Lue keskustelun säännöt.
Miten kiusaaminen vaikutti sinun elämääsi? Vaikutukset on tuotava näkyviksi!
10.09.2022 |
Taas oli artikkeli kiusaamisesta, jossa 30 kiusaa yhtä, ja ainoa, mitä koulu osaa tehdä, on vähän palaveerata kiusatun äidin ja opettajien kanssa. Vaikka kiusaamista jatkunut koko ala-asteen.
Kerrotaan tähän ketjuun, miten kiusaaminen on vaikuttanut meihin kiusattuihin pitkällä aikavälillä, niin ehkä jonkun silmät aukeavat, ettei asiaa voi jättää vuosikausiksi muhimaan, koska vaikutukset ovat tuhoisat.
Minä itse esimerkiksi en koskaan hankkinut kunnon koulutusta, koska en kestänyt enää hetkeäkään kauempaa kouluympäristössä. Itsetunto ja mielenterveys tuhoutuivat peruuttamattomasti. Iloisesta lapsesta kasvoi itsetuhoinen teini ja siitä teinistä ihmisiä vihaava, masentunut alisuoriutuja.
Kommentit (49)
Ns kiUsaaminen johtuu tutkinustenkin mukaan usein siitå joka valittaa ettå yhyy häntä kiusataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Here, here.
Itseäni kiusattiin päivähoidosta aina läpi yläasteen ja vähän vielä lukiossakin.
Kiusaaminen oli toki "vain" huutelua ja erään ulkoisen piirteeni - jolle en itse yhtään mitään voi - esille tuomista ja nälvimistä.
Terveen itsetunnon saavutin vasta 30+ -vuotiaana, tähän asti luulin olevani jotenkin huonompi. Nyttemmin en siedä huonoa kohtelua itseäni saati muita kohtaan. Yhtään.
Elämäni on kaikin puolin kunnossa ja esim. ystäviä enemmän kuin tarpeeksi, mikään rassukka en todellakaan ole.
Kuitenkin kouluaikojen kiusaaminen/nöyryyttäminen on vaikuttanut tuhoisasti koulutuksen hankkimiseen:
Olen keskeyttänyt sekä yliopisto- että amk-opinnot. Vuosia ja taas vuosia meni hukkaan, mutta ainakin yritin eikä muuten ollut älystä kiinni. Kampuksien ihmislaumat ja esilläolo vain ahdisti ja stressasi liikaa, siinä ei mikään järkiajattelu auttanut.
Sitten taas työelämään:
Tähtäsin ja pääsinkin tekemään hyvinpalkattua erikoisalan työtä, jota jaksoin alle vuoden koska toimisto+ihmiset. Nykyään teen tyytyväisenä paljon heikommin palkattua, joskin vastuullista duunarihommaa alalla, jossa ei ihmisiä juuri joudu liikaa kohtaamaan.
Tarvitseeko edes mainita, että opettajat eivät näihin nälvimistilanteisiin juurikaan puuttuneet. Vanhemmat toki pitivät rajusti puoliani aina silloin, kun saivat näitä kokemuksia minusta ulos kaivettua.
Ei alle 10-v. lapsi välttämättä ymmärrä kotona edes näistä puhua, kun muut lapset on jo taaperoikäisestä tehneet selväksi, että sinussa on vikaa ja hävetä sietäisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ja paniikkihäiriö. Kustannukset on yhteiskunnalle aika suuret, sillä olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Jos tietäisit että sadistiset kiusaajat eivät jatkaisi koulusta aikuisten maailmaan voisitko silloin olla työkykyinen?
Miten tämä liittyy kyseiseen asiaan? Kiinnostaa mikä logiikka ajatuksessasi on.
En ole tuo kysyjä, mutta logiikka lienee se, että jos tietäisi, ettei työelämässä ole kiusaajia, niin uskaltaisiko /jaksaisiko silloin mennä töihin ja tehdä töitä. Että voisiko silloin saada sellaisen turvallisuuden tunteen, joka mahdollistaisi työn.
Traumat vaativat paljon terapiaa jota suomessa on vaikea saada. Siispä kärsitään koko elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ja paniikkihäiriö. Kustannukset on yhteiskunnalle aika suuret, sillä olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Jos tietäisit että sadistiset kiusaajat eivät jatkaisi koulusta aikuisten maailmaan voisitko silloin olla työkykyinen?
Miten tämä liittyy kyseiseen asiaan? Kiinnostaa mikä logiikka ajatuksessasi on.
