Miksi autisteja kiusataan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsistamme on autismin kirjolla. Hän on erittäin herkkä loukkaantumaan eikä osaa ottaa asioita asioina. Jos hänen tekemisiään korjaa tai neuvoo, se on loukkaus häntä itseään kohtaan. Lapsella ei ole juuri kavereita, vaikka on saanut tukea sosiaalisten taitojen opetteluun. Muut lapsemme ovat neurotyypillisiä. Sanoisin siis, että ainakin tämä autismmin kirjolainen kokee kiusaamisena asioita, joita muut eivät koe kiusaamisena.

Tuo on aika tyypillistä. Autistit näkevät asiat mustavalkoisesti, jolloin jäävät usein kantamaan kaunaa. Heille on hyvin vaikeaa päästää irti kokemistaan vääryyksistä (vaikka ne eivät olisi olleet mitään vääryyksiä muiden silmissä).

Yleensä rankkaa kiusaamista on ollut, mutta ihmiset eivät myönnä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihmisestä. Yllättävän usein se kiusaaja itse on autisti. Ei osaa käsitellä tunteitaan, niin purkaa negaatiot muiden kiusaamisen.

Höpö höpö.

Riippuu ihan siitäkin, minkä kokee kiusaamiseksi. Lähipiirissä autistinen lapsi on sellainen, että hän möläyttelee toisille tosi rumia asioita ja on siksi jatkuvasti ongelmissa. Saattaa vaikka kysyä "miksi sä näytät noin rumalta". Itse lukisin tuon jo kiusaamiseksi. Toki autistit eivät yleensä luo klikkejä, joissa jätetään muut ulkopuolelle, kuten neurotyypilliset.

Kiusaamiseksi? Ymmärrätkö mitä puhut? Autistilla on _diagnosoituna_ vamma juurikin tuolla sosiaalisella alueella! Siihen ei kuntoutus tehoa! Väitätkö sokeidenkin kiusaavan, kun eivät näe vaikka kuinka tihrustavat?

Tämä! Niin tämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olettaisin, että osittain koska autisti ei välttämättä ole kiinnostunut neurotyypillisestä, eikä tunne tarvetta tehdä vaikutusta, vaan keskittyy omiin kiinnostuksenkohteisiinsa..

Neuroille lauman hierarkia ja keskinäinen tarkkailu korkealla arvoasteikossa, joten jos joku lähtee harhailemaan, se pyritään vaikka väkivalloin saattamaan yhteisten arvojen äärelle.

Olisi vaikeaa antaa ihmisten vaan olla ja elää.

Tämä on aika usein se ongelma, kun neuroilla on se nokkimisjärjestys. Se on niille hyvin rakas. Hirveä raivo jos joku ei sitä ota huomioon. Kulta pieni kun minä en ajattele sinua ikinä. Ei kelpaa vastaukseksi. 

Jep! Suurimmalle osalle ihmisistä esim. työpaikka, asunto yms. toimivat statussymboleina. Autisteja ei kiinnosta missä asemassa joku ihminen on, vaan ihan muut asiat. 

mikä tahansa, mikä triggeroi kiusaajan kiusaamaan, triggeroi AINOASTAAN kiusaajan kiusaamaan. Eli kyse on vain siitä, että kiusaaja on kiusaaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vallantunne on oltava jotakin, joka tuottaa jopa koulutetuille ihmisille (neurotyypillinen) käsittämätöntä nautintoa. Muuten tuskin tällainen kollektiviinen kiusaaminen koulun henkilökunnan taholta (!) olisi mahdollista:

https://yle.fi/uutiset/3-12020246?utm_source=social-media-share&utm_med…

Kammottavaa. Tuossakin kaikista kauheinta on, että useinpien lasten vanhemmista ei olisi ollut tuollaisiin keinoihin, ja ilman nauhoitteita heitä ei olisi ikinä uskottu.

Laittakaa joku ylelle juttuvinkki, että tapaus seurantaan tuliko irtisanomisia tai sanktioita koululle.

