Miksi kaikki luovat artistit erit. muusikot menettävät luovuutensa vanhetessaan?

Alussa tehdään musiikkia intohimolla ja myöhemmin kun rahaa on kuin kroisoksilla niin motivaatio kunnon julkaisuihin uupuu ja lähinnä materiaalia tuotetaan sitten enää "kiintiö-mentaliteetilla" ja levy-yhtiön painostuksesta bändin imagoa ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rokkipoliisi kirjoitti:

Aika monella bändillä ja artistilla se eka levy on paras. Siihen käytetään parhaat ideat ja koukut, jotka mahdollisesti usean vuoden aikana ennen levytyssopimuksen saamista ovat syntyneet.

Seuraavilla levyillä kovassa aikataulupaineessa noudatetaan samaa kaavaa ja uudelleen käytetään niitä ekan levyn oivalluksia. Eipä ne sitten enää yhtä tuoreelta kuulosta.

Näinhän se on. Ehkä vielä se toinen levy on uraauurtava/vallankumouksellinen. Syy? alussa on valtava kertomisen tarve, energiaa sen välittämiseen ja kerrottava tarina (musiikkeineen) on uusi. Kolmannen levyn kohdalla tarina on jo vanha. Juuri kukaan ei pysty elämään toisen ja kolmannen levyn välissä omaa elämäänsä "uudelleen" sillä tavoin, että levy olisi ikään kuin eri henkilöstä lähtöisin. 

Toi on ongelmallista, miten saa toisen kertojan äänen työhönsä. Tai useamman. Rahalla varmaan, jos olisi varaa palkata ammattilaisia.

Teen yksin töitä. Haluaisin uudistua. Mutta on vaikeaa.

Sattuma on yksi, jota suosin.

Mutta se, miten saa virran jatkumaan katkeamattomana ja silti eri kertojien äänet työhön. Samassa virrassa useita kommentoijia. Toi on hankalaa.

Helposti tulee rikkonainen, jos lisää erillisiä elementtejä.

Joka ammatissahan niin käy ennen pitkää. Tulee alaan puutuminen.

Vierailija kirjoitti:

Alussa tehdään musiikkia intohimolla ja myöhemmin kun rahaa on kuin kroisoksilla niin motivaatio kunnon julkaisuihin uupuu ja lähinnä materiaalia tuotetaan sitten enää "kiintiö-mentaliteetilla" ja levy-yhtiön painostuksesta bändin imagoa ajatellen.

Välttämättä luovuutta ei enää ole, vaikka olisi haluakin. Ei osata uudistua.

Minusta Erin on hyvä esimerkki siitä, miten artisti on onnistunut kasvamaan ja muuttumaan.

Kyllä totta on, että suurin osa bändeistä ja artisteista tekee parhaat levynsä 20-30 v välillä, sitten se menee vanhan toistoksi. Led Zeppelin teki viisaasti lopettaessaan Bonhamin kuolemaan. Vanhat ukot eivät jääneet jyräämään entisiä hittejä.

Ei ketkään mestarisäveltäjätkään yleensä saa kuin ihan yhden tai muutaman mestariteoksen tehtyä, sama koskee rock-musaa, alkuaikoina kaikki ideat käytetään ja sitten ne vähän loppuu ja uuden tekeminen "väkisin" ei tuota samaa tulosta.

Jos joku miettii miksi tehdään "väkisin", no jos se on työsi, sinun on tehtävä työsi.

Voin kuvitella, että ihminen pystyy uudistumaan opiskellessaan uutta tai muuttaessaan uuteen maahan esimerkiksi. Mutta vie aikaa. Ei se tapahdu hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ketkään mestarisäveltäjätkään yleensä saa kuin ihan yhden tai muutaman mestariteoksen tehtyä, sama koskee rock-musaa, alkuaikoina kaikki ideat käytetään ja sitten ne vähän loppuu ja uuden tekeminen "väkisin" ei tuota samaa tulosta.

