Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
IL: Nuorien työkyky on kelvottomalla tasolla. Mistä se johtuu, miksi nykynuori ei jaksa edes nykyajan kevyitä työtehtäviä?? Ennen tehtiin raskasta työtä ja urheiltiin illalla.
08.09.2022 |
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/3d889e2b-8ef7-498a-82c5-4647764dbe30
Töissä on ollut näitä nykyajan nuoria, mutta työsuhteet on pitänyt päättää mikä on ollut molempien osapuolien etu.
Yksi nuori oli sellainen, että ei koskaan ymmärtänyt tulla ajallaan töihin. Oli helpottunut, kun purin työsuhteen ja minulle jäi se käsitys, ettei hän alunperin edes halunnut olla töissä. Elämänhallinta täysin retuperällä, 25 v sivari siis.
Toisella oli niin pahat mielenterveyden ongelmat, ettei niiden kanssa voinut olla työelämässä.
Kaksi oli niin ylipainoisia ja fyysisesti nollakunnossa, että eivät voineet seisten tehdä töitä ja toinen vaati toimiakseen energiajuomaa muutaman minuutin välein. Nämäkin lähetin kortistoon.
Sitten on ollut näitä jotka yks kaks saavat jonkun hullun idean ja lähtevät sitä toteuttamaan ennen kuin edes ehtivät oppimaan työtään.
Miksi nuoret ovat tuhonneet maineensa??
Kommentit (252)
Tulevaisuuden riikat ja leenat ei jaksa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ei todellakaan ole normaalia että työ on alkuun, tai siis muka vain siihen alkuun eikä ne seuraavat 10-50 vuotta, niin kamalaa että työntekijä haluaa kuolla. Tai ainakaan näin ei pitäisi olla.
Yritä löytää työ joka vain vituttaa, mutta ei tee mieli tappaa itseä. 🤷🏻 Oikeasti, ei siinä muuta voi. Olen katsonut montaa ihmistä sivusta jotka yrittävät kiertää tämän reitin. Suvussani on näitä. Keplottelevat elämässä aina jotenkin eteenpäin, mutta se on pitemmän päälle vaikeampaa kuin se työn vaihtaminen aina pikkuisen kivempaan pikkuhiljaa. Siihen vastaan pullikoimiseen voi tuhlata vaikka kymmeniä vuosia, mutta sillä ei pääse mihinkään.
Ja sitten kun näitä työpaikkoja ei ole tarjolla mihin edes vaihtaa?
Työtilanne on aika hyvä juuri nyt. Ja nuorena kannattaa myös muuttaa työn perässä, kun vielä pystyy ilman asuntolainoja ym.
Työtilanne riippuu alasta, mutta vaikka olisi pulaa niin nuoria ei palkata tai vastaavasti nuoret ei halua tehdä samaa työtä ilmaiseksi/puolilmaiseksi mistä vanhemmille maksetaan, tai työehdot tai vaatimukset ovat täysin kohtuuttomat.
Ikäänkuin nuorempi sukupolvi tulisi ikinä mitään asuntolainaa saamaan saati asuntoa. 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ei todellakaan ole normaalia että työ on alkuun, tai siis muka vain siihen alkuun eikä ne seuraavat 10-50 vuotta, niin kamalaa että työntekijä haluaa kuolla. Tai ainakaan näin ei pitäisi olla.
Yritä löytää työ joka vain vituttaa, mutta ei tee mieli tappaa itseä. 🤷🏻 Oikeasti, ei siinä muuta voi. Olen katsonut montaa ihmistä sivusta jotka yrittävät kiertää tämän reitin. Suvussani on näitä. Keplottelevat elämässä aina jotenkin eteenpäin, mutta se on pitemmän päälle vaikeampaa kuin se työn vaihtaminen aina pikkuisen kivempaan pikkuhiljaa. Siihen vastaan pullikoimiseen voi tuhlata vaikka kymmeniä vuosia, mutta sillä ei pääse mihinkään.
Vakityötä ei ole tarjolla. Nykyään tarjotaan vain pätkää, harjoittelua ja muuta. Siitähän onkin helppo vaihtaa, mutta ei vaan parempaan. Vakiduuni ja palkat on varattu vanhemmalle väelle, ja se hillotolppa ei siirry seuraavalle sukupolvelle.
