Lue keskustelun säännöt.
Lannistaja, jonka mielestä en pärjäisi korkeakoulussa. Mitä uskoa? Pärjäisinkö vai en?
03.09.2022 |
Itseäni jännittää aikalailla kaikki mutta olen työasioiden suhteen erittäin tunnollinen.
Olen aina läsnä ja mukana työssäni, kohtaan ihmiset hyvin vakavasti siinä mielessä, että haluan yksilölle ensisijaisesti hänen parastaan ja pyrin luotettavaan sekä helposti lähestyttävää kommunikaatioon. Turvalliseen kontaktiin.
Olen saanut useista tahoista kiitoksia ja minusta pidetään kovasti työyhteisön jäsenenä, töitä riittää aina.
Olen saanut kaikista suorituksista aikuisiällä kiitettäviä ja erittäin hyvät työtodistukset.
Olen kuitenkin epäileväinen itseäni kohtaan, sillä olen elänyt lasisen lapsuuden enkä koe itseäni kovin arvokkaaksi ihmiseksi. Ei siinä, että syyttäisin menneisyyttäni mutta itsetunto ja perustus identiteetin kasvulle on ollut aika heikkoa laatua. Olen ajautunut nuorena päihdepiiriin itsekin ja antanut mennä vain, monenlaista hankaluutta ollut näiden asioiden vuoksi.
Nyt aikuisena olen ollut hyvin tunnollinen tosiaan sekä määrätietoinen aina työssäni ja opiskeluissa. Tiedän, että minussa on potentiaalia mutta epävarmuus seuraa perässä, onnistumisista huolimatta.
Omat ohjaajani opinnoissani, opettajat, jotkin ystävät sekä ehkä perhekin uskovat, että minun tulisi lähteä kouluttautumaan lisää. Vaikka olen ihan hyvä jo perustason työssä, niin uskovat, että minun kannattaa tavoitella vahvasti eteenpäin ja suurempiin kuvioihin.
Sitten on eräs ihminen joka lannistaa kovasti. Sanoo etten pärjää, sillä kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia. En kuulemma ole tarpeeksi fiksu ja kykenevä korkeakoulututkintoon, eikä uskoisi alkuunkaan, että pääsisin pääsykokeista läpi.
Tuo toki lannistaa ja toisaalta uskon tuon koska se on ollut vakaasti oma uskomus itsestäni aina sekä koen olevani lähtökohtaisesti huono tekemisissäni vaikka en ehkä olisikaan.
En tiedä lainkaan mitä tietä kohti pitäisi kulkea. Mihin menisin ja missä on oma paikkani. Tavallaan kaksi maailmaa tappelevat keskenään.
Tiedän, ettei minulta voi kovasti vaatia ja toisaalta olen hyvin vahva, sinnikäs ja tunnollinen hyvä ihminen.
Hieman vaikeaa suhteuttaa itseään mihinkään.
Kommentit (63)
Okei. Mulla on ollut omasta mielestä hyvä itsetunto, mutta vierailla on tarve sanoa ettei ole. Ketä uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googleta: paranna itsetuntoasi. Älä kuuntele lannistajaa äläkä kerro hänelle enää asioitasi.
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin vielä, kannattaako käydä samalla terapiaa kun opiskelee? Itse väsyn kovin helposti ja on yksi kohde johon keskityn täysillä. Paukkuja ei riitä muuhun.
Epäilen, että saatan suorittaa myös terapiaa mutta tiedän, että pitäisi kuitenkin aloittaa sekin jossain vaiheessa, sillä hankaluuksia elämässä on oman ajatusmaailman vuoksi.
Olen elänyt paitsi, että alkoholistien kasvattina niin myös väkivaltaisessa ja hyvin epävakaassa ympäristössä. Äitini oli seksuaalisesti estoton ja eli nuoruuttaan kun me olimme alle kouluikäisiä. Oli väkivaltaa ja lisäksi pelko äidin jaksamisesta kun oli usein mustelmilla ja vaikeuksissa taloudellisesti tai sitten miesten vuoksi. Lisäksi oli pahoja mt-ongelmia perheessä ja näin paljon verisiä näytöksiä. No.. Pahinta oli se epävakaus. Saattoi olla aivan ihanaa perhe aikaa ja illalla oli jo painajainen alkanut. Äiti myös ajoi yleensä humalapäissään me lapset kyydissä, sitä kauhun tunnetta voi vain kuvitella kun äiti karkaa poliiseja humalapäissään autolla ja me itkemme takapenkillä. Tämän jälkeen hän joutui putkaan ja menetti korttinsa pitkäksi aikaa.Monenlaista on tapahtunut. Maailmankuva kai kehittyi melko kapeakatseiseksi.