En ole tuo kysyjä, mutta logiikka lienee se, että jos tietäisi, ettei työelämässä ole kiusaajia, niin uskaltaisiko /jaksaisiko silloin mennä töihin ja tehdä töitä. Että voisiko silloin saada sellaisen turvallisuuden tunteen, joka mahdollistaisi työn.
Ehkä, mutta sellaisia työpaikkoja ei ole olemassakaan. Ei ainakaan Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epävakaa persoonallisuushäiriö puhkesi reilu parikymppisenä. Ja ennestään oli jo asperger-diagnoosi.
Kyllä monesti mietin, että miksi mun piti syntyä. Tuolla "Miksi autisteja kiusataan" -ketjussa porukka, suurin osa varmasti itse vanhempia, yläpeukuttaa kiusaamista puoltavia kommentteja,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ja paniikkihäiriö. Kustannukset on yhteiskunnalle aika suuret, sillä olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Jos tietäisit että sadistiset kiusaajat eivät jatkaisi koulusta aikuisten maailmaan voisitko silloin olla työkykyinen?
Ei se korjaa tuhoutunutta psyykettä.
Kaikilla ihmisillä on toipumiskykyä. Traumojen kanssa voi ainakin oppia elämään ajan kanssa jos ne eivät toistu.
Kyllä. Olen oppinut elämään traumani kanssa, se on aina osa minuuttani. Olisin kuitenkin käyttänyt selviämiseen menneet voimavarani mieluummin johonkin muuhun. Opiskeluun ja työntekoon esimerkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aiheutti mulle sen, että toivon kiusatulle kuoleman aiheuttaneille myös samaa
En oikeastaan muista kiusaamistilanteita kunnolla. Jotain kai on ollut, koska en luota ihmisiin ja olen nuoresta asti uskonut, että minussa on jotain puutteellista. Muistan puhuneeni lapsena äidille kiusaamisesta. Se oli vanhaa aikaa, 60-70-lukua. Ajan tapaan äiti sanoi, että kiusaaminen loppuu, jos siitä ei välitä, ja ettei kaikkea huulenheittoa kannata ottaa vakavasti. Ja että lasten tulee opetella selvittämään asiansa keskenään.
Jos jotain on ollut, se on ollut sanallista, ei fyysistä.
Olen aika herkkä loukkaantumaan ihmisten puheista. Jos joku vieras tulee heittämään rajumpaa läppää, en todellakaan tajua sitä huumoriksi, vaan yritän vältellä häntä jatkossa. Jos joku läheinen tekisi samoin, kysyisin häneltä vakavasti, mikä häntä vaivaa, onko ollut huono päivä ja missä nyt on vikaa.
Vieraan kanssa en kehtaa ottaa asiaa puheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kiusattiin läpi kouluajan. Olin siksi erittäin arka ja yritin pysyä mahdollisimman huomaamattomana. Pääsin tästä pelosta ja arkuudesta yli oikeastaan vasta nuorena aikuisena jatko-opiskeluiden aikana kun huomasin, että pärjään hyvin valitsemallani alalla. Uskon, että olen tämänhetkisessä asemassani osaksi kiusaamisen minussa herättäneen näyttämisenhalun vuoksi. Kiusaaminen vei luottamuksen ihmisiin mutta osaltaan kasvatti myös sitkeyttä ja periksiantamattomuutta ja siksi olen hyvin menestynyt - joku voisi sanoa itsekkääksi mutta sieltä kaukaa kouluaikojen lyttäämisestä se johtuu. Olen tyytyväinen etten enää anna kenenkään kävellä ylitseni
Onhan kiusaamisen vaikutuksista ollut juttuja siellä ja täällä- että uskon kaikkien aivoilla varustettujen jo tietävän. Mutta se onki sitte toinen juttu, että saataisiin välittämään sen verran, että kiusaaminen loppuisi. (hiton laimea sana tuo kiusaaminen, kun usein se oikeasti tarkoittaa vuosia kestänyttä systemaattista sadistista rääkkäämistä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle terapia on ollut vihreä liike. Vastustamalla kaikkea osana isompaa liikettä olen päässyt kostamaan kaikille duunareille, joita entiset koulukiusaajat nykyisin ovat. Paskiaiset joutuvat nyt käyttämään kaikki rahansa sähköön ja dieseliin. Hyvä me!
Vierailija kirjoitti:
Minulle terapia on ollut vihreä liike. Vastustamalla kaikkea osana isompaa liikettä olen päässyt kostamaan kaikille duunareille, joita entiset koulukiusaajat nykyisin ovat. Paskiaiset joutuvat nyt käyttämään kaikki rahansa sähköön ja dieseliin. Hyvä me!
