisia jotka tajuavat miten terveydenhuolto toimii.

Joten dream on, mitään USA:n dysfunktionaalista systeemiä ei tänne tule, kun USA:kin on hankkiutumassa siitä eroon.

- ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän kolme