Onko isovanhemmilla mitään velvollisuuksia?

Kyllä varmasti vanhempani ovat kaikkea tehneet. Mutta katsos kun se on niin ettei se vanhemmuus lopu kun lapset kasvavat vaan se on elinikäinen juttu. Jos jättää lapsensä heitteile, antaa adoptioon yms. niin ei voi odottaa et lapset huolehtivat. Minusta asia on näin, jos tyttärenä pyydän apua ja en sitä saa niin en koe olevani velvollinen auttamaan vahempiani. Vanhemmuus ei lopu koskaan ja ei kannata tehdä lapsia jos ei niitä halua. Asiat toimii aina molemmin puolin. Suhde ei koskaan voi olla vain yksipuolista ottamista/antamista.

Jos kerran ei ole yksipuolista antamista?



Huoltovelvollisuus kyllä loppuu, kun lapsi täyttää 18, eikä se koskaan huoltovelvollisuus koskekaan lastenlapsia. Sinulla on omien lastesi huoltovelvollisuus, ei sinun vanhemmillasi!

Jos ystäväni soittaisi ja pyytäisi muutaman tunnin hoitoapua, että äiti saisi vähän nukkua, lähtisin viivana hakemaan lapsia! Eikö tässä maailmassa enää auteta ihmisiä mäen alla, vaan vasta mäen päällä? Missä on kaikki sympatia? Tietenkin isovanhemmilla on oikeus omaan elämään, mutta jos oma tytär soittaa ja ITKEE, että saisi nukkua edes muutaman tunnin, niin onko tuo nyt niin paljon pyydetty?



Synnyttäneellä äidillä on hormoonit sekaisin, väsymys voi olla todella valtaisaa, varsinki keskosen kanssa, jos joskus niin silloin pitää pyytää apua. Ei ihme, että ihmisten on vaikea pyytää apua, kun sitä todella tarvitsevat, jos vastaanotto on tätä tasoa. Hävetkää!



Jokainen hoitaa toki lapsensa itse, mutta miten avun pyytäminen silloin kun on todella väsynyt on väärin? Ei ymmärrä...

En ole pyytänyt että synnyn. Hoidan omat lapseni jotka olen itse saanut mutta vanhempiini nähden minulla ei ole hoitovelvollisuutta. En ole heidän vanhempansa. Hoitakoon yhteiskunta, ovathan he veronsa maksaneet.

Siitähän tässä on kyse.

et silleen

Jos isovanhemmat on muuttanut lähelle auttaakseen ja lähtivät silti luksuslomalle, vaikka oma tytär väsynyt, niin tää tytär ottanut nokkiinsa ja itkenyt jollekin kumminkaimalle ja täällä nyt hakee oikeutusta kateudelleen luksuslomasta.

Tällasiua ihmisiä on nääs olemassa.

(En ole se, jolta kysyit.)



Ei sitä hoivaa makseta vanhemmille takaisin, vaan eteenpäin, omille lapsille. Ja sen, minkä äitini auttaa lapsenhoidossa, voin minä ¿maksaa¿ takaisin sitten kun äitini on vanhainkodissa tms. ja oman lapseni lapsille (toivottavasti minusta tulee mummo), jos olen silloin vielä terve.

Täällä on paljon näitä " vanhempasi ovat jo omat lapsensa hoitaneet" - vastauksia. Mutta kyllä ainakin meidän (70-luvulla syntyneiden) mummut ja papat osallistuivat paljonkin lastelastensa hoitoon. Nyt kun me saamme omia lapsia, on vanhemmilta ihan turha pyytää apua; heillä on omia kiireitä, harrastuksia, lomamatkoja. Tuntuvat vallan unohtaneen sen lastenhoitoavun minkä ovat itse omilta vanhemmiltaan saaneet.

jotka 1960-luvulla hoidattivat omat lapsensa omilla vanhemmillaan, saivat vakivirat, asuntonsa inflaation avulla puoli-ilmaiseksi ja riehuivat suuna päänä solidarisuuden nimissä.



Nyt on takki kääntynyt, ollaan kapitalistisempia kuin kukaan ikinä ja solidaarisuus on unohtunut ihan omia lapsiakin kohtaan...



Ainoa mikä jatkuu on se suuren ikäluokan oikeudella tapahtuva kyynärpäätaktikointi ja oman edun vaaliminen.

parempi niin kuin koko ajan pahoittaa mielensä kylmien isovanhempien vuoksi. Minulla on kokemusta tästä, katkaisin välit omiin vanhempiini, kun meni kaksi kesää, että eivät tavanneet lapsenlapsia juuri lainkaan. Jos kerran muut asiat enemmän kiinnostaa, niin mitäpä sitä riippakivenä heille olemaan. Kyllä tulee heillä olemaan yksinäistä maata märissä vaipoissa laitoksessa parinkymmenen vuoden päästä, mutta oma oli valintansa aikoinaan kun muut jutut ajoivat suvun edelle.

Jotka kiljuu kovaan ääneen " ei ole isovanhempien velvollisuus jne..." , eivätkä tajua mitä on olla silloin kun on totaalisen uupunut/väsynyt, vaan nimittelevät luusereiksi, teiniäideiksi ym ym



Ei ap ole mielestäni mitään vaatinutkaan väkisin. Eikä se isovanhempien loma ollut mielestäni mikään se " suuri" juttu.



Vaan missä on auttamisenhalu, rakkaus, huoli toisen jaksamisesta, empatia...??



