Todella pitkä vuodatus parisuhteen ongelmista ja ahdistuksesta

Kun persoonani ja tapani taloon toin, toi se tuskan ja asenteen hänelle ettei auttaa tarvitse ja taakan minulle. Yhdessä tehdään kotiin liittyviä asioita - kuitenkin vasta asiasta riideltyä, kun puhe, kiltti ohjaus ei auta. En koskaan halunnut olla ne nalkuttava ämmä, pyysin ohjaten apua ja mielipiteitä hakien, toista kuunnellen aina miten haluaa talossaan asiat tehdä ja samalla olen tuonut toiveeni esille, mitä minä haluaisin. Toisin sanoen molempien toiveita kunnioittaen. Monet kerrat olen koittanut lujittaa yhteen kahden eri ihmisen tavat ja toiveet, mutta harvemmin vain tulen kuulluksi omissani, kun ne eivät vain tapahdu koskaan. Torjutuksi tullessa mieleen kasaantuu luonnollisesti taakkaa, josta riidatkin puhkeavat.

Viime aikaiset riidat miehen puolesta haukkumasanat, tavaroiden viskominen on saanut minut sulkeutumaan näkymättömäksi ninniksi ahdistuksineen. Sitä käytöstä on vaikea uskoa - ei ollut koskaan mielesskäkään edes, että olisimme riitaisa pari tai että mies alkaisi muuttua tuollaiseksi riitojen aikana. En koskaan ole haukkunut miestäni, vaikka prhaimmillani en ole ollutkaan, puhun nyt mielen kireydestä kun yhteiselämä ei ole joustavaa. Sisäinen tuska vain kasvaa, että aloittamani riita - ts. vuodatus suhteen toimimattomasta arjesta saa miehen käytöksen jo noin pahaksi tuo mieleeni väkisin tunteen, että miehen olisi parempi ilman minua vaikka kovasti rakastan häntä. Sehän se tuskaa tässä luo, kun en koskaan kuvitellut että yhdessä asuminen olisi niin vaikeaa vain jatkaisi kukoistavaa suhdetta paremmaksi meitä lujittaen. Kommunikaatio ongelmiltahan nämä varmaan kuulostavat, vaikka paljon puhumme ja avoimesti.

Riidat ovat muotoa, jossa mies turhautuu ja syyllistää minua vääristä toimintatavoista, siitä etten sano asioita oikealla tavalla jotta olisi selvää hänelle mitä haluan ja milloin pitäisi tehdä mitäkin, kiukuttelen jatkuvasti. Mutta eihän minun kuulu olla se joka komentaa, olla kuin toinen vanhempi. Kumppani on samaa mieltä asiasta, mutta ei silti ymmärrä miksi asiat ovat nykyisin niin vaikeita. Tätä on ilmennyt vasta kesän aikana ja jälkeen. Hetken aikaa sitten taas menee "hyvin", kun suostun odottamaan että miehen vaikea työtilanne helpottaa ja kykenee myöhemmin olemaan paremmilla mielin mukana parisuhteessa.

Jatkuu

Ja itse kun koitan vain väsyneenä miettiä mikä meni mönkään, olinko todella se paha joka tuli ja muutti elämän. (kärjistetysti)

Vaikka miehelle olen sanonut, että jos kahden eri ihmisen elämät lyödään yhteen vaatii se lujuutta, yhdessä kasvua ja komromisseja. Mies menee vaikeaksi, työ on niin stressaavaa juuri nyt ettei edes nuku vieressäni. Ja minä olen ahdistuksen valtaama, murehdin mitä tehdä kun en osaa ratkaista parisuhteen ongelmaa. Tuntuu, että jotain on naksahtanut vinoon ja nopealla aikataululla. Enkä tiedä mitään muuta vaihtoehtoa, kun etsiä itselleni asunto koulun ajaksi nopeammalla aikataululla kuin suunnitelma oli, jotta voisimme taas elää omien rutiineiden mukaan liikaa toisiamme häiritsemättä ja väsyttämättä.

Vastuu vain omasta taloudesta ilman riitoja kuulostaa paremmalta, jotta voisi antaa voimansa suhteelle. Vai ratkaiseeko se mitään tulevaisuutta ajatellen? Jos aikomus on muuttaa joskus yhteen oikeasti, miten se voisi edes onnistua? Mitä tästä kaikesta tulisi nyt oppia? Kumpi oli se mulk**?