Ei ne vanhemmat ihmiset ikuisesti ole töissä. Vähän positiivisempi asenne voisi myös auttaa. Me on kaikki oltu nuoria ja vailla vakiduunia ja työkokemusta joskus. Pätkätyöstä on helpompi päästä vakityöhön kuin kortistosta.
Määräaikainen työsuhde kannattaa ajatella ponnahduslautana pysyvämpään pestiin. Joko sillä samalla tai millä tahansa muulla työnantajalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ei todellakaan ole normaalia että työ on alkuun, tai siis muka vain siihen alkuun eikä ne seuraavat 10-50 vuotta, niin kamalaa että työntekijä haluaa kuolla. Tai ainakaan näin ei pitäisi olla.
Yritä löytää työ joka vain vituttaa, mutta ei tee mieli tappaa itseä. 🤷🏻 Oikeasti, ei siinä muuta voi. Olen katsonut montaa ihmistä sivusta jotka yrittävät kiertää tämän reitin. Suvussani on näitä. Keplottelevat elämässä aina jotenkin eteenpäin, mutta se on pitemmän päälle vaikeampaa kuin se työn vaihtaminen aina pikkuisen kivempaan pikkuhiljaa. Siihen vastaan pullikoimiseen voi tuhlata vaikka kymmeniä vuosia, mutta sillä ei pääse mihinkään.
Ja sitten kun näitä työpaikkoja ei ole tarjolla mihin edes vaihtaa?
Työtilanne on aika hyvä juuri nyt. Ja nuorena kannattaa myös muuttaa työn perässä, kun vielä pystyy ilman asuntolainoja ym.
Työtilanne riippuu alasta, mutta vaikka olisi pulaa niin nuoria ei palkata tai vastaavasti nuoret ei halua tehdä samaa työtä ilmaiseksi/puolilmaiseksi mistä vanhemmille maksetaan, tai työehdot tai vaatimukset ovat täysin kohtuuttomat.
Ikäänkuin nuorempi sukupolvi tulisi ikinä mitään asuntolainaa saamaan saati asuntoa. 😂
Itse olen aloittanut kaupan kassalta. Siellä menee palkat tessin mukaan nuorilla ja vanhoilla. Asuntolainaan pääsee kiinni asp-lainalla. Itsehän en sitä saa kun olen yli 40 v. Omatkin omistusasunnot on menneet elämän käänteissä, mutta ei se nyt mikään autuaaksi tekevä asia ole olla kiinni jossain asunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ei todellakaan ole normaalia että työ on alkuun, tai siis muka vain siihen alkuun eikä ne seuraavat 10-50 vuotta, niin kamalaa että työntekijä haluaa kuolla. Tai ainakaan näin ei pitäisi olla.
Yritä löytää työ joka vain vituttaa, mutta ei tee mieli tappaa itseä. 🤷🏻 Oikeasti, ei siinä muuta voi. Olen katsonut montaa ihmistä sivusta jotka yrittävät kiertää tämän reitin. Suvussani on näitä. Keplottelevat elämässä aina jotenkin eteenpäin, mutta se on pitemmän päälle vaikeampaa kuin se työn vaihtaminen aina pikkuisen kivempaan pikkuhiljaa. Siihen vastaan pullikoimiseen voi tuhlata vaikka kymmeniä vuosia, mutta sillä ei pääse mihinkään.
Vakityötä ei ole tarjolla. Nykyään tarjotaan vain pätkää, harjoittelua ja muuta. Siitähän onkin helppo vaihtaa, mutta ei vaan parempaan. Vakiduuni ja palkat on varattu vanhemmalle väelle, ja se hillotolppa ei siirry seuraavalle sukupolvelle.
Ei ne vanhemmat ihmiset ikuisesti ole töissä. Vähän positiivisempi asenne voisi myös auttaa. Me on kaikki oltu nuoria ja vailla vakiduunia ja työkokemusta joskus. Pätkätyöstä on helpompi päästä vakityöhön kuin kortistosta.