Kaikki ovat varmasti kokeneet sen, että pienten lasten kanssa jaksaminen on hyvin usein aika rankkaa. Erityisesti silloin jos on vielä vauvakin hoivattavana. Tilannetta ei paranna myöskään tunne siitä, että on aivan yksin (myös henkisesti) ilman apua. Mies saattaa paiskia töitä pitkiä päiviä, jotta saisi perheelleen elannon. Silloin varmasti tuntuu sydämessä tosi pahalta se, että omat vanhemmatkaan eivät huomaa/välitä avun tarpeesta. Aivan kuin he eivät rakastaisi enää.



Luuletteko te totaalisen kylmät tyypit, että teidän huutelunne täällä tyyliin: " olisitte hankkineet lapsia sen verran kuin kykenette hoitamaan!" auttaa esim. ap:ta selviämään väsymyksestään. Ja sitä paitsi väsymyskin saattaa olla niin syvää, että siihen ei parin tunnin päivänokoset auta. Tai voi olla jopa niin, että ei edes saa nukuttua silloin kun siihen olisi mahdollisuus.



Te kylmät ihmiset täällä, minua säälittää teidän lapsenne, jotka joutuvat tulevaisuudessa siihen tilanteeseen, että apua, rakkautta ja empatiaa on turha odottaa, kun mummo haluaa elää omaa elämäänsä, bailata ja ottaa nuoruutta takaisin.



Minä joka olen ollut vastaavassa tilanteessa kuin ap, olen päättänyt, että en pistä vahinkoa kiertämään, vaan aion auttaa parhaani mukaan lapsiani sitten kun heillä on omaa perhettä ja he tarvitsevat kipeästi apua. Ihan vain rakkaudesta heitä kohtaan. Ja sillä rakkaudella ei ole mitään tekemistä pakon ja velvollisuuden kanssa.

Mun mielestä ei tarvii ton takia lomaansa perua, mutta kyllä pitää auttaa JOS ON LUVANNUT! Ja luulis, että vanhemmat auttaa lapsiaan pyytämättäkin.



Kuinka te voitte olla noin kylmiä? Taidatte olla vaan kateellisia...



Eikä siinä isovanhempien koko elämä mene " hukkaan" jos silloin tällöin hoitaa lapsenlapsiaan.



Ja että kun lapsi täyttää 18 v niin apua ei enää tipu? Ette taida välittää lapsistanne pätkääkään? Oletteko kenties tehnyt heidät vaan sen takia, että voitte ylpeillä hoitaneenne heidät IHAN ITSE, ilman apua? Vai siksi kun kuuluu tehdä lapsia? Vai ovatko he vahinkoja? Tuskin teillä edes on lapsia... Toivottavasti ei ainakaan!

esim. äskettäin synnytyksen aikaan ja muutenkin, äitini toteaa, että muuttaisitte lähemmäs, niin löytyis hoitopaikka. Uskon että hän tarkoittaa totta, koska siskoni lapset saavat mummula-hoitoa ihan reilusti ja mekin päästään sieltä aina yhdeks tai kahdeks yöks kahden reisuun mieheni kanssa, kun lapset jää mummulaan.

Ja silloinkin vain kaksi tuntia. Ja ikää lapsella on jo 8 vuotta. Mieheni vanhemmat pyytävät lastamme hoitoon heille!!! Haluavat olla lapsen kanssa. Että semmosta... Omat vanhempani eivät tämmöiseen kykene jostain kumman syystä? Kyllä minua vaan kuskattiin pienenä ties minne hoitoon. Ymmärrän täysin sinua Ap!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

Siihenkin ketjuun tuli reilusti vastauksia ja sait siinä tosi paljon sympatiaa. Onkohan tää nyt provo sitten kun piti lähteä kaivamaan verta nenästä vähän uusilla sanakäänteillä?

Yhden ainoan kerran olen pyytänyt hoitoapua lapsillemme (meillä kaksi lasta). Olisin kipeästi tarvinnut apua, meillä ei ole mitään tukiverkkoa kotikaupungissamme, olemme aina jotenkin selvinneet miehen kanssa, mutta nyt todellakin tarvitsimme hoitajaa 5 tunniksi. Ei sopinut, eivät viitsineet. Ja rästilomia pitämättä heilläkin töistä paljon....



Itkua vääntäen sain kuin sainkin itse hoidettua lapset tuon ajan. KOskaan en enää pyydä apua sukulaisilta. Ja olen tosi huono jättämään vieraille, esim. MLL.

T. ap

Onko appivanhemmat yhtään parempi vaihtoehto? Voisiko heiltä saada apua? Kannattaisiko muuttaa ennemmin lähemmäs appivanhempia?



Eipä sun tarvitse sitten kantaa huonoa omaatuntoa, jos et kerkeä auttaa, jos vanhempasi makaavat sairaalassa, jäävät leskeksi tms.



Omat vanhempani ovat auttaneet tosi paljon ja tuntuu, että olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa heille muutenkin. Suunnittelin just ostavani vanhemmilleni joululahjaksi ansaitun lomamatkan, niin paljon on saatu hoitoapua.

Olet kovin väsynyt etkä taida ajatella ihan kirkkaasti. Heillä ei ole mitään velvollisuutta. Tuskin he haluavat sua rikkoa, vaikka susta sille tuntuu. Jospa he ovat innoissaan mahdollisesti kauankin odotetusta matkasta ja auttavat palattuaa? Olisiko heidän pitänyt peruuttaa matka? Vastaa nyt ihmeessä puhelimeen, ties vaikka tarjoaisivat apuaan tai haluaisivat kuulla miten teillä oikeasti menee. Älä huolestuta heitä turhaan, he ovat sun vanhempiasi ja sinulla on varmasti paikka heidän sydämessään ikuisesti. Sellaisia me vanhemmat ollaan, kannetaan lasta sydämessämme koko loppu elämämme, eikö?