Jossakin oli, että tuo avustajana toiminut pääkiusaaja jatkoi opintoja OKL:ään. Että tällaista materiaalia tiedossa. Minusta hänen nimensä olisi pitänyt laittaa julkisuuteen jakoon.

Onkohan ollut yliksellä tai murhiksella näkyvissä? Yllättävän hiljaa oli Ilmajoki pääkiusaajasta. Ei onnistuisi muualla tällainen väkivallansuojelu kuin Etelä-Pohjanmaalla. Siellä ja Vaasassa kiusaaminen on kunnia.

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsistamme on autismin kirjolla. Hän on erittäin herkkä loukkaantumaan eikä osaa ottaa asioita asioina. Jos hänen tekemisiään korjaa tai neuvoo, se on loukkaus häntä itseään kohtaan. Lapsella ei ole juuri kavereita, vaikka on saanut tukea sosiaalisten taitojen opetteluun. Muut lapsemme ovat neurotyypillisiä. Sanoisin siis, että ainakin tämä autismmin kirjolainen kokee kiusaamisena asioita, joita muut eivät koe kiusaamisena.

Millaista tuo tuki käytännössä on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsistamme on autismin kirjolla. Hän on erittäin herkkä loukkaantumaan eikä osaa ottaa asioita asioina. Jos hänen tekemisiään korjaa tai neuvoo, se on loukkaus häntä itseään kohtaan. Lapsella ei ole juuri kavereita, vaikka on saanut tukea sosiaalisten taitojen opetteluun. Muut lapsemme ovat neurotyypillisiä. Sanoisin siis, että ainakin tämä autismmin kirjolainen kokee kiusaamisena asioita, joita muut eivät koe kiusaamisena.

Millaista tuo tuki käytännössä on?

Sivusta: Voin vain kuvitella. Muovataan väkivalloin neurotyypilliseksi. Ei tule onnistumaan, lapsi masentuu.

Vierailija kirjoitti:

mikä tahansa, mikä triggeroi kiusaajan kiusaamaan, triggeroi AINOASTAAN kiusaajan kiusaamaan. Eli kyse on vain siitä, että kiusaaja on kiusaaja.

Läheskään aina tilanne ei ole näin musta-valkoinen. Esimerkiksi voi olla tilanne, jossa lapsi kokee, että häntä kiusataan jättämällä hänet ulos porukoista. Kuitenkin muut lapset voivat olla sitä mieltä, että tämä yksi lapsi on se kiusaaja, koska hän esimerkiksi haluaa aina pomottaa yhteisissä leikeissä kaikkia tai käyttäytyy muuten epämiellyttävästi.

Kiusaamiseen puuttuminen olisi helppoa, jos kaikki tapaukset olisivat sellaisia Simpsonien Nelsoneita, joissa luokan isoin poika vetää kaikkia pataan ja sanoo "Haa haa!" perään. Valitettavasti tapaukset ovat usein paljon monisyisempiä ja joskus sen yksin jääneenkin lapsen ja hänen vanhempiensa pitää katsoa peiliin ja miettiä, onko omassa käytöksessä parannettavaa.

Tämä nyt ei välttämättä toimi kovin hyvin autististen lapsien kanssa, koska he eivät välttämättä pysty hillitsemään itseään, mutta vähintään heidän vanhempiensa pitäisi ymmärtää, että myös autististen lasten sanat voivat satuttaa kuulijaansa. Jos autistinen lapsi kysyy "miksi olet noin ruma?", hän todennäköisesti on aidosti sitä mieltä, että kuulija on ruma ja se voi tuntua muutenkin ulkonäköpaineista kärsivästä lapsesta pahalta. Onko kuulija silloin väärässä vältellessään haukkujansa seuraa?

Tämä tuntuu olevan hieman sellainen tabu, jota ei saisi sanoa ääneen, että kyllä myös autistin omassa käytöksessä ja toiminnassa voi olla syytä siihen, että hän jää aina yksin eikä saa kavereita. Toki kiusaaminen on silti aina väärin eikä ole oikeutettua, vaikka toinen olisi minkälainen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä tuntuu olevan hieman sellainen tabu, jota ei saisi sanoa ääneen, että kyllä myös autistin omassa käytöksessä ja toiminnassa voi olla syytä siihen, että hän jää aina yksin eikä saa kavereita. Toki kiusaaminen on silti aina väärin eikä ole oikeutettua, vaikka toinen olisi minkälainen.