Viime aikaisten pahojen riitojen jälkeen mies on ekaa kertaa "yhdessä asumisen" aikana oikeasti tehnyt asioita ja huomioinut toiveitani spontaanisti. Eihän sellaista riidanaikaista käytöstä voi hyksyä, sen sanoin miehelle kyllä. Tätä spontaania toiveiden kuuntelua ja arkipuuhissa auttamista tapahtui ennenkin, kun emme asuneet yhdessä ja tästä olen häntä kiittänyt, kun se oikeasti tuntuu hyvälle.

Tajusiko hän oikeasti, että lähden jos ei mikään muutu ja jos en tule kuulluksi, niin en osaa olla myöskään hänelle hyvä ihminen torjutuksi tullessa.

Tästä keskutelimme viimeksi, että mikä suhteen lopputulema tulee olemaan, jos nyt ei kumpikin ryhdistäydy. Palaako aikaisempi parisuhteen onnellinen, rauhallinen ja seesteinen aika vielä takaisin? Runnoiko arki meidät nyt aivan totaalisesti vai tuhosimmeko toisemme?

Siisteys ja oma järjestys on sinulle tärkeää, joten miksi et vapauta miestäsi kokonaan niistä hommista? Itse tein näin ja mekin asumme ok-talossa, joka on alun perin miehen. Miehellä on omat hommansa, minä siivoan omalla tavallani enkä yritä saada miestä mukautumaan omaan tapaani. Hän kun ei mielestäni osaa siivota. Toimii meillä. Miehellä on omat vastuualueensa kuten autojutut, polttopuut, komposti jne.

Olipas pitkä teksti. Entä jos näyttäisit kumppanillesi tuon ja ajatuksesi?

Vierailija kirjoitti:

Siisteys ja oma järjestys on sinulle tärkeää, joten miksi et vapauta miestäsi kokonaan niistä hommista? Itse tein näin ja mekin asumme ok-talossa, joka on alun perin miehen. Miehellä on omat hommansa, minä siivoan omalla tavallani enkä yritä saada miestä mukautumaan omaan tapaani. Hän kun ei mielestäni osaa siivota. Toimii meillä. Miehellä on omat vastuualueensa kuten autojutut, polttopuut, komposti jne.

PS. minäkin yritin alkuun samaa eli yhdessä tekemistä. Mutta kun mies ei huomaa roskia eikä imuroi nurkkia, meillä tuli myös samoista asioista riitaa, mutta nyt on mennyt tosi hyvin, kun on työnjako. Hän ei auta minua omissa hommissa enkä minä häntä. Sitten sekin on tärkeää, ettei ihan jokaisesta asiasta vedä pulttia. Jo vuosia sitten lopetin siitä sanomisen, että karkkipaperit ja mukit jäävät siihen mihin jäävät eivätkä kulkeudu roskiin ja tiskikoneeseen. Nuo ovat oikeasti tosi pieniä asioita. 

Vaikutat vahvalta ja päättäväiseltä kumppanilta, jolla on ilmeisesti tarve pitää asiat järjestyksessä ja organisoituna. Näet ja tiedät, mitä pitää miehen talossa tehdä ja mikä olisi parasta arjen pyörittämisessä kaappien järjestystä myöten. 

Ja siinäpä se ongelma juuri piilee, että vahvan tahtosi vuoksi toinen voi herkästi vetäytyä, alistua, heittäytyä passiiviseksi, kokea epävarmuutta, muuttua hankalaksi, huudella rumilla sanoilla yms. 

Kirjoitit, että keskustelet hänen kanssaan. Kuunteletko myös? Annatkö hänen puhua loppuun asti, keskeytymättä, ja hyväksyä sen, mitä hän tahtoo yhteisestä kodista? Oletko valmis antamaan jossakin periksi ja hyväksymään hänelle mieluisat tavat arjessa? Ettei kaikki sujuisikaan niin kuin sinusta on järkevää ja oikein? Niin, että sinäkin opettelet hänen tavoilleen kuin vain hän opettelisi?