En tiedä pitäisikö näitä käsitellä terapiassa vai mihin ihmeeseen tässä suuntaisi. Jaksanko kaikkea (opiskelua ja töitä) samaan aikaan, tuskin.
Olen aika pihalla miten tässä pitäisi nyt toimia ja mitä tehdä ensin.
Ap
Täältä löytyy juttuja, vertaistukea ja keskusteluapua alkoholistien lapsille, myös aikuisiässä oleville:
https://lasinenlapsuus.fi/
Vierailija kirjoitti:
Entä jos lopettaisit muiden kautta elämisen ja kokemisen, lopettaisit menneisyyden syyttämisen ja ymmärtäisit, että tuo kaikki on vain omassa päässäsi. Katso tänään taivaalle ja ymmärrä, että olet hiekanmurusta pienempi mitättömyys maailmankaikkeudessa.
Ja sitten teet ihan sen, mitä itse haluat, yhtään miettimättä, mitä joku sanoi eilen tai 25 vuotta sitten.
Eikö tuo ole vähän kyseenalainen neuvo ihmiselle, joka ei usko itseensä: "Katso taivaalle ja ymmärrä, ettäoä olet jiekanmurusta pienempi mitättömyys maailmankaikkeudessa"?
Sehän just tarkoittaa, ettei sun kannata mitään tehdä, koska millään, mitä teet, ei ole mitään merkitystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just niin, älä todellakaan kuuntele, hän "ei halua sinun koskaan juoksevan". Oma isäni lannisti minua monella tavalla nuorena, vaikka samalla ilmipuolella kannusti. Hämmentä kaksinaisuus, josta imin pakon menestyä, mutta en saanut henkistä ja tunnetason tukea sille menestymiselle (joka toki viittasi johonkin rahantienaamiseen). No, menestyin ihan tavallisella tavalla kuitenkin, mutta hänestä huolimatta.
Olet jo voittaja kun olet pärjännyt työelämässä noin hyvin lähtökohdistasi huolimatta. Halusi kehittyä edelleen on ihailtavaa ja jatka sitä voimiesi mukaan. Pärjäät kyllä, luota itseesi. Lannistaja ei haluaisi nähdä sinun menestyvän kun luultavimmin ei itse ole. Kaikkea hyvää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasinen lapsuus aiheuttaa itsetunnolle pahoja ongelmia. Muutos on vaikeaa, koska itsestäni kasvoi epävakaissa olosuhteissa erityisen turvallisuushakuinen. Joten ymmärrän tunteesi täysin, mutta ole silti rohkea! Tee sitä mitä haluat. Lähde kokeilemaan, äläkä kuuntele lannistavia ihmisiä. He ovat vain kateellisia ja myrkyllisiä.
Pärjäät varmasti korkeakoulussa hyvin, ei sinun tarvitse saada kursseista korkeimpia arvosanoja. Jos opiskelu tuntuu ylivoumaiselta, pidä tauko ja harkitse jatkatko. Kukaan ei estä lopettamasta opintoja, jos se ei tunnukaan omalta jutulta. Mutta mieti, kuinka ylpeä voit olla itsestäsi, kun olet tehnyt jotain itseäsi varten, suorittanut tutkinnon.
Pidä maali kirkkaana mielessä, se motivoi. Menik yliopistoon, koska halusin näyttää itselleni ja muille, että pystyn kyllä mihin vain jos haluan. Mulle oli pienestä asti hoettu, että en ole koulunpenkissä viihtyvää tyyppiä. Kesti aikansa tajuta, että se oli muiden näkemys ja itse asiassa pidän suuresti uuden oppimisesta.