Ne lääkkeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan muista kiusaamistilanteita kunnolla. Jotain kai on ollut, koska en luota ihmisiin ja olen nuoresta asti uskonut, että minussa on jotain puutteellista. Muistan puhuneeni lapsena äidille kiusaamisesta. Se oli vanhaa aikaa, 60-70-lukua. Ajan tapaan äiti sanoi, että kiusaaminen loppuu, jos siitä ei välitä, ja ettei kaikkea huulenheittoa kannata ottaa vakavasti. Ja että lasten tulee opetella selvittämään asiansa keskenään.
Jos jotain on ollut, se on ollut sanallista, ei fyysistä.
Olen aika herkkä loukkaantumaan ihmisten puheista. Jos joku vieras tulee heittämään rajumpaa läppää, en todellakaan tajua sitä huumoriksi, vaan yritän vältellä häntä jatkossa. Jos joku läheinen tekisi samoin, kysyisin häneltä vakavasti, mikä häntä vaivaa, onko ollut huono päivä ja missä nyt on vikaa.
Vieraan kanssa en kehtaa ottaa asiaa puheeksi.
Eilen kaupungilla tuli vastaan itsemurhaläppää heittävä nuorten porukka. Alkoi oksettamaan, koska olen itse yrittänyt itsaria useasti ja ollut hoidossa.
Yleensä tällaisia "vitsejä" kertovat sellaiset, joilla ei ole mitään kokemusta aihepiiristä, edes omaisen roolissa.
Mitä enemmän ikää niin sitä enemmän haluaa vältellä ihmisiä. Ei jaksa esittää enää yhtään että on muka pakko tulla toimeen kaikkien kanssa jos vaan ei voi sietää joitain tyyppejä. Jos joku on töykeä tyyppi niin en pilaa aikaani sellaisen kanssa yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ja paniikkihäiriö. Kustannukset on yhteiskunnalle aika suuret, sillä olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Jos tietäisit että sadistiset kiusaajat eivät jatkaisi koulusta aikuisten maailmaan voisitko silloin olla työkykyinen?
Miten tämä liittyy kyseiseen asiaan? Kiinnostaa mikä logiikka ajatuksessasi on.
En ole tuo kysyjä, mutta logiikka lienee se, että jos tietäisi, ettei työelämässä ole kiusaajia, niin uskaltaisiko /jaksaisiko silloin mennä töihin ja tehdä töitä. Että voisiko silloin saada sellaisen turvallisuuden tunteen, joka mahdollistaisi työn.
Miksi nämä keskustelut aina käännetään siihen, mitä kiusatun pitäisi tehdä tai mihin hän mahdollisesti kykenee?
Onko ihan liikaa vaadittu, että katse joskus kääntyisi sinne toiseen suuntaa?
Esiintymisjännitys. En ole saanut sitä pois vieläkään. Pitkään oli sellaista, että en tehnyt mitään silloin kun muut katsoivat. Kaikkea tekemääni oli siis arvosteltu vääräksi oli se vaikka haarukan laittaminen tarjottimelle ruokalassa. Jäinkin ruokalasta pois aika äkkiä, enkä syönyt koulussa mitään. Se alkaa vähitellen vaikuttaa kun 6-8 h päivässä luokallinen huohottaa niskaan siitä miten kävelet, miltä näytät, mikä ilme sinulla on, miten otat repusta kiinni tai ihan mitä tahansa.
En pidä siitä, että minua katsotaan (katsotaan=arvioidaan ja tuomitaan).
20 vuotta meni että pystyin edes menemään kouluun ja opiskelemaan ammatin. Nyt alkaa näyttää siltä, etten selviä työelämässä.
M28
Koko peruskoulun ajan kiusattiin.
Ala-asteella vain pojat ja ylä-asteella myös tytötkin liittyivät siihen.
Ei itsetuntoa tai itseluottamusta ja tästä syystä neitsyt luuseri.
Mikään ei huvita tai kiinnosta.
Kavahdan kosketuksia.
En pääsääntöisesti luota ihmisiin ja lämpenen hyvin hitaasti muille.
Satunnaisia ahdistus kohtauksia.
Tällä menolla orastava alkoholismi.
Valehtelen liikaa ja monissa asioissa.
Vääristynyt minäkuva, en luota ihmisiin. Koen välillä rajua yksinäisyyttä, koska en osaa solmia ystävyyssuhteita juuri yllä mainitun luottamuspulan vuoksi.