Lue keskustelun säännöt.
Ellaa, 29, odotettiin työpaikalle aamupalaveriin, mutta hän ei tullut nuoret työntekijät kertovat, että vaatimus lähitöistä stressaa
06.09.2022 |
Ella, 29, aloitti asiantuntijatyön pienessä vaikuttajaorganisaatiossa viime vuoden toukokuussa.
Etätyö oli tuolloin koronapandemian vuoksi normi.
Ella asuu Tampereella ja työpaikan toimitilat ovat Helsingissä. Sopimukseen kirjattiin, että hänen pitäisi tulla lähitöihin muutaman kerran kuussa koronatilanteen jälleen salliessa.
Nyt etätyösuositusta ei enää ole, ja Ella on joutunut kulkemaan Helsinkiin useammin kuin hän olisi tahtonut.
Hän ei ole taipunut pomon toiveisiin mukisematta.
"Nytkin minua odotettiin saapuvaksi paikan päälle aamupalaveriin, mutta en vain tullut. Olin ainoa, joka osallistui etänä."
https://yle.fi/uutiset/74-20000112
Mikä ihmisiä, etenkin nuorempia, vaivaa? En tee koska en tahdo? En minäkään, mutta työ on työ ja kunnioitan työtäni, enkä kiukuttele. Jos Tampereelta Helsinkiin on liian pitkä matka, etsii töitä lähempää tai muuttaa. Myös asennemuutos auttaisi. Ylipäänsä työ, josta tykkää ja viihtyy eikä työpaikalle meno ahdista silloin kun pomo pyytää!
Kommentit (522)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokoukseen osallistuminen onnistuu etänä, niin miksi ihmeessä pitäisikään mennä toimistolle? Sehän on turhaa kyykyttämistä siinä tapauksessa.
Ei ole, mutta sinä vaan et ymmärrä.
En minäkään ymmärrä, joten voisitko kertoa vaikka 5 asiaa, jotka toimistolle menemisessä antavat lisäarvoa palaveriin?
- eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on koronaa edeltävän ajan toimistotiloista enää noin 10 prosenttia jäljellä. Kukaan ei käynyt toimistolla, joten päättivät olla jatkamatta vuokrasopimusta tiloista. Työmatkustuskielto myös säästöihin ja maailman pelastamiseen vedoten. Eli ei todellakaan tarvitse onneksi luopua etätöistä.
Meillä myös jo ekana koronavuotena luovuttiin osasta tiloja.
Ai oikein "asiantuntijatyö vaikuttajaorganisaatiossa" ja noin rankkaa silti! Eipä ole siivoojalla tai sähkärillä vastaavia murheita. Ei myöskään terveyskeskuslääkärillä.
Vierailija kirjoitti:
Ai oikein "asiantuntijatyö vaikuttajaorganisaatiossa" ja noin rankkaa silti! Eipä ole siivoojalla tai sähkärillä vastaavia murheita. Ei myöskään terveyskeskuslääkärillä.
Eli Seiska-lehden puhelinmyyjä, tai kuten palstalla sanotaan , vaativan alan asiantuntija
Maailma muuttuu. Ymmärrän myös tuon, että nuoret on tottuneet erilaiseen maailmaan. He on syntyneet internetin ja älypuhelinten keskelle, eivät muusta tiedä.
Siksi se, että asiat voi tehdä helpommallakin tavalla (koska tekniikka sen mahdollistaa) on monelle nuoremmalle ihmiselle täysin itsestään selvää. Ja tuntuu varmasti käsittämättömältä matkustaa palaveriin Tampereelta Helsinkiin, kun sama asia hoituu myös etänä.
Että 🤷
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ota kantaa alkuperäiseen Ellan tapaukseen, mutta pitkän linjan etätyöläisenä olen tehnyt yhden havainnon pandemian aikana. Etäpalavereissa ihmisistä on tullut rennompia. Niin asiakkaista kuin yhteistyökumppaneistakin. Kun ei tarvitse olla enää kravatti tiukalla puku päällä tai pakkelit naamalla kopistella avokkaat jalassa jakkupuku päällä paikasta toiseen, ihmiset ovat enemmän omia itsejään. Villasukat jalassa ja collegehuppari päällä. Kun jostain kuuluu esim kissan naukaisu, mikroaaltouunin kilahdus, taapero huutaa "ISIIIIIIIII" tms se yleensä saa vain hymyn ihmisten kasvoille. Tai jotain muuta vastaavaa kodin ääniä. Palavereihin osallistujista on tullut inhimillisempiä. Monilla meistä - itsellänikin - on erikseen työminä (kova) ja erikseen siviiliminä (pehmeä). Pandemiasta johtuneen etätyösuosituksen aikana nämä minät ovat jossain määrin sekoittuneet. Vaikka it-alalla työskentelenkin, minusta on ihan mukavaa olla palavereissa ihmisten eikä "robottien" kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Maailma muuttuu. Ymmärrän myös tuon, että nuoret on tottuneet erilaiseen maailmaan. He on syntyneet internetin ja älypuhelinten keskelle, eivät muusta tiedä.