Tie voi olla pitkä, mutta löydät kyllä aidon itsesi. Ole rohkea, kokeile asioita ja saatat yllättyä siitä, kuinka viisas oletkaan. Älä anna kenenkään muun määritellä itseäsi. Unohda kaikki, mitä sinulle on kotona itsestäsi uskoteltu. Hyvää matkaa!
Korkeakoulu on ihan tavallinen koulu siinä missä muutkin. Pärjäät siellä jos haluat pärjätä. Erittäin paljon on itsestäsi kiinni ja tunnollisuus ei ainakaan haittaa.
Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla, että lannistaa osuu itsetuntoosi ja se on hänen pyrkimyksensäkin. Älä kerro hänelle enää mitään haaveistasi, tavoitteistasi tai saavutuksistasi. Tällöin hän ei pääse niitä tallomaan. Rohkeasti vain kouluun, siellä on muitakin kaltaisiasi epävarmuuksineen ja traumoineen, pärjäämässä hyvin.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lannistajat on omissa tavoitteissaan epäonnistuneet joko liiallisella luuloillaan itsestään tai laiskuuttaan. Sen jälkeen heidä elämän tehtävänsä on saada muut tuntemaan itsensä osaamattomiksi ääliöiksi jotta itse saavat tuntea olevansa parempia. Suurin osa lannistajista ei ole itse saavuttanut mitään ja ovat luonteeltaan kateellisia ja itsekeskeisiä.
Voi kiitos kovasti teidän vastauksista, todella koskettavaa kun haluatte tsempata.
Haluan uskoa sanoihinne. Sisimissäni tiedän teidän olevan oikeassa.
Olen vahva. Tiedän sen. Terapiaa tarvitsen ehkä siihen kun joskus on aikakausia kun en kertakaikkiaan pysty mihinkään.
Masennun niin, että pohja elämältä menee täysin. Ehkä triggeröidyn johonkin. En osaa sanoa mutta nuo kaudet ovat helvettiä ja saattavat kestää useamman kuukauden.
Onneksi siitä huolimatta olen saanut opintoni hyvin arvosanoin loppuun saakka.
Tiedän vain tarvitsevani jälleenrakennusta, en sitä osaa suuremmin selittää mutta on vain tunne sisällä, että jokin möykky pitäisi taannuttaa joka on esteenä tai ainakin hidasteena tulevaisuudelle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysy - jos pystyt - lannistajalta suoraan, miksi ei kannusta sinua ja kerro, kuinka pahalta se tuntuu. Aina kannattaa pyrkiä kouluttautumaan. Pohdi mielessäsi, että ethän menetä mitään, pääset opiskelemaan tai et.
Opiskeluissa joko onnistut tai et. Onhan sinulla kuitenkin työpaikka jäljellä mihin palata, ja jossa tiedät olevasi jo osaava ammattilainen ja pidetty kollega. Sinun arvosi ei riipu menestyksestäsi. Älä anna itsetuntosi musertua tai anna muiden painaa sinua alas päin. Kävi niin tai näin - ei myöhemmin tarvitse jossitella, joten onnea yrityksellesi!
Sinun onneksesi amiskorkeassa pärjää kuka vain :D Yliopisto on tietysti toinen juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa mielenkiintoinen ketju. Paljon kannustavia vastauksia olet saanut. Teen työtä aikuiskasvatuksen alalla, eli käytännössä alanvaihtajien ja jatko-/uudelleenkouluttautujien kanssa. Muutama seikka kirjoituksessasi ja joissakin vastauksissa inspiroi minua nyt myös vastaamaan.
- Sanoit, että olet aina suorittanut koulutuksesi/kurssisi työelämässä kiitettävin arvosanoin.
- Joku yrittää lannistaa sinua, muut taas koulutustesi perusteella kannustaa.
- Joku vastasi, että olisi kesken yliopisto-opintoja halunnut ehkä sittenkin amk:uun.
1. Yliopiston pääsykokeissa on kova kilpailu. Tyypillisesti sisään pääsevät sellaiset hakijat, jotka ovat pystyneet tuottamaan pikkutarkkoja vastauksia, kysymysten laajuudesta huolimatta. Tällainen vastaustapa ei välttämättä ole edullisin myöhemmissä opinnoissa!