Kyllähän nuo tuppaa kuolemaan pois siinä 30 vuodessa, mutta hillotolppa ei periydy nuoremmalle sukupolvelle kun työnantaja alkaa nyrpistellä nenäänsä ettei voida maksaa palkkaa tai ainakaan läheskään samanlaista palkkaa samasta työstä, kun ei ole kertynyt samanlaista kokemusta kuin mitä vakiduunista juuri siinä työpaikassa saisi, ja nuorille on annettu sen 10-50 vuotta pelkkää pätkää. Ihan sama miten kyvykkäitä oikesti ovat, vain sillä on väliä miltä se työhistoria näyttää paperilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä se on kaikista huonoimpiin työpakkoihin yritetään rekrytoida työvoiman huonoin aines.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ei todellakaan ole normaalia että työ on alkuun, tai siis muka vain siihen alkuun eikä ne seuraavat 10-50 vuotta, niin kamalaa että työntekijä haluaa kuolla. Tai ainakaan näin ei pitäisi olla.
Yritä löytää työ joka vain vituttaa, mutta ei tee mieli tappaa itseä. 🤷🏻 Oikeasti, ei siinä muuta voi. Olen katsonut montaa ihmistä sivusta jotka yrittävät kiertää tämän reitin. Suvussani on näitä. Keplottelevat elämässä aina jotenkin eteenpäin, mutta se on pitemmän päälle vaikeampaa kuin se työn vaihtaminen aina pikkuisen kivempaan pikkuhiljaa. Siihen vastaan pullikoimiseen voi tuhlata vaikka kymmeniä vuosia, mutta sillä ei pääse mihinkään.
Vakityötä ei ole tarjolla. Nykyään tarjotaan vain pätkää, harjoittelua ja muuta. Siitähän onkin helppo vaihtaa, mutta ei vaan parempaan. Vakiduuni ja palkat on varattu vanhemmalle väelle, ja se hillotolppa ei siirry seuraavalle sukupolvelle.
Ei ne vanhemmat ihmiset ikuisesti ole töissä. Vähän positiivisempi asenne voisi myös auttaa. Me on kaikki oltu nuoria ja vailla vakiduunia ja työkokemusta joskus. Pätkätyöstä on helpompi päästä vakityöhön kuin kortistosta.
Määräaikainen työsuhde kannattaa ajatella ponnahduslautana pysyvämpään pestiin. Joko sillä samalla tai millä tahansa muulla työnantajalla.
Ei toimi enää. Määräaikaisuus loppuu eikä siitä siirrytä kuin uuteen määräaikaisuuteen. Tulee halvemmaksi työnantajille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ei todellakaan ole normaalia että työ on alkuun, tai siis muka vain siihen alkuun eikä ne seuraavat 10-50 vuotta, niin kamalaa että työntekijä haluaa kuolla. Tai ainakaan näin ei pitäisi olla.
Yritä löytää työ joka vain vituttaa, mutta ei tee mieli tappaa itseä. 🤷🏻 Oikeasti, ei siinä muuta voi. Olen katsonut montaa ihmistä sivusta jotka yrittävät kiertää tämän reitin. Suvussani on näitä. Keplottelevat elämässä aina jotenkin eteenpäin, mutta se on pitemmän päälle vaikeampaa kuin se työn vaihtaminen aina pikkuisen kivempaan pikkuhiljaa. Siihen vastaan pullikoimiseen voi tuhlata vaikka kymmeniä vuosia, mutta sillä ei pääse mihinkään.
Vakityötä ei ole tarjolla. Nykyään tarjotaan vain pätkää, harjoittelua ja muuta. Siitähän onkin helppo vaihtaa, mutta ei vaan parempaan. Vakiduuni ja palkat on varattu vanhemmalle väelle, ja se hillotolppa ei siirry seuraavalle sukupolvelle.
Ei ne vanhemmat ihmiset ikuisesti ole töissä. Vähän positiivisempi asenne voisi myös auttaa. Me on kaikki oltu nuoria ja vailla vakiduunia ja työkokemusta joskus. Pätkätyöstä on helpompi päästä vakityöhön kuin kortistosta.
Kyllähän nuo tuppaa kuolemaan pois siinä 30 vuodessa, mutta hillotolppa ei periydy nuoremmalle sukupolvelle kun työnantaja alkaa nyrpistellä nenäänsä ettei voida maksaa palkkaa tai ainakaan läheskään samanlaista palkkaa samasta työstä, kun ei ole kertynyt samanlaista kokemusta kuin mitä vakiduunista juuri siinä työpaikassa saisi, ja nuorille on annettu sen 10-50 vuotta pelkkää pätkää. Ihan sama miten kyvykkäitä oikesti ovat, vain sillä on väliä miltä se työhistoria näyttää paperilla.
