Jaksaisiko joku jakaa ajatuksia :( Parisuhdeongelma, pettäminen
Minulla ei ole ystäviä, jakaisiko joku ajatuksiaan.
Mies petti kesällä minua ystävänsä kanssa. Ei pahimmalla mahdollisella tavalla, mutta keskusteltu raja ylittyi. Ystävyys jatkuu heillä kuten ennen pettämistäkin. Tapaavat monta (2-3) kertaa viikossa, harrastavat, kyläilevät ja viettävät aikaa kuten ennenkin. (Sinkku)nainen kuulemma edelleen ihastunut mieheeni, mutta mieheni puolelta ei ole enää mitään seksuaalista, pelkkää ystävyyttä. Minä kuulemma ylireagoin, ei ole enää syytä huoleen. Ystävyyden/tapaamisten lopettaminen ei ole kuulemma mahdollista. Olen kärsinyt asiasta tosi paljon, valmiiksi huono mielenterveyteni järkkyy joka tapaamisen aikaa uudestaan.
Ajatuksia, neuvoja? Mieliala lääkityksen olen aloittanut ja terapiaan pääsyä odotan.
Kommentit (2372)
Toi tilanne on ihan hirveä. Eikä siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin jossain vaiheessa nostaa itsensä ylös ja rakentua uudelleen pala palalta ehjäksi ja vahvaksi. Sitten ehtii viettää vielä x vuotta vapaata elämää. Valitettavasti niin moni meistä on joutunut tekemään tämän ja usea vielä moneen kertaan. Toinen vaihtoehto on sitten räytyä tämän elämän läpi hautaan asti.
Lasten puolesta toivoisin, että se rakentumisen hetki tulisi ap:lle mahdollisimman pian. Tiedän psykologisesti, että juuri nyt tuntuu siltä, että koti on se pesä ja turvapaikka, mutta toisaalta se myös olisi terveellistä, että siihen saisi etäisyyden ja aloittaisitte alusta muualla, puhtaalla maaperällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan käsittämätöntä, että mies menee taas Mirkulle. Mies pitää ap:ta eteisen mattona, johon hän pyyhkii jalat mennessä ja tullessa.
Kenellä teistä olisi pokkaa mennä Pekalle (joka jo tunnustanut, että haluaa kanssanne suhteeseen ja rakastaa teitä), jos teidän oma aviomies olis tollasessa kunnossa? Veikkaan, että kenelläkään ei olis pokkaa lähteä Pekalle ulkoiluttaa koiria ja tukea Pekkaa.
Kyllä rakastunut ihminen lähtee. Minuunkin kerran rakastui yksi perheellinen mies ja minä myös häneen. Tietysti maalasi kotonaan kuvan, että olen joku säälittävä reppana, joka tarvitsee hänen tukeaan ja sitten taas minulle ei kertonut perheestä lainkaan, se tuli jossain vaiheessa ilmi.
Lopulta oli pakko pitää puhelinta äänettömällä, kun sitä pommitti sekä vaimo että mies vuorotellen. Olin vuoden ihan hajalla kaikesta tuosta.
No miten tämä tarina jatkui? Miten mies paljastui sinulle? Otitko miehen? Jättikö mies vaimon?
ap, oletko stalkannu nyt miehes puhelinta?

Se nyt vaan paljastui, eihän tuollaista pysty ikuisesti pimittämään. Se avioliitto kaatui vuoden yskimisen jälkeen. En ottanut miestä, mutta tiedän hänet edelleen.
Mitä tuolle miehelle nyt kuuluu? Miksi mies ei sitten enää kelvannutkaan sinulle?
ap, mitä tapahtui kun mies tuli eilen Mirkulta? Mitä tänään on tapahtunut?
Vierailija kirjoitti:
ap, mitä tapahtui kun mies tuli eilen Mirkulta? Mitä tänään on tapahtunut?
Ei oikein mitään, annoin kaiken olla. En sanonut oikein mitään. Kaikki ennallaan. Olin tänään yhden työkaverin luona kylässä, kun hän laittoi yllättäen viestin, että miten voin, kun en ole ollut töissä koko viikkona. Teki hyvää puhua jonkun kanssa. Ilta vietettiin tänään normaalisti perheenä lasten kanssa. Samassa sängyssä nukutaan edelleen. Tuntuu vain pahalta. Ei muuta. Puhelinta olen vähän katsonut, siellä ei mitään erikoista, mitä kuuluu ja niin pois päin. Samat jutut kuin ennenkin. Mirkku oli jotain laittanut, että kyllä minä tästä vielä jaloilleni joskus pääsen, ymmärsin että viittasi tähän ettei saanutkaan parisuhdetta miehen kanssa. (Ainakaan vielä.) Kiitos kaikille kommenteista! Arvostan niitä!