Voit tietysti ottaa kaiken vastuun lakanoiden vaihdosta komeroiden siisteyteen, mutta silloin se on tehtävä ilman uhriutumista ja asettamatta toiselle odotuksia. Haluatko sitä on miettimisen paikka? Nyt olet  pettynyt, ettei arki sujukaan hyvissä merkeissä ja niin kuin sinä luulit, odotit, toivoit. Miten pitkälle oletkaan niitä ajatuksiasi yksin pyöritellyt ja vain toiminut niin kuin järkesi sanoo?

Olisitko sinä valmis muuttumaan asenteissasi siisteyteen ja kodin ylläpitämiseen? Se on itsellesi tärkein kysymys ja jonka pohjalta voit miettiä oletko oikean ihmisen kanssa tekemisissä.

Joo, eiköhän ole molemmissa vika.

Ymmärrän hyvin jos mies ei auta, tuo korttansa kekoon mutta ei ap voi olla ainao oikeassa oleva. Etenkin jos on tullut TOISEN taloon ja nalkuttaa nalkuttamistaan. Sitähän se nyt on.

Kannustaisin ennemmin nyt tekemään selkeän liikkeen joko niin että hyväksyä tilanne, mikä ei aplle ole varmaan vaihtoehto tai muuttamaan yksin ja katsoa asiaa joskus uudelleen uudesta näkökulmasta ehkä fiksuimmin silmin omaa käytöstä kohtaa. Ehkä mieskin jaksaa sitten kysyä uusin voimin, miten olla avuksi ja mitä yhdessä asumiselta toivot.

Sinä teet tavallasi ja mies tavallaan. Eli sellaista erillisyyttä suhteessa ja arjen hoitamisessa pitää sietää. Toista ei voi pakolla muuttaa. Meillä ainakin toimii se, että kumpikin saa tehdä niin kuin haluaa, mutta esim. on niitä yhteisiä siivouspäiviä jolloin siivoamme yhdessä niitä asioita joista tykkäämme ja kumpikin omalla tavallamme. Joka kerta tulee siistiä eikä tule riitaa kun saa tehdä niin kuin itse haluaa.

Minä elän omaa elämääni ja mies elää omaansa ja meidän elämät myös risteävät ja sitten jatketaan omaa hommaa ja taas kohdataan. Asutaan siis yhdessä ja vietetään paljon aikaa keskenämme, mutta semmoinen henkinen erillisyys ja sisäinen oma elämä pitää olla. Pitää kyetä kantamaan arjesta vastuuta myös itse ja olemaan itsenäinen.

Siis ydinongelma on se, että mies ei tottele sinua? Sinä haluat, sinusta tuntuu, sinua ahdistaa. Mutta entä se mies, et sinä ole valmis ottamaan häntä huomioon lainkaan, sinä määräät kaappien sisällön, ohjeistat ikkunanpesussa, riitelet ja nalkutat, kun et saa tahtoasi läpi.

Miehen kannalta parasta olisi se, että lähdet. Olet pienentänyt hänen elämänsä kodissaan olemattomaksi, joten vähemmästäkin ahdistuu. Hänelle tuttu koti ei ole enää hänen lainkaan, se on sinun taistelutantereesi, jossa eletään sinun vaatimustesi mukaan.

Siivoa, jos haluat siivota. Miksi miehen pitäisi siivota kanssasi, jos sinä täydellisesti tiedät, miten tulee toimia? Puhut arkipuuhissa auttamisesta, mutta miten usein sinä olet kiivennyt katolle siivoamaan rännejä? Olet ominut itsellesi kotityöt ja nyt vaadit miestä apulaiseksi osoittaen kaikin tavoin, että hei, ennen minua teit aina väärin, annas kun mamma neuvoo.

Osin ymmärrän tilanteesi, koska itsekin olen muuttanut puolisoni kotiin. Tavatessamme hän oli ollut leski nelisen vuotta ja vaikka on perussiisti ihminen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan, niin kodista huomasi, että siellä on asunut yksinäinen mies. Hän oli ja on hamstraaja ja sen hyväksyminen on ollut suhteessamme vaikeinta. Älykäs, korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen, joka lukee paljon, seuraa yhteiskunnallisia asioita, kulttuuria, matkustelee, puhuu useita kieliä - mutta koti täynnä tavaraa, mitä ei saa(nut) heittää pois. Esimerkiksi vanhoja Hesareita. Hän oli leikellyt talteen mielenkiintoisia artikkeleita, lisäksi tallessa olivat kaikki Hesarit, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet lukematta tai ei ollut lukenut mielestään huolella. Iso keittiönpöytä oli täynnä Hesari-kasoja ja niitä oli monilla muillakin tasoilla.

