Nyt pitää leikata työttömien sosiaalitukia ja keventää työssä käyvien verotusta, sanoo kokoomuksen Petteri Orpo
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin samaa mieltä. Meillä ei ole varaa yhteiskunnassa tähän, että terveet makaavat sohvalla yhteiskunnan tuella. Jos ei oman alan töitä ole, niin tehdään jotain muita. Jos ei töitä ole lähellä, niin sitten muutetaan.
Ei ole töitä kaukanakaan. Ei myöskään oteta töihin edes lähelle liippaavalle alalle, saati aivan toiselle alalle. Minulla on useita ammatteja ja hyviä arvosanoja ja olen hakenut töitä ympäri Suomea äärilaitoja myöten. Lappi, etelä, itä, länsi, keskeltä ja välistä isot ja pikkupaikkakunnat. En ole rajoittanut hakemiani paikkoja lainkaan sijainnin perusteella. Olen lähettänyt vuodessa noin 500 hakemusta. Olen saanut 4 haastattelukutsua KOKO Suomesta. En ole vielä tullut valituksi. Suomessa on ihan joka paikkakunnalla työttömiä jonossa niihin oman paikkakuntansa harvoihin auki oleviin työpaikkoihin.
Oletko hakenut siivoamaan? Pikaruokapaikkaan? Lastenhoitajaksi? Kysynyt oppisopimuspaikkaa lähihoitajaksi? Olethan kertonut, että sinulla on palkkatukioikeus? Olethan suorittanut hygieniapassin?
Jos nuo kaikki on tehtynä ja kunnossa, niin sitten persoonassasi on jotain sellaista, jota täytyy kehittää, että sinut töihin halutaan.
Olen suorittanut hygieniapassin ja hakenut kaikkiin sellaisiin työpaikkoihin, joita minun on fyysisesti mahdollista tehdä. Persoonajuttu on aivan totta. Nauroin kerran kesken työhaastattelun ja haastattelija suuttui. Pitää yrittää olla totisempi ja surullisempi seuraavalla kerralla. Ei iloa, eikä valoa. Vaikea pidätellä kun olen iloinen ihminen ja nauran helposti. Opiksi on otettu.
Vierailija kirjoitti:
Joku päivä nää 9e orjat vie teidänkin hommat.
Sitähän tässä moni on yrittänyt takoa ihmisten päähän jo vuosia mutta joiden pää on niin umpiluuta, ettei sinne uppoa mikään.
Samaan aikaan kun työssäkäyviä piinataan korkealla verotuksella, kuristetaan vähävaraisilta toimeentulo minimiin.
Ja samaan aikaan tämä mahtava hallituksemme jakaa päivittäin 3meur verorahoja maan rajojen ulkopuolelle. Päivittäin! 3 miljoonaa euroa!
Vuonna 2022 valtion budjetin mukaiset kehitysyhteistyön määrärahat ovat kokonaisuudessaan 1 343 miljoonaa euroa
Kouluissa ei täällä kotimaassa ole enää kaikille oppilaille kirjoja, vanhukset kuolevat hoidopuutteeseen kusisissa vaipoissa, ja meitä kerrotaan ettei rahaa välttämättättömyyksiin ole.
Minä haluan että verorahoin käytetään kotimaan hyväksi!
Vierailija kirjoitti:
Jokainen työssä oleva tietää ettei työttömyys koskaan osu, tai edes voisi osua omalle kohdalle, siksi kokoomus. Työssä ollaan ikuisesti ja aina. Työttömät vain tahallaan lorvailee kun tuet on liian isot. Viimeksikin kun näin työttömän, niin sillä oli paita päällä.
Myös kaikkien kokoomus äänestäjien lapset menevät suoraan hyvin palkattuihin asiantuntija töihin, muille voidaan pistää vähän KiKyä ja heikentää työehtoja. Ei katosos koskaan voi osua omalle kohdalle.
NO TÄMÄ. :D Säälittävää katsoa kun jokainen peruspalkalla elävä pulliainen kuvittelee olevansa "samaa heimoa" rikkaiden kermapersekokkareiden kanssa, mutta kai se sitten on tärkeämpää varmistaa että aina on joku päähän potkittava jolla menee itseä huonommin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä alalla on suurin työttömyys?
Lähihoitajat, sairaanhoitajat, lääkärit ja puheterapeutit. Lääkäreistä jne. erityisesti silmäkirurgia.
Näitäkö on eniten työttömänä?
Työvoiman tarve :p
Siis ylin ketjussa tarkoitti minkä alan ihmisiä lojuu eniten työttömänä? Siihen en tiedä vastausta.
Vierailija kirjoitti:
1,8 miljoona ulkomaalaista työskentelemään Suomen 10 euron päiväpalkalla ja sosiaalituet pois kaikilta.