Ap
Kavereita saa olla mitä sukupuolta vaan. Tuossa tilanteessa, jossa on petetty ja toinen osapuoli tunnustanut rakastuneensa mieheeni niin en kuitenkaan kyllä hyväksyisi mitään yhteydenpitoa tai " kaveruuden" jatkoa.
Olisin jo tilanteen paljastuttua heti vaatinut yhteydenpidon katkaisua Mirkkuun tai takaisin kotiin ei olisi miehellä tulemista. Jos mies olisi asiaa alkanut takeltelemaan tai miettimään asiaa niin olisin todennut, että eiköhän se reaktio kertonut kaiken tarvittavan ja löytää varmaan itse oven. Tekisin miehelle selväksi, että ovimaton saa etsiä muualta.
Uskomattoman tunteetonta toimintaa mieheltä, haluaa pitää rakastuneen ihailijansa ja vähintään henkistä pettämistä jatkaa tämän kanssa eikä välitä paskaakaan puolisonsa tunteista.
Teidän liitossa on älyttömän paljon korjattavaa, se ei toimi sellaisenaan (seksi, syytökset, asenteet, ap:n henkinen tila). Jotta sillä olisi edes mitkään mikroskooppiset mahdollisuudet korjautua, kaikki häiriötekijät pitäisi olla 100 % ulkona.
Enkä usko korjautumiseen. Jotkut ihmiset saavat toiset sairaiksi. Ap ei voi miehen kanssa hyvin ja vaikka mies teoriassa on ollut auttavinaan, hän on mahdollisesti myös sairauden lähde.
Eksäni jokainen nainen sairastuu ajan myötä. Hänen kanssaan ei pysty elämään terveenä ja hyvinvoivana. Ihmisen henkinen pahoinvointi syntyy yleensä lähimmistä suhteista, joille altistuu eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ap, mitä tapahtui kun mies tuli eilen Mirkulta? Mitä tänään on tapahtunut?
Ei oikein mitään, annoin kaiken olla. En sanonut oikein mitään. Kaikki ennallaan. Olin tänään yhden työkaverin luona kylässä, kun hän laittoi yllättäen viestin, että miten voin, kun en ole ollut töissä koko viikkona. Teki hyvää puhua jonkun kanssa. Ilta vietettiin tänään normaalisti perheenä lasten kanssa. Samassa sängyssä nukutaan edelleen. Tuntuu vain pahalta. Ei muuta. Puhelinta olen vähän katsonut, siellä ei mitään erikoista, mitä kuuluu ja niin pois päin. Samat jutut kuin ennenkin. Mirkku oli jotain laittanut, että kyllä minä tästä vielä jaloilleni joskus pääsen, ymmärsin että viittasi tähän ettei saanutkaan parisuhdetta miehen kanssa. (Ainakaan vielä.) Kiitos kaikille kommenteista! Arvostan niitä!
Ap
Nyt päällisin puolin näyttää siltä, että mies valitsi sinut. Onko kiva olla valinta?
Annatko miehen yhä pitää Mirkkuun yhteyttä viikottain?
Annatko hänen mennä Mirkun luo?
Jatkaako mies ja Mirkku yhteisessä harrastuksessaan viikottain?
Miten enää pystyt luottamaan, ettei heidän välilleen kehity yhä juttuja tai jopa on yhä?
Mirkkuhan on tuossa henkisesti kiinni pitkään, sillä sitähän aina haluaa, mitä ei saa...
Miehesi voi langeta Mirkkuun milloin vain, jos kontakti pysyy.
Niin, he nukkuvat samassa sängyssä, mutta muuta siellä ei tapahdu. Mies palaa vielä mirkun luo tai on jo nyt hänen kanssaan ap:n selän takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ap, mitä tapahtui kun mies tuli eilen Mirkulta? Mitä tänään on tapahtunut?
Ei oikein mitään, annoin kaiken olla. En sanonut oikein mitään. Kaikki ennallaan. Olin tänään yhden työkaverin luona kylässä, kun hän laittoi yllättäen viestin, että miten voin, kun en ole ollut töissä koko viikkona. Teki hyvää puhua jonkun kanssa. Ilta vietettiin tänään normaalisti perheenä lasten kanssa. Samassa sängyssä nukutaan edelleen. Tuntuu vain pahalta. Ei muuta. Puhelinta olen vähän katsonut, siellä ei mitään erikoista, mitä kuuluu ja niin pois päin. Samat jutut kuin ennenkin. Mirkku oli jotain laittanut, että kyllä minä tästä vielä jaloilleni joskus pääsen, ymmärsin että viittasi tähän ettei saanutkaan parisuhdetta miehen kanssa. (Ainakaan vielä.) Kiitos kaikille kommenteista! Arvostan niitä!