Jos joku miettii miksi tehdään "väkisin", no jos se on työsi, sinun on tehtävä työsi.

Pitäisi pystyä olemaan ennkkoluuloton ja avoin uusille kokemuksille. Lapset, matkustelu, sairastumiset ja fyysiset muutokset, ympärillä olevat katastrofit jne. lisää kuivuutta. Jos kaikki on aina tasapainossa samallatavalla, ei se tietenkään ruoki luovuutta.

Muutos on aina raskasta.

Sitten on niitä, jotka koittaa saada henkimaailmasta jotain lisäluovuutta. Tylsäksi tuokin käy.

Musiikkityylin vaihtaminen, uuden opettelu, avoimuus ovat ehkä terveitä keinoja lisätä luovuutta.

Uudistuminen, uuden oppiminen ja luovuus on yhä vaikeempaa kun ihminen on fakkiintunut omaan käytökseensä ja ajattelumalliinsa ja ihankin kun ajatellaan ihmisen fysiologiaa niin aivojen plastisuus ei ole enää niin hyvä aikuisena, että oppiminen ois yhtä tehokasta kuin nuorempana.

Pink Floyd on tosiaan ainoa jossa David Gilmour on säilyttänyt luovuutensa, jopa uusi Ukraina-biisi on mahtava

Vierailija kirjoitti:

Ei ketkään mestarisäveltäjätkään yleensä saa kuin ihan yhden tai muutaman mestariteoksen tehtyä, sama koskee rock-musaa, alkuaikoina kaikki ideat käytetään ja sitten ne vähän loppuu ja uuden tekeminen "väkisin" ei tuota samaa tulosta.

Jos joku miettii miksi tehdään "väkisin", no jos se on työsi, sinun on tehtävä työsi.

No, Ludvig sävelsi mestariteoksen, sinfonia #9, ollessaan jo vanhus, kuulonsa menettänyt ukkeli. Se on sinänsä mielenkiintoista, että kuurona voi tehdä mestariteoksen, ainakin klassisessa musiikissa. 

Vierailija kirjoitti:

Alussa tehdään musiikkia intohimolla ja myöhemmin kun rahaa on kuin kroisoksilla niin motivaatio kunnon julkaisuihin uupuu ja lähinnä materiaalia tuotetaan sitten enää "kiintiö-mentaliteetilla" ja levy-yhtiön painostuksesta bändin imagoa ajatellen.

Hyviä pointteja. Harva artisti saa kahdella ensimmäisellä levyllä kaupallista menestystä, saati rikastuu ihmeemmin. Silloin levyt - tai ainakin ennen, kun levyt olivat "se tuote" - levyt tehdään luomisen innosta. Usein siinä vaiheessa suuret levy-yhtiöt joko hylkäävät bändin/artistin tai tarjoavat tuottoisaa sopimusta, joten se kolmas levy voi hyvinkin olla se oman jutun viimeiseen asti viilattu huipputuotos. Seuraavalla levyllä onkin sitten aikataulu ja se nyt vaan on pakko tehdä, sillä niin monen leipä on jo kiinni menestyksestä. Sitten tehdään musiikkia vähän liukuhihnalta tai poistutaan julkisuudesta tauolle.

Klassisen puolella ei tuota ongelmaa juuri tunnu olevan, eikä tosiaan muissa taiteenlajeissa.

Jospa huononevilla ns. kevyen musiikin tekijöillä ei ole alunalkaenkaan ollut varsinaista luovuutta ja lahjakkuutta, ainoastaan joitakin ideoita ja onnenkantamoisia?

Artistien ym. pitäisi pysyä brandissään ja lopettaa ajoissa tai luoda uusi brandi.

Esim. Youtube videoissa huomaa että jotkut käyttää samojq tunnareita ja tausta musaa kaikissa videoissa vuodesta toiseen jolloin katsoja tietää aina mitä on luvassa.