2. Kirjallisuuden läpikäynti yliopistossa edellyttää siis enemmän kokonaisuuksien hahmottamista. Yksityiskohtaisesti kaiken hallitseminen ei oikein ole realistista. Varaudu siis arvosanojen osittaiseen putoamiseen.
Tärkeimpään kysymykseen voit vain sinä itse vastata: pystytkö elämään sen kaaoksen ja epävarmuuden kanssa, että menet tenttimään vähän tärppitunnelmissa? Jos pystyt, yliopisto on hyvin inspiroiva ympäristö. Jos taas haluat paremmin strukturoituja kokonaisuuksia, ja opetella ne loistavasti, olet luultavasti onnellisempi amk:ssa. Sieltä on sitten lyhyt harppaus jatkoon yliopistossa - myös maanläheinen vaihtoehto, jossa on mahdollisuus kasvaa tehtävien mukana. Tässä tapauksessa joku jo kysyikin ikääsi ja alaasi, esimerkiksi kielenkääntäjällä on selkeämpi opinto-ohjelma, kuin filologilla, eli myös aineittain opiskelijoilla on erilaisia oppimismieltymyksiä ja opiskelutapoja. Ammatin tuoma perspektiivi ja kokemus tuo sopivia esimerkkejä opinnäytetöihisi.
Suhtautumistasi tehtävien suorittamiseen ei kukaan muu voi nähdä ulkopuolelta, vaikka kunnianhimon voisikin aavistaa. Kyse siis ehdottomasti omasta oppimistavastasi, jota kyllä voi kehittää läpi elämän.
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin vielä, kannattaako käydä samalla terapiaa kun opiskelee? Itse väsyn kovin helposti ja on yksi kohde johon keskityn täysillä. Paukkuja ei riitä muuhun.
Epäilen, että saatan suorittaa myös terapiaa mutta tiedän, että pitäisi kuitenkin aloittaa sekin jossain vaiheessa, sillä hankaluuksia elämässä on oman ajatusmaailman vuoksi.
Olen elänyt paitsi, että alkoholistien kasvattina niin myös väkivaltaisessa ja hyvin epävakaassa ympäristössä. Äitini oli seksuaalisesti estoton ja eli nuoruuttaan kun me olimme alle kouluikäisiä. Oli väkivaltaa ja lisäksi pelko äidin jaksamisesta kun oli usein mustelmilla ja vaikeuksissa taloudellisesti tai sitten miesten vuoksi. Lisäksi oli pahoja mt-ongelmia perheessä ja näin paljon verisiä näytöksiä. No.. Pahinta oli se epävakaus. Saattoi olla aivan ihanaa perhe aikaa ja illalla oli jo painajainen alkanut. Äiti myös ajoi yleensä humalapäissään me lapset kyydissä, sitä kauhun tunnetta voi vain kuvitella kun äiti karkaa poliiseja humalapäissään autolla ja me itkemme takapenkillä. Tämän jälkeen hän joutui putkaan ja menetti korttinsa pitkäksi aikaa.Monenlaista on tapahtunut. Maailmankuva kai kehittyi melko kapeakatseiseksi.
En tiedä pitäisikö näitä käsitellä terapiassa vai mihin ihmeeseen tässä suuntaisi. Jaksanko kaikkea (opiskelua ja töitä) samaan aikaan, tuskin.
Olen aika pihalla miten tässä pitäisi nyt toimia ja mitä tehdä ensin.
Ap
Olet kokenut todella hirveitä asioita. Ehdottomasti toivon sinulle tukea ja apua noiden käsittelyyn, sitten jos ja kun sen aika tulee.
Itse kävin pitkän traumaterapian, jonka aikana jaksoin kyllä vain "aivot narikkaan" -työtä. Terapia vaati suurimman osan huomiostani ja energiastani enkä olisi edes halunnut "pilata" opiskelukokemustani yrittämällä suorittaa sitä samaan aikaan. En voi tietenkään sanoa, pilaisiko terapia jonkun toisen opinnot, voimavaramme ja prioriteettimme kun ovat erilaiset. Tuolloin pidin terapiaa tärkeimpänä asiana elämässäni ja halusin antaa sille kaikkeni. Nyt kun se on ohi, ehkä jonain päivänä tulee opintojen vuoro, ja voin keskittyä niihinkin sitten täysillä. Myös paljon terveemmästä ja läsnäolevammasta paikasta, kiitos terapian.