Ap
Onko tämä miehen viestikaveri tietoinen siitä, että hänen viestinsä lukee muutkin? Minusta tässä (jos koko juttu ei oo trollia) nyt rikotaan ihan hirveesti rajoja. Ap:n pitäisi tehdä omat rajansa selväksi miehelleen eikä rikkoa rajoja niin, että stalkkailee toisen viestit ja kommentoi niitä jollain foorumilla. Siksi epäilen, että tää koko ketju on trollin tekele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ap, mitä tapahtui kun mies tuli eilen Mirkulta? Mitä tänään on tapahtunut?
Ei oikein mitään, annoin kaiken olla. En sanonut oikein mitään. Kaikki ennallaan. Olin tänään yhden työkaverin luona kylässä, kun hän laittoi yllättäen viestin, että miten voin, kun en ole ollut töissä koko viikkona. Teki hyvää puhua jonkun kanssa. Ilta vietettiin tänään normaalisti perheenä lasten kanssa. Samassa sängyssä nukutaan edelleen. Tuntuu vain pahalta. Ei muuta. Puhelinta olen vähän katsonut, siellä ei mitään erikoista, mitä kuuluu ja niin pois päin. Samat jutut kuin ennenkin. Mirkku oli jotain laittanut, että kyllä minä tästä vielä jaloilleni joskus pääsen, ymmärsin että viittasi tähän ettei saanutkaan parisuhdetta miehen kanssa. (Ainakaan vielä.) Kiitos kaikille kommenteista! Arvostan niitä!
ApOnko tämä miehen viestikaveri tietoinen siitä, että hänen viestinsä lukee muutkin? Minusta tässä (jos koko juttu ei oo trollia) nyt rikotaan ihan hirveesti rajoja. Ap:n pitäisi tehdä omat rajansa selväksi miehelleen eikä rikkoa rajoja niin, että stalkkailee toisen viestit ja kommentoi niitä jollain foorumilla. Siksi epäilen, että tää koko ketju on trollin tekele.
Voi kun olisikin. Muutaman kerran olen kurkannut, ei ole mikään säännönen arkirutiini. Käsi ylös joka ei yhtään katsoisi viestejä, jos epäilee pettämistä.

Sinähän tiedät jo. Ja pitäisi kyllä sille kaverillekin olla tiedossa tuo. Mutta miehesi on vätys eikä pidä kummankaan kanssa mitään rotia. Te olette miehenne kanssa ikävä pari, kun ette osaa suhdettanne hoitaa sotkematta siihen muita. Siis jos te pitäisitte rajoista kiinni, mutta ette pidä. Vai ettekö osaa...No, voi olla hyvinkin joidenkin tyyppien källi koko ketju. Siellä pojjaat nauraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ap, mitä tapahtui kun mies tuli eilen Mirkulta? Mitä tänään on tapahtunut?
Ei oikein mitään, annoin kaiken olla. En sanonut oikein mitään. Kaikki ennallaan. Olin tänään yhden työkaverin luona kylässä, kun hän laittoi yllättäen viestin, että miten voin, kun en ole ollut töissä koko viikkona. Teki hyvää puhua jonkun kanssa. Ilta vietettiin tänään normaalisti perheenä lasten kanssa. Samassa sängyssä nukutaan edelleen. Tuntuu vain pahalta. Ei muuta. Puhelinta olen vähän katsonut, siellä ei mitään erikoista, mitä kuuluu ja niin pois päin. Samat jutut kuin ennenkin. Mirkku oli jotain laittanut, että kyllä minä tästä vielä jaloilleni joskus pääsen, ymmärsin että viittasi tähän ettei saanutkaan parisuhdetta miehen kanssa. (Ainakaan vielä.) Kiitos kaikille kommenteista! Arvostan niitä!
ApOnko tämä miehen viestikaveri tietoinen siitä, että hänen viestinsä lukee muutkin? Minusta tässä (jos koko juttu ei oo trollia) nyt rikotaan ihan hirveesti rajoja. Ap:n pitäisi tehdä omat rajansa selväksi miehelleen eikä rikkoa rajoja niin, että stalkkailee toisen viestit ja kommentoi niitä jollain foorumilla. Siksi epäilen, että tää koko ketju on trollin tekele.