Millä ne 1,8 miljoonaa ulkomaalaista työtekijää elää jos kaikilta on sosiaalituen pois? Nukkuuko ne kesät sillan alla ja talvet jossain parakeissa?
Suomen robin hood se aina vie köyhän kukkarosta rikkaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai, rikkaille, eli Kokoomuksen kannattajille lisää rahaa!
Onpas Suomessa sitten (muka) paljon rikkaita!
Meillä 2% hyvätuloisista maksaa 20% välittömistä veroista.
Vastaavasti yli 20%:lla on vero% 2 tai jopa vähemmän.
Entä, jos jokaisen työkykyisen pitäisi tehdä joka viikko 10 tuntia töitä 8e/h palkalla eli olisi ihan pakko itse ansaita edes osa elannosta? Meillä on ojia kaivettavaksi ja teiden reunoja siistittäväksi, joten eiköhän aloiteta tällä.
Tehdäänkö niin, että maksetaan parhaiten tienaaville vähemmän palkkaa ja muille enemmän, niin yhteiskunnan hyväosaisimpien ei tarvitse enää itkeä köyhille kuinka paljon joutuvat maksamaan veroja?
Arvatenkin kokoomuksella ei ole mitään halua karsia kuitenkaan turhaa hallintoa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä alalla on suurin työttömyys?
Lähihoitajat, sairaanhoitajat, lääkärit ja puheterapeutit. Lääkäreistä jne. erityisesti silmäkirurgia.
Lääkäreitä ja puheterapeutteja saataisiin muutamassa vuodessa ihan niin paljon kuin tarvitaan. Molemmilla aloilla vain murto-osa halukkaista pääsee opiskelemaan alaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai kokoomus haluaa lisää ilmaista työvoimaa. Joku päivä nää 9e orjat vie teidänkin hommat.
9€ orjat ovat Lipposen hallituksen ja Filatovin, silloisen työministerin käsialaa.
Jos Kokoomus sitä 9€ systeemiä kannattaa ja on jo pitkään kannattanut, niin eiköhän se ole ihan sama kenen käsialaa se alunperin on. ?
Tottakai kannattaa, sehän on kuin suoraan kokoomuksen kynästä ja moni uskoo sen olevankin kokoomuksen luoma, unohtaen kuka sen alunperin on toteuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Tukiin ei mene ihan hirveän paljon valtion budjetista. Mitäs jos arvon sekoomus yrittäisi vaikka luoda lisää työpaikkoja? Tehdä yrittämisestä kannattavaa ja houkutella ulkomaisia yrityksiä Suomeen?
Ulkomaiset halpistyöläiset vievät työpaikat ja se on kokoomukselle ihan fine. Samaan aikaan syyllistävät työttömiä siitä kun ei ole töitä. Vaikka jokainen avoin paikka täytettäisi niin jäisi yli 300 000 työtöntä.
Jos säästöjä halutaan niin työkokeilut ja pupukurssit kokonaan pois. Pelkästään 9 eurosiin menee 200 miljoonaa. Työkokeilijan ottaville toiset 200 miljoonaa. Siihen ne turhat kurssit niin alkaa olla puolen miljardin säästöt vuodessa.
Saa käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ihmiset, jotka ovat jonossa ensimmäisenä kertomassa, miten muiden työttömien pitää hakea sinne ja tänne, eivät tee sitä koskaan itse, jos jäävät työttömäksi. Heille tulee myös yllätyksenä, ettei työttömyys statuksena oikeutakaan automaattisesti "kaikenmaailman tukiin". Tämä ilmeni kun entiseltä asuinpaikkakunnaltani lähti isoja työnantajia lyhyen ajan sisään ja työttömäksi jäi paljon "en ole koskaan ollut työtön ja aloitin työnteon 15-vuotiaana" -tyyppejä, erityisesti miehiä.
Se on varmaan sama juttu, kuin nämä yh tuet. Kannattaa kokeilla ryhtyä yh:ksi ja tipahtaa pohjalle tarkastelemaan, että miten ne asiat nyt oikein olivatkaan vai oliko sittenkin niin, että yhden vanhemman perheessä on yksi aikuinen tulonsaaja, jonka vastuulla on ruokkia ja vaatettaa muutkin perheenjäsenet yhden ihmisen tuloilla.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ihmiset, jotka ovat jonossa ensimmäisenä kertomassa, miten muiden työttömien pitää hakea sinne ja tänne, eivät tee sitä koskaan itse, jos jäävät työttömäksi. Heille tulee myös yllätyksenä, ettei työttömyys statuksena oikeutakaan automaattisesti "kaikenmaailman tukiin". Tämä ilmeni kun entiseltä asuinpaikkakunnaltani lähti isoja työnantajia lyhyen ajan sisään ja työttömäksi jäi paljon "en ole koskaan ollut työtön ja aloitin työnteon 15-vuotiaana" -tyyppejä, erityisesti miehiä.
