Jaksaisiko joku jakaa ajatuksia :( Parisuhdeongelma, pettäminen
Minulla ei ole ystäviä, jakaisiko joku ajatuksiaan.
Mies petti kesällä minua ystävänsä kanssa. Ei pahimmalla mahdollisella tavalla, mutta keskusteltu raja ylittyi. Ystävyys jatkuu heillä kuten ennen pettämistäkin. Tapaavat monta (2-3) kertaa viikossa, harrastavat, kyläilevät ja viettävät aikaa kuten ennenkin. (Sinkku)nainen kuulemma edelleen ihastunut mieheeni, mutta mieheni puolelta ei ole enää mitään seksuaalista, pelkkää ystävyyttä. Minä kuulemma ylireagoin, ei ole enää syytä huoleen. Ystävyyden/tapaamisten lopettaminen ei ole kuulemma mahdollista. Olen kärsinyt asiasta tosi paljon, valmiiksi huono mielenterveyteni järkkyy joka tapaamisen aikaa uudestaan.
Ajatuksia, neuvoja? Mieliala lääkityksen olen aloittanut ja terapiaan pääsyä odotan.
Kommentit (2372)
Onnittelut ap:lle avauksen tekemisestä. Olen myös ollut väkivaltaisessa suhteessa (ap, teillä on henkistä väkivaltaa) ja tuo on ensimmäinen askel siihen, että alkaa valmistautua lähtöön. Siihen asti asioita on hautonut yksin. Tuo on ensimmäinen merkki siitä, että voi päästää irti suhteesta.
Nyt tsemppiä! Älä anna miehen viedä elämänhaluasi. Uusi aika odottaa! Parempi.
Ap ei kyllä omatoimisesti pysty jättämään miestä. Heillä on yhteinen koti, maatila, lapset ja 20 vuotta yhteistä historiaa. Ap on täysin miehen koukussa eikä pääse siitä irti. Niin olin minäkin, joten ymmärrän ap:ta. Siksipä toivonkin, että ap:lle tapahtuu sama kuin minulle, eli mies jättää ja valitsee toisen naisen. Sillä tavalla pääset miehestä eroon, vaikka pitkään se sattuukin ja tulet olemaan ahdistunut jne. Mutta pikkuhiljaa selviät, olet lastesi kanssa ja jatkat elämää ja jossain kohtaa tajuat, että selvisit.
Eli toivottavasti esität miehelle ukaasin ja mies valitseekin tämän toisen naisen ja jättää sut. Muuten roikut tuossa löyhässä hirressä vuosikausia tai vuosikymmeniä syöden mielialalääkkeitä ja käyden terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä oma mies saisi valita joko minut tai "kaverin". En katselisi tuollaisten touhuja sekunttiakaan. Toki olisk ukko saattanut saada lähtöpassit jo pettämisestä. Et avannut enempää sitä, mitä he tekivät. Älä ainakaan jää sivusta seuraamaan tuota. Joko eroat tai sitten ukko lopettaa täysin yhteydenpidon.
On hyvä ystävä, ei pelkkä kaveri. Ja mieheni hänen ainut ystävänsä, äärimmäisen tärkeä ihminen tämän naisen elämässä. En haluaisi tuhota hänenkään elämäänsä. Eivät harrastaneet seksiä, läheisyyttä ja suudelma. Olin tehnyt selväksi, että minulle suuteleminen on pettämistä.
Ap
Sori mutta mä en usko sun miehesi selityksiä, vain suudelma? Eieiei! Äijä pihalle ellei se "ystävyys" lopu! Ajattele itseäsi, niinhän nämä kaksi typerystäkin tekevät! Älytöntä miettiä ettei halua tuhota toisen elämää. No katoa sitten näiden kahden välistä. Vai mitä teet? -Olen ollut yhtä tyhmä kuin sinäkin, tosin meillä oli kaksi lasta ja äijällä toosi hyvä ystävä jota kävi painamassa vaikka kiisti asian. Olin viimeinen joka uskoi totuuden, ja silloin, terapiasta ja rauhoittavista huolimatta, tuli ero. Minä paranin. Parasta oli kun eron jälkeen pokasin mieheni parhaan frendin, komean, ja meillä oli kivaa sängyssä. Huomasin että kelpaan kyllä, vaikka ääliö minua kohtelikin 6-0 huolimatta lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä edes on totta, koska en voi uskoa että joku on noin typerä kuin ap,
niin anteeksi vaan mutta jos jää tollasen miehen luo ja uskoo noita paskapuheita ettei muka seksiä ole ollut, niin ihan oikein sulle.