Voi kun olisikin. Muutaman kerran olen kurkannut, ei ole mikään säännönen arkirutiini. Käsi ylös joka ei yhtään katsoisi viestejä, jos epäilee pettämistä.
Ap
Minä en katsoisi. Mutta minä olenkin minä ja joku toimii toisin.
Mulle tärkeintä on se, että minulla ja kumppanilla on hyvä suhde. Sitä teillä ei ole. Sun pitäisi ensisijaisesti keskittyä itseesi, toissijaisesti mieheen, jos jotain jää yli niin siihen naiseen -> sen pitämiseen poissa, ei suhteen laadun määrittelyyn.
Tuommoinen että itse suostuu pysymään pitkään paskassa epänormaalissa parisuhdetilanteessa ja syö sen takia jopa lääkkeitä ja joutuu olemaan poissa töistä on todella sairasta ja ap:n omaa syytäkin. Ap:n (trolli)hahmon pitäisi nyt heti laittaa miehelle ultimatumi : joko mies lopettaa KOKONAAN suhteen ja kaiken kontaktin mirkkuun ja ap ja mies voivat yrittää uudelleen. Muussa tapauksessa ap eroaa miehestään jos ei mies pysty luopumaan tästä mirkusta. Tuossa sairaassa kuviossa vellominen ja sen jatkaminen tekee hallaa myös lapsille kun äiti voi huonosti isän itsekkään , vastenmielisen käytöksen takia.
Vastuullinen vanhempi ja työssäkäyvä ihminen tekee päätöksen päästä irti tuosta sairastuttavasta tilanteesta mahdollisimman pian joko eroamalla tai vaatimalla täydellisen sivusuhteen katkaisun puolisoltaan jos tätä säälittäväksi mennyttä suhdetta haluaa yrittää pelastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ap, mitä tapahtui kun mies tuli eilen Mirkulta? Mitä tänään on tapahtunut?
Ei oikein mitään, annoin kaiken olla. En sanonut oikein mitään. Kaikki ennallaan. Olin tänään yhden työkaverin luona kylässä, kun hän laittoi yllättäen viestin, että miten voin, kun en ole ollut töissä koko viikkona. Teki hyvää puhua jonkun kanssa. Ilta vietettiin tänään normaalisti perheenä lasten kanssa. Samassa sängyssä nukutaan edelleen. Tuntuu vain pahalta. Ei muuta. Puhelinta olen vähän katsonut, siellä ei mitään erikoista, mitä kuuluu ja niin pois päin. Samat jutut kuin ennenkin. Mirkku oli jotain laittanut, että kyllä minä tästä vielä jaloilleni joskus pääsen, ymmärsin että viittasi tähän ettei saanutkaan parisuhdetta miehen kanssa. (Ainakaan vielä.) Kiitos kaikille kommenteista! Arvostan niitä!
ApOnko tämä miehen viestikaveri tietoinen siitä, että hänen viestinsä lukee muutkin? Minusta tässä (jos koko juttu ei oo trollia) nyt rikotaan ihan hirveesti rajoja. Ap:n pitäisi tehdä omat rajansa selväksi miehelleen eikä rikkoa rajoja niin, että stalkkailee toisen viestit ja kommentoi niitä jollain foorumilla. Siksi epäilen, että tää koko ketju on trollin tekele.
Anteeks nyt vaan, mutta sen jälkeen kun olet viestisi lähettänyt toiselle henkilölle, hän saa julkaista sen vaikkapa Hesarin etusivulla. Sen jälkeen viestisi on vapaata riistaa.
Eli miettikää tarkkaan mitä viestitätte, sen jälkeen viesteillenne vastaanottaja saa tehdä mitä lystää. Tää niinku yleisenä vinkkinä. Eli älä kirjoittele mitään, mitä et ole valmis lukemaan seuraavan päivän lehden lööpistä, näin karrikoidusti.
Sama tilanne tässä paitsi ap on tavannut Mirkun. Mies väittänyt että Mirkku ei pärjää ilman häntä ja tarvitsee tukea, mutta selvästi paska puhetta kun jaksaa käydä harrastuksissa ja muutenkin toimii normaalisti. Ja vielä selvinnyt että rakastunut ap:n mieheen ja haluaa parisuhteen. Mies varmasti valehtelee ap:lle ja Mirkulle että voisi pitää molemmat. Mutta Mirkku on miehelle se tärkein kun nytkin meni taas hänen luo eikä jäänyt tukemaan ap:ta.