Niin no et kai sinäkään kovin nuori enää 30 vuoden päästä ole ja toivotaan että cv:ssäkin on silloin jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa jutussa nyt ei puhuttu käsittääkseni samanlaisista ihmisistä, kuin ap tuossa puhui. Näitä ap:n mainitsemia nuoria on aina ollut, sitä en osaa sanoa onko määrät lisääntyneet. Nykyajan toimistotyö rasittaa ja stressaa enemmän pääkoppaa, kuin jos tehtäisiin fyysistä työtä.
Mikä siinä niin rasittaa? Suurin osa jotain valmiita lomakkeita ja rasti ruutuun. Nuorten asiantuntija työtehtävät ovat marginaali-ilmiö. Harva alle 25 vuotias on missään asiantuntija.
Putki, rakennus, metalli, telakka sähkö, asfaltti, ilmastointi, korjaus, metsätyöt jne. ovat usein rasittavia. Niistä tullaan kotiin likaisina ja väsyneinä, sen lisäksi niissä on käytettävä aivoja. Vai luuletko, että ne putket tai johdot löytävät automaattisesti omat oikeat paikkansa? Että joku ilmapumpun tai ilmastolaitteen korjaaminen on helppoa?
Siellä toimistossa ilmastoidussa huoneessa on helppo kuvitella kuinka raskas se oma työ on, mutta mitä jos se ilmastointi menee rikki? Osaatko korjata? Saatko edes koko koneesta kantta irti? Tiedätkö edes missä koko systeemin kaikki koneet ovat? Se mistä se ottaa ilmaa ja missä se jäähdyttää sen?
Aivan. Liian moni ei edes ymmärrä missä ne raskaat työ ovat ja kuvittelevat siksi, enää toimistossa istuminen on raskasta pääkopalle ja joskus jopa keholle.Mene sitten toimistotöihin, jos se noin hankalaa on.
Kyse ei ole siitä mitä minä teen työkseni, vaan kyseenlaistan väitteen, jossa toimistotyöhön luokitellaan raskaaksi. Vieläkin väitän ettei toimistotyöhön ole koskaan niin raskasta kun määrätyt työ, joita moni nuori teki ennen.
Minä voin mennä vaikka Karibialle rantabaariin myymään drinkkejä. Se ei ollut se pointti, onko minun työni raskasta.Mene kokeilemaan.
Haluatko puhua nyt minusta ja mitä minun pitäisi kokeilla?
Mene kokeilemaan sitä toimistotyötä pari kuukautta, niin sillähän se selviää. Sen sijaan, että jankkaa tällä palstalla.
Minusta siinä ei rasita oikein mikään. Siksi kysyn mikä siinä niin rasittaa? Olen poiminut mansikoita aikoinaan ja siinä kyllä selkä rasittui ja helle haittasi. Oletko kokeillut ja verranut sitä toimistotyöhön? Olen kaakeloinut oman kylpyhuoneeni ja sekin on raskaampaa kuin toimistotyö.
Onko se rasitus sitä ettei ole mitään rasitusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ei todellakaan ole normaalia että työ on alkuun, tai siis muka vain siihen alkuun eikä ne seuraavat 10-50 vuotta, niin kamalaa että työntekijä haluaa kuolla. Tai ainakaan näin ei pitäisi olla.
Yritä löytää työ joka vain vituttaa, mutta ei tee mieli tappaa itseä. 🤷🏻 Oikeasti, ei siinä muuta voi. Olen katsonut montaa ihmistä sivusta jotka yrittävät kiertää tämän reitin. Suvussani on näitä. Keplottelevat elämässä aina jotenkin eteenpäin, mutta se on pitemmän päälle vaikeampaa kuin se työn vaihtaminen aina pikkuisen kivempaan pikkuhiljaa. Siihen vastaan pullikoimiseen voi tuhlata vaikka kymmeniä vuosia, mutta sillä ei pääse mihinkään.
Vakityötä ei ole tarjolla. Nykyään tarjotaan vain pätkää, harjoittelua ja muuta. Siitähän onkin helppo vaihtaa, mutta ei vaan parempaan. Vakiduuni ja palkat on varattu vanhemmalle väelle, ja se hillotolppa ei siirry seuraavalle sukupolvelle.
Ei ne vanhemmat ihmiset ikuisesti ole töissä. Vähän positiivisempi asenne voisi myös auttaa. Me on kaikki oltu nuoria ja vailla vakiduunia ja työkokemusta joskus. Pätkätyöstä on helpompi päästä vakityöhön kuin kortistosta.