Kukaan normaali ei kattelis enää hetkeäkään tollasta paskaa.
Oletpa ilkeä. Et selvästi ymmärrä että kaikilla on erilaiset lähtökohdat, eikä rationaalisinkaan ihminen välttämättä toimi järjellä jos on vuosia sumutettu ja saatettu toinen tollaseen tilaan.
Ensimmäinen tuntomerkki siitä, että olet suhteessa narsistin kanssa: alat epäillä itseäsi.
Ap ei muuta teekään kuin epäilee itseään ja hyväksyttää ajatuksiaan vierailla ihmisillä.
Hyvä ap, että alat herätä tilanteeseen, että asiat eivät ole hyvin ja muutosta tarvitaan. Eikä sitä tee kukaan muu kuin sinä itse. Miehesi ei tule auttamaan asiassa mitenkään.
Oman itsesi vuoksi ap, kerää viimeiset voiman rippeesi ja tee ratkaisu. Suhteenne on jo ohi jos jäät tähän tilanteeseen kolmanneksi pyöräksi.
Istutat miehen vastapäätä sellaiseen tilanteeseen, etteivät lapset kuule. Pyydät miestä tekemään valinnan, sinä tai hän. Ja olet tosissasi. Jos ei suostu tekemään niin ilmoitat, että mies saa muuttaa asunnosta pois kuukauden sisään. Voit vaatia näin, koska hän on todistettavasti se kodin rikkoja. Ilmoitat myös että jätät avioerohakemuksen ja aloitat selvityksen omaisuudenjaosta.
Jos mies valitsee sinut (mitä en valitettavasti näillä tarinoilla enää usko) niin aloitatte terapian.
Mutta ap, mene sinä terapiaan joka tapauksessa koska sinulla pitää olla joku jolle puhua.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sanot itsekin että mies on kohtuuton. Hän ei tule ymmärtämään näkökantaasi. Sinun on päätettävä, jäätkö ottamaan vastaan kohtuuttoman kohtelun vai sisuunnutko.
Maalliset on vaan maallisia. Oltiin ostettu miehen kanssa yhdessä unelma-asunto. Hän koki, että olen nalkissa enkä lähtisi. Lisänä vielä Suomessa tämä myytti siitä, ettei kukaan myy asuntoa alle kahden vuoden verovapauden. No, minäpä myin ja pakosta mieskin mukana. Maksettiin verot jne eikä päivääkään kaduttanut, että löysin itseni. Sairaudet ja mt-ongelmat helpottivat samalla, kun häiriötekijä poistui.
Meilläkin oli melko uusi asunto, yhteisiä yrityksiä, miehen yrityksiä ja kolme alle kouluikäistä lasta. Pitkä liitto teini-iästä lähtien. Kun tuli tarpeeksi nihkee tilanne eli henkistä väkivaltaa, niin kaikki myyntiin ja mihin vaan ja saimme lasten kanssa uuden, paremman elämän alkuun eron jälkeen. Terapiassa kävin ja se auttoi minua näkemään kaikkien valheiden läpi. Mutta pihalla olin minäkin ja jos en olisi eronnut, niin uskon että mielisairaalasta olisin itseni löytänyt ja lapset olisivat joutuneet hunningolle.
Voimia ap, pidä huolta itsestäsi!
Vierailija kirjoitti:
Vitsit, että tuntuu pahalta ap:n puolesta.
Onneksi ap on saanut täältä todella hyvää tukea ja vastauksia, mikä ei ole itsestäänselvää tällä palstalla.
Kyllä! Kiitos tuestanne!