Minua huvittaa edelleen, että "työttömyys on aina oma vika/valinta"-tyylillä ajattelevat ihmiset myös kuvittelevat, että työttömille maksetaan ihan kaikki, eli siis heille tungetaan rahaa ovista ja ikkunoista. Todellisuudessahan työttömille ei todellakaan makseta kaikkea. Kaikissa tuissakin on rajansa, eli esimerkiksi työtön ei periaatteessa voi asua itselleen liian kalliissa asunnossa. Tällä hetkellä ainakin Keski-Suomessa Kela hyväksyy vuokran yksin asuvalta kokonaisuudessaan noin 550 euroon asti (en muista tarkkaa summaa mutta reilusti alle 600 euroa se on). Sen ylimenevän osan tuen saaja joutuu sitten maksamaan "omistaan". Liian suurta sähkölaskuakaan Kela ei hyväksy kokonaan. Joo, voisin jatkaa tätä pitempäänkin mutta jätän nyt tähän.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vähän väärältåä tuntuu tehdä raskasta matalapalkkaduunia 5 päivää viikossa samoilla rahoilla kun joku lorvailee saman ajan vapaalla työttömänä. Ei siinä ole mitään järkeä.
Samoilla rahoilla?
Tiedätkö yhtään paljon työtön saa rahaa?
Itse saan 2 lapsen äitinä 700e, en kyllä mistään kokopäivätyöstä saanut niin vähän palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin samaa mieltä. Meillä ei ole varaa yhteiskunnassa tähän, että terveet makaavat sohvalla yhteiskunnan tuella. Jos ei oman alan töitä ole, niin tehdään jotain muita. Jos ei töitä ole lähellä, niin sitten muutetaan.
Täälläkin oli monta tyyppiä kertomassa ettei missään nimessä ikinä palkkaa työtöntä. Mites työtön menee töihin kun ei kelpaa mihinkään???
Täällä on työvoimapula. Mäkin kassalle, siivoamaan jne. Ja aina voi kouluttautua. Esim. Lähihoitajaksi oppisopimuksella, niin saa opintojen aikanakin rahaa.
Eipä ole mäkkäriä ja siivoojan paikka oli 50km päässä. Ja ei, hoitajaksi kaikista ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Täysin samaa mieltä. Meillä ei ole varaa yhteiskunnassa tähän, että terveet makaavat sohvalla yhteiskunnan tuella. Jos ei oman alan töitä ole, niin tehdään jotain muita. Jos ei töitä ole lähellä, niin sitten muutetaan.
Muutetaan ja rikotaan samalla perhe? Ei kiitos, mieluummin ilman koko tukea.
Vierailija kirjoitti:
Arvatenkin kokoomuksella ei ole mitään halua karsia kuitenkaan turhaa hallintoa...
Saisiko jossain vaiheessa tarkan listan kaikesta turhasta hallinnosta? Ihan kaikkea ei voi kuitenkaan ajaa alas. Ei sellainen valtio ole vahva ja toimiva. Vai oliko se tarkoitus että olisi heikko valtio ja täysin vapaasti toimiva kapitalismi? Jos on, sen voi ilmaista suoraan kansalaisille. Sen jälkeen keskustellaan siitä, mitä se käytännössä tarkoitaa. Mihin kaikkeen vaikuttaa jne.
Mutta tosiaan se lista olis kiva saada jossain vaiheessa että muutkin näkisi mistä kaikesta sitä nyt halutaan karsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin samaa mieltä. Meillä ei ole varaa yhteiskunnassa tähän, että terveet makaavat sohvalla yhteiskunnan tuella. Jos ei oman alan töitä ole, niin tehdään jotain muita. Jos ei töitä ole lähellä, niin sitten muutetaan.
Muutetaan ja rikotaan samalla perhe? Ei kiitos, mieluummin ilman koko tukea.
Puoli vuotta toisaalla töissä ei riko perhettä. Töissä ollessa on paljon helpompaa työllistyä lähemmäs kotia. Niin me muutkin olemme töiden perässä muuttaneet.
En mä voisin mitenkään olla puolta vuotta pois kotoa.
Ei lapsia voi jättää keskenään.
Enkä nyt käsitä miten sen työpaikan voi puolen vuoden päästä saada lähempää kun niitä työpaikkoja ei ole.
Jos Kokoomus sitä 9€ systeemiä kannattaa ja on jo pitkään kannattanut, niin eiköhän se ole ihan sama kenen käsialaa se alunperin on. ?