Määräaikainen työsuhde kannattaa ajatella ponnahduslautana pysyvämpään pestiin. Joko sillä samalla tai millä tahansa muulla työnantajalla.
höpö höpö. Työntekijöistä on tosiaan pula. Hyviä ei laiteta pois. Ehkä sinulla on vähän synkkä päivä tänään?
Ei toimi enää. Määräaikaisuus loppuu eikä siitä siirrytä kuin uuteen määräaikaisuuteen. Tulee halvemmaksi työnantajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ei todellakaan ole normaalia että työ on alkuun, tai siis muka vain siihen alkuun eikä ne seuraavat 10-50 vuotta, niin kamalaa että työntekijä haluaa kuolla. Tai ainakaan näin ei pitäisi olla.
Yritä löytää työ joka vain vituttaa, mutta ei tee mieli tappaa itseä. 🤷🏻 Oikeasti, ei siinä muuta voi. Olen katsonut montaa ihmistä sivusta jotka yrittävät kiertää tämän reitin. Suvussani on näitä. Keplottelevat elämässä aina jotenkin eteenpäin, mutta se on pitemmän päälle vaikeampaa kuin se työn vaihtaminen aina pikkuisen kivempaan pikkuhiljaa. Siihen vastaan pullikoimiseen voi tuhlata vaikka kymmeniä vuosia, mutta sillä ei pääse mihinkään.
Vakityötä ei ole tarjolla. Nykyään tarjotaan vain pätkää, harjoittelua ja muuta. Siitähän onkin helppo vaihtaa, mutta ei vaan parempaan. Vakiduuni ja palkat on varattu vanhemmalle väelle, ja se hillotolppa ei siirry seuraavalle sukupolvelle.
Ei ne vanhemmat ihmiset ikuisesti ole töissä. Vähän positiivisempi asenne voisi myös auttaa. Me on kaikki oltu nuoria ja vailla vakiduunia ja työkokemusta joskus. Pätkätyöstä on helpompi päästä vakityöhön kuin kortistosta.
Kyllähän nuo tuppaa kuolemaan pois siinä 30 vuodessa, mutta hillotolppa ei periydy nuoremmalle sukupolvelle kun työnantaja alkaa nyrpistellä nenäänsä ettei voida maksaa palkkaa tai ainakaan läheskään samanlaista palkkaa samasta työstä, kun ei ole kertynyt samanlaista kokemusta kuin mitä vakiduunista juuri siinä työpaikassa saisi, ja nuorille on annettu sen 10-50 vuotta pelkkää pätkää. Ihan sama miten kyvykkäitä oikesti ovat, vain sillä on väliä miltä se työhistoria näyttää paperilla.
Niin no et kai sinäkään kovin nuori enää 30 vuoden päästä ole ja toivotaan että cv:ssäkin on silloin jotain.
Miltä tuntuisi jos itselläsi olisi pelkkää pätkää ja harjoittelua sinne asti? Ei sen takia että itse haluaisit vaan siksi että sellaiset on nykyiset työmarkkinat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykynuoret eivät enää suostu orjatyöhön, niin kuin aikaisemmat sukupolvet, koska heillä arvomaailma erilainen, eikä raha ja materia ole se ykkösjuttu, vaan työn tulee olla mielekästä ja arvoihin pohjautuva ja tämä taas vaatii työnantajalta aivan toisenlaista johtamista, eikä se vanha tyyli ja käskyttäminen auta. Tilanne on maailmanlaajuinen, kun elintaso noussut ja ovet maailmalle avautunut. Nyt ei enää etsitä työpaikkaa läheltä, vaan maailmalta, kun suomalaisten nuorten kielitaito on huippua.
Oman havaintoni työelämästä (35v) , niin nuoret eivät suinkaan ole laiskistuneet, päinvastoin heiltä löytyy paljon enemmän osaamista esim. teknologian osaamista, kielitaitoa jne. kuin aikaisimmilta sukupolvelta, mutta johtamistaidon ja tyyli on myös Suomessa muututtava yhä kansainvälisempään suuntaan.