Siksi se, että asiat voi tehdä helpommallakin tavalla (koska tekniikka sen mahdollistaa) on monelle nuoremmalle ihmiselle täysin itsestään selvää. Ja tuntuu varmasti käsittämättömältä matkustaa palaveriin Tampereelta Helsinkiin, kun sama asia hoituu myös etänä.
Että 🤷
Sitten myös monille voi tulla järkytyksenä, että suurta osaa käytännön duuneista ei voi edelleenkään hoitaa älypuhelimella tai läppärillä, eikä voi tulevaisuudessakaan ellei ihmisiä korvata roboteilla. Ne on kuitenkin monet tosi tärkeitä ammatteja, joita ilman yhteiskuntamme romahtaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma muuttuu. Ymmärrän myös tuon, että nuoret on tottuneet erilaiseen maailmaan. He on syntyneet internetin ja älypuhelinten keskelle, eivät muusta tiedä.
Siksi se, että asiat voi tehdä helpommallakin tavalla (koska tekniikka sen mahdollistaa) on monelle nuoremmalle ihmiselle täysin itsestään selvää. Ja tuntuu varmasti käsittämättömältä matkustaa palaveriin Tampereelta Helsinkiin, kun sama asia hoituu myös etänä.
Että 🤷
Sitten myös monille voi tulla järkytyksenä, että suurta osaa käytännön duuneista ei voi edelleenkään hoitaa älypuhelimella tai läppärillä, eikä voi tulevaisuudessakaan ellei ihmisiä korvata roboteilla. Ne on kuitenkin monet tosi tärkeitä ammatteja, joita ilman yhteiskuntamme romahtaisi.
Tietenkään ei kaikkia töitä voi hoitaa etänä, mutta tässä ketjussa on kysymys sellaisista töistä, jotka voi. Eiköhän teinikin ymmärrä, että jos haluaa esim. urheiluhierojaksi, hän ei tule hoitamaan sitä etänä. 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma muuttuu. Ymmärrän myös tuon, että nuoret on tottuneet erilaiseen maailmaan. He on syntyneet internetin ja älypuhelinten keskelle, eivät muusta tiedä.
Siksi se, että asiat voi tehdä helpommallakin tavalla (koska tekniikka sen mahdollistaa) on monelle nuoremmalle ihmiselle täysin itsestään selvää. Ja tuntuu varmasti käsittämättömältä matkustaa palaveriin Tampereelta Helsinkiin, kun sama asia hoituu myös etänä.
Että 🤷
Sitten myös monille voi tulla järkytyksenä, että suurta osaa käytännön duuneista ei voi edelleenkään hoitaa älypuhelimella tai läppärillä, eikä voi tulevaisuudessakaan ellei ihmisiä korvata roboteilla. Ne on kuitenkin monet tosi tärkeitä ammatteja, joita ilman yhteiskuntamme romahtaisi.
