Lannistaja, jonka mielestä en pärjäisi korkeakoulussa. Mitä uskoa? Pärjäisinkö vai en?
Itseäni jännittää aikalailla kaikki mutta olen työasioiden suhteen erittäin tunnollinen.
Olen aina läsnä ja mukana työssäni, kohtaan ihmiset hyvin vakavasti siinä mielessä, että haluan yksilölle ensisijaisesti hänen parastaan ja pyrin luotettavaan sekä helposti lähestyttävää kommunikaatioon. Turvalliseen kontaktiin.
Olen saanut useista tahoista kiitoksia ja minusta pidetään kovasti työyhteisön jäsenenä, töitä riittää aina.
Olen saanut kaikista suorituksista aikuisiällä kiitettäviä ja erittäin hyvät työtodistukset.
Olen kuitenkin epäileväinen itseäni kohtaan, sillä olen elänyt lasisen lapsuuden enkä koe itseäni kovin arvokkaaksi ihmiseksi. Ei siinä, että syyttäisin menneisyyttäni mutta itsetunto ja perustus identiteetin kasvulle on ollut aika heikkoa laatua. Olen ajautunut nuorena päihdepiiriin itsekin ja antanut mennä vain, monenlaista hankaluutta ollut näiden asioiden vuoksi.
Nyt aikuisena olen ollut hyvin tunnollinen tosiaan sekä määrätietoinen aina työssäni ja opiskeluissa. Tiedän, että minussa on potentiaalia mutta epävarmuus seuraa perässä, onnistumisista huolimatta.
Omat ohjaajani opinnoissani, opettajat, jotkin ystävät sekä ehkä perhekin uskovat, että minun tulisi lähteä kouluttautumaan lisää. Vaikka olen ihan hyvä jo perustason työssä, niin uskovat, että minun kannattaa tavoitella vahvasti eteenpäin ja suurempiin kuvioihin.
Sitten on eräs ihminen joka lannistaa kovasti. Sanoo etten pärjää, sillä kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia. En kuulemma ole tarpeeksi fiksu ja kykenevä korkeakoulututkintoon, eikä uskoisi alkuunkaan, että pääsisin pääsykokeista läpi.
Tuo toki lannistaa ja toisaalta uskon tuon koska se on ollut vakaasti oma uskomus itsestäni aina sekä koen olevani lähtökohtaisesti huono tekemisissäni vaikka en ehkä olisikaan.
En tiedä lainkaan mitä tietä kohti pitäisi kulkea. Mihin menisin ja missä on oma paikkani. Tavallaan kaksi maailmaa tappelevat keskenään.
Tiedän, ettei minulta voi kovasti vaatia ja toisaalta olen hyvin vahva, sinnikäs ja tunnollinen hyvä ihminen.
Hieman vaikeaa suhteuttaa itseään mihinkään.
Kommentit (63)
Olen sitä mieltä, että pärjäisit elämässä kaikin puolin paremmin jos et olisi enää tekemisissä tuon ilkeän ihmisen kanssa, joka latistaa itsetuntoasi. Aina kannattaa tehdä päätökset omien unelmien perusteella eikä pelkojen ja toisten mielipiteiden perusteella.
Korkeakoulussa pärjää kuka vaan, tietenkin sairastelut, vaikka perhevapaa, työt ja vaikka omat mielenterveydelliset ongelmat, voivat opintoja hidastaa mutta kyllä sieltä pääsee kuka tahansa valmistumaan. Kaikenlaisia töhöjä siellä liikkuu, eikä se tosiaan ole mikään älykköjen paikka jossa ei ihan normaali ihminen pärjäisi jos kuuntelee luennoilla, kysyy opettajilta ja muilta opiskelijoilta lisätietoa, lukea luentokalvoja sekä kirjoja, osaa käyttää googlea ja kirjaston hakukoneita, niin ihan varmasti pärjää.