Sama musassa, jos uudet biisit ei kuulosta samalta kuin ne aikaisemmat niin siitä tulee ihan eri bandi.

Nuorena on muutenkin intoa kaikkea kohtaan enemmän kuin vanhana, silloin sitä haluaa kokeilla kaikenlaista, mutta vanhemmiten jotenkin motivaatio lopahtaa ja toistaa niitä tuttuja kaavoja.

Mutta on poikkeuksiakin, kuten Amorphis, joka on vaan parantunut vuosien varrella (tosin ihan viimeisin levy ei itseäni miellyttänyt, mutta pari sitä edellistä kylläkin).

Vierailija kirjoitti:

Uudistuminen, uuden oppiminen ja luovuus on yhä vaikeempaa kun ihminen on fakkiintunut omaan käytökseensä ja ajattelumalliinsa ja ihankin kun ajatellaan ihmisen fysiologiaa niin aivojen plastisuus ei ole enää niin hyvä aikuisena, että oppiminen ois yhtä tehokasta kuin nuorempana.

Monet mestarit siirtyvät opettamaan. Nuorten ihmisten energisyys ruokkii luovuutta.

Ihmisten vuorovaikutus, ennakkoluulottomuus.

Masennus on myös yksi asia, joka uudistaa ihmisen aivoja. Se on kuin käärme, joka luo nahkaansa.

Masennukseksessa ihmisen aivoista saattaa kadota muistoja, ihmisiä, kokonaisia ajanjaksoja. Tilaa uudelle vapautuu. Siksi monet luovat ihmiset ovat masentuneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alussa tehdään musiikkia intohimolla ja myöhemmin kun rahaa on kuin kroisoksilla niin motivaatio kunnon julkaisuihin uupuu ja lähinnä materiaalia tuotetaan sitten enää "kiintiö-mentaliteetilla" ja levy-yhtiön painostuksesta bändin imagoa ajatellen.

Hyviä pointteja. Harva artisti saa kahdella ensimmäisellä levyllä kaupallista menestystä, saati rikastuu ihmeemmin. Silloin levyt - tai ainakin ennen, kun levyt olivat "se tuote" - levyt tehdään luomisen innosta. Usein siinä vaiheessa suuret levy-yhtiöt joko hylkäävät bändin/artistin tai tarjoavat tuottoisaa sopimusta, joten se kolmas levy voi hyvinkin olla se oman jutun viimeiseen asti viilattu huipputuotos. Seuraavalla levyllä onkin sitten aikataulu ja se nyt vaan on pakko tehdä, sillä niin monen leipä on jo kiinni menestyksestä. Sitten tehdään musiikkia vähän liukuhihnalta tai poistutaan julkisuudesta tauolle.

Tässä on myös se, että kun sitä menestystä ja varallisuutta on kertynyt, niin ajankäyttö on ihan toisenlaista kuin nuorena. Monella myös siinä vaiheessa jo perhettäkin, joka vie oman aikansa musiikin tekemiseltä. Jos ei olisi mitään velvollisuuksia, eikä varaa tehdä kaikkea muuta kivaa, niin musiikkiakin syntyisi varmasti helpommin ja sen tekemiseen olisi suurempi motivaatio.

Ehkä ainut ratkaisu on vaihtaa kokonaan taiteenlajia tai ainakin tyylisuuntaa muutaman suurteoksen jälkeen.

Tälle on tietysti heti vastaväitteitä lukemattomiin. Vaikkapa Kubrickin koko tuotanto. Vaikka tv-sarjakin olisi ollut kiva lisä. No sitten joku Morricone kanssa. Eli poikkeuksiakin on.

Nick Cave on esimerkki artistista, jonka taso ei ole laskenut vuosien myötä. Uusiutumiskykyä löytyy omasta takaa, ja biisinteossa mukana olleet kumppanit ovat vaihtuneet vuosien varrella.