Taidat pitää nuoria aika tyhminä. Kyllä nuoretkin tietävät, ettei roskapussi häviä älypuhelimella eikä pyykitkään mene pesukoneeseen. Ainakaan vielä. Toisaalta just nuorissa on se toivo, että jonain päivänä ne menisivätkin. Kyllä nuoret ihan hyvin tietävät, mitkä työt edellyttävät fyysistä paikalla olemista ja mitkä eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa alkuperäiseen Ellan tapaukseen, mutta pitkän linjan etätyöläisenä olen tehnyt yhden havainnon pandemian aikana. Etäpalavereissa ihmisistä on tullut rennompia. Niin asiakkaista kuin yhteistyökumppaneistakin. Kun ei tarvitse olla enää kravatti tiukalla puku päällä tai pakkelit naamalla kopistella avokkaat jalassa jakkupuku päällä paikasta toiseen, ihmiset ovat enemmän omia itsejään. Villasukat jalassa ja collegehuppari päällä. Kun jostain kuuluu esim kissan naukaisu, mikroaaltouunin kilahdus, taapero huutaa "ISIIIIIIIII" tms se yleensä saa vain hymyn ihmisten kasvoille. Tai jotain muuta vastaavaa kodin ääniä. Palavereihin osallistujista on tullut inhimillisempiä. Monilla meistä - itsellänikin - on erikseen työminä (kova) ja erikseen siviiliminä (pehmeä). Pandemiasta johtuneen etätyösuosituksen aikana nämä minät ovat jossain määrin sekoittuneet. Vaikka it-alalla työskentelenkin, minusta on ihan mukavaa olla palavereissa ihmisten eikä "robottien" kanssa.
Jännää, että itsekin työskentelen IT-alalla ja meillä pukeudutaan kyllä toimistollakin ihan rennosti, tyyliin farkut ja villapaita, enkä ole huomannut että pitäisi olla joku työminä.
Vierailija kirjoitti:
Maailma muuttuu. Ymmärrän myös tuon, että nuoret on tottuneet erilaiseen maailmaan. He on syntyneet internetin ja älypuhelinten keskelle, eivät muusta tiedä.
Siksi se, että asiat voi tehdä helpommallakin tavalla (koska tekniikka sen mahdollistaa) on monelle nuoremmalle ihmiselle täysin itsestään selvää. Ja tuntuu varmasti käsittämättömältä matkustaa palaveriin Tampereelta Helsinkiin, kun sama asia hoituu myös etänä.
Että 🤷
Ja osa meistä muumioistakin on huomannut saman ja on aivan täpinöissään uudesta ihanasta (etä-)maailmasta.
N55
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa alkuperäiseen Ellan tapaukseen, mutta pitkän linjan etätyöläisenä olen tehnyt yhden havainnon pandemian aikana. Etäpalavereissa ihmisistä on tullut rennompia. Niin asiakkaista kuin yhteistyökumppaneistakin. Kun ei tarvitse olla enää kravatti tiukalla puku päällä tai pakkelit naamalla kopistella avokkaat jalassa jakkupuku päällä paikasta toiseen, ihmiset ovat enemmän omia itsejään. Villasukat jalassa ja collegehuppari päällä. Kun jostain kuuluu esim kissan naukaisu, mikroaaltouunin kilahdus, taapero huutaa "ISIIIIIIIII" tms se yleensä saa vain hymyn ihmisten kasvoille. Tai jotain muuta vastaavaa kodin ääniä. Palavereihin osallistujista on tullut inhimillisempiä. Monilla meistä - itsellänikin - on erikseen työminä (kova) ja erikseen siviiliminä (pehmeä). Pandemiasta johtuneen etätyösuosituksen aikana nämä minät ovat jossain määrin sekoittuneet. Vaikka it-alalla työskentelenkin, minusta on ihan mukavaa olla palavereissa ihmisten eikä "robottien" kanssa.
Tämä on niin totta. Kun kollegan näkee siellä etätilassa niin hän on enemmän ihminen kuin toimistolla. Hänellä on huone, joka ei näytä yhtään harmaalta avokonttorilta vaan siellä on vaikka mitä mielenkiintoista. Tai hänellä on taustakuvana jokin oma kuva omasta lempparipaikasta. Tai välillä outo irtokäsi tuo hänelle kahvikupin, lapsi istuu kameran eteen tai lemmikki osallistuu palaveriin.
Monelle ihmiselle toimistolla oleminen on varmaan rentoa ja helppoa mutta joillekin meistä se on työrooli, jossa pohtii ja huolehtii puseron nypyistä lähtien kaikenlaista, jäikö vessaan paha haju, narskuvatko kenkäni, söinkö äsken suu auki. Sellainen stressaa. Ja en minä toimistolle menisi reikäisissä verkkareissa (jotka eivät näy kamerassa..).