Ap
En tiedä onko sekään hyvä juttu jos mies laittaa kaveriinsa välit poikki vain sen takia kun ap haluaa. Miehen tulisi laittaa välit poikki tähän kaveriin omasta halusta, eikä siksi kun ap haluaa. Ei ole silloin miehen käytös aitoa. Eikä suhde mielestäni toimi, jos aletaan elämään niinkuin ap haluaa.
Ihmettelen, että miksi miehet ylipäätänsä pettää, kun kaikilta naisilta löytyy kuitenkin sama reikä?
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko sekään hyvä juttu jos mies laittaa kaveriinsa välit poikki vain sen takia kun ap haluaa. Miehen tulisi laittaa välit poikki tähän kaveriin omasta halusta, eikä siksi kun ap haluaa. Ei ole silloin miehen käytös aitoa. Eikä suhde mielestäni toimi, jos aletaan elämään niinkuin ap haluaa.
Tätä miestä pitää herätellä uhkailemalla erolla jos ei muuten tajua. Jotkut miehet kympin kriiseissään ei vaan ymmärrä ennen kuin on poskille henkisesti läiskitty. Ne lähtee laukalle ja siinä vaiheessa pitää naarasleijonan karjaista peli piip.
Oletan, että ap ja mies ovat noin nelikymppisiä.
Ja mitä tosi monille miehille tapahtuu noin nelikymppisenä, kun yhdessä on oltu noin parikyt vuotta? Niinpä. Heille tapahtuu kriisi. Se on nimeltään neljänkympin kriisi. Silloin kaikki lähtee lapasesta ja hommataan salarakkaita ja moottoripyöriä.
Seuraava kriisi koittaa viisikymppisenä.
Kertoile ap sitten mikä tilanne on. Kun olet puhunut miehellesi ja mitä hän vastasi.
Analysoidaan sitten yhdessä teidän keskustelu täällä!
Todellakin ap, haluamme kuulla miten homma etenee. Kaikki tuki täältä sinulle!!!
"Ystävyyden/tapaamisten lopettaminen ei ole kuulemma mahdollista."
Siinä, mies on tehnyt valinnan sinun ja hänen välillä. Ei kai tätä tarvitse enempää märehtiä.
Vierailija kirjoitti:
"Ystävyyden/tapaamisten lopettaminen ei ole kuulemma mahdollista."
Siinä, mies on tehnyt valinnan sinun ja hänen välillä. Ei kai tätä tarvitse enempää märehtiä.
Tarvitseepas, sillä ap ei kykene miestä silti jättämään, muttei kuitenkaan hyväksy tuota miehen päätöstä olla katkaisematta välejä tuohon naiseen.
Mies nyt tällä hetkellä saa molemmat naiset, tosin hänen vaimonsa joutuu terapiaan ja syömään mielialalääkkeitä.
Oma mies petti ja hänelle tuntui olevan pahinta se, että mitä hänestä nyt ajatellaan ja kuinka hänet nyt nolataan. Hän, hän ja hänen napa. Nykyään on ex.
Vierailija kirjoitti:
Oma mies petti ja hänelle tuntui olevan pahinta se, että mitä hänestä nyt ajatellaan ja kuinka hänet nyt nolataan. Hän, hän ja hänen napa. Nykyään on ex.
Hänen muna, hänen napa ja hän...
Miksi tavata? Toki voi käydä katsomassa ja haukkua pataluhaksi. Mutta tämä sumutus mitä ap:n mies tässä on jo harrastanut oli seksiä eli ei, suudeltu on ja tunteita on, aikaa on käytetty herra ties kuinka paljon tähän "ystävyyteen", kyllä sanon että mulle riittäisi. Sanoisin ukolle tuossa kohtaa kyselemättä että pakkaa kamasi. Jos alkaisi jostain juridiikasta ja laista mulle urputtaa, käskisin lähteä, hän se valinnan teki pettää, joten syököön soppansa. Että vielä kuvitellaan että kaikki asiat selvitellään siinä saman katon alla. Katin kontit ei enää selvitellä kun etänä myydään ja jaetaan omaisuus ja sovitaan asiat, jos tilanne on tuo. Se on tack och adjö mulle ei enää tarvi tulla lisää valheita kertomaan.