Yksityinen terapia oli kyllä myös niin kallista, että työ oli välttämättömyys. En olisi halunnut joutua stressaamaan opiskelijana terapiakustannuksista ja toisaalta en myöskään joutua vähävaraisuuden takia tyytymään vähempään kuin parhaaseen mahdolliseen terapiaan, jota löysin.
En osaa antaa parempaa neuvoa kuin kuuntele itseäsi. Minkä aika olisi nyt/seuraavaksi? Tarvitsetko terapiaa ja onko aika sille kypsä vai haluatko eniten opiskella? Onhan terapiaakin toisaalta monenlaista, jokin lähestymistapa voi tuntua kevyemmältä kuin toinen. Mikä lopulta onkaan itselle sopivin muoto.
Korkeakoulussa vaikkeinta on se pääsykoe. Kokeile kuinka käy. Ja heivaa lannistaja elämästä.
Tsemppiä
Ap! Muista, että sinun mielipiteesi itsestäsi on paljon arvokkaampi kuin lannistajan. Itse itsensä tuntee parhaiten. Ajattelet ja reflektoit elämääsi hienosti. Ymmärrän sinua, koska itsekin olen olen epävarma luonne. Tausta vaikuttaa myös minulla. Itsekään en syytä siitä ketään, koska omatkaan vanhempani ei voi taistalleen mitään. Mutta sillä pääsee jo pitkälle, että rohkeasti vaan lähtee yrittämään. Niinkuin moni kirjoitti, korkeakoulu ei vaadi kuin normaalia järkeä ja sinnikkyyttä kyllä paljon. Jo kirjoitustesi perusteella uskon sinun pärjäävän hyvin.
Lue oikeasti tekstisi ulkopuolisin silmin.
Älä ikinä koskaan anna kenenkään vaikuttaa omiin tulevaisuudensuunnitelmiisi.
Oli se sitten tuo korkeakoulu tai vaikka että haluat muuttaa jonnekin sinua miellyttävään kohteeseen. Elä itseäsi varten, älä muita. Paljon tsemppiä sinulle!
Kenkää lannistajalle ja heti!!
Negatiiviset ihmiset ovat epäterveellistä seuraa!!
Tsemppiä AP:lle pärjäät ihan varmasti👍👍
Kysyisin vielä, kannattaako käydä samalla terapiaa kun opiskelee? Itse väsyn kovin helposti ja on yksi kohde johon keskityn täysillä. Paukkuja ei riitä muuhun.
Epäilen, että saatan suorittaa myös terapiaa mutta tiedän, että pitäisi kuitenkin aloittaa sekin jossain vaiheessa, sillä hankaluuksia elämässä on oman ajatusmaailman vuoksi.
Olen elänyt paitsi, että alkoholistien kasvattina niin myös väkivaltaisessa ja hyvin epävakaassa ympäristössä. Äitini oli seksuaalisesti estoton ja eli nuoruuttaan kun me olimme alle kouluikäisiä. Oli väkivaltaa ja lisäksi pelko äidin jaksamisesta kun oli usein mustelmilla ja vaikeuksissa taloudellisesti tai sitten miesten vuoksi. Lisäksi oli pahoja mt-ongelmia perheessä ja näin paljon verisiä näytöksiä. No.. Pahinta oli se epävakaus. Saattoi olla aivan ihanaa perhe aikaa ja illalla oli jo painajainen alkanut. Äiti myös ajoi yleensä humalapäissään me lapset kyydissä, sitä kauhun tunnetta voi vain kuvitella kun äiti karkaa poliiseja humalapäissään autolla ja me itkemme takapenkillä. Tämän jälkeen hän joutui putkaan ja menetti korttinsa pitkäksi aikaa.
Monenlaista on tapahtunut. Maailmankuva kai kehittyi melko kapeakatseiseksi.
En tiedä pitäisikö näitä käsitellä terapiassa vai mihin ihmeeseen tässä suuntaisi. Jaksanko kaikkea (opiskelua ja töitä) samaan aikaan, tuskin.
Olen aika pihalla miten tässä pitäisi nyt toimia ja mitä tehdä ensin.
Ap