Ei tässä isoin ongelma tai kysymys minusta ole se, onnistuuko kokoukseen osallistuminen tai muu työ yhtä hyvin etänä. Eniten pisti silmään työntekijän asenne, että voi jättää menemättä paikalle keskustelematta asiasta tai edes ilmoittamatta siitä esimiehelle tai muille paikalla olijoille. Egoistista ja huonotapaista, ei mitään muitakaan asioita noin voi hoitaa. Avoimuus ja ratkaisujen etsiminen on myös työntekijän vastuulla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa alkuperäiseen Ellan tapaukseen, mutta pitkän linjan etätyöläisenä olen tehnyt yhden havainnon pandemian aikana. Etäpalavereissa ihmisistä on tullut rennompia. Niin asiakkaista kuin yhteistyökumppaneistakin. Kun ei tarvitse olla enää kravatti tiukalla puku päällä tai pakkelit naamalla kopistella avokkaat jalassa jakkupuku päällä paikasta toiseen, ihmiset ovat enemmän omia itsejään. Villasukat jalassa ja collegehuppari päällä. Kun jostain kuuluu esim kissan naukaisu, mikroaaltouunin kilahdus, taapero huutaa "ISIIIIIIIII" tms se yleensä saa vain hymyn ihmisten kasvoille. Tai jotain muuta vastaavaa kodin ääniä. Palavereihin osallistujista on tullut inhimillisempiä. Monilla meistä - itsellänikin - on erikseen työminä (kova) ja erikseen siviiliminä (pehmeä). Pandemiasta johtuneen etätyösuosituksen aikana nämä minät ovat jossain määrin sekoittuneet. Vaikka it-alalla työskentelenkin, minusta on ihan mukavaa olla palavereissa ihmisten eikä "robottien" kanssa.
Jännää, että itsekin työskentelen IT-alalla ja meillä pukeudutaan kyllä toimistollakin ihan rennosti, tyyliin farkut ja villapaita, enkä ole huomannut että pitäisi olla joku työminä.
No meillä on kyllä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa aina ollut "työminä", jolla ei ole juurikaan tekemistä "siviiliminän" kanssa. Ei koske pelkkää pukeutumista vaan ylipäätään kaikkea. Työminä on kovempi ja "virallisempi", kun ollaan asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden kanssa tekemisissä. Miten mä tämän nyt sanoiksi pukisin.....työminä edustaa yritystä. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit eivät tiedä minusta mitään enkä minä heistä. Siis työn ulkopuolelta ja ennen etätyösuositusta. En tiennyt, että yrityksen X Jannella on lapsia enkä että asiakkaani Y edustajalla Marjalla on kissa. Ja myös Janne ja Marja tietävät, että mulla on tyhmän näköinen piski, joka aina välillä ilmestyy webbikameraan. Mutta nyt me tiedetään. Ja se tekee meistä toisillemme inhimillisempiä. Todellisempia ihmisinä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä isoin ongelma tai kysymys minusta ole se, onnistuuko kokoukseen osallistuminen tai muu työ yhtä hyvin etänä. Eniten pisti silmään työntekijän asenne, että voi jättää menemättä paikalle keskustelematta asiasta tai edes ilmoittamatta siitä esimiehelle tai muille paikalla olijoille. Egoistista ja huonotapaista, ei mitään muitakaan asioita noin voi hoitaa. Avoimuus ja ratkaisujen etsiminen on myös työntekijän vastuulla!
Eli työntekijän sopimuksessa lukee vain 2 kertaa kuukaudessa toimistolle ja hänen pitäisi joustaa tuosta koska joku tykkää istua toimistolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokoukseen osallistuminen onnistuu etänä, niin miksi ihmeessä pitäisikään mennä toimistolle? Sehän on turhaa kyykyttämistä siinä tapauksessa.
Ei ole, mutta sinä vaan et ymmärrä.
En minäkään ymmärrä, joten voisitko kertoa vaikka 5 asiaa, jotka toimistolle menemisessä antavat lisäarvoa palaveriin?
- eri
Riippuu tietysti täysin kokouksen agendasta. Jos on tarkoitus ideoida, tuottaa vaikka tekstiä yhdessä ym., ei kokemukseni mukaan onnistu etänä. Ruutuja ei voi jakaa niin joustavasti että kaikki tarvittava asia voi olla esillä, puhe ja asioihin reagointi ei ole yhtä spontaania. Kokouksen kulku ja asian eteenpäin vienti jää puheenjohtajan/sihteerin harteille kun muut ovat hiljaa ruutujensa takana.
Etätyöt kunniaan.