Kaikki autistit eivät haluakaan kavereita tai asia on heille täysin yhdentekevä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tuntuu olevan hieman sellainen tabu, jota ei saisi sanoa ääneen, että kyllä myös autistin omassa käytöksessä ja toiminnassa voi olla syytä siihen, että hän jää aina yksin eikä saa kavereita. Toki kiusaaminen on silti aina väärin eikä ole oikeutettua, vaikka toinen olisi minkälainen.

Kaikki autistit eivät haluakaan kavereita tai asia on heille täysin yhdentekevä.

Niin. Minä en nyt aikuisiässä pidä vanhempiini mitään yhteyttä juurikin tällaisen lapsuudessa tapahtuneen, henkiseltä pahoinpitelyltä tuntuneen *kuntoutksen* vuoksi. En myöskään mene hautajaisiin, ja toivon heille raskaita sairauksia ja kärsimystä vanhuuteen. Oppivat prkl. Tyyli oli se, että *mukaan vaan, olet reipas*. Minua kiusattiin holtittomasti. Ja sanoin tästä, noin miljoona kertaa; en pidä muista lapsista, en kaipaa heitä, en halua olla heidän kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tuntuu olevan hieman sellainen tabu, jota ei saisi sanoa ääneen, että kyllä myös autistin omassa käytöksessä ja toiminnassa voi olla syytä siihen, että hän jää aina yksin eikä saa kavereita. Toki kiusaaminen on silti aina väärin eikä ole oikeutettua, vaikka toinen olisi minkälainen.

Kaikki autistit eivät haluakaan kavereita tai asia on heille täysin yhdentekevä.

Jep. Minua on usein kehotettu hakeutumaan muiden autismin kirjon henkilöiden seuraan ja tutustumaan heihin. Ei kiitos. En kaipaa muita ihmisiä elämääni enkä halua olla heidän kanssaan tekemisissä enempää kuin on välttämätöntä. Sukulaiset ovat tietysti asia erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tuntuu olevan hieman sellainen tabu, jota ei saisi sanoa ääneen, että kyllä myös autistin omassa käytöksessä ja toiminnassa voi olla syytä siihen, että hän jää aina yksin eikä saa kavereita. Toki kiusaaminen on silti aina väärin eikä ole oikeutettua, vaikka toinen olisi minkälainen.

Kaikki autistit eivät haluakaan kavereita tai asia on heille täysin yhdentekevä.

Niin. Minä en nyt aikuisiässä pidä vanhempiini mitään yhteyttä juurikin tällaisen lapsuudessa tapahtuneen, henkiseltä pahoinpitelyltä tuntuneen *kuntoutksen* vuoksi. En myöskään mene hautajaisiin, ja toivon heille raskaita sairauksia ja kärsimystä vanhuuteen. Oppivat prkl. Tyyli oli se, että *mukaan vaan, olet reipas*. Minua kiusattiin holtittomasti. Ja sanoin tästä, noin miljoona kertaa; en pidä muista lapsista, en kaipaa heitä, en halua olla heidän kanssaan.

Olen pahoillani että olet syntynyt pahoille ja huonoille vanhemmille. Heille priotiteetti on ollut oma maine ja ympäristön reagointi - ei lapsen hyvinvointi. Tuollaisten ei pitäisi lisääntyä lainkaan.

Valitettavasti jotkut autistit sanoo tosi ikäviä asioita ja vielä hyvin usein toisille, koska ei tajua, että sellaista ei saa sanoa. Jotkut eivät jousta yhtään. Jotkut ajattelevat, että kaikki ajattelevat näin kuten he, tai ovat sitten typeriä. Jotkut kokevat mikä tahansa toisen mielipiteen syyllistämisenä. 