En tiedä mistä olet nämä johtopäätökset vetänyt, mutta Suomen työolot ovat ihan muihin länsimaihinkin verrattuna erittäin työntekijäystävälliset. Tottakai on yrityksiä, joissa asiat on paremmin ja arvot huomioidaan paremmin, mutta jos oikeasti verrataan työmarkkinatilannetta Suomen ja muiden maiden välillä, niin mihin maihin viittaat, joissa tämä johtamistyyli on niin paljon parempi?
Olen asunut Australiassa, Englannissa ja Espanjassa, eikä missään näistä ainakaan parempaa johtajuutta päässyt todistamaan. Voi toki olla alakohtaista, kommenttisi koskenee ehkä korkeakoulutettuja? Tässä keskustelussa on kuitenkin käsittääkseni enemmän keskitytty muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ihan normaalia että työelämä pitää aloittaa niin että palkan pienuus ja työolosuhteet on oikeasti laittomia? Siis LAITTOMIA laittomia. Kuinka moni vanhemman sukupolven edustaja aloitti työuransa näin?
Maailma on täynnä pimeitä töitä ja työpaikkoja. Sinun ei olisi pitänyt aloittaa työntekoa 13 vuotiaana. Vaan 18 vuotiaana ja ehkä jopa myöhemmin, koulutettuna.
Meitä kaikkia on joskus kusetettu jotenkin jossain. Menneisyyteen ei kannata jäädä siksi. Oppiminen maksaa ja nuo kannattaa ottaa oppirahojen maksamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kotona opetetaan että kaikki työnantajat huijaa ja vakiduunia ei saa millään ym. niin kannattaa vähän kyseenalaistaa sitäkin. Ei ne vanhemmat kaikkea tiedä. He tietävät ehkä sen oman paikkakunnan tilanteen joltain omalta kapealta sektorilta, tai sitten eivät edes sitä. Omat vanhempani on tuollaisia pahanilmanlintuja. Aina maalailemassa piruja seinille. Kyllä itse olen löytänyt aina tekemistä. Olen kyllä muuttanutkin sen perässä ja ollut joustava palkassa, työajoissa ja milloin missäkin. Nyt 42-vuotiaana viimein olen työssä jonne on kiva mennä aamuisin. Olen siivonnut ja tehnyt asiakaspalvelutyötä, ollut harjoitteluissa opintoihin liittyen ilmaiseksi, kaikenlaista, aina uskoen siihen että se kannattaa. Ja kyllä se kannattaa. Tärkeintä kai lähinnä se että jotakin tekee, eikä passivoidu.
Milloin se sinun "ennen" oli?
Itse kun aloittelin nuorena työelämää 70 - 80 -luvun vaihteessa, niin sanoisin että silloin oli työtahti paljon leppoisampi kuin nyt. Raksoilla nojailtiin lapionvarteen ja käytiin ruokatunnilla kaljalla. Toimistossa nojailtiin ovenpieleen pitkät tovit ja rupateltiin työkaverin kanssa. Ehkäpä tuo rentous auttoi jaksamaan?
Työhön perehdytettiin kunnolla, eikä uutta opittavaa ollut kovin usein. Aina oli joku jolta kysyä ja jolla oli aikaa neuvoa, jos jotakin ei tiennyt. Nyt on muka niin kiire ettei ehditä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ihan normaalia että työelämä pitää aloittaa niin että palkan pienuus ja työolosuhteet on oikeasti laittomia? Siis LAITTOMIA laittomia. Kuinka moni vanhemman sukupolven edustaja aloitti työuransa näin?
Maailma on täynnä pimeitä töitä ja työpaikkoja. Sinun ei olisi pitänyt aloittaa työntekoa 13 vuotiaana. Vaan 18 vuotiaana ja ehkä jopa myöhemmin, koulutettuna.
Meitä kaikkia on joskus kusetettu jotenkin jossain. Menneisyyteen ei kannata jäädä siksi. Oppiminen maksaa ja nuo kannattaa ottaa oppirahojen maksamiseksi.
Ja sitten jos nuoriso ei mene kesätöihin tai työharjoitteluun, he ovat laiskimuksia. Ei vaan voi voittaa. Mutta ongelmahan ei ole se että nuori ei tunne oikeuksiaan vaan se että työnantajat toimivat RIKOLLISESTI, eikä laki ole onnistunut suojelemaan nuoria työntekijöitä.