Itseäni ahdistaa lähityö paljon. Nukun öisin huonosti ja työpaikalla käynti lyhentää öitä entisestään paljon. Sitten koko päivä pitää skarpata ulkoisesti työpaikalla, kun muita ihmisiä siinä lähellä, kun taas kotona voi vapaasti olla verkkareissa ja kiroilla, jos asiat menee perseelleen. Töissä olen vapaata riistaa, jonka saa keskeyttää, milloin huvittaa. Etänä minun ei tarvitse samalla sekunnilla vastata kysymyksiin, jos en halua.
Kuormitun vähemmän etänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kokoukseen osallistuminen onnistuu etänä, niin miksi ihmeessä pitäisikään mennä toimistolle? Sehän on turhaa kyykyttämistä siinä tapauksessa.
Ei ole, mutta sinä vaan et ymmärrä.
En minäkään ymmärrä, joten voisitko kertoa vaikka 5 asiaa, jotka toimistolle menemisessä antavat lisäarvoa palaveriin?
- eriRiippuu tietysti täysin kokouksen agendasta. Jos on tarkoitus ideoida, tuottaa vaikka tekstiä yhdessä ym., ei kokemukseni mukaan onnistu etänä. Ruutuja ei voi jakaa niin joustavasti että kaikki tarvittava asia voi olla esillä, puhe ja asioihin reagointi ei ole yhtä spontaania. Kokouksen kulku ja asian eteenpäin vienti jää puheenjohtajan/sihteerin harteille kun muut ovat hiljaa ruutujensa takana.
Miksei voi jakaa ruutuja joustavasti etänä? Mielestäni ruudun jako onnistuu juuri parhaiten etänä. Tuo voi joissain tapauksissa pitää paikkansa, että spontaanit kommentit ovat erilaisia livenä. Tosin sekin on henkilöstä riippuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa alkuperäiseen Ellan tapaukseen, mutta pitkän linjan etätyöläisenä olen tehnyt yhden havainnon pandemian aikana. Etäpalavereissa ihmisistä on tullut rennompia. Niin asiakkaista kuin yhteistyökumppaneistakin. Kun ei tarvitse olla enää kravatti tiukalla puku päällä tai pakkelit naamalla kopistella avokkaat jalassa jakkupuku päällä paikasta toiseen, ihmiset ovat enemmän omia itsejään. Villasukat jalassa ja collegehuppari päällä. Kun jostain kuuluu esim kissan naukaisu, mikroaaltouunin kilahdus, taapero huutaa "ISIIIIIIIII" tms se yleensä saa vain hymyn ihmisten kasvoille. Tai jotain muuta vastaavaa kodin ääniä. Palavereihin osallistujista on tullut inhimillisempiä. Monilla meistä - itsellänikin - on erikseen työminä (kova) ja erikseen siviiliminä (pehmeä). Pandemiasta johtuneen etätyösuosituksen aikana nämä minät ovat jossain määrin sekoittuneet. Vaikka it-alalla työskentelenkin, minusta on ihan mukavaa olla palavereissa ihmisten eikä "robottien" kanssa.
Jännää, että itsekin työskentelen IT-alalla ja meillä pukeudutaan kyllä toimistollakin ihan rennosti, tyyliin farkut ja villapaita, enkä ole huomannut että pitäisi olla joku työminä.
No meillä on kyllä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa aina ollut "työminä", jolla ei ole juurikaan tekemistä "siviiliminän" kanssa. Ei koske pelkkää pukeutumista vaan ylipäätään kaikkea. Työminä on kovempi ja "virallisempi", kun ollaan asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden kanssa tekemisissä. Miten mä tämän nyt sanoiksi pukisin.....työminä edustaa yritystä. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit eivät tiedä minusta mitään enkä minä heistä. Siis työn ulkopuolelta ja ennen etätyösuositusta. En tiennyt, että yrityksen X Jannella on lapsia enkä että asiakkaani Y edustajalla Marjalla on kissa. Ja myös Janne ja Marja tietävät, että mulla on tyhmän näköinen piski, joka aina välillä ilmestyy webbikameraan. Mutta nyt me tiedetään. Ja se tekee meistä toisillemme inhimillisempiä. Todellisempia ihmisinä.
Meillä Sfinx on esitellyt takapuoltaan useamman kerran webkameralle. 😅
Kaikki pallukat ovat vielä tallella ja kissa on todella nopea hyppäämään pöydälle.
Ohis..sinunko mielestäsi työnantajalle ei ole väliä, hoituuko työtekijältä hommat hyvin vai huonosti?