Kuntoutus voi olla esimerkiksi sitä, että väännetään rautalangasta näitä kirjoittamattomia sääntöjä, jotka nenteille ovat selviä. Kun autisti ne tietää, hän voi halutessaan ottaa näitä asioita huomioon. Autistille voidaan opettaa, ettei toistein ulkomuotoa ole soveliasta kommentoida (tuo "miksi olet noin ruma"). Kun hän oppii tämän, maailma on heti hänelle vähän helpompi paikka.

Osa autisteista haluaa kavereita ja parisuhteen. Kun he eivät niitä sitten onnistu saamaan, voi tulla pahakin katkeruus ja viha. 

Muistatteko esimerkiksi tämän tapauksen: https://yle.fi/uutiset/3-10652976

En ole tehnyt ikinä kenellekään mitään pahaa. Haluan vain olla rauhassa enkä välitä muiden ihmisten seurasta. Mitä pahaa tai väärää siinä on? Miksi sen vuoksi kaikkien pitää kohdella minua niin huonosti ja pakottaa minut muuttumaan neurotyypilliseksi?

Vierailija kirjoitti:

Kuntoutus voi olla esimerkiksi sitä, että väännetään rautalangasta näitä kirjoittamattomia sääntöjä, jotka nenteille ovat selviä. Kun autisti ne tietää, hän voi halutessaan ottaa näitä asioita huomioon. Autistille voidaan opettaa, ettei toistein ulkomuotoa ole soveliasta kommentoida (tuo "miksi olet noin ruma"). Kun hän oppii tämän, maailma on heti hänelle vähän helpompi paikka.

Osa autisteista haluaa kavereita ja parisuhteen. Kun he eivät niitä sitten onnistu saamaan, voi tulla pahakin katkeruus ja viha. 

Muistatteko esimerkiksi tämän tapauksen: https://yle.fi/uutiset/3-10652976

Mistä oletat että tyyppi on autisti? Oletko nähnyt diagnoosin? Oletko mustamaalaaja ja autistien kiusaaja? Taidat olla?

Koska ihmisten on vaikea hyväksyä erilaisuutta ja sitä, että joku ajattelee eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsistamme on autismin kirjolla. Hän on erittäin herkkä loukkaantumaan eikä osaa ottaa asioita asioina. Jos hänen tekemisiään korjaa tai neuvoo, se on loukkaus häntä itseään kohtaan. Lapsella ei ole juuri kavereita, vaikka on saanut tukea sosiaalisten taitojen opetteluun. Muut lapsemme ovat neurotyypillisiä. Sanoisin siis, että ainakin tämä autismmin kirjolainen kokee kiusaamisena asioita, joita muut eivät koe kiusaamisena.

Millaista tuo tuki käytännössä on?

Sivusta: Voin vain kuvitella. Muovataan väkivalloin neurotyypilliseksi. Ei tule onnistumaan, lapsi masentuu.

Itse olisin ainakin halunnut saada kuntoutusta ja opetusta sosiaalisiin taitoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsistamme on autismin kirjolla. Hän on erittäin herkkä loukkaantumaan eikä osaa ottaa asioita asioina. Jos hänen tekemisiään korjaa tai neuvoo, se on loukkaus häntä itseään kohtaan. Lapsella ei ole juuri kavereita, vaikka on saanut tukea sosiaalisten taitojen opetteluun. Muut lapsemme ovat neurotyypillisiä. Sanoisin siis, että ainakin tämä autismmin kirjolainen kokee kiusaamisena asioita, joita muut eivät koe kiusaamisena.

Millaista tuo tuki käytännössä on?

Sivusta: Voin vain kuvitella. Muovataan väkivalloin neurotyypilliseksi. Ei tule onnistumaan, lapsi masentuu.

Itse olisin ainakin halunnut saada kuntoutusta ja opetusta sosiaalisiin taitoihin.

Sitä saa vielä aikuisenakin. Ihan rauhassa vaan vääntelyttämään persoonaansa jonkun debiilin ohjaukseen. Tarpeeksi kun maksat, niin varmasti joku aivopesee sinut omaan oikeaan ja vääräänsä. Sellainenhan se aina tekee hyvää ihmisen sielulle.