Kuivakaapeissa tuotteita siltä ajalta, kun vaimo eli. Ei saanut heittää pois. Varastotilat täynnä pestyjä rasioita ja purkkeja, koska "niitä saattaa vielä tarvita".

Vuosien myötä on päästy vähän parempaan tilanteeseen. Ne vanhat Hesarit lopulta lähtivät kun hän itsekin ymmärsi, että tietoa tulee nykyaikana niin nopeasti lisää, ettei hän ikimaailmassa ehdi lukea sekä vanhoja että uusia lehtiä. Kuivatarvikekaappi on siivottu ja hän itse on siivonnut vähän aikaa sitten pakastimenkin. Parisuhdeterapiassa on sovittu, että ne purkit ja muut hän säilyttää verstaassaan ja varastotiloissaan, ja asuintilat pidetään kotina, ei varastona. Silti aina lipsuu. Jossain vaiheessa kellarin portaikkoon ilmestyi metallinen teline, josta roikkuu nyt latureita, muovikasseja, ties mitä sälää. Myönnän itkeneeni, kun se tuli. Olin puhunut, kuinka itse haluaisin että sekin olisi viihtyisää tilaa, laitettaisiin takorautainen kaide ja joku kiva seinävaate tuomaan lämpöä. Ei tullut kodikasta portaikkoa, tuli säilytyspaikka roinalle.

Hyvää on silti enemmän kuin huonoa. Olen sanonut miehelle, että en itse kutsu meille vieraita, koska häpeän kotiamme. Koronan takia ei kyllä pariin vuoteen tarvinnut sen kysymyksen kanssa painiakaan, mutta nyt hänellä itsellään olisi taas halu kutsua ihmisiä käymään. En voi estää häntä kutsumasta omia tuttaviaan ja sukulaisiaan, mutta hän tietää että minä häpeän.

Vierailija kirjoitti:

Siisteys ja oma järjestys on sinulle tärkeää, joten miksi et vapauta miestäsi kokonaan niistä hommista? Itse tein näin ja mekin asumme ok-talossa, joka on alun perin miehen. Miehellä on omat hommansa, minä siivoan omalla tavallani enkä yritä saada miestä mukautumaan omaan tapaani. Hän kun ei mielestäni osaa siivota. Toimii meillä. Miehellä on omat vastuualueensa kuten autojutut, polttopuut, komposti jne.

Juuri tämä.

Toista ei voi muuttaa. Sillä, että sitä yrittää, aiheuttaa aina isot ongelmat.

Jos asia on sellainen, mitä ei kertakaikkisesti sietää eikä itse tehdä paremmin (esim. alkoholin käyttö), ainoa viisas ratkaisu on ero.

Jos asia on siivoaminen tai muu sellainen, minkä voi kuka vaan tehdä, se tekee, jolle on tärkeää, että asiat tehdään juuri tietyllä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Osin ymmärrän tilanteesi, koska itsekin olen muuttanut puolisoni kotiin. Tavatessamme hän oli ollut leski nelisen vuotta ja vaikka on perussiisti ihminen ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan, niin kodista huomasi, että siellä on asunut yksinäinen mies. Hän oli ja on hamstraaja ja sen hyväksyminen on ollut suhteessamme vaikeinta. Älykäs, korkeasti koulutettu, sivistynyt ihminen, joka lukee paljon, seuraa yhteiskunnallisia asioita, kulttuuria, matkustelee, puhuu useita kieliä - mutta koti täynnä tavaraa, mitä ei saa(nut) heittää pois. Esimerkiksi vanhoja Hesareita. Hän oli leikellyt talteen mielenkiintoisia artikkeleita, lisäksi tallessa olivat kaikki Hesarit, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet lukematta tai ei ollut lukenut mielestään huolella. Iso keittiönpöytä oli täynnä Hesari-kasoja ja niitä oli monilla muillakin tasoilla.