Mistä tämä yksi negatiivinen henkilö on saanut auktoriteetin yli sun oman ja sun läheisten kertoa mielipiteensä, ja millä peruseella se juuri hänen mielipiteensä olisi oikea, eikä kaikkien muiden? Jos kerran olet ennenkin koulussa ja töissä pärjännyt, niin eikö se kerro juuri sitä että sulle on kauhalla annettu?
Vaikeinta on läpäistä pääsykoe, opinnoissa kyllä pärjää. Suurin osa on yliopisto-opiskelijastatuksestaan huolimatta aika tyhmiä. :'D
Aloituksen perusteella pärjäisit var,asti hyvin. Ja vaikka et pärjäisikään niin entä sitten? Älä jätä kokeilematta tuon lannistajan takia. Häntä on ehkä kohdeltu itseään myrkyllisesti ja nyt pistää pahan kiertämään.
Kun meet niin laita hampaas kuntoon halvalla
Älä kerro lannistajalle suunnitelmiasi. Käy pääsykokeissa ja jos onnistaa,sen kun alat suorittaa tutkintoa. Mitä se muille kuuluu?
Entä jos lopettaisit muiden kautta elämisen ja kokemisen, lopettaisit menneisyyden syyttämisen ja ymmärtäisit, että tuo kaikki on vain omassa päässäsi. Katso tänään taivaalle ja ymmärrä, että olet hiekanmurusta pienempi mitättömyys maailmankaikkeudessa.
Ja sitten teet ihan sen, mitä itse haluat, yhtään miettimättä, mitä joku sanoi eilen tai 25 vuotta sitten.
Älä vaan sano, että tuo lannistaja on kumppanisi...
Tämä lannistaja kuulostaa ilkeältä, luonnehäiriöiseltä ihmiseltä. Ystävälläni oli samanlainen vanhempi, aina haukkumassa ja vähättelemässä lastaan. Että korvensi! Tein kaikkeni valaakseni ystävään uskoa itseensä, ja lopulta hän myös haki ammattiapua (uravalmentaja tms.). Pääsi yliopistoon ja menestynyt opinnoissaan erinomaisesti, vaikka lukion loppuun asti oli ollut täydellinen alisuoriutuja ja piti itseään tuomittuna epäonnistumaan.
Heivaa se lannistaja pois elämästäsi ja usko oikeita ohjaajia.
Pärjätty on, samat olivat lähtökohdat, ja niin pärjäät Sinäkin. Jos et itse usko itseesi ja kykyihisi, niin kuka sitten?
Mieti, mikä on tuon lannistajan motiivi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ala, ikäsi?
Mitä merkitystä tällä on? Etenkään tuolla iällä?
Siis kaikki muut kannustaa mutta kun yksi ihminen ei niin se romuttaa koko sinun itsevarmuutesi? Älä anna lapsuutesi tai menneisyytesi vaikuttaa liikaa tämän päivän sinuun, jätä se sinne minne se kuuluukin, taaksesi.
Se on kokeiltava, elämässä ei kyllä pärjää jos kuuntelee nälvijöiden mielipiteitä ja antaa niiden vaikuttaa päätöksiin
Kummalla on paremmat edellytykset arvioida pärjäämistäsi opinnoissa: opettajillasi (jotka ovat nähneet opiskeluasi) vai tuolla lannistajalla?
Jos jaksaa yrittää, pärjää korkeakoulussa kuten muutenkin elämässä. Jos taas jää sohvalle makamaan tai ei uskalla yrittää epäonnistumisen pelossa ja syyllistää sitten yhteiskuntaa omasta tilanteestaan voi katsoa peiliin. Uskon, että pärjäisit ihan hyvin. Tärkeintä on luottaa itseensä. Antaa muiden puhua. Yleensä vähättely on muiden pelkoa omasta epäonnistumisesta tai pelosta, että sen tutun asema paranee suhteessa itseensä.
Kehitä varajärjestelmä, johon voit tukeutua huonona päivänä. Poista lannistajan yhteystiedot, äkälä ole yhteydessä.