Kyse ei ole ainoastaan menneisyydestä vaan sama kusetus on nykyään normi, täysi-ikäisten ja koulutettujen työntekijöidenkin kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoriuduin koulusta keskivertoa paremmin ja ahkerana aloitin kesätyöt jo 13-vuotiaana. Koska olin kokematon ja oikeuksistani tietämätön, työnantaja viilasi linssiin mm. jättämällä minut yksin kassalle ja pitämään putiikkia pystyssä, ja maksamalla laittoman alhaista palkkaa, esim. tapahtumamyynnin jälkeen lyömällä käteen 100€ vaikka olin tehnyt 5 päivää 8-10h päiviä, ja vetosi siihen että myynti oli ollut niin huonoa.
Toinen työkokemukseni oli kun olin valmistunut ammattiin. Kaupungin lafka ei halunnut maksaa palkkaa, eikä oikeastaan mitään muitakaan muille työntekijöille annettuja etuuksia kuten ilmainen työpaikkalounas, joten olin 3kk vain ns. harjoittelijana ja maksoin itse 150€/kk bussilipusta siitä ilosta että sain käydä heille tekemässä ilmaisduunia. Tein kuitenkin enemmän työtä, joskus jopa kotona yöhön asti, kuin samassa ammatissa palkattuna ollut henkilö, joka myös delegoi minulle ikävimmät hommat ja haastavimmat asiakkaat. Samainen henkilö kiusasi minua kun muut eivät olleet paikalla ja kyyläsi selän takana luoden pelon ilmapiiriä. Iski burn out ja oli pakko lopettaa, koska olin siinä pisteessä että halusin vain kuolla pois.
Tämän jälkeen olen ollut vain työtön mielenterveyskuntoutuja. Työkkäri yrittää väkisin tunkea töihin ihan minne tahansa vaikka itsekin ovat sitä mieltä etten ole työkuntoinen. Oma näkemykseni työelämästä on hyvin negatiivinen: Yleinen käytäntö on se että meitä nuoria viilataan linssiin palkan ja oikeuksien suhteen, ja jos niitä kehtaa vaatia niin työpaikkaa ei tipu, ei haluta maksaa mitään, pitäisi antaa 100% panos ja tehdä ylitöitä ihan vaan pomon iloksi, käytetään epätoivoa häikäilemättömästi hyväksi esim. palkkatuet ja muut.
Olen siis vakuuttunut siitä että nuorempi sukupolvi on tajunnut antaa vain sen verran suuren panoksen kuin mistä heille maksetaan, eli perusduuni tehdään mutta ei mitään ylimääräistä, ei edes tekohymyillä. Jos työnantaja ei ole työntekijöilleen lojaali, on turha vaatia työntekijöiltä lojaaliutta työnantajaa kohtaan. Tämä ei ole mikään muna vai kana kysymys, vaan ongelma on lähtöisin työnantajista joilla on se valta määrittää työehdot.Siksi pyydän. Kohdelkaa nuoria hyvin. Oli kyse sitten kesätyöläisestä tai vastavalmistuneesta. Ensimmäiset työpaikat tulevat määrittämään sen kuinka positiivisessa valossa he näkevät työelämän ja kuinka valoisana he näkevät tulevaisuuden. Yhteiskuntavastuuta.
Niin sellaista se on alkuun. Silti, helpoin tie hyvinvointiin ja mukavaan työhön on sietää kurjaa työtä ensin. Kotona olemalla et koskaan tule saavuttamaan kivaa työtä. Se ei vain ole se reitti. Jos haluat kivempaan työhön, menet mihin töihin pääset ja vaihdat siitä parempaan sitä mukaan kun taitoja karttuu. Jäämällä ns. tuleen makaamaan ja surkuttelemaan, olet lähtökuopassa edelleen kymmenen vuoden päästäkin.
Ei todellakaan ole normaalia että työ on alkuun, tai siis muka vain siihen alkuun eikä ne seuraavat 10-50 vuotta, niin kamalaa että työntekijä haluaa kuolla. Tai ainakaan näin ei pitäisi olla.
Yritä löytää työ joka vain vituttaa, mutta ei tee mieli tappaa itseä. 🤷🏻 Oikeasti, ei siinä muuta voi. Olen katsonut montaa ihmistä sivusta jotka yrittävät kiertää tämän reitin. Suvussani on näitä. Keplottelevat elämässä aina jotenkin eteenpäin, mutta se on pitemmän päälle vaikeampaa kuin se työn vaihtaminen aina pikkuisen kivempaan pikkuhiljaa. Siihen vastaan pullikoimiseen voi tuhlata vaikka kymmeniä vuosia, mutta sillä ei pääse mihinkään.
Vakityötä ei ole tarjolla. Nykyään tarjotaan vain pätkää, harjoittelua ja muuta. Siitähän onkin helppo vaihtaa, mutta ei vaan parempaan. Vakiduuni ja palkat on varattu vanhemmalle väelle, ja se hillotolppa ei siirry seuraavalle sukupolvelle.
Ei ne vanhemmat ihmiset ikuisesti ole töissä. Vähän positiivisempi asenne voisi myös auttaa. Me on kaikki oltu nuoria ja vailla vakiduunia ja työkokemusta joskus. Pätkätyöstä on helpompi päästä vakityöhön kuin kortistosta.
Kyllähän nuo tuppaa kuolemaan pois siinä 30 vuodessa, mutta hillotolppa ei periydy nuoremmalle sukupolvelle kun työnantaja alkaa nyrpistellä nenäänsä ettei voida maksaa palkkaa tai ainakaan läheskään samanlaista palkkaa samasta työstä, kun ei ole kertynyt samanlaista kokemusta kuin mitä vakiduunista juuri siinä työpaikassa saisi, ja nuorille on annettu sen 10-50 vuotta pelkkää pätkää. Ihan sama miten kyvykkäitä oikesti ovat, vain sillä on väliä miltä se työhistoria näyttää paperilla.
Niin no et kai sinäkään kovin nuori enää 30 vuoden päästä ole ja toivotaan että cv:ssäkin on silloin jotain.
Miltä tuntuisi jos itselläsi olisi pelkkää pätkää ja harjoittelua sinne asti? Ei sen takia että itse haluaisit vaan siksi että sellaiset on nykyiset työmarkkinat.
Kuule kun minä en ole mikään historiallinen otus. Siitä ei ole kuin kymmenisen vuotta kun olen itse ollut vielä vähän nuori. Valmistuin amk:sta 32-vuotiaana. Ei se työelämä siitä ole ainakaan huonommaksi muuttunut, koska tällä hetkellä monella alalla on todellakin pula työvoimasta. Kymmenen vuotta sitten oli vaikeampi löytää työtä. Tiedän kyllä miltä tuntuu. Sinä vissiin luulet että sinä yksin maailmassa olet joskus aloittanut työuraa?
Vierailija kirjoitti:
Jos kotona opetetaan että kaikki työnantajat huijaa ja vakiduunia ei saa millään ym. niin kannattaa vähän kyseenalaistaa sitäkin. Ei ne vanhemmat kaikkea tiedä. He tietävät ehkä sen oman paikkakunnan tilanteen joltain omalta kapealta sektorilta, tai sitten eivät edes sitä. Omat vanhempani on tuollaisia pahanilmanlintuja. Aina maalailemassa piruja seinille. Kyllä itse olen löytänyt aina tekemistä. Olen kyllä muuttanutkin sen perässä ja ollut joustava palkassa, työajoissa ja milloin missäkin. Nyt 42-vuotiaana viimein olen työssä jonne on kiva mennä aamuisin. Olen siivonnut ja tehnyt asiakaspalvelutyötä, ollut harjoitteluissa opintoihin liittyen ilmaiseksi, kaikenlaista, aina uskoen siihen että se kannattaa. Ja kyllä se kannattaa. Tärkeintä kai lähinnä se että jotakin tekee, eikä passivoidu.
Eihän täälläkään puhuttu siitä että vanhemmat olisi opettanut, heillä varmaan ihan samat vakiduunit joista maksetaan palkkaa. Vaan nuorten omasta kokemuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Kun maksaa huonointa mahdollista palkkaa. Saa huonnoimmat mahdolliset tekijät. Tätä ei moni yrittäjä tajua, ei sitten millään.
Hyvistä työpaikoista kilpaillaan. Huonoihin mennään koska kela tai taloustilanne pakottaa.
Ja jos jossain laskusuhdanteessa sattuu hyvän tekijän vahingossa saamaan, niin se lähtee heti pois, kun mahdollista.
Alue: Aihe vapaa
Ei ne vanhemmat ihmiset ikuisesti ole töissä. Vähän positiivisempi asenne voisi myös auttaa. Me on kaikki oltu nuoria ja vailla vakiduunia ja työkokemusta joskus. Pätkätyöstä on helpompi päästä vakityöhön kuin kortistosta.