Kuivakaapeissa tuotteita siltä ajalta, kun vaimo eli. Ei saanut heittää pois. Varastotilat täynnä pestyjä rasioita ja purkkeja, koska "niitä saattaa vielä tarvita".

Vuosien myötä on päästy vähän parempaan tilanteeseen. Ne vanhat Hesarit lopulta lähtivät kun hän itsekin ymmärsi, että tietoa tulee nykyaikana niin nopeasti lisää, ettei hän ikimaailmassa ehdi lukea sekä vanhoja että uusia lehtiä. Kuivatarvikekaappi on siivottu ja hän itse on siivonnut vähän aikaa sitten pakastimenkin. Parisuhdeterapiassa on sovittu, että ne purkit ja muut hän säilyttää verstaassaan ja varastotiloissaan, ja asuintilat pidetään kotina, ei varastona. Silti aina lipsuu. Jossain vaiheessa kellarin portaikkoon ilmestyi metallinen teline, josta roikkuu nyt latureita, muovikasseja, ties mitä sälää. Myönnän itkeneeni, kun se tuli. Olin puhunut, kuinka itse haluaisin että sekin olisi viihtyisää tilaa, laitettaisiin takorautainen kaide ja joku kiva seinävaate tuomaan lämpöä. Ei tullut kodikasta portaikkoa, tuli säilytyspaikka roinalle.

Hyvää on silti enemmän kuin huonoa. Olen sanonut miehelle, että en itse kutsu meille vieraita, koska häpeän kotiamme. Koronan takia ei kyllä pariin vuoteen tarvinnut sen kysymyksen kanssa painiakaan, mutta nyt hänellä itsellään olisi taas halu kutsua ihmisiä käymään. En voi estää häntä kutsumasta omia tuttaviaan ja sukulaisiaan, mutta hän tietää että minä häpeän.

Omistatko talon puoliksi vai ainoastaan asut siellä? Jotenkin ankeaa ajatella, että ensin maksat satatonnia miehelle siitä, että olet toinen omistaja ja sitten et saa edes kivaa seinävaatetta.

Se on kuule nyt niin, että ota tai jätä, mutta tuollaista et muuksi muuta.  Ei ihmisiä kuulu muuttaa. 

Jäi epäselväksi se mikä tuossa nyt on ongelma? Se että sinä ylianalysoit suhdetta ja miestä ja omia tuntemuksiasi, vai se että mies ei tee kotitöitä?

Mies on tehnyt vuosia kotityönsä tavallaan ja nyt sinä määräät, miten tehdään?

Onko parisuhteessa tosiaan ongelmia? Kummallista. Meillä itsenäisillä miehillä niitä ei ainakaan ole.

Täällä ihmiset puhuu siitä että ap on syyllinen kaikkeen koska on "tiukkis" siivoamisesta.

Moniko teistä luki tekstin joukosta, että mies pelottelee ap:n hiljaiseksi mm. heittelemällä tavaroita, ja kaasuvalottaa ap:ta siitä kuinka ap ei muka osaa "sanoa asioita oikealla tavalla", ja mies "ei nuku samassa sängyssä, koska on työ_stressiä", mikä on tietenkin vain ap:n syyllistämiseen keksitty juttu.

Tuo että mies vetoaa siihen kuinka asioita ei "sanota oikealla tavalla", vaikka niistä on jo iän kaiken koitettu keskustella eri tavoin ja niissä tilanteissa mies aina myötäilee, mutta oikeasti ei koskaan tee mitään niiden asioiden eteen, on miesten klassikkokusetus.

Ap, sun mies ei ole tyhmä, kyse ei ole siitä lainkaan. Kyllä hän ymmärtää tasan tarkkaan mitä haluat. Hän on vain laiska ja itsekeskeinen, eikä halua siitä muuksi muuttua, koska hänelle ei ole koskaan kasvanutkaan kunnollista selkärankaa, ja lisäksi sinun touhottamisesi ja siivoamisesi on hänelle _helpompaa_, joten hän haluaa jatkaa sitä jakoa teidän kesken hamaan tappiin asti. Syyllistämällä sinua "väärin asioiden sanomisesta", aggressiivisella käytöksellä, ja rankaisemalla sinua nukkumalla muualla ym., hän yrittää saada sinut, touhottajan, kiltin tytön (sen huomaa tekstistäsi joka on pitkä ja sovitteleva, yrität täälläkin kovasti olla se ikuinen kiltti tyttö joka taipuu ja taipuu) taipumaan ikuisesti kotitontukseen.

Lähde vielä kun sinulla itselläsi on selkärankaa itseäsi kohtaan. Ja seuraavalla kerralla älä aloitakaan yhtään mitään sellaisen aikuisen ihmisen kanssa, joka ei välitä omasta kodistaan pitää huolta. Ei miehet ole vauvoja, ei heille tarvitse keksiä tekosyitä kun heillä on niitä omasta takaa säkillinen. Ala opetella paremmin tunnistamaan kunnolliset, sinulle sopivat kumppanit ja mene terapiaan jotta pääset irti suorittajan ja kiltin tytön roolistasi. Kovasti tsemppiä. Et ole ainoa joka tekee näitä virheitä, mutta oppivelkaa se vain on.

Vierailija kirjoitti:

Onko parisuhteessa tosiaan ongelmia? Kummallista. Meillä itsenäisillä miehillä niitä ei ainakaan ole.

Eikä itsenäisillä naisilla. Parisuhteet on vaan iso kusetus.

En ees jaksanu lukea loppuun. Hanki oma kämppä. Ei sun tarvi selitellä. Sanot vaan että et sian kanssa halua asua. Todennäköisesti mies odottaa sinun jo lähtevän tai on kenties sanonutkin että aina voit lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä ihmiset puhuu siitä että ap on syyllinen kaikkeen koska on "tiukkis" siivoamisesta.

Moniko teistä luki tekstin joukosta, että mies pelottelee ap:n hiljaiseksi mm. heittelemällä tavaroita, ja kaasuvalottaa ap:ta siitä kuinka ap ei muka osaa "sanoa asioita oikealla tavalla", ja mies "ei nuku samassa sängyssä, koska on työ_stressiä", mikä on tietenkin vain ap:n syyllistämiseen keksitty juttu.

Tuo että mies vetoaa siihen kuinka asioita ei "sanota oikealla tavalla", vaikka niistä on jo iän kaiken koitettu keskustella eri tavoin ja niissä tilanteissa mies aina myötäilee, mutta oikeasti ei koskaan tee mitään niiden asioiden eteen, on miesten klassikkokusetus.

Ap, sun mies ei ole tyhmä, kyse ei ole siitä lainkaan. Kyllä hän ymmärtää tasan tarkkaan mitä haluat. Hän on vain laiska ja itsekeskeinen, eikä halua siitä muuksi muuttua, koska hänelle ei ole koskaan kasvanutkaan kunnollista selkärankaa, ja lisäksi sinun touhottamisesi ja siivoamisesi on hänelle _helpompaa_, joten hän haluaa jatkaa sitä jakoa teidän kesken hamaan tappiin asti. Syyllistämällä sinua "väärin asioiden sanomisesta", aggressiivisella käytöksellä, ja rankaisemalla sinua nukkumalla muualla ym., hän yrittää saada sinut, touhottajan, kiltin tytön (sen huomaa tekstistäsi joka on pitkä ja sovitteleva, yrität täälläkin kovasti olla se ikuinen kiltti tyttö joka taipuu ja taipuu) taipumaan ikuisesti kotitontukseen.

Lähde vielä kun sinulla itselläsi on selkärankaa itseäsi kohtaan. Ja seuraavalla kerralla älä aloitakaan yhtään mitään sellaisen aikuisen ihmisen kanssa, joka ei välitä omasta kodistaan pitää huolta. Ei miehet ole vauvoja, ei heille tarvitse keksiä tekosyitä kun heillä on niitä omasta takaa säkillinen. Ala opetella paremmin tunnistamaan kunnolliset, sinulle sopivat kumppanit ja mene terapiaan jotta pääset irti suorittajan ja kiltin tytön roolistasi. Kovasti tsemppiä. Et ole ainoa joka tekee näitä virheitä, mutta oppivelkaa se vain on.

No nyt oli hyvin kiteytetty